Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Jumi]

Guacamelee! 2

Varmaan ensimmäinen peli ikinä, jonka olen ostanut jo julkaisuviikolla. Kyllä kannatti ja pitäähän tämmöisiä tukea.

Minäkin olen odottanut tätä mutten ole raskinnut vielä ostaa.

Pystytkö vertaamaan tätä Hollow Knightiin? Se laajeni makuuni liikaa joka suuntaan ja "vääriä" kulkureittejä oli aivan liikaa, josta seurasi tappavan tylsää samojen alueiden koluamisia. Muistaakseni Guacamelee 1 oli mukavan suoraviivainen enkä tainnut eksyä kertaakaan ja aina tiesi mitä tuli tehdä seuraavaksi, mutta onko jatko-osassa otettu mallia esim. tuosta Hollow Knightin ärsyttävästä Soulsmaisesta tavasta että mitään ei kerrota ja peli antaa minimaalisesti tietoa jne.

 

[Refloni]

Pystytkö vertaamaan tätä Hollow Knightiin? Se laajeni makuuni liikaa joka suuntaan ja "vääriä" kulkureittejä oli aivan liikaa, josta seurasi tappavan tylsää samojen alueiden koluamisia. Muistaakseni Guacamelee 1 oli mukavan suoraviivainen enkä tainnut eksyä kertaakaan ja aina tiesi mitä tuli tehdä seuraavaksi, mutta onko jatko-osassa otettu mallia esim. tuosta Hollow Knightin ärsyttävästä Soulsmaisesta tavasta että mitään ei kerrota ja peli antaa minimaalisesti tietoa jne.

Minulta jäi Hollow Knight kesken juuri tuon haahuilun ja samoilla alueilla pyörimisen takia. Guacamelee 2 on samanlainen kuin ykkönen, eli koko ajan on selvä määränpää ja kartalla näkyy missä se on, ja koko ajan tulee uusia alueita vastaan. Toisaalta vanhoihinkin maisemiin voi palata salaisuuksia metsästämään.

 

[perato]

Samaa tullu starttailtua täälläkin. Aikanaan ilmases viikonlopussa testasin ja totesin, ettei ehkä oo se meikän peli. Nyt kuitenki aikani naputeltua ylhäältä kuvattuja strategiapelejä ja erilaisia 3rd person toimintapelejä joissa keräillään tavaroita tuntu et tarvii jotain freesiä toimintaa. Wolfenstein mielessäni päätin tän napata Quakecon alesta ja nyt ollut ihan fiiliksissä tätä pelatessa. Aikasemmat Doomit ei oo meikälle olleet mitään jumalpelejä vaikka niitä nassikkana pelasinkin. Tykkäsin kolmosesta, varsinki jälkikäteen se on ollut parempi peli. Tämä jatkaa kolmosesta ja siirtynyt jossain määrin vauhdikkaammaksi. Vihuja tosin on edelleen varsin rajallinen määrä ja kentät pääasiassa pieniä. Tässäkin tuota keräilyä on, ja koska ne sisältää erilaisia parannuksia, tuntuu ne lähes välttämättömiltä haravoida pelin kartasta mikä ehkä vahingoittaa tuota pelin muuten varsin soljuvaa vauhtia. Voipi olla, että tää tulee vedeltyä vaikeammallakin kuin hurt me plentyllä.

Läpihän se tuli pelattua keräten kaikki sisältö. Yllärinä jaksoin jopa moninpeliä paukuttaa muutaman tunnin, edellisestä moninpelistä mahtaakin olla joku 3v aikaa. Tuli vahvat Quake-fibat tuosta, joskin lisämausteena modernit XP:n keräilyt yms. kosmeettinen kauhta. Hauskaa hetken aikaa, mutta pian alkoi kyllästyttää, eikä asiaa auttanut se, että paikalla oli ns. lvl 1-20 porukkaa ja sitten näitä, jotka oli jossain level 550 tasolla.

Melkeen jaksoin siis kerätä kaikki saavutuksetkin, osan sit lopulta jätin keräämättä kun pari olis vaatinut tuonne jonnekkin lvl 500 asti pelaamista, niin en sit kokenut mielekkääksi yrittää muitakaan työtä vaativia.

Kaikenkaikkiaan Wolfenstein New Order oli minulle se parempi ammuskelu, mutta kyllä Doomillekkin paikka löytyy FPS-pelikirjastosta.

Bonusta peli saa kyl siitä, että on hemmetin hienon näkönen ja toimikin vielä kaikenkaikkiaan hyvin.

 

[bombjack]

Middle-earth: Shadow of War

Edellinen osa tuli ostettua miltei suoraan julkaisusta, mutta tämä sai odotella alennuksia. Heinäkuussa tuli patchi joka poisti marketin sekä mikromaksut ja peli sattui sopivasti olemaan alennuksessa niin tuli napattua.

Pelimekaniikat olivat melko toimivat ja skillit monipuoliset, setti-itemien bonuksilla sai ihan hauskoja yhdistelmiä. Toiseksi vaikeimmalla tuli heti aloteltua ja sillä mentiin peli loppuun, aika helpohkolta tuntui God of Warin jälkeen. Taistelu ei mitään erikoista tarjonnut, mutta oli tarpeeksi viihdyttävää kuitenkin. Nemesis systeemiä oli kaiketi vielä viilailtu edellisestä osasta, tuokin ihan hauska, vaikka jossain vaiheessa pisti vituttamaan kun oli parin kapteenin kanssa taistelussa ja sitten tulee pari muuta nemesistä vielä mukaan taisteluun.

Juonen osalta melko mitäänsanomatonta, tehtävät myös kaikki saman toistoa ja tylsiä. Läpi tuli tahkottua kuitenkin koko peli, ihan niitä end gamen siegejä myöten. Maailmassa liikkuminen ja random teurastelu, hahmon ja tavaroiden kehittely oli kuitenkin sen verran hauskaa, että annetaan tälle 7,5/10.

Assassin's Creed: Origins

Tämä tuli myös napattua alennuksista kun kaipasi jotain avoimen maailman kevyttä toimintaa. Peli on vielä kesken, mutta melko pettymykseltä vaikuttaa. Taistelu on tylsää eikä palkitse (hardilla pelailen), skillsit mitäänsanomattomia (autoloottia ja lisää expaa tapoista) sekä tehtävät ja koko peli vaikuttaa toistavan melko pahasti itseään. Kaikki sivuhahmot vaikuttaa täysin turhilta ja persoonattomilta, eikä noihin tule millään lailla kiinnyttyä. Sama tuntuu pätevän päähahmoon.

Maisemat on sentään nättejä, mutta kaupungit ja npc hahmot vaikuttaa ihan kuolleilta. Teknisesti peli on ihan toimiva sentään. Tähän mennessä tullut aika paljon tehtyä sivutehtäviä ja tutkittua maailmaa, mutta taidan siirtyä vain pääjuonen pelailuun, saa sitten tahkottua tämän läpi ja voi painaa deleteä ja antaa lopullisen arvosanan, tällä hetkellä 5/10. Melkosta alamäkeä ollut pelisarjalla sitten AC II:n..

 

[Hellsinki]

Need For Speed

Peli on aivan mahtava, ekaa kertaa pelaan ykköstä eläissäni ja kyllä on viihdyttävää ajeltavaa.

 

[perato]

Dark Souls 3 (PC)

Kolmas souls sarjan peli itelle, ykönen pelattu kahteen otteeseen, kakonen kerran joskus viime vuonna. Tykkäsin ykkösestä yllättävän paljon vaikka temaattisesti tökkikin. Pelin kenttäsuunnittelu oli nimittäin semmonen helmi, että harvoin tulee vastaan semmosia. Kakkonen oliki sit jossain määrin pettymys, en oikeastaa jaksanut siitä hirveenä innostua. Ykkösen pelasin läpi yksinpelinä, en koskaa tainnut hyödyntää yhtäkää apuria enkä pelannut cooppia tai PVP:tä. Kakkosessa taas tuntu että olin ekan 20h aikana pelannut cooppia jonku 15h siitä ajasta ja saanut tuplasti sieluja siihen mitä olis normaalisti siinä vaiheessa ollut. Myöskin kaikki sisältö tuli sillä tavalla 'spoilattua' että juoksi niitä jonku kanssa joka oli jo ne läpi käynyt.

Sama ongelma jatkunee kolmosessa. Kukaan ei toki pakota pelaamaan cooppia eikä pvp:tä, mutta toisaalta miksi tehdä itselle asioista liian vaikeita. Melkee kaikki bossit kaatuu kerralla jos ottaa kaverin mukaan ja kun lyö oman summon signin maahan nii sehän tarkottaa yleensä 1-2 leveliä lisää.

Yllättävän paljon tässä myös tuntuu että on noita pieniä vikoja: vihut lyö seinien läpi, jäävät bugaamaan, hakkaavat seiniä yms. joita ei todellakaan toivois tämmösessä pelissä olevan. Kuitenki pääasiassa tuntunut helpoimmalta souls-peliltä tähän mennessä. Yks pomo on nyt tilanteessa jossa olen kahdesti yrittänyt voittamatta(optional boss onneksi). Muut menneet viim. toisella yrittämällä yksin tai cooppina.

Kenttäsuunnittelu on taas timangia, mutta välillä kyl kaipaa wikin karttoja ihan vaan, ettei päädy haahuilemaan käytäviä loputtomasti. Toisaalta notskeja tuntuu olevan joka kulmassa, toisinaan taas pitkiä matkoja saa kulkea erilaisia vihuja kaataen ennenkuin mitään löytyy.

Wikiä jonku verran katellut ja huomaa, että tässäkin on näitä semi epäselviä questijonoja, jotka jää itellä täysin kokematta ku ne vaatii jotain ihan ihmeellisiä kikkoja; "Mene sinne, mutta elä tee sitä, keskustele tämän kanssa, lataa alue uudestaan, mene tuonne ja keskustele tähän asti, sitten mene ja tapa vihu mutta elä mene eteen päin vaan palaa kymmenen askelta taaksepäin ja pyöri ympäri". Sentää kaikki NPC:t ei oo enää mysteerisiä hirnujia, mutta eipä tuossakaan hirveenä olla päästy etiäpäin. Eikä asiaa auta yhtään se, että NPC:tä ei voi summonata ilman PVP-pakotusta.

Kaikesta kitinästä huolimatta kyllähän tämä penkkiin liimaa, viikossa tullut 21h pelattua jo. Tämä kuitenki parantaa huikeasti kakkosesta ja tuo nuita upeita maisemia ja kenttäsuunnitteluakin paikoin. Koska tää ei ole liian vaikea, nii tätä tulee pelattua melko pyrähdyksissäkin eteenpäin. Itselle tässä pelisarjassa kuitenki parasta on nimenomaan tuo pelimaailmassa kulkeminen ja perusvihujen kanssa tappelu. Nuo pomotaistelut on lähinnä pakkopullaa, jotka ei kovinkaan usein ole tarjonnut ykkösen muutaman pomon jälkeen yhtää mitää uutta tai kivaa. Jos tästä jotain muistettavaa jää, niin nuo maisemat. Harmi ettei ultrawide toimi.

 

[virveli76]

XCOM2.

XCOM2 ilman lisäreitä. En ole palanut peliä loppuun ja en tiedä pelaanko ollenkaan. Viha - rakkausuhde pelisarjaan alkoi XCOM-enemy unknow julkaisusta. XCOM EU oli raivostuttava, mutta kun "juoneen" pääsi sisään niin mielyttävän haastava. XCOM2 on toista maata, en ole kummoinen strategia pelaaja, mutta moista nöyryytystä en ole strategiapeleissä vielä kohdannut.
Vaikka kyseessä on strategiapeli omilla "vapailla" valinnoillaan, niin näyttää silti että sinun on vi**u edettävä sitä yhtä ja oikeaa linjaa - nyt en puhu taistelusta vaan teknologian yms. kehityksestä. Ja ne taistelut! Jos et kehitä armoria tai aseita,niin taistelet muutaman kierroksen jälkeen edelleen niillä hernepyssyillä tankkeja vastaan ja siihen lisätään vielä se armoton aikaraja sekä xcom -peleistä niin tuttu ja raivostuttava osumaprosentti ! 92% huti, seuraava ukko 75 % huti..what!? Siihen se missio sitten kaatukin, koska jos et saa sitä yhtä tai kahta uber-alienii hengiltä niin ne kyllä hoitaa osan sun sqadista seuraavalla kieroksella ...tietäjät tietää. Peli menee load/save häröilyksi ja taistelun voitto ei enään tunnu sellaiselta mestari suoritukselta kun olet aloittanut saman kentän 10 kertaa ja tiedät että huijaat. Positiivisuutena sanotaan että parhaimmilaan peli tuottaa ilon kyyneleitä ja hurraa huutoja
Pelaan vetran tasolla, eli toiseksi helpoin tai toiseksi vaikein miten sen nyt katsoo.

 

[Deleted member 3664]

XCOM2.

XCOM2 ilman lisäreitä. En ole palanut peliä loppuun ja en tiedä pelaanko ollenkaan. Viha - rakkausuhde pelisarjaan alkoi XCOM-enemy unknow julkaisusta. XCOM EU oli raivostuttava, mutta kun "juoneen" pääsi sisään niin mielyttävän haastava. XCOM2 on toista maata, en ole kummoinen strategia pelaaja, mutta moista nöyryytystä en ole strategiapeleissä vielä kohdannut.
Vaikka kyseessä on strategiapeli omilla "vapailla" valinnoillaan, niin näyttää silti että sinun on vi**u edettävä sitä yhtä ja oikeaa linjaa - nyt en puhu taistelusta vaan teknologian yms. kehityksestä. Ja ne taistelut! Jos et kehitä armoria tai aseita,niin taistelet muutaman kierroksen jälkeen edelleen niillä hernepyssyillä tankkeja vastaan ja siihen lisätään vielä se armoton aikaraja sekä xcom -peleistä niin tuttu ja raivostuttava osumaprosentti ! 92% huti, seuraava ukko 75 % huti..what!? Siihen se missio sitten kaatukin, koska jos et saa sitä yhtä tai kahta uber-alienii hengiltä niin ne kyllä hoitaa osan sun sqadista seuraavalla kieroksella ...tietäjät tietää. Peli menee load/save häröilyksi ja taistelun voitto ei enään tunnu sellaiselta mestari suoritukselta kun olet aloittanut saman kentän 10 kertaa ja tiedät että huijaat. Positiivisuutena sanotaan että parhaimmilaan peli tuottaa ilon kyyneleitä ja hurraa huutoja
Pelaan vetran tasolla, eli toiseksi helpoin tai toiseksi vaikein miten sen nyt katsoo.

Ah ihania muistoja UPEASTA pelistä Kakkonen helpottui selvästi ekan parin läpipeluun (= yrityksen) jälkeen kun tiesi mitä teknologioita lähteä kehittämään alussa. Se auttoi että pysyi vihujen kanssa vähintään samalla tasalla ja joskus vähän edelläkin. Toi random osuma% on kyllä välillä raivostuttavaa mutta kyllä senkin kanssa pystyi elämään kun käytti alussa rangereita scouttaukseen niin sai omat ukot aina etukäteen täydellisesti asemiin. War of the Chosen -lisärin kanssa Xcom 2 on mun mielestä ton pelisarjan paras. Siinä on vaikeita mutta ei epäreiluja tilanteita eikä jonnekin alkupään kenttään tule yhtäkkiä superbossia jota pitäisi hernepyssyillä tappaa. Samalla sai kivoja uusia kykyjä ja hyviä uusia classeja. Se tasapainotti peliä mun mielestä oikeaan suuntaan. Jos ei ole sulla vielä totaalisesti hermo menny niin voin kyllä suositella War of the Chosenia

 

[virveli76]

Ah ihania muistoja UPEASTA pelistä Kakkonen helpottui selvästi ekan parin läpipeluun (= yrityksen) jälkeen kun tiesi mitä teknologioita lähteä kehittämään alussa. Se auttoi että pysyi vihujen kanssa vähintään samalla tasalla ja joskus vähän edelläkin. Toi random osuma% on kyllä välillä raivostuttavaa mutta kyllä senkin kanssa pystyi elämään kun käytti alussa rangereita scouttaukseen niin sai omat ukot aina etukäteen täydellisesti asemiin. War of the Chosen -lisärin kanssa Xcom 2 on mun mielestä ton pelisarjan paras. Siinä on vaikeita mutta ei epäreiluja tilanteita eikä jonnekin alkupään kenttään tule yhtäkkiä superbossia jota pitäisi hernepyssyillä tappaa. Samalla sai kivoja uusia kykyjä ja hyviä uusia classeja. Se tasapainotti peliä mun mielestä oikeaan suuntaan. Jos ei ole sulla vielä totaalisesti hermo menny niin voin kyllä suositella War of the Chosenia

Mielestäni siinä se pelin suurin bugi on, eli pitää kehittää oikeaa teknologiaa ja oikeassa ajassa - variaatioita ei paljokaan ole. (en ole mennyt katsomaan walktrough ohjeita) Se fiilis kun olet pelannut sen 10h tarinaa ja tajuat että ei tästä tuu lasta eikä paskaa, vaan kituutat ne viimeiset epätoivoiset tunnit..ja taas alusta..and again..7h and again 5h, sen oppii nopeasti että nyt meni taas päin emätintä.

Mutta parhaimilaan peli on tosiaan täyttä rautaa.

 

[perato]

Vähän samoja ajatuksia itselläkin tuosta pelisarjasta. Pelin skaala on liian iso, että yksittäisten pienten virheiden tai sen just tietyn polun etsiminen ei herätä himoja pelata ironmanilla tai millään ekstravaikealla. Jos pieni virhe voi johtaa koko pelin menettämiseen, nii ei siinä paljoa himoja oo alottaa 20h jälkeen toista yritystä vaan tehdäkseen jonku toisen pienen virheen 30h kohdalla.

 

[Edqar]

Tuo ärsyttää ko. pelissä, kun joka taistelu pitäisi hoitaa niin, ettei vihu edes pääse hyökkäämään.
Ja tuo tekniikan kehitys...
Varsinkin kun tuli alotettua heti lisäreillä, ihan emopelikin olisi riittänyt alkuun.
Mutta muutenhan peli on kova.

 

[virveli76]

Liikaa menee nyt yhden pelin piikkiin, mutta se Avatar projektin yksittäiset linnoitukset eivät edes ota päähän koska niissä ei ole sitä kirottua aikarajaa. Voin miettiä rauhassa siirtoni, mutta nyt olen ollut jumissa yhdessä sivutehtävässä (ainakin 15 savea) mitä ei vain voi läpäistä. Mun miehistöllä/varusteilla 5kpl+mimic...aika ei vain riitä. Voin pelastaa 3 sotilasta, mutta muut "eliitit" jää captureksi. Seuraavat tehtävät niiden 2 tason sotilaiden kanssa on epätoivoisia. joo ja on gurellilla school yms.

 

[perato]

Dark Souls 3 (PC)

Spoileri

Kolmas souls sarjan peli itelle, ykönen pelattu kahteen otteeseen, kakonen kerran joskus viime vuonna. Tykkäsin ykkösestä yllättävän paljon vaikka temaattisesti tökkikin. Pelin kenttäsuunnittelu oli nimittäin semmonen helmi, että harvoin tulee vastaan semmosia. Kakkonen oliki sit jossain määrin pettymys, en oikeastaa jaksanut siitä hirveenä innostua. Ykkösen pelasin läpi yksinpelinä, en koskaa tainnut hyödyntää yhtäkää apuria enkä pelannut cooppia tai PVP:tä. Kakkosessa taas tuntu että olin ekan 20h aikana pelannut cooppia jonku 15h siitä ajasta ja saanut tuplasti sieluja siihen mitä olis normaalisti siinä vaiheessa ollut. Myöskin kaikki sisältö tuli sillä tavalla 'spoilattua' että juoksi niitä jonku kanssa joka oli jo ne läpi käynyt.

Sama ongelma jatkunee kolmosessa. Kukaan ei toki pakota pelaamaan cooppia eikä pvp:tä, mutta toisaalta miksi tehdä itselle asioista liian vaikeita. Melkee kaikki bossit kaatuu kerralla jos ottaa kaverin mukaan ja kun lyö oman summon signin maahan nii sehän tarkottaa yleensä 1-2 leveliä lisää.

Yllättävän paljon tässä myös tuntuu että on noita pieniä vikoja: vihut lyö seinien läpi, jäävät bugaamaan, hakkaavat seiniä yms. joita ei todellakaan toivois tämmösessä pelissä olevan. Kuitenki pääasiassa tuntunut helpoimmalta souls-peliltä tähän mennessä. Yks pomo on nyt tilanteessa jossa olen kahdesti yrittänyt voittamatta(optional boss onneksi). Muut menneet viim. toisella yrittämällä yksin tai cooppina.

Kenttäsuunnittelu on taas timangia, mutta välillä kyl kaipaa wikin karttoja ihan vaan, ettei päädy haahuilemaan käytäviä loputtomasti. Toisaalta notskeja tuntuu olevan joka kulmassa, toisinaan taas pitkiä matkoja saa kulkea erilaisia vihuja kaataen ennenkuin mitään löytyy.

Wikiä jonku verran katellut ja huomaa, että tässäkin on näitä semi epäselviä questijonoja, jotka jää itellä täysin kokematta ku ne vaatii jotain ihan ihmeellisiä kikkoja; "Mene sinne, mutta elä tee sitä, keskustele tämän kanssa, lataa alue uudestaan, mene tuonne ja keskustele tähän asti, sitten mene ja tapa vihu mutta elä mene eteen päin vaan palaa kymmenen askelta taaksepäin ja pyöri ympäri". Sentää kaikki NPC:t ei oo enää mysteerisiä hirnujia, mutta eipä tuossakaan hirveenä olla päästy etiäpäin. Eikä asiaa auta yhtään se, että NPC:tä ei voi summonata ilman PVP-pakotusta.

Kaikesta kitinästä huolimatta kyllähän tämä penkkiin liimaa, viikossa tullut 21h pelattua jo. Tämä kuitenki parantaa huikeasti kakkosesta ja tuo nuita upeita maisemia ja kenttäsuunnitteluakin paikoin. Koska tää ei ole liian vaikea, nii tätä tulee pelattua melko pyrähdyksissäkin eteenpäin. Itselle tässä pelisarjassa kuitenki parasta on nimenomaan tuo pelimaailmassa kulkeminen ja perusvihujen kanssa tappelu. Nuo pomotaistelut on lähinnä pakkopullaa, jotka ei kovinkaan usein ole tarjonnut ykkösen muutaman pomon jälkeen yhtää mitää uutta tai kivaa. Jos tästä jotain muistettavaa jää, niin nuo maisemat. Harmi ettei ultrawide toimi.

Tämä tuli sit pelattua läpi kun sattu olemaan ylimäärästä aikaa hakata eteenpäin. Lopputulemana pelin viimiset bossit ja vaikeimmaksi äänestetyt pomot meni parilla yrittämällä läpi co-opina. Maisemat oli kyl upeita ja edelleen tää pelisarja tuottaa joka kerta sen vau elämyksen, kun jostain korkealta tornilta alaspäin katellessa voit todeta, että tuolla näkyy tuo suo jossa tapeltiin ja tuolla tuo muurinpätkä jossa oli iso se iso demoni. Se silkka massiivisuus tuossa pelimaailmassa on omiaan luomaan semmosta vau-elämystä mitä harvoin graafisesti muuten onnistutaan tekemään. Toki Grand Archivesissa tuli vähän sama fiilis ku Deus Ex: MD:n kirjakaupassa, että nyt on sopiva määrä detailjia. PVP:n määrä onneksi väheni huomattavasti kun Soul levelit kasvoi yli 80, lopulta pysty kävelee jatkuvasti emberinä ilman, et kukaan tuli haittaamaan peliä.


Lumino City (PC)

Hiukan mysteeripeli, kun piti harrastaa vähän salapoliisityötä mistä tämä peli on ilmestynyt kirjastoon. Ilmeisesti täältä ilmaisena lahjoituksena. Noh itse peli oli nyt sitten kuitenkin pettymys, vaikka lähin tähän jotenkin optimistesti liikkeelle. Puzzlet oli ihan jees, mutta ite pelinä todella luotaantyöntävä. Pelimekaanisesti raivostuttava point'n'click, jossa hahmon pitää aina kävellä tiettyyn kohtaan karttaa ennenkuin mitään voi tehdä ja hahmon liikkuessa mitään ei voi tehdä. Epäselvää oli usein myös, että mistä kohdasta pitää painaa ja tapahtuuko edes mitään jos tästä painaa. Vahinkoklikkaukset yms. sai sit hahmon kävelemään karttojen väliä ja tekemään turhia aikaavieviä toimintoja. Juoni ja kirjotus ihan huttua, täysin mielenkiinnoton lastensatu tasoinen juttu. Graafisesti ihan jännän näköinen, mutta se charmi kyl katosi aika nopeaa tuosta. Kahden pelisession jälkeen sai riittää, pääsin ilmeisesti vähän vajaan puoliväliin 2h pelailulla.

 

[arcane]

Guacamelee! 2

Tylsää kohtaa ei tullut vastaan, jos ei lasketa sadistisimpia tasohyppelykohtia, joita joutui yrittämään varmaan viitisenkymmentä kertaa. 95-prosenttisesti peli on kuitenkin silkkaa hauskuutta.

Itse olin saikulla, niin tuli pelattua alkuviikosta aloittamani Guacamelee Gold edition - osin ihan siksi, kun mietin kiinnostaisiko jatko-osa jossain välissä.

Minun mielestä tuon peli ääni- ja musiikkimaailma on jotenkin tosi epäsuhteessa grafiikkaan. Tai jotenkin peli tuntuu todella tyhjältä ja musiikki jotenkin päälleliimatulta. Ehkä syy sitten on vain se, että olen soundtrackia kuunnellut ihan erillisenä jo pidempään. Rom Di Priscon tuottama "mariachi tekno" on musiikkina oikein mahtavaa. Lähinnä viimeisen alueen musiikista en pitänyt, jotenkin liian sirkusmainen. Tosin tämä ei muistaakseni ollutkaan Priscon kappaleita.

Mutta jokin tuntui puuttuvan. Ehkä syy oli lähes äänettömät muksahdukset ja viholliset tai edes siansaksa-ääninäyttelyn puute. Ei tämä pelistä varsinaisesti huonoa tehnyt, mutta fiilistä puuttui. Sama ongelma vaikuttaisi olevan myös jatko-osassa, ainakin videoiden perusteella.

Ja ykkösessä kyllä osasi olla noita ärsyttäviä tasohyppelykohtia. Ei sovi minulle, jos pitää keskittyä johonkin muuhunkin kuin hyppelyyn, eli tässä siis maailmojen välillä vaihteluun. Ihan turhauttavan monta kertaa sai yrittää montaa oikeasti ihan helppoa kohtaa. Sama ongelma oli minulla myös Outlandissa, jossa oli periaatteessa sama mekaniikka. Kalimbassa ongelmia oli vähemmän, ehkä siksi että mitään seinäpomppuja tai taisteluita värinvaihdolla ei ollut.

Jatko-osan taidan napata joskus tulevaisuudessa alesta. Ykkönenkin on lojunut kirjastossa ties kuinka monta vuotta humble bundlesta saatuna. Ei vain alunperin innostanut tuntia enempää, vaikka peli parani reilusti heti alun jälkeen.

Nyt tässä jo popittelen 2 soundtrackia youtubesta. Rom Di Prisco on vaan kova (sävelytänyt Guacameleen lisäksi musiikkia mm. Need for Speed III ja Fortnite).

 

[xarot]

Unavowed (PC)

Spoileri: Traileri

Wadjet Eye Gamesin seikkailupelit ovat olleet suosikkejani siitä lähtien kun ostin joku vuosi sitten Blackwell Bundlen GOGista. Puljun itsensä kehittämät pelit ovat olleet mainioita (Blackwellit), mutta julkaisemat ovat hieman olleet huteja (En esimerkiksi tajunnut Gemini Ruen viehätystä).

Unavowed on Wadjet Eyen itsensä kehittelemä seikkailu ja yhdistelee hieman elementtejä viime vuosien roolipeleistä, etenkin Biowaren. Pelin alussa valitset hahmosi sukupuolen, nimen ja kolmesta alkuperästä yhden. Sukupuolella ei ole niinkään väliä, mutta alkuperä antaa jotain dialogi optioita. Itse valitsin naispoliisin ensimmäiseen läpipeluuseen. Hahmosi itsessään ei puhu, joten ympäristö kommentointi hoituu laittamalla kursori objektin päälle ja teksilaatikko kertoo mitä hahmosi ajattelee. Tämä ratkaisu on hieman jakanut mielipiteitä. Itse tykkäsin ratkaisusta vaihtelevuuden kannalta ja budjettisyistä.

Tarina tapahtuu New Yorkissa ja sisältää yliluonnollisia elementtejä. Tarina kulkee pääasiassa tapauskohtaisesti, kun Unavowed on yliluonnolisia uhkia hoiteleva pieni järjestö. Jokaiseen tapaukseen valitset kaveriksi kaksi hahmoa. Alussa sinulla on vaihtoehtona vain kaksi, myöhemmin saat kaksi lisää, eli neljä yhteensä. Eri kokoonpanot tarjoavat eri lähestymistapoja ongelmiin ja ongelmilla on eri lopputulokset, jotka vaikuttavat tarinan kulkuun. Tarina oli viihdyttävä ja itse tykkäsin, vaikka aloin huomaamaan Dave Gilbertin kirjoitustyylin kikkurat. En kehtaa kauheana spoilailla ja en tarkkaan tiedä miten pelikokemus eroaa eri kokoonpanoilla ja alkuperillä, kun vasta kerran vetänyt läpi ja traileri kertoo varmaan enemmän pelistä kuin minä

Grafiikat oli ysärityylistä pikseligrafiikkaa. Taustat olivat hyviä, jokaisen lokaatioon mennessä oli pieni intro, jotka loivat tunnelmaa. Musiikit olivat myös sitä tunnelmallista, joten ainakin itsellä on vaikeahkoa löytää soundtrackista sitä hyvää viisua. Samalla saatan spoilata itselleni jotain. Ääninäyttely on hyvää suurimmalta osin. Tosin tässä pelissä oli niin paljon rooleja, joten yhtiö päätti avoimen haun kautta hakea ihmisiä rooleihin (muistan rumban Twitteristä), joten äänenlaadut olivat vaihtelevia, jonka huomasi muutamalla hahmolla.

Loppujen lopuksi ensimmäisen läpipeluun jälkeen voin suositella Unavowedia. Se oli erilainen seikkailupeli ja "Biowaremaiset"-elementit varmasti lisääväät uudelleenpeluu arvoa. Yksi arvostelu taisi sanoakin hyvin, jos tämä oltaisiin julkaistu silloin seikkailupelien kulta-aikana, olisi ollut aika mullistava. Sinänsä Wadjet Eye Games on aika hyvin käyttänyt ja ylittänyt AGS-moottorin rajoja hyödyksi, niin onhan tämä aika vakuuttava siltä kantilta.

Itsekin nyt pelaan tätä. Ei tämä vaikuta ollenkaan sellaiselta perinteiseltä pulmavetoiselta seikkailupeliltä. Olen varmaan jo yli puolen välin ja käytettäviä esineitä ei juurikaan ole näkynyt. Lähinnä peli on kulkenut raiteilla keskusteluiden kautta. Itse pelattavaa tässä ei ole ollut vielä nimeksikään. Vähän kuin ne 90-luvun fmv-pelit missä vaan kliksuteltiin eteenpäin, nyt vaan perinteisen seikkailupelin lookilla. Saa nyt nähdä miten kehittyy. Jos tätä vertaa vaikka Thimbleweed Parkin aivonystyröitä kutkuttaviin kimurantteihin pulmiin niin saa vähän kontrastia. Tai vaikka niihin Blackwelleihin.

 

[arcane]

Flunssa jatkuu. Eilen pää oli pelkkää pumpulia. Illasta ostin Yoku's Island Express, kun Chrono.gg tarjosi -40%.

Varsin hauska flipperiseikkailu. Tosin vähän epätarkkaa puuhaa tuo flipperöinti. Ehkä televisiossa juuri sopivasti viivettä, tai sitten vaan tuntuu kamalan hankalalta toisinaan osua pallolla paikkoihin, joihin pitäisi. Kuolla ei kuitenkaan ilmeisesti voi, joten lähinnä hermot välillä kireällä, kun ei meinaa osua. Veikkaisin kuitenkin, että jokin tällainen oli pelintekijöiden mielessä silloin, kun Mario Pinball gba:lle tuli. Lopputulos ei vain silloin onnistunut.

Maialma on sopivan kompakti ja tutkiminen on miellyttävää. Jonkinlainen metroidvania, joskaan uusia kykyjä ei ole kovin montaa. Hommaa tekee jo ihan tekemisen ilosta, vaikka päämäärä tai palkinto ei ole kovin selvä. Yksi aika ärsyttävä achievement tähänkin on saatu, muuten saattaa kerrankin into riittää lähes 100% läpäisyyn. Maailma kuitenkin tuntuu pysyvän juuri sopivan kokoisena, että sen jaksaa keräiltävine koluta ihan ilman ohjeitakin.

[edit] Läpi meni. Yksi rasittava achievement, jota ei tarvitsisi olla - sitä en tehnyt. Toiseen piti katsoa ohjeita kerran, koska olin missannut tavaran, joka näyttää yhden alueen puuttuvien keräiltävien sijainnit.

 

[perato]

The Long Darkin tarinamoodia tullut nyt pelailtua ja on kyllä tämä imassut yllättävällä tavalla sisäänsä. En ole hirveästi survival-pelejä pelaillut Minecraftin betan jälkeen. Toki monessa pelissä survival-elementtejä on ollut, mutta vähemmän mitään tämmöstä. Lähinnä vältellyt näitä, koska suurin osa olleet early access ja sitä myöten lähinnä jotain crafting helvettiä ja basen rakentelua ynnä zombit.

Tässä nyt ei kuitenkaan ainakaan tarinamoodissa päästä mihinkään basenrakenteluun saati edes tavaroiden keräilyyn. Vähän väliä pitää liikahtaa johonki suuntaan ja jättää taas puolet tavaroista "varastoon" johon ei koskaan palaa. Varusteita on yllättävän paljon tarjolla, mutta silti toisinaan pitää miettiä, että mitä kaikkea sitä viitsiikään kantaa mukana ja miten sitä selviäisi seuraavasta reissusta. Sopivassa suhteessa keskivaikealla pitää olla toisinaan sytyttämässä notskeja ihan vain lämmitelläkseen tai ruuanlaittoa varten.

Survival elementtiä tässä enemmän tarjoaa tämä ympäristö. Talvinen sää on hyvin mallinnettu ja sen ja ympäristön muutenkin aiheuttamat ongelmat on pelin päähahmon pahimmat ongelmat. Jatkuvasti syntyy semmosia hauskoja pikkutarinoita, joissa pääosassa on pelaajan ääretön tunarointi ja ahnehdinta. Vaatteet kastuu, rikkoutuu, jäätyy, polttopuidenkeruureissu venähtää liian pitkäksi, reppuun kerätty liha houkuttaa susia yms.

Spoileri: Lyhyt tarina

Esimerkiksi tavoitteeni oli päästä radiotornille kartan keskeltä menevältä junaradalta ja siinä olleelta vaunulta, jossa oli väliaikainen majapaikkani. Aamua odotellessa paikkailin vaatteita ja keitin kahvia. Auringon vain noustessa iski ääretön lumimyrsky ja sen aikana ehdin käydä hakemassa muutamaksi tunniksi polttopuita ja kastella läpikotaisin kaikki vaatteet. Paluu vaunulle ja myrskyn laantumista odottamaan. Meni myöhään iltaan ku vaatteet oli kuivat ja ehtihän sitä tulla tietenki sumu kostean lumisateen jälkeen. Iltaa kohden lähdin liikkeelle. Pimeän tullen jatkoin kävelyä summittaisena ajatuksena tornille pääsy keskiyöhön mennessä. Yksittäinen susi katkaisi tien ja oli paluu läheiseen luolaan notskia pystyttään. Susi ei suostunut kuitenkaan monen tunninkaan jälkeen luovuttamaan, joten sitä piti hieman harhauttaa ja jatkaa sitten matkaa, koska polttopuut kävivät vähiin. Aamu alkoi jo pian sarastaan ja jouduin väistämään myös toista sutta ja pian sitten huomasin saapuneeni muutaman sadan metrin päähän lähtöpaikasta, siis niistä junavaunuista. Olin vain yön aikana sumussa onnistunut kiertämään suht lähellä olevan mäen ja yöpyneeni alle kilometrin päässä edellisestä leiristä. Lopputulemana oli paljon menetettyä ruokaa ja resurssia sekä tuhlatut 2 päivää.

Mainitsematta sitä, että edellinen yritykseni oli päätynyt aivan väärälle puolelle karttaa, uituani avannossa ja pudottuani pimeässä jyrkänteeltä, koska luin karttaa lähtökohtaisestikkin väärin.

Ehkä tämän viehättävyys on juurikin siinä, että itsekkin on tullut lumisessa maisemassa kuljettua ja hyvin tietää miten nopiaa siinä menee kaikki pieleen ku tekee jonku virhearvion. Myöskään semmosta typerää craftingia tässä on hyvin vähän ollut tähän mennessä, lähinnä vaatteita parsitaan, kirvestä terotetaan ja jotain ansoja voinee tehdä. Ilmeisesti myös muuta on luvassa, mutta tähän mennessä mitään aivan ylityperää ei ole näkynyt. Jokaista laitetta ei siis ole tarpeen purkaa, että voisi rakennella jotain generaattoreita yms.

Oman suolansa antaa tämä vähän mysteerinen tarina, joka pakottaa liikkumaan eteenpäin eikä vain kykistelemään jossain kivassa mökissä kalaa paistellen ja optimoiden selviytymistä. Survivalia pitänee vielä testata jossain vaiheessa kun tämä tarina päättyy(tai siis keskenhän tämä jää kun tekijöillä on seuraavat chapterit tekemättä).

 

[Zerrod]

Tuli Mafia kolmosen CE hommattua kun sai okei hintaan ja peliä olen vältelly niin oh boy... Asetelmasta ja tarinasta en sano mitään koska olen sen myös itselleni spoilannu mutta miten helvetissä voi tämän näköinen peli pyöriä näin huonosti Joo ei ole pellin alla uusinta tekniikkaa mutta jopa BF5 betakin pyöri huomattavasti paremmin vaikka oli optimoitu päin helvettiä.
Enimmän aikaa tämän tyylisissä peleissä tulee autoilla ajeltua ja simulaatiolla aloitin niin aivan kauheat deadzonet tässä ainakin on eikä tuo ajaminen muutenkaan mitään nautiontoa ole.

On tässä toki jotain hyvääkin, ampuminen oli yllättävän tyydyttävää ainakin haulikolla ja jonkin sortin progressiota tapahtuu kun niitä toimipisteitä putsaa (esim se alun bordelli).

Pitää tosin sanoa että olen tosiaankin ihan alussa vasta menossa tässä mutta tiedän sen että tehtävät rupeavat toistamaan itseään aika äkkiä eli ei nyt mitään hurja hauskaa ole tulossa. Lisäillään sitten kun on enemmän pelattu.

 

[Yeenoghu]

On enemmän kuin poikkeuksellista että maltan pelata jonkun toimintapelin loppuun saakka. FPS- eli sinkohippapelejä en pelaa lainkaan, kiitos liikepahoinvoinnin ja 3rd person pelien ja tarinan suhteen olen käsittämättömän nirso, grindausta en ymmärrä enkä siedä lainkaan, enkä varsinaisesti ole erityisen etevä action-pelaaja muutenkaan, joten läpipeluukokemukset ovat olemattomat.

Siksi saattaa tuntua oudolta että viimeisin läpipelattu toimintapeli oli Final Fantasy XV, PC-versiona. Arvostan henkilökemioihin ja draamaan panostavaa juonta ja niitä XV:ssä oli. Itse peli oli itse asiassa kohtuullisen helppo (pelasin normal-tasolla) kun malttoi pitää itsensä erossa isoimmista hirviöistä ja teki riittävän määrän sivutehtäviä, jotta sai boostattua aseet riittävän hyviksi ennen muutamaa viimeistä episodia. Aika paljon tuli seurattua walkthrough-ohjeita.

Paitsi että ihan viimeisen episodin osalta olisi pitänyt olla uskomatta walkthroughta. Katsoin oppaasta ettei tuo viimeinen episodi vaikuta kovin ylivoimaiselta, joten parannuspullojen hamstraaminen jäi lievästi vähäiseksi.

Virhe! Mikään käyttämäni opas ei kertonut että PC-versio on juuri viimeisen episodin osalta selkeästi vaikeampi kuin konsoliversiot, kiitos lisättyjen pomohirviöiden! Voin kertoa että kirjaimellisesti viimeinenkin parantava pullo tuli käytettyä ennen kuin pääsin lopputekstehin. Ei voi paljoa enää täpärämmälle selviytyminen mennä.

Jälkiviisaana voi toki sanoa että parempia taktiikoitakin on olemassa kuin oma "hakkaa päälle" -metodi, mutta tyytyväinen olen peliin, hahmoihin ja sen maailmaan. Ja pitkää loppuvideota piti miettiä (ja luntata) pariinkin kertaan ennen kuin valkeni että mitäs tuossa oikein tapahtuikaan.

Hyvä peli kyllä.

 

[Pezz]

Mafia 3 suosittelen ohjainta ajamiseen, paljon helompaa. Pääpeli + DLC:t kerran koluttu läpi ja Steam kello näyttää 66 tuntia. Pitäisi vielä toisen kerran pelata pääpeli läpi, jos haluaisi kaikki saavutukset auki, mutta on kyllä niin itseään toistava tarina pelissä, että saas nähdä jaksaako sitä enää edes kokeilla

 

[RaivokasMagma]

SNK Heroines: Tag Team Frenzy (PS4, Switch)

Spoileri: Traileri

Tammikuussa Nintendo Directissä julkistettu SNK sankaritar tappelupeli, joka herätti mielenkiintoni. Hetken pelästymisen jälkeen huomasin onnekseni, että peli tulee myöskin PS4:lle, joskaan ei fyysisenä versiona, kiitos NIS American, julkaisijan. Ainoa tapa saada fyysinen versio oli tilata julkaisijalta erikoiseditio vähän päälle satasella. Pitkään kesälle mietin, mutta keräilyvietti vei voiton ja sain laatikkoni julkaisun jälkeisen viikonlopun maanantaina.

Pari viikkoa on tullu pelailtua yksikseni ja sanotaanpa, että en ole pettynyt tuotteeseen. Peliä markkinoitiin yksinkertaisena ja hauskana tappelupelinä ja sitähän se on. Komennot ovat yksinkertaisia ja helppo oppia perusteet, mutta pinnan alla löytyykin yllättävää syvyyttä. Vaikeammat kombot vaativat aikamoista opettelemista ja Smash Bros tyyliin kentälle ilmestyvät esine pallerot ja niistä saatavat esineet ovat tärkeitä. Esineistä voi saada enkkua tai spessumittaria takaisin, laittaa kentälle vierimään ison pallon, banaaninkuorta ja niin edelleen, joita voi käyttää komboissakin.

Hahmot ovat SNK naisia. Kritiikkiä on tullut siitä, että hahmokaarti on käytännössä King of Fighters XIV naiset miinus muutama, plus yksi palaava hahmo ja naiseksi muuttunut Terry Bogard (erikoiseiditiossa tuli mukana Fatal Cutie lippis ). Ja nämä hahmot on pelin pahiksen ansiosta puettu fanservice tyylisiin asuihin. Peli ei ole lainkaan vakava, etenkin kun pääpahis on niin huvittavaa katsottavaa (FETISHISM EXPLOSION!).

Peli on tarkoitettu hieman party peliksi ja pelissä on myös neljän pelaajan modi, joka on 2vs2. Toinen pelaaja on tukena ja ohjastaa toista hahmoa, kun kutsutaan kentälle. En ole päässyt tätä kokeilemaan, mutta hauskalta näyttänyt kun videoita katellut. Se on sitten eri asia, kehtaako kaikki kanssa ihmiset pelata tätä. Nettipelikin on mahdollista, mutta ei ole PS Plus tilausta, niin en ole kokeillut

Graaffisesti peli on minun silmään miellyttävää katsottavaa, vaikka ei mikään huippu ole. PS4 versio pyörii tasaista 1080p 60FPS, mutta Switch versio ei kuuleman mukaan edes sitä 60FPS. Vaikea sanoa kun en ole kokenut. Musiikit on hyviä, vaikka ei jää korvamadoiksi. Pelissä on myös kustomointi modi, jossa hahmoille voi laittaa tavaraa ja

Voin suositella peliä hieman kasuaalimpaan mättöön, jos kavereita on, jotka pääsee yli fanservicestä ja grafiikoista. Toki kilpailu matsit ovat yllättävän jännittäviä.

 

[Refloni]

Still Life (2005)

Tartuin taas vanhoihin kunnon naksuseikkailuihin, kun niitä oli Gogin alesta saatavilla. Still Life on murhamysteeri, joka leikittelee yliluonnollisilla elementeillä ottamatta niitä kuitenkaan tarinan keskiöön. Pulmat ovat enimmäkseen loogisia ja helpohkoja, mukana on pari oikeasti hyvää aivopähkinää (kuten alkuun raivostuttanut lukon tiirikointi) ja pari turhauttavaa ja epäreilua (leipomispulma vaati ulkoista tietoa).

Tarina on ihan hyvä, mutta lopulta aika unohdettava. Päähenkilöitä on kaksi, FBI-agentti Victoria McPherson ja tämän 1920-luvulla seikkaileva isoisä Gus. Kumpikin jäljittää omassa ajassaan merkillisen samantyyppistä sarjamurhaajaa, ja Victoria alkaakin epäillä, että joku matkii vuosikymmenien takaisia rikoksia. Peli on tunnelmallinen ja synkistely on välillä vähän yliampuvaa.

Hassua kyllä onnistuin selvittämään murhaajan henkilöllisyyden jo pari tuntia ennen pelin loppua, mutta päähenkilö Victoria ei saanut sitä pelin aikana selville. Ehkä sitten jatko-osassa? Murhaaja oli aivan varmasti

Spoileri: Spoilaa 13 vuotta vanhan naksuseikkailun

Victorian oma poikaystävä, taidegalleriaa pyörittävä Richard.

Aihetodisteet:

• Alkuperäinen murhaaja 1920-luvulla oli taiteilija Mark Ackerman, joka murhasi prostituoituja ja otti näistä inspiraatiota taiteeseensa. Ackerman jäi sittemmin suhteellisen tuntemattomaksi, mutta Richard esittelee tämän töitä galleriassaan.
• Murhien samankaltaisuudesta Victoria päättelee, että murhaaja ihailee Ackermania. Myös Richard ihailee Ackermania. Nämä lauseet on kirjoitettu Victorian päiväkirjaan peräkkäin, mutta Victoria ei silti osaa laskea kahta ja kahta yhteen.
• Pelin puolivälissä murhaaja murtautuu Victorian työpaikalle, FBI:n toimistolle, ja jättää viestin seuraavasta kohteestaan. Richardilla olisi ollut paikasta tietoa Victorian kautta.
• Murtautumista seuraavassa takaa-ajossa on kohta, jossa murhaajalla olisi tilaisuus tappaa Victoria, mutta hän ei sitä tee. Tämä ei ole mitään tulkintaa vaan peli tekee armopalasta ison numeron. Richard ei tietenkään halua tappaa tyttöystäväänsä.
• Murhaaja jätti viestin, jossa nimesi seuraavan uhrinsa. Viimeisin uhri jätettiin Richardin suojeltavaksi.
• Yksi uhri löytyi Richardin galleriasta.
• Richard katoaa viimeisen näytöksen aikana, kun murhaajaa ollaan nappaamassa.
• Murhaaja putoaa lopulta jokeen eikä tämän ruumista löydetä ainakaan pelin aikana. Hänen henkilöllisyytensä jää hämärän peittoon.

En tiedä että kyseinen henkilö oli syyllinen, koska sitä ei pelin aikana kerrottu enkä ole tarkistanut asiaa, mutta olen varma teoriastani. Tykkään palapelidekkareista, jossa lukija voi päätellä murhaajan ennen päähenkilöä, mutta olisiko tämä voinut olla vähän vähemmän ilmeinen? Se sai muuten terävän Victorian vaikuttamaan vähän hitaalta, ja loppuratkaisu oli antiklimaattinen.

Kolme tähteä, hyvä peli mutta ei missään nimessä genrensä huippua. Jatko-osan jätän ostamatta.

 

[RaivokasMagma]

Käsikonsoli Castlevanioita (GBA, DS)

Kuin tyhjästä minulla iski himo pelata Castlevaniota, niitä metrdoidvania tyylisiä. Tai no ei ehkä tyhjästä, Bloodstainedia odottelen. Joten käydäänpä siis lyhkäsesti läpi ajatuksia. Pelattu emulaattoreilla, kun GBA pelit tuli aikanaan näin pelattua ja DS en omista, mutta alunperin pelasin DS:llä läpi.

Harmony of Dissonance (GBA)

Tämä peli oli oikeastaan ensimmäinen tämän tyylisistä Castlevanioista jota pelasin, joten sillä on paikka sydämessäni. Vuosien saatossa tätä on haukuttu grafiikoidensa, musiikkien ja suunnitteluratkaisujensa suhteen. Joten mielenkiinnolla palasin tämän pelin pariin ja aloitin tästä.

Oikeastaan ainoa tämän tyylinen peli, jossa Belmont on pääasiallinen pelattava hahmo. Ainoa ase on siis ruoska. Myös klassiset heitettävät aseet kuten kirveet, pyhä vesi tekevät paluun. Erikoisuutena on, että Juste (Belmont) saa haltuunsa taikakirjoja, eri elementtejä, jolla hän voi tuunata heitettäviä aseitansa. Näin syntyy taikoja. Justen pääasiallinen ase on ruoska, johon saa pieniä parannuksia pelin edetessä. Oikeastaan pidin taikasysteemistä paljon, kun verrataan myöhempien pelien systeemeihin.

Peli oli todella helppo, muutaman kerran kuolin kun tyhmänä pelasin. Haastetta oli muutamassa kohtaa. Erittäin paljon bosseja, joka alkaa puuduttamaan, kun ne ovat yleensä isompia versioita jostain vihollisesta. Viimeinenen vastus on myös naurettavan helppoo, tankkaa itsesi toiselle puolelle, niin se ei voi tehdä mitään.

Musiikeista nautin. Peliä on kritisoitu äänenlaadusta, kuin 8-bittisiltä ajoilta. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui, loppuiko tila kesken vai bugi. Itse oikeastaan nautin sävellyksistä, rallit kuten Successor of Fate, Luminous Cavern, Skeleton Cave, Offense and Defense ovat mielestäni erittäin mainioita. Grafiikat ovat aika värikkäitä, lähinnä vastaus kritiikille edellisestä, kun ne olivat tummat eikä nähnyt mitään. Peli tehtiin siis aikana jollin GBA:ssa ei ollut taustavaloa.

Ihan OK peli, vähän puuduttavaksi meni.

Aria of Sorrow (GBA)

Parempi peli kuin Harmony of Dissonance joo. Ei ehkä graaffisesti yhtä hyvä kuin edeltäjänsä teknsisesti, mutta miellyttävämpi katsoa. Musiikkien äänenlaatu parempi, hieman kuulostaa siltä ku tyynyn läpi soitettu, mutta sävellykset ovat sarjan parhaimmistoa.

Pelin päähenkilöllä Somalla on kyky käyttää vihollisten sieluja hyödyksi. Näitä on kolmea tyyppiä; Bullet (jotain heitettävää esim.), Guardian (hidasta pudotusta esim.) ja Enchanted (Passiivinen buffi). Ihan mielenkiintoinen systeemi, mutta näitä sieluja saa satunnaisesti. Eli jos olet pakkomielteinen, niin hemmetinmoinen grindaaminen edessä.

Peli oli hieman haastavampi verrattuna edeltäjäänsä. Aseita oli erilaisia, mutta tuntui siltä että tietyt asetyypit oli parempia. Rakenteeltaan myös parempi ja tarina oli myöskin mielenkiintoinen.

Paras GBA Castlevania, ei kuitenkaan suosikki sarjan peli.

Dawn of Sorrow (DS)

Jatko-osa Arialle, joten perusmekaniikat ovat samat. Kuitenkin huonompi peli mielestäni.

Parhaimmat aseet on lukittu grindaamisen taakse. Pelissä on "Soul Synthesis" systeemi, eli jos sinulla on ase ja tietty sielu, voi tehdä siitä seuraavan version. Tietyille asetyypeille on omat puunsa. Oma nillityksen aiheeni tulee siitä, että tämä on aika epäreilu tietyille aseille. Sieluilla on oma harvinaisuusluokkansa. Jotkin tietyn tason aseet vaativat harvinaisemman sielun kuin toisen luokan. Tietysti pelaajan ei tarvitse kaikkea hankkia, mutta olin tympääntynyt, enkä jaksanut grindailla.

Tunnetuin (huonossa mielessä) mekaniikka on Magic Seal. Kun vastus on henkihievereissä, toiselle ruudulle pämähtää kuvio, joka sinun pitää piirtää, yhdistä pisteet periaatteella. Varmasti tämä on pelissä, kun Dawn of Sorrow on aika varhainen DS peli, niin pitää käyttää sitä kosketusruutua hyväksi. Tämä aiheutti harmaita hiuksia.

Hyvä peli rakenteeltaan, mutta vielä kauheampi grindaaminen ja piirtely häiritsi minua. Musiikit oli tosi hyviä tosin.

Portrait of Ruin (DS)

Suosikkini. Helpomman puoleinen joo, mutta erittäin hauska pelata (ja rikkoa). Kaksi hahmoa, joita voi vaihdella. Jonathan on perustavanlaatuinen hahmo, Charlotte pystyy taikomaan. Peli kyllä suosii Jonathania, etenkin loppupuolella, mutta silloinkin käytin Charlottea tietyissä tilanteissa. Grindaamista on myös, mutta se ei ole läheskään niin tuuripohjaista kuin Ariassa ja Dawnissa.

Jos jotain nillitettävää löydän, niin se on sivutehtävä systeemi. Jotkin tehtävät on ihan OK, mutta jotkin vaativat jonkin tietyn aseen tai esineen, jonka saa kerran pelissä. Pelissä on myös kauppa ja jos menet myymään tämän esineen, et voi suorittaa tehtävää, etkä hylätä sitä.

Tekisi mieli pelata uudestaan läpi eri tavalla, mutta ehkä hieman myöhemmin.

Muuta

Order of Ecclesiaa yritin pelata. Otti kehittäjät kritiikin pelien helppoudesta tosissaan, kun tämä on vaikea. Meni hieman epähauskan vaikeaksi minun mielestä. Heali potionit parantaa aivan paskasti, vahinkosieni vihollisia tuntui olevan joka nurkan takana. Peleissä on myös ollut mekaniikka, että tietyntyyppiset aseet tekee enempi vahinko tiettyihin vihollisiin. Aikaisemmissa tämä ei ollut niin paha, mutta Ecclesiassa jos on väärä ase, niin tuntui siltä että heittäisi märkää rättiä. Jätin kesken.

Varmaan klassikko Symphony of the Nightin pelaan läpi uudestaan, kun se tulee Rondo of Bloodin kanssa PS4:lle kokoelmana loppukuusta.

 

[dragon age]

Kaikki pelithän ne ovat kesken kaikilla alustoilla, mutta jos listaisi mitä nyt viimeksi on pelannut
Dreamcast: Illbleed, huomasin että Blue Stinger tekijöiden firma on loppunut silloin joskus, ja ovat tehneet toisenkin pelin.
Wii: Pandora's Tower, toiseen "torniin" menossa. PS3:n Majin and the Forsaken Kingdomin, ja PS4:n Last Guardianin jälkeen tuntuu tosi kiinnostavalle pelille.
PC: Lost Sphear, todella hyvä uusi, mutta vanhanaikainen roolipeli.

 

[Focus0]

Itselläni on aina ollut useampia pelejä yhtä aikaa peluussa.
Tällä hetkellä listalla on:
Rise of Tomb Raider
Path of Exile: Delve
Forza Horizon 3 + Blizzard Mountain

Sekä sitten aktiivisemmin pelattavia
Rust ja Quake Champions.

Witcher 3 on edelleen kesken ja en ole sitä pelannut nyt aikoihin. Tarkoitus olisi tätäkin jatkaa kunhan saa tuosta pari muuta ensin pois alta.

 

[xarot]

Tuo Still Lifen tiirikointipuzzle varmaan pahinta syöpää mihin törmännyt tällä vuosikymmenellä pelatessa. Aika keskinkertainen se oli kyllä muutenkin.

 

[shakal]

Metro 2033 Redux

Metro Exodusta kuumeisena odottaneena, ajattelin pelata Metrot uusiksi lävitse. Tätä kirjoittaessa Metro Redux Bundle, jossa tulee Metro 2033 (2010), sekä jatko-osa Metro: Last Light (2013) "re-masteroituna" vuonna 2014, maksaa G2Play avainkaupassa 5.9€.

Jos ei ole tuttu, peli on FPS, joka kertoo maailmasta jossa 2013 käyty ydinsota tuhoaa melkein kaiken elävän maapallolta, ydintalvi iskee ja Venäjällä ihmiset pakenevat Venäjän metrotunneleihin. Maanpäällä on käytännössä mahdotonta elää uusien syntyneiden hirviöiden takia ja ihmisten keskeiset välit ovat sodasta ja vallanhimosta melko ikävät.

Takana on nyt ekat 10 tuntia ja ensimmäisenä kysymyksenä päähäni juolahtaa:
Mitä helvettiä nykyisille FPS peleille on tapahtunut?

Tämä peli on todella vuodelta 2010 (remasteroituna) ja näyttää paljon paremmalta vieläkin kuin viimeaikoina tulleet uudet julkaisut. Aivan käsittämättömän hienon näköinen peli vieläkin vuonna 2018 1440p resoluutiolla pelattuna.

Pelin mekaniikat on todella siistit, miten pelattava päähahmo Ayrtyom joutuu taistelemaan hengestään aseiden lisäksi ympäristön vaikutuksilta. Todella hieno hetki tuli äsken kun sain osuman viholliselta pään seudulle, kaasunaamari meni rikki, sain vihollisen tapettua mutta olin varma kuolemasta kun ruudussa näkyvän naamarin särön lisäksi alkoi vain näkymään mustaa hengitystien ongelmien vuoksi ja viime hetkellä sain kaatuneelta sotilaalta varastettua toimivan kaasunaamarin itselleni ja homma jatkui.
Aseet tuntuvat luonnollisilta. Liikkumiseen, näkyvyyteen ja kuuloon vaikuttaa ympäristötekijät. Äänimaailma kuulokkeet päässä vetää sanattomaksi. Peli tuntuu intensiiviseltä, haastavalta ja ajoittain todella jännittävältä. Kuolema saattaa olla joka nurkan takana johtuen monista eri asioista, joita on välillä vaikea ennalta arvata vaikka pelin olen joskus pelannut lävitse.

Metro 2033 kuuluu F.E.A.Rin kanssa suosikki FPS peleihini, ja näemmä mielipide ei ole muuttunut vuosien jälkeen.

Markkinatalous on tehnyt sen, että nykyiset pelit on tällaiseen peliin verrattuna aivan paskaa. Niissä ei ole mitään tällaista tunnelmaa ja näin hienoja yksityiskohtia, sekä kunnollista ajatusta, saati juonta. Jonneille halvalla aivotonta ripulia, se menee kaupaksi.

 

[Molle]

Myst IV Revelation

Olen vaimon kanssa pelannut epäsäännöllisen säännöllisesti Myst-sarjaa vuodesta 2015. Nyt takana on RealMyst, Riven, Exile ja Revelation. Olimme molemmat tahoillamme pelanneet alkuperäisen Mystin -90-luvun puolivälissä ja jonkin verran Riveniä. Tuolloin 2015, jostain syystä, asia tuli puheeksi ja päätimme ottaa koko sarjan läpipelaamisen pitkän aikavälin tavoitteeksi. Siitä lähtien Mystit ovat olleet satunnaisten viikonloppuiltojen huvia viinin ja juuston kaverina.

Revelation täydensi mukavasti ykkösosan teemoja ja oli sopivan haastava. Riven on edelleen ykkönen ja Exilen parasta antia oli Brad Dourifin näyttelemä Saavedro.

Seuraavaksi sitten tulille "End of Ages". Palataan ehkä ensi vuoden lopulla näihin tunnelmiin.

 

[arcane]

Myst IV Revelation

Seuraavaksi sitten tulille "End of Ages". Palataan ehkä ensi vuoden lopulla näihin tunnelmiin.

Sitten kun Mystit loppuu, niin jatkoksi Quern - Undying Thoughts on Steam

 

[Weega666]

Itse asiassa nyt vasta aloitan pelaamaan Mass Effect- sarjaa. Kun tuli tuon BF1:sen kokeilun takia otettua Originin Vault-jäsenyys, otetaan siitä kaikki irti.
4:llä eurolla(per kuukausi) esimerkiksi tuo sarja on pelattavissa. Ensin ajattelin että pelaanpa vaan tuon Mass Effect 3:sen, mutta jospa näin scifi-fanina aloittaisi alusta. Mitä tubesta katsoin, 2007 julkaistu eka osa ei ole edelleenkään hassumman oloinen grafiikoiltaan

Suosittelen lämmöllä että aloita ihan ekasta. On niin hieno pelisarja kolmoseen asti ja sitten totaalinen floppi Andromeida joka kannattaa kiertää kaukaa...Itse olen pelannut noi kolme kertaa vähän eri tyylillä läpi ja aina vaan tömähtää yhtä kovaa.

 

[Weega666]

Ite en oikein kolmosen tarinalle ja hahmoille lämmennyt vaikka tuli sekin ainakin kerran pelattua läpi. Nelonen sitten taas yllätti positiivisesti kun olin alkuun vähän varautunut koko merirosvoteemaan.

Aika monta kertaa on tullut kokeiltua noita mutta ei vaan tömise ja syy on se että pelimaailma on niin kliininen ja epäaito että imerrsiota ei vaan synny. Periaatteessa konsepti on sellainen mistä minun pitäsi olla innostunut mutta Witcherin jälkeen nämä tuntuu niin surkeilta.

 

[Weega666]

Metro 2033 Redux tuli työn alle.

Todella tunnelmallinen peli. Tykkään muutenkin tuommoisesta maailmanlopun jälkeisestä teemasta, jossa eloonjääneet ovat kokoontuneet turvaan. Metroissa on hämärä valaistus ja likaista ja baarissa soi vanhanaikainen musiikki, ai että. Jännitystä myös riittää, mutta vielä en ole kovin pitkälle päässyt. Vaikuttaa kuitenkin helvetin hyvältä peliltä.

On kyllä ihan mestariteos tunnelma on sanotaanko jännittynyt sitä pelatessa ja säikkymiseltä ei voi välttyä. Hieno peli ja mahtavia hetkiä. Pari kertaa on tullut vetäistyä Metrot läpi ja aina vaan toimii...

 

[Laquel]

Aika monta kertaa on tullut kokeiltua noita mutta ei vaan tömise ja syy on se että pelimaailma on niin kliininen ja epäaito että imerrsiota ei vaan synny. Periaatteessa konsepti on sellainen mistä minun pitäsi olla innostunut mutta Witcherin jälkeen nämä tuntuu niin surkeilta.

Ehkä sen takia ei nää uudemmat oikeen iske

 

[Molle]

Sitten kun Mystit loppuu, niin jatkoksi Quern - Undying Thoughts on Steam

Kiitos vinkistä. Itse olin katsellut tätä: Obduction on Steam

Onko kokemuksia?

 

[arcane]

Kiitos vinkistä. Itse olin katsellut tätä: Obduction on Steam

Onko kokemuksia?

On odotellut wishlistillä, mutta ailahtelevien arvioidensa vuoksi olen odottanut, että olisi tarjouksessa ~kympin hintaluokassa (jossa se ilmeisesti on jo pari kertaa ollut, mutta missannut).

Itseasiassa en ole Mystejäkään oikeastaan koskaan pelannut, niin en osaa sanoa kuinka paljon Quern loppujen lopuksi eroaa kokemuksesta. Quernista kuitenkin suuresti nautin (juoni tosin aika turha), ja vaikeutta löytyi sopivasti minun hermoilleni - vähän tauotellen tuli pelattua, ja ~12h aikana muistaakseni kerran jouduin turvautumaan ohjeisiin, jolloin oli jäänyt jotain käsittämättä.

 

[shakal]

On odotellut wishlistillä, mutta ailahtelevien arvioidensa vuoksi olen odottanut, että olisi tarjouksessa ~kympin hintaluokassa (jossa se ilmeisesti on jo pari kertaa ollut, mutta missannut).

Obduction Steam CD Key

 

[arcane]

Obduction Steam CD Key

Ei, en edelleenkään missään nimessä tue G2A tai mitään harmaita kauppoja, jotka todennäköisesti tuottavat tappiota pelintekijöille, luonnolle, verotukselle tai jollekin satunnaiselle ohikulkijalle. Valitsisin "En tykkää" kaikkiin viesteihin jossa näitä kauppoja ehdotetaan, jos foorumi sellaista tukisi.

 

[shakal]

Eli et tue ihmisiä jotka ostaa pelit bulkkina alennuksesta tai halvemmasta maasta ja myyvät niitä avaimia eteenpäin, mutta tuet ostamalla Steamista joka ottaa pelintekijöiltä kolmanneksen profitista.

 

[mcduck]

Eli et tue ihmisiä jotka ostaa pelit bulkkina alennuksesta tai halvemmasta maasta ja myyvät niitä avaimia eteenpäin, mutta tuet ostamalla Steamista joka ottaa pelintekijöiltä kolmanneksen profitista.

pelin tekijä on Steamin kanssa itse tehnyt sopimuksen, ja saa myös sen 2/3 itse valitsemastaan myyntihinnasta. Nuo bulkkikauppiaat parhaassa tapauksessa myyvät laillisia avaimia halvemmasta maasta ostetuna (jolloin pelin tekijä siis silti menettää alkuperäisen kaupan sopimuksen mukaisen osan, mikä nyt meinaa yleensä olla siellä 30% paikkeilla ihan kuten Steamissakin), hinta ei enää olekkaan mitä tekijä pelistään pyysi, ja joku muu ylimääräinen nappaa osan voitosta välistä) ja huonoimmassa tapauksessa joko huijaamalla tai esim lehdistöavaimia keräämällä ilmaiseksi hankittuja avaimia (jolloin pelin tekijä joko menettää koko hinnan ja joku muu vie voiton, tai ikävimmissä tapauksissa pelin tekijä jää tappiolle.)

Sanoisin että se Steamin tukeminen on aika eria asia kuin jälkimäinen vaihtoehto. Menisin jopa niin pitkälle että pelin hakeminen torrenttina on sekin parempi kuin jälkimmäinen vaihtoehto, ainakaan kukaan ylimääräinen ei ilman lupaa vie siitä rahaa välistä ja pahimmassakaan tapauksessa pelin tekijä ei jää maksumieheksi.

 

[shakal]

Nuo bullikikauppitaat parhaassta tapauksessa myyvät laillisia avaimia halvemmasta maasta ostetuna (jolloin pelin tekijä siis silti menettää alkuperäisen kaupan sopimuksen mukasien osan, mikä nyt meinaa yleensä olla siellä 30% paikkeilla ihan kuten Steamissakin)

Ei pelin tekijä tuossa tapauksessa menetä, koska se avain on alunperinkin ostettu, jolloin pelintekijä on saanut sen osansa.

eli minä en saisi lomamatkalla ostaa kahta peliä ja myydä niitä vaikka täällä myyntipalstalla kalliimmalla mitä niistä maksoin lomakohteessani?

Tuo on ihan yhtä harmaata markkinaa kuin ebay, onko sekin teidän teidän mielestä väärin jos sieltä löytyy tavaraa myytäväksi, koska joku on ostanut sitä bulkkina tai omasta maasta halvemmalla ja myy ulkomaille eteenpäin?

Pelin kehittäjä ei voi sanoa, mistä voit ostaa tuotteitasi, eikä ole lainvastaista ostaa tai myydä peliä halvemmalla kuin vähittäismyyntihinnalla.

Ilmoitettuja tapauksia rikollisista peliavaimista on todella niukasti.

 

[mcduck]

Ei pelin tekijä tuossa tapauksessa menetä, koska se avain on alunperinkin ostettu, jolloin pelintekijä on saanut sen osansa.

eli minä en saisi lomamatkalla ostaa kahta peliä ja myydä niitä vaikka täällä myyntipalstalla kalliimmalla mitä niistä maksoin lomakohteessani?

Tuo on ihan yhtä harmaata markkinaa kuin ebay, onko sekin teidän teidän mielestä väärin jos sieltä löytyy tavaraa myytäväksi, koska joku on ostanut sitä bulkkina tai omasta maasta halvemmalla ja myy ulkomaille eteenpäin?

Pelin kehittäjä ei voi sanoa, mistä voit ostaa tuotteitasi, eikä ole lainvastaista ostaa tai myydä peliä halvemmalla kuin vähittäismyyntihinnalla.

Ilmoitettuja tapauksia rikollisista peliavaimista on todella niukasti.

Valitettavasti noissa paikoissa myytävät avaimet eivät läheskään aina ole laillisesti (tai reilusti) hankittuja, vaan usein ne esim ostetaan varastetuilla luottokorttitiedoilla, minkä jälkeen pankki/kauppa/tms palauttaa rahat takaisin kortin omistajalle ja pelin kehittäjä taas menettää avaimen saamatta maksua. Tai, ihan vaan hyväksikäyttämällä nettikauppojen tain PyaPalin omaa palautusmenetelmää, osta avain->myy avain eteenpäin halvalla->vaadi rahat takaisin syyllä X. Suurin osa kaupoista ja etenkin PayPal lähtökohtaisesti ratkaisee asian ostajan eduksi (ja taas se pelin tekijä menetti avaimen saamatta yhtään rahaa).

En mä tässä ole sanomassakaan että pelin tekijällä olisi ehdoton oikeus päättää millä hinnalla niitä kopioita myydään (ainakaan aidon 2nd-hand-myynnin kohdalla, muuten totta ihmeessä on, ihan kuin minkä muunkin alan firmalla on), mutta kommentoin vaan sitä väitettä että noiden myyjien tukeminen olisi jotenkin sama asia kuin Steamin kautta ostaminen koska Steamkin kerran vetää rahaa välistä.

Eli yksinkertaistettuna:
A) Pelin tekijä itse päättää että Steamin kautta myyminen kannataa hänelle, valitse hinnan X, ja saa sopimuksensa mukaisesti 0.7*X rahaa.
tai B) Joku muu hankkii avaimen käsiinsä hinnalla 0.n*X, tai ilmaiseksi, pelin tekijä saa 0.7*0.n*X rahaa, tai ei yhtään mitään, ja rahat käärii joku täysin muu.

Asiakkaana saat toki ihan laillisesti tukea kumpaa tahansa vaihtoehtoa, mutta ei kyllä mitenkään voi väittää että molempi olisi ihan sama, tai että vaihtoehtoa B suosimalla voisit pidemmän päälle odottaa että sama firma on jatkossakin pystyssä tekemässä pelejä mistä pidät.

Ilmoitettuja tapauksia rikollisesti hankituista avaimista toki on niukasti, etenkn jos jotain rikosilmoitusta ja mediakohua tarkoitat, samalla asia on täysin yleisesti tunnettu ongelma pelin kehittäjien puolella. Ilmoittaminen kun ei juurikaan auta mitään, parempi vaan hyväksyä tappio, antaa asian olla ja käyttää firman rahat ja työntekijöidne aika muuhun kuin koittaa ruveta vääntämään asiasta jonkun Steamin, PayPalin ja pankkien kanssa. Kannataa myös muistaa että sellaista asiaa kuin peliavaimien bulkkimyynti ei yleensä ole olemassakaan, ei niihin mitään bulkkialennusta saa kun ei niitä muutenkaan tarvitse pakata laatikoihin ja kuskata merikontissa ympäri maailmaa. Eli mistään "bulkkialennuksen hyödyntämisestä" ei noiden kauppojen kanssa todellakaana ole kysymys.

 

[mcduck]

Ja kun meinasi mennä offtopicin puolelle niin just tuli viikonloppuna pelattua loppuun Hellblade: Senua's Sacrifice. Nättihän se oi, ja tunnelma kohdallaan etenkin kuulokkeet päässä pelatessa. Taistelusysteemi oli vähän "meh", aloitin vaikealla ja pudotin jossain välissä vaan helpoimmalle että tappelut menis mahdollisimman nopeasti ohi, kun pelin muutaman napin systeemissä ei oikein tuntunut olevan syvällisyyttä siihen että vaikeammat asetukset haastavampia mnuuten kuin pidemmän keston ja sitkeämpien vastustajien puolesta. (Eli jos vaihtoehtona on hakata paria nappia 4:n aina saman vihollistyypin tappamiseksi, mielummin teen sitä lyhyemmän ajan kuin pidemmän)

Loppujen lopuksi siis silti ihan posiivinen kokemus, hyvä tarina, hyvä hahmosuunnittelut, mainio visuaalinen ja äänipuolen toteutus, ja pituus juuri sopiva että ei tuntunut liian lyhyeltä, mutta paljoa tämän pidempäänkän ei olisi jaksanut. Rytmityksenkin puolesta aika jees, loppupuolella jopa muutama alue missä vähän sotkettiin pelaajan pakkaa sopivasti ennen loppuhuipennusta. Puzzlet ja tappelu tuntuivat enemmänkin yksinkertaiselta (mutta tavallaan ihan toimivalta) keinolta rytmittää peliä ja satunnaisesti vähän korottaa pelaajan pulssia kuin itsessään erityisen mielenkiintoisilta haasteilta.

 

[Refloni]

Onko teitä koskaan kaduttanut, että ostitte pelin alesta, koska peliä pelattuanne tuntui että tekijä olisi ansainnut enemmän rahaa?

Nyt suomalaista Infraa pelatessa tuli sellainen tunne.

Ei ole mikään peli kolahtanut näin kovaa moneen vuoteen. Pelin teema on älyttömän uniikki ja freesi: ei taistella avaruusolioita, salaliittoja tai hulluja tekoälyjä vastaan, vaan rakennusinsinööri Markku Siltanen lähtee tarkastamaan kaupungin rapistunutta infrastruktuuria ensimmäistä kertaa vuosiin. Taidetyylistä tulee todella vahvasti mieleen Half-Life 2. Tarina on todella arkinen ja maanläheinen pelimittapuulla: korruption ja kähminnän seurauksena kaupungin infran huoltaminen on laiminlyöty ja kaikki kaunis on luhistumassa. Aivan joka paikkaan on lätkitty vitsejä ja viittauksia, joista suurin osa tuntuu olevan nimenomaan suomalaisille suunnattuja. Kovin moni ulkomaalainen tuskin tajuaa, mitä hauskaa on esimerkiksi Winterfellin saastuttavassa kaivosyhtiössä.

Itse pelaaminen on ensimmäisen persoonan pulmanratkontaa. Varsinainen homma on laitosten turvallisuuspuutteiden havainnointi, joita taltioidaan mukana kulkevalla kameralla. (Tästä erikoispisteet. Olen aina tykännyt paljon valokuvausmekaniikoista peleissä.) Käytännössä kuitenkin tarkoitus on etsiä reitti eteenpäin käyttämällä ympäristöstä löytyviä laitteita, joilla vaikka palautetaan vedenpumppaamo toimintaan jotta saadaan automaattiovi auki. Ympäristössä on kuitenkin paljon muutakin tekemistä, ja usein isoimpana sivutavoitteena on korjata laitoksissa ilmenevät viat. Pulmat on välillä logiikkapohjaisia, mutta ikävän usein pelkkää kadonneen esineen metsästystä. Sen kerran, kun jouduin kuikuilemaan läpipeluuohjetta, en ollut tajunnut että eräässä kojelaudassa oleva punainen valo olikin painike. (Onneksi peli paranee edetessään. Huomaa, että se on tehty osissa.)

Peli periaatteessa toistaa itseään: saavutaan laitokseen, korjataan ongelmat, ja ovi seuraavaan laitokseen aukeaa. Alueet ovat kuitenkin isoja, mielenkiintoisia ja täynnä tutkittavaa. Koko ajan on kutkuttava tunne, että nyt seikkaillaan alueilla joilla on asiaton oleskelu ehdottomasti kielletty. Alueilta löytyy omia minitarinoitaan Fallout-tyyliin ja niillä on muitakin salaisuuksia tarjottavanaan.

Kaikille Infra ei varmasti sovi, mutta minuun se iski kuin miljoona volttia. Infra on unelmapelini. Jotain juuri tällaista olen aina halunnut pelata, mutten ole osannut toivoa. Olen tosin vasta puolivälissä, koska peli on ainakin viisi kertaa pitempi kuin luulin, mutta lopun pitäisi olla täysi katastrofi jotta tästä ei tulisi yhtä kaikkien aikojen lempipeleistäni.

 

[BlackWolf]

Myst IV Revelation

Olen vaimon kanssa pelannut epäsäännöllisen säännöllisesti Myst-sarjaa vuodesta 2015. Nyt takana on RealMyst, Riven, Exile ja Revelation. Olimme molemmat tahoillamme pelanneet alkuperäisen Mystin -90-luvun puolivälissä ja jonkin verran Riveniä. Tuolloin 2015, jostain syystä, asia tuli puheeksi ja päätimme ottaa koko sarjan läpipelaamisen pitkän aikavälin tavoitteeksi. Siitä lähtien Mystit ovat olleet satunnaisten viikonloppuiltojen huvia viinin ja juuston kaverina.

Revelation täydensi mukavasti ykkösosan teemoja ja oli sopivan haastava. Riven on edelleen ykkönen ja Exilen parasta antia oli Brad Dourifin näyttelemä Saavedro.

Seuraavaksi sitten tulille "End of Ages". Palataan ehkä ensi vuoden lopulla näihin tunnelmiin.

Nyt on pakko kysyä kun aikanaan (yli 20v sitten) jonkun 1000 sivuisen kirjan kanssa Mystiä pelasin, tämä siis ihan pikkupoikana. Pelissä oli joku musiikki tehtävä mihin sitten jäin jumiin. Onko tuossa sarjassa edelleen tuollaisia?

Vasta pelasin mikähän oli joku Arizona tms. nimistä peliä missä oli joku yhtä helevatun naurettava musiikkipelitehtävä missä kitaraa piti pimputella määrätyssä järjestyksessä kuulon mukaan. Jäi se peli siihen. Vastaavaa vitutusta aiheutti myös se peli missä oltiin saarella ja kaikki muut oli viivatehtäviä (the witness) ja sitten oli yksi ääneen perustuva, onneksi tässä se ei estänyt etenemistä. En ole vielä yhtään peliä löytänyt missä nämä äänijutut olisi toimineet pelissä, edes alustavasti.

edit. meinasin tuolla Arizonalla Virginiaa, mutta se olikin tonen peli, pitää katsoa sitten kun on kotona että mikähän se peli oli. Ihan hauska oli siihen asti kunnes toi kohta tuli. Joku missä muistaakseni vaari varastettiin/katosi ja piti se etsiä.

 

[Molle]

Nyt on pakko kysyä kun aikanaan (yli 20v sitten) jonkun 1000 sivuisen kirjan kanssa Mystiä pelasin, tämä siis ihan pikkupoikana. Pelissä oli joku musiikki tehtävä mihin sitten jäin jumiin. Onko tuossa sarjassa edelleen tuollaisia?

Ykkösosaa en muista enää tarkalleen, mutta kyllä näissä kaikissa on aina ollut yksi tai useampi ääniin perustuva tehtävä. Mysteissä on kuitenkin äänimaailma vähintään yhtä tärkeä kuin se visuaalinen ilme.

 

[Jumi]

Onko teitä koskaan kaduttanut, että ostitte pelin alesta, koska peliä pelattuanne tuntui että tekijä olisi ansainnut enemmän rahaa?

Nyt suomalaista Infraa pelatessa tuli sellainen tunne.

Ei ole mikään peli kolahtanut näin kovaa moneen vuoteen. Pelin teema on älyttömän uniikki ja freesi: ei taistella avaruusolioita, salaliittoja tai hulluja tekoälyjä vastaan, vaan rakennusinsinööri Markku Siltanen lähtee tarkastamaan kaupungin rapistunutta infrastruktuuria ensimmäistä kertaa vuosiin. Taidetyylistä tulee todella vahvasti mieleen Half-Life 2. Tarina on todella arkinen ja maanläheinen pelimittapuulla: korruption ja kähminnän seurauksena kaupungin infran huoltaminen on laiminlyöty ja kaikki kaunis on luhistumassa. Aivan joka paikkaan on lätkitty vitsejä ja viittauksia, joista suurin osa tuntuu olevan nimenomaan suomalaisille suunnattuja. Kovin moni ulkomaalainen tuskin tajuaa, mitä hauskaa on esimerkiksi Winterfellin saastuttavassa kaivosyhtiössä.

Itse pelaaminen on ensimmäisen persoonan pulmanratkontaa. Varsinainen homma on laitosten turvallisuuspuutteiden havainnointi, joita taltioidaan mukana kulkevalla kameralla. (Tästä erikoispisteet. Olen aina tykännyt paljon valokuvausmekaniikoista peleissä.) Käytännössä kuitenkin tarkoitus on etsiä reitti eteenpäin käyttämällä ympäristöstä löytyviä laitteita, joilla vaikka palautetaan vedenpumppaamo toimintaan jotta saadaan automaattiovi auki. Ympäristössä on kuitenkin paljon muutakin tekemistä, ja usein isoimpana sivutavoitteena on korjata laitoksissa ilmenevät viat. Pulmat on välillä logiikkapohjaisia, mutta ikävän usein pelkkää kadonneen esineen metsästystä. Sen kerran, kun jouduin kuikuilemaan läpipeluuohjetta, en ollut tajunnut että eräässä kojelaudassa oleva punainen valo olikin painike. (Onneksi peli paranee edetessään. Huomaa, että se on tehty osissa.)

Peli periaatteessa toistaa itseään: saavutaan laitokseen, korjataan ongelmat, ja ovi seuraavaan laitokseen aukeaa. Alueet ovat kuitenkin isoja, mielenkiintoisia ja täynnä tutkittavaa. Koko ajan on kutkuttava tunne, että nyt seikkaillaan alueilla joilla on asiaton oleskelu ehdottomasti kielletty. Alueilta löytyy omia minitarinoitaan Fallout-tyyliin ja niillä on muitakin salaisuuksia tarjottavanaan.

Kaikille Infra ei varmasti sovi, mutta minuun se iski kuin miljoona volttia. Infra on unelmapelini. Jotain juuri tällaista olen aina halunnut pelata, mutten ole osannut toivoa. Olen tosin vasta puolivälissä, koska peli on ainakin viisi kertaa pitempi kuin luulin, mutta lopun pitäisi olla täysi katastrofi jotta tästä ei tulisi yhtä kaikkien aikojen lempipeleistäni.

Sain jostain käsityksen julkaisun aikaan että tuo olisi ollut VR-peli ja jätin ostamatta. Laitoin toivelistalle aleja odottamaan.

 

[Cereal killah]

Witcher 3: Blood and wine

Keväällä tuli pelattua varsinainen emopeli sekä HoS- lisäri. Tämä jälkimmäinen lisäosa oli mielekästä säästää syksylle. Alkukesästä pelasin Pillars of Eternity 2:n sekä Doomin, mutta sen jälkeen oli sellaiset kolme kuukautta jolloin mikään pelaaminen ei maistunut lyhyitä yrityksiä pitempään. Tälle oli siis myös annettu tehtäväksi herättää minussa uudestaan mielenkiinto pelaamiseen (missä se hyvin onnistuikin).

Alkupäässä oli muutama melko vaikea taistelu (tosin piti itsekin kaivaa se perstuntuma takaisin) jonka jälkeen sitten perinteiseen malliin ”kartta auki” ja senkun valitsemaan mitä tekee. B&W:n näyttävät maisemat miellytti silmää erityisesti alussa, mutta pikkaisen niistä puuttui särmää minun makuun. Tai ehkä tuo ”ranskalaisten viiniviljelmien” ympäristö on minulle vähän epäkiinnostava ainakin pelissä. Hyvin nopeasti oli tilanteessa jossa alkoi olemaan liian korkealla levelillä suurimpaan osaan sisältöä mikä vie sitä immersiota. Toisaalta ei minulla oikein enää tässä kohtaa ollut enää mitään mielenkiintoa Witcherin taistelusysteemiin, ja oma taktiikka perustui lähinnä siihen että kun on kaksi healthiä parantavaa pulloa pikanäpin takana niin taistelut tuppaa menemään läpi vaikka ei jaksa/osaa kauheasti väistellä iskuja muuten kuin rämpyttämällä nappeja. Muistaakseni kuitenkin HoS:ssä oli mielenkiintoisempia ja vaikeampia taisteluita, tässä lähinnä se viimeinen merkittävä taistelu. Olisi ollut kiva jos jossain päin karttaa olisi ollut sellaisia 50+ mörköjä joita sitten olisi voinut useaa leveliä alemmalla noiturilla käydä kokeilemassa.

Juonikuvio kuitenkin miellytti erityisesti loppua kohti, ”Land of the thousand fables” oli mainio ja mukana oli muutama erityisen hyvä sivujuoni (kuten lusikkakirous). Loppujen lopuksi 170 tuntia meni hela hoitoon, toista kertaa ei tule mutta onhan tämä ihan helvetin kova kokonaisuus.

 

[Refloni]

Infra läpi. Todella omaperäinen ja mielenkiintoinen tuotos. Tässä vielä muutamia huomioita edellisen viestin lisäksi.

Yritin pitkin peliä saada selville, missä tapahtumapaikkana toimiva Stalburgin kaupunki oikeastaan sijaitsee. Aluksi veikkasin jenkkilää, mutta sitten vastaan tuli 1200-luvulla rakennettu linnoitus. Sitten tuli mieleen, että ehkä kyseessä onkin kansainvälistetty versio Suomesta. Stalburgin kartta muistuttaa aika paljon Helsinkiä, liikennemerkit ovat suomalaisia ja ainakin puolella väestöstä on suomalainen nimi tai harraste. Pelaajan eli insinööri Markin oikea nimi on Markku Siltanen. Saunoja löytyy joka paikasta, samoin kaljapulloja. Lopussa kuitenkin löytyi jääkaapin oveen kiinnitetty muistilappu, jossa luki "Visit Finland!". Onkohan Stalburg Ruotsissa?

Insinööri Markun päivä on pitkä. Luulin peliä alkuun 4-6 tunnin pulmanratkontakävelysimulaattoriksi, mutta lopputekstien vieriessä Steamin kello näytti 26 tuntia. Enkä löytänyt läheskään kaikkia salaisuuksia, pelin taustalla pyörivä hämmentävä salaliitto jäi pitkälti mysteeriksi. Infra valitettavasti toistaa itseään jonkin verran, vaikka pulmissa ja maisemissa onkin vaihtelua. Olisi ollut todella hienoa päästä puhumaan parille NPC:lle reissun varrella, nyt matka on vähän liiankin yksinäinen.

Tietyllä tapaa ymmärrän, miksi peli piilottelee NPC:itään. Hahmomallit ovat nykymittapuulla aika karmeita uncanny valley -hirvityksiä, eikä ääninäyttely paljon parempaa ole. Toisaalta pidän sitä osana pelin charmia My Summer Car -tyyliin ja hyvä joskin niukka käsikirjoitus pelastaa paljon. Peliin loistavasti sopiva ratkaisu olisi ollut Firewatch-systeemi, jossa puhutaan jollekulle radiopuhelimen välityksellä ja valitaan dialogia. Jos joku pelin tekijöistä sattuu lukemaan tätä: onko vielä liian myöhäistä laittaa tällaista systeemiä tulevaan lisäosaan?

Stalburgin parhaita puolia on, että se on täysin normaali ja toimiva kaupunki. Raunioituneita ja katastrofin kynsissä kamppailevia kaupunkeja on peleissä nähty paljon. Samalla kun Markku korjailee ränsistyneitä voimalaitoksia tai kamppailee hengestään sortuvissa tunneleissa, muutaman metrin päässä seinän toisella puolella normaalit ihmiset elävät normaalia elämäänsä autuaan tietämättöminä siitä, miten hataralla pohjalla kaupunki lepää. Kontrasti on todella kutkuttava.

Markulta on tainnut jäädä muutama kurssi väliin pelihahmojen akrobatiakoulussa. Markku hukkuu polvensyvyiseen veteen ja jo metrin pudotus sattuu, kahdesta tai viimeistään kolmesta metristä kuolee. Mukavaa vaihtelua Super Mario -tyylisiin supersankareihin, mutta arkiset äkkikuolemat tuntuvat pitemmän päälle turhilta.

Loppu oli mukavan maanläheinen ja silti melko eeppinen, mutta se tuntui kuitenkin vähän antikliimaksilta. Ei lähellekään niin huono kuin pelkäsin.

Spoileri: Yksi lopuista

Lopussa Stalburgia suojaava pato murtuu ja aiheuttaa tulvan, ja Markun pitää käydä sammuttamassa kaupungin ydinvoimala ennen kuin se tekee Fukushimat. On yö, sataa kaatamalla ja Markku posottaa moottoriveneellä kohti horisontissa häämöttävän ydinvoimalan valoja väistellen tulvaan jääneitä autoja. Hetki on pelin hienoimpia. Markku saa voimalan korjattua ja pelastaa kaupungin. Hän nousee laitoksen katolla olevaan helikopteriin, ja... lopputekstit?

Loppu on aika töksähtävä. Siitä olisi saanut kymmenen kertaa paremman pidentämällä sitä vajaalla minuutilla: helikopteri nousee ilmaan, sade lakkaa, aurinko nousee, ja kopteri lentää aamuauringon valossa kylpevän Stalburgin yläpuolella. Auringonnousu olisi symboloinut toivoa paremmasta huomisesta ja asioiden korjaamisesta paljon paremmin kuin lopun pimeys ja sade, ja pelaaja olisi saanut ihastella ilmasta käsin korjaamiaan laitoksia ja kulkemaansa matkaa. Olisiko tällainen välinäytös ollut liikaa Source-moottorille? Pelissä näkyy kyllä pari kertaa isojakin kaupunkialueita korkeilta paikoilta katsottuna.

Bonuspisteet vielä siitä, että paria automatkaa lukuunottamatta kentät ovat täysin yhtenäinen kokonaisuus Half-Life -tyyliin. Ne voisi liimata toisiinsa lataustaukopaikoista ja tuloksena olisi pelin kartta.

 

[JaySon]

@Refloni , mulle tuosta kaupunkikuvauksestasi tuli mieleen josko voisi olla kyseessä jokin amerikansuomalaisten kaupunki jossain päin Jenkkilää?

 

[Cereal killah]

Jenkeissä on 1200-luvun "linnoitukset" hieman vähissä sattuneesta syystä, mutta kuvien/nimen perusteella jotain ehkä tyyliin Ruhrin aluetta Saksassa, ehkä pienillä Pittsburgh- tyylisillä vaikutteilla.