Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

”En ole enää Ukrainan tukemisen suuri fani. He kieltäytyvät neuvottelemasta Venäjän kanssa”, Zierenberg sanoo.

Hän ei mielipiteineen ole marginaalissa.

Saksan television ykköskanavan perjantaina julkistaman mielipidekyselyn mukaan 60 prosenttia saksalaisista kannattaa rauhanneuvotteluja Venäjän kanssa, vaikka se vaatisi Ukrainalta kompromisseja.

Saksan hallituksen linja on kuitenkin se, että neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen vain, jos Venäjä tunnustaisi Ukrainan koskemattomuuden ja vetäisi joukkonsa Ukrainasta.

Vähän heikolta näyttää Saksan osalta kun Schultz on muutenkin heikko ja jos kansa alkaa kääntyä enemmän sotaa vastaan niin Saksan vähäinen tuki lienee kohta mennyttä. No, putkista taitaa jo 3/4-olla vainaa. Muutenkin veikkaan että rintama ei ole enää Euroopassa kovin yhteneväinen kun talvi puskee päälle.
Ensin Saksa oli vuosikymmeniä johtava ydinvoiman vastustajamaa Euroopassa, sitten hommattiin kaasuputket, sitten ryöstettiin Suomi Uniperin kautta ja nyt vaaditaan rauhanneuvotteluja Hitler 2.0:n kanssa. Se että saksalainen veronmaksaja joka ei ole elänyt natsien aikana tai koskaan tukenut natseja pumppaa rahaa etnonationalistiseen Israeliin ihmisille jotka eivät ole eläneet natsien aikana tai kärsineet natsien teoista samalla kun oikeille moderneille kauhutapahtumille annetaan olan kohautus kertoo kaiken sen mikä modernissa maailmassa on vialla. Jos Israelilta tai Saksalta kysytään niin 1940-luvun juutalaisille annetaan korvauksia ja nyyhkytystä vielä vuonna 3000 samalla kun kaikki muu unohdetaan.

Kannattaa huomata laajemmin että kaikki nämä menneisyydestä pöyristyjät ovat täysin tekopyhiä roistoja tai sitten totaalisia idiootteja. Israel muistuttaa natseista (siis oikeista natseista ei vihervassarien tai Putinin natseista) jatkuvalla syötöllä ja painottaa sitä kuinka ei saa koskaan unohtaa, mutta kun täysin sama tapahtuu ilman että kohteena on juutalaiset niin ei paljoa kiinnosta.
Saksassa pelit sensuroidaan (mm. veri on vihreää) ja sieg hailaamisesta/hakaristilipusta joutuu käräjille, mutta sitten taas kun sama tulee hiukan eri muodossa niin vaaditaan rauhanneuvotteluja Putlerin kanssa samalla kun Ukrainassa on etninen hävitys menossa ja kaduilla on pahimmillaan satojatuhansia tapettuja ja raiskattuja siviilejä.

Ainoastaan diktaattorin nimeä tai etnistä ryhmää vaihtamalla saa täyden vapauden raiskata, joukkoteurastaa ja tuhota yms.

Niin hassua kuin se tosiaan onkin niin tässä tapauksessa näyttää siltä että tyhmästä kansasta riippumatta Saksan hallituksessa on sentään jonkin verran aivosoluja jäljellä. Hesarista:
"Saksan hallituksen linja on kuitenkin se, että neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen vain, jos Venäjä tunnustaisi Ukrainan koskemattomuuden ja vetäisi joukkonsa Ukrainasta."
 
Viimeksi muokattu:
Niin hassua kuin se tosiaan onkin niin tässä tapauksessa näyttää siltä että tyhmästä kansasta riippumatta Saksan hallituksessa on sentään jonkin verran aivosoluja jäljellä.

Eihän tämä oikeastaan muusta kerro kuin siitä että kansa on ylipäätään niin tyhmää että pitäisi erikseen kertoa että siksi Ukraina ei neuvottele koska venäjä ei koskaan myöntyisi neuvotteluissa palauttamaan "liitettyjä" alueita takaisin. Ihan oikeasti nykyelämässä ihmiset olettavat kaiken tiedon olevan valmiiksi pureskeltua.

Vai miten muuten selitätte miten venäjäpropaganda uppoaa niin hyvin niiden kansalaisiinkin että menevät tappamaan itsensä vieraaseen valtioon kuvitellen puolustavansa venäjän aluetta?
 
Tässäkin ketjussa on ollut niitä venäläisten haastatteluita, joita on tehty ympäri venäjää. Siellä ihmiset rehellisesti sanovat että kyllä liikekannallepano on hyvä koska isänmaata pitää puolustaa. Suureen osaan uppoaa mikä tahansa potaska. Ei se tavan tallaaja ole kovin paljoa fiksumpi täälläkään keskimäärin. Puolueeton tai ainakin melkein puolueeton media pelastaa, sekä rehellinen viestintä valtioiden osalta.
 
Ensin Saksa oli vuosikymmeniä johtava ydinvoiman vastustajamaa Euroopassa, sitten hommattiin kaasuputket, sitten ryöstettiin Suomi Uniperin kautta ja nyt vaaditaan rauhanneuvotteluja Hitler 2.0:n kanssa. Se että saksalainen veronmaksaja joka ei ole elänyt natsien aikana tai koskaan tukenut natseja pumppaa rahaa etnonationalistiseen Israeliin ihmisille jotka eivät ole eläneet natsien aikana tai kärsineet natsien teoista samalla kun oikeille moderneille kauhutapahtumille annetaan olan kohautus kertoo kaiken sen mikä modernissa maailmassa on vialla. Jos Israelilta tai Saksalta kysytään niin 1940-luvun juutalaisille annetaan korvauksia ja nyyhkytystä vielä vuonna 3000 samalla kun kaikki muu unohdetaan.

Kannattaa huomata laajemmin että kaikki nämä menneisyydestä pöyristyjät ovat täysin tekopyhiä roistoja tai sitten totaalisia idiootteja. Israel muistuttaa natseista (siis oikeista natseista ei vihervassarien tai Putinin natseista) jatkuvalla syötöllä ja painottaa sitä kuinka ei saa koskaan unohtaa, mutta kun täysin sama tapahtuu ilman että kohteena on juutalaiset niin ei paljoa kiinnosta.
Saksassa pelit sensuroidaan (mm. veri on vihreää) ja sieg hailaamisesta/hakaristilipusta joutuu käräjille, mutta sitten taas kun sama tulee hiukan eri muodossa niin vaaditaan rauhanneuvotteluja Putlerin kanssa samalla kun Ukrainassa on etninen hävitys menossa ja kaduilla on pahimmillaan satojatuhansia tapettuja ja raiskattuja siviilejä.

Ainoastaan diktaattorin nimeä tai etnistä ryhmää vaihtamalla saa täyden vapauden raiskata, joukkoteurastaa ja tuhota yms.

Niin hassua kuin se tosiaan onkin niin tässä tapauksessa näyttää siltä että tyhmästä kansasta riippumatta Saksan hallituksessa on sentään jonkin verran aivosoluja jäljellä. Hesarista:
"Saksan hallituksen linja on kuitenkin se, että neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen vain, jos Venäjä tunnustaisi Ukrainan koskemattomuuden ja vetäisi joukkonsa Ukrainasta."

Vielä pelottavampaa tässä on se, että nämä maat jotka haluavat neuvotella Putlerin kanssa ovat EU:n suurimpia maita. Ranska ja Saksa kumartelevat, kun taas entinen EU:n perustajajäsen kattoi käytännössä koko Ukrainan alkusodan puolustuksen kaluston jenkkien kanssa. Puhun siis Iso-Britanniasta.

Onneksi liittouduimme näiden pelkureitten lisäksi USA:n ja Iso-Britannian kanssa. Näiden maiden sisäpolitiikasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tosipaikan tullen ovat nämä maat aina hoitaneet hommansa.

Olen EU:n kannattaja, mutta en liittovaltion kannattaja. Ranska ja Saksa silloin määräisivät tahdin vielä paremmin.
Oksettaa saksalaisten asenne.
 
Jos Israel ei nyt auta Ukrainaa niin jatkossa niiden on ihan turha ulista ja uhriutua enää pätkän vertaa esim. holocaustiin liittyen. Ja Israelilla sentään olisi todellakin varaa ja mahdollisuus auttaa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ensin Saksa oli vuosikymmeniä johtava ydinvoiman vastustajamaa Euroopassa, sitten hommattiin kaasuputket, sitten ryöstettiin Suomi Uniperin kautta ja nyt vaaditaan rauhanneuvotteluja Hitler 2.0:n kanssa. Se että saksalainen veronmaksaja joka ei ole elänyt natsien aikana tai koskaan tukenut natseja pumppaa rahaa etnonationalistiseen Israeliin ihmisille jotka eivät ole eläneet natsien aikana tai kärsineet natsien teoista samalla kun oikeille moderneille kauhutapahtumille annetaan olan kohautus kertoo kaiken sen mikä modernissa maailmassa on vialla. Jos Israelilta tai Saksalta kysytään niin 1940-luvun juutalaisille annetaan korvauksia ja nyyhkytystä vielä vuonna 3000 samalla kun kaikki muu unohdetaan.

Kannattaa huomata laajemmin että kaikki nämä menneisyydestä pöyristyjät ovat täysin tekopyhiä roistoja tai sitten totaalisia idiootteja. Israel muistuttaa natseista (siis oikeista natseista ei vihervassarien tai Putinin natseista) jatkuvalla syötöllä ja painottaa sitä kuinka ei saa koskaan unohtaa, mutta kun täysin sama tapahtuu ilman että kohteena on juutalaiset niin ei paljoa kiinnosta.
Saksassa pelit sensuroidaan (mm. veri on vihreää) ja sieg hailaamisesta/hakaristilipusta joutuu käräjille, mutta sitten taas kun sama tulee hiukan eri muodossa niin vaaditaan rauhanneuvotteluja Putlerin kanssa samalla kun Ukrainassa on etninen hävitys menossa ja kaduilla on pahimmillaan satojatuhansia tapettuja ja raiskattuja siviilejä.

Ainoastaan diktaattorin nimeä tai etnistä ryhmää vaihtamalla saa täyden vapauden raiskata, joukkoteurastaa ja tuhota yms.

Niin hassua kuin se tosiaan onkin niin tässä tapauksessa näyttää siltä että tyhmästä kansasta riippumatta Saksan hallituksessa on sentään jonkin verran aivosoluja jäljellä. Hesarista:
"Saksan hallituksen linja on kuitenkin se, että neuvotteluratkaisu olisi mahdollinen vain, jos Venäjä tunnustaisi Ukrainan koskemattomuuden ja vetäisi joukkonsa Ukrainasta."

Todella osuva kirjoitus. Näitä somepöyristyjiä ja jonkun asian puolesta liputtavia tuntuu piisaavan ja historian kirjoilla eläviä ja sitä kautta oikeutuksia, syyttelyitä ja muita hakevia. MM. nuo WWII aikaiset natsivainot, vanhat kuolevat ukot haetaan kissojen ja koirien kanssa oikeuteen kuoleman porteilta ja rääkätään..
Mutta kun tätä tehdään Venäjän toimesta tai "muiden" niin kas kummaa - eipä häiritsekään yhtään.

Tekopyhyyden ylittää vaan oma perse ja raha. Rahaakin on niin kiva vaatia muilta hyvesignalointiin, mutta odotappas jos on omalta kohdalta pois. Muilla kyllä osataan maksattaa.

Yksi pieni asia on, minkä olen huomannut, niin moni oli kovasti Ukrainasta huolissaan ja trendikkäästi tuomassa asiaa ilmi sodan alussa, mutta... nyt se ei tunnukaan joitain häirivän yhtään. Ilmeisesti sosiaalisen median "kuuma buumi" meni ja siksi asiasta ei jaksa murehtia..
 
Venäjän propaganda puree pikkuhiljaa. No onneksi kyseessä ei ole mikään kansannousu joka tukahtuu itsestään kun tarpeeksi moni ei enää välitä.

Mitä kauemmin sota kestää ja pysyy tuolla Ukrainassa, niin elämä normalisoituu siinä sivussa muualla Euroopassa. Jos haluaa kiinnostuksen pysyvän yllä, täytyisi tasaiseen tahtiin tapahtua jotain käänteentekevää. Varmaan tuo siltapommituksen jälkeinen ”kosto” jäi/jätettiin tuhnuksi, ettei se herättäisi kovin suuria tunteita.

Talvella on todennäköisesti aika hankala saada mitään mullistavaa etenemistä aikaiseksi ja silloin otsikot varmaan muistavat kertoa päivittäin miksi hinnat nousevat ja eläminen on kallista. Toivotaan että rusakot jäätyvät poteroihinsa suurissa määrin.
 
Joku Venäjän tykistön komentaja antaa alaiselleen palautetta tulikomentojen toteutuksesta, kun oli vähän liikaa hajontaa (500m). Ei ole ihan YLPALVOn mukainen palautekeskustelu, mutta asia selviää. :D

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Bonuksena knoppitieto Venäjän puolustuslinjojen järjestelyistä. Siellä on ilmeisesti perätysten eri linjoja, joista ensimmäisessä on vankeja, toisessa mobilisoituja reserviläisiä ja kolmannessa varsinaisia koulutettuja sotilaita. Jokainen valvoo aseellisesti edellistä perääntymästä. Ruokaa ja muutakaan huoltoa ei liiemmin ole.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
”En ole enää Ukrainan tukemisen suuri fani. He kieltäytyvät neuvottelemasta Venäjän kanssa”, Zierenberg sanoo.

Hän ei mielipiteineen ole marginaalissa.

Saksan television ykköskanavan perjantaina julkistaman mielipidekyselyn mukaan 60 prosenttia saksalaisista kannattaa rauhanneuvotteluja Venäjän kanssa, vaikka se vaatisi Ukrainalta kompromisseja.

Ehdotan, että Ukraina aloittaa rauhanneuvottelut Venäjän kanssa niin, että Saksa toimii välittäjänä. Saksa antaa Venäjälle maa-alueita Ukrainalta valloitetun maan tilalle, venäjä poistuu Ukrainasta (mukaanlukien miehitetyt alueet Krimiä myöten) ja voipi siirtää väkensä vaikka sitten Itä-Saksaan. Länsi Saksalle toimitetaan sitten Venäläistä kaasua. Saksa voikin samalla vaikka tehdä sopimuksen, että jos Venäjällä on vastaisuuden varalta aluevaatimuksia naapureiltaan, niin Saksa voi luovuttaa vaaditun alueen verran sitä maata Suoraan Venäjälle niin kauan, kun sitä riittää.

Haistakoot pitkän paskan, itsekkäät paskiaiset.
 
Joku Venäjän tykistön komentaja antaa alaiselleen palautetta tulikomentojen toteutuksesta, kun oli vähän liikaa hajontaa (500m). Ei ole ihan YLPALVOn mukainen palautekeskustelu, mutta asia selviää. :D
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmeisesti tuossa videossa on hieman kaunisteltu kommentteja. Redditin videossa (käännöksessä) keskustelu on hieman ronskimpaa laatua, mutta kuitenkin venäläisittäin heterolla tavalla.

Ukrainians intercepted communication between russian artillerists : ukraine (reddit.com)
 
Venäjän puolustuslinjojen järjestelyistä. Siellä on ilmeisesti perätysten eri linjoja
Stalin käsky #227 "Ei askeltakaan taaksepäin" v2.022. Mikään ei ole siis muuttunut 80 vuodessa. Putleri kai tuumii, että kun toimi silloinkin, niin miksi
ei se toimisi nyttenkin?. Epäilen vaan että ekassa linjassa, juoksevat mieluiten eteenpäin valkoiset liput heiluen, heti kun saavat sopivan tilaisuuden.
 
Vaikea uskoa että näin hieno kuva on aito, mutta uutinen ilmeisesti on. Reutersin artikkelissa on samannäköinen kerrostalo.
Hävittäjäkone pudonnut Venäjällä ja osunut asuintaloon. Paikka ilmeisesti Asovanmeren rannalla, Ukrainan lähellä, joten yksi uhka vähemmän Ukrainalla.
Kuva siis tuossa Nitter (Twitter) linkissä ensimmäisenä.
 
Tekisi mieleni kommentoida jotakin raflaavaa tuosta, mutta taidanpa jättää tekemättä sen. Ihmisiähän tuossakin asuintalossa asuvat ovat, ja onnettomuus on onnettumuus.
Vastaavaa (ja paljon pahempaakin) tapahtuu Ukrainassa päivittäin venäläisten suorittamina sotarikoksina. Monikohan tuota paloa katseleva Ukrainaa tuossa tilanteessa muistaakaan?
 
Onkohan tuo oikeasti Israelista? Joku Ryssäbotti ainakin tuo linkkaaja.
Ja koko video Venäjän propagandan tukemista ydinasioineen..
Juu ei ole. INN eli Israel National News, ei käytä mitään "INN" logoa, vaan "7 Arutz Sheva Israel National News"-logoa. Ja jotenkin vaikea uskoa että tollasta kökköanimaatiota olisi missään puhtaassa uutiskanavassa.
 
Viimeksi muokattu:
Tekisi mieleni kommentoida jotakin raflaavaa tuosta, mutta taidanpa jättää tekemättä sen. Ihmisiähän tuossakin asuintalossa asuvat ovat, ja onnettomuus on onnettumuus.
Vastaavaa (ja paljon pahempaakin) tapahtuu Ukrainassa päivittäin venäläisten suorittamina sotarikoksina. Monikohan tuota paloa katseleva Ukrainaa tuossa tilanteessa muistaakaan?

Eiköhän kone ollut matkalla Ukrainaan? Vaikea keksiä mitään reilumpaa kuin jakaa sitä ”rakkautta” kotimaahan naapurin sijaan.
 
Vaikea uskoa että näin hieno kuva on aito, mutta uutinen ilmeisesti on. Reutersin artikkelissa on samannäköinen kerrostalo.
Hävittäjäkone pudonnut Venäjällä ja osunut asuintaloon. Paikka ilmeisesti Asovanmeren rannalla, Ukrainan lähellä, joten yksi uhka vähemmän Ukrainalla.
Kuva siis tuossa Nitter (Twitter) linkissä ensimmäisenä.
Ukrainan ei edes tarvitse hyökätä Venäjän puolelle kun Venäjä tekee sen ihan itse.
 
Tiedotus ja eteneminen menee tosiaan jaksoittain. Eiköhän kohta tulee taas uutisia uusista läpimurroista, kun salaiset suunnitelmat on laitettu ensi käytäntöön.
Ja tarkoituksella myös on saatettu tuoda tiettyjä tapahtumia ja liikkeitä julkisuuteen.
 
Rintamalta ei ole kuulunut kovin paljoa uutisia viimeaikoina. Herää kysymys miksi näin?
..koska Venäläiset ovat vihdoin viimein saanet muodostettua jonkinlaisen puolustusviivan ja kykenevät täten pysäyttämään Ukrainan etenemisen.

Toki siinä vaiheessa kun Venäjä muodostaa linjan hyökkäämäällä Valko-Venäjän kautta, niin Ukrainan puolustus murenee täysin 1-2 viikossa..ja sota on ohi alle kuukaudeessa.

Edit.
Mun mielestä tässä kohtaa pitäisi miettiä mitä tapahtuu sen jälkeen kun tämä sota on ohi? Miten nopeasti Venäjä kykenee toipumaan ja hyökkäämään esim. Suomea vastaan? Suomi vaatisi varmasti paljon vähemän voimaa kuin Ukraina
 
Ottaa se Ukrainaltakin joku aika pystyttää uusi puolustuslinja ja tehdä tykistölle kulkuväylät. Sitten vihollisen uusien sijaintien tiedustelu. Myös lomia tarvitaan. Ei se karhukaan aina riehu, välillä se istahtaa mättäälle ja vetää puolukoita.
 
Viimeksi muokattu:
Toki siinä vaiheessa kun Venäjä muodostaa linjan hyökkäämäällä Valko-Venäjän kautta, niin Ukrainan puolustus murenee täysin 1-2 viikossa..ja sota on ohi alle kuukaudeessa.

Niin sitä venäläiset luuli helmikuussakin, hyökkäsivät monelta rintamalta ja hommasta ei tullut mitään. Nytkö sitten hyökkäämällä amatöörisotilailla tulisi? En usko.
 
..koska Venäläiset ovat vihdoin viimein saanet muodostettua jonkinlaisen puolustusviivan ja kykenevät täten pysäyttämään Ukrainan etenemisen.

Toki siinä vaiheessa kun Venäjä muodostaa linjan hyökkäämäällä Valko-Venäjän kautta, niin Ukrainan puolustus murenee täysin 1-2 viikossa..ja sota on ohi alle kuukaudeessa.

Edit.
Mun mielestä tässä kohtaa pitäisi miettiä mitä tapahtuu sen jälkeen kun tämä sota on ohi? Miten nopeasti Venäjä kykenee toipumaan ja hyökkäämään esim. Suomea vastaan? Suomi vaatisi varmasti paljon vähemän voimaa kuin Ukraina
Nyt tuntuu olevan sen verran varmaa tietoa, että jotain lähdettä olisi hyvä esittää. Tässä tapauksessa Tass, Väyrynen tai mahdollisesti tuttu naapurimaan kansalainen eivät kuitenkaan ole ole uskottavia sellaisia.
 
Stalin käsky #227 "Ei askeltakaan taaksepäin" v2.022. Mikään ei ole siis muuttunut 80 vuodessa. Putleri kai tuumii, että kun toimi silloinkin, niin miksi
ei se toimisi nyttenkin?. Epäilen vaan että ekassa linjassa, juoksevat mieluiten eteenpäin valkoiset liput heiluen, heti kun saavat sopivan tilaisuuden.
Muistelen lukeneeni jonkun uutisen, että vangeista tehty rynnäkköryhmä oli tehnyt juuri noin. Wagnerin miehet olivat jääneet asemiin ja sanoneet vangeille, että eikun etteenpäin. Me suojataan takaa ja takaisin ei ole tulemista. Vangit olivat suoraan kävelleet Ukrainalaisten luo valkoinen lippu kourassa.
 
..koska Venäläiset ovat vihdoin viimein saanet muodostettua jonkinlaisen puolustusviivan ja kykenevät täten pysäyttämään Ukrainan etenemisen.

Toki siinä vaiheessa kun Venäjä muodostaa linjan hyökkäämäällä Valko-Venäjän kautta, niin Ukrainan puolustus murenee täysin 1-2 viikossa..ja sota on ohi alle kuukaudeessa.

Edit.
Mun mielestä tässä kohtaa pitäisi miettiä mitä tapahtuu sen jälkeen kun tämä sota on ohi? Miten nopeasti Venäjä kykenee toipumaan ja hyökkäämään esim. Suomea vastaan? Suomi vaatisi varmasti paljon vähemän voimaa kuin Ukraina
Katsotaan osuuko arvio oikeaan, mutta mä en usko, että Venäjä aloittaa pohjoista linjaa uudestaan. Ne sotilaat on Valko-Venäjällä koulutuksessa. Venäjän armeija alkaa olee ihan finaalissa ja putinilla on vaihtoehtoja enää suht vähän. Se pystyy kyllä aika pitkään pitämään tilannetta staattisena, jossa Ukraina n. Kuukauden välein valloittaa alueitaan takaisin. Mutta uuteen hyökkäykseen venäjä ei kykene.

Suomea vastaan ei vuosikymmeniin, jonka laskenta aloitetaan siitä, kun pakotteet on poistunut. Noita menetyksiä ei korvata ihan nopeasti. Ja illan teknologiaa ei koskaan.
 
..koska Venäläiset ovat vihdoin viimein saanet muodostettua jonkinlaisen puolustusviivan ja kykenevät täten pysäyttämään Ukrainan etenemisen.

Toki siinä vaiheessa kun Venäjä muodostaa linjan hyökkäämäällä Valko-Venäjän kautta, niin Ukrainan puolustus murenee täysin 1-2 viikossa..ja sota on ohi alle kuukaudeessa.

Edit.
Mun mielestä tässä kohtaa pitäisi miettiä mitä tapahtuu sen jälkeen kun tämä sota on ohi? Miten nopeasti Venäjä kykenee toipumaan ja hyökkäämään esim. Suomea vastaan? Suomi vaatisi varmasti paljon vähemän voimaa kuin Ukraina

Vai että näinkö ihan murenee. Kiovan seutu ja pohjoinen Ukraina on tällä hetkellä niin kovasti linnoitettu, ettei siitä pusketa läpi edes isommilakaan porukoilla, varsinkaan näillä vv:n paskajoukoilla. En jaksa linkkiä kaivaa, mutta googlella löytänet tästä tarvittavat tiedot.
 
^^ Viitaten tuohon "Ukraina murenee parissa viikossa&Venäjä hyökkää seuraavaksi Suomeen"; Kannattaa aina miettiä kannattaako johonkin viestiin vastata ollenkaan ja jättää unohtumaan tuhansien viestien sekaan, kuin että aloittaa turha paskahärdelli täysin perusteettomasta väitteestä. Vaikutti silkalta trollaukselta tai ehkä sarkasmilta.
 
Viimeksi muokattu:
Ai niin kuin helmi-maaliskuussa?

Huonommin koulutettua väkeä ja vanhempaa kalustoa, mutta hei, ehkä ne tällä kertaa muistaa tankata miehistönkuljetusvaunut?

Tuota kyllä väitettiin venäjän telegram tilillä (opposition anti putin tili). Eli Putin haluaisi täydentää rintaman tuoreilla (kouluttamattomalla reservillä) ja laukaista uuden hyökkäyksen Valkovenäjältä, kun sen pitäisi jakaa joukot ja keskeyttää Ukrainan eteneminen. Koko ideassa nyt unohtuu se, että siinä Venäjäkin joutuu jakamaan joukot ja huolto ei toiminut viimeksikään.

Edit:
Dear subscribers and guests of the channel! Yesterday, Russian President Vladimir Putin held a meeting with the leadership of the military and power blocs. Several issues were discussed during the meeting. Putin insists on the need to attack in two additional directions, on Kyiv from the Republic of Belarus, and on Kharkov from the Belgorod region.

The President believes that the mobilization of 500,000 people makes it possible to plug holes in existing areas and create two new ones.According to Putin, who is supported by Surovikin, Western weapons are enough for Ukraine to keep the current situation on the front, but with the appearance of two new directions, the possibilities for the offensive of the Ukrainian troops will end, the Ukrainian military leadership will be additional forced to transfer part of the weapons to new directions, and the West will not be able to quickly organize deliveries of weapons.

Putin expressed confidence that with the “correct” approach to planning and leading the offensive in two new directions, the front in Donetsk, Luhansk, Zaporozhye and Kherson regions will “fall down” from the Ukrainian side and new seizures of Ukrainian territory by Russian troops will not be long in coming. Putin, for some reason known to him alone, believes that the mobilized Russian military is literally “fresh” forces that will fight better than regular Russian troops, tired of endless battles, and much better than the Ukrainian mobilized army.

The President is ready to risk the remnants of weapons and the last missiles in an attempt to turn the tide at the front, in fact, he is going for broke. Some representatives of the leadership of the General Staff and the Ministry of Defense of the Russian Federation persuade Putin to abandon these plans, arguing that if this scenario fails, by March the Russian troops will be catastrophically short of weapons and the notorious “today we have nothing to attack, and tomorrow there will be nothing to defend” will become reality.The defeat in this case will be total, with a huge number of victims and loss of control over part of the territories.

The use of nuclear weapons by Putin, in this case, and the immediate response of the largest countries, including the United States, Great Britain, the EU countries, China and India, will lead to the almost uncontested disintegration of Russia and its division into spheres of influence, without the prospect of reunification.
 
Venäjän poijjaat ottaa vähän osumaa:

r/UkraineWarVideoReport - Shell fragments cut down a running russian soldier as it explodes near their defensive position.

Tuosta osumasta on kuvattuna pelkästään n. 180asteen sektori ja suht. selkeästi näkee, että räjähdyksestä erottuu 3 pääsuuntaa, mihin tavaraa lentää kauaksi. Johtuuko tuo puhtaasti maastoesteistä, jotka blokkaa tavaraa leviämästä n. 360sektoriin, vai onko ammuksien laaduissa eroa että sinne jää ns. Kuolleita kulmia randomisti? Kohtuu paljon olen katsonut näitä videoita ja satunnaisesti yksittäisillä henkilöillä tuntuu käyvän hirveä pulla, sekä vastapainona joskus ukkoa kippaa todella kaukana osumapisteestä.
 
Veikkaisin, että maasto blokkaa osan sirpaleista. Toki kranaatin osumiskulmalla ja materiaalilla on väliä. Joku moderni esisirpaloitu länsimainen kranaatti lienee huomattavasti tehokkaampi sirpalevaikutukseltaan kuin esimerkiksi joku 50 vuotta vanha neukkulassa valettu kranu kuorineen.
 
Venäjän poijjaat ottaa vähän osumaa:

r/UkraineWarVideoReport - Shell fragments cut down a running russian soldier as it explodes near their defensive position.

Tuosta osumasta on kuvattuna pelkästään n. 180asteen sektori ja suht. selkeästi näkee, että räjähdyksestä erottuu 3 pääsuuntaa, mihin tavaraa lentää kauaksi. Johtuuko tuo puhtaasti maastoesteistä, jotka blokkaa tavaraa leviämästä n. 360sektoriin, vai onko ammuksien laaduissa eroa että sinne jää ns. Kuolleita kulmia randomisti? Kohtuu paljon olen katsonut näitä videoita ja satunnaisesti yksittäisillä henkilöillä tuntuu käyvän hirveä pulla, sekä vastapainona joskus ukkoa kippaa todella kaukana osumapisteestä.
Mutuilen, että noi savut puskee juoksuhautojen mukaisesti (mutkitellee vieläpä). Ei selkeästi näe, mut näin vois olla? Sirpaleita tosta ei kyl näe. e: no ok, näkyyhän siellä osumaa/pöllähdystä siellä täällä, ku tarkemmin katsoi.

e2: nääh, kyllä toi vissii hieman ilmassa laukeaa ja sirpaletta ropisee punaisten viivojen mukaan ainaki. Ehkä tossa kolmion keskellä on korkeampaa maastoa/estettä
Näyttökuva 2022-10-18 kello 12.12.32.pngNäyttökuva 2022-10-18 kello 12.14.03.png
 
Viimeksi muokattu:
Mutuilen, että noi savut puskee juoksuhautojen mukaisesti (mutkitellee vieläpä). Ei selkeästi näe, mut näin vois olla? Sirpaleita tosta ei kyl näe.

Näyttökuva 2022-10-18 kello 12.12.32.pngNäyttökuva 2022-10-18 kello 12.14.03.png
Videolta kun katsoo rauhassa, niin näkee osan tavarasta osuvan maahan(ei siis keskity ollenkaan miehistöön) ja huomaa hiekan/maan pöllähtävän sirpaleiden vaikutuksesta. Eli klo: yhteen, kolmeen ja kymmeneen suuntautuu eniten minusta tuo sirpalevaikutus
 
Venäjän poijjaat ottaa vähän osumaa:

r/UkraineWarVideoReport - Shell fragments cut down a running russian soldier as it explodes near their defensive position.

Tuosta osumasta on kuvattuna pelkästään n. 180asteen sektori ja suht. selkeästi näkee, että räjähdyksestä erottuu 3 pääsuuntaa, mihin tavaraa lentää kauaksi. Johtuuko tuo puhtaasti maastoesteistä, jotka blokkaa tavaraa leviämästä n. 360sektoriin, vai onko ammuksien laaduissa eroa että sinne jää ns. Kuolleita kulmia randomisti? Kohtuu paljon olen katsonut näitä videoita ja satunnaisesti yksittäisillä henkilöillä tuntuu käyvän hirveä pulla, sekä vastapainona joskus ukkoa kippaa todella kaukana osumapisteestä.
Pioneerin hommia aikoinaan tehneenä niin sirpalevaikutusta ei voi väheksyä, sekä räjähdyksessä voi toki muutakin lähteä maasta eli kiveä ynm, joka osuu epäonniseen.
Materiaalia on itsesiassa niin paljon liikkeellä tuollaisissa tilanteissa, että ihme ettei osuisi johonkin. Ei me turhaan intissäkään menty satojen metrien päähän harjoitelluista räjähdekohteista, nuo otettiin erittäin vakavasti.
 
Itse näkisi tilanteen räjähdyksissä olevan sen verran randomi, että räjähdyksen suuntaaminen on perusfysiikan jälkeen hyvinkin sattumanvarainen. Haulikolla ammuttaessa, jossa haulit ovat hyvin samankokoisia/painoisia osumakuviossa saattaa olla isoja aukkoja ja siinäkin suunta on hyvin tarkaan tiedossa.
 
Venäjälle tulisi tehdä ehdottoman selväksi että minkäänlaisen ABC-aseen käyttö johtaa välittömään läskin tummumiseen ilman armoa. Siihenhän ei edes tarvittaisi mitään konventionaalista kummempaa välineistöä.
 
Tänään ilmassa tapahtuu normaalista poikkeavia asioita. Normaali RQ-4B Global Hawk- lento Sigonellasta Mustalle merelle keskeytetty aamupäivällä ja Mustalla merellä lentelee nyt RC-135W kone kahden hävittäjän seuratessa. Muuta tiedustelukalustoa Ukrainan ympärillä on ilmassa tänään 'riittävästi'.

FR24_18_10_2022.png

Rintamalta ei ole kuulunut kovin paljoa uutisia viimeaikoina. Herää kysymys miksi näin?
Ukrainan armeijalta tullut pyyntö viimeviikon loppupuolella olla levittämättä mitään uutisia, kuvia tai videoita koskien Hersonin aluetta. Hyvin näyttää toimivan tälläkin kertaa pyyntö. Ihan pikkuisia tiedonmurusia silti ilmassa, että asiat sujuu Ukrainan kannalta hyvin.
 
..koska Venäläiset ovat vihdoin viimein saanet muodostettua jonkinlaisen puolustusviivan ja kykenevät täten pysäyttämään Ukrainan etenemisen.

Toki siinä vaiheessa kun Venäjä muodostaa linjan hyökkäämäällä Valko-Venäjän kautta, niin Ukrainan puolustus murenee täysin 1-2 viikossa..ja sota on ohi alle kuukaudeessa.

Edit.
Mun mielestä tässä kohtaa pitäisi miettiä mitä tapahtuu sen jälkeen kun tämä sota on ohi? Miten nopeasti Venäjä kykenee toipumaan ja hyökkäämään esim. Suomea vastaan? Suomi vaatisi varmasti paljon vähemän voimaa kuin Ukraina

Tää oli hieno, kuin suoraan tiltujen suusta. Ei koskaan lakkaa ilahduttamasta mitä idästä keksitään puhua, onneksi ne teot jäävät hyvin kauaksi puheista.
Tässä on nyt 8 kuukautta sotaa takana 3 päivän operaatiosta ja venäjä tehnyt mobilisaation ja tuhonnut taloutensa siinä sivussa.
Kun tulee näitä viestejä jotka sisältävät tällaisia näkemyksiä, niin ihmetyttää millasilla kiikareilla tätä pitää katsoa. Ilmeisesti vaan idän telkkari riittää.

Iltalehden kirjoitus oli mielestäni ihanasti kantaa ottava ja asiaan osuva, koska nuo Z-ihmiset tuntuvat olevan jo täälläkin teoista päätellen:

Näkökulma: Suomessa on jo viides kolonna Suomessa asuu yli 60 000 Venäjän kansalaista ja kaksoiskansalaista. Määrä on huolestuttavan suuri, kirjoittaa toimittaja Nina Järvenkylä.

"Pavel toteaa Politicon tuoreessa haastattelussa, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin liikekannallepanoa länsimaihin pakenevien henkilöiden suhteen tulisi olla varovaisia. Pavel sanoo, että liikekannallepanon vastustaminen ei ole kapina Venäjän hallintoa vastaan tai tuen osoitus Ukrainalle.
Hän korostaa, että kyseiset miehet pyrkivät jättämään Venäjän, koska ovat huolissaan omasta elämästään. Tämä ei tarkoita, että he vastustaisivat sotaa. Pavel on varma, että monet Venäjältä liikekannallepanoa pakenevista miehistä edelleen kannattaa Putinin nationalistista politiikkaa."
 
En tiedä miksi edes vastaan, mutta Ukrainan sota ei todellakaan ole ohi 1-2 viikossa. Örkkien huolto ei pelaa ja joukkojen siirrot jättäisi vallattuja alueita ilman tarvittavaa suojaa. Mitä tulee Suomen kykyyn puolustautua niin asiantuntijat ovat katsoneet Suomen puolustuskyvyn olevan Ukrainaa merkittävästi parempi koulutetun reservin ja nykyaikaisen kaluston vuoksi. Lisäksi meillä on puolustusta ajatellen suotuisa maasto vesistöineen ja läpitunkemattomine metsineen, jota Ukrainalla ei ole. Unohtamatta todella runsasta tykistöä, jonka merkitys on nähty Ukrainan sodan aikana. Saimme nyt myös pääsyn NATO:n tiedustelutietoon, joten tämä vahvistaa varautumiskykyä entisestään.
Tämäpä tämä. Suomella on täysin eri lähtökohdat puolustaa maataan kuin mitä Ukrainalla oli helmikuussa. Silti örkkien joukot joutuivat vetäytymään häntä koipien välissä.

En tiedä mikä intressi eräillä on epäröidä/mollata/väheksyä Suomen puolustuskykyä. Tai siis tiedän, mutta jääkööt nyt tässä vaiheessa mainitsematta.
 
Nyt yritetään luoda Ukrainalle sitä ydinaseuhkaa, mutta en usko että heitä kiinnostaa venäjän uhittelut paskan vertaa.

Kuulostaa joltain lasten leikiltä lukko kiinni ja avain aurinkoon. Toki jos tuossa vapauttamisessa on oikeasti riski ydinpommista Kiovaan tai muualle niin tilanne menee entistä hankalammaksi. Tuskin ne (heidän mielestään) omaa aluetta pilaa ydinpommilla.
 
"Pavel toteaa Politicon tuoreessa haastattelussa, että Venäjän presidentti Vladimir Putinin liikekannallepanoa länsimaihin pakenevien henkilöiden suhteen tulisi olla varovaisia. Pavel sanoo, että liikekannallepanon vastustaminen ei ole kapina Venäjän hallintoa vastaan tai tuen osoitus Ukrainalle.
Hän korostaa, että kyseiset miehet pyrkivät jättämään Venäjän, koska ovat huolissaan omasta elämästään. Tämä ei tarkoita, että he vastustaisivat sotaa. Pavel on varma, että monet Venäjältä liikekannallepanoa pakenevista miehistä edelleen kannattaa Putinin nationalistista politiikkaa."
Tämä oleellinen itsestäänselvyys tuntuu olevan monelle vaikea ymmärtää. Pelkuruus ei tarkoita muuta kuin pelkuruutta. Pelkuri ja karkuri voi silti olla ylimielinen, murhanhimoinen, piittaamaton tai moraaliton. Vaikka kuinka välttelisi värväystä nyt, voi myöhemmin osallistua vaikkapa pommin asentamiseen täällä gayroopassa vihollisalueella, tai tehdä jotain rasistista väkivaltaa.

Venäjältä pakoon lähteneet ihmiset eivät ole oletuksena mitään toisinajattelijoita eivätkä pakolaisia. Jotkut ovat toista, jotkut ovat molempia. Jotkut toisinajattelijat ajattelevat länsimaalaisesti ja jotkut toisinajattelijat vihaavat meitä. Joitakin ei kiinnosta.
 
Ja teoriassa jopa mahdollista että osa on hallinnon käskystä lähtenyt "pakoon", eli viittaan nyt mahdolliseen 5. kolonnaan.
 
Tänään ilmassa tapahtuu normaalista poikkeavia asioita. Normaali RQ-4B Global Hawk- lento Sigonellasta Mustalle merelle keskeytetty aamupäivällä ja Mustalla merellä lentelee nyt RC-135W kone kahden hävittäjän seuratessa. Muuta tiedustelukalustoa Ukrainan ympärillä on ilmassa tänään 'riittävästi'.

FR24_18_10_2022.png
Nyt ei taida olla 'rakkautta ilmassa'. Voisiko nämä tavallisuudesta poikkeavat ilmailutapahtumat liittyä Valko-venäjälle viikonloppuna siirrettyihin venäläisiin hävittäjiin, jotka on tunnistettu erityisiksi MiG-31K koneiksi ja kykenevät kantamaan Kh-47M2 Kinzhal- ohjuksia. Viikonloppuna samalle kentälle MiGien kanssa laskeutui myös venäjän kuljetuskoneita joissa on mahdollisesti toimitettu kyseisiä ohjuksia.

" On October 16, 3 supersonic interceptor MiG-31 aircraft were spotted over Minsk, they landed at the airfield in Machulishchy.
The Belarusian Hajun determined that these were not standard MiG-31, but a special modification MiG-31K. Exactly these fighters can carry hypersonic missiles Kh-47M2 Kinzhal and launch them at a distance of 2000 km.
It’s possible that hypersonic Kinzhal missiles were brought to Belarus together with MiG-31K. On the same day, October 16, 3 Russian IL-76 (RF-86902, RF-76722, RF-76724) arrived at Machulishchy airfield from Russia, which may have brought missiles for MiG-31K."

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tai sitten tänään on ilmaantunut joku muu uusi syy, miksi on tarpeen näyttää että tiedustelukoneiden mukana lentää myös aseistettua kalustoa.

"The head of the British Ministry of Defense urgently flew to Washington: will discuss Ukraine, - Sky News. The visit was hastily arranged, and the defense minister is there to discuss common security concerns, including Ukraine."

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Mutuilen, että noi savut puskee juoksuhautojen mukaisesti (mutkitellee vieläpä). Ei selkeästi näe, mut näin vois olla? Sirpaleita tosta ei kyl näe. e: no ok, näkyyhän siellä osumaa/pöllähdystä siellä täällä, ku tarkemmin katsoi.

e2: nääh, kyllä toi vissii hieman ilmassa laukeaa ja sirpaletta ropisee punaisten viivojen mukaan ainaki. Ehkä tossa kolmion keskellä on korkeampaa maastoa/estettä
Näyttökuva 2022-10-18 kello 12.12.32.pngNäyttökuva 2022-10-18 kello 12.14.03.png
Minun "taiteellinen" näkemys asiasta. Sutattu alue nöyttäisi olevan jonkinlainen nyppylä, joka rajaa sirpalealuetta. Tuossa jos katsoo tuota ainoata ukkoa, joka juoksee oikealle: hidastuksessa näyttäisi, että kypärä sisältöineen oli vain pienen riekaleen varassa melkein irroten kropasta. Ei ainakaan tarvitse miettiä, onko tarvetta ensiavulle.
Screenshot_2022-10-18-15-58-42-93_df198e732186825c8df26e3c5a10d7cd~3.jpg
 
Iranilaiset Shahed dronet ovatkin venäläistä tekkiä eikä niistä edes tiedetäkkään mitään venäjällä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom