Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Kerro tarkemmin tästä, että "käytännössä olivat jo osa Venäjää ennen sitä".
No nimenomaan sitä että nuo DPR/LPR nukkehallitsijat olivat käytännössä täysin Venäjän ja Putinin pillin mukaan tanssivia ja nuo alueet eivät olleet sen enempää itsenäisiä mitä nämä Venäjän Georgian sodassa 2008 valtaamat alueet ovat tänä päivänä.
 
Jos heidän yhteiskunta ei olisi läpimätä ja olisi jotain teknologista osaamista jossain muussakin kuin propagandan syöttämisessä sosiaaliseen mediaan, niin Venäjä voisi olla jotenkin varteenotettava suurvalta.

Minkäänlaista oikeaa kansallista koheesiotakaan ei ole. Todellisuudessa ihmiset ovat isänmaallisia tasan siihen pisteeseen saakka kun heidän ei tarvitse tehdä tai maksaa kenenkään muun puolesta yhtään mitään. Tämmöisiä ihmisiä kun sitten lähetetään rintamalle pienten despoottien alaisuuteen joiden pääasiallinen huolenaihe on että eivät näytä huonolta omille esimiehilleen, niin käy niinkuin Ukrainassa on nyt käynyt.

Jos ryssät ei kärsisi tästä omasta osaamattomuudestaan, niin silloin voitaisiin vertailla lukuja ja tuotantokapasiteettia ym. Totuus kuitenkin on että yksinkertaisesti suurvaltana oleminen ei vaan toimi kun ryssät on ensinnäkin tyhmiä, eivät osaa katsoa mitään asiaa seuraavaa päivää pidemmälle ja jokainen yrittää rohmuta itselleen kaiken mahdollisen irtonaisen rahan. Jos epäilyttää että onkohan asia ihan näin, niin voi vilkaista miten siellä menee asiat tällä hetkellä.
Onhan siellä huipouosaamista. Avaruuus/raketti ja viimeisimpänä vedenalaiset touhut että NATOkin ihmeissään: Kommentti: Venäjällä on katala vedenalainen suunnitelma – näin Nato aikoo vastata uhkaan

Lisäksi rikkaita ihmisiä siellä on se verran että me Suomessa olemme melko perseaukisia, varallisuus jakauma toki erilainen :).
Ukrainan tilanne on suurelta osin Saksan syytä, joka torppasi Ukrainan liittymisen Natoon vuonna 2008. Jos Ukraina olisi ollut Natossa, tätä sotaa luultavasti ei olisi nähty.
Tai vaihtoehtoisesti olivat jo silloin sen verran nerokkaita että estivät 3. maailmansodan ennakoivasti.
 
No nimenomaan sitä että nuo DPR/LPR nukkehallitsijat olivat käytännössä täysin Venäjän ja Putinin pillin mukaan tanssivia ja nuo alueet eivät olleet sen enempää itsenäisiä mitä nämä Venäjän Georgian sodassa 2008 valtaamat alueet ovat tänä päivänä.
Niin, sillä huomiolla, että Venäjä on "liittänyt itseensä" myös alueita, joita se ei ole koskaan miehittänytkään. Ja esimerkiksi Hersonin kaupungin, jota se miehitti jonkin aikaa kunnes häädettiin vittuun.
 
Onhan siellä huipouosaamista. Avaruuus/raketti ja viimeisimpänä vedenalaiset touhut että NATOkin ihmeissään: Kommentti: Venäjällä on katala vedenalainen suunnitelma – näin Nato aikoo vastata uhkaan

Lisäksi rikkaita ihmisiä siellä on se verran että me Suomessa olemme melko perseaukisia, varallisuus jakauma toki erilainen :).

Tai vaihtoehtoisesti olivat jo silloin sen verran nerokkaita että estivät 3. maailmansodan ennakoivasti.
Eiköhän tuossa perseilty vaan. Ei Kiina ollut silloin vielä tuollainen merivalta kuin nykyään on. Eli menetetty tilaisuus väistää tuo. Venäjä toki olisi hyökännyt jonkun toisen kimppuun jos ei tuonne, sen sijaan. Ehkä jopa tänne, kun ei oltaisi Natossa varmaan vieläkään..
 
Oisin ostanu jos oisin tienny, ja ostaisin edelleen.. eikä mua haittais et kantaa otetaan näinkin.
Kauppiaat siis vetoavat epäpoliittisuuteen tai muuhun woketukseen kun eivät ota myyntiin tai poistavat myynnistä ryssää pilkkaavia tuotteita. Kuulostaa siltä että cittarissa on samaa uskontoa kuin teboililla.
 
Onko se jotenkin vähemmän tuomittavaa? Kyllähän nyt yleissivistyksenkin takia kuuluu käydä myös homobaarissa välillä jos ylipäänsä viihteellä.
Siis mitä ihmettä? Miten tämä liittyy ukrainan sotaan ja siihen että väite yökerhopakkovärväämisestä oli valejuttu? Tottakai valeuutinen pitää paljastaa ja siitä hyvä mainita usemmankin kerran ettei porukka luule oikeaksi eikä alkaa vääntämään mitään aivan puuta heinää täysin muista asioista.
 
Kauppiaat siis vetoavat epäpoliittisuuteen tai muuhun woketukseen kun eivät ota myyntiin tai poistavat myynnistä ryssää pilkkaavia tuotteita. Kuulostaa siltä että cittarissa on samaa uskontoa kuin teboililla.
Vähän veikkaan että nämä "epäpoliittiset" kauppiaat kuitenkin myyvät eri kontekstissa jotain sateenkaarituotteita, Che Guevara t-paitoja/penaaleja jne. On ymmärrettävää ettei kukaan halua kauppaansa mitään Adolf Hitler nukkeja, hakaristilippuja tai Putin-tauluja, mutta jos tälle absoluuttisen "epäpoliittiselle" linjalle lähteen niin aikamoisen miinakentän läpi saa kahlata.

En syytä ketään ilman todisteita, mutta en olisi yllättynyt jos tältä kauppiaalta löytyisi historiasta Venäjää ymmärtäviä tai anti-NATO lausuntoja.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
260 542
Viestejä
4 524 182
Jäsenet
74 641
Uusin jäsen
Repolaine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom