Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Kerosiini]

Driver (PS1)

Minä olin yksi niistä joilla jäi aikoinaan luu käteen viimeisessä tehtävässä, lämmitti muuten sen verta että jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi Driveriksi mihin koskin vaikka muuten pidinkin pelistä.

Olen muuten myös aika varma että saan suurimmalta osin kiittää Driveriä melkoisen vahvasta inhostani aikarajoja kohtaan.

 

[xarot]

Uncharted: The Lost Legacy humpsahti läpi. En ole pelannut kuin Uncharted 4:n aiemmin läpi, joten peleistä ei hirveästi kokemusta.

Pelissä alusta asti sellainen tunne, kuin että tehtiinpä DLC ja siitä tuli liian laaja joten venytettiin pelin kestoa. Juoni on kliseinen eikä edes kovin kiinnostava joten lähinnä odotteli saataisiinko tämä kohta pakettiin. Ihan mukavaa kiipeilyä ja tätä oli mukava pelata lyhyissä tunnin pätkissä. Yhtäläisyydet Tomb Raideriin on havaittavissa aika monessa paikassa. Ammuskelukohtaukset on toisaalta ehkä pelin huonointa antia. Kuka idiootti on keksinyt nuo ylivoimaiset panssariajoneuvot jotka tuntuvat tuhansia vuosia vanhoissa sokkeloissakin löytävän mitä suorimman tien ampua pelaajaa jatkuvasti vaikka olisi millaisia korkeuseroja? Pelasin automaattitähtäykset päällä kun ei vaan kestä padilla sohia. Itselle tosiaan tuo U4:n kantava voima oli merirosvoteema ja minulla on myös Uncharted-kokoelma hankittuna ja tuli jo katseltua trailereita peleistä. Ehkä vähän ajan hammas syönyt tuota ykkösen ulkonäköä niin katsoo nyt minkä seuraavaksi pelaa läpi ja milloin.

Tuli myös PC:llä otettua työn alle Hellblade: Senua's Sacrifice. Tästä en tiennyt juuri muuta kuin että oli kehuttu. Alusta asti tuntuu taas yhdeltä walking-simulaattorilta eikä alussa tapahdu oikein mitään. Puzzlet ovat lähinnä kävelyä hidastamassa ja vaikuttavat todella yksinkertaisilta ja typeriltä. Viholliset ja taistelu myös todella onnettomilta. Päähenkilöllä käsittääkseni eivät ihan kaikki valot pala vintillä ja mukana kulkevista ylimääräisistä äänistä syntyy jotain tunnelmaa. Poikkeuksellisesti päähenkilön ulkonäkö häiritsee tässä pahasti, koska muistuttaa sotanaamion alta hieman yhtä tietämääni miespuolista henkilöä. Peli tästä taitaa jäädä puuttumaan ja kommenttien perusteella peli toistaa samaa kaavaa koko ajan. Taidepläjäyksenä pystyy arvioimaan vasta kun lopputekstit rullaavat ruudulla. Näitä "taidepläjäyksiä" on vaan nähty turhankin monta viime vuosina ja ne kannattaa melkein ennemmin katsoa YouTubesta ja jättää pelaaminen oikeiden pelien huomaan.

 

[CalEpitan]

Dirt Rally

Maailman paras peli, ei tarvi mitään muita pelejä. Logitech g920 ratilla ja kepillä.
Tietenkin on mahdollista että Dirt 4 on myös hyvä mutta opetellaan ensin nyt tämäkin, on aika vaikeaa.

En ymmärrä näitä tyttöjen pelejä jossa on menninkäisiä ja kaikenlaista tauhkaa. Paljon hienompi ajaa rallia.

 

[mustekylpy]

Pid
Tuttua sarjaa: Indie, tasohyppely, puzzle ja yksi fysiikkapohjainen jippo.

Pelihahmo osaa heitellä palluroita, jotka luo tasoon nähden kohtisuoran työntösäteen. Hieman sen yhden Portal 2:n elementin tapaan. Säteitä voi olla vain kaksi kerrallaan, joten niiden kanssa joutuu välillä temppuilemaan että saa pidettyä vihut poissa ja hahmon turvassa.

Kentät vaihtelee yksittäisistä puzzleista pitkiin sokkeloihin. Välissä on pari isompaa tasohyppely kenttää jossa voi keräillä pisteitä ja poweruppeja, tai juosta alakautta läpi jos se ei kiinnosta.

Kentistä suurin osa on melko ankean oloisia, mutta huomio kiinnittyy silloin pelaamiseen. Ennakkokuvista ja -videoista jää helposti mielikuva eläväisemmästä ja pirteämmästä pelistä, sillä ns tarinakentissä on yksilöllisiä sivuhahmoja ja rakenteita joita ei juuri pelikentissä näe.

 

[AtsuK]

Alien Isolation (PC)

Pelattu läpi, eihän siihen mennytkään kuin noin 42h vaikeimmalla vaikeustasolla. Tähän myös osasyynä se, että Ripley joutui liikkumaan kyykyssä lähes koko pelin ajan.

Alussa ei tahtonut oikein päästä millään peliin ns. sisälle, mutta pikkuhiljaa alkoi aueta. Puolen välin tienoilla toivoi jo, että peli alkaisi olemaan lopussa, mutta näin ei ollut. Tuntuu kuin pelistä olisi tehty ns. väkisin noin pitkä. Se on tietysti yleisesti ottaen mukavaa jos peleissä nykyään on pituutta. Tässä pelissä se pituus kuitenkin alkaa kyrsimään tietyn ajan jälkeen. Siihen, kun lisätään alienin raivostuttava liikkuminen. Monesti kävikin äkkikuolemia, kun se kelmi ilmestyi kanavista joko nokan eteen tai suoraan heti taakse (vaikka en ollut aiheuttanut meteliä). Koettaa siinä sitten tehdä muuta kuin kuolla.

Jännitystä tuosta ei sinänsä puuttunut, mutta se pelkotila, mikä pelistä muodostui tuli nimenomaan esineiden ja tavaroiden uudelleen keräämisestä (id kortit yms.) kuoleman korjattua ("eih jumalauta taas joutuu kerää nää samat tavarat...").

Peli on näyttävä ulkoasultaan ja tuli ihan jees fiilis, kun pelissä pääsi etenemään.

Kovin lämmin fiilis ei kyseisestä pelistä loppujenlopuksi jäänyt, mutta tulipahan pelailtua. Niille, jotka miettivät pelin pelaamista, laittakaa vaikeustaso suoraan sinne easy-normal tasolle näin ollen säästytte aika monelta turhautumiselta ja peli flouwaa paljon paremmin eteenpäin.

 

[Kermeli]

Wolfenstein new order

5/5

 

[TSIGA]

Dead By Daylight

Hauskaa vääntöä ja ympäriinsä juoksentelua, toki jos pelitunteja kertyy kolminumeroinen luku voi alkaa toistamaan itseään 4/5.

 

[bulgur]

Alien Isolation (PC)

Pelattu läpi, eihän siihen mennytkään kuin noin 42h vaikeimmalla vaikeustasolla. Tähän myös osasyynä se, että Ripley joutui liikkumaan kyykyssä lähes koko pelin ajan.

Alussa ei tahtonut oikein päästä millään peliin ns. sisälle, mutta pikkuhiljaa alkoi aueta. Puolen välin tienoilla toivoi jo, että peli alkaisi olemaan lopussa, mutta näin ei ollut. Tuntuu kuin pelistä olisi tehty ns. väkisin noin pitkä. Se on tietysti yleisesti ottaen mukavaa jos peleissä nykyään on pituutta. Tässä pelissä se pituus kuitenkin alkaa kyrsimään tietyn ajan jälkeen. Siihen, kun lisätään alienin raivostuttava liikkuminen. Monesti kävikin äkkikuolemia, kun se kelmi ilmestyi kanavista joko nokan eteen tai suoraan heti taakse (vaikka en ollut aiheuttanut meteliä). Koettaa siinä sitten tehdä muuta kuin kuolla.

Jännitystä tuosta ei sinänsä puuttunut, mutta se pelkotila, mikä pelistä muodostui tuli nimenomaan esineiden ja tavaroiden uudelleen keräämisestä (id kortit yms.) kuoleman korjattua ("eih jumalauta taas joutuu kerää nää samat tavarat...").

Peli on näyttävä ulkoasultaan ja tuli ihan jees fiilis, kun pelissä pääsi etenemään.

Kovin lämmin fiilis ei kyseisestä pelistä loppujenlopuksi jäänyt, mutta tulipahan pelailtua. Niille, jotka miettivät pelin pelaamista, laittakaa vaikeustaso suoraan sinne easy-normal tasolle näin ollen säästytte aika monelta turhautumiselta ja peli flouwaa paljon paremmin eteenpäin.

Tähän kantsii ehdottomasti laittaa se modi, joka muuttaa Alienin kulkemisen randomiksi (Unpredictable Alien tms). Muutenhan se tuossa vanillassa vetää samoja reittejä mikä kyl on ihan perseestä. Tuo modi lisää kuumottavuuden aivan uusiin svääreihin etenkin ekan läpipeluun jälkeen.

 

[Cereal killah]

Divinity: Original Sin 2

D:OS ykkösosaa en koskaan pelannut, vaikka se ns. tutkassa olikin. Varmaan arvostelukommentit yhdentekevästä tarinasta saivat jättämään sen väliin. D:OS2:n early access näytti kiinnostavalta, mutta jossain kohtaa aloin kuvittelemaan sen olevan ensisijaisesti co-op peli. Pelin ilmestyminenkin meni ohi, mutta arvosteluhehkutus sai nopeasti tajuamaan että olen kohderyhmää.

Pelasin tämän puhtaasti yksinpelinä, ja siihen siis soveltuu erittäin hyvin ainakin minun kohdalla. Pelattavuus on aivan tapissa, ja pelasin ekat 24 päivää yli 5 tunnin päivätahdilla. Sen luokan no-lifetystä tainnut olla viimeksi tyyliin WoW:in kohdalla. Pelimaailmaan uppoutui niin sujuvasti, että kun esim. heräsi viikonloppuna niin oli ihan normaalia vetää yksi pelisessio heti aamusta.

Minulla meni läpipeluuseen 144 tuntia, joten siitä perspektiiviä että löytyykö sisältöä. Toki useimmat pelaavat nopeammin läpi, minulla on tapana roolipeleissä jumittaa vähän hitaammin. Ja en edes yrittänyt läpäistä kaikkia questejä mitä tuli vastaan. Loppupuolella pelin immersio alkoi heikkenemään, ja lähinnä alkoi kiinnostamaan läpipeluu ja vapaa-ajan käyttäminen johonkin muuhunkin.

Loppupeleissä pelin paras puoli taitaa olla se, että käsikirjoittajat ovat taitavia, hauskoja ja monipuolisia ja teksti on luontevaa eikä mene yliyrittämisen puolelle kuten näissä usein. Vuoropohjainen taistelu lienee parasta mitä löytyy, vaikka olenkin yleensä ”real time with pause”- systeemin kannalla.

Heikompaa puolta sitten se, että loppua kohden alkaa pelintekijöillä vähän ote lipsumaan, eli immersio heikkenee, juttujen taso huononee, bugit lisääntyy ja ympäristö ei enää olekaan niin luontevaa kuin mitä se pitkään oli. Pelissä on myös vähän liikaa inventoryn ja käyttöliittymän runkkausta vaikka se min-maxaus onkin kivaa johonkin rajaan asti. Craftaus on paskaa, mutta se nyt pätee peleihin yleisemminkin. Tässä on myös sama huono puoli kuin melkein kaikissa genren peleissä, eli liikaa loottia/kamaa.

Kokonaisuutena genrensä paras noin 15 vuoteen. Vertailut esim. BG2:een/Tormentiin menee vähän kinkkiseksi kun sinänsähän tämä tekee melkein kaiken paremmin, mutta eipä tässä toisaalta ole esim. jänniä kaupunkeja mallinnettu yhtä hyvin. Jättää joka tapauksessa aika paljon potentiaalia Larionin seuraaviin peleihin.

 

[P c L A Y E R]

Prey 2017:

4/5

Upea "Dishonored" tyyppinen tarinavetoinen FPS. Tosin stealth pelityyli ei ole tässä läheskään yhtä palkitseva/hyvin toteutettu, mutta on kyllä todella selvästi Dishonoredin sukua. Ihmekkös tuo kun on sama kehittäjä. Paljon tutkittavaa ja koluttavaa myös pääjuonen ulkopuolella ja itsellä tämän läpäisyyn meni n 40h. Kolusin tosin tapojeni mukaan kaiken mahdollisen.

Combatti on kyllä pelin heikoin osa-alue, mutta ei se mitenkään häiritsevän huonoa ole onneksi. Itse pelailin vaikeimmalla tasolla, ja ammuksia ei todellakaan ollut liikaa. Aina sai olla craftaamassa lisää, kun vaan mtaskuja sai kerättyä tarpeeksi.

Dishonored 2:n tapaisia fps droppeja ei tässä ole, mutta grafiikat aika karut paikka paikoin, mutta yleisilmeeltään kuitenkin ihan nätti ja fyysikoita on käytetty mukavasti. Melkein kaikki esineet liikkuu.

 

[Lare]

Wolfenstein: The New Order

Uusi juuri julkaistu Wolfenstein vaikutti todella kiinnostavalta, mutta yhtään en ole näitä pelejä ennen pelannut ja tuntui hyvältä idealta tutustua sarjaan vanhempien pelien avulla. Ostin sitten tämän ja varmaan Old Blood tulee myös pelattua ennen uusimman pelin kimppuun ryhtymistä.

Vaikka vasta kaksi tuntia pelannut, niin olen jo täysin vakuuttunut pelisarjasta ja tykkään kuin hullu puurosta. Ajatus natseista toisen maailmansodan voittajana on todella kiehtova. Käsikirjoitus on loistavaa ja tehtävät, henkilöt ja tapahtumapaikat ovat erittäin mielenkiintoisia ja peli etenee miellyttävään tahtiin. Vähän MSAA:ta ja AF:ää lisäämällä näyttää ihan kohtalaiselta, mutta tarkempia tekstuureita kaipaisi. Kuitenkin valaistus ja muut ovat kohdallaan immersiota luomassa.

 

[P c L A Y E R]

The Evil Within 2, PC:

1:n kiinnosti jonkin verran, mutta julmetun paska PC-portti vesitti ostoaikeet. 2:n nyt jo ok tason porttaus, vaikka edelleen teknisesti kaukana tyädellisestä. GPU usage ei nouse missään vaiheessa yli 75:n ja FPS dippailee välillä alle 60:n

Graafisesti peli on ihan ok ja paikoin jopa ihan nätti. IDtech 5 moottroin helmasynti (hidas textuurien streamaus) tosin välillä vaivaa.

Itse peli oli kyllä ihan hyvä, vaikka stoori nyt ei mikään kummonen sinänsä ollut. Pelotti välillä ihan oikeesti ja muutamat bossit aika kammottavia tapauksia. Toki ei päästy lähellekkään Alien Isolationin kuumotuksia ja pakokauhun tunteita, mutta eipä ole mikään muukaan peli päässyt. Pelailin Suirvival tasolla, joka on se toiseksi vaikein vissiin. Ihan riittävästi oli haastetta tuollakin, varsinkin kun hiiritähtäys oli aika tahmeen tuntusta ja "zombit" aika ketteriä. Ammukset oli koko ajan finaalissa ja gun powderia peli tuntui pihtaavan ihan tosissaan. Ihmettelen, mihin niitä isompia ammuspussukoita tarvii, kun alkuperäsetkään ei juuri ikinä täyttyny... Stealthi oli vähän kökköä/pelkistettyä mekaniikoiltaan, mutta toisaalta lisäsi mukavasti jännitystä, kun hiippailu ei ollu liian helppoa.

Ihan ok action kauhupläjäys 3/5.

Pelin läpäsyn jälkeen oli aika hauska "easter egg" liittyen ekan osan letterbox/cinematic experience fiascoon:

Spoileri

 

[perato]

Orwell: Keeping an Eye On You (PC 2016) tarttunut syyskuun Humble Monthly Bundlesta mukaan, joskin toivomuslistallakin oli low-prio-poolissa.

Yllättävän mielenkiintonen pelinä. En oo ehkä ihan niitä kohderyhmään kuuluvia, jotka kritiikittä syö kaikkea orwelli dystopiajuttua, mutta tämä toimi kyllä jonkinlaisena ajatuksen herättäjänä. Kävi jopa mielessä, että jos jotain yhteiskuntaoppia tms. opettais yläasteella, nii vois kyl oppilaille suositella tätä kahdestakin syystä. Toinen se, että mitä tietoa he itsestään jakavat nettiin ja toinen se, että mitä tästä tiedosta kukanenkin sitten oppii.

Peli on siis "isovelivalvoo" teemalla oleva klikkailu, jossa pelaaja toimii ns. tutkijana. Tutkija tutkii erilaisia lähteitä, keskusteluita, web-sivuja yms. ja syöttää löytämänsä tiedot sitten arvioijalle. Tämä arvioija ei näe kokonaisuutta vaan vain nämä pätkät mitä tutkija hänelle syöttää. Joten jos tutkijalla on kaksi ristiriitaista faktaa, hän syöttää niistä vain toisen ja arvioija tekee päätöksen tämän tiedon pohjalta. Jos jossain keskustelussa kaksi kaverusta sanoo vitsillä tappavansa toisensa ja tutkija lähettää tämän pätkän eteenpäin, niin tämä arvioija saa tiedonpätkän "A aikoo tappaa B:n" ilman mitään kontekstia. Pelaajan päätettäväksi siis jää, että jakaako hän edes tällaista pätkää tuolle arvioijalle ja onko sillä merkitystä.

Vaikka sinällään tämä kuulostaa älyttömän monimutkaiselta indie-peliksi, on tätä rajoitettu suhteellisen paljon vain tiettyihin tiedonpätkiin. Aika harvoin kuitenkin tulee sellainen fiilis, että olisin halunnut jakaa jotain ihan mitä ei olisi jaettavaksi tarkoitettu. Ei tämä oikeen toista läpipeluuta kestä, mutta en usko, että on tarkoituskaan. Vähän näitä "kokemuspelejä", jotka siis kannattaa minusta kokea jos pelit kiinnostaa yleisesti mediana/kulttuurina, mutta ei mitään semmoista, mikä olisi mitään GOTY matskua.

Kuitenkin pelissä on sopivasti sellaisia kohtia, missä pitää tehdä ihan tietoinen joko moraalinen valinta, tai "älyllinen" valinta siitä, onko tieto sellaista, että se pitää lähettää eteenpäin. Jollakin tavalla tulee semmonen sopiva Das Leben der Anderen fiilis, että ei välttämättä haluaisi jakaa jotain raskauttavalta vaikuttavaa tiedonpalasta, koska se voi tämän arvioijan silmiin näyttää paljon pahemmalta kuin mitä se ehkä kontekstissaan on ja ei haluais tätä ehkä viattomalle ihmiselle aiheuttaa mitään vahinkoa. Tutkittaviin henkilöihin alkaa täten jotenkuten identifioitumaan tässä 4-5h aikana mitä peli kestää.

 

[fabu]

Witcher 3: GOTY

Tämä tuli nyt viimein pelattua alta pois. Kieltämättä hyvä peli, mutta ei kuitenkaan täydellinen tapaus.
Suurin ongelma oli mielestäni sivutehtävien paljous ja ubisoftimainen "kartta täynnä ikoneita"-syndrooma. Pelasin kaikki vastaan tulleet sivutehtävät läpi, mutta jätin suosiolla kartan kysymysmerkkien selvityksen pois ja silti useassa kohdassa meinasi tulla kyllästyminen vastaan. Parasta antia oli tietysti pää- ja sivutehtävät joissa oli tarinaa eikä vain suoraviivainen "etsi hirviö x ja tapa se" enkä usko että peli olisi kärsinyt vaikka se olisi koostunut vain näistä ja turhat nippelitehtävät jätetty pois.

Alkuun peli vaikutti jokseenkin monimutkaiselta vaikka aiemmatkin Witcherit on tullut pelattua, mutta pohjimmiltaan mekaniikat eivät ole vaikeita. Arvostin paljon sitä ettei pelissä tarvinnut mikromanageroida esim. pulloja, vaan meditointi craftasi uudet kappaleet kunhan oli alkoholia repussa - tämä tosin aiheutti lopulta sen että reppu oli pullollaan turhia yrttejä (jotka eivät onneksi tuo lisäpainoa).

Tarina oli kokonaisuutena ihan ok, tosin itse diggasin enemmän aiempien Witchereiden tarinoista, joissa ei ollut niin tällaista 'pelasta koko maailma'-kuviota. Dialogeista myös plussaa ja yllättäen peli onnistui naurattamaankin pariin otteeseen, mitä omalla kohdalla tapahtuu nykyään harvoin. DLC:t olivat myös ihan hyvä tasoisia, vaikkakin Blood&Wine juonikuvio oli mielestäni vähän ennaltaarvattava. Toussaint oli kuitenkin hyvää vaihtelua juuri kun pääpelin miljöö alkoi kyllästyttämään.

Ei tämäkään vielä ihan sinne omien Baldur's Gate nostalgiafiilisten tasolle pääse, mutta 3d rpg:ksi tämä pääsee kuitenkin yllättävän lähelle ja on lajinsa paras tällä hetkellä.

Destiny 2

Tämä tuli näyttiksen mukana ja tuli nyt pelattua yksinpelikampanja läpi. En oikein lämmennyt tälle, mutta toisaalta olen varmaan väärää pelaajakuntaa kun MMO:t eivät niin kiinnosta enää.

Kampanjasta jäi aika huono maku, enkä löytänyt siitä oikein mitään kiinnostavaa. Tarina tuntui sellaiselta peruskoulussa kirjoitetulta scifiltä, hahmot mitäänsanomattomia ja toteutus tehty MMO-tyylillä niin tarttumapintaa on heikosti. Kampanjan tehtävät olivat myös suoria putkijuoksuja, joiden päätarkoitus näytti olevan vain pelialueen esittely, jossa myöhemmin voi suorittaa open worldissa 'sekkailuita', toisin sanoen saman putken juoksemista muutamilla eri vihollisilla jne.
Maailma on myös jotenkin saatu tuntumaan todella suppealta. Alussa lennetään jonnekin viidestä(?) planeetasta ja siellä sitten odottaa pienehkö alue juoksenneltavaksi.

Konsolilähtöiseksi peliksi tässä oli myös yllättävän huonosti selitetty mekaniikat. Tuli jotenkin fiilis että tässä oletettiin pelaajien olevan tuttuja ensimmäisen pelin kanssa. Omalla kohdalla mm. kolme eri asetyyppiä (kinetic/energy/power) ja energyn elementaalivariaatiot aiheuttivat päänvaivaa pitkälti pelin puolivälin yli. Käyttöliittymässä oli myös paljon kummallisuuksia joiden suunitteluperiaatteita en ymmärtänyt ja mieleen tuli Windows 8 ja Metro UI vertauskohdat. If it's not broke, don't fix it olisi pätenyt tässäkin. Olisin mielelläni nähnyt myös enemmän erilaisia skillejä, mutta ilmeisesti PVP osuus on sanellut skillivalikoiman olemaan rajattu ettei millään tietyllä skillillä saa suurta etua.

Ilmeisesti pelin pääsisältö olisi noissa Strike-tehtävien grindauksessa, mutta pienenä introverttina ei ole intoa lähteä niitä hakkaamaan randomien kanssa, niin omat kokemukset jäävät nyt lähinnä tähän keskinkertaiseen kampanjaan. Jos MMO piirteet ei kiinnosta, niin en näe miksi pelaisi tätä peliä esim. Borderlands 2:n sijaan, jossa on parempi sisältö ja myös 4 pelaajan co-op; pelit ovat mekaniikoiltaan kuitenkin todella samanlaisia lootti grindauksia.

Varoitus muille nyypille: Warlockilla on pelin v-mäisin tuplahyppy. Tapoin itseni varmaan kymmenen kertaa tutoriaalissa/prologissa kun ei vaan kyennyt omaksumaan miten nopeasti spacea täytyi hakata.

 

[Fenotype]

Hieman mietityttää mitä olisi tullut jos iivil Intel ei olisi painanut STOP nappia project offsetille.


Onneksi nykyiset pelimoottorit kopsasi edes mikro osan tekniikoita, Intel pitää oikeudet loppuun asti itsellään. Vaikkakin peli joka vaatisi Intelin/custom GPU:n herättää vieläkin enemmän mietteitä...

 

[mustekylpy]

Giana Sisters Twisted Dreams
Alkuperäinen Giana oli C64 loistava Mario-klooni. Itseasiassa niin hyvä, että siitä modattiin epävirallinen Mario 1 kopio, jota tuli sitäkin kersana pelattua ja luultua aidoksi. Melkein jopa pidän sitä nes-versiota parempana, mutta voi olla vain nostalgiaa.

Tämä uudempi olikin sitten pettymys heti kättelyssä. Tämä on tasohyppelyn sijaan ennemminkin sormijumppa haastepelaajille. Peli laskee kuolemat ja kerätyt timangit, josta jokaisen kentän suoritus palkitaan max 5 tähdellä. Jokaisen maailman pomokenttä on lukittu juuri sellaisen tähtimäärän taakse, että suorituksia joutuu parantelemaan.

Pelin idea on päähenkilön pomppiminen kahden ulottuvuuden välillä, tietyt esteet ja vihut on vain toisessa näistä, tai liikkuu eri suuntaan. Myös hahmon erikoiskyky vaihtelee ulottuvuuksissa, joten järki ja sormet saadaan monessa paikkaa solmuun. Erityisen v-mäistä on, että kentistä ei voi ensin kerätä timangitähtiä ja sitten kuolematähtiä, vaan täydellinen suoritus pitäisi saada kerralla läpi.

Ulottuvuuksien vaihto on toteutettu onneksk varsin nätisti, taustagrafiikatkin muljahtaa sulavasti tilasta tilaan eikä siinä ole häiritsevää vilkkumista.

Pelissä on kolme pomoa, joista kaksi ensimmäistä menee mukavan lyhyellä opettelulla läpi. Mutta valitettavasti loppupomo on niin hidastempoinen, ettei iskuja ole teoriassakaan mahdollista saada sisään kuin parin minuutin välein. Kun kontrollit on suht sekavat ja virhelttiit, jätin pelin suosiolla kesken heti kun tajusin tuon pomon toiminnan.

En ostaisi jos tietäisin millainen peli tämä on, valitettavasti nostalginen nimi johdatti sokko-ostokseen.

 

[Happy]

Doom 3 BFG -versio

En pelannut Doom 3:sta tämän ilmestyessä, joten miksi ei viettää Halloweenia 2017 kokeilemalla BFG-versiota kolmannesta pelistä PC:llä, kun se oli alessa GOG.comissa.

Peli on suoraan sanottuna kamala:

- Kentät ovat kirjaimellisesti putkea, jossa peli spawnaa vihollisia halpamaisesti selän taakse tai jopa edelliseen tyhjennettyyn huoneeseen. Tämä siis enemmän sääntö kuin poikkeus. Viholliset hyppivät seinien läpi kuin vaneerilevyjen takaa ja hönkivät kasvoille melkein joka huoneessa.
- Ei weaponwheelia.
- Aseet tuntuvat hernepyssyköiltä, joissa ei ole "munaa" ollenkaan. Pumppuhaulikko on voimakkuudeltaan tehoton, ellet seiso sentin päässä vihollisesta.

Tietysti peli tuli uunista ulos vuonna 2004, mutta ainakin itselle Doom 3 on mekaniikoiltaan vanhentunut paljon. 2016 vuoden versiosta sen sijaan pidin paljonkin.

 

[Kerosiini]

Doom 3 BFG -versio

En pelannut Doom 3:sta tämän ilmestyessä, joten miksi ei viettää Halloweenia 2017 kokeilemalla BFG-versiota kolmannesta pelistä PC:llä, kun se oli alessa GOG.comissa.

Peli on suoraan sanottuna kamala:

- Kentät ovat kirjaimellisesti putkea, jossa peli spawnaa vihollisia halpamaisesti selän taakse tai jopa edelliseen tyhjennettyyn huoneeseen. Tämä siis enemmän sääntö kuin poikkeus. Viholliset hyppivät seinien läpi kuin vaneerilevyjen takaa ja hönkivät kasvoille melkein joka huoneessa.
- Ei weaponwheelia.
- Aseet tuntuvat hernepyssyköiltä, joissa ei ole "munaa" ollenkaan. Pumppuhaulikko on voimakkuudeltaan tehoton, ellet seiso sentin päässä vihollisesta.

Tietysti peli tuli uunista ulos vuonna 2004, mutta ainakin itselle Doom 3 on mekaniikoiltaan vanhentunut paljon. 2016 vuoden versiosta sen sijaan pidin paljonkin.

Minä pelasin tätä julkaisun aikaan ja pidin sitä silloinkin ihan hirveänä läjänä sitä itseään ainakin osin samoista syistä kuin sinäkin nyt. Taskulamppua ja asetta ei voinut käyttää samanaikaisesti ilman modia mikä oli kyllä aivan helvetin idioottimaista, aseet oli yhtä säälittäviä teholtaan että ääniltään, selän taakse ennalta-arvattavan jatkuvasti spawnaavat viholliset ja loputon aivan liian pitkään jatkuva samanlaisissa pimeissä käytävissä haahuilu teki tämän pelaamisesta melkoista paskan syöntiä, ainoa syy miksi pakotin itseni tämän läpi pelaamaan oli se että se oli uusi Doom. Lopun helvetissä käynti oli kyllä ihan hauska mutta sekin saattoi ihan vaan tuntua siltä silloin, jonkun 20h samanlaisissa pimeissä käytävissä haahuilun jälkeen ruuvimeisselinkin tunkeminen korvakäytävään voisi kuulostaa hauskalta vaihtelulta.

Voi olla etten vaan kuulunut kohderyhmään, kyllä tällä omat faninsa oli. Itse pidän tuota lähinnä malliesimerkkinä siitä mitä tapahtuu kun pelitiimi osaa koodata hienon pelimoottorin mutta varsinaiseen sisällönluontiin ei enää sitten löydykkään lahjoja.

 

[mustekylpy]

Hector: Badge of Carnage
Törkyinen brittien tekemä point&click joka sai huomiota kun Telltale poikkeuksellisesti ryhtyi sen julkaisijaksi. Kuten tv-sarjoissa, tässäkin selvästi kapinoidaan amerikkalaista siloittelua ja itsesensuuria vastaan tunkemalla joka paikka täyteen kirjaimellisesti paskaa, seksiä ja väkivaltaa. Peli ei sinällään kuitenkaan mene vastenmieliselle tasolle, vaan kyse on enemmän määrästä ja laatu on sellaista yläastepoikien juttuja.

Päähahmo on krapulaan herännyt paha poliisi, joka kutsutaan paikalle kun kohteliaan avuttomat brittipoliisit ei pärjää. Tyypillisen kliseinen vanhan liiton konstaapeli, joka saa pitää työnsä vain koska kukaan muu ei ole häntä korvaamaan. Pelimaailma on rappiollinen pikkukaupunki, jota pitäisi puollustaa salaperäiseltä terroristilta, jonka suunnitelmat kehittyy alun panttivankitilanteesta täyteen joukkotuhoon. Valitettavasti välillä tuntuu, että jopa päähahmo itsekin tuntuu pitävän vihollisen puheita perusteltuina, eikä pelaajallekaan oikein anneta aihetta sympatiaan kaupunkia kohtaan.

Tietokoneella pelin käyttöliittymä on vastenmielisen kankea. Kuin peli olisi kehitetty vanhalle macille, jossa on vain yksinappinen hiiri. Ensimmäinen klikkaus on aina "katso" ja tuplaklikkaus on joko "käytä" tai "katso" riippuen onko kohteelle mitään tehtävissä. Valitettavasti tämä jatkuva tuplanakuttelu on varsin epävarmaa, sillä välillä peli ehtii reagoida ensimmäiseen klikkaukseen ja jokin aktivoitava kohde jää vahingossa pimentoon ja pelaaja joutuu turhaan tutkimaan koko muun pelialueen läpi tajutakseen vain että oli jo kerran yrittänyt tehdä mitä piti, mutta peli ei vain ollut tajunnut. Jälkikäteen selvisi että peli on tosiaan tehty alunperin Ios-laitteille, mutta ei olisi ollut paha tikki muuttaa toinen toiminnoista hiiren kakkospainikkeeseen.

Pelissä on dialogia suht paljon suhteessa sen hyödyllisyyteen ja kiinnostavuuteen. Tekstiä tulee pelin edetessä nakuteltua nopeasti ohi, jotta pelihahmo saa tarvittavat ideat ja motiivit jotka olisi pelaajalle selvillä vähemmälläkin höpinällä, eikä pieruvitsejä kiinnosta kauaa kuunnella. Useimman puheliaammatkin hahmot ovat vain yhden tai kahden pikkuvinkin tarjoajia, mutta joukossa on aina ne pari joilta pitää oikeasti kalastella se eteenpäin päästävä lause joka menee nakuttelulla helposti ohi.

Pariin otteeseen pelaajalle annetaan käyttöön myös toinen, paljon sympaattisempi hahmo Hectorin rinnalle. Mutta nämä osiot ovat valitettavan vähissä vaikka tuota toista hahmoa pidetään usein rinnalla npc-roolissa antamassa jonkin jolta kysellä (turhaan) neuvoja.

Loppu ihan ok ja mielenkiintoinen, mutta ei jää kaipaamaan uudelleenpeluuta kun ensimmäinenkin tuli runnottua puoliväkisin enemmän dialogia skippaillen, kuin puzzleja ratkoen. Valitettavan vähissä vaan nämä edes keskiverrot point&clickit, eli sellaisten faneille tätä joutuu silti alelaarista suosittelemaan muutamien hyvien osuuksien ja tuon sivuhahmon takia.

 

[Joukahaine]

Super Mario Odyssey

Tuli vedettyä läpi n 20 tuntiin ja napattua ~puolet kerättävistä kuista.

Spoileri

kunnes lopputekstien jälkeen tajusin että noita on ihan hemmetisti lisää

Mielestäni liikaa noita kerättäviä ja vaikeankin radan/kohdan jälkeen niin mikäs muukaan siellä lopusta löytyy kuin taas kuu. Loppupäässä meni vähän maku noihin.

Kumminkin hyvää mario viihdettä pitkästä aikaa ja antaa haastetta pienimille ja suuremmille pelaajille sekä 10-15min sessioissa voi pelata ja nappailla kerättäviä. Suosittelen switchin omaaville

 

[vetten äärelle istutettu]

Wonderful 101 WiiU

Lyhyesti:

Muuten ihan 8/10 peli, omalaatuinen, hauska ja meno vidun japani MUTTA.

Spoileri

Pelaaminen todella turhauttavaa. Tässä kun pitää muodostaa kuvioita näillä hahmoilla että minkä unite-aseen haluaa käyttöönsä. Esim suora viiva on miekka, mutta kun suorasta viivasta tulee välillä whippi (S-muoto), pistooli (suorakulmainen kulma, eli kaksi viivaa 90 asteen kulmalla) jne. Loppuu aikalailla huumori tuossa vaiheessa kun tuo ei ole yksi tai kaksi kertaa vaan ihan kokoajan että peli arpoo jotain ihan omiaan mitä oon muka yrittäny tehdä vaikka ei olisi edes etäisesti sinnepäin.

Harmi, mutta peli menee nyt takas hyllyyn. Ei viitsi turhautua tuon parissa enempää kun pelistä vielä puolet jäljellä ja ongelma ei ole mihinkään häviämässä sillä ongelma on pelin ydinmekaniikassa eikä missään muussa

The Red Steel (Wii)
Sikasäkissa-ostos joskus, nyt laitoin koneeseen ja parin tehtävän jälkeen ihan joka pennin arvonen. Todella rentoa b-luokan leffameininkimättöä b-luokan räiskintäpelinä. Ihan huikean hauska, enempää ei tässä vaiheessa voi sanoa.

 

[perato]

Overcooked: Gourmet Edition
Tarttu nyt alennuksista ainoana uutena pelinä. Loistava couch co-op. Avokin kanssa pelattu ja kyllä aika lentää tuota pelatessa ja tuntuu todella hauskalta ja mukavalta peliltä. Nauranut on saanut eikä ja toisen tyriminen ei vaikuta juuri mihkään(rundit niin lyhyitä), että huumori pysyy mukana sillonki ku tuntuu vaikealta. 3 tähteä on pyritty kaikesta saamaan, nii on mennyt vähän kauemmin ku pelkkä läpipeluu. Loppu lähestyy peruspelistä ja sen jälkeen vielä DLC kentät. ~6h kohta kellossa, rahalle kyl siis saanut vastinetta ihan puhtaan hauskan pelailun muodossa. Vielä ku saadaan avokin sisko mukaan pelaamaan, nii saadaan sama homma vedettyä kolmestaan. Ilmeisesti varsinaista muutosta tasoihin ei tule, mutta oma haasteensa sit kommunikoinnissa. Erityisen vaikea tämä peli ei kuitenkaan ole, ainoastaan pari tasoa on vaatinut enemmän kuin 5 yrittämää kolmeen tähteen.

Peli on siis kokkauspeli, jossa jokainen ohjaa omaa hahmoa ja tasossa on pöytiä josta otetaan raaka-aineita, leikkuuulautoja, jossa niitä prosessoidaan ja paikkoja jossa tiskataan tiskejä ja johon viedään valmiit tilaukset. Kommunikaatiota vaaditaan usein siihen, että yhdellä pelaajalla on usein rajalliset mahdollisuudet tehdä asioita, esim. vain ottaa raaka-aineita ja keittää niitä, mutta ei keinoa prosessoida tai pistää asiakkaalle menemään. Eli monivaiheisessa prosessissa molemmat joutu osallistumaan ja tilauksia tulee jatkuvasti lisää, joten asioita joutuu tekemään vielä lomittain ja jatkuvasti kommunikoimaan vauhdissa, koska kello tikittää.

Siinä mielessä siis harvinaisempi co-op että on pakko tehdä ja kommunikoida samaan aikaan. Tosi monessa pelissä mitä tähän mennessä on pelattu on voitu aina vähän pysäytellä ja jutella et mitä sit ja sit taas tehdä sitä niin kauan että onnistuu. Nyt korkeintaan kentän alussa vähän suunnittelee, että tee sinä tätä ja minä tuota, mutta muuten joutuu koko ajan sanomaan lauseita: "nyt tulee leikattua sipulia linjastolle, anna mulle puhdas lautanen" yms.


Dragon Age: Inquisition
Pelikello ylittänyt 60h ja ei oo paljoa sivutehtävissä tapahtunut muutosta. Oikeastaa jokainen tehtävä noudattaa vanhaa mmorpg quest-rakennetta; Huutomerkki hahmon päällä joka kertoo hyvin lyhyesti, miksi pelaajan olisi mentävä kävelemään pisteiden A-B-C välille. Sit näissä pisteissä käydään painamassa nappia jonkun esineen kohdalla tai tappamassa vastustaja, hyvin harvoin mitään oikeasti mielenkiintoista tekemistä, sen jälkeen tehtävä joko automaattisesti menee läpi tai palataan antajan luo se palauttamaan.

Ite pääjuoni sit jää näiden sivutehtävien määrän takia todella ohkaseksi ja se kaikki ylitsevuotava draama mitä siihen ja sivuhahmojen keskusteluihin on pakattu, hukkuu sinne jonnekki sekaan ja tuntuu lähinnä kornilta.

 

[oestrus taurus]

Jydge, toistaiseksi kolme tuntia viikonlopunaikan pätkittäin viihdyttänyt "Tapan Kaikki Ultimate (paitsi panttivangit)" ylhäältä kuvattu räiskintäpeli, jossa voi hakata itsensä seinän läpi keycardin vaatiman lukitun oven tai vihollislauman kiertämiseen, ja takaa yllättämiseen.
Pelissä tuntuu olevan niin "monen monta miljoonaa" eri päivitystä, että valmiiksi tuskin ikinä tulee.
Ei mikään vakavasti otettavissa oleva peli, kuten vaikkapa pääaseen panoksien loputun määrä, ja voit tehoa päivitetyllä haulikolla räiskiä vaikka koko rakennuksen väliseinät ja kaiken irtaimiston. Viholliset ovat tekoälyltään tyhmiä, eivätkä ole ainakaan tähän asti tuntuneet teloittavan panttivankeja attentaation ollessa päällä. Se on ollut aina pelaajan omat harhaluotinsa, jotka ovat tämän tehneet ja aloittaneet kentän alusta.

 

[Fightinglove]

Aragami

Tuli pelattua läpi nyt viikonlopun aikana kyseinen lyhyt 'stealth' peli mihin tätä nyt voisi verrata, Shadwen? Yksinkertainen, mutta hauska läpipelattava jos yhtään varjoista vihollisen lahtaaminen maistuu. Tarina tietenkin aika mitäänsanomaton, mutta pääpiste lieneekin pelattavuuden hauskuudessa. Ongelmana pelissä surkea performance, testattu sekä PC, että PS4 pro. Päädyin konsolilla pelaamaan läpi, mutta ajoittain fps diashown tasolla joka aiheutta kyllä revittyjä hiuksia.
Sopii hyvin sellaiseen hetkeen, kun ei jaksa mitään pidempää peliä aloitella

 

[Murhh]

Stellaris taas muutaman patchin jälkeen. Suurin ongelma on edelleen kehitysvammainen AI joka lähettää pieniä itsemurhalaivastoja 10 kertaa vahvempaa armadaa vastaan ja tämän takia sotiminen käy tylsäksi pelin loppua kohden. Tätä on yritetty paikata endgame kriiseillä, jossa vastaan tulee aivan tyhjästä valtavia laivastoja. Onhan tuossa haastetta mutta parempi olisi koodata AI viholliset järkevimmiksi että lopettaisivat laivastojen ja resurssien tuhlaamisen.
Muutenkin sotiminen on tässä pelissä aika heikkoa, aina se menee sellaiseksi kahden megalaivaston kohtaamiseksi jonka pelaaja aina voittaa koska AI laivastoa voi vältellä ja harhauttaa todella kauan kunnes itsellä on tarpeeksi yksiköitä. Ja tämän jälkeen AI alkaa lähettää noita pieniä itsemurhalaivastoja.

 

[vetten äärelle istutettu]

Theme Hospital (PC, 1997)


Oli tarjouksessa tuolla GOG.com:ssa taskurahalla, joten päätin napata talteen, ku oli niin mielettömän hauskan oloinen peli jo pelkästään Youtube-videoilla. Ja en pettynyt, tämä on itselle yksi niistä harvoista isometrisellä kuvakulmalla varustetuista peleistä, mitä oikeesti jaksaa pelata. Yksityiskohtien ja huumorin määrä on kyllä edelleen erittäin viihdyttävää, hyvin huomaa, että brittiporukan tekemä peli, niillä on tämä huumorintajun kyky aivan toista luokkaa kuin muilla mailla. Peli on melko buginen perusversiona, mutta onneksi bongasin tämmöisen CorsixTH-modin, joka korjaa monia bugeja ja parantelee peliä huomattavasti miellyttävämmäksi pelata (mm. saat isommat resoluutiot käyttöön, jne, jne). Aivan totaalisesti jääny koukkuun tässä muutaman päivän aikana ja tuon modin takia suosittelen kokeilemaan, tarjoaa erittäin hyvää laid back-pelaamista.

Tätä tuli joskus pleikkarilla tuohon julkaisun aikaan pelattua aika paljon. Pidin tästä enemmän kuin Theme Parkeista jne.
-------------------

Fire Emblem Awekening (3DS)

Uusi konsoli, uusi peli (minulle). En ole koskaan Fire Emblemeitä pelannut jostain syystä.
Evoland II:ssa olen ainoastaan kokenut Fire Emblemistä lainatun osuuden, ja pidin valtavasti. Ei jäänyt kuitenkaan sen enempää mieleen että se Fire Emblem olisi ollut. No nyt kun tätä pelaa niin on kyllä todella, todella virkistävää löytää yli 25v peliharrastuksen jälkeen vielä uusi ja Erittäin viihdyttävä peligenre pelattavaksi. Tilasinkin tämän pelin innoittamana jo toisenkin Fire Emblemin (Echoes) että ei lopu ainakaan heti kesken tuo herkku. Todella rauhallista ja taktista "jrpg strategiaa" hauskalla dialogilla ja hyvillä hahmoilla. Ihan suoraan suosikkipelisarjoihin menee, mietin jo että tämä pelisarja olisi samalla Switchille system seller, mutta taitaapa tuo Warriors'kin olla myös 3DS:lle joten vielä ei ole hätää

10/10 kokemuksena, sillä jotain uutta ja toimivaa minulle.
Objektiivista arvosanaa en osaa vielä antaa näin 5h pelaamisen perusteella.

 

[Cereal killah]

Torment: Tides of Numenera

En osallistunut kickstarteriin ja tämän ostaminen täydellä hinnalla ei tuntunut fiksulta, joten tarttui mukaan muutama viikko sitten ale-hinnalla. Tästähän on niin sanotusti aika ”mixed” arvostelut, mikä varmaan tulee pitkälti siitä että jos seuraa vuosikaupalla pelinkehitystä niin siinä voi odotukset nousta tolkuttoman suuriksi. InXile hommasi ne kickstarter- miljoonat pelin kulujen kattamiseen (ja varmaan hitusen yli) promoamalla tätä Planescape Tormentin ”henkisenä jatko-osana” ja sitähän se monessa mielessä onkin. Siinä asettuu rima sen verran korkealle, että kuluttajan vastuulle jää osata asennoitua maailman menoon positiivisesti eikä negatiivisesti.

Torment: ToN tunkee pelaajan kurkusta parin fantasiakirjan verran wall of textiä sijoituttuna hyvinkin jännän näköisiin mestoihin (jossa siis koko Numenera- universumi ja lisenssi on eri kuin Planescape). Pelin noin ensimmäinen tunti on sarjassa ”vittu mitä paskaa”, mutta kunhan pelaaja päästetään kiertelemään kaupunkia niin asiat lähtee oikeille raiteille. Käsikirjoitus ja teksti on laadukasta, tekeminen on mielenkiintoista ja immersio muodostuu aika hyväksi. Kaikkihan käytännössä vihaa pelin taistelu/kriisi- systeemiä, mutta toisaalta siinäkin on pelimekaniikka ihan jees, sitä vaan ei käytetä kovin hyvin.

Pelistä olisi varmasti helppo kirjoittaa negatiivinen arvostelu koska kaikki pelilliset osa-alueet on tehty muualla paremmin, mutta harvoin kuitenkaan muut pelit yltää tämän tasoiseen käsikirjoitukseen. Hyvä peli kunhan asennoituu oikein, ja ottaa sen interaktiivisena novellina. Jossain oli käytetty pelistä termiä "hardcore reading simulator" ja se on oikestaan aika kuvaava

Planescape Torment: Enhanced edition

Ylläolevan ToN:n yksi isoimmista saavutuksista omalla kohdalla oli se, että se sai tarttumaan uudestaan tähän klassikkoon, joka oli muistaakseni käytännössä kaikkien aikojen suosikkipelini ainakin muutaman vuoden ajan ilmestymisestään lähtien. Jotenkin se tarttui silloin kaupasta mukaan (varmaan siihen aikaan Black Isle/Bioware- logot riitti siihen) ja olin aika nopeasti myyty. Nyt sitten noin 17 vuotta myöhemmin Beamdogin uusversio kiinnosti saman tien. Sinänsähän tässä ei ole paljon mitään sellaista mitä ei modikikkailulla olisi voinut tehdä (paitsi ilmeisesti tab highlight), mutta en oikein harrasta sellaisia vaan haluan nämä out-of-the-box.

Kuitenkin, keväällä kun tätä lähti pelaamaan niin ei oikein enää iskenyt. Peli jäi kesken keväällä koska sain jatkuvasti trash mobeilta turpiin. Nyt sitten tässä kuussa lähdin pelaamaan uudestaan ja suoraviivaisemmin niin pääsi niistä alkupään tylsyyksistä eroon. Tormentista tykätään stereotyyppisesti sanoa että se on pelkkää tekstiä ja plaaplaa, mutta paskan marjat, kyllähän tässä veivataan trash fighteja sellaista tahtia että pitää se hahmojen min-maxaus olla ihan kunnossa, ei paljon auta kertoa itselleen että pelaa tätä vain tarinan vuoksi kun edessä on parikymmentä samanlaista taistelua ennen seuraavaa keskustelua.

Kunnollahan peli pääsee vauhtiin vasta jossain noin ekan kolmasosan jälkeen. Siitä eteenpäin ne hyvät puolet korostuu erityisen paljon, eli eeppiset teemat, laadukas käsikirjoitus, taikojen animaatiot, sopiva huumori (jota ei ole ToN:ssä ollenkaan) ja ehdottoman oleellisena yksi parhaista pelimusiikeista koskaan. Ääninäyttely on aivan julmetun hyvää, mutta sitä käytetään niin säästeliäästi että vähän ihmetyttää että mitä oikein tarkoittaa kun creditseissä on oma henkilö kullekin ääninäytellylle hahmolle, vaikka niitä laineja olisi vain muutama. Kunhan pelin on vääntänyt läpi niin tiedostaa jälleen sen minkä takia se siellä omissa suosikkipeleissä on roikkunut ja roikkuu jatkossakin. Tämä yksinkertaisesti asettaa niin monessa oleellisessa asiassa riman niin korkealle, että se väkisinkin sitten vaikuttaa muihin pelikokemuksiin. Siten parhaiten ehkä nykyään uppoaa sellaiset kuten Divinity: OS2 jotka eivät edes yritä tehdä sitä mitä Torment, vaan löytävät omia vahvuuksiaan ja panostavat niihin.

Uuden läpipeluun myötä myös huomaa miten monessa mielessä ToN ottaa vaikutteita alkuperäisestä Tormentista, ja aika hyvällä maulla myös, ja ilman että siitä tulisi kopioimisen maku. Nämä muodostavat siten myös toimivan kokonaisuuden.

 

[Jumi]

Nyt on peluussa kaksi todella hyvää peliä.

Tein pari vuotta sitten lupauksen etten enää koskaan sekaannu early access paskoihin, mutta perhana PLAYERUNKNOWN'S BATTLEGROUNDS:ia on tullut nyt pelattua joka päivä ainakin pari tuntia 3 kk ajan ja hyvin maistuu. Pelissä on paljon nerokkaita juttuja, mutta se on vielä turhan buginen vaikka niitä jatkuvasti korjataankin. Odotan joulukuuta kovasti koska silloin peli oikeasti julkaistaan uuden kartan ja paranneltujen ominaisuuksien kera.

Nioh:in ostin viime viikolla kun se julkaistiin vihdoin PC:lle ja voi pojat kun se on hyvä, vuoden yllättäjä. Peli on sekoitus Ninja Gaidenia, Dark Soulssia ja Diabloa. Taistelu on parempaa ja monipuolisempaa mitä Dark Soulssissa joka on suosikkipelisarjani, ja tälläisiä seläntakaa kuvattuja taistelupelejä tulee aina verrattua siihen. Huonona puolena täytyy valittaa kartoista jotka ovat monesti turhan ahtaita, pimeitä ja harmaita. Luutin määrä tuntui aluksi liian suurelta kun niitä piti järjestellä ja tutkia puoli tuntia aina kentän jälkeen, mutta pian huomasin että niitä voi pistää osiksi aika huoletta kun parempaa tavaraa tulee kokoajan vastaan. Vain tiettyihin armor setteihin kuuluvat osat pidän tallessa vaikkei niille olisi tarvetta.

Pelit jotka lopetin äskettäin:
Hearthstone, tämä ei vain ole enää hauska ja yksinkertaiset aggropakat ovat liian hyviä.

Street Fighter 5 on kesken eräinen paska ja ällistyttävän iso loikka taaksepäin SF4:sta. Itse taistelu ei ollut minulle koskaan ongelma, vaikka kärsinkin "suuresta" input lagista. Suurin vitutuksen aihe olivat lukuisat ongelmat matsin haussa. Lobbyjä etsiessä maan liput tai connection barit eivät toimineet ja joskus etsin 15 minuuttia lagitonta lobbyä sitä löytämättä, pelkkiä kiinalaisia vain löytyi. Taisi olla ensimmäinen kerta kun käynnistin pelin ja suljin pelaamatta. Puolen toista vuoden jälkeen maan liput saatiin näkyviin, mutta plääh, ei jaksa enää.
Ranked matseissa match making toimi hyvin siinä mielessä että se etsi samantasoisen vastustajan, mutta yhteyspalkkien skaala on täysin väärä! Suomi-USA yhteys on muka paras mahdollinen 5/5 ja Suomi-Kiina on jopa 3/5. Lienee turhaa kertoa että Suomi-USA yhteys oli oikeasti pelikelvoton.

 

[mustekylpy]

Ceville
Saksalaisten tekemä 3d point&click. Peli kertoo pienestä, itsekkään ilkeästä kuninkaasta joka joutuu pakenemaan linnastaan hovivelhon johtaman vallankaappausyrityksen vuoksi. Alkuun on vähän epäselvä mitä tässä haetaan, kun komiikka on sympaattisen ilkeilyn lisäksi lähinnä viittauksia satuihin ja muuhun kulttuuriin, eikä ole selvää haluaako kuningas vain pakoon vai takaisin valtaan. Vastaus on jälkimmäinen, mutta saksalaisen järjestelmällisyyden vuoksi se toteutetaan poliittisen kunnallisjärjestelmän kautta, keplottelemalla viransijaisen pahiksen tilalle vaalien kautta uusi suotuisampi kuningas. Logiikka ei kestä tarkempaa tarkastelua, mutta ihan riittävä tällaiseen humoristiseen fantasiapeliin.

Pelin on ilmeisesti tehty omalla moottorilla, joskin valmiita kirjastoja käyttäen. Grafiikkamoottorista on yritetty ottaa vähän kiksejä laittamalla esim liekkejä partikkeliefektillä ja syvyyttä on haettu paikoin blurrilla. Nämä kumpikin erottuu selvästi, mutta vain jälkimmäisestä on varsinaisesti harmia, sillä tietyissä lähikuvissa etualan tärkeätkin kohteet ovat sumeita. Asetuksia tiedostosta säätämällä sain lopulta pelin laskemaan turhat efektit pois pitäen kuitenkin tekstuurit parhaana mahdollisena. En ole satavarma olisiko tämä onnistunut asetusvalikon kauttakin, kokeilin niin monta variaatiota etten tiedä jäikö jokin huomaamatta. Kameran liikkeet tuntuu paikoin varsin sulavilta ja hienoiltakin, mutta loppua kohden joko niiden käyttö väheni tai asiaan ei enää kiinnittänyt huomiota.

Peliä vaivaa hieman kolmiulotteisen maailman ja kaksiulotteisen käyttöliittymän yhteensovitus. Aktiiviset kohteet eivät ole aina itsestään selviä jokin pienempi yksityiskohta saattaa jäädä isomman kohteen varjoon. Pelissä on onneksi apunappi, joka näyttää kaikkien kohteiden otsikot ja myös eri värillä ne joille voi jotain tehdä, tai joihin voi kokeilla käyttää valittuna olevaa esinettä. Lopulta tuli pahaksi tavaksi painaa aina uudessa ruudussa kerran tätä nappia, ettei tarvinnut turhaan sohia hiirtä ja etsiä kohteita.

Oikeastaan se mikä sai pelaamaan pelin mielellään loppuun saakka oli hyvä ääninäyttely. Varsinkin toisen ohjattavan naishahmon ääni oli miellyttävä ja sopi hahmoon.

Tästä jäi kokonaisuutena hieman parempi fiilis kuin Hectorista. Molemmissa oli omat vikansa ja kummastakaan ei jäänyt mitään uudelleenpeluuarvoa tai ikimuistoisia hetkiä. Tämän saa tarjouksista noin eurolla, joten ainakin hinta/laatusuhde tässä on erinomainen, Hectorissa vain ok.

 

[thems]

Black Mesa (PC)


Juuh elikkäs legendaarisen HL1 fanipohjainen remasterointi kyseessä ja täytyy kyllä sanoa että kolisee kuin keilahallissa. Erittäin hienosti toteutettu modernisointi vanhaan peliin ja itsellä meni n. 20 tuntia läpipelaamiseen. Wanhojen hyvien aikojen sisältöä graffamässäily putkijuoksujen sijaan ja kohtalaisen paljolti pelattavaa jos rupeaa achievementteja metsästämään, vieläpä semi nykyaikaisilla grafiikoilla ja fysiikoilla ryyditettynä (mainittakoon alkuperäisen pelaajille että fysiikat vaikuttavat muutaman puzzlen ratkaisuihin...) niin eipä tässä voi muuta sanoa kuin hattua nostaa

Muutamia bugejakin kyllä löytyy, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa quicksaven lataaminen tietyissä kohtaa peliä (Residue Processing- kentän lopussa olevien mäntä-esteiden ajoitukset) sotkee pelin niin että estettä on mahdoton ratkaista ja ainut korjaus on ladata yksi save taaksepäin ja pelata putkeen niin kauan että menee laakista läpi, mutta suotakoon se amatööridevaajille. Lisäksi yksi iso miinus on se että pelin viimeinen kenttä puuttuu toistaiseksi kokonaan, ja sen julkaisusta on saatavilla korkeintaan hataraa huhuilua pelinkehittäjien osalta.

Uusille pelaajille lämpimästi suosittelen peliä pelkästään todella hienon tunnelman ja tarinan takia, sekä vanhoille konkareille uutta läpipeluukertaa vanhaan klassikkoon. Itselle lähti ainakin tämän modin innoittamana uudelleen pelaukseen koko saaga ja saahan tuossa pitkän tovin vierähtämään hienon tarinan merkeissä.

Kinguinissa tai G2A:ssa hieman halvempi kuin suoraan Steamista ostettuna.

4/5

 

[Pepsu]

Jos nyt "kokeilussa" olevaa Crysis ykköstä ei lasketa, Homefront: The Revolution. Kaunis grafiikka, tutkittavaa ja pähkäiltävää ihan pirusti. Hyvät aseet, äänet ym, ja riittävän haastava. Olen hakannut sitä muistaakseni 180 tuntia yksinpelinä, tällä hetkellä ei asennettuna, mutta mieli tekisi taas pelata. Peli sai ilmestyessään huonon maineen bugisuutensa ja huonon optimoinnin vuoksi, sittemmin fiksattu. Ainakin omalla paketilla pyörinyt tod. Hyvin.

 

[xarot]

Outcast: Second Contact pelattu nyt läpi. Olen siis ostanut tämän pelin julkkarissa, uudelleenjulkaisuna, 1.1 versiona, uudelleen pahviversiona ja nyt vielä remasterina, mutta kahdessa ensimmäisessä en päässyt ekasta maasta pidemmälle, kolmannessa en jaksanut enää tokan kentän jälkeen ja nyt vasta jaksoin pelata tämän läpi. Joku tähän silti veti aina takaisin.

Pelihän oli alunperin julkaistu olikohan 1999 vokseligrafiikoilla, huikeilla 512x384 resoluution grafiikoilla joka nykynäytöillä tarkoittaa vähintään lelubussin kokoisia pikseleitä. Tämä pelissä itselle suurin ongelma olikin: mistään ei tahtonut saada oikein kunnolla selvää, ja oli kuin olisi pelannut koneella ilman silmälaseja. GoG:n 1.1 versiossa resoluutiota sai viilattua mukavasti ylöspäin, mutta nyt tuntui, että aika on jo hilppasen ajanut tästä ohi. Sen sijaan tässä Second Contactissa oli ajoittain huikeat ja ajoittain ysäriltä muistuttavat grafiikat, muuten samanlainen hyvässä ja huonossa mutta läpi se meni. Jos peli julkaistaisiin nyt, se olisi ehkä lähempänä jotain indie-peliä vastaava teknisesti.

Pohjimmiltaan pelistä paljastui ihan perusjuonella varusteltu avoimen maailman seikkailu-/toimintapeli, jossa parasta antia oli varmaan rauhallinen tukiminen ja eriteemaiset maailmat. Pelissä ammuskelu, liikkuminen ja aseistus olivat kaikki aika kehnoja ja pari ensimmäistä maailmaa olivat aika hienoja mutta kovin tylsiä. Vasta kolmannessa maailmassa sain pelistä jotenkin "kiinni" ja sitten lopputekstit menivätkin jo äkkiä ruudulla. Käytin läppäreitä ajan säästämiseksi, tai muuten veivaisin sitä kaupunkikenttää vielä ensi vuonnakin. Jos tätä olisi pelannut vuonna 1999 hieman paremmilla grafiikoilla, niin olisi varmaan ollut aikamoinen tapaus kun oli kuulemma ensimmäisiä avoimen maailman pelejä. Loppu oli melkoinen antikliimaksi kun tässäkin koko pelin ajan odottaa mitä lopussa tapahtuu.

Kyllä Second Contactille voi antaa suosittelut ainakin alkuperäisestä pelistä tykänneille., muuten ehkä 7/10.

 

[bombjack]

Witcher 3 GOTY versio tuli hankittua (ps4 pro) jo jonkin aikaa sitten kun hinta oli alle 20€.

Alkuun hieman epäröin tuon hankintaa, että jääkö tämäkin kesken koska jostain syystä niin kävi edellisille osille. Jotenkin tuo witcher pelimaailma loreineen ei ole kiinnostava. Tätä uusintakin on nyt tullut varmaan 80h tahkottua, välillä ollut taukoja ja tullut muita pelejä pelattua välissä läpi.

Nyt kun peliä mietiskelee niin ensimmäisenä tulee mieleen että liikkuminen on vähintäänkin heikohkoa, Geralt ja Roach jää joka vitun kantoon, kiveen, rinteeseen, ämpäriin, puun oksaan yms. kiinni. Tähän kun lisätään se, että taistelut on tylsiä ja toistavat itseään, niin välillä miettii että jaksaako tätäkään läpi tahkota. En tiedä tekisikö vaikeustason nosto taisteluista mielekkäämpiä, tuskin.

Osa tehtävistä on ollut kyllä ihan mielenkiintoisia ja muutamia valintoja saa hetken mietiskellä. Where the cat and wolf play - sivutehtävä jäi mieleen erinomaisena. Harmittavasti tosin suurin osa sivu -ja päätehtävistä ei herätä kummempaa mielenkiintoa. Pääjuonessa ei oikein ole minkäänlaista uhkan tuntua, vasta Kaer Morhenissa alkoi pärisemään. Tuosta on nyt vielä pari tehtävää menty eteenpäin, kaiketi jo loppu alkaa häämöttämään.

Hahmonkehitys on aika mitäänsanomatonta, suurin osa päivityksistä on sitä että saat lisää adrenaliinia tai teet enemmän damagea tms. Aseetkin on samaa luokkaa, mikään ei erotu edukseen, saisi olla jotain oikeasti uniikkeja ominaisuuksia. Toki sitten tulee jotain bonuksia kun saat grandmaster tasolle ne?

Peli tarjoilee välillä aika kauniita maisemia, vastapainoksi on sitten keskitason animaatiot. Musiikki ei herätä tunteita puolesta tai vastaan. Peli on kaatunut useamman kerran, mikä on pleikkarilla todella harvinaista. Itse pelissä ei bugeja ole tullut vastaan.

Erityismaininta ja pitkä keskisormi vielä Skelligen smuggler cacheista joita on vedessä 50kpl, mitä vittua?

Ehkä itsellä on vain jokin asennevamma tätä peliä kohtaan, mutta ei tälle 6/10 enempää voi antaa.

 

[Happy]

Dying Light: Enhanced Edition

Peli on maistunut erittäin hyvin jo runsaan 20h ajan. Yhtään kiertelemättä tämä on itselle paras oman lajityyppinsä edustaja. Maailma on kaunis kuin sika pienenä, taistelu on brutaalia ja irtoraajat sinkoilevat, ja onpahan tarinakin omalaatuinen (tai ainakin yritystä on kovasti). Myös tekninen toteutus on huippuluokkaa grafiikan ja äänisuunnittelun puolella. Peli ei ole raskas ja näppäimistön komennot voi ohjata mieleisekseen ilman ongelmia.

Mutta, mutta... Siinä missä päätehtävät ovat olleen oikein muhevaa ajanvietettä, sivutehtävissä iskee fetch quest -katari. Liian usein kehotetaan hakemaan laukku kahvilasta, figuuri varastosta, bussinakkuja varikolta yms. Sitten pitää juosta edestakaisin, mutta onneksi grappling hookin saa käyttöön melko aikaisin. Sivutehtävissä on toki yllätyksiä, tosin tähän asti liian harvoin. Keinotekoinen vaikeusastekin on huipussaan, kun osassa tehtäviä halutaan pelaajan hakevan yrttejä tai sieniä jostain luolasta, mutta vain yöllä. Toisena nillityksen aiheena on tuliluikkujen vähäinen määrä (siis erikoisuus). Aseita on vain pari erilaista pistoolia, pari rynnäkkökivääriä ja haulikko. Kuulemma The Following -lisäosaa korjaa tämänkin puolen.

 

[FreeJack]

NHL 16

Tuli ostettua nippu NHL ja FIFA pelejä gamestopista, kun niitä saa muutamalla eurolla. PS4 siis kyseessä. Itseäni ei haittaa vaikka rosterit ovat vanhoja ja ajattelin katsoa mihin suuntaan NHL-sarja on kehittynyt. No olin positiivisesti yllättynyt, sillä pelimuotoja oli useita ja Liiga oli mukana. Eniten kiinnostusta herätti Be a Pro muoto, jossa ollaan yksi pelaaja ja koitetaan toimia valmentajan ohjeiden mukaan ja kehittyä pelaajana. Tämä pelimuoto on varmaankin ollut aikaisemmissakin versioissa.

Yksi itselle loistava ominaisuus oli tämä kaukaloavut. Peli siis kertoo mitä missäkin tilanteessa voi/pitää tehdä ja näyttää vielä napinkin, jolla ko. asia tapahtuu. Toimintoja on niin paljon, että tämä todella auttaa oppimaan pelaamista, etenkin kun itse olen tälläinen kehityksen kelkasta ajat sitten tippunut pelaaja.

En ole vielä peliä paljon pelannut, mutta täytyy sanoa, että jääkiekon ystävälle toimii. Vielä kun toinen ohjain saapuu postista, niin pääsee testaamaan kaksipeliä. En usko, että petyn. Antaisin 3/5 yleensä pelinä ja jos jääkiekko on lähellä sydäntä niin 4/5.

 

[mustekylpy]

The Beginner's Guide
Pidin Stanley Parablesta, kalusin sitä läpi vielä pari tuntia senkin jälkeen kun tavallaan tiesin jo kaiken löytäneeni. Tähän oli siis suuret odotukset ja en lukenut ennakkoon juuri mitään, tiesin vain että samalta tekijältä ja pitäisi pelata mielellään yhdeltä istumalta rauhassa läpi.

Mutta mitä taidepaskaa tämä sitten olikaan, melkein täysin Stanleyn vastakohta. Käydään putkijuoksuna läpi jonkin fiktionaalisen introvertin tekemiä "pelejä", jotka periaatteessa ovat vain lyhyitä ja tyhjähköjä Source-moottorilla tehtyjä kenttiä. Joissain kentissä on yksi tai kaksi pientä jippoa tai interaktiivisuutta, mutta lähinnä kertoja vain yrittää selittää miten nämä ovat filosifisia tai terapeuttisia pieniä taideteoksia, introvertin tapoja jäsennellä ajatuksiaan.

Alkuun tähän tarinaan haluaisi uskoa, että jokin hyypiö on oikeasti tehnyt nämä ja jostain syystä jakanut ne tälle kertojalle. Ja että tästä kehkeytyisi jokin oikeasti nerokas minipeli, ehkä jopa se itse Stanley Parable. Mutta ei kehkeydy, vaan muutaman hieman kiinnostavamman idean jälkeen peli heittää taas toiselle metatasolle, joka ei enää toimikaan yhtä hyvin kuin olisi odottanut. Oikeastaan ennalta-arvattavien kliseiden kautta maaliin, toivoen että pelaajat olisivat kiinnostuneita pohtimaan pelin filosofiaa jälkeenpäin itsekseen, etsien tarinasta lisää merkitystä kuin se oikeasti tarjoaa. Pelin voisi kirjoittaa auki valkotaululle ja se muistuttaisi mindstormia tästä meta-aiheesta johon on vain vedetty joitain kronologisia nuolia kokoamaan siitä edes jonkinlaisen tarinan.

Ironisesti kertoja sanoo jo alkupään kentässä, jos pelaaja erehtyy poistumaan reitiltä, että siellä ei valitettavasti ole mitään löydettävää vaikka etsiminen onkin varsin houkuttelevaa. Ja tämä on se Stanleyn suurin vastakohta (huumori-vakavuus-asteikon lisäksi): sinun tulee tehdä ja sinä voit tehdä vain niin kuin kertoja neuvoo sinua tekemään, jos yrität etsiä salaista saavutusta, tulet vain tuhlanneeksi aikaasi. Tämänkin kertoja sanoo kentässä joka kuin ilmiselvä saavutusloukku.

 

[ErrorFile]

Life is Strangen pelasin viimeinkin vastikään läpi. Ensimmäisten kahden episodin pelaamisessa kesti alunperin varmaan vuoden verran, mutta kun aloin toissa viikolla pelaamaan ja jatkamaan tarinaa; mitä enemmän pelasin, sitä enemmän aloin pitää pelistä. Pelin läpäisyn jälkeen oli aika pahat vieroitusoireet ja piti hankkia Before the Storm + pelata sen ensimmäinen episodi heti perään. Tämä pelisarjahan addiktoi pahemmin, kuin GTA:t silloin nuorena.

Onneksi LiS 2:nen on ilmeisesti vahvistettu ja kohtahan saadaan Before the Stormiinkin lisää pelattavaa. LiS oli niin vakuuttava, jotta tuo tulee aivan varmasti pelattua vielä uudestaan läpi eri valinnoilla. Teknisesti peli on hyvä; ei kaatuile, ei lagittele ja toimii kaiken lisäksi Ultrawide-näytöllä. Life is Strange 2:sta kun pääsisi jo pelaamaan. Se tulee olemaan pakko-ostos heti julkaisussa.

5/5, en enää ihmettele tämän pelin palkintoja ja korkeita arvosanoja kaikkialla.

 

[bombjack]

Witcher 3 övereiden jälkeen (lisärit edelleen pelaamatta) kaipasi vähän suoraviivaisempaa viihdettä, joten vihdoin tuli startattua Uncharted: The Lost Legacy.

Teknisesti peli on huippuluokkaa, varsinkin alun öinen kaupunki oli leuat pudottava. Musiikit (Henry Jackman) ja 3D audio toimi myös loistavasti. Pelattavuus oli myös hyvä, hahmo tekee mitä haluat.

Juoni oli melko liirum laarum eikä pelissä kauaa kestänyt, 9h ja juoni läpi. Kyllä tätä olisi vielä useamman tunnin pelaillut. Olisihan tuossa vielä moninpeli ja aartenetsintää. Isohkoja toimintakohtauksia olisin toivonut enemmän, vaikka ihan tasavahva esitys tämä oli alusta loppuun. Loppu oli kyllä melko huikeaa tykitystä. Pahemmin ei tainnut typeryyksiä olla, tai useaan kertaan toistuvat "oh no no" -kohtaukset kun jokin hajoaa ja putoat on vähän kulunutta. Räiskintä oli ihan toimivaa.

Kyllä tätä alelaarista (alle 20€) voi suositella, toimii myös yksittäin vaikkei Uncharted sarja olisi tuttu. Jotain pelistä kuitenkin uupuu, en oikein tiedä mikä se on. Arvosanaksi tulee 7.5/10.

 

[petomaanin pefletti]

Steamworld Heist
tuli ostettua jostain Steamin alesta (black friday?), ja tänään meni läpi. Ihan kelpo kliksuttelu, vuoropohjaista 2d steampunksöpistely-henkistä räiskettä. Pitkähän tuo ei missään tapauksessa ollu, pelikello näytti läpipeluun kohdalla 7h49min, mut tykkäsin kuitenkin. Erityisplussa siitä, et yks tehtävä vei n. vartin, joten sopi oikein hyvin semmoseks pikapalaks niihin väleihin, ko ei jaksanu mitään grand strategyy ruveta rouhii.
3/5

 

[petomaanin pefletti]

Oxygen not Included on nyt ollu jonkun aikaa työn alla. Ettiskelin jossain vaiheessa Rimworldin kaltasia pelejä, ja tää vaikutti mielenkiintoselta. Pelissä siis alotetaan 3 tyypillä asteroidin sisältä, ja yritetään selvitä mainaillein ja rakennellen tukikohtaa / sähköä / happea / jne. Nyt on joku 24h takana peliä, muutamalla eri kehitysvaiheella : peli on vielä early access-vaiheessa, ja viimeks varsinki tuli isohko pläjäys. Bugeja ei oo vielä tullu vastaan tällä peluumäärällä. Uus päivitys pitäis tulla parin päivän päästä. 4/5

 

[arcane]

Dino Crisis (PS1, 1999)

Tässä myös melkoinen mestariteos, joka on monilla jääny vähän varjoon kun puhutaan PS1-pelien parhaimmistosta.

Pitäisi varmaan joskus vihdoin kokeilla tämä, kun Capcomin Resident Evilit ja Onimusha ovat kuitenkin lähellä sydäntä.

Tuli pelattua Death Rallyn windows-porttaus läpi. Aikamoinen grindfest, jota ajan hamas purrut reilusti. Nitkutin vaikeimmalla, joka jälkikäteen oli virhe. Aikamoista save/load -rumbaa sai tehdä, koska yksi pieleen mennyt rata tai haaste saattoi merkitä sellaista 10-12k menetystä rahassa ja pahimmillaan olisi pitänyt siirtyä useita kertoja huonompaan autoon. 9 rataakin kävivät aika vanhaksi kun kilpoja ajeli sellaiset noin 130 läpipeluun aikana. Ratojahan tosiaan on 9, ei 18 kuten peli mainostaa, sillä loput 9 ovat vain pelikuvia vähän eri väripaletilla.

Ihan hauska nostalgiapläjäys, mutta aika ajanut ohi reilusti. Moninpeliä olisi DOS-versiossa ihan hauska testata. Muuten taidan samankaltaista kaivatessani pelata mieluummin GBA:n Racing Gears Advancea.

 

[xarot]

Elder Scrolls Online: Morrowindia tullut jokunen tunti kokeiltua. Alkuun tuntuu, että tulee tunti turpaan, ja apu muilta pelaajilta lähes pakollista. Roippeet on pelkkää romua ja rahaa ei ole nimeksikään. Inventaario täynnä heti alkuunsa. Level 5 vasta ja käyntiin ei tunnu lähtevän. Nyt vasta löysin keinoja parantaa itseään taistelussa jne.

Jotenkin tästä ei kyllä yhtään välity Morrowind-fiilis (tai muukaan sarjan peleistä) vaan peli vaikuttaa kovin tavanomaiselta. Alkup. Morrowindissahan tuli kyllä lunta tupaan alussa oikein kunnolla kun mihinkään ei osunutkaan, mutta tässä tuntuu kaikki lähinnä rekvisiitalta ja taustalla vaikuttaisi olevan kohtalaisen keskinkertainen tuotos. Immersiota heikentää esim. Vivecissä käynti, kun populaa on kuin hulluilla päivillä ja saattaa useampi pelaaja olla suorittamassa samaa tehtävää. Olin vähän siinä uskossa, että tämän pelin voisi suorittaa yksin, mutta eteen tuli jo alkuun joku monsteriquesti josta luin että siinä tulee vähän kokeneemmallekin helposti kylmää kyytiä ("world boss"?)). Näinä päivinä mieluiten pelaan pelit yksinpelinä ja moninpelit moninpeleinä jos niikseen tulee. Morrowindista on erittäin hyviä muistoja mutta tässä pelissä ei oikein välity mikään siitä immersiosta läpi. Noh...Cliff Racereita ei ainakaan ole näkynyt.

Vähän epäilen että pistän tämän pelin pölyttymään ja jos joskus vuosien päästä sattuisi olemaan aikaa ja peliserverit ovat vielä olemassa, niin katsotaan sitten. Nykyään kun ei ehdi oikein nukkumaankaan, niin MMO:lle ei oikein ole laittaa niitä tunteja. Taidan ottaa työn alle Assassin's Creed Originsin, jolla on ainakin selkeä alku ja loppu vaikka avoin maailma onkin.

 

[perato]

Vihdoin tuli tuo Dragon age Inquisitionki saatua päätökseen, nii sen kunniaks sit pari lyhyempää peliä.

Seasons after Fall
Tasoloikka söpistely, joka ei oikeen pärjää millään osa-alueella. Osa sanoo, että peli on kivan näköinen, mutta itse kuvailisin peliä lähinnä värikkääksi. Pääasiassa kentät on todella tylsän näköisiä vuodenajoista huolimatta. Kuitenki pääongelma tässä pelissä on sen tylsä pelattavuus. Pelissä hahmolla on (noin puolen välin jälkeen) hallussa neljä vuodenaikaa, joita muuttamalla pääsee eteenpäin tietyistä alueista, esim. talvella geysiri jäätyy, jolloin sen päälle voi hypätä jne. Ongelma on siinä, että ensinnäkin nämä 'puzzlet' on todella yksinkertaisia ja toisekseen, ne on monesti todella työläitä. Vuodenaikoja kun ei vaihdeta samalla tempolla kuin esim. Giana Sisters Twisted Dreamissa, vaan hahmo hyppää lyhyeen transsiin ja vaihtaa sitten vuodenajan. Paikoitellen on sitten kohtia, jossa vaaditaan lyhyen ajan sisällä 6-8 vuodenajan vaihtoa, niin peli seisahtuu. Muutenkin peli on pääasiassa vain juoksemista edes takaisin ja ilman minkäänlaista karttaa tämä korostuu vain pahemmin. Ongelmia tulee vielä siinä, että esim. kesällä köynnös toimii siltana, mutta muuten se sulkeutuu. Jos sen lähelle tulee vaikka syksyllä, niin hahmosta lentää "pallura" joka vääntää köynnöksen kierteelle ja hahmo tippuu siitä läpi mikäli ehti juoksemaan vauhdissa sen päälle. Näin sit hahmo päätyy turhanki usein jonku montun pohjalle, josta pitää taas muutamalla vuodenajan muutoksella nousta pois, mikäli nyt sattuu muistamaan oikean tien.


Amnesia: A Machine for Pigs
Paljon kritisoitu jatko-osa, joka on odotellut pelaamista kesästä 2014 lähtien. Pariin otteeseen sen käynnistänyt, mutta ei sit alkua pidemmälle ole jaksanut. Nyttenkin pisti vähän vastaan erityisesti alkuvaiheessa tapahtuneet ruudunpäivitysdroppailut <50, ilman näkyvää syytä, ilmeisesti kyseessä on pelin ääniin liittyvä bugi jota en jaksanut kuitenkaan parin tunnin pelin takia korjata, varsinkaan kun ei se vaivannut enää loppupuolella. Peli on kuitenki suht suoraviivainen, ja ite ehkä tuli vähän juostuakin se läpi. Kovin kaunis peli ei enää ole(jos koskaan olikaan) ja ehkä vielä amnesiaa pimeämpi, sillä hahmolla ei ole mitään varsinaista yönäköä ja lyhty on varsin surkea. Peliä on kritisoitu paljosta, mutta ehkä oma kritiikkini kohdistuu sen lineaarisuuteen. Pelin voi ihan kirjaimellisesti juosta läpi, ilman että juurikaan tarttee miettiä. Edeltävässä oli paljon puzzleja ja pieniä sokkeloita johon eksyä, mutta tässä ongelmat on luokkaa, väännä vipua, etene. Jonkin verran jump scarejakin löytyy, joista en hirveemmin välitä, ja toisaalta sit pahisten luomaa kauhua ei oikeastaan ollenkaan. Nuo manbearpigit ei vaan missää vaiheessa olleet kovin pelottavia, ja useimmassa tapauksessa niiden tuoma uhka kesti ehkä 10-20 sekuntia, jonka jälkeen ne häviää. Tarina nyt oli mitä oli, joku saa irti enemmän, mie en kovin paljoa vaikka kaikki löytämäni tekstinpätkät luinkin.

 

[Cereal killah]

Prey

Prey päätyi ostoslistalleni jotenkin hieman takavasemmalta. En koskaan pelannut System Shockeja, joten niiden ”henkinen perillinen” ei herättänyt minussa mitään ajatuksia. Päällisin puolin vaikutti joltain kauhuhippastelulta, joka ei suoraan kiinnosta ilman kontekstia. Mutta kun tutustuin kehujen takia pelimaailmaan ja selvisi myös että tämä ei vaadi koneelta paljoa (pelattu Geforce 950M:llä), niin piti poistaa Steamin salesta.

Ensimmäinen tunti-pari ei vielä pahemmin vakuuttanut, vaikka se kai joidenkin mielestä onkin huippua. Mutta kunhan muutaman tunnin jälkeen alkoi olemaan ”sisällä”, niin siitä eteenpäin suurin osa pelisessioista oli huippulaatua. Preyssä on paljon hyvin nautinnollisia elementtejä; graafinen ja arkkitehtuurinen suunnittelu on niin hyvää että mielellään katselee ihan vaan huoneita ja maisemiakin. Avaruusasema- setting on käytetty, mutta onko koskaan pelissä näin hyvin? Käyttöliittymä on paras mitä on missään pelissä tullut vastaan, pelissä on paljon sellaisia UI-elementtejä jotka on todella käyttäjäystävällisiä ja tässä pelissä on jotenkin miellyttävää ihan vaan painella nappeja. Pelin hienous siis tulee jo ihan vaan ympäristöstä, tarinasta, tarinankerronnan tavoista, ääninäyttelyn tasosta ja käyttöliittymästä. Pelin "kierrätys- systeemi" jossa periaatteessa koko pelimaailman irtaimiston voi tunkea kierrätyskoneeseen ja tehdä materiaaleilla mitä huvittaa on parasta ikinä.

Tapettavaksi on lauma erilaisia mustia mömmöjä. Pelin alkuvaiheessa ne herättää suurta kunnioitusta. Sitten portit avautuivat ja maksimoin haulikkoni tehon ja sen jälkeen en paljon muuta tehnytkään kuin juoksin päin avaruusörkkejä ja ammuin haulikolla päähän niin monta kertaa kunnes kuolee. Ja onhan tässä paljon hienovaraisempiakin tapoja olemassa, sehän tässä yksi olennainen pointti onkin. Eteenpäin pääsee kuulemma monella eri tavalla; no, minulla se tarkoitti ihan vaan että jos eteenpäin pääsy mielessäni edellytti jotain tiettyä skill tree:tä (neuromodit), niin maksimoinpa sitten sen kun neuromodeja pelissä kun jaellaan kuin karkkia.

Loppua kohden alkaa ehkä pelin rakenteet vähän toistamaan itseään, mutta tämä nyt on tällaiseksi peliksi pitkähkö (minulla meni 34 tuntia mutta luinkin kaiken mikä tuli vastaan). Ilman mitään spoilauksia, mutta lopusta jäi osittain paskainen maku suuhun koska kyllä minusta millä tahansa tällaisella pelillä pitäisi olla yksi Steam achievement ihan vaan sille että läpäisee pelin tavalla tai toisella. Tässä pelissä on achievementit joka helvetin yhdentekevälle sivutehtävälle, mutta lopun suhteen vain erilaisille koko pelin mittaisille ”kikkailutavoille” läpäistä peli vaikka tämän loppu haarautuu hienosti ja on erilaisia tapoja viedä homma päätökseen.

Mutta siis, 94/100

 

[Lare]

Dishonored: Death of the Outsider

Joululoman kunniaksi teki mieli hommata joku oikeasti hyvä peli mielenkiintoisilla tehtävillä ja hyvällä tarinalla eikä vain mitään keskinkertaista ja "pelattavaa" peliä. Alkuperäinen Dishonored lisäreineen ja etenkin Dishonored 2 iskivät helvetin kovaa, joten valinta oli helppo. 4 pelitunnin perusteella ei tarvinnut pettyä

Huikeaa taas seikkailla Karnacassa ja silmänräpäyksessä siirtyä vihollisten taakse kuristamaan. Maailma on hyvin tehty ja laaja ja sivutehtäviä ja tutkittavaa löytyy paljon, vaikka varsinainen vapaan maailman peli tämä ei ole. Tunnelmaa kaduilla riittää muusikoiden ja miimikkojen ym. NPC-hahmojen takia ja hahmon uudet ominaisuudet ovat hyvä lisäys. Tehtävät vaikuttavat ainakin tähän asti taatulta Dishonored-tasolta, eli ei pelkkää "tapa kohde" tai "kerää 3 esinettä".

Suurin ero kakkoseen on optimointi! Edellisellä FPS tippui vähän väliä ja frame pacing -ongelman takia pientä nykimistä oli koko ajan. Tämä uusin pyörii koko ajan sulavasti 75 FPS 1080p resoluutiolla, ultra-asetuksilla ja TXAA-reunanpehmennyksellä. Grafiikat eivät tässä ole pelimaailman huippua, mutta sitä en tältä peliltä odottanutkaan. Kaunis tuo kuitenkin on omalla tavallaan.

 

[petomaanin pefletti]

Stellaris

Tutustuin jo pikkutyttönä Master of Orion-sarjaan, ja ykkös- ja kakkososaa tuli jauhettua varmasti satoja tunteja. Öisin unelmoin siitä, millainen MOO3 voisi olla. No, taisin skipata sen kolmosen, mut Stellaris sykähdytti. Shoppasin ja ui jummi että se koukuttaa. Nam.

 

[Latvus]

Mafia 3. Tuli vastaan alelaarista alta kahden kympin niin nappasin mukaan. Aivan aliarvostettu peli, jonka jätin uutena hyllyyn foorumi tekstien mollauksen vuoksi.
Ei toki niin eeppinen kuin witcher3 tai GTAV, mutta älyttömän hauskaa taistelua ja ainakin alkupäässä ok juoni/käsikirjoitus. Autot nyt ihan ajokelvollisia, mutta törmäysfysiikat joka kerta antikliimaksi.

 

[itarumaa]

Mafia 3 on tosi hieno alussa, mutta se alkaa toistamaan itseään tolkuttomasti ja siihen loputtomaan räiskintään kyllästyy. Itse oon pelannut Tom Glancy's The Division peliä (PS4) ja on siinä paljon positiivista. Varsinkin päätehtävien pelaaminen muiden pelaajien kanssa toimii hienosti ja tekniikka on kunnossa. Huonoa pelissä on Dark Zone, joka ei oikein jaksa innostaa ja sivutehtävät on ihan liian vaikeita ja niistä saatavat palkinnot on aika huonoja. Paljon parempi tapa kehittää hahmoa on pelata uudestaan läpi niitä jo pelattuja päätehtäviä muiden pelaajien kanssa.

 

[bliskin]

Alussa jo tiesin että kiveksiin tulee sattumaan kun britti alkoi jauhamaan Etelä-Afrikan aksentilla.

 

[TSIGA]

Black Desert Online
Piiiiitkästä aikaa, TESO:n jälkeen, koukuttava MMORPG-peli. Vaikka onkin kunnon grindifesti, pienessä ajassa tullut jo n. 34 tuntia "tuhlattua". No, oikeasti AFK fishingiä harrastan vaan..