Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä
- Keskustelun aloittaja Saatana
- Aloitettu
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 183
Vihdoin läpi! Meni 39h ja kolusin pelin 89%:sti. Hyvä peli muttei kiinnosta kerätä juttuja 100% läpäisyyn pätkän vertaa. Monista 9/10 arvosanoista huolimatta parantamisen varaa on rutkasti. Ehdottomasti ostamisen arvoinen täyteen 15€ hintaan.
Minusta kuulostaa siltä että käsikirjoittajat tiesivät mitä tekevät. Tulee mieleen elokuva Starship Troopers (1997), jonka sanoma ei auennut silloin teininä vaan vasta 10v myöhemmin toisella katsomiskerralla tuli kohoteltua kulmakarvoja ja ajateltua "nämäkö oli niitä hyviksiä?" ja koko elokuva näkyi aivan toisessa valossa.
EDIT: Näköjään Nostalgia Critic on tehnyt myös siitä videon Is it a dumb sci-fi film, clever commentary, or both?
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 190
Nimenomaan, jos kirjoittajat olis tajunneet tämän, niin pahiksista olis tehty paljon selvemmin pahiksia ja ne olis kohta kääntynyt hyviksiksi.
Keskimäärin tietokonepeleissä ku tämä kirjoitetaan käsikirjoitukseen se menee näin:
"Olemme hyviksiä! Nuo ovat pahiksia!"
"Mitäh, minut käsketään tappamaan aseeton ja antautunut pahis????!!!?"
"Minä olinkin pahis, nyt olen hyvis!"
Geneerisestikkin ajatellen peleissä pitkälti tappaminen on hyve jos se edistää omaa agendaa. Juonissa ollaan vähän jossain kasaritoimintaelokuvien tasolla.
- Liittynyt
- 08.07.2017
- Viestejä
- 795
Pakotin itseni pelaamaan FC5:n story missionit loppuun...
On kyllä tehokkaasti ryssitty muuten aika rento avoimen maailman meininki pakottamalla noi encounterit ja huumehöyryissä nähty 'enkeli' ampussa vasamia tai jotain ynnä muut sekoilut. On vaan pakko mennä noi läpi eikä oikein pääse nukutusnuolia pakenemaan kun metästys on päällä. Montako kertaa tossa kaiken kaikkiaan joutu käsikirjoituksen pakottamana vangiksi ja taas karkuun? jotain tusina vissiin?
Lisäksi koko 'juoni' oli tehokkaasti paskottu, ehti jo kyllästyä noiden pääkultistien jorinoihin moneen kertaan. Loppuratkaisuista ainoa oikea ois kyllä ollu se piilotettu kolmas vaihtoehto.
On kyllä tehokkaasti ryssitty muuten aika rento avoimen maailman meininki pakottamalla noi encounterit ja huumehöyryissä nähty 'enkeli' ampussa vasamia tai jotain ynnä muut sekoilut. On vaan pakko mennä noi läpi eikä oikein pääse nukutusnuolia pakenemaan kun metästys on päällä. Montako kertaa tossa kaiken kaikkiaan joutu käsikirjoituksen pakottamana vangiksi ja taas karkuun? jotain tusina vissiin?
Lisäksi koko 'juoni' oli tehokkaasti paskottu, ehti jo kyllästyä noiden pääkultistien jorinoihin moneen kertaan. Loppuratkaisuista ainoa oikea ois kyllä ollu se piilotettu kolmas vaihtoehto.
- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 1 679
Caveblazers (PC)
Caveblazers on vähän kuin Spelunky, mutta nojaa taisteluun ja pienimuotoiseen hahmonkehitykseen. Tasoista löytyy eri kykyjä antavia blessingejä, joista voi valita mieleisensä, ja hahmon varusteina on lähitaisteluase, jousi, magia ja kaksi sormusta. Pelin alussa käytössä on miekka, ja toisella tatilla 8 eri suuntaan ampuva jousi. Loput poimitaan kuolleilta, laatikoista ja rahalla/elinvoimalla maksettavilla alttareilla.
Ostin aluksi co-opiksi, mutta kuten muutkin rogueliket, jäi ~10h jälkeen itsekseni pelattavaksi. Kaksinpeli oli aikanas viihdyttävä ja oli suht armollinen - kaveri heräsi henkiin yhdellä tavaralla tai joka tason aluksi hieman heikonnettuna. Toisin kuin roguelikeissa yleensä, kaksinpelissäkin tuntui edistyvänsä, ja tuona aikana kyllä näimme alueista 4/5, joten ei edes polkenut sikäli paikallaan. Enemmänkin co-opissa oli ongelmana ruutu-ala. Valittavana on horizontial, vertical ja dynamic (vastaava kuin esim. Lego Harry Pottereissa), mutta koskaan ei tuntunut näkevän riittävästi.
Yksinpelinä meni läpi 27h ajassa, RNG-jumalien suosiessa. Itse pääpeli ei ole enää kovin paha vaikka sopivimmat varusteet puuttuisivat, mutta jos eri alueiden välille arvotaan pari tiettyä bossia tai koko seikkailun loppuvastukseen ei ole mitään hyvää tarjota, tuli turpaan aika helposti.
Tässä on myös yksittäisten runien kestot aika pitkiä, koska kun myöhemmille alueille alkaa pääsemään, yhdessä uudelleenyrityksessä kestää 30-60min. Loppuvetoni taisi mennä ajassa ~56min.
Hyvä fiilis. Hyvät musiikit. Sopivasti sisältöä. Hyvä peli.
Caveblazers on vähän kuin Spelunky, mutta nojaa taisteluun ja pienimuotoiseen hahmonkehitykseen. Tasoista löytyy eri kykyjä antavia blessingejä, joista voi valita mieleisensä, ja hahmon varusteina on lähitaisteluase, jousi, magia ja kaksi sormusta. Pelin alussa käytössä on miekka, ja toisella tatilla 8 eri suuntaan ampuva jousi. Loput poimitaan kuolleilta, laatikoista ja rahalla/elinvoimalla maksettavilla alttareilla.
Ostin aluksi co-opiksi, mutta kuten muutkin rogueliket, jäi ~10h jälkeen itsekseni pelattavaksi. Kaksinpeli oli aikanas viihdyttävä ja oli suht armollinen - kaveri heräsi henkiin yhdellä tavaralla tai joka tason aluksi hieman heikonnettuna. Toisin kuin roguelikeissa yleensä, kaksinpelissäkin tuntui edistyvänsä, ja tuona aikana kyllä näimme alueista 4/5, joten ei edes polkenut sikäli paikallaan. Enemmänkin co-opissa oli ongelmana ruutu-ala. Valittavana on horizontial, vertical ja dynamic (vastaava kuin esim. Lego Harry Pottereissa), mutta koskaan ei tuntunut näkevän riittävästi.
Yksinpelinä meni läpi 27h ajassa, RNG-jumalien suosiessa. Itse pääpeli ei ole enää kovin paha vaikka sopivimmat varusteet puuttuisivat, mutta jos eri alueiden välille arvotaan pari tiettyä bossia tai koko seikkailun loppuvastukseen ei ole mitään hyvää tarjota, tuli turpaan aika helposti.
Tässä on myös yksittäisten runien kestot aika pitkiä, koska kun myöhemmille alueille alkaa pääsemään, yhdessä uudelleenyrityksessä kestää 30-60min. Loppuvetoni taisi mennä ajassa ~56min.
Hyvä fiilis. Hyvät musiikit. Sopivasti sisältöä. Hyvä peli.
- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 1 679
Minäkin pelasin tuossa Reflonin aikaisemmin mainitseman Oxenfreen, kun sitä kehuttu ja se tyttöystävän kirjastosta löytyi.
...ja olen aika erimieltä kokemuksesta. Keskustelua seurasi kyllä mielellään, mutta seikkailupelistä, puzzlesta tai mistään muustakaan kovin pelimäisestä ei voi Oxenfreen kohdalla edes puhua. Kävelysimulaattori tai visual novel, jossa varsinaisia valintapaikkojakin on aika vähän. Pelinä Oxenfreestä ei irronnut niin yhtän mitään. Joka kohdassa odotin jotain puzzleja tai oikeaa tekemistä, mutta koko peli olikin vain dialogiin vastaamista (tai vastaamattomuutta). Tarinallisestikin tyhjä kuori, en kokenut saavani mysteerille, aikamatkustukselle tai koko saarelle minkäänlaista tyydyttävää ratkaisua tai edes selityksen alkua.
Yhtä hyvin koko joukko teinejä olisi voinut olla samoilemassa saarella ilman mitään yliluonnollista. Oikeastaan "choose your own adventure" olisi voitu toteuttaa ainoastaan pelaajan inputilla keskusteluihin, koska kaikki muu oli vähimmäismäärä interaktiivisuutta sisältävää ajanhukkaa.
Ei niin tippaakaan minun tyyppinen peli. Odotin tarinallisesti paljon enemmän... Heavy Rain oli mielestäni ihan onnistunut hieman samantapaisena pelinä, jossa sekä henkilöiden kohtalot että varsinainen mysteeri kietoutuivat hyvin yhteen.
...ja olen aika erimieltä kokemuksesta. Keskustelua seurasi kyllä mielellään, mutta seikkailupelistä, puzzlesta tai mistään muustakaan kovin pelimäisestä ei voi Oxenfreen kohdalla edes puhua. Kävelysimulaattori tai visual novel, jossa varsinaisia valintapaikkojakin on aika vähän. Pelinä Oxenfreestä ei irronnut niin yhtän mitään. Joka kohdassa odotin jotain puzzleja tai oikeaa tekemistä, mutta koko peli olikin vain dialogiin vastaamista (tai vastaamattomuutta). Tarinallisestikin tyhjä kuori, en kokenut saavani mysteerille, aikamatkustukselle tai koko saarelle minkäänlaista tyydyttävää ratkaisua tai edes selityksen alkua.
Yhtä hyvin koko joukko teinejä olisi voinut olla samoilemassa saarella ilman mitään yliluonnollista. Oikeastaan "choose your own adventure" olisi voitu toteuttaa ainoastaan pelaajan inputilla keskusteluihin, koska kaikki muu oli vähimmäismäärä interaktiivisuutta sisältävää ajanhukkaa.
Ei niin tippaakaan minun tyyppinen peli. Odotin tarinallisesti paljon enemmän... Heavy Rain oli mielestäni ihan onnistunut hieman samantapaisena pelinä, jossa sekä henkilöiden kohtalot että varsinainen mysteeri kietoutuivat hyvin yhteen.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 234
Saattoi olla, että annoin kauhupelinyyppänä Oxenfreelle enemmän krediittiä kuin se ansaitsi, ja myönnän että kyse on kävelysimulaattorista. Seison silti sanojeni takana mitä dialogiin ja tunnelmaan tulee. Valinnoistakin tarjottiin paljon keskimääräistä parempi illuusio.
Selitystä oli mielestäni tarpeeksi tämäntyyppiselle kauhutarinalle, joka nojaa vahvasti avoimeksi jääviin mysteereihin ja pelaajan itse päässään kehittelemiin teorioihin. Kaiken takanahan oli
-vat uponneessa sukellusveneessä asustavat kummitukset, jotka päättivät riivata teinit. Haamujen pelottavuus perustui juuri selittämättömyyteen. Pelaajalla ei suurimman osan ajasta ole mitään käsitystä, miten kummitusten voimat toimivat ja mihin ne pystyvät. Lopussa mysteeri raottuu hieman, mutta missään vaiheessa ei nähdä koko kuvaa - ja hyvä niin. Tuntematon on pelottavampaa kuin tunnettu.
Olen vähän levoton peluri kun pelejä on nytkin työnalla +10 monella pelilaitteella 
Alien vs Predatorin (2010) ostin stiimin kesäalennuksista ja pelasin sen suoraan läpi kaikilla pelihahmoilla. Vanha pelihän se mutta yllättävän viihdyttävä ja samat kentät olivat sopivasti erilaisia ja pelattavissa kovin eritavalla jokaisella hahmolla. Suosittelut jos on jäänyt kokematta kyseinen peli. Muita vaiheessa olevia pelejä on Beyond: Two Souls remaster PS4, Legend of Spyro: Dawn of the Dragon (PS3), Resistance PS3, Watch Dogs 2 PC, Super Mario Galaxy 1+2 Wii jne.
Alien vs Predatorin (2010) ostin stiimin kesäalennuksista ja pelasin sen suoraan läpi kaikilla pelihahmoilla. Vanha pelihän se mutta yllättävän viihdyttävä ja samat kentät olivat sopivasti erilaisia ja pelattavissa kovin eritavalla jokaisella hahmolla. Suosittelut jos on jäänyt kokematta kyseinen peli. Muita vaiheessa olevia pelejä on Beyond: Two Souls remaster PS4, Legend of Spyro: Dawn of the Dragon (PS3), Resistance PS3, Watch Dogs 2 PC, Super Mario Galaxy 1+2 Wii jne.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 12.01.2017
- Viestejä
- 690
Puyo Puyo Tetris (PS4, Switch, PC)
Alunperin hankin viime vuoden lopulla PS4:lle matalan kynnyksen paikalliseksi moninpeliksi. Juhannuksen aikaan sain mahdollisuuden pelata neljällä pelaajalla ja hauskaa oli, vaikka yksi voitti matseja useimmiten. Vasta hankin PC:lle, jotta saan siskon kanssa kevyttä matsia ottaa.
Peli on siis Puyo Puyo ja Tetris crossover peli. Tetriksen kaikki tietää, mutta mikä se Puyo Puyo on? Sanooko Dr. Robotnik's Mean Bean Machine mitään? Tai Kirby's Avalanche? Tai se outo pomotappelu Sonic Maniassa? Puyo Puyossa on viittä eri väristä "kuplaa", joista tehdään neljän ketjuja. Näitä voi sitten kombotella, itse vahingossa päässy viiden komboon, mutta pro Puyo Puyo pelaajat saavat kymmenen, jopa kahdentoista komboja. Tätä voi sitten pelailla toisia vastaan, jossa ketjut ja kombot lähettävät roskaa toiselle.
Puyo Puyo ei ole oikein lännessä ollut suosittu. Mean Bean Machinet ja Kirby's Avalanchet olivat aikoinaan eri kuorella olevia Puyo Puyo pelejä lännen markkinoille tehtynä. Ei vissin hirmu hyvin myynyt, kun seuraavan kerran Puyo Puyo peli saatiin länteen Puyo Pop Fever vuonna 2003 aikansa konsoleille. Ei tainut myydä hyvin, kun Puyo Puyo Tetris saatiin lokalisoitua länteen vasta vuonna 2017 ja alunperin peli tuli Japanissa 2014. Tieten tässä oli jotain lisenssi juttuja, mutta kuitenkin.
Puyo Puyo Tetriksessä voi pelata matseja eri modeissa. Versuksessa voi pelata Tetris vs Tetris, Puyo vs Puyo tai Puyo vs Tetris matseja. Swap modissa modit vaihtuvat lyhyen ajan välein luoden oman haasteensa. Sitten on Fusion, jossa Tetris ja Puyo on läntätty yhteen, hieman mielipiteitä jakavaa menoa, mutta omat kikkansa tässäkin on. Myös erilaisia peli kohtaisia modeja on haasteitten muodossa.
Pelissä on myös tarinamodi, joka oli söötti ja viihdyttävä. Etenkin myöhemmissä kentissä pitää oikeasti oppia pelaamaan. Sinänsä itseä harmittaa, kun tykästyin pelin hahmoihin, mutta koska tämänkin saaminen länteen oli kiven takana, en usko että ihan heti saamme Puyo peliä länteen. Pelin eksklusiiviset Tetris hahmot oli myös hauskoja, mutta he eivät esiinny Puyo peleissä. Tykkäsin myös englanninkielisestä dubista enemmän kuin japaninkielisestä, jotenkin geneerisen "söpöltä" kuulosti. Englanninkielisestä nautin, kun se oli paikoitellen niin juustoista ja pikku tuhmaa.
Pelissä on myös nettimoninpeli. Ranked matseja en ole kokeillut, kun kuulemma jumalat on vastassa PC:llä. Free Playssä voi pelata privaatteja matseja. Hyvin on toiminut, yhtä tapausta lukuunottamatta oli lagia, mutta taisi netti kusta jommallakummalla sillä hetkellä. PC-versiossa on hieman kinkkinen jos lokaalisti pelaa, en ainakaan itse saanut kahta kapulaa toimimaan, joten toisen piti käyttää näppis-hiiri yhdistelmää, joka kuulemma yllättävän hyvin toimi totuttelun jälkeen. Steam-versiossa on myös Denuvo DRM, jos sitä tykkää vältellä.
Puyo Puyo Tetris on mielestäni hyvä paketti. Tarinasta saa haastetta, muusiikit ja ääninäyttely on hyvää, modeja on joka lähtöön, moninpeli on hauskaa. PS4:lla ja Switchillä pelin saa vain fyysisenä (jostain kummallisesta lisenssi jutuista) ja PC-version Steamista.
Alunperin hankin viime vuoden lopulla PS4:lle matalan kynnyksen paikalliseksi moninpeliksi. Juhannuksen aikaan sain mahdollisuuden pelata neljällä pelaajalla ja hauskaa oli, vaikka yksi voitti matseja useimmiten. Vasta hankin PC:lle, jotta saan siskon kanssa kevyttä matsia ottaa.
Peli on siis Puyo Puyo ja Tetris crossover peli. Tetriksen kaikki tietää, mutta mikä se Puyo Puyo on? Sanooko Dr. Robotnik's Mean Bean Machine mitään? Tai Kirby's Avalanche? Tai se outo pomotappelu Sonic Maniassa? Puyo Puyossa on viittä eri väristä "kuplaa", joista tehdään neljän ketjuja. Näitä voi sitten kombotella, itse vahingossa päässy viiden komboon, mutta pro Puyo Puyo pelaajat saavat kymmenen, jopa kahdentoista komboja. Tätä voi sitten pelailla toisia vastaan, jossa ketjut ja kombot lähettävät roskaa toiselle.
Puyo Puyo ei ole oikein lännessä ollut suosittu. Mean Bean Machinet ja Kirby's Avalanchet olivat aikoinaan eri kuorella olevia Puyo Puyo pelejä lännen markkinoille tehtynä. Ei vissin hirmu hyvin myynyt, kun seuraavan kerran Puyo Puyo peli saatiin länteen Puyo Pop Fever vuonna 2003 aikansa konsoleille. Ei tainut myydä hyvin, kun Puyo Puyo Tetris saatiin lokalisoitua länteen vasta vuonna 2017 ja alunperin peli tuli Japanissa 2014. Tieten tässä oli jotain lisenssi juttuja, mutta kuitenkin.
Puyo Puyo Tetriksessä voi pelata matseja eri modeissa. Versuksessa voi pelata Tetris vs Tetris, Puyo vs Puyo tai Puyo vs Tetris matseja. Swap modissa modit vaihtuvat lyhyen ajan välein luoden oman haasteensa. Sitten on Fusion, jossa Tetris ja Puyo on läntätty yhteen, hieman mielipiteitä jakavaa menoa, mutta omat kikkansa tässäkin on. Myös erilaisia peli kohtaisia modeja on haasteitten muodossa.
Pelissä on myös tarinamodi, joka oli söötti ja viihdyttävä. Etenkin myöhemmissä kentissä pitää oikeasti oppia pelaamaan. Sinänsä itseä harmittaa, kun tykästyin pelin hahmoihin, mutta koska tämänkin saaminen länteen oli kiven takana, en usko että ihan heti saamme Puyo peliä länteen. Pelin eksklusiiviset Tetris hahmot oli myös hauskoja, mutta he eivät esiinny Puyo peleissä. Tykkäsin myös englanninkielisestä dubista enemmän kuin japaninkielisestä, jotenkin geneerisen "söpöltä" kuulosti. Englanninkielisestä nautin, kun se oli paikoitellen niin juustoista ja pikku tuhmaa.
Pelissä on myös nettimoninpeli. Ranked matseja en ole kokeillut, kun kuulemma jumalat on vastassa PC:llä. Free Playssä voi pelata privaatteja matseja. Hyvin on toiminut, yhtä tapausta lukuunottamatta oli lagia, mutta taisi netti kusta jommallakummalla sillä hetkellä. PC-versiossa on hieman kinkkinen jos lokaalisti pelaa, en ainakaan itse saanut kahta kapulaa toimimaan, joten toisen piti käyttää näppis-hiiri yhdistelmää, joka kuulemma yllättävän hyvin toimi totuttelun jälkeen. Steam-versiossa on myös Denuvo DRM, jos sitä tykkää vältellä.
Puyo Puyo Tetris on mielestäni hyvä paketti. Tarinasta saa haastetta, muusiikit ja ääninäyttely on hyvää, modeja on joka lähtöön, moninpeli on hauskaa. PS4:lla ja Switchillä pelin saa vain fyysisenä (jostain kummallisesta lisenssi jutuista) ja PC-version Steamista.
- Liittynyt
- 20.10.2016
- Viestejä
- 231
Zelda - A link to the past
Piti pelata ihan kahdesti (lähes) läpi koko peli, tosin tokalla kerralla tallennus hävisi ihan viime metreillä.
Viimeksi ehkä joskus 2000 luvulla on ollut mielessä että pitäisi pelata kys. peli läpi, mutta ei aika riittänyt. Peli on kestänyt aikaa hämmästyttävän hyvin, kyllä sitä on ennen osattu.
Ennen tuota ei ole tullutkaan kunnolla pelattua, mutta oli kyllä vaivan väärtti. Ihan harmitti kun se loppui niin äkkiä, vaikka pariin kohtaa jäin jumiin ja piti lunta netistä miten pääsen eteenpäin.
5/5
Piti pelata ihan kahdesti (lähes) läpi koko peli, tosin tokalla kerralla tallennus hävisi ihan viime metreillä.
Viimeksi ehkä joskus 2000 luvulla on ollut mielessä että pitäisi pelata kys. peli läpi, mutta ei aika riittänyt. Peli on kestänyt aikaa hämmästyttävän hyvin, kyllä sitä on ennen osattu.
Ennen tuota ei ole tullutkaan kunnolla pelattua, mutta oli kyllä vaivan väärtti. Ihan harmitti kun se loppui niin äkkiä, vaikka pariin kohtaa jäin jumiin ja piti lunta netistä miten pääsen eteenpäin.
5/5
- Liittynyt
- 13.02.2017
- Viestejä
- 318
Tom Clancy's Ghost Recon Wildlands
Mukava peli pelata kahdestaan, ja nyt jopa yksinkin, kun päivityksen mukana sai botitkin pois päältä. Kaverin kanssa pelattiin peli tehtävissä 100% vaikeimmalla vaikeusasteella, ja hauskaa oli, mutta paljon virheitäkin pelissä oli, kuten jotkut animaatiot ja typerät bugit. Viimeinen tehtävä tuntui kyllä viimeiseltä tehtävältä, mutta loppuplotti on aika meh kummassakin lopussa. Hauskaa silti oli, joten vitun worth it.
Pelissä on hyvältä tuntuvat aseet, ja edistyminen on tehty ihan hyvin, kaikki tehtävät on tarpeeksi uniikkeja, joten tehtävät ei koskaan tunnu saman grindaamiselta, toisin kuin esimerkiksi Mafia 3 pelissä. Sniputus hauskaa, stealth tarpeeksi satisfoivaa ja haastavaa vaikeimmalla vaikeusasteella. Aseita on paljon, ja pelissä saa liikkua vapaasti, kerätä kaikki attachmentit ja aseet vapaasti, ja hoitaa buchonit, underbossit ja kartellin headit juuri siinä järjestyksessä kuin itse haluaa. Liikkuminenkin tuntuu hyvältä, ja laskuvarjolla hyppääminen tuntuu niin hyvältä, että sen haluaisi joka peliin sellaisenaan. Pelialue oikeasti mukavan iso ja gadgetit tuntuu erinomaisilta verrattuna vaikka Watch Dogs 2:n. Tehtävät vaikeimmalla ihan tarpeeksi haastavilta.
Omanpuolulaiset botit vitun typeriä, ja niistä halusi kokoajan eroon. Tietysti jos loudiksi menee, niin boteista on silloin hieman hyötyä, mutta muuten ihan turhia. Ajaminen tönkköä, peli optimoitu huonosti, ja jotkut animaatiot typerän näköisiä ja liian pitkiä. Bugeja on myös jonkun verran, kuten viholliset teleporttaile ja coopissa saattaa olla itsellä vihollisia joita toisella ei ole. Myös moottoripyöristä lentää aivan liian helposti ulos. Bulletdroppi ennen kuin siihen tottuu tuntuu aivan liian suurelta.
Numeroarvosana: yksin: 3/5, kaverin tai kavereiden kanssa 5-/5, koska peli kaikista huonoista puolistaan on erittäin hauska pelattava kavereiden kanssa, ja oikeastaan parempaa kokemusta räiskintäpelistä cooppina ei ole ollut. Ainoa parempi coop kokemus mikä heti tulee mieleen on A Way Out, mutta esimerkiksi Saints Rowit jäävät taakse Dying Lightin kanssa. Paras ubisoftin peli tämä ei kuitenkaan ole mielestäni, se pysti parhaan yksinpelikokemuksen kanssa menee mielestäni ehdottomasti Watch_Dogs:ille. Kakkonen on huonohko peli, mutta ensimmäisen tarina on erinomainen ja koko "vigilante" tyyli sopi itselle. Silti ehdottomasti paras coop räiskintäpeli mitä itse olen pelannut, ja odotan ehdottomasti jatko-osaa.
Mukava peli pelata kahdestaan, ja nyt jopa yksinkin, kun päivityksen mukana sai botitkin pois päältä. Kaverin kanssa pelattiin peli tehtävissä 100% vaikeimmalla vaikeusasteella, ja hauskaa oli, mutta paljon virheitäkin pelissä oli, kuten jotkut animaatiot ja typerät bugit. Viimeinen tehtävä tuntui kyllä viimeiseltä tehtävältä, mutta loppuplotti on aika meh kummassakin lopussa. Hauskaa silti oli, joten vitun worth it.
Pelissä on hyvältä tuntuvat aseet, ja edistyminen on tehty ihan hyvin, kaikki tehtävät on tarpeeksi uniikkeja, joten tehtävät ei koskaan tunnu saman grindaamiselta, toisin kuin esimerkiksi Mafia 3 pelissä. Sniputus hauskaa, stealth tarpeeksi satisfoivaa ja haastavaa vaikeimmalla vaikeusasteella. Aseita on paljon, ja pelissä saa liikkua vapaasti, kerätä kaikki attachmentit ja aseet vapaasti, ja hoitaa buchonit, underbossit ja kartellin headit juuri siinä järjestyksessä kuin itse haluaa. Liikkuminenkin tuntuu hyvältä, ja laskuvarjolla hyppääminen tuntuu niin hyvältä, että sen haluaisi joka peliin sellaisenaan. Pelialue oikeasti mukavan iso ja gadgetit tuntuu erinomaisilta verrattuna vaikka Watch Dogs 2:n. Tehtävät vaikeimmalla ihan tarpeeksi haastavilta.
Omanpuolulaiset botit vitun typeriä, ja niistä halusi kokoajan eroon. Tietysti jos loudiksi menee, niin boteista on silloin hieman hyötyä, mutta muuten ihan turhia. Ajaminen tönkköä, peli optimoitu huonosti, ja jotkut animaatiot typerän näköisiä ja liian pitkiä. Bugeja on myös jonkun verran, kuten viholliset teleporttaile ja coopissa saattaa olla itsellä vihollisia joita toisella ei ole. Myös moottoripyöristä lentää aivan liian helposti ulos. Bulletdroppi ennen kuin siihen tottuu tuntuu aivan liian suurelta.
Numeroarvosana: yksin: 3/5, kaverin tai kavereiden kanssa 5-/5, koska peli kaikista huonoista puolistaan on erittäin hauska pelattava kavereiden kanssa, ja oikeastaan parempaa kokemusta räiskintäpelistä cooppina ei ole ollut. Ainoa parempi coop kokemus mikä heti tulee mieleen on A Way Out, mutta esimerkiksi Saints Rowit jäävät taakse Dying Lightin kanssa. Paras ubisoftin peli tämä ei kuitenkaan ole mielestäni, se pysti parhaan yksinpelikokemuksen kanssa menee mielestäni ehdottomasti Watch_Dogs:ille. Kakkonen on huonohko peli, mutta ensimmäisen tarina on erinomainen ja koko "vigilante" tyyli sopi itselle. Silti ehdottomasti paras coop räiskintäpeli mitä itse olen pelannut, ja odotan ehdottomasti jatko-osaa.
- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 1 679
Menin ottamaan 15€ yhden kuukauden Origin Premieriä, vaikka olen yrittänyt vältellä EA/Origin. Olisi pitänyt Unravel Twon kanssa odotella tähän asti, niin ei olisi sitäkään tullut erikseen ostettua.
Nyt pääsyy testiin oli A Way Out, jonka hype oli mielenkiintoinen. Vain kahdelle suunnattu elokuvamainen kokemus. Yhteistyötä. Voit toimia samalla, kun toinen hahmo on keskellä cutsceneä. Kutkuttava vankilapako.
...ja taattuun AAA-laatuun syvyyttä ei edes kahluualtaan vertaa. Vuosi on 2018, ja päämekaniikka tuntui olevan kuluneet quick time eventit. Vankilapako myös oli nähty hieman päälle tunnissa, jonka jälkeen päädyttiin jotenkin samalla tönkköön ja Grand Theft Automaiseen paikasta toiseen pyrähtelyyn, kunnes päädyttiin vielä absurdimpaan 3rd person räiskintään vyötärön korkuisten esteiden taakse. Ihan sama jos välivideoiden aikana voitkin kävellä 5x5 metrin aluetta ja pistää hahmon vaikkapa katsomaan televisiota - mitään konkreettista pelattavaa niiden aikana ei ole.
Hazelight pystyi tekemään Brothersin, jossa yksi pelaaja multitaskaa kahta eri hahmoa. Miksei se siis osaa suunnitella peliä, jossa kaksi pelaajaa tekee yhteistyössä yhtä asiaa? Tarpeellista yhteistyötä on ihan uskomattoman vähän ja se on kaikki nähty ennalta. Minusta on aika köyhää, jos ei keksitä muuta kuin hajoitetaan yhden henkilön hallittava homma puoliksi, eli yleensä toinen ajaa autoa ja toinen ampuu, vaikka samaan pystyisi yksinkin.
Kaunis oli peli katsella. Ihan mukava sitä oli seurata. Silti erittäin surullista, että vaikkapa Army of Two tai Resident Evil 5 tarjoaa reilusti paremmat eväät kahden pelaajan yhteistyöhön.
Spoilaamatta kummempia A Way Outin lopetus oli ihan hauska idea, mutta sitäkin arvuuttelin pelikaverini kanssa jo alle puolen välin. Todella ennalta-arvattava. Toteutus oli vähän lepsu, joten tämänkin idean olisin mieluummin nähnyt jo aiemmin mainituissa AoT/RE5, jossa sillä olisi keston ja pelien intensiivisyyden puolesta voinut olla aika paljon isompi vaikutus.
Noh, onneksi tosiaan maksoi tästä Premierillä, eikä aivan älyvapaata 30 euron pyyntihintaa kun ei tätä kuitenkaan toiste tule pelattua. Nyt sitten Originista tullut jatkoksi pelattua The Witnessiä, ja tuosta pistetty muistiin myös Rime, Fe ja Abzu. Sääli ettei Burnout Paradise Remastered ole vielä pelattavissa.
Propsit sentään siitä, että Origin Premier on helposti maksettavissa Paypalilla, eikä tilauksen katkaisukaan ole piilotettu kovin kauas - ja maksettu kuukausi toki jatkuu loppuun asti.
Nyt pääsyy testiin oli A Way Out, jonka hype oli mielenkiintoinen. Vain kahdelle suunnattu elokuvamainen kokemus. Yhteistyötä. Voit toimia samalla, kun toinen hahmo on keskellä cutsceneä. Kutkuttava vankilapako.
...ja taattuun AAA-laatuun syvyyttä ei edes kahluualtaan vertaa. Vuosi on 2018, ja päämekaniikka tuntui olevan kuluneet quick time eventit. Vankilapako myös oli nähty hieman päälle tunnissa, jonka jälkeen päädyttiin jotenkin samalla tönkköön ja Grand Theft Automaiseen paikasta toiseen pyrähtelyyn, kunnes päädyttiin vielä absurdimpaan 3rd person räiskintään vyötärön korkuisten esteiden taakse. Ihan sama jos välivideoiden aikana voitkin kävellä 5x5 metrin aluetta ja pistää hahmon vaikkapa katsomaan televisiota - mitään konkreettista pelattavaa niiden aikana ei ole.
Hazelight pystyi tekemään Brothersin, jossa yksi pelaaja multitaskaa kahta eri hahmoa. Miksei se siis osaa suunnitella peliä, jossa kaksi pelaajaa tekee yhteistyössä yhtä asiaa? Tarpeellista yhteistyötä on ihan uskomattoman vähän ja se on kaikki nähty ennalta. Minusta on aika köyhää, jos ei keksitä muuta kuin hajoitetaan yhden henkilön hallittava homma puoliksi, eli yleensä toinen ajaa autoa ja toinen ampuu, vaikka samaan pystyisi yksinkin.
Kaunis oli peli katsella. Ihan mukava sitä oli seurata. Silti erittäin surullista, että vaikkapa Army of Two tai Resident Evil 5 tarjoaa reilusti paremmat eväät kahden pelaajan yhteistyöhön.
Spoilaamatta kummempia A Way Outin lopetus oli ihan hauska idea, mutta sitäkin arvuuttelin pelikaverini kanssa jo alle puolen välin. Todella ennalta-arvattava. Toteutus oli vähän lepsu, joten tämänkin idean olisin mieluummin nähnyt jo aiemmin mainituissa AoT/RE5, jossa sillä olisi keston ja pelien intensiivisyyden puolesta voinut olla aika paljon isompi vaikutus.
Noh, onneksi tosiaan maksoi tästä Premierillä, eikä aivan älyvapaata 30 euron pyyntihintaa kun ei tätä kuitenkaan toiste tule pelattua. Nyt sitten Originista tullut jatkoksi pelattua The Witnessiä, ja tuosta pistetty muistiin myös Rime, Fe ja Abzu. Sääli ettei Burnout Paradise Remastered ole vielä pelattavissa.
Propsit sentään siitä, että Origin Premier on helposti maksettavissa Paypalilla, eikä tilauksen katkaisukaan ole piilotettu kovin kauas - ja maksettu kuukausi toki jatkuu loppuun asti.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 190
Kalimba single player
Tämäkin tuli nyt sit pelattua, vähän enemmän erilaisia jippoja kuin co-opissa, mikä sinällään piristi. Paikoin rasittavakin peli, koska kahden hahmon yhtä aikaa ohjaaminen ei ehkä ole itelle se helpoin homma ku rytmitajukin on olematon. Ei mitenkää erityisen vaikea, suurimman osan tasoista pääsee läpi muutamassa minuutissa, 24 tasolle tuli läpipeluu aikaa reilu 3h. Ei herättänyt mitään hinkuja lähtä yrittään saavutuksia tai yrittään muutenkaan hiomaan tuloksia. Ihmetystä hieman herätti jo co-opissa se, että pelihahmot on symppiksiä, mut sit ite pelin tarinankertoja ja pahikset on jotain puolivillasia pultsarikarhuja yms. ala-astehuumoria.
Snake Pass
Vähän erilainen taso"hyppely" sillä tässä ohjataan käärmettä. Tai tarkemmin käärmeen päätä ja kroppa seuraa perässä. Pari tuntia tätä lajia riitti. Erittäin sympaattinen peli, mutta pitemmän päälle tuo käärmeen ohjastaminen alko tympäseen. Käärmettä liikutetaan eteenpäin niinkuin käärme liikkuu, sivulta sivulle S-muotoa toistamalla. Tämä taas tuo oman haasteensa kun polku on kapea tai suuntaa pitää muuttaa. Myös kaikki kiipeäminen on välillä vähän arpapeliä, mitä ei auta pelin suht armoton checkpointjärjestelmä, joka pistää keräämään kaikki asiat edellisestä checkpointista saakka mikäli kuolo korjaa. Alussa nämä on vielä ihan kohtuullisia, mutta hyvin pian alkaa tulla vastaan jos jonkinmoista kosketuksesta tappavaa piikkiviritystä ja ilmassa leijuvia leikkitelineitä joissa pitäs pysyä kyydissä. Asiaa ei auta todellakaan pelin kamera, joka on aivan liian lähellä hahmoa ja sitä saa jatkuvasti olla paimentamassa, erityisesti kun yrittää kiivetä jotain polveilevaa rakennelmaa pitkin.
Muutama eka taso on lapsille sopivaa tavaraa, hahmot on symppiksiä, pahiksia ei ole, tarinankerrontaa olemattomasti. Piakkoin vaikeustaso tosin nousee sit sen verran, että pelistä vähemmän kiinnostuneet ja lapset voi heittää ohjaimen nurkkaan.
GTA5
Tuli vihdoin tämä laitettua kesän kunniaksi. Erityisiä odotuksia ei ollut, sillä nelonen on edelleen yks karvaimmista pettymyksistä ja ylihypetetyimmistä peleistä mitä tiiän. Tässä on onneksi otettu selvästi takaisin päin ja peliä on viety enemmän hauskan suuntaan. Toki ei tämä edelleenkään mitään Saints Rowta ole, mutta kuitenkin semmonen liiallinen vakavuus on paikoin heitetty romukoppaan. Toisaalta tämä on ehkä ensimmäinen GTA mikä todella ansaitsee K18 leiman. Erityiset kidutusminipelit yms. ei herättäneet kyl meikässä mitää intohimoja tai ymmärrystä, lähinnä tuli tympeä fiilis näitä tehdessä, jotta tarina etenisi.
Kolmen kopla toisaalta nyt mahdollisti sen, ettei hahmo muutu parissa päivässä slummin köyhimmästä slummien miljonääriksi. Myöskin hahmot pysy yllättävän samantyyppisinä, pelin alusta loppuun, eikä mitää erityisen kummallista hahmonkehitystä päässyt tapahtumaan. Toisaalta sivuhahmoja pyörii edelleen levottoman paljon ja pitemmän päälle aloin sekoittamaan joitakin hahmoja keskenään, kun ne putkahtelivat näkyville silloin tällöin.
Kaupunki on iso ja siinä on paljon yksityiskohtia, mutta toisaalta se jää paljolti myös tutkimatta kuten muissakin vastaavissa peleissä. Suhteessa kokoon, tehtäviä on vähän, ja samoissa paikoissa käydään harvoin pyörimässä. Tämä tietysti palvelee niitä, jotka tykkäävät kävellä tällaisissa peleissä ympäriinsä koluamassa joka nurkkaa, mutta itse olisin kaivannut taaskin vähän tiiviimpää miljöötä tai edes jotain kannustimia tutkia paikkoja. Nyt lähes joka toisen rakennuksen katolle vie tikkaat ja erilaisia sivukujia yms. on joka paikka täynnä ja suurin osa niistä on täysin merkityksettömiä. Toisaalta tämä luo kaupunki-immersiota, mutta toisaalta minkään hidden packien yms. etsiminen ei houkutellut, kun avuksi olisi tarvinnut taaskin jonkin pelin ulkopuolisen kartan.
Ei jää minään legendapelinä mieleen, ja varsinkin tuo kohtalaisen iso latauskoko tarkottaa sitä, ettei tätä kevyesti tule uudelleen aloitettuakaan. Missään vaiheessa ei päässyt kyllästymään, pelattavuus oli siinä mielessä ihan mallillaan, mutta mitään erityistä huippuhetkeäkään ei tässä tullut. Ryöstöjen suunnittelu/toteutus oli ihan kivaa ja olis toivonut, että näitä olis ollut enemmänkin. Myös 'propertyihin' olis toivonut runsaasti enemmän sisältöä, muuta kuin satunnainen fetch-questi ja tasainen tulonlähde. Tulonlähteenä nuo omistukset olivat myös aivan onnettomia, olisi vaatinut helposti 100 viikkoa peliaikaa ennen kuin maksavat itsensä takaisin ja osaan oli varaa käytännössä vasta kun peli oli jo ohi, joten niiden ostamisen mielekkyys oli nolla, koska pelin sisältö käytännössä loppui pitkälti pääjuoneen.
Tämäkin tuli nyt sit pelattua, vähän enemmän erilaisia jippoja kuin co-opissa, mikä sinällään piristi. Paikoin rasittavakin peli, koska kahden hahmon yhtä aikaa ohjaaminen ei ehkä ole itelle se helpoin homma ku rytmitajukin on olematon. Ei mitenkää erityisen vaikea, suurimman osan tasoista pääsee läpi muutamassa minuutissa, 24 tasolle tuli läpipeluu aikaa reilu 3h. Ei herättänyt mitään hinkuja lähtä yrittään saavutuksia tai yrittään muutenkaan hiomaan tuloksia. Ihmetystä hieman herätti jo co-opissa se, että pelihahmot on symppiksiä, mut sit ite pelin tarinankertoja ja pahikset on jotain puolivillasia pultsarikarhuja yms. ala-astehuumoria.
Snake Pass
Vähän erilainen taso"hyppely" sillä tässä ohjataan käärmettä. Tai tarkemmin käärmeen päätä ja kroppa seuraa perässä. Pari tuntia tätä lajia riitti. Erittäin sympaattinen peli, mutta pitemmän päälle tuo käärmeen ohjastaminen alko tympäseen. Käärmettä liikutetaan eteenpäin niinkuin käärme liikkuu, sivulta sivulle S-muotoa toistamalla. Tämä taas tuo oman haasteensa kun polku on kapea tai suuntaa pitää muuttaa. Myös kaikki kiipeäminen on välillä vähän arpapeliä, mitä ei auta pelin suht armoton checkpointjärjestelmä, joka pistää keräämään kaikki asiat edellisestä checkpointista saakka mikäli kuolo korjaa. Alussa nämä on vielä ihan kohtuullisia, mutta hyvin pian alkaa tulla vastaan jos jonkinmoista kosketuksesta tappavaa piikkiviritystä ja ilmassa leijuvia leikkitelineitä joissa pitäs pysyä kyydissä. Asiaa ei auta todellakaan pelin kamera, joka on aivan liian lähellä hahmoa ja sitä saa jatkuvasti olla paimentamassa, erityisesti kun yrittää kiivetä jotain polveilevaa rakennelmaa pitkin.
Muutama eka taso on lapsille sopivaa tavaraa, hahmot on symppiksiä, pahiksia ei ole, tarinankerrontaa olemattomasti. Piakkoin vaikeustaso tosin nousee sit sen verran, että pelistä vähemmän kiinnostuneet ja lapset voi heittää ohjaimen nurkkaan.
GTA5
Tuli vihdoin tämä laitettua kesän kunniaksi. Erityisiä odotuksia ei ollut, sillä nelonen on edelleen yks karvaimmista pettymyksistä ja ylihypetetyimmistä peleistä mitä tiiän. Tässä on onneksi otettu selvästi takaisin päin ja peliä on viety enemmän hauskan suuntaan. Toki ei tämä edelleenkään mitään Saints Rowta ole, mutta kuitenkin semmonen liiallinen vakavuus on paikoin heitetty romukoppaan. Toisaalta tämä on ehkä ensimmäinen GTA mikä todella ansaitsee K18 leiman. Erityiset kidutusminipelit yms. ei herättäneet kyl meikässä mitää intohimoja tai ymmärrystä, lähinnä tuli tympeä fiilis näitä tehdessä, jotta tarina etenisi.
Kolmen kopla toisaalta nyt mahdollisti sen, ettei hahmo muutu parissa päivässä slummin köyhimmästä slummien miljonääriksi. Myöskin hahmot pysy yllättävän samantyyppisinä, pelin alusta loppuun, eikä mitää erityisen kummallista hahmonkehitystä päässyt tapahtumaan. Toisaalta sivuhahmoja pyörii edelleen levottoman paljon ja pitemmän päälle aloin sekoittamaan joitakin hahmoja keskenään, kun ne putkahtelivat näkyville silloin tällöin.
Kaupunki on iso ja siinä on paljon yksityiskohtia, mutta toisaalta se jää paljolti myös tutkimatta kuten muissakin vastaavissa peleissä. Suhteessa kokoon, tehtäviä on vähän, ja samoissa paikoissa käydään harvoin pyörimässä. Tämä tietysti palvelee niitä, jotka tykkäävät kävellä tällaisissa peleissä ympäriinsä koluamassa joka nurkkaa, mutta itse olisin kaivannut taaskin vähän tiiviimpää miljöötä tai edes jotain kannustimia tutkia paikkoja. Nyt lähes joka toisen rakennuksen katolle vie tikkaat ja erilaisia sivukujia yms. on joka paikka täynnä ja suurin osa niistä on täysin merkityksettömiä. Toisaalta tämä luo kaupunki-immersiota, mutta toisaalta minkään hidden packien yms. etsiminen ei houkutellut, kun avuksi olisi tarvinnut taaskin jonkin pelin ulkopuolisen kartan.
Ei jää minään legendapelinä mieleen, ja varsinkin tuo kohtalaisen iso latauskoko tarkottaa sitä, ettei tätä kevyesti tule uudelleen aloitettuakaan. Missään vaiheessa ei päässyt kyllästymään, pelattavuus oli siinä mielessä ihan mallillaan, mutta mitään erityistä huippuhetkeäkään ei tässä tullut. Ryöstöjen suunnittelu/toteutus oli ihan kivaa ja olis toivonut, että näitä olis ollut enemmänkin. Myös 'propertyihin' olis toivonut runsaasti enemmän sisältöä, muuta kuin satunnainen fetch-questi ja tasainen tulonlähde. Tulonlähteenä nuo omistukset olivat myös aivan onnettomia, olisi vaatinut helposti 100 viikkoa peliaikaa ennen kuin maksavat itsensä takaisin ja osaan oli varaa käytännössä vasta kun peli oli jo ohi, joten niiden ostamisen mielekkyys oli nolla, koska pelin sisältö käytännössä loppui pitkälti pääjuoneen.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 138
Ainakin Switchille löytyy eShopista. On vieläpä tarjouksessa tällä hetkellä.
OpenXcom git (TFTD) vs GoG dosbox TFTD, ero kuin yöllä ja päivällä.
Jännä vielä kun pelasin OpenXcom viimeeksi vuonna 2014, eikä silloin ollut vielä TFTD tuettu, 2015 vasta lisäsivät.
Kiitos kyllä youtubelle, ja että kun etsin TFTD gameplay videoita, niin sattui silmään nuo OpenXcom TFTD videot, yllätyin kyllä todella
GoG voisi kyllä laittaa lataukseen mukaan tuon OpenXcom clientin, parantaa peliä kaikilla osa-alueilla, etenkin grafiikka (käytän itse OpenXcom vanilla filter + 2x geo ja 2x battle)
Todella vanha juttu jo (2015), mutta kuitenkin itselle tuli yllätyksenä vasta pari päivää sitten OpenXcom TFTD.
Edit: vaihdoin asetuksista 1/3 näytöstä näyttötilaan, tarkka kuva eikä niitä mustia reunoja (15.6 tuuman FHD)
Jännä vielä kun pelasin OpenXcom viimeeksi vuonna 2014, eikä silloin ollut vielä TFTD tuettu, 2015 vasta lisäsivät.
Kiitos kyllä youtubelle, ja että kun etsin TFTD gameplay videoita, niin sattui silmään nuo OpenXcom TFTD videot, yllätyin kyllä todella
GoG voisi kyllä laittaa lataukseen mukaan tuon OpenXcom clientin, parantaa peliä kaikilla osa-alueilla, etenkin grafiikka (käytän itse OpenXcom vanilla filter + 2x geo ja 2x battle)
Todella vanha juttu jo (2015), mutta kuitenkin itselle tuli yllätyksenä vasta pari päivää sitten OpenXcom TFTD.
Edit: vaihdoin asetuksista 1/3 näytöstä näyttötilaan, tarkka kuva eikä niitä mustia reunoja (15.6 tuuman FHD)
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 183
Bloodborne (PS4) [Ei spoilereita]
Kuvia:
Souls-fanina olen himoinnut Bloodbornea jo 3 vuotta ja viikko sitten vihdoin ostin käytetyn PS4 Pron. Pro-mallista ei ollutkaan hyötyä ja odottamani 60 fps olikin 30 satunnaisella droppailulla. No ei ole onneksi iso ongelma, mutta mainitsemisen arvoinen.
Alussa kaikki Soulssit ovat järkyttävää tervan juontia eikä mikään tunnu sujuvan, lisäksi nyt käytössä ei ollut edes tuttua ja turvallista kilpeä jolla voisi torjua! Etenkin itsevarmoilta Souls-veteraaneilta peli ottaa heti luulot pois. Alkusähläämisen jälkeen ase-parryt alkoivat kuitenkin onnistua ja kun peli alkaa alkuvaikeuksien jälkeen pikku hiljaa avautumaan niin koukku on syvällä. Karttasuunnittelu on tälläkin kertaa aivan mahtavaa, mutta uusia menosuuntia avautuu siihen tahtiin että minulle kelpaisi vähempikin.
Noin 50% pelaamisestani on epämiellyttävän miellyttävää ahdistusta. En taida olla ainoa näitä pelejä pelatessa stressaa ja miettii: "Oon edennyt jo puoli tuntia ja taskussa ois monta leveliä expaa... Missä vitussa se 'check point' on?" Mutta jos ei heti alueen jälkeen niin viimeistään kun peli on läpi alkaa vaikeiden aikojen kaiholla muistelu, ja Soulssithan on ihan helppoja foorumikirjoittelu.
Pelimekanikat ja itse pelaaminen on kehittynyt paljon. Dark Souls 3:ssa olisin halunnut käyttää tupla moukareita, mutta prkl kun DS3:a ei oltu suunniteltu pelattavaksi niin agressiivisesti joten se ei vain toimi. Tässä pelissä hommat on päinvastoin ja pidin siitä, mutta jos on pelannut esim. Nioh:ia niin mitään maata järisyttävää ei ole odotettavissa, sillä sen taistelu on vielä monipuolisempaa ja sitä myötä mielestäni hitusen parempaa. DS1:ssä ison miekan huitominen kahdella kädellä ilman kilpeä on huono ratkaisu melkein aina koska lisävahinko on vain 10-20% luokkaa, mutta BB:ssä se on melkein kaksinkertainen ja hyvä vaihtoehto monessa kohtaa. Pelaan strength-ukkelia ja käytössä on erikoinen miekan ja vasaran yhdistelmä Kirk Hammer, joka lahtaa ja stunnaa rivivihut parilla iskulla. Pelistä löytyy kolme erilaista loppua joten seuraava kierros mennään ketterällä skill-buildilla.
Lorehommat on taaskin hoidettu hyvin. Tiedon rippeet on ripoteltu tavaroiden kuvauksiin, NPC:den vuorosanoihin ja itse pelimaailmaan. Pidän tälläisestä tarinan kerronnasta sillä se pistää mielikuvituksen liikkeelle mutta se voisi olla selkeämpää. Ei puhettakaan että jaksaisin selvittää mitä Yharnamissa oikein tapahtuu, eli läpipeluun jälkeen joutuu taas turvautumaan youtuben apuun.
Olen puolessa välissä ja vaikuttaa vahvasti 5/5 kokemukselta.
Kuvia:
Kirk Hammett
Kirves ja pistooli
Kirves ja pistooli
Souls-fanina olen himoinnut Bloodbornea jo 3 vuotta ja viikko sitten vihdoin ostin käytetyn PS4 Pron. Pro-mallista ei ollutkaan hyötyä ja odottamani 60 fps olikin 30 satunnaisella droppailulla. No ei ole onneksi iso ongelma, mutta mainitsemisen arvoinen.
Alussa kaikki Soulssit ovat järkyttävää tervan juontia eikä mikään tunnu sujuvan, lisäksi nyt käytössä ei ollut edes tuttua ja turvallista kilpeä jolla voisi torjua! Etenkin itsevarmoilta Souls-veteraaneilta peli ottaa heti luulot pois. Alkusähläämisen jälkeen ase-parryt alkoivat kuitenkin onnistua ja kun peli alkaa alkuvaikeuksien jälkeen pikku hiljaa avautumaan niin koukku on syvällä. Karttasuunnittelu on tälläkin kertaa aivan mahtavaa, mutta uusia menosuuntia avautuu siihen tahtiin että minulle kelpaisi vähempikin.
Noin 50% pelaamisestani on epämiellyttävän miellyttävää ahdistusta. En taida olla ainoa näitä pelejä pelatessa stressaa ja miettii: "Oon edennyt jo puoli tuntia ja taskussa ois monta leveliä expaa... Missä vitussa se 'check point' on?" Mutta jos ei heti alueen jälkeen niin viimeistään kun peli on läpi alkaa vaikeiden aikojen kaiholla muistelu, ja Soulssithan on ihan helppoja foorumikirjoittelu.
Pelimekanikat ja itse pelaaminen on kehittynyt paljon. Dark Souls 3:ssa olisin halunnut käyttää tupla moukareita, mutta prkl kun DS3:a ei oltu suunniteltu pelattavaksi niin agressiivisesti joten se ei vain toimi. Tässä pelissä hommat on päinvastoin ja pidin siitä, mutta jos on pelannut esim. Nioh:ia niin mitään maata järisyttävää ei ole odotettavissa, sillä sen taistelu on vielä monipuolisempaa ja sitä myötä mielestäni hitusen parempaa. DS1:ssä ison miekan huitominen kahdella kädellä ilman kilpeä on huono ratkaisu melkein aina koska lisävahinko on vain 10-20% luokkaa, mutta BB:ssä se on melkein kaksinkertainen ja hyvä vaihtoehto monessa kohtaa. Pelaan strength-ukkelia ja käytössä on erikoinen miekan ja vasaran yhdistelmä Kirk Hammer, joka lahtaa ja stunnaa rivivihut parilla iskulla. Pelistä löytyy kolme erilaista loppua joten seuraava kierros mennään ketterällä skill-buildilla.
Lorehommat on taaskin hoidettu hyvin. Tiedon rippeet on ripoteltu tavaroiden kuvauksiin, NPC:den vuorosanoihin ja itse pelimaailmaan. Pidän tälläisestä tarinan kerronnasta sillä se pistää mielikuvituksen liikkeelle mutta se voisi olla selkeämpää. Ei puhettakaan että jaksaisin selvittää mitä Yharnamissa oikein tapahtuu, eli läpipeluun jälkeen joutuu taas turvautumaan youtuben apuun.
Olen puolessa välissä ja vaikuttaa vahvasti 5/5 kokemukselta.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 08.07.2017
- Viestejä
- 795
Asensin Mafia III:n pleikkarille, kun se on kuukauden pelinä. Ei tää nyt ihan niin huono ole kuin on saanut puheiden perusteella ymmärtää. Ainakin alkuun ihan ok ammuskelua ja autoilua. Mutta muutamia häiritseviä yksityiskohtiakin on:
-Yhdessä tehtävässä on takaa-ajo, jossa vihut koittaa estää sua. Joka kerta kun erään hyppyrin (!) jälkeen koitat saavuttaa takaa-ajettavaa, sun renkaat ammutaan paskaks ja tehtävä tyssää siihen. Jos koitat suojata takarenkaita, ampuvat eturenkaat ja päin vastoin. Pari kertaa ei ole edes ketään vihua lähellä ja silti ammutaan renkaat paskaks.
Oma kyytiläinen ampuilee AK:lla sarjaa ympäriinsä eikä tietenkään vihun renkaita... ilmeisesti pitäs hommata ne puhkimenemättömät renkaat, jotka aukeaa muita tehtäviä tekemällä mutta miten lie asentuisivat tehtävän autoon kun ei ole oma?
-Ammuskelu ja suojautuminen ihan ok, mutta kun vihu tulee riittävän lähelle, pädiohjaus käy aivan liian kämpöelöksi, ei vaan ehdi tähtäämään riittävän ajoissa, joten paree turvautua hakkaaamaan ympyrään eli meleetä. Onkos tässä 1st person -vinkkeliä?
-Ajaessa ainakin jollain autoilla on semmonen 'kuollut' kulma pädillä usein, että auto ei vaan käänny mutkaan jos on vähän vauhtia päällä. Onko tässä nyt jotain aliohjautumista vai onko nää amerikalullat mallinnettu tälläin tahallaan? Kyllä sen korjattua saa, kun on varuillaan mutta en tykkää.
-Kaupat, pubit ynnä muut. Mistään ei saa mitään ostaa tai hankkia. Saako tässä edes äijälle kunnon afroa? Jos niggaillaan niin niggailtas edes kunnolla. Ainoa ilo mitä noista puodeista näyttäis olevan, on että voit ilmeisesti ryöstää ne tai mennä sinne henkilökunnan tiloihin hakeen luotiliivit tms.? Kovin turhilta paikoilta vaikuttaa. Mistään ei saa ostettua vaatteitakaan, vaan pitää tyytyä näihin mitä on kaapissa? Vaihtoehdot ei ole kovin kummosia. Ois nyt voinut käyttää vähän mielikuvitusta, kun aikakaudella ois vaikka mitä vaihtoehtoja, hipeistä beatnikkeihin tai 'back to Africa' -systeemeitä ynnä muita.
-Soundtracki on ihan ok (no duh) mutta kun pelaan kuulokkeilla, niin musiikki tulee jotenkin liikaa päälle esim. autoradion kautta. Peittää kaikki muut äänet ja kuulostaa liian päälle liimaltulta. Lisäksi jotku ääniefektit kuulostaa tulevan liikaa 'sivulta', eli etäisyys jotenkin pielessä, ei ole mitkään tilaäänikuulokkeet mulla tosin, että liekö siitä johtuu? En ole ääniasetuksia pahemmin kattonu.
Kyllä tätä nyt pelaa jonkun aikaa, saa kattoo miten mieli muuttuu kun etenee. Alkaako toistaa itseään vai mitä.
-Yhdessä tehtävässä on takaa-ajo, jossa vihut koittaa estää sua. Joka kerta kun erään hyppyrin (!) jälkeen koitat saavuttaa takaa-ajettavaa, sun renkaat ammutaan paskaks ja tehtävä tyssää siihen. Jos koitat suojata takarenkaita, ampuvat eturenkaat ja päin vastoin. Pari kertaa ei ole edes ketään vihua lähellä ja silti ammutaan renkaat paskaks.
Oma kyytiläinen ampuilee AK:lla sarjaa ympäriinsä eikä tietenkään vihun renkaita... ilmeisesti pitäs hommata ne puhkimenemättömät renkaat, jotka aukeaa muita tehtäviä tekemällä mutta miten lie asentuisivat tehtävän autoon kun ei ole oma?-Ammuskelu ja suojautuminen ihan ok, mutta kun vihu tulee riittävän lähelle, pädiohjaus käy aivan liian kämpöelöksi, ei vaan ehdi tähtäämään riittävän ajoissa, joten paree turvautua hakkaaamaan ympyrään eli meleetä. Onkos tässä 1st person -vinkkeliä?
-Ajaessa ainakin jollain autoilla on semmonen 'kuollut' kulma pädillä usein, että auto ei vaan käänny mutkaan jos on vähän vauhtia päällä. Onko tässä nyt jotain aliohjautumista vai onko nää amerikalullat mallinnettu tälläin tahallaan? Kyllä sen korjattua saa, kun on varuillaan mutta en tykkää.
-Kaupat, pubit ynnä muut. Mistään ei saa mitään ostaa tai hankkia. Saako tässä edes äijälle kunnon afroa? Jos niggaillaan niin niggailtas edes kunnolla. Ainoa ilo mitä noista puodeista näyttäis olevan, on että voit ilmeisesti ryöstää ne tai mennä sinne henkilökunnan tiloihin hakeen luotiliivit tms.? Kovin turhilta paikoilta vaikuttaa. Mistään ei saa ostettua vaatteitakaan, vaan pitää tyytyä näihin mitä on kaapissa? Vaihtoehdot ei ole kovin kummosia. Ois nyt voinut käyttää vähän mielikuvitusta, kun aikakaudella ois vaikka mitä vaihtoehtoja, hipeistä beatnikkeihin tai 'back to Africa' -systeemeitä ynnä muita.
-Soundtracki on ihan ok (no duh) mutta kun pelaan kuulokkeilla, niin musiikki tulee jotenkin liikaa päälle esim. autoradion kautta. Peittää kaikki muut äänet ja kuulostaa liian päälle liimaltulta. Lisäksi jotku ääniefektit kuulostaa tulevan liikaa 'sivulta', eli etäisyys jotenkin pielessä, ei ole mitkään tilaäänikuulokkeet mulla tosin, että liekö siitä johtuu? En ole ääniasetuksia pahemmin kattonu.
Kyllä tätä nyt pelaa jonkun aikaa, saa kattoo miten mieli muuttuu kun etenee. Alkaako toistaa itseään vai mitä.
- Liittynyt
- 22.10.2017
- Viestejä
- 4 473
Isoin ongelma Mafiassa onkin se miten se toistaa itsenään. Jokaikinen tehtävä mennään täysin samalla kaavalla.
- Liittynyt
- 08.07.2017
- Viestejä
- 795
Näin olen lukenut, toistaiseksi tuo ei nyt niin päälle ole tunkenut, mutta en kovin pitkälle ole ehtinytkään. Käsittääkseni nuo sivutehtävät ei kaikki mitenkään pakollisia ole?
Samasta asiasta voisi tietysti syyttää monia muitakin pelejä, kuten Assassin's Creed sarjan pelit, Far Cryt, Mad Max ja mitä näitä avoimen maailman pelejä on. Vaikka Skyrim/Fallout tai kehuttu Horizon Zero Dawn. Yleensä on pääjuonen tehtävät ja sitten geneeriset toistuvat tehtävät, beissin valloitukset yms. Joskus jako on liian selvä ja joskus on onnistuttu peittämään paremmin ja luomaan vaihtelua: ja ennen kaikkea on jotain muutakin puuhattavaa. Esim. alipelejä, jotka ei kuitenkaan muodosta sitä pelin pääsisältöä. Tässä nyt ei ole tullut muuta vastaan kuin ajokisat, joista en ensimmäistäkään ole vielä ajanut.
Samasta asiasta voisi tietysti syyttää monia muitakin pelejä, kuten Assassin's Creed sarjan pelit, Far Cryt, Mad Max ja mitä näitä avoimen maailman pelejä on. Vaikka Skyrim/Fallout tai kehuttu Horizon Zero Dawn. Yleensä on pääjuonen tehtävät ja sitten geneeriset toistuvat tehtävät, beissin valloitukset yms. Joskus jako on liian selvä ja joskus on onnistuttu peittämään paremmin ja luomaan vaihtelua: ja ennen kaikkea on jotain muutakin puuhattavaa. Esim. alipelejä, jotka ei kuitenkaan muodosta sitä pelin pääsisältöä. Tässä nyt ei ole tullut muuta vastaan kuin ajokisat, joista en ensimmäistäkään ole vielä ajanut.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 720
We happy few (PS4) ei spoilereita
Pitkään odotettu (vissiin pari vuotta early accesissä) peli saatii nyt vihdoin sitten julkaistua. Peliä takana n. 12 tuntia ja vähän kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta tunnelma on ajoittain erittäin kutkuttava ja hyvä mutta ajoittain resurssien etsiminen ja niiden perässä ympäriinsä laukkominen saa aikaan suurta vitutusta.
Graafisesti ainakaan perus ps4:n versio ei grafiikoiltaan oli mitenkään ihmeellinen vaan ajoittain jopa hieman vanhahtavan oloinen. Tämä onkin sitten paikattu alueen koolla eli tilaa temmeltää on mutta....... Suurin osa siitä on valitettavasti tyhjää copy-paste "joutomaata" jossa ei ole mitään, ja jossa ei pysty mitään tekemään. Samat tylsät objekti näkyvät kerta toisensa jälkeen kierrätettynä.
Selviytyminen ja asioiden kasaus materiaaleista on koitettu ottaa osaksi juonta mutta toteutus on jätetty mielestäni puolitiehen. Jano, nälkä ja väsymys vaikuttavat hieman negatiivisesti jaksamiseen mutta käytännössä niillä ei ole juuri merkitystä. Samoin asioiden rakentamisessa/kasaamisessa ei juuri voi oikein taktikoida sillä monilla raaka aineilla on hyvin rajattu käyttötarkoitus.
Tarina sinäänsä on tähän mennessä ollut ihan hyvä, mutta ajoittain on itse ainakin ollut hieman hukassa sen suhteen että mitä seuraavaksi pitäisi oikein tehdä. Suurin osa sivutehtävistä (ainakin tähän mennessä) on hieman tylsähköjä "tuo minulle asia x" tyyppisiä joiden tekemisestä saatava hyöty on monesti lähinnä pisteet joilla voi kehittää itseään.
Lisäksi on mainittava vielä erikseen ainakin PS4 version olevan ärsyttävän buginen. NPC:t tapaavat jumitella jos minnekkin. Lisäksi välillä niitä ilmestyy enemmän kuin pitäisi (useampi kopio marssii peräkkäin). Näyttää myös siltä että tietyt pelaajan toimenpiteet voivat rikkoa joitain sivutehtäviä ihan vahingossa ja osa sivutehtävistä ei oikein sovi tai toimi järkevästi pelimaailman "sääntöjen" tai vuorokausirytmin mukaisesti.
Kun tämän kaiken summaa niin herääkin kysymys: Mitä Hel****** pelin kehittäjä on himmaillut tuon kaksi vuotta? Tarina on lähtökohtaisesti hieno. Myöskin ääninäyttelystä voi antaa plussaa (varsinkin tarina osissa) mutta muuten We Happy Few on hieman kesken jäänyt tekele niin viimeistelyltään kuin käytännön toteutukseltaan.
Edit: niin ja tarkennetaan vielä että kerran on tullut niin paha bugi vastaan että koko peli kaatui.
Pitkään odotettu (vissiin pari vuotta early accesissä) peli saatii nyt vihdoin sitten julkaistua. Peliä takana n. 12 tuntia ja vähän kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta tunnelma on ajoittain erittäin kutkuttava ja hyvä mutta ajoittain resurssien etsiminen ja niiden perässä ympäriinsä laukkominen saa aikaan suurta vitutusta.
Graafisesti ainakaan perus ps4:n versio ei grafiikoiltaan oli mitenkään ihmeellinen vaan ajoittain jopa hieman vanhahtavan oloinen. Tämä onkin sitten paikattu alueen koolla eli tilaa temmeltää on mutta....... Suurin osa siitä on valitettavasti tyhjää copy-paste "joutomaata" jossa ei ole mitään, ja jossa ei pysty mitään tekemään. Samat tylsät objekti näkyvät kerta toisensa jälkeen kierrätettynä.
Selviytyminen ja asioiden kasaus materiaaleista on koitettu ottaa osaksi juonta mutta toteutus on jätetty mielestäni puolitiehen. Jano, nälkä ja väsymys vaikuttavat hieman negatiivisesti jaksamiseen mutta käytännössä niillä ei ole juuri merkitystä. Samoin asioiden rakentamisessa/kasaamisessa ei juuri voi oikein taktikoida sillä monilla raaka aineilla on hyvin rajattu käyttötarkoitus.
Tarina sinäänsä on tähän mennessä ollut ihan hyvä, mutta ajoittain on itse ainakin ollut hieman hukassa sen suhteen että mitä seuraavaksi pitäisi oikein tehdä. Suurin osa sivutehtävistä (ainakin tähän mennessä) on hieman tylsähköjä "tuo minulle asia x" tyyppisiä joiden tekemisestä saatava hyöty on monesti lähinnä pisteet joilla voi kehittää itseään.
Lisäksi on mainittava vielä erikseen ainakin PS4 version olevan ärsyttävän buginen. NPC:t tapaavat jumitella jos minnekkin. Lisäksi välillä niitä ilmestyy enemmän kuin pitäisi (useampi kopio marssii peräkkäin). Näyttää myös siltä että tietyt pelaajan toimenpiteet voivat rikkoa joitain sivutehtäviä ihan vahingossa ja osa sivutehtävistä ei oikein sovi tai toimi järkevästi pelimaailman "sääntöjen" tai vuorokausirytmin mukaisesti.
Kun tämän kaiken summaa niin herääkin kysymys: Mitä Hel****** pelin kehittäjä on himmaillut tuon kaksi vuotta? Tarina on lähtökohtaisesti hieno. Myöskin ääninäyttelystä voi antaa plussaa (varsinkin tarina osissa) mutta muuten We Happy Few on hieman kesken jäänyt tekele niin viimeistelyltään kuin käytännön toteutukseltaan.
Edit: niin ja tarkennetaan vielä että kerran on tullut niin paha bugi vastaan että koko peli kaatui.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 13.02.2017
- Viestejä
- 318
Far Cry 3 (Classic edition, eli alkuperäinen eikä nyt julkaistu uudistettu versio)
Ihan mukavaa räiskintää, joka aikoinaan jäi kesken ja jatkoin sitä siitä. Toki perus vanhan aikainen ubisoft peli, missä kiipeillään torneihin, mutta siitä saa aseita ilmaiseksi joten itseä ei haitannut ollenkaan. Peli oli loppuvaiheessa kaikista nautinnollisin, sillä silloin aukeaa wingsuit ja tehdään enemmän piilosta tehtäviä, jonka takia paikoissa voi kävellä rauhassa ja se on miellyttävää ikuisen pakoon juoksemisen sijaan. Peli on optimoitu aika ok:sti, ei toki läheskään samaa tasoa kun Red Faction: Guerrilla Re-MARS-teredin tasolla. Peli näyttää kivalta ja sen pelimekaaniikat on nautinnollisia. Aseita toki voisi olla enemmän.
Plussaa:
Pelimekaniikat nautinnollisia
Grafiikka hyvää nykypäivänäkin
FoV slider on tarpeeksi laaja
Tarina kestää tarpeeksi pitkään
Vaikeimmalla vaikeusasteella tarpeeksi haastava
Fast Travel paikkoja tarpeeksi
Negatiivista:
Bugit, kuten joskus viholliset spawnaa kiven sisään eikä niitä saa tapettua sieltä, mutta he voivat tappaa pelaajan.
Lähes pakollinen metsästämisgrindaus
Grindausta että mapin saa auki
Tarinan saisi aika helposti coopiksi, jollon peli olisi hauskempi
Numeroarvosana: 7,5/10
Kouluarvosana: 9-
Osta/Odota alea/älä koske: Osta.
En keksi enää mitään muuta turhaa tapaa ilmaista pelin tasoa, joten jätän tämän tähän.
Ihan mukavaa räiskintää, joka aikoinaan jäi kesken ja jatkoin sitä siitä. Toki perus vanhan aikainen ubisoft peli, missä kiipeillään torneihin, mutta siitä saa aseita ilmaiseksi joten itseä ei haitannut ollenkaan. Peli oli loppuvaiheessa kaikista nautinnollisin, sillä silloin aukeaa wingsuit ja tehdään enemmän piilosta tehtäviä, jonka takia paikoissa voi kävellä rauhassa ja se on miellyttävää ikuisen pakoon juoksemisen sijaan. Peli on optimoitu aika ok:sti, ei toki läheskään samaa tasoa kun Red Faction: Guerrilla Re-MARS-teredin tasolla. Peli näyttää kivalta ja sen pelimekaaniikat on nautinnollisia. Aseita toki voisi olla enemmän.
Plussaa:
Pelimekaniikat nautinnollisia
Grafiikka hyvää nykypäivänäkin
FoV slider on tarpeeksi laaja
Tarina kestää tarpeeksi pitkään
Vaikeimmalla vaikeusasteella tarpeeksi haastava
Fast Travel paikkoja tarpeeksi
Negatiivista:
Bugit, kuten joskus viholliset spawnaa kiven sisään eikä niitä saa tapettua sieltä, mutta he voivat tappaa pelaajan.
Lähes pakollinen metsästämisgrindaus
Grindausta että mapin saa auki
Tarinan saisi aika helposti coopiksi, jollon peli olisi hauskempi
Numeroarvosana: 7,5/10
Kouluarvosana: 9-
Osta/Odota alea/älä koske: Osta.
En keksi enää mitään muuta turhaa tapaa ilmaista pelin tasoa, joten jätän tämän tähän.
Prey (2017) tuli pelattua PCllä. Yksi parhaista peleistä vuosiin, pelimekaniikat oli kuin suoraan kultaisilta PC-ajoilta ja yllätyin monesti miten tiivis ja hyvin toimiva noinkin vapaa peli voi olla. Pelissä ei myöskään liikaa selitetä yhtään mitään vaan tarina herättää ajatuksia ja kiihottaa sopivasti mielikuvitusta. Nautiskelin pelin läpi liikaa kiirehtimättä ja lopputekstejä katsellessa pelikello näytti reilua 23 tuntia. Muutama pieni sivutehtävä sinne kyllä jäi ja ilmeisesti tämä olisi tarkoitus pelata eri valinnoilla uudestaan läpi, mutta katsotaan joskus myöhemmin. Loppupuoli pelistä oli aika helppo, koska hahmoa oli ehtinyt kehittää vaikka kuinka ja ammuksiakin riitti lähestulkoon loputtomasti, mutta sille nyt ei mahda mitään pelissä jossa on mahdollista tehdä muutakin kuin edetä lineaarisesti. Grafiikka oli oikein nättiä ja hahmoissa oli sopivasti Dishonoreistakin tuttua karikatyyrimäisyyttä, joilla heihin saatiin huomattavasti enemmän persoonaa.
Tämmöisen kokemuksen jälkeen on todella vaikea lähteä pelaamaan jotain perus tyhmennettyä no brain shootteria ja tämä sekä Dishonored vaan vankistavat Arkane Studiosin asemaa yhtenä parhaista pelistudioista tällä hetkellä.
Kokonaisuudessaan Prey on täyden kympin tekele jo senkin takia, että se uskaltaa olla edes hieman erillainen ja haastava (sellainen kuin valtaosa peleistä oli 20 vuotta sitten). Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka pelin alkupuoli voi tuntua turhankin haastavalta ja kankealta.
Tämmöisen kokemuksen jälkeen on todella vaikea lähteä pelaamaan jotain perus tyhmennettyä no brain shootteria ja tämä sekä Dishonored vaan vankistavat Arkane Studiosin asemaa yhtenä parhaista pelistudioista tällä hetkellä.
Kokonaisuudessaan Prey on täyden kympin tekele jo senkin takia, että se uskaltaa olla edes hieman erillainen ja haastava (sellainen kuin valtaosa peleistä oli 20 vuotta sitten). Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka pelin alkupuoli voi tuntua turhankin haastavalta ja kankealta.
- Liittynyt
- 12.01.2017
- Viestejä
- 690
Unavowed (PC)
Wadjet Eye Gamesin seikkailupelit ovat olleet suosikkejani siitä lähtien kun ostin joku vuosi sitten Blackwell Bundlen GOGista. Puljun itsensä kehittämät pelit ovat olleet mainioita (Blackwellit), mutta julkaisemat ovat hieman olleet huteja (En esimerkiksi tajunnut Gemini Ruen viehätystä).
Unavowed on Wadjet Eyen itsensä kehittelemä seikkailu ja yhdistelee hieman elementtejä viime vuosien roolipeleistä, etenkin Biowaren. Pelin alussa valitset hahmosi sukupuolen, nimen ja kolmesta alkuperästä yhden. Sukupuolella ei ole niinkään väliä, mutta alkuperä antaa jotain dialogi optioita. Itse valitsin naispoliisin ensimmäiseen läpipeluuseen. Hahmosi itsessään ei puhu, joten ympäristö kommentointi hoituu laittamalla kursori objektin päälle ja teksilaatikko kertoo mitä hahmosi ajattelee. Tämä ratkaisu on hieman jakanut mielipiteitä. Itse tykkäsin ratkaisusta vaihtelevuuden kannalta ja budjettisyistä.
Tarina tapahtuu New Yorkissa ja sisältää yliluonnollisia elementtejä. Tarina kulkee pääasiassa tapauskohtaisesti, kun Unavowed on yliluonnolisia uhkia hoiteleva pieni järjestö. Jokaiseen tapaukseen valitset kaveriksi kaksi hahmoa. Alussa sinulla on vaihtoehtona vain kaksi, myöhemmin saat kaksi lisää, eli neljä yhteensä. Eri kokoonpanot tarjoavat eri lähestymistapoja ongelmiin ja ongelmilla on eri lopputulokset, jotka vaikuttavat tarinan kulkuun. Tarina oli viihdyttävä ja itse tykkäsin, vaikka aloin huomaamaan Dave Gilbertin kirjoitustyylin kikkurat. En kehtaa kauheana spoilailla ja en tarkkaan tiedä miten pelikokemus eroaa eri kokoonpanoilla ja alkuperillä, kun vasta kerran vetänyt läpi ja traileri kertoo varmaan enemmän pelistä kuin minä
Grafiikat oli ysärityylistä pikseligrafiikkaa. Taustat olivat hyviä, jokaisen lokaatioon mennessä oli pieni intro, jotka loivat tunnelmaa. Musiikit olivat myös sitä tunnelmallista, joten ainakin itsellä on vaikeahkoa löytää soundtrackista sitä hyvää viisua. Samalla saatan spoilata itselleni jotain. Ääninäyttely on hyvää suurimmalta osin. Tosin tässä pelissä oli niin paljon rooleja, joten yhtiö päätti avoimen haun kautta hakea ihmisiä rooleihin (muistan rumban Twitteristä), joten äänenlaadut olivat vaihtelevia, jonka huomasi muutamalla hahmolla.
Loppujen lopuksi ensimmäisen läpipeluun jälkeen voin suositella Unavowedia. Se oli erilainen seikkailupeli ja "Biowaremaiset"-elementit varmasti lisääväät uudelleenpeluu arvoa. Yksi arvostelu taisi sanoakin hyvin, jos tämä oltaisiin julkaistu silloin seikkailupelien kulta-aikana, olisi ollut aika mullistava. Sinänsä Wadjet Eye Games on aika hyvin käyttänyt ja ylittänyt AGS-moottorin rajoja hyödyksi, niin onhan tämä aika vakuuttava siltä kantilta.
Wadjet Eye Gamesin seikkailupelit ovat olleet suosikkejani siitä lähtien kun ostin joku vuosi sitten Blackwell Bundlen GOGista. Puljun itsensä kehittämät pelit ovat olleet mainioita (Blackwellit), mutta julkaisemat ovat hieman olleet huteja (En esimerkiksi tajunnut Gemini Ruen viehätystä).
Unavowed on Wadjet Eyen itsensä kehittelemä seikkailu ja yhdistelee hieman elementtejä viime vuosien roolipeleistä, etenkin Biowaren. Pelin alussa valitset hahmosi sukupuolen, nimen ja kolmesta alkuperästä yhden. Sukupuolella ei ole niinkään väliä, mutta alkuperä antaa jotain dialogi optioita. Itse valitsin naispoliisin ensimmäiseen läpipeluuseen. Hahmosi itsessään ei puhu, joten ympäristö kommentointi hoituu laittamalla kursori objektin päälle ja teksilaatikko kertoo mitä hahmosi ajattelee. Tämä ratkaisu on hieman jakanut mielipiteitä. Itse tykkäsin ratkaisusta vaihtelevuuden kannalta ja budjettisyistä.
Tarina tapahtuu New Yorkissa ja sisältää yliluonnollisia elementtejä. Tarina kulkee pääasiassa tapauskohtaisesti, kun Unavowed on yliluonnolisia uhkia hoiteleva pieni järjestö. Jokaiseen tapaukseen valitset kaveriksi kaksi hahmoa. Alussa sinulla on vaihtoehtona vain kaksi, myöhemmin saat kaksi lisää, eli neljä yhteensä. Eri kokoonpanot tarjoavat eri lähestymistapoja ongelmiin ja ongelmilla on eri lopputulokset, jotka vaikuttavat tarinan kulkuun. Tarina oli viihdyttävä ja itse tykkäsin, vaikka aloin huomaamaan Dave Gilbertin kirjoitustyylin kikkurat. En kehtaa kauheana spoilailla ja en tarkkaan tiedä miten pelikokemus eroaa eri kokoonpanoilla ja alkuperillä, kun vasta kerran vetänyt läpi ja traileri kertoo varmaan enemmän pelistä kuin minä
Grafiikat oli ysärityylistä pikseligrafiikkaa. Taustat olivat hyviä, jokaisen lokaatioon mennessä oli pieni intro, jotka loivat tunnelmaa. Musiikit olivat myös sitä tunnelmallista, joten ainakin itsellä on vaikeahkoa löytää soundtrackista sitä hyvää viisua. Samalla saatan spoilata itselleni jotain. Ääninäyttely on hyvää suurimmalta osin. Tosin tässä pelissä oli niin paljon rooleja, joten yhtiö päätti avoimen haun kautta hakea ihmisiä rooleihin (muistan rumban Twitteristä), joten äänenlaadut olivat vaihtelevia, jonka huomasi muutamalla hahmolla.
Loppujen lopuksi ensimmäisen läpipeluun jälkeen voin suositella Unavowedia. Se oli erilainen seikkailupeli ja "Biowaremaiset"-elementit varmasti lisääväät uudelleenpeluu arvoa. Yksi arvostelu taisi sanoakin hyvin, jos tämä oltaisiin julkaistu silloin seikkailupelien kulta-aikana, olisi ollut aika mullistava. Sinänsä Wadjet Eye Games on aika hyvin käyttänyt ja ylittänyt AGS-moottorin rajoja hyödyksi, niin onhan tämä aika vakuuttava siltä kantilta.
Tomb Raider ja Rise of the Tomb Raider, PS4 konsolilla. Molemmat on hyvin onnistuneita, mutta tuo vanhempi versio on mielestäni parempi. Loogisemmat kentät ja juonikin pysyy paremmin kasassa. Uudessa on kaksi isoa aluetta, jotka eivät ehkä ole niin hyvä idea kuin ajattelisi, kun aika paljon menee aikaa harhailessa ja tehtäviä etsiessä. Vanhempi on enemmän putkijuoksu ja sen takia toimivampi, varsinkin jos käyttää pikasiirtymää ja palaa takaisin alkuunpäin.
- Liittynyt
- 17.03.2017
- Viestejä
- 474
Horizon Zero Dawn
Mielestäni visuaalisesti yksi upeimmista PS4 peleistä, mutta pelistä jäi silti hieman ontto fiilis. Noin 40h kului tarinan läpipelaamiseen (peli ~65% läpi), ja koko ajan odotin sitä milloin tarina imaisee mukaansa, mutta sitä 'imu-efektiä' ei kuitenkaan koskaan kunnolla tullut. Ehkä se johtui Aloysta, joka ei vaan itselle hahmona napannut. Pelin parasta antia oli taustojen selvittäminen ihmiskunnan nykyiselle tilanteelle, eli näihin liittyvien dokumenttien lukeminen ja holovideoiden katsominen.
+ Visuaalinen hienous
+ Historian kertominen pelaajalle löydyttevien dokumenttien avulla
+ Taistelut
- Tarinan (ja Aloyn) onttous
- Sivuhahmot aika tylsiä
- Kasvojen animointi erittäin kankeaa (jos vertaa esim Witcher 3:een)
- Sivutehtävät aika tylsiä.
Omasta mielestäni peli antaitsee 7/10 pistettä. Pelattuani pelin läpi vein sen GameStop:iin, ja vaihdoin sen seuraavaan peliin:
Madden 19
Elämäni ensimmäinen (ja luultavasti myös viimeinen) kosketus jenkkifutis-peliin. Mieli teki kokeilla ainaisen 'änärin' sijaan jotain muuta, joten päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää. Olen pelaillut lähinnä longshot-moodia, jossa tuntuu olevan rookie-tasollakin ihan tarpeeksi tekemistä tällaiselle rähmäkäpälälle
Peli on visuaalisesti hieno ja näkee, että EA panostaa peliin ihan eri summia kun vertaa änäriin (= frostbite näyttää hyvälle). Ei vaan tunnu että Madden olisi minun pala kakkua, joten luultavasti käyn vaihtamassa pelin GameStopissa F1 2018:aan.
Mielestäni visuaalisesti yksi upeimmista PS4 peleistä, mutta pelistä jäi silti hieman ontto fiilis. Noin 40h kului tarinan läpipelaamiseen (peli ~65% läpi), ja koko ajan odotin sitä milloin tarina imaisee mukaansa, mutta sitä 'imu-efektiä' ei kuitenkaan koskaan kunnolla tullut. Ehkä se johtui Aloysta, joka ei vaan itselle hahmona napannut. Pelin parasta antia oli taustojen selvittäminen ihmiskunnan nykyiselle tilanteelle, eli näihin liittyvien dokumenttien lukeminen ja holovideoiden katsominen.
+ Visuaalinen hienous
+ Historian kertominen pelaajalle löydyttevien dokumenttien avulla
+ Taistelut
- Tarinan (ja Aloyn) onttous
- Sivuhahmot aika tylsiä
- Kasvojen animointi erittäin kankeaa (jos vertaa esim Witcher 3:een)
- Sivutehtävät aika tylsiä.
Omasta mielestäni peli antaitsee 7/10 pistettä. Pelattuani pelin läpi vein sen GameStop:iin, ja vaihdoin sen seuraavaan peliin:
Madden 19
Elämäni ensimmäinen (ja luultavasti myös viimeinen) kosketus jenkkifutis-peliin. Mieli teki kokeilla ainaisen 'änärin' sijaan jotain muuta, joten päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää. Olen pelaillut lähinnä longshot-moodia, jossa tuntuu olevan rookie-tasollakin ihan tarpeeksi tekemistä tällaiselle rähmäkäpälälle
Peli on visuaalisesti hieno ja näkee, että EA panostaa peliin ihan eri summia kun vertaa änäriin (= frostbite näyttää hyvälle). Ei vaan tunnu että Madden olisi minun pala kakkua, joten luultavasti käyn vaihtamassa pelin GameStopissa F1 2018:aan.
- Liittynyt
- 31.10.2016
- Viestejä
- 1 571
Fallout 4
Kirjoitellaas tännekin, vaikka pienemmän ajatuksen heitinkin jo ko. pelin aiheeseen. En ollut ennen Fallout 4:stä pelannut yhtäkään "kunnon" Fallout-peliä, miksikö "kunnon" suluissa? No, luurilla ja PC:llä olen pelannut vain Fallout Shelteriä (ihan liikaa), mutta sitä ei tietenkään voi laskea samanlaiseksi kuin muut Falloutit. Anyway.
Peli pyörii sigunkin koneella ihan jees (60fps, mikä vissiin lukittuna?) ja ihmeellisimpiä bugeja pl. jotkut seinään päin juoksemiset kumppanilta ei ole ollut.
Listaan alle tämän hetkiset (80 tuntia pelattu) fiilikset:
+ pelimaailma on iso ja paljon tutkittavaa.
+ laaja kirjo aseita sekä modeja niihin.
+ paljon ammuskeltavaa.
+/- loottia paljon, jatkuvasti saa käydä tyhjentämässä "kasseja" settlement(e)issä.
- tylsiä questejä, mene X paikkaan, tapa X.
Tähän mennessä 8/10 arvosana itseltäni, katsotaan paraneeko (vai paheneeko) kun asentelen modeja ja ostelen DLC:t.
Tuo questien yksinkertaisuus on sinällään ehkä hyvä, sinällään ei.
Kirjoitellaas tännekin, vaikka pienemmän ajatuksen heitinkin jo ko. pelin aiheeseen. En ollut ennen Fallout 4:stä pelannut yhtäkään "kunnon" Fallout-peliä, miksikö "kunnon" suluissa? No, luurilla ja PC:llä olen pelannut vain Fallout Shelteriä (ihan liikaa), mutta sitä ei tietenkään voi laskea samanlaiseksi kuin muut Falloutit. Anyway.
Peli pyörii sigunkin koneella ihan jees (60fps, mikä vissiin lukittuna?) ja ihmeellisimpiä bugeja pl. jotkut seinään päin juoksemiset kumppanilta ei ole ollut.
Listaan alle tämän hetkiset (80 tuntia pelattu) fiilikset:
+ pelimaailma on iso ja paljon tutkittavaa.
+ laaja kirjo aseita sekä modeja niihin.
+ paljon ammuskeltavaa.
+/- loottia paljon, jatkuvasti saa käydä tyhjentämässä "kasseja" settlement(e)issä.
- tylsiä questejä, mene X paikkaan, tapa X.
Tähän mennessä 8/10 arvosana itseltäni, katsotaan paraneeko (vai paheneeko) kun asentelen modeja ja ostelen DLC:t.
Tuo questien yksinkertaisuus on sinällään ehkä hyvä, sinällään ei.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 190
Pillars of Eternity (PC)
Tuli tämä jossain vaiheessa hankittua Bundlen kautta halvalla kun nii pitkää arveluttanut, että jaksaako tämmöset enää kiinnostaa. Divinity lähti refundiin tunteroisen jälkeen, joten pelkäsin ettei tämä mekaniikka enää paljoa napostele. Alkuvaiheessa tuliki vähän semmonen, että no pelataan nyt eteenpäin, vaan onhan tää jo aikansa elänyt mekaniikka jne. Nyt sit 20h myöhemmin tätä pelaa ihan mielissään ja miettii jo että kaivais Baldur's Gatet naftaliinista ja pelais nekin tälle syksyä.
Kyllä tässä taitaa joku nostalgiafiba olla, en minä tuohon pelimekaniikkaan näissä ole keskimäärin paljoa perehtynyt, kohtuullisen helpolla vaikeustasollakin mennään, ettei tarvi ymmärtää ihan jokaista vihollista ja nippelitietoa, vaan tarinassa edetään soljuvasti. Tässä tosin kerranki on selitetty roolipelille epätyypillisesti pelimekaniikan kaikkia hienouksia, että periaatteessa jos jaksaisi, olisi tässä eväitä myös vaikeampiin vaikeusasteisiin. Juonellisesti tämä tosin on vähän tympeän tuttu, päähahmo on yhtäkkiä jokin elämääsuurempi ja selvittää miten siitä pääsisi eroon vai käyttäisikö sitä hyväksi.
Tässä tuntuu, että tuota tekstiä on ehkä turhanki paljon, toisinaan jopa vajaa kymmenen ruutuaki pitäs jaksaa lueskella jotain perus fantasia kirjottelua. Varsinki alussa tuntui toisinaan, että tässä fantasiamaailmassa on menty tyypilliseen tapaan yli, kun kaikelle on pitänyt keksiä oma fantasia nimi ja sitten se kuitenkin selitetään varsin englanninkielisellä termistöllä. Esim:
"He is grimbahambasumbazith"
"What is a grimbahambasumbazith"
"A governor".
Tuli tämä jossain vaiheessa hankittua Bundlen kautta halvalla kun nii pitkää arveluttanut, että jaksaako tämmöset enää kiinnostaa. Divinity lähti refundiin tunteroisen jälkeen, joten pelkäsin ettei tämä mekaniikka enää paljoa napostele. Alkuvaiheessa tuliki vähän semmonen, että no pelataan nyt eteenpäin, vaan onhan tää jo aikansa elänyt mekaniikka jne. Nyt sit 20h myöhemmin tätä pelaa ihan mielissään ja miettii jo että kaivais Baldur's Gatet naftaliinista ja pelais nekin tälle syksyä.
Kyllä tässä taitaa joku nostalgiafiba olla, en minä tuohon pelimekaniikkaan näissä ole keskimäärin paljoa perehtynyt, kohtuullisen helpolla vaikeustasollakin mennään, ettei tarvi ymmärtää ihan jokaista vihollista ja nippelitietoa, vaan tarinassa edetään soljuvasti. Tässä tosin kerranki on selitetty roolipelille epätyypillisesti pelimekaniikan kaikkia hienouksia, että periaatteessa jos jaksaisi, olisi tässä eväitä myös vaikeampiin vaikeusasteisiin. Juonellisesti tämä tosin on vähän tympeän tuttu, päähahmo on yhtäkkiä jokin elämääsuurempi ja selvittää miten siitä pääsisi eroon vai käyttäisikö sitä hyväksi.
Tässä tuntuu, että tuota tekstiä on ehkä turhanki paljon, toisinaan jopa vajaa kymmenen ruutuaki pitäs jaksaa lueskella jotain perus fantasia kirjottelua. Varsinki alussa tuntui toisinaan, että tässä fantasiamaailmassa on menty tyypilliseen tapaan yli, kun kaikelle on pitänyt keksiä oma fantasia nimi ja sitten se kuitenkin selitetään varsin englanninkielisellä termistöllä. Esim:
"He is grimbahambasumbazith"
"What is a grimbahambasumbazith"
"A governor".
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 234
Pillars of Eternityä kiusaa vielä ne Kickstarter-hahmot, joita seisoskelee joka nurkkapöydässä ja kadunkulmassa. Niiltä löytyy aina pitkät jaaritukset tarinaa, jotka ei liity mitenkään mihinkään. Onneksi nuo tunnistaa suht helposti ja voi skipata ilman että missaa mitään.
Dark Souls II: Scholar of the First Sin
DS2 tuli vihdoin pelattua läpi perus Playstation 4 -konsolilla. Kokonaisuudessaan sain peliin ja kaikkiin kolmeen DLC-pakettiin uppoamaan aikaa yhteensä n. 52 tuntia.
Meinasin alun perin, että en tähän Dark Soulsiin koske ollenkaan, sillä tiesin etukäteen, että maestro itse (Hidetaka Miyazaki) ei ole ollut nokkamiehenä pelin suunnittelussa. DS2:sta kutsutaan huonoimmaksi peliksi Soulsborne-sarjassa eikä sinänsä mikään ihme. Peli suoriutuu perustehtävästään kiitettävästi, mutta mukana on aimo joukko aivokuolleita suunnitteluratkaisuja, joiden olisi suonut jäädä kokonaan pois. Koostettuna ajatukset pelistä ovat seuraavanlaiset.
Hyvää:
+ Erilaisia rivivihollisia on paljon erilaisia, lähes jokaisessa ympäristössä aina jotakin uutta, mitä ei ole aiemmin kohdannut
+ Aseita on paljon jokaiselle hahmoluokalle
+ Varusteiden paranteluun tarkoitettuja materiaaleja on paljon saatavilla eli niitä voi farmata vihollisilta (mm. titanite slab ja petrified dragon bone).
+ DLC-pakettien pomot (Fume Knight, Sir Alonne, Sinh, Burnt Ivory King)
ja sitten sitä huonoa:
- Jostain kumman syystä pelinkehittäjät katsoivat hyväksi ideaksi ripotella vittumaisia vihollisia suuria määriä ympäri ämpäri eri kenttiä. No Man's Wharf, Lost Bastille, Iron Keep, Brume Tower... DS2:n "haasteellisuus" tulee siitä, että jopa 5-10 gank spank -vihollista räimii iholle yhtä aikaa. Pahinta tämä on erityisesti tokassa DLC:ssä, jossa pelaaja pakotetaan toisinaan pieniin huoneisiin täynnä vihollisia eikä paljoa liikkumatilaa. Vastaavaa ei tässä mittakaavassa ole muissa sarjan peleissä. Gank spank -mentaliteetti näkyy myös pomosuunnitelussa (Ruin Sentinels, Twin Dragonriders, Throne Watcher & Defender, "Gank Squad" etc.). Taaskaan muista sarjan peleistä ei löydy ylenpalttista määrää moisia.
- Tasopomot ovat peruspelissä suurelta osin helposti kaadettavia kukkakeppejä, joita kierrätetään pelin ja dlc-pakettien sisällä moneen otteeseen rivivihollisina tai pomoina. Esim. Dragonrider ja Covetous Demon palaavat vihollisina myöhemmin. Smelter Demon palaa pomona Old Iron King -dlc:ssä. Jopa ykköspelistä tutut pomot, kuten Ornstein ja Bell Gargoylit on copypastettu DS2:een sellaisenaan. Kysymys kuuluu, miksi? Varmaan siksi, että peliin on saatu X määrä "sisältöä".
- Human Effigy -mekaniikka ontuu. Kuoleman myötä pelaajan HP-palkki pienenee vähitellen, kunnes käyttää Human Effigyn. Mekaniikka on ärsyttävä varsinkin alkuun, kun HP-palkki on pienehkö.
- Hitboxit ovat osittain päin persettä. Tiettyjen pomojen ja vihollisten hitboxit ovat pelaajaa kohtaan todella anteliaat. Liian usein myös viholliseen lukittautuminen ja melee-aseen käyttäminen johtaa tilanteeseen, jossa pelihahmo huitoo aivovammaisesti pitkin seiniä ja sivuille, mutta ei vahingossakaan itse viholliseen.
- Salaisuudet ovat osa Soulsbornea. DS2:n osalta salaisuudet huitelevat kuitenkin jo sitä tasoa, että moni tärkeä elementti jää pelissä hyödyntämättä tai nuotio sytyttämättä, jos ei vain yksinkertaisesti tiedä, mistä etsiä. Pelissä salataan mm: osaa tärkeistä nuotioiden sijainneista piilottamalla ne salaseinien taakse. Missään ei myöskään kerrota sitä, mikä patsaaksi muutettu vihollinen omaa avaimen Ornifexin selliin tai mikä tuulimylly pitää polttaa Earthen Peak -tasolla. Toisin sanoen, parempi käyttää wikiaa tai strategiaopasta, mikä sinällään on tyhmää. Osa tärkeistä NPC-hahmoista vaihtaa paikkaa tämän tästä. Pelissä on vain yksi hahmo, jolle voi myydä turhaksi käyneet tavarat. Missään ei kerrota, minne tämä hahmo teleporttailee halutessaan.
DS2 tuli vihdoin pelattua läpi perus Playstation 4 -konsolilla. Kokonaisuudessaan sain peliin ja kaikkiin kolmeen DLC-pakettiin uppoamaan aikaa yhteensä n. 52 tuntia.
Meinasin alun perin, että en tähän Dark Soulsiin koske ollenkaan, sillä tiesin etukäteen, että maestro itse (Hidetaka Miyazaki) ei ole ollut nokkamiehenä pelin suunnittelussa. DS2:sta kutsutaan huonoimmaksi peliksi Soulsborne-sarjassa eikä sinänsä mikään ihme. Peli suoriutuu perustehtävästään kiitettävästi, mutta mukana on aimo joukko aivokuolleita suunnitteluratkaisuja, joiden olisi suonut jäädä kokonaan pois. Koostettuna ajatukset pelistä ovat seuraavanlaiset.
Hyvää:
+ Erilaisia rivivihollisia on paljon erilaisia, lähes jokaisessa ympäristössä aina jotakin uutta, mitä ei ole aiemmin kohdannut
+ Aseita on paljon jokaiselle hahmoluokalle
+ Varusteiden paranteluun tarkoitettuja materiaaleja on paljon saatavilla eli niitä voi farmata vihollisilta (mm. titanite slab ja petrified dragon bone).
+ DLC-pakettien pomot (Fume Knight, Sir Alonne, Sinh, Burnt Ivory King)
ja sitten sitä huonoa:
- Jostain kumman syystä pelinkehittäjät katsoivat hyväksi ideaksi ripotella vittumaisia vihollisia suuria määriä ympäri ämpäri eri kenttiä. No Man's Wharf, Lost Bastille, Iron Keep, Brume Tower... DS2:n "haasteellisuus" tulee siitä, että jopa 5-10 gank spank -vihollista räimii iholle yhtä aikaa. Pahinta tämä on erityisesti tokassa DLC:ssä, jossa pelaaja pakotetaan toisinaan pieniin huoneisiin täynnä vihollisia eikä paljoa liikkumatilaa. Vastaavaa ei tässä mittakaavassa ole muissa sarjan peleissä. Gank spank -mentaliteetti näkyy myös pomosuunnitelussa (Ruin Sentinels, Twin Dragonriders, Throne Watcher & Defender, "Gank Squad" etc.). Taaskaan muista sarjan peleistä ei löydy ylenpalttista määrää moisia.
- Tasopomot ovat peruspelissä suurelta osin helposti kaadettavia kukkakeppejä, joita kierrätetään pelin ja dlc-pakettien sisällä moneen otteeseen rivivihollisina tai pomoina. Esim. Dragonrider ja Covetous Demon palaavat vihollisina myöhemmin. Smelter Demon palaa pomona Old Iron King -dlc:ssä. Jopa ykköspelistä tutut pomot, kuten Ornstein ja Bell Gargoylit on copypastettu DS2:een sellaisenaan. Kysymys kuuluu, miksi? Varmaan siksi, että peliin on saatu X määrä "sisältöä".
- Human Effigy -mekaniikka ontuu. Kuoleman myötä pelaajan HP-palkki pienenee vähitellen, kunnes käyttää Human Effigyn. Mekaniikka on ärsyttävä varsinkin alkuun, kun HP-palkki on pienehkö.
- Hitboxit ovat osittain päin persettä. Tiettyjen pomojen ja vihollisten hitboxit ovat pelaajaa kohtaan todella anteliaat. Liian usein myös viholliseen lukittautuminen ja melee-aseen käyttäminen johtaa tilanteeseen, jossa pelihahmo huitoo aivovammaisesti pitkin seiniä ja sivuille, mutta ei vahingossakaan itse viholliseen.
- Salaisuudet ovat osa Soulsbornea. DS2:n osalta salaisuudet huitelevat kuitenkin jo sitä tasoa, että moni tärkeä elementti jää pelissä hyödyntämättä tai nuotio sytyttämättä, jos ei vain yksinkertaisesti tiedä, mistä etsiä. Pelissä salataan mm: osaa tärkeistä nuotioiden sijainneista piilottamalla ne salaseinien taakse. Missään ei myöskään kerrota sitä, mikä patsaaksi muutettu vihollinen omaa avaimen Ornifexin selliin tai mikä tuulimylly pitää polttaa Earthen Peak -tasolla. Toisin sanoen, parempi käyttää wikiaa tai strategiaopasta, mikä sinällään on tyhmää. Osa tärkeistä NPC-hahmoista vaihtaa paikkaa tämän tästä. Pelissä on vain yksi hahmo, jolle voi myydä turhaksi käyneet tavarat. Missään ei kerrota, minne tämä hahmo teleporttailee halutessaan.
- Liittynyt
- 10.07.2017
- Viestejä
- 1 591
Rise of the Tomb Raider PC
Tuli hommattua steamin alesta.
Nykyään IRL kiireiden takia on ollut polttava halu pelata pitkästä aikaa jotain hyvää yksinpeliä. Viimeisimpänä kokemuksena DOOM 2016, jonka saappaita olikin mielestäni vaikea täyttää. Edelliset lähelle tätä peliä menevät pelatut ovat Mass Effect 1 & 2.
Alkumetreistä lähtien peli vakuutti positiivella tavalla. Grafiikat olivat hyvät, pelimaailman visuaalinen ilme hyvä. Pelissä on yllättävän hyvä seikkailun tuntu. Varsinkin näin jälkeenpäin ostettuna, alennushinnan mukana tulleet DLC tombit joista mieleenpainuvimpana on etenkin se noitaseikkailu. En vieläkään ole peliä kokonaan pelannut läpi, vasta päästy neukkujen lumimaisemista rehevämpään laaksoon.
Hahmot ovat myös miellytävän kliseettömiä, vaikkei huippuelokuvien käsikirjoitusten tasolle päästä, mutta ainakin assylymin tuotokset pesee
. Vaikeustasoa sai kyllä heti nostaa pari pykälää että riittävän haastava tuli.
3.5/5 Eli toisinsanoen hyvä suoritus ja suosittelen.
Tuli hommattua steamin alesta.
Nykyään IRL kiireiden takia on ollut polttava halu pelata pitkästä aikaa jotain hyvää yksinpeliä. Viimeisimpänä kokemuksena DOOM 2016, jonka saappaita olikin mielestäni vaikea täyttää. Edelliset lähelle tätä peliä menevät pelatut ovat Mass Effect 1 & 2.
Alkumetreistä lähtien peli vakuutti positiivella tavalla. Grafiikat olivat hyvät, pelimaailman visuaalinen ilme hyvä. Pelissä on yllättävän hyvä seikkailun tuntu. Varsinkin näin jälkeenpäin ostettuna, alennushinnan mukana tulleet DLC tombit joista mieleenpainuvimpana on etenkin se noitaseikkailu. En vieläkään ole peliä kokonaan pelannut läpi, vasta päästy neukkujen lumimaisemista rehevämpään laaksoon.
Hahmot ovat myös miellytävän kliseettömiä, vaikkei huippuelokuvien käsikirjoitusten tasolle päästä, mutta ainakin assylymin tuotokset pesee
. Vaikeustasoa sai kyllä heti nostaa pari pykälää että riittävän haastava tuli.3.5/5 Eli toisinsanoen hyvä suoritus ja suosittelen.
- Liittynyt
- 13.02.2017
- Viestejä
- 318
For Honor (Starter Edition)
For Honor tuli lunastettua E3:n aikoihin kun sitä ilmaiseksi jaettiin. Kaverin kanssa tul parin viikon päästä kokeiltua siitä ja ei ole kyllä enää useaakaan päivää jona en tätä peliä pelaisi. Siegen Starter Edition on yli tuplasti grindaamista vaativampi kuin tämä peli, sillä tässä normaalin hahmon saa auki alle 6h peliaikaan mikäli challengeitakin ottaa, siegessä kestää kuulemani mukaan kauemmin.
Pelissä on toki ainakin yksi erittäin bs hahmo ja muitakin hahmoja joita vastaan vituttaa pelata koska heillä on tietynlaisia skillejä jotka erittäin vaikeaa dodgea. Centurion lienee kaikista pahin. Hardiksi luokiteltu hahmo, jota oppii pelaamaan viidessä minuutissa. Hahmo, jota vastaan kun tekee yhden virheen niin menettää vähintään neljäsosan hp:ista, todennäköisesti kaikki.
Pelissä on tarpeeksi haastetta, sillä multiplayerin botit ovat 100x parempia kuin esimerkiksi CS:GO:n, pelin taistelumekaniikka ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se näyttää ja comboja riittää jokaiselle hahmolle riittävästi. Iskun blockauksenkin voi tehdä kolmella tavalla: blockaamalla, parryymalla ja deflectaamalla/joidenkin hahmojen korvikkeella joka toimii samalla lailla kuin deflect. Tietysti iskuja voi myös väistää rollaamalla tai liikkumalla nopeasti sivulle tai taakse. Hyökkäyksestä löytyy heavy attack, light attack, zone attack ja defence break, joista kaikki voi yksinään väistää tai blockata helpostikkin, mutta niistä voi tehdä comboja joista osa on unblockableja joten ohi pitää päästä tai osata parryta. Staminan olemassa olo tietysti haastaa kaikkea spammia, mutta ei lopeta sitä.
Pelissä voi myös tehdä overtime damagea, bleedingiä joita jotkun hahmot osaavat tehdä ja nämä kyseiset hahmot myöskin turvautuvat siihen usein kokonaisuudessaan, kuten peacekeeper jonka tarkoituksena on counter-attackoida ja tehdä bleedingiä nopeudellaan ja kaukana pysymisellä muulloin kun 1v1 tilanteissa.
Pelimuotoja riittää myös, mutta lähinnä duo, brawl, duo ranked ja dominion on niitä mitä kukaan pelaa. Dominion on kuin domination CoDeista, mutta paikoista saa pisteitä ja paikan omistamisesta saa 100 pistettä, mutta 100 pistettä menettää jos paikankin menettää. 1000 pistettä saadessaan häviäjän tiimi menee "breaking" tilaan jossa ne pitää tappaa voittaakseen. Muut pelimuodot eli duo, duo ranked ja brawl on deathmatch tyylisiä, duot 1v1 ja brawl 2v2.
Pelistä numeroarvosanana antaisin 4, sillä spam hahmot ovat vittumaisia. Bugeja ei ole tullut paria enempää nähtyä.
For Honor tuli lunastettua E3:n aikoihin kun sitä ilmaiseksi jaettiin. Kaverin kanssa tul parin viikon päästä kokeiltua siitä ja ei ole kyllä enää useaakaan päivää jona en tätä peliä pelaisi. Siegen Starter Edition on yli tuplasti grindaamista vaativampi kuin tämä peli, sillä tässä normaalin hahmon saa auki alle 6h peliaikaan mikäli challengeitakin ottaa, siegessä kestää kuulemani mukaan kauemmin.
Pelissä on toki ainakin yksi erittäin bs hahmo ja muitakin hahmoja joita vastaan vituttaa pelata koska heillä on tietynlaisia skillejä jotka erittäin vaikeaa dodgea. Centurion lienee kaikista pahin. Hardiksi luokiteltu hahmo, jota oppii pelaamaan viidessä minuutissa. Hahmo, jota vastaan kun tekee yhden virheen niin menettää vähintään neljäsosan hp:ista, todennäköisesti kaikki.
Pelissä on tarpeeksi haastetta, sillä multiplayerin botit ovat 100x parempia kuin esimerkiksi CS:GO:n, pelin taistelumekaniikka ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se näyttää ja comboja riittää jokaiselle hahmolle riittävästi. Iskun blockauksenkin voi tehdä kolmella tavalla: blockaamalla, parryymalla ja deflectaamalla/joidenkin hahmojen korvikkeella joka toimii samalla lailla kuin deflect. Tietysti iskuja voi myös väistää rollaamalla tai liikkumalla nopeasti sivulle tai taakse. Hyökkäyksestä löytyy heavy attack, light attack, zone attack ja defence break, joista kaikki voi yksinään väistää tai blockata helpostikkin, mutta niistä voi tehdä comboja joista osa on unblockableja joten ohi pitää päästä tai osata parryta. Staminan olemassa olo tietysti haastaa kaikkea spammia, mutta ei lopeta sitä.
Pelissä voi myös tehdä overtime damagea, bleedingiä joita jotkun hahmot osaavat tehdä ja nämä kyseiset hahmot myöskin turvautuvat siihen usein kokonaisuudessaan, kuten peacekeeper jonka tarkoituksena on counter-attackoida ja tehdä bleedingiä nopeudellaan ja kaukana pysymisellä muulloin kun 1v1 tilanteissa.
Pelimuotoja riittää myös, mutta lähinnä duo, brawl, duo ranked ja dominion on niitä mitä kukaan pelaa. Dominion on kuin domination CoDeista, mutta paikoista saa pisteitä ja paikan omistamisesta saa 100 pistettä, mutta 100 pistettä menettää jos paikankin menettää. 1000 pistettä saadessaan häviäjän tiimi menee "breaking" tilaan jossa ne pitää tappaa voittaakseen. Muut pelimuodot eli duo, duo ranked ja brawl on deathmatch tyylisiä, duot 1v1 ja brawl 2v2.
Pelistä numeroarvosanana antaisin 4, sillä spam hahmot ovat vittumaisia. Bugeja ei ole tullut paria enempää nähtyä.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 190
Samaa tullu starttailtua täälläkin. Aikanaan ilmases viikonlopussa testasin ja totesin, ettei ehkä oo se meikän peli. Nyt kuitenki aikani naputeltua ylhäältä kuvattuja strategiapelejä ja erilaisia 3rd person toimintapelejä joissa keräillään tavaroita tuntu et tarvii jotain freesiä toimintaa. Wolfenstein mielessäni päätin tän napata Quakecon alesta ja nyt ollut ihan fiiliksissä tätä pelatessa. Aikasemmat Doomit ei oo meikälle olleet mitään jumalpelejä vaikka niitä nassikkana pelasinkin. Tykkäsin kolmosesta, varsinki jälkikäteen se on ollut parempi peli. Tämä jatkaa kolmosesta ja siirtynyt jossain määrin vauhdikkaammaksi. Vihuja tosin on edelleen varsin rajallinen määrä ja kentät pääasiassa pieniä. Tässäkin tuota keräilyä on, ja koska ne sisältää erilaisia parannuksia, tuntuu ne lähes välttämättömiltä haravoida pelin kartasta mikä ehkä vahingoittaa tuota pelin muuten varsin soljuvaa vauhtia. Voipi olla, että tää tulee vedeltyä vaikeammallakin kuin hurt me plentyllä.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 190
Kolmosessa suosittelen tutustumaan heti alkumetreillä sprint-nappiin. Tuo ihan erillä tavalla vauhtia peliin ja peliä voikin sitten pelata hyvinkin nopeatempoisena ammuskeluna pimeässä hiipparoinnin sijaan. Lähietäisyydelle vaan haulikkoa läiskimään.Kolmosta en olekaan läpi vielä pelannut, sitäkin pitäisi pelailla kun löytyy Steam-kokoelmasta.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 190
Oisivatpa pitäneet nuo pistoolin ja konepistoolin äänet samana ku alphassa. Aivan jäätävän tuhnut siinä varsinaisessa.
Kyllähä sitä tuohon aikaa ilmesty myös Far Cry ja Half-Life 2. Kaikki omalla tavallaan otti askeleita graafisesti eteenpäin, Doom valaistuksessa, Halffis fysiikoissa(ja kasvoanimaatioissa) ja Far Cry ulkoympäristöjen luomisessa.
- Liittynyt
- 13.01.2017
- Viestejä
- 5 244
Just Cause 3 (PC):
Ihan kiva peli ja grafiikat nannaa, mutta pelin vakaus on aikamoista ripulipaskaa. Kaatuu noin kerran tunnissa joko ilman mitään varoitusta tai sitten tulee "infinite loop" virheilmoitus päälle. Lisäksi vielä soppaa sekoittamassa "infinite loading screen" joka on aivan yhtä rasittavaa kuin tuo kaatuminen. Korjaus ohjeita on netti täynä mutta kaikki ovat aivan erilaisia (laske grafiikka-asetuksia, pistä heijastukset päälle, pistä heijastukset pois päältä, alikellota näyttistä, kellota näyttistä, sulje Afterburnerin OSD, sulje Steamin OSD, jne.).
Ongelmien aiheuttaja on kaiketi muistivuoto mikä tuli uusimman päivityksen mukana, ja siitä on jo kulunut aikaa joten korjausta ei ole tulossa.
Ihan kiva peli ja grafiikat nannaa, mutta pelin vakaus on aikamoista ripulipaskaa. Kaatuu noin kerran tunnissa joko ilman mitään varoitusta tai sitten tulee "infinite loop" virheilmoitus päälle. Lisäksi vielä soppaa sekoittamassa "infinite loading screen" joka on aivan yhtä rasittavaa kuin tuo kaatuminen. Korjaus ohjeita on netti täynä mutta kaikki ovat aivan erilaisia (laske grafiikka-asetuksia, pistä heijastukset päälle, pistä heijastukset pois päältä, alikellota näyttistä, kellota näyttistä, sulje Afterburnerin OSD, sulje Steamin OSD, jne.).
Ongelmien aiheuttaja on kaiketi muistivuoto mikä tuli uusimman päivityksen mukana, ja siitä on jo kulunut aikaa joten korjausta ei ole tulossa.
shakal
RGB ON
- Liittynyt
- 09.09.2017
- Viestejä
- 1 422
Just Cause 3 tuli ostettua ~vuosi takaperin kun sen sai jostain g2play alelaarista. Aivan karmea esitys. Nuo mainitsemasi kaatuilut, yhdistettynä siihen et peli on muutenkin buginen ja pelin täysi sisällön puute! Kaikki kaupungit ovat aivan samanlaisia ja niiden välillä ei ole yhtään mitään. Mappi on järjettömän iso, aivan täysin turhaan, koska et tee sillä tilalla yhtään mitään koska siellä ei tapahdu mitään, pelkkää ammottavaa tyhjyyttä random kolmella autoilla jotka ovat täysin samanlaisia. Aseet luokattomia esityksiä, ennemmin hakkaisi porukkaa pubg paistinpannulla. Suurinosa peliajasta menee jossain basessa kun etsit sitä viimeistä muuntajaa joka on piilossa jonkun rappusen alla, base myöskin järjettömän iso käveltäväksi -täysin turhaan- ja sit se viiminen kanisteri löytyy 2h rämpisen jälkeen tyhjyydessä kun olet tuhonnut kaiken muun.
Jaksoin pari päivää yrittää pelata tuota, sitten riitti. En edes lähde avautumaan missioneiden sisällöttömyydestä. Ainoa tekeminen pelissä on nänni pohjassa tuhota niitä muuntajia ja propagandakylttejä, koska sitä siinä myös vaaditaan et pääset pelissä eteenpäin.
Jaksoin pari päivää yrittää pelata tuota, sitten riitti. En edes lähde avautumaan missioneiden sisällöttömyydestä. Ainoa tekeminen pelissä on nänni pohjassa tuhota niitä muuntajia ja propagandakylttejä, koska sitä siinä myös vaaditaan et pääset pelissä eteenpäin.
- Liittynyt
- 13.01.2017
- Viestejä
- 5 244
Itse pelimekaniikassa ei ole valittamista, kunhan asennettuna on air-sea-land lisärit millä saa rakettirepun + Eden Spark aseen. Siitä vain taivaalle, laskuvarjo päälle ja pum - parissa minuutissa isompikin tukikohta vallattu kun Eden Spark rytkäyttää kaiken säpäleiksi kunhan kohteen vain näkee taivaalta.
Ilman noita ei kyllä pelaamisesta tulisi mitään...
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 720
Jooops 
kyllähän tässä huomasi että tämän We happy few tekninen toteutus (ps4)oli kusista paskaa sillä peli kaatuili varsin usein. Nyt kuitenkin tuli niin paha bugi vastaan että peli kaatuu heti lataamisen jälkeen. Koska pelissä on autosave niin manuaalisesti tulee tallennettua harvoin. Koska autosavea ei voi nyt ladata niin parin tunnin pelaaminen meni hukkaan, ei toki raivostuta yhtään ei.
kyllähän tässä huomasi että tämän We happy few tekninen toteutus (ps4)oli kusista paskaa sillä peli kaatuili varsin usein. Nyt kuitenkin tuli niin paha bugi vastaan että peli kaatuu heti lataamisen jälkeen. Koska pelissä on autosave niin manuaalisesti tulee tallennettua harvoin. Koska autosavea ei voi nyt ladata niin parin tunnin pelaaminen meni hukkaan, ei toki raivostuta yhtään ei.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 940
Firewatch (pc)
Erittäin kaunis ja tunnelmallinen peli laadukkaalla dialogilla.
Lähtee vähän laiskasti käyntiin mutta voi pojat kun puolivälissä saakin jo askarella foliohattua!
Pääjuonen loppupuoli lässähtää kuitenkin totaalisesti ja kun lopputekstit pyörii ruudulla niin ihmetyttää että tässäkö tämä oli
Eniten vituttaa hukattu potentiaali.
Erittäin kaunis ja tunnelmallinen peli laadukkaalla dialogilla.
Lähtee vähän laiskasti käyntiin mutta voi pojat kun puolivälissä saakin jo askarella foliohattua!
Pääjuonen loppupuoli lässähtää kuitenkin totaalisesti ja kun lopputekstit pyörii ruudulla niin ihmetyttää että tässäkö tämä oli
Eniten vituttaa hukattu potentiaali.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 190
Ite kyl tykkäsin Just Cause 3:sta yhtä paljon ku kakkosestakin, eli paljon. Eikä ollut kaatumisia kuin pari kertaa koko 40h aikana. Olin kyl etukäteen siitä kaatuilusta lukenut ja vähän säikäytti ku 50min kohalla eka kaatuminen, mut sen jälkeen meni aika nikottelematta.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 2 228
Far Cry 5 tuli kahlattua pääjuonen edestä läpi.
Kokemusta kuvaa yksi adjektiivi, joka on: mitäänsanomaton.
Jos positiivisia puolia hakee, niin grafiikka oli erittäin näyttävää. Etenkin metsät, ruohikot, vedet olivat todella huikean näköisiä. Sen sijaan olikohan itse kartta kopsattu suoraan jostain toisesta Far Crystä, ja esimerkiksi viholliset näyttävät kaikki käytännössä samalta, eri vihollistyyppejä on vain muutama. Syö immersiota melko paljon kun naama on kaikilla kaatuneilla sama. Ja vihollisiahan riittää, ei yleensä yli sataa metriä pääse eteenpäin ettei johonkin törmää.
Pääjuonestä ei paljon jäänyt käteen, pelaaja tempaistiin pääjuoneen mukaan aina käytännössä kesken muiden tehtävien suorittamisen, sama se sitten istuitko veneessä, lentokoneessa tai sukelsitko jossain. Vintti pimenee pelaajalla tuon tuosta, varmaan lähemmäs kymmenen kertaa joka alkaa jo lähinnä rasittamaan.
Suosittelen pelaamaan pääjuonen läpi heti kun mahdollista jotta pääsee pelaamaan muita tehtäviä. Sivutehtävistäkään ei tosin ole kovin montaa hyvää tehtävää löytynyt, mutta ainakin niitä saa tämän jälkeen pelata rauhassa.
Omasta mielestä Far Cry 3/4 tasolle tämä ei pääse lähellekään. Siltikin varmaan myi kuin jäätelö helvetissä.
Kokemusta kuvaa yksi adjektiivi, joka on: mitäänsanomaton.
Jos positiivisia puolia hakee, niin grafiikka oli erittäin näyttävää. Etenkin metsät, ruohikot, vedet olivat todella huikean näköisiä. Sen sijaan olikohan itse kartta kopsattu suoraan jostain toisesta Far Crystä, ja esimerkiksi viholliset näyttävät kaikki käytännössä samalta, eri vihollistyyppejä on vain muutama. Syö immersiota melko paljon kun naama on kaikilla kaatuneilla sama.
Ja vihollisiahan riittää, ei yleensä yli sataa metriä pääse eteenpäin ettei johonkin törmää.Pääjuonestä ei paljon jäänyt käteen, pelaaja tempaistiin pääjuoneen mukaan aina käytännössä kesken muiden tehtävien suorittamisen, sama se sitten istuitko veneessä, lentokoneessa tai sukelsitko jossain. Vintti pimenee pelaajalla tuon tuosta, varmaan lähemmäs kymmenen kertaa joka alkaa jo lähinnä rasittamaan.
Suosittelen pelaamaan pääjuonen läpi heti kun mahdollista jotta pääsee pelaamaan muita tehtäviä. Sivutehtävistäkään ei tosin ole kovin montaa hyvää tehtävää löytynyt, mutta ainakin niitä saa tämän jälkeen pelata rauhassa.
Omasta mielestä Far Cry 3/4 tasolle tämä ei pääse lähellekään. Siltikin varmaan myi kuin jäätelö helvetissä.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 234
Prey (2017)
Seikkailua aavemaisella avaruusasemalla, jossa jokin on mennyt vaihteen vuoksi pahasti mönkään. Asema on omituisten avaruusolioiden vallassa ja suurin osa ihmisistä on kuollut. Pelaajan tehtävä olisi selvittää, mitä on tapahtunut, ja hankkiutua alieneista eroon - vaikka sitten räjäyttämällä koko asema atomeiksi.
Paras immersiivinen simulaatio vuosiin. Talos I -avaruusasema on periaatteessa avoin maailma, josta aukeaa välillä uusia alueita sitä mukaa kun pääjuoni etenee.Viholliset ovat vahvoja ja vaarallisia, mutta pelaajan paras ase on äly, etukäteen suunnittelu ja vaaratilanteiden valikointi.
Jokaiseen ongelmaan on lukuisia ratkaisuja. Pitääkö päästä huoneeseen, jonka toinen ovi on lukittu ja toisen edessä on kasa isoja rahtilaatikoita? Etsi lukittuun oveen avainkortti tai koodi, hakkeroi ovi, riko ikkuna jos onnistuu, siirrä rahtilaatikot pois tieltä lihaksia kasvattavan perkin avulla, räjäytä laatikot taivaan tuuliin, hajota laatikot kierrätyskranaatilla, rakenna töhnätykillä portaat katonrajaan ja etsi huoltoluukku, paina oven sisäpuolelta avaavaa nappia ampumalla sitä ikkunasta... Valittujen aseiden ja kehitetyn hahmon lisäksi vain mielikuvitus on rajana.
Aseet ovat normaalia omaperäisempää sorttia. Toki perusjutut, kuten melee-jakoavain, vaimennettu pistooli ja haulikko löytyvät, mutta mukana on myös muun muassa taseria muistuttava sähköpyssy, kovettuvaa vaahtoa ampuva töhnätykki, erilaisia erikoiskranaatteja, taistelun kannalta täysin hyödytön vaahtomuovivarsijousi (nappien paineluun ja hämäyksiin) ja sädetykki joka tappaa lopulta kerrasta mutta ei tee sitä ennen vahinkoa. Bioshockin tyyliin käytössä on myös psyykkisiä voimia, joita löytyy laidasta laitaan.
Tarina on hyvä, vaikka sisältääkin paljon paikasta toiseen juoksentelua. Kuun kiertoradalta 60-luvulla löytyneitä alieneita tutkimalla on kehitetty neuromodit, jotka antavat käyttäjälleen kykyjä muokkaamalla suoraan tämän aivorakennetta. Haittapuolena on, että jos neuromodin poistaa, käyttäjän aivoista pyyhkiytyvät kaikki muistot neuromodin asennuksen jälkeiseltä ajalta. Pelaaja törmää pelin aikana kaikenlaisiin systeemin sivutuotoksiin, kuten menneisiin versioihin itsestään. Tarinan kantavia teemoja ovatkin identiteetti, muistot ja persoonallisuus.
Myös niitä paljon puhuttuja valintoja pääsee tekemään. Uudelleenpeluuarvoa näyttäisi riittävän ainakin parin uusintakierroksen verran.
Huonoihin puoliin kuuluu pitkät latausajat ja se, että hakkerointia ei voi keskeyttää ja sen voi helposti aloittaa vahingossa. Pikkuärsytyksiä.
Seikkailua aavemaisella avaruusasemalla, jossa jokin on mennyt vaihteen vuoksi pahasti mönkään. Asema on omituisten avaruusolioiden vallassa ja suurin osa ihmisistä on kuollut. Pelaajan tehtävä olisi selvittää, mitä on tapahtunut, ja hankkiutua alieneista eroon - vaikka sitten räjäyttämällä koko asema atomeiksi.
Paras immersiivinen simulaatio vuosiin. Talos I -avaruusasema on periaatteessa avoin maailma, josta aukeaa välillä uusia alueita sitä mukaa kun pääjuoni etenee.Viholliset ovat vahvoja ja vaarallisia, mutta pelaajan paras ase on äly, etukäteen suunnittelu ja vaaratilanteiden valikointi.
Jokaiseen ongelmaan on lukuisia ratkaisuja. Pitääkö päästä huoneeseen, jonka toinen ovi on lukittu ja toisen edessä on kasa isoja rahtilaatikoita? Etsi lukittuun oveen avainkortti tai koodi, hakkeroi ovi, riko ikkuna jos onnistuu, siirrä rahtilaatikot pois tieltä lihaksia kasvattavan perkin avulla, räjäytä laatikot taivaan tuuliin, hajota laatikot kierrätyskranaatilla, rakenna töhnätykillä portaat katonrajaan ja etsi huoltoluukku, paina oven sisäpuolelta avaavaa nappia ampumalla sitä ikkunasta... Valittujen aseiden ja kehitetyn hahmon lisäksi vain mielikuvitus on rajana.
Aseet ovat normaalia omaperäisempää sorttia. Toki perusjutut, kuten melee-jakoavain, vaimennettu pistooli ja haulikko löytyvät, mutta mukana on myös muun muassa taseria muistuttava sähköpyssy, kovettuvaa vaahtoa ampuva töhnätykki, erilaisia erikoiskranaatteja, taistelun kannalta täysin hyödytön vaahtomuovivarsijousi (nappien paineluun ja hämäyksiin) ja sädetykki joka tappaa lopulta kerrasta mutta ei tee sitä ennen vahinkoa. Bioshockin tyyliin käytössä on myös psyykkisiä voimia, joita löytyy laidasta laitaan.
Tarina on hyvä, vaikka sisältääkin paljon paikasta toiseen juoksentelua. Kuun kiertoradalta 60-luvulla löytyneitä alieneita tutkimalla on kehitetty neuromodit, jotka antavat käyttäjälleen kykyjä muokkaamalla suoraan tämän aivorakennetta. Haittapuolena on, että jos neuromodin poistaa, käyttäjän aivoista pyyhkiytyvät kaikki muistot neuromodin asennuksen jälkeiseltä ajalta. Pelaaja törmää pelin aikana kaikenlaisiin systeemin sivutuotoksiin, kuten menneisiin versioihin itsestään. Tarinan kantavia teemoja ovatkin identiteetti, muistot ja persoonallisuus.
Myös niitä paljon puhuttuja valintoja pääsee tekemään. Uudelleenpeluuarvoa näyttäisi riittävän ainakin parin uusintakierroksen verran.
Huonoihin puoliin kuuluu pitkät latausajat ja se, että hakkerointia ei voi keskeyttää ja sen voi helposti aloittaa vahingossa. Pikkuärsytyksiä.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 4 845
Itselläni ainoastaan tuli noi kohtaukset kun alkoi alueen bossia haastamaan ja silloin pelaaja kaapattiin vaikka olisit lentokoneessa
Itse muuten tykkäsin pelistä vaikka ei far cry 3 fiboja tullutkaan(kolmonen oli eka kosketus sarjaan)
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 234
Guacamelee! 2
Varmaan ensimmäinen peli ikinä, jonka olen ostanut jo julkaisuviikolla. Kyllä kannatti ja pitäähän tämmöisiä tukea.
Ensimmäinen Guacamelee on meksikolaisiin myytteihin pohjaava metroidvania, jossa perinteiseen tapaan tasohypellään, piestään vihollisia ja tutkitaan puoliavointa maailmaa, josta aukeaa uusia salaisuuksia uusien kykyjen myötä. Pelin erotti kilpailijoista omalaatuinen taidetyyli ja huumori.
Guacamelee 2 on lisää samaa, mikä on erittäin hyvä juttu. Hahmonkehitys on pistetty uusiksi, mukana on pari uutta temppua ja liuta uusia vihollisia, mutta peli näyttää, kuulostaa ja tuntuu samalta kuin ennenkin. Kontrollit ovat särmät, grafiikat ja äänet hivelevät silmiä ja korvia ja kokonaisuus on harvinaisen hyvin toimiva ja hauska paketti.
Ykkösosassa pelaaja pystyi muuttumaan kanaksi. En ollut kauhean innoissani kun näin trailerista että kanana pelaamista on lisätty huomattavasti, mutta onneksi siihen on tehty isoja ja toimivia uudistuksia. Nyt kana on hyvä vaihtoehto taistelussa ja oikeasti käyttökelpoinen muissakin tilanteissa kuin ahtaisiin rööreihin tunkeutumisessa. Sillä on silti ehkä liian iso rooli.
Joidenkin arvostelujen mukaan haastetta on lisätty reilusti. En allekirjoita tätä. Jos halusi saada ykkösosassa onnellisen lopun, joutui suorittamaan kertakaikkiaan sadistisia haasteita... no, niin joutuu kakkosessakin, mutta päätarina tuntui helpommalta ainakin sarjaa paljon pelanneelle. En edes kuollut loppupomolle kertaakaan. Paremman lopun eteen joutuu kyllä tekemään kunnolla töitä, mutta onneksi huonompikin loppu jättää tällä kertaa hyvän maun suuhun.
Vähän miinuspuolia: tarina on mielestäni vähän haahuilua, ei yhtä jämäkkä paketti kuin ykkösosassa, ja pahikset reilusti unohdettavampia. Wannabe-showpainija Salvadorissa ei vain ole samaa karismaa kuin ykkösosan paholaismaisessa Calacassa. Mieleen jäi lähinnä tiimin muskelina toiminut hupaisa elävä kaktus.
Kahjoon huumoriin on panostettu enemmän kuin viimeksi ja mukana on paljon kohtia, joille repesin itse ääneen. Tuttuun tyyliin myös nettimeemejä, neljännen seinän rikkomista, ihanan surkeita sanaleikkejä ja typeriä viittauksia sinne sun tänne riittää.
Paremman lopun hakkaaminen läpi kesti noin 15 tuntia. Tylsää kohtaa ei tullut vastaan, jos ei lasketa sadistisimpia tasohyppelykohtia, joita joutui yrittämään varmaan viitisenkymmentä kertaa. 95-prosenttisesti peli on kuitenkin silkkaa hauskuutta.
Varmaan ensimmäinen peli ikinä, jonka olen ostanut jo julkaisuviikolla. Kyllä kannatti ja pitäähän tämmöisiä tukea.
Ensimmäinen Guacamelee on meksikolaisiin myytteihin pohjaava metroidvania, jossa perinteiseen tapaan tasohypellään, piestään vihollisia ja tutkitaan puoliavointa maailmaa, josta aukeaa uusia salaisuuksia uusien kykyjen myötä. Pelin erotti kilpailijoista omalaatuinen taidetyyli ja huumori.
Guacamelee 2 on lisää samaa, mikä on erittäin hyvä juttu. Hahmonkehitys on pistetty uusiksi, mukana on pari uutta temppua ja liuta uusia vihollisia, mutta peli näyttää, kuulostaa ja tuntuu samalta kuin ennenkin. Kontrollit ovat särmät, grafiikat ja äänet hivelevät silmiä ja korvia ja kokonaisuus on harvinaisen hyvin toimiva ja hauska paketti.
Ykkösosassa pelaaja pystyi muuttumaan kanaksi. En ollut kauhean innoissani kun näin trailerista että kanana pelaamista on lisätty huomattavasti, mutta onneksi siihen on tehty isoja ja toimivia uudistuksia. Nyt kana on hyvä vaihtoehto taistelussa ja oikeasti käyttökelpoinen muissakin tilanteissa kuin ahtaisiin rööreihin tunkeutumisessa. Sillä on silti ehkä liian iso rooli.
Joidenkin arvostelujen mukaan haastetta on lisätty reilusti. En allekirjoita tätä. Jos halusi saada ykkösosassa onnellisen lopun, joutui suorittamaan kertakaikkiaan sadistisia haasteita... no, niin joutuu kakkosessakin, mutta päätarina tuntui helpommalta ainakin sarjaa paljon pelanneelle. En edes kuollut loppupomolle kertaakaan. Paremman lopun eteen joutuu kyllä tekemään kunnolla töitä, mutta onneksi huonompikin loppu jättää tällä kertaa hyvän maun suuhun.
Vähän miinuspuolia: tarina on mielestäni vähän haahuilua, ei yhtä jämäkkä paketti kuin ykkösosassa, ja pahikset reilusti unohdettavampia. Wannabe-showpainija Salvadorissa ei vain ole samaa karismaa kuin ykkösosan paholaismaisessa Calacassa. Mieleen jäi lähinnä tiimin muskelina toiminut hupaisa elävä kaktus.
Kahjoon huumoriin on panostettu enemmän kuin viimeksi ja mukana on paljon kohtia, joille repesin itse ääneen. Tuttuun tyyliin myös nettimeemejä, neljännen seinän rikkomista, ihanan surkeita sanaleikkejä ja typeriä viittauksia sinne sun tänne riittää.
Paremman lopun hakkaaminen läpi kesti noin 15 tuntia. Tylsää kohtaa ei tullut vastaan, jos ei lasketa sadistisimpia tasohyppelykohtia, joita joutui yrittämään varmaan viitisenkymmentä kertaa. 95-prosenttisesti peli on kuitenkin silkkaa hauskuutta.
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 183
Minäkin olen odottanut tätä mutten ole raskinnut vielä ostaa.
Pystytkö vertaamaan tätä Hollow Knightiin? Se laajeni makuuni liikaa joka suuntaan ja "vääriä" kulkureittejä oli aivan liikaa, josta seurasi tappavan tylsää samojen alueiden koluamisia. Muistaakseni Guacamelee 1 oli mukavan suoraviivainen enkä tainnut eksyä kertaakaan ja aina tiesi mitä tuli tehdä seuraavaksi, mutta onko jatko-osassa otettu mallia esim. tuosta Hollow Knightin ärsyttävästä Soulsmaisesta tavasta että mitään ei kerrota ja peli antaa minimaalisesti tietoa jne.
Uutiset
-
Harrastaja toi FSR 4:n kaikille moderneille näytönohjaimille
18.9.2025 00:48
-
Turtle Beach julkaisi uuden Vulcan II TKL RGB -näppäimistön ja Burst II Pro -hiiren pelikäyttöön
18.9.2025 00:09
-
Uusi artikkeli: Testissä Honor 400 Pro
17.9.2025 17:15
-
Samsung aloitti Android 16 -pohjaisen One UI 8:n jakelun Galaxy-laitteille
17.9.2025 13:21
-
Video: Testissä Lemokey P1 HE -pelinäppäimistö
17.9.2025 12:23
Uusimmat viestit
-
-
-
-
-
Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)- Viimeisin: finWeazel