Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Lupaavaa tässä on se, että toisin kuin esim. aiemmin kesällä sillanpäällä Dneprin itärannalla tai useammalla rintamalohkolla koilisessa, tällä kertaa Tokmakin suunnalla ei ole ainakaan minun korvaani kuulunut Venäjän vastahyökkäyksistä. Joka päivä Ukraina etenee, mutta ilmeisesti Venäjällä ei ole nyt kykyä tehdä siellä onnistuneita vastahyökkäyksiä.
Viime päivinä Venäjä on yrittänyt iskeä useamman kerran kunnolla vastaan Robotynen eteläpuolella, mutta nämä vastaiskut on lyöty. Ukrainan onnistuttua säilyttämään momentumin tuolla rintamalohkolla, näyttäisi siltä, että pääpuolustuslinjaa, eli toista puolustuslinjaa, eli ensimmäistä Surovikin linjaa, tullaan koettelemaan isommin lähiviikkojen aikana.
 
Tämä polttoainepula eräässä maailman suurimmassa öljyntuottajamaassa näyttää kehittyvän varsin mainioon suuntaan ja nopeasti.
Niinpäs näyttää myös venäläisissä lehdissä lukevan. Rostovissa kuvernööri on joutunut pitämään asiasta tiedotustilaisuuden ja on samalla kommentoinut bensan loppumisen lisäksi myös toistuvia sähkökatkoksia. Insinöörit eivät löydä syytä sähkökatkoksille ja niitä on ollut myös kuvernöörin asunnossa kolme kertaa päivässä.

" Tänä kesänä Rostovin esikaupunkien asukkaat valittavat jatkuvasti sähköpiikeistä ja sähkökatkoksista. Kodinkoneet paloivat monissa taloissa. ". 161.ru/text/gorod/2023/09/07/72682379/
 
Perustuuko tämä optimismi ainoastaan Euroopan unionin ja Amerikan Yhdysvaltojen sympatiaan vai odotetaanko Ukrainassa tapahtuvan jonkinlainen talousihme sormia napsauttamalla?

Jos verrataan sotaa käyviä maita, niin lähin esimerkki voisi olla Etelä-Korea, jolla kesti kuitenkin 40 vuotta sodan jälkeen ennen kuin elintaso alkoi lähestyä Läntistä Eurooppaa.

Jos puhutaan jälleenrakennuksesta ensisijaisesti Nato-valtioiden tukivaroin niin kannattaa tähänkin suhtautua hieman kriittisesti. Kaikkihan me muistamme mitä tapahtui mm. Haitin jälleenrakennukseen käytetyille rahoille, enkä luottaisi että Ukkien korruptio vähentyisi niin dramaattisesti kuin sensaatiolehdet antavat ymmärtää. Rehellisesti sanottuna puhutaan kuitenkin kehitysmaasta, joka on ollut taloudellisesti ja inhimillisen kehityksen osalta huomattavasti jäljessä muista Eurooppaan integroituneista itäblokin maista kuten Puolasta tai Romaniasta.
Eikö sana kapitalismi kerro sinulle mitään? Venäjä on poistunut kuvioista valtiona johon sijoittaa. Kiina vetää voimien tunnossa omaa showta ja länsimaat ovat jarruttamassa investointeja kiinaan. Ukraina siivoaa omaa pesää korruptiosta. Ukrainalla on verrattain paljon kansalaisia. Matala palkkataso ja halu länsimaistua. Teollista osaamista löytyy. Pelkästään mittavat jälleenrakennusurakat houkuttelevat ulkomaista pääomaa puhumattakaan siitä, että sijoittajat etsivät kuumeisesti sopivaa kohdetta jolla on potentiaalia.
 
Jos verrataan sotaa käyviä maita, niin lähin esimerkki voisi olla Etelä-Korea, jolla kesti kuitenkin 40 vuotta sodan jälkeen ennen kuin elintaso alkoi lähestyä Läntistä Eurooppaa.
Jos 40v päästä olisi läntisen euroopan tasolla, niin eikö se olisi varsin hyvin? Varsinkin jos oletetaan , kuvitellaan että tämä läntinen verokki kehittyy kuten kansaliset odottaa.

Jos puhutaan jälleenrakennuksesta ensisijaisesti Nato-valtioiden tukivaroin niin kannattaa tähänkin suhtautua hieman kriittisesti. Kaikkihan me muistamme mitä tapahtui mm. Haitin jälleenrakennukseen käytetyille rahoille, enkä luottaisi että Ukkien korruptio vähentyisi niin dramaattisesti kuin sensaatiolehdet antavat ymmärtää. Rehellisesti sanottuna puhutaan kuitenkin kehitysmaasta, joka on ollut taloudellisesti ja inhimillisen kehityksen osalta huomattavasti jäljessä muista Eurooppaan integroituneista itäblokin maista kuten Puolasta tai Romaniasta.
Haita vanha kunnon teollisuus maa... ja Ukraina, eikun...

Se totta että Ukraina oli tiiviisti Venäjä syleilyssä, mutta muutos alkoi liki 10v sitten, vahvistu 20 luvulla, putin nyt vähän ottanut nokkiinsa.

Jos vertaa Viroon, Romaniaan 35v sitten, Puolaan, itä-saksaan jne. 35v sitten, moskovan panssarit oli, mutta maat tuhottu vähän toisin, kyllä osasta neuvosto alueista tai ns itsenäisistä harppo nopeasti, vaikka korruptio oli järkyttävää. Ukrainassa on jotain toisin, mutta sitten on sitä paljon rankempaa työtä mitä noilla jotka ns rauhanaikana vapautu.

Toki voidaan kuvitella miten asiat tullaan sössimään, mutta nyt on tilanne että kaikki Ukrainalaisten kumppanit ilmaissut tahtonsa yrittää.
 
Kaikkihan me muistamme mitä tapahtui mm. Haitin jälleenrakennukseen käytetyille rahoille, enkä luottaisi että Ukkien korruptio vähentyisi niin dramaattisesti kuin sensaatiolehdet antavat ymmärtää. Rehellisesti sanottuna puhutaan kuitenkin kehitysmaasta, joka on ollut taloudellisesti ja inhimillisen kehityksen osalta huomattavasti jäljessä muista Eurooppaan integroituneista itäblokin maista kuten Puolasta tai Romaniasta.
Tässä on muistettava se, että Venäjä ei ole antanut Ukrainan kehittyä muiden itsenäisten valtioiden tavoin vaan on aina pyrkinyt venäläistämään Ukrainan aluetta, pitämään sen kontrollissaan ja lopulta saamaan sen itselleen. On mm. dumpattu ryssiä (tai korrektimmin tehty väestönsiirtoja) erityisesti itä-Ukrainaan ja Krimille samalla, kun on näännytetty ukrainalaiset nälkään ja siirretty heitä Siperiaan. On yritetty saada ukrainalaiset epäilemään omaa identiteettiään ja valtiotaan, ja yksi keino rapauttaa uskoa yhteiskuntaan on mädättää rakenteet korruptiolla. Strategia on ollut, että maa kehittyisi Venäjää hitaammin, jotta ukrainalaiset näkisivät lopulta kotimaanaan mieluummin Venäjän kuin Ukrainan.

Jos Venäjä häviää sodan, ja varsinkin jos Venäjällä sen seurauksena tapahtuisi positiivista yhteiskunnallista kehitystä, Ukraina alkaisi vihdoin kehittyä omaan tahtiinsa. Etniset ukrainalaiset ovat monessa mielessä hyvin lähellä puolalaisia ja Ukrainasta voisi nopeastikin tulla samankaltainen Puolan kanssa.
 
Neuvostoliitossa on nähty Ukraina aika integroiduksi "samaan" valtioon aiemmin. Näin historian toimia katsellessa, kuten myös Valko-Venäjä. Pääkaupungin siirto väljemmille vesille tältä suunnalta mm. ja sitten tuo Krimin luovutus Ukrainalle aikoinaan.
 
Venäjän valtion hyökkäysvoimat ovat totaalisesti nöyryytettu ja pahasti lyöty.

Putin on nolannut itsensä bunkkerirottana joka ensin piiloutuu bunkkeriin, sitten pelkurina lähtee pakoon Wagnerin marssia ja lopulta pettää Prigozhinin tappamalla tämän.

Käytännössä Putin on menettänyt kaiken arvostuksen kaikkein muiden paitsi muutaman typerimmän vatnikin silmissä.

Ja venäjän talous on pakotteilla tuhottu melko pahasti, ja Venäjän teollinen tuotantokyky mihinkään 1980-lukua kehittyneempään on romahtanut.

Ja Venäjän tärkein teollinen vientituote on ollut aseet. Nyt venäläiset aseet on myös totaalisesti nöyryytetty, joten juuri kukaan muu kuin Pohjois-Korea, Iran ja Kuuba ei tule enää venäläisiä aseita ostamaan.
Kaikkien ostohalut suuntautuu nyt
* T-90n sijasta Leopard 2iin, Abramseihin ja Challenger 2iin,
* BMD-4n sijasta Bradleyihin ja jopa Paseihin,
* S-400n ja S-500n sijasta Patriotteihin, NASAMSeihin, Iris-T:ihin ja SAMP/T:ihin
* Tunguskojen sijasta Gepardeihin ja Skynexeihin.
* Su-35n ja SU-34n sijasta ihan mihin tahansa länsikoneisiin,
* Ka-52n sijasta ihan mihin tahansa länsikoptereihin,
* Ja lisäksi vielä HIMARSeihin, Javelineihin, Bayraktareihin.

Venäjä on käytännössä menettänyt markkinat tärkeimmiltä vientiteollisuustuotteiltansa.

Lähdettä väitteelle? Luvut mitä itse löydän puhuu on. 400 miljardista, mutta ne on keväältä.

Lähdettä väitteelle?

Moni on palannut jo, vaikka sota ei ole loppunut. Kun pohjoisen alueet on saatu vapautettua ja on selvää, että mitään nopeaa Venäjän voittoa ei ole näköpiirissä.

Kollaboraattirit ovat rikollisia => menevät vankilaan, tosin suurin osa välttääkseen vankilan käytännössä pakenee venäjälle, jos pääsee.

Ja Ukrainalaisia venäjämielisiä ei paljoa enää ole. Siitä porukasta, joka joskus 2014 oli venäjämielistä aika moni on tajunnut mikä on asioiden oikea laita.

Jonkin verran tosin Ukrainan alueelle on muuttanut Venäjältä laittomia siirtolaisia. Nämä ovat laittomia maahantunkeutujia. Näistä suurin osa lähtenee ihan itse Venäjän puolelle kun Ukrainan joukot lähestyy.
Loput voidaan karkoittaa venäjälle tai laittaa vankilaan.

Satamasta voi olla tuhottu nostureita ja varastoja, mutta kyllä ne laiturit jne lienee aika ehjinä. Uusien nosturien rakentamienn tuhottujen tilalle ei ole kovin paha kun on paikka, mihin ne rakentaa.

Ja ei siellä merellä niin paljoa niitä miinoja ole.

Melkoista liioittelua.

Ei ole tuo ydinvoimala ole mitenkään käyttökelvoton kuin hyvin tilapäisesti. Sen jälkeen kun on vapautettu, saadaan ehkä luokkaa kuukaudessa tuottamaan sähköä aika hyvällä teholla. Lähinnä pitää vaan saada jäähdytysvesi kulkemaan kunnolla, varmistua että venäjä ei ole miinoittanut jotain ja vähän tehdä huoltoja, jotka venäjän miehityksen aikana oli jätetty tekemättä.

Kyllä Ukrainalla on ollut paljon ihan omiakin projekteja (mm. Antonovin lentokonetehdas on tehnyt ihan ukrainalaisia koneita), ja toimineet myös alihakkijoina amerikkalaisille avaruusalan firmoille.

Ja telakkateollisuutta Ukrainassa on paljon, tällä ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa.

Ja esim. Venäjän osuus Ukrainan viennistä oli 2017 enää 9%, EUn osuus 40%, muut entiset neuvostoliiton maat 15%.

Hyvin tilapäinen tilanne, joka korjautuu kun sota on ohi.

Tähän vielä lisätäkseni. EU on edelleen riippuvainen kaasusta. Jahka sota loppuu ja Ukraina korjaa tiettyjä asioita, niin kaasua voidaan ostaa ihan EU maasta. Sikali mikäli jos joku on unohtanut niin Ukrainalla on kaasua ihan pirusti.
 
Mikähän Jumala kompleksi muskilla on jos väite pitää paikkansa. Onkohan tälle starlinkille vaihtoehtoa?
Oli ehtiny jo kommentoimaan, että ei Krimillä ollutkaan yhteyttä jota sulkea. e: ps. avaa jakamaas linkkiä, esim. mistä väitteeestä puhut (otsikko voi elää jne..)
 
Oli ehtiny jo kommentoimaan, että ei Krimillä ollutkaan yhteyttä jota sulkea. e: ps. avaa jakamaas linkkiä, esim. mistä väitteeestä puhut (otsikko voi elää jne..)
Muskin versio on että tuli pyyntö avata ja kieltäytyi ettei Venäjän laivastolle sattuisi mitään:
elonfleet.png
 
Viimeksi muokattu:
Muskin versio on että tuli pyyntö avata ja kieltäytyi ettei Venäjän laivastolle sattuisi mitään

Ottaen huomion miten vaikeaa Elonilla on pysyä totuudessa, olisi mielenkiintoista tietää kumminpäin tilanne meni koska CNN:n mukaan yhteydet katkaisiin hyökkäyksen ollessa jo menossa "As Ukrainian submarine drones strapped with explosives approached the Russian fleet, they “lost connectivity and washed ashore harmlessly". Onhan sekin tietysti mahdollista että ukrainalaiset lähetti hyökkäyksen liikkeelle tajutakseen että yhteydet ei toimikkaan loppuun asti ja sitten yritettiin pyytää Starlinkkiä purkamaan geofencingiä. Mutta oli miten oli, kiva nähdä kuinka paljon Elon välittää venäjän sotilaallisen suorituskyvyn ylläpitämisestä.
Oletan kyllä että joku fanipoika tulee kohta kertomaan että miten Elonia on taas ymmärretty väärin.
 
Mikähän Jumala kompleksi muskilla on jos väite pitää paikkansa. Onkohan tälle starlinkille vaihtoehtoa?
Väite ei pidä paikkaansa. Starlinkkiä ei koskaan ollut aktivoitu tuolla alueella niin ei sitä voitu sen vuoksi deaktivoidakaan. Ukraina kyllä kysyi, että saisiko tuonne nettiä, mutta vastaus oli ei.
 
Muskin versio on että tuli pyyntö avata ja kieltäytyi ettei Venäjän laivastolle sattuisi mitään:
elonfleet.png
Mahtava tuo loppu kommentti. Ukraina puolustautuu Venäjän hyökkäykseltä niin se on ”act of war” ja ”conflict escalation”.
Eiköhän Venäjä ole itse aiheuttanut kaiken paskan aivan itse ja sietääkin ottaa turpaan?
 
Väite ei pidä paikkaansa. Starlinkkiä ei koskaan ollut aktivoitu tuolla alueella niin ei sitä voitu sen vuoksi deaktivoidakaan. Ukraina kyllä kysyi, että saisiko tuonne nettiä, mutta vastaus oli ei.
Oli tilanne kummin päin vaan, niin Elonin päätöksellä tuo hyökkäys kuitenkin failasi ja Venäjän laivasto pystyi jatkamaan ohjusiskuja Ukrainan maaperälle aiheuttaen tuhoa ja kärsimystä.
 
Väite ei pidä paikkaansa. Starlinkkiä ei koskaan ollut aktivoitu tuolla alueella niin ei sitä voitu sen vuoksi deaktivoidakaan. Ukraina kyllä kysyi, että saisiko tuonne nettiä, mutta vastaus oli ei.
Jos tarkkoja ollaan niin starlink oli toki jossain vaiheessa käytettävissä siellä ymmärtääkseni kunnes Musk päätti tuon geofencingin laittaa päälle ettei Ukraina voisi liian syvälle linjojen taakse iskeä. Tuossa linkatussa jutussa esitetään asiaa niinkin että ehkä tämä pyyntö olisi tullut suht pian eston jälkeen.

Mahdollista siis että Ukraina aikoi iskeä, dronet lakkasikin kesken toimimasta kun Elon katkaisi jolloin Elonille lähti tuo hätäpyyntö josta kieltäytyi.
 
Oli tilanne kummin päin vaan, niin Elonin päätöksellä tuo hyökkäys kuitenkin failasi ja Venäjän laivasto pystyi jatkamaan ohjusiskuja Ukrainan maaperälle aiheuttaen tuhoa ja kärsimystä.
Oli miten oli, niin kummassakin tapauksessa paska totuus on se, että Elonilla aivan liikaa valtaa ollut (on) kun/jos kyennyt vaikuttamaan konkreettisella tavalla sodan kulkuun yksittäisenä ihmisenä. Jos mennyt kuten Musk sanoo, niin kieltämättä itsekin voisi olla puuttumatta asiaan ja antaa tilanteen olla kuten oli sillä hetkellä. Ei tollaisia päätöksiä pitäisi joutua tekemään (ihmiselämistä kyse).
 
Oli miten oli, niin kummassakin tapauksessa paska totuus on se, että Elonilla aivan liikaa valtaa ollut (on) kun/jos kyennyt vaikuttamaan konkreettisella tavalla sodan kulkuun yksittäisenä ihmisenä.

Eikä se edes ole sillä oikealla puolella vaan yrittää esittää tolkun ihmistä.
Tässä itseasiassa näkyy hyvin mikä ongelma tolkun ihmisissä on, kun ne kieltäytyy tasapuolisuuden takia tuomitsemaan Venäjän toimia niin ne käytännössä tukee niitä
 
Väite ei pidä paikkaansa. Starlinkkiä ei koskaan ollut aktivoitu tuolla alueella niin ei sitä voitu sen vuoksi deaktivoidakaan. Ukraina kyllä kysyi, että saisiko tuonne nettiä, mutta vastaus oli ei.
Oliko se siis sammutettu aikaisemmin, vai Krim oli muuten vaan ilman kattavuutta? Satelliitteja alueella on kuitenkin ollut.
 
Oliko se siis sammutettu aikaisemmin, vai Krim oli muuten vaan ilman kattavuutta? Satelliitteja alueella on kuitenkin ollut.

"Musk’s decision, which left Ukrainian officials begging him to turn the satellites back on, was driven by an acute fear that Russia would respond to a Ukrainian attack on Crimea with nuclear weapons"*

Hyvä huomata että ryssien propaganda toimii ainakin joihinkin vähempilahjaisiin ;) Toisaalta jos on valmiiksi syvässä päädyssä niin valitettavasti tuo ei yllätä, samaa paskaahan jenkkien republikaanit jauhaa kun ne yrittää rajoittaa tai lopettaa demokraattien tuen Ukrainalle.

*https://edition.cnn.com/2023/09/07/...y-walter-isaacson-ukraine-starlink/index.html
 
No osa reppuleista myös kannattaa tukea. Lähinnä se syvä maga pääty sitä yrittää estellä :)

Mutta jännä tuo Muskin ilmoitus. Eli kytki sen pois, koska Venäläiset halus ja sit pyydettiin uudestaan päälle, mutta ei vaan voinut, koska tekosyy.
 
No osa reppuleista myös kannattaa tukea. Lähinnä se syvä maga pääty sitä yrittää estellä :)

Toisaalta onko sillä väliä jos seuraava reppuleiden presidenttiehdokas tulee todennäköisesti syvästä päädystä? Vai onko republikaaneilla Ukrainaa tukevia ehdokkaita jotka voisi oikeasti voittaa vaalit?
 
Mutta jos palataan sitten taas asiaan tietääkö kukaan mihin skenaarioon nuo köyhdytetystä uraanista tehdyt ammukset ovat tulossa? Kovasti niistä pöhistään, mutta onko ukrainalla oikeasti vaikeuksia läpäistä venäläistankkeja ilman niitä? Onhan ne varmasti hyvä lisä arsenaaliin, mutta jotenkin tuntuu että keskustelu niiden ympärillä on taas isompaa kuin niiden vaikutus taistelukentällä. Kysäisin aikaisemmin että onko kukaan nähnyt tankki vs tankki videoita viime aikoina ja aika hiljaista oli.
 
Itse luulen, että niistä nousee otsikoita koska uraani.

Ja sitten siitä assosiointia ydinaseisiin, koska uraani.
 
Eikös ryssät ole käyttäny näitä koko sodan ajan mutta nyt vetäneet herneet nenään kun uketkin alkaa käyttämään?
 
Toisaalta onko sillä väliä jos seuraava reppuleiden presidenttiehdokas tulee todennäköisesti syvästä päädystä? Vai onko republikaaneilla Ukrainaa tukevia ehdokkaita jotka voisi oikeasti voittaa vaalit?
Ukrainan tukeminen on USA aseteollisuudelle niin suuri bisnes mahdollisuus että voitelevat kaikki tärkeät päättäjät puolueesta riippumatta.
 
Mutta jos palataan sitten taas asiaan tietääkö kukaan mihin skenaarioon nuo köyhdytetystä uraanista tehdyt ammukset ovat tulossa? Kovasti niistä pöhistään, mutta onko ukrainalla oikeasti vaikeuksia läpäistä venäläistankkeja ilman niitä? Onhan ne varmasti hyvä lisä arsenaaliin, mutta jotenkin tuntuu että keskustelu niiden ympärillä on taas isompaa kuin niiden vaikutus taistelukentällä. Kysäisin aikaisemmin että onko kukaan nähnyt tankki vs tankki videoita viime aikoina ja aika hiljaista oli.

Käsittääkseni Britit antoi noita Challengereihin jo ajat sitten.
 
Ukrainan tukeminen on USA aseteollisuudelle niin suuri bisnes mahdollisuus että voitelevat kaikki tärkeät päättäjät puolueesta riippumatta.
Niin, kysehän ei ole ole lahjoituksista teoriassa, vaikkakin käytännössä niin onkin. Muun muassa Britit makso viimeisen erän 2. maailmansodan "lahjoituksista" vasta 2000-luvulla jenkeille, vaikka toki sekin taisi olla lopulta vain pieni osa koko arvosta. Maksokoha ryssät/neukut penniäkää takas ~10 miljardin dollarin avustuksista mitä saivat?

Mut joka tapauksessa melkeinpä irtokarkki-näytteitä jenkkien aseteollisuudelle noi avustukset. Pöljiä ne, jotka tota siellä vastustaa. Rahaa palaa jokatapauksessa tähtitieteellisiä määriä armeijaan, vaikkeivat mitään missää teekkään maan hyväksi. Jotenki siellä on kuite esim. myyty irakissa sotineet "isänmaallisina". Hassu maa.

e: enkä siis tarkoita dissata USAn osuutta Ukrainan avussa. Lähinnä noita vastustajia siellä, jotka ei ymmärrä että heidän armeija on iha järjetön rahareikä ja Ukrainan avustamisella ei ole mitää merkitystä siinä kokoluokassa. Valtiona kuite tienaavat pirusti tolla teollisuudenalalla ja mikäs sen parempaa kuin sota sille.
 
Viimeksi muokattu:
Itse luulen, että niistä nousee otsikoita koska uraani.

Ja sitten siitä assosiointia ydinaseisiin, koska uraani.
Köyhdytetty uraani on vissiin aika hiton myrkyllistä ja ympäristölle haitallista, vaikka ei juuri säteilekään. Painavaa, kovaa ja terottuu mennessään, eli hyvää panssarin läpäisyyn.
 
Suurin ongelma on kuitenkin Kakhovkan padon tuhoutuminen, jonka myötä voimalaitos ei saa riittävästi jäähdytysvettä tuotannollista käyttöä varten. Pelkästään nykyisessä ylläpitotilanteessa vesivarastot saattavat riittää hyvällä tuurilla riittää vuoden loppuun asti.

"Energoatom reports that the water level in the pond which is used to cool the Zaporizhzhia Nuclear Power Plant (ZNPP) no longer depends on the Kakhovka reservoir and is stable."

Väitteesi siitä, että nykyisessä ylläpitotilantessa vesi riittäisi vain vuoden loppuun asi on täyttä roskaa.

Uutta jäähdytysvesivarastoa ei ihan hetkessä saada pystytettyä vaan puhutaan ennemmin kymmenistä vuosista, mikäli riittävä rahoitus saadaan varmistettua.

Kannattaa katsoa nyt peiliin, että keltä tässä realismi on hukassa, jos kuvittelee, että veden saamisessa kestää kymmeniä vuosia.

Ei tarvi "pystyttää uutta jäähdytysvesivarastoa". Riittää, että saadaan joen vedenpinta nousemaan vanhan jäähdytysvesivaraston kohdalla.

Ja että vedenpinta saadaan ydinvoimalan kohdalla nousemaan, ei tarvi korjata sitä alkuperäistä patoa joka on n. sadan kilometrin päässä ja odotella että ziljoona kuutiota vettä virtaa koko patoaltaan alueelle.

Voidaan esim. rakentaa paljon pienempi pato juuri siihen jäähdytysvesialtaalle menevän uoman jälkeen. Tämä pato nostaa vedenpintaa kaikkialla sitä padosta ylöspäin.
Ja koska se ydinvoimala on 100km päässä siitä padosta, se vesi on sen kohdalla jo luonnollisesti ilman patoa paljon ylempänä kuin mitä se on siellä vanhan padon luona, uuden padon tarvitsee nostaa sitä vedenpintaa paljon vähemmän.
 
Köyhdytetty uraani on vissiin aika hiton myrkyllistä ja ympäristölle haitallista, vaikka ei juuri säteilekään. Painavaa, kovaa ja terottuu mennessään, eli hyvää panssarin läpäisyyn.

TIheys ei tee aineesta myrkyllistä. Uraani on kemiallisesti aika vaaratonta. Sen sijaan Plutonium on kemiallisten ominaisuuksiensa puolesta aika vaarallista.
 
Mutta jos palataan sitten taas asiaan tietääkö kukaan mihin skenaarioon nuo köyhdytetystä uraanista tehdyt ammukset ovat tulossa? Kovasti niistä pöhistään, mutta onko ukrainalla oikeasti vaikeuksia läpäistä venäläistankkeja ilman niitä? Onhan ne varmasti hyvä lisä arsenaaliin, mutta jotenkin tuntuu että keskustelu niiden ympärillä on taas isompaa kuin niiden vaikutus taistelukentällä. Kysäisin aikaisemmin että onko kukaan nähnyt tankki vs tankki videoita viime aikoina ja aika hiljaista oli.
Kattelin tossa yhden podcastin jossa sanottiin että jenkit on jo kehittäneet uuden sukupolven ammuksia omiin tankkeihinsa ja varmaankin tällä tehdään lisää varastotilaa ja heitetään vanhaa pois. Varmuutta tästä ei tosin ole mutta ei kuulosta tuulesta temmatulta.
 
Kuten monen muunkin kaluston kohdalla, ne säästää kierrätyksen. Kalustoa, jota muutenkin ollaan päivittämässä uudempaan menee paljon Ukrainaan. Mutta MAGA hörhöt vastustaa tuota, ja syy on aika pitkälti venäjän agendan ajamisessa.
 
Ukraina on avannut uuden hyökkäyssuunnan, nyt on edetty Donetsin kaupungin lähellä Avdiivkan kaupungista etelään kohti Donetskin lentokenttää.

Samalla lentokentän länsipuolelta on myös hyökätty itään kohti lentokenttää. Jos tuo hyökkäys onnistuu, lentokentän luoteispuolella olevat venäläiset uhkavat jäädä mottiin.
 
Suurin ongelma on kuitenkin Kakhovkan padon tuhoutuminen, jonka myötä voimalaitos ei saa riittävästi jäähdytysvettä tuotannollista käyttöä varten. Pelkästään nykyisessä ylläpitotilanteessa vesivarastot saattavat riittää hyvällä tuurilla riittää vuoden loppuun asti. Uutta jäähdytysvesivarastoa ei ihan hetkessä saada pystytettyä vaan puhutaan ennemmin kymmenistä vuosista, mikäli riittävä rahoitus saadaan varmistettua.

"Energoatom reports that the water level in the pond which is used to cool the Zaporizhzhia Nuclear Power Plant (ZNPP) no longer depends on the Kakhovka reservoir and is stable."
Väitteesi siitä, että nykyisessä ylläpitotilantessa vesi riittäisi vain vuoden loppuun asi on täyttä roskaa.

Itse en laittaisi kovin painoarvoa Energoatomin tiedotteisiin, tieto tulee "Rosatomin" työntekijöiltä joita selkärankaa painaa venäläinen kiväärinpiippu. Ja kun tiedonkulussa on venäjä matkassa ei sillä ole mitään painoarvoa. Pitäisin eilen julkaistua IAEA:n tiedonantoa samasta tietolähteestä tarkimpana joka kertoilee mm. : "ZNPP on ilmoittanut IAEA:n tiimille, että tällä hetkellä käytössä olevat seitsemän kaivoa vastaavat hieman yli puolet siitä noin 250 kuutiometristä vettä tunnissa, joka tarvitaan sprinklerilammikoiden jäähdytysveden ylläpitämiseen. Tämä olettaa, että kaikki yksiköt pysyvät sammutettuina. Loput jäähdytysvedestä pumpataan tällä hetkellä kohteen viemärijärjestelmästä." Ja tämäkin lähinnä siksi että IAEA tekee omia tarkastuksiaan. Toisaalta tarkistuskäynnillä havaittiin viime kuun vaihteessa että : " IAEA:n asiantuntijat sanoivat. ZNPP:n jäähdytyslammen korkeus laskee edelleen noin 1 senttimetriä päivässä, kun taas ZTPP:n tulokanavasta vettä pumpataan säännöllisesti sen poistokanavaan kompensoimaan jäähdytykseen käytettyä tai luonnollisen haihtumisen kautta hukkaavaa vettä. Alueella on riittävästi jäähdytysvettä useiksi kuukausiksi." Eli käytännössä vettä riittää "useiksi kuukausiksi" ja jos lisäkaivoja saadaan niin pitempään mutta käytännössä vedenpinta koko ajan vielä laskee. Nykytahdilla pinta on vuodenvaihteessa 1m alempana. Stabiili tilanne?

Tuotannolliseen käyttöön saamiseen menee vuosia, mitään väliaikaista patoa tuskin kukaan alkaa rahoittamaan ja mitä ukrainalaisten taholta on kuulunut niin Nova Kahovka korjataan ja voimala uusitaan, ongelmana rahoitus ja nykyinen sotatilanne. Edellisenkin padon teko oli neuvostoliitolta jättimäinen urakka.
 
Ukraina on avannut uuden hyökkäyssuunnan, nyt on edetty Donetsin kaupungin lähellä Avdiivkan kaupungista etelään kohti Donetskin lentokenttää.

Samalla lentokentän länsipuolelta on myös hyökätty itään kohti lentokenttää. Jos tuo hyökkäys onnistuu, lentokentän luoteispuolella olevat venäläiset uhkavat jäädä mottiin.
En voi sille minkään mut odotan innolla et alkaa dominoefekti ja motteja yms alkaa tulla enempi.. hitaasti toki koska hyvät linjat keretty tekeen. Mutta koko ajan enempi pieni on isoa karhua rökittänyt
 
Telegramissa ollut partisaanien iskuja, joissa väijyttävät Ukrainan partioita. Väitteiden mukaan ko. Iskut tapahtuneet Sumyn suunnalla. Eikä niillä ollut pienintäkään aikomusta ottaa vankeja. Kohtuu karua menoa. Iskujen aikajanasta ei mitään käryä, mutta kesämaalla ko. Iskut ainakin olivat.
 
Karua settiä, singolla henkilöautoa. Tältä kesältä nuo pätkät taitaa olla tosiaan.
 
Täytyy sanoa että huvittavinta on ryssätrollien selitykset sodan etenemisestä. Venäjä ei yksinkertaisesti pysty lopettamaan voittamista. Perääntymiset on joko ansoja tai linjojen suoristamista jossa jätetään pois turhia alueita. Perääntyminen noin yleensäkin on pelkkää voittoa koska Ukraina menettää niin paljon miehistöä, Venäjä ei juuri mitään.

Mietin välillä että pakostakin näillä pahimmilla vatnikeilla on oltava syvää uskoa Venäjän suuruuteen ja voittamattomuuteen, sitten kun joutuu katselemaan tätä nöyryytystä niin fiilikset on varmaan melko kaksijakoiset.
 
Tuo lienee toki ihan yleistä missä tahansa sodassa. Niin natsit, kuin kaikki muutkin pataan ottaneet on ylläpitäneet loppuun asti kuvaa siitä, että kyllä tämä vielä tästä. Loppuun asti moraalin ylläpitäminen on tärkeimpiä asioita.
 
Sodan kulkua voi lukea propagandasta huolimatta autokratiassakin: Jos suuret voitot tulee aina vain lähempänä kotia, niin ollaan häviämässä.
 
Ukraina on avannut uuden hyökkäyssuunnan, nyt on edetty Donetsin kaupungin lähellä Avdiivkan kaupungista etelään kohti Donetskin lentokenttää.

Samalla lentokentän länsipuolelta on myös hyökätty itään kohti lentokenttää. Jos tuo hyökkäys onnistuu, lentokentän luoteispuolella olevat venäläiset uhkavat jäädä mottiin.
Avdiivka on aika sitkeästi pitänyt pintansa örkkien höngätessä päälle vaikka niitä löytyy kolmesta pääilmansuunnasta.

1694278204709.png
 
Venäjän keskuspankki yrittää jälleen tukea ruplan arvoa. Tällä kertaa kymmenkertaistavat ulkomaisen valuutan myynnin 14-22.09.2023 välisenä aikana. Yhteensä myytävä määrä on 150 miljardia ruplaa. Lähde: Venäjän keskuspankki

Uusi ohjauskoron nosto on jo näköpiirissä, se on jo nyt hulppeat 12 prosenttia. "Inflaatiota edistävät riskit ovat edelleen merkittäviä Venäjällä , joten keskuspankki ei sulje pois ohjauskoron uutta nousua seuraavassa kokouksessaan, joka pidetään 15. syyskuuta". Lähde: Lenta.ru

Kaikki menee suunnitelman mukaan. Ei paniikkia.

PutinRupla.jpg
 
Laita nyt sitten linkkikin vielä asiaan josta puhut.
Oli siinä ns. Oikea sovelluksesta saatava linkki, mutta suoraan osoitetta muokkaamalla old.-lisääminen ei suoraan toimi. Tuossa pienen mulkkauksen saattelemana.
 
Ei ole enää mitään vaihtoehtoja. Ainut on se että Putin kuolee ja se tulee ottamaan vuosia, joten voi voi, voi helvetti!
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom