- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 250
Death Stranding (PC) (Epicin ilmaispelit osa XXVI) Sisältää lieviä spoilereita.
Kojiman ego ei mahdu tähän peliin.
Mainittakoon alkuun, että en juuri pelaa Japanilaisia pelejä ja Kojiman peleistä on pelattu ainoastaan ensimmäisestä MGS:stä osa.
Tämäpä vaikea peli arvosteltavaksi. Pakko myöntää että herätti paljon ajatuksia, aluksi lähinnä juonen osalta, mutta mitä pitemmälle peli eteni, niin sitä enemmän sitä enemmän mietti pelin ominaisuuksia ja mekaniikkoja. On varmasti sellainen peli, että tästä on kirjotettu netti täyteen puoltavia ja vastustavia kommentteja, ja sinällään oma kontribuutioni näin 3-4 vuotta myöhemmin ei hirveästi uutta tuo.
Otetaan alkuun itse tarina, hahmot juonenkuljetus yms.
No sitten itse mekaniikkaan, itse pihviin.
Pelin alkualue tutustuttaa pelin mekaniikoihin ja toimii käytännössä tutorial-alueena. Alkualue oli vielä kohtalaisen jännä, maasto on kohtalaisen haastavaa, apuvälineet vähissä ja molemmat vihollistyypit tuovat oman haasteensa maastossa kulkemiseen. Maaston muotojen vuoksi kiertäminenkin on haastavaa. Alussa pienetkin etäisyydet tuntuvat isolta ja ensimmäisen alueen haasteista selviäminen jätti pysyvimmän jäljen mieleen. Pelin ytimessä on tavaroiden kuljettaminen haastavassa maastossa, haastetta lisää että pelihahmo voi kompastua, liukastua, jäädä virran vietäväksi ja ei kykene mihinkään superhyppyihin ollessaan raskaassa lastissa. Mitä painavampi lasti, sitä vaikeampaa liikkuminen on. Tykkäsin ajatuksesta, että liikettä pitää tosissaan miettiä, eikä kaikki ole vain "mene suorinta tietä" ja virheistä jopa rankaistiin, koska laatikot putoavat selästä ja vahinkoa syntyy jos putoaa jyrkänteeltä tai jalat ei yllä joessa pohjaan. Myös tavaroiden kuntoa pitäisi pitää silmällä eikä paiskoa niitä pitkin rotkonpohjaa. Pelissä on älyttömästi 'ominaisuuksia' ja näppäimiä eri toiminnoille ja asioille....
....Joista puoliakaan ei käytetä. 'Tutoriaalin' jälkeen peli sitten tutustuttaa varsinaiseen pelialueeseen, jossa pelin mekaaniset heikkoudet alkaa pistää myös silmään mitä pitemmälle peliä pelaa. Pelistä ei välity samanlainen etäisyyden tunne kuin esim. AC: Odysseystä, siitä huolimatta, että internetin mukaan tässä on huomattavasti isompi kartta. Itseasiassa varsinkin kakkosalueella tulee jotenkin korostunut fiilis siitä, että etäisyydet on oikeasti kaksi kivenheittoa vaikka pitäisi olla parin osavaltion mittainen etäisyys. Aika nopeasti pelaajaa aletaan tutustuttaa myös kaiken maailman vimpaimiin jotka helpottaa joko matkustamista tai trivialisoi kaikki vastustajat. Samalla osa ominaisuuksista unohtuu, esim. pelin alkuvaiheessa esitelty "kova tuuli", en tainnut törmätä siihen missään sen jälkeen. Lisäksi pelissä on Dark Soulsista tuttua "vihjeiden jättöä", mutta myös toisten rakennuksia voi hyödyntää, mikä helpottaa välillä liiaksikkin. Kaikenkukkuraksi peli mahdollistaa päällystettyjen teiden rakentamisen ja vielä antaa pakettiauton, joka kuljettaa 10-30 kertaa enemmän tavaraa kuin päähahmo. Pakettiautolla on vielä kohtalaisen hyvät maasto-ominaisuudet, joten osa matkoista taittuu jopa vuoriston yli sillä. Jos tämä ei tunnu helpolta, voit rakentaa "ziplinejä", jotka käytännössä on lyhyen matkan teleporttausta, mikä nopeuttaa matkantekoa entisestään. Toki tämä kaikki vaatii yleensä sen, että tehdään ainakin yksi matka jalan, mutta sen jälkeen rakennuksilla voi trivialisoida koko matkanteon aika nopeasti. Esimerkiksi pelin loppupuolella päähahmo urahtelee tuskasesti kuinka hänen pitää tehdä koko pitkä matka takaisin länsirannikolta suurille järville, joka vei itseltä noin ehkä 10-15min pomotaisteluineen, huhhuh.
Keskialueella myös korostuu kuinka "pelillistä" tämä kaikki sit on. Vie tavaraa paikasta A paikkaan B, ja siihen ei juuri motivoida muuta kuin "arvosanoilla" ja kokemuspisteillä. [Tää on vissiin joku japanilainen juttu, että pelistä on pakko jatkuvasti saada jotain F-S asteikolla olevia arvosanoja, vaikka kesken välivideon, törmäsin tähän pelikonemaiseen mekaniikkaan myös RE2 remakessa.] Kokemuspisteillä saa vähän parempia ominaisuuksia hahmolle tai parempia tavaroita, mutta käytännössä nämä upgradet on melko olemattomia. Peli siis ottaa monesta muusta pelistä ne huonoimmat fetch questit ja ei edes yritä alun jälkeen tehdä siitä jotenki parempaa kokemusta vaan tekee sen ihan saman mitä muutki, ota laatikko, vie tuonne, ota XP, ota uus laatikko vie tuonne. Aika nopeasti tähän kyllästyy ja alkaa tekemään jotain muuta. Itsehän tein sen virheen, että aloin parantelemaan tuota tie-infraa siinä ajatuksissa että siitä olis jotenkin merkittävästi apua. Kuitenkaan moneen paikkaan ei tarvi mennä yhtä tai kahta kertaa useammin, niin tämä oli vähän turhaa lopulta. Palkintoa tie-infran parannuksesta ei juuri tullut, pari tehtävää loppupuolella meni jouhevammin eteenpäin.
Tämän kaiken keskelle sit välillä heitettään toinen toistaan naurettavampia pakotettuja pomotaisteluita, jotka kulminoituu Tekken-tyyppiseen mätkintään yhtä pääpahista vastaan. Ja sen jälkeen vielä pari "dinosaurusta" pitää tuhota raketinheittimellä, tämähän oli kävelypeli. eiku.
Tässäpä se sit on. Peli ei malta olla oma itsensä, eli se haastava kävelypeli, jossa kävelyllä olis joku merkitys vaan kovasti vesittää oman mekaniikkansa ja tyylinsä. Olis saanut olla vaikka enemmän videoita, haastavampia etäisyyksiä ja unohtumattomampia kuljetuksia, mutta ei. Pomotaisteluita ja pakettiautoja sekä hologrammien yksinpuhelua identtisissä bunkkereissa.
Kun otetaan vielä huomioon kuinka paljon peli tyrkyttää jotain Kojiman nimeä ja hänen omia lempielokuvia/artisteja/videopelejä, niin tulee vaikutelma, ettei tässä oikeastaan ole mitään muuta visiota, kuin yrittää ängetä Kojiman ego peliin, jotta kaikki maailmassa tietää hänen lempparinsa, miten vaatimatonta.
Suosittelisinko peliä jollekulle, tuskin. Mutta kaduttaako pelin pelaaminen? Ei. Ainakin se herätti ajatuksia enemmän kuin vaikka edellinen neljän Crysiksen putki. Ja lisäksi tiedän jatkossa välttää Kojiman pelejä sekä suhtaudun hyvin epäluuloisesti japanilaisiin peleihin ylipäätään.
Kojiman ego ei mahdu tähän peliin.
Mainittakoon alkuun, että en juuri pelaa Japanilaisia pelejä ja Kojiman peleistä on pelattu ainoastaan ensimmäisestä MGS:stä osa.
Tämäpä vaikea peli arvosteltavaksi. Pakko myöntää että herätti paljon ajatuksia, aluksi lähinnä juonen osalta, mutta mitä pitemmälle peli eteni, niin sitä enemmän sitä enemmän mietti pelin ominaisuuksia ja mekaniikkoja. On varmasti sellainen peli, että tästä on kirjotettu netti täyteen puoltavia ja vastustavia kommentteja, ja sinällään oma kontribuutioni näin 3-4 vuotta myöhemmin ei hirveästi uutta tuo.
Otetaan alkuun itse tarina, hahmot juonenkuljetus yms.
Peli on aika raskasta videotykitystä. Tykkäsin pelin alusta
. Vaikkakin laskeskelin, että ensimmäisen n. 3-4h aikana oli ehkä puoli tuntia pelattavaa ja loput välivideota, niin tykkäsin silti. Välivideot ei ole itelle suuri ongelma jos ne on hyvin tehty. Tämä peli tarjosi erilaisen miljöön ja peli-idean kuin mihin on tottunut. Eli jotain uutta joka herättää ajatuksia ja saa mielikuvituksen laukkaamaan.
En taas tykännyt siitä kuinka hahmot esiteltiin yhden sanan avulla; Sam Ranta/Säie Kuljettaja Siltaa, Särkyvä, Sydänmies, Kuollutmies, Äiti, Eimeinaakuollamies jne. Teki omasta näkökulmasta hahmoista jotenkin piirrettymäisiä, mitä lisäsi se, että monella hahmolla oli joku hirveän hieno erityisominaisuus jonka oli tarkoitus lisätä heidän muistettavuutta, esim. Mama on äiti! Tulee jotenkin välitön fiilis siitä, että hahmot suunnitellaan "ulkoisesti helposti tunnistettava, helposti cosplayhin sopiva" ajatusmallilla, eikä niinkään hahmo ja juoni edellä. Naurettavin viritys oli tämä Die-Hardman... Kaikki muut hahmot on sit täystusinaa julkkiscameonaamoilla.
Välivideot oli vähän tempoilevia, toisaalta täynnä kaikkea mielenkiintoista, toisaalta taas sellaista epämääräistä "haahuilua", väärässä järjestyksessä olevia flashbackeja ynnä muuta. Erityisesti tuo Amalie hahmo herätti hilpeyttä/ärtymystä kun oli niin ilmiselvä, paitsi tietysti muille hahmoille, joita ei ihmetytä miten anorektikko nainen punaisessa mekossa ja korkkareissa johdatti jonkun karavaanin Amerikan läpi. Kirosanoja taas irtosi Chiral artistin kohdalla, pahempaa pelaajan ajanhaaskausta saa hakea. Myös Higgs tuntui lähinnä joltain Euroviisuedustajalta eikä vakavasti otettavalta pahikselta ja sitä myöten lähinnä aiheutti haukottelua, varsinkin kun otti sit käyttöönsä alun mysteeriotuksen käytännössä taistelurobotikseen.
Itse juoni sitten lässähtää alun jälkeen varsin nopeasti
. Peli yrittää välivideoilla saada kiintymään muihin sivuhahmoihin, mutta välivideot käyvät vähäisiksi ja ovat lähinnä kertomassa näiden hahmojen historian. Se ei saa kuitenkaan kiintymään niihin hahmoihin, koska kontakti muuten jää näihin hahmoihin vähäiseksi, lähinnä hologrammin ja yksisuuntaisten viestien kautta olevat kontaktissa. Päähahmon ollessa lähinnä urahteleva neanderthalilainen, ei paljoa syvempää kontaktia voi odottaa. Välivideoita on kuitenkin kohtalaisen vähän tässä "keskivaiheella peliä" riippuen vähän miten paljon itse peliä pelaa vai juokseeko kohti tarinan etenemistä.
Loppua kohden alkaa taas välivideotykitystä. Tarinallisesti peli hajoaa totaalisesti johonkin "selitetään kaikki kymmeneen kertaan" ja "yritetään silti ylläpitää jotain mysteeriä ja rakentaa draamaa hahmojen välille joilla ei ole mitään tunnesidettä toisiinsa". Osaa hahmoista pelihahmo on nähnyt ehkä pari kertaa ja lopussa sillä pitäisi olla jotain merkitystä
. Tarina ei oikeastaan saa itseään kiinni missään vaiheessa, ja esimerkiksi Heartmanin luonna ne tuntuvat täysin yhdentekevältä selittelyltä viidestä sukupuuttoaallosta yms. Sanotaanko näin, että parempi olis jäänyt maku jos olis lopettanut pelin siihen, että saavutti sen ristinmuotoisen paikan Central alueella. Ehkä vielä parempi jos olis lopettanut Mountain Knottiin. Selitykset vaan huononee, tropet lisääntyy, ja lopputekstitkin nähdään kolmanteen kertaan(koska ne nähtiin myös pelin alussa), ettei kellekkään unohdu miten Kojima on tämän kaiken takana.
Mainittakoon vielä, että peli on täynnä kaikenlaista paskaa sähköpostiviestittelyä ja tekstimuotoista selittelyä, jotka skippasin aika huoletta, ne mitä katsoin eivät tyydyttäneet. Hämmensi miksi ne sähköpostiviestit oli täynnä niitä hymiöitä, teki ihan lapsellisia kaikista hahmoista jotka viestitteli. Ihan kakkaa.
. Vaikkakin laskeskelin, että ensimmäisen n. 3-4h aikana oli ehkä puoli tuntia pelattavaa ja loput välivideota, niin tykkäsin silti. Välivideot ei ole itelle suuri ongelma jos ne on hyvin tehty. Tämä peli tarjosi erilaisen miljöön ja peli-idean kuin mihin on tottunut. Eli jotain uutta joka herättää ajatuksia ja saa mielikuvituksen laukkaamaan.En taas tykännyt siitä kuinka hahmot esiteltiin yhden sanan avulla; Sam Ranta/Säie Kuljettaja Siltaa, Särkyvä, Sydänmies, Kuollutmies, Äiti, Eimeinaakuollamies jne. Teki omasta näkökulmasta hahmoista jotenkin piirrettymäisiä, mitä lisäsi se, että monella hahmolla oli joku hirveän hieno erityisominaisuus jonka oli tarkoitus lisätä heidän muistettavuutta, esim. Mama on äiti! Tulee jotenkin välitön fiilis siitä, että hahmot suunnitellaan "ulkoisesti helposti tunnistettava, helposti cosplayhin sopiva" ajatusmallilla, eikä niinkään hahmo ja juoni edellä. Naurettavin viritys oli tämä Die-Hardman... Kaikki muut hahmot on sit täystusinaa julkkiscameonaamoilla.
Välivideot oli vähän tempoilevia, toisaalta täynnä kaikkea mielenkiintoista, toisaalta taas sellaista epämääräistä "haahuilua", väärässä järjestyksessä olevia flashbackeja ynnä muuta. Erityisesti tuo Amalie hahmo herätti hilpeyttä/ärtymystä kun oli niin ilmiselvä, paitsi tietysti muille hahmoille, joita ei ihmetytä miten anorektikko nainen punaisessa mekossa ja korkkareissa johdatti jonkun karavaanin Amerikan läpi. Kirosanoja taas irtosi Chiral artistin kohdalla, pahempaa pelaajan ajanhaaskausta saa hakea. Myös Higgs tuntui lähinnä joltain Euroviisuedustajalta eikä vakavasti otettavalta pahikselta ja sitä myöten lähinnä aiheutti haukottelua, varsinkin kun otti sit käyttöönsä alun mysteeriotuksen käytännössä taistelurobotikseen.
Itse juoni sitten lässähtää alun jälkeen varsin nopeasti
. Peli yrittää välivideoilla saada kiintymään muihin sivuhahmoihin, mutta välivideot käyvät vähäisiksi ja ovat lähinnä kertomassa näiden hahmojen historian. Se ei saa kuitenkaan kiintymään niihin hahmoihin, koska kontakti muuten jää näihin hahmoihin vähäiseksi, lähinnä hologrammin ja yksisuuntaisten viestien kautta olevat kontaktissa. Päähahmon ollessa lähinnä urahteleva neanderthalilainen, ei paljoa syvempää kontaktia voi odottaa. Välivideoita on kuitenkin kohtalaisen vähän tässä "keskivaiheella peliä" riippuen vähän miten paljon itse peliä pelaa vai juokseeko kohti tarinan etenemistä.Loppua kohden alkaa taas välivideotykitystä. Tarinallisesti peli hajoaa totaalisesti johonkin "selitetään kaikki kymmeneen kertaan" ja "yritetään silti ylläpitää jotain mysteeriä ja rakentaa draamaa hahmojen välille joilla ei ole mitään tunnesidettä toisiinsa". Osaa hahmoista pelihahmo on nähnyt ehkä pari kertaa ja lopussa sillä pitäisi olla jotain merkitystä
. Tarina ei oikeastaan saa itseään kiinni missään vaiheessa, ja esimerkiksi Heartmanin luonna ne tuntuvat täysin yhdentekevältä selittelyltä viidestä sukupuuttoaallosta yms. Sanotaanko näin, että parempi olis jäänyt maku jos olis lopettanut pelin siihen, että saavutti sen ristinmuotoisen paikan Central alueella. Ehkä vielä parempi jos olis lopettanut Mountain Knottiin. Selitykset vaan huononee, tropet lisääntyy, ja lopputekstitkin nähdään kolmanteen kertaan(koska ne nähtiin myös pelin alussa), ettei kellekkään unohdu miten Kojima on tämän kaiken takana.Mainittakoon vielä, että peli on täynnä kaikenlaista paskaa sähköpostiviestittelyä ja tekstimuotoista selittelyä, jotka skippasin aika huoletta, ne mitä katsoin eivät tyydyttäneet. Hämmensi miksi ne sähköpostiviestit oli täynnä niitä hymiöitä, teki ihan lapsellisia kaikista hahmoista jotka viestitteli. Ihan kakkaa.
No sitten itse mekaniikkaan, itse pihviin.
Pelin alkualue tutustuttaa pelin mekaniikoihin ja toimii käytännössä tutorial-alueena. Alkualue oli vielä kohtalaisen jännä, maasto on kohtalaisen haastavaa, apuvälineet vähissä ja molemmat vihollistyypit tuovat oman haasteensa maastossa kulkemiseen. Maaston muotojen vuoksi kiertäminenkin on haastavaa. Alussa pienetkin etäisyydet tuntuvat isolta ja ensimmäisen alueen haasteista selviäminen jätti pysyvimmän jäljen mieleen. Pelin ytimessä on tavaroiden kuljettaminen haastavassa maastossa, haastetta lisää että pelihahmo voi kompastua, liukastua, jäädä virran vietäväksi ja ei kykene mihinkään superhyppyihin ollessaan raskaassa lastissa. Mitä painavampi lasti, sitä vaikeampaa liikkuminen on. Tykkäsin ajatuksesta, että liikettä pitää tosissaan miettiä, eikä kaikki ole vain "mene suorinta tietä" ja virheistä jopa rankaistiin, koska laatikot putoavat selästä ja vahinkoa syntyy jos putoaa jyrkänteeltä tai jalat ei yllä joessa pohjaan. Myös tavaroiden kuntoa pitäisi pitää silmällä eikä paiskoa niitä pitkin rotkonpohjaa. Pelissä on älyttömästi 'ominaisuuksia' ja näppäimiä eri toiminnoille ja asioille....
....Joista puoliakaan ei käytetä. 'Tutoriaalin' jälkeen peli sitten tutustuttaa varsinaiseen pelialueeseen, jossa pelin mekaaniset heikkoudet alkaa pistää myös silmään mitä pitemmälle peliä pelaa. Pelistä ei välity samanlainen etäisyyden tunne kuin esim. AC: Odysseystä, siitä huolimatta, että internetin mukaan tässä on huomattavasti isompi kartta. Itseasiassa varsinkin kakkosalueella tulee jotenkin korostunut fiilis siitä, että etäisyydet on oikeasti kaksi kivenheittoa vaikka pitäisi olla parin osavaltion mittainen etäisyys. Aika nopeasti pelaajaa aletaan tutustuttaa myös kaiken maailman vimpaimiin jotka helpottaa joko matkustamista tai trivialisoi kaikki vastustajat. Samalla osa ominaisuuksista unohtuu, esim. pelin alkuvaiheessa esitelty "kova tuuli", en tainnut törmätä siihen missään sen jälkeen. Lisäksi pelissä on Dark Soulsista tuttua "vihjeiden jättöä", mutta myös toisten rakennuksia voi hyödyntää, mikä helpottaa välillä liiaksikkin. Kaikenkukkuraksi peli mahdollistaa päällystettyjen teiden rakentamisen ja vielä antaa pakettiauton, joka kuljettaa 10-30 kertaa enemmän tavaraa kuin päähahmo. Pakettiautolla on vielä kohtalaisen hyvät maasto-ominaisuudet, joten osa matkoista taittuu jopa vuoriston yli sillä. Jos tämä ei tunnu helpolta, voit rakentaa "ziplinejä", jotka käytännössä on lyhyen matkan teleporttausta, mikä nopeuttaa matkantekoa entisestään. Toki tämä kaikki vaatii yleensä sen, että tehdään ainakin yksi matka jalan, mutta sen jälkeen rakennuksilla voi trivialisoida koko matkanteon aika nopeasti. Esimerkiksi pelin loppupuolella päähahmo urahtelee tuskasesti kuinka hänen pitää tehdä koko pitkä matka takaisin länsirannikolta suurille järville, joka vei itseltä noin ehkä 10-15min pomotaisteluineen, huhhuh.
Keskialueella myös korostuu kuinka "pelillistä" tämä kaikki sit on. Vie tavaraa paikasta A paikkaan B, ja siihen ei juuri motivoida muuta kuin "arvosanoilla" ja kokemuspisteillä. [Tää on vissiin joku japanilainen juttu, että pelistä on pakko jatkuvasti saada jotain F-S asteikolla olevia arvosanoja, vaikka kesken välivideon, törmäsin tähän pelikonemaiseen mekaniikkaan myös RE2 remakessa.] Kokemuspisteillä saa vähän parempia ominaisuuksia hahmolle tai parempia tavaroita, mutta käytännössä nämä upgradet on melko olemattomia. Peli siis ottaa monesta muusta pelistä ne huonoimmat fetch questit ja ei edes yritä alun jälkeen tehdä siitä jotenki parempaa kokemusta vaan tekee sen ihan saman mitä muutki, ota laatikko, vie tuonne, ota XP, ota uus laatikko vie tuonne. Aika nopeasti tähän kyllästyy ja alkaa tekemään jotain muuta. Itsehän tein sen virheen, että aloin parantelemaan tuota tie-infraa siinä ajatuksissa että siitä olis jotenkin merkittävästi apua. Kuitenkaan moneen paikkaan ei tarvi mennä yhtä tai kahta kertaa useammin, niin tämä oli vähän turhaa lopulta. Palkintoa tie-infran parannuksesta ei juuri tullut, pari tehtävää loppupuolella meni jouhevammin eteenpäin.
Tämän kaiken keskelle sit välillä heitettään toinen toistaan naurettavampia pakotettuja pomotaisteluita, jotka kulminoituu Tekken-tyyppiseen mätkintään yhtä pääpahista vastaan. Ja sen jälkeen vielä pari "dinosaurusta" pitää tuhota raketinheittimellä, tämähän oli kävelypeli. eiku.
Tässäpä se sit on. Peli ei malta olla oma itsensä, eli se haastava kävelypeli, jossa kävelyllä olis joku merkitys vaan kovasti vesittää oman mekaniikkansa ja tyylinsä. Olis saanut olla vaikka enemmän videoita, haastavampia etäisyyksiä ja unohtumattomampia kuljetuksia, mutta ei. Pomotaisteluita ja pakettiautoja sekä hologrammien yksinpuhelua identtisissä bunkkereissa.
Kun otetaan vielä huomioon kuinka paljon peli tyrkyttää jotain Kojiman nimeä ja hänen omia lempielokuvia/artisteja/videopelejä, niin tulee vaikutelma, ettei tässä oikeastaan ole mitään muuta visiota, kuin yrittää ängetä Kojiman ego peliin, jotta kaikki maailmassa tietää hänen lempparinsa, miten vaatimatonta.
Suosittelisinko peliä jollekulle, tuskin. Mutta kaduttaako pelin pelaaminen? Ei. Ainakin se herätti ajatuksia enemmän kuin vaikka edellinen neljän Crysiksen putki. Ja lisäksi tiedän jatkossa välttää Kojiman pelejä sekä suhtaudun hyvin epäluuloisesti japanilaisiin peleihin ylipäätään.
Pelissä on näennäisesti hienot grafiikat mutta kun tarkemmin alkaa tiiraileen niin aika nopeasti näkee että ei tämä nyt niin kauniilta näytä ja kaikki on vähän kun jotain kulissia ja päälle liimatun näköistä huttua. Aihe ja juoni olisi voinut olla todella mielenkiintoinen mutta sekin on sössitty kaikella tasolla vituralleen...
