Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Postatessa ei tuossa linkissä kovin vilkasta ollut, tai enemmin sai etsiä että jonkin yksittäisen löysi, eikö se kestänytkään, vai mikä

Jotain stressitestejä siellä on menossa :D Yhdessä kohtaa kun katsoin niin tuli autoja läpi (yhtä kaistaa) lähes kuin normaalia siltaa, eli sellaista 30-50 autoa per minuutti tahtia siinä meni aikansa. Äskeisellä katsomisella sen sijaan näytti melko tyhjältä. Tilanne päällä varmasti sen suhteen että millaisella rasituksella päästävät siitä läpi.
 
Tuo taitaa olla ehjältä puolelta, eli ajaakohan läpi saakka.
Ajaa läpi saakka. Katselin niin kauan että näin valkoisen linja-auton pääsevän edessä olevaan mutkaan saakka, vauriokohta on siis tuon mäen takana mikä ei kys kuvakulmassa näy.

Se oli vain taitavasti tuhottu silta, tällä tyylillä päästetään venäläiset pakenemaan paikalta kotimaahansa ketkä haluaa pommituksilta paeta. Mutta toisaalta taas panssarivaunujen siirto voi olla vaikeampaa heikentyneen ajokaistan kautta, myös rautatien kantokyky on vielä ilmeisesti testaamatta isolla rahdilla?

Jaa, juuri nyt tuleekin juna pitkässä vaunukuormassa läpi.
 
Mistä näet että juna tulee vaunukuormassa läpi?
 
Onhan tällä sikäli iso psykologinen merkitys, että tuskinpa paljon on enää siviililiikennettä Venäjältä Krimin suuntaan, vaan lähinnä Venäjän suuntaan... Voisi kuvitella, että uus-krimiläiset muuttaa pikku hiljaa takaisin sinne mistä ovat tulleetkin, ja moni alkuperäinen asukas jää odottamaan ukrainalaisia vapauttajia.
 
Jotain stressitestejä siellä on menossa :D Yhdessä kohtaa kun katsoin niin tuli autoja läpi (yhtä kaistaa) lähes kuin normaalia siltaa, eli sellaista 30-50 autoa per minuutti tahtia siinä meni aikansa. Äskeisellä katsomisella sen sijaan näytti melko tyhjältä. Tilanne päällä varmasti sen suhteen että millaisella rasituksella päästävät siitä läpi.
Siellä on osittain ilmeisesti vain yksi kaista käytössä, joten liikenne pumppaa vuoronperään edestakaisin. Jonon edessä ja perässä menee joku paikallinen liikenneviraston setä Ladallaan vilkut katolla (kuva alla). Jotain huoltojuniakin näyttää liikkuvan raiteilla.

1665243570991.png

Btw. Melkoisen jyrkältä näyttää kuvissa tuo nousu.

1665244100601.png

Jaa, juuri nyt tuleekin juna pitkässä vaunukuormassa läpi.
Katselin kelaillen varmaan tunnin verran taaksepäin tuota striimiä, eikä siellä mitään "pitkää vaunukuormaa" näkynyt missään vaiheessa. Yksittäisiä huoltovetureita parilla lisävaunulla kyllä näkyy.

Tostin striimissä on noin 15min katkos yhdessä välissä, eli en tiedä ovatko pätkäisseet tarkoituksella siksi aikaa, kun ovat hinanneet sen palaneen raadon sieltä pois?
 
Viimeksi muokattu:
Tästä hetkestä n. 18min taakseppäin, tulee pitempi kuin pelkkä veturi kuviin.
Joku pidemp tummai pikselimato siellä meni, oliko ihan valoton (sai olla tarkkana että huomaa), ennen sitä kun kamera zoomattiin lähemmäksi korkeampaa kohtaa missä tuli joku vehje valoilla.

Pimeän kuvissa näkyy paremmin että jotain autoja tulee harvakseltaan kauempaa ja jatkaa matkaa korkean kohdan yli kameraa kohti. Onko kameraa kohti tulevat tulossa niemimaalle päin ?

Mitäs nyt tapahtuu. Autokaistalta sammui kaikki valot. JOKO ROMMAS JOKO
Ja sitten mene kuva. :-)
 
Viimeksi muokattu:
Onhan siinä nousua, mutta tollasesta kulmasta otetusta teleputkella otetusta kuvasta ei kyllä näe lainkaan kuinka loiva tai jyrkkä se oikeasti on. Sivusta kun katsoo niin näkee.
 
"Tästä saa Venäjä hyvän syyn eskaloida tilannetta vielä pidemmälle.
Seuraavaksi julistetaan totaalinen liikekannallepano, Putler ilmoittaa Ukrainan hyökänneen Venäjän alueelle, terroristisessa iskussa.
Taktiset ydinaseet laitetaan valmiuteen, kenraalit/ poliitikot jotka panevat vastaan, pidätetään ja laitetaan vankilaan.
Ensi viikolla ryssät tekevät ydinkokeen, kenties siperian aroilla.
Tulevaisuudessa paljastuu että venäläiset itse räjäyttivät sillan. Silloin on jo liian myöhäistä
." :hmm:
 
Jaha, ovat ehkä saaneet jo raiteet toimimaan jos tämä pitää paikkansa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Oliko tämä lainaus jostakin ja jos oli, niin mistä? Lähteet mukaan.

Jaha, ovat ehkä saaneet jo raiteet toimimaan jos tämä pitää paikkansa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nämä ovat huonoja uutisia, mikäli pitävät paikkaansa. Venäjä saa oman kansan silmissä oikeutuksen tehdä ihan mitä haluaa ja silti huolto kulkee Krimin kautta. Saattaa aika pian alkaa haisemaan jopa false flag -operaatiolta.
 
Kansalliskaarti aloittanut sotilaitten pidätyksen Moskovassa. Ensin laitettiin päivällä liikenne stoppiin kehäteillä. Moskovasta ei pääse tällä hetkellä ulos lainkaan.

Jaahas tuleeko tästä kansalliskaarti vs. armeija matsi?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kansalliskaarti aloittanut sotilaitten pidätyksen Moskovassa. Ensin laitettiin päivällä liikenne stoppiin kehäteillä. Moskovasta ei pääse tällä hetkellä ulos lainkaan.
Fake news. Tuo kehäteitten liikennestoppi on samaa paskaa mitä on jauhettu helmikuusta lähtien. Niihin kaivetaan aina joku google mapsin ruuhkakuva lähteeksi, mutta ei ymmärretä, että Moskovan kehäteillä liikenne on tuollaista samaa puuroa aina.

Edit.
Samaa kommenttiä myös Dimmulta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jaha, ovat ehkä saaneet jo raiteet toimimaan jos tämä pitää paikkansa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Miten tulikin tämä mieleen. Öljyvaunutkin sillalla...ja Combinen sotilaat.
1665248898711.png
1665249087831.png
 
Kansalliskaarti aloittanut sotilaitten pidätyksen Moskovassa. Ensin laitettiin päivällä liikenne stoppiin kehäteillä. Moskovasta ei pääse tällä hetkellä ulos lainkaan.

Jaahas tuleeko tästä kansalliskaarti vs. armeija matsi?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Näissä huhuissa nyt kannattaa laittaa jäitä hattuun, varsinkin kun lähteenä on niin luotettava lähde kuin random twiittaaja. Jos Moskovassa oikeasti jotain merkittävää tapahtuisi, niin siitä olisi heti sillä hetkellä tieto esimerkiksi Ylessä, heillä on kirjeenvaihtajia/toimittajia ympäri palloa ja etenkin Moskovassa.
 
Täällä on paljon porukkaa jotka luottaa puhuviin päihin netissä ja YLE ei ole se lähde jota uskottaisiin.
Eli hyvä ohje, mutta moni ei tule sitä seuraamaan.
 
"Tästä saa Venäjä hyvän syyn eskaloida tilannetta vielä pidemmälle.
Seuraavaksi julistetaan totaalinen liikekannallepano, Putler ilmoittaa Ukrainan hyökänneen Venäjän alueelle, terroristisessa iskussa.
Taktiset ydinaseet laitetaan valmiuteen, kenraalit/ poliitikot jotka panevat vastaan, pidätetään ja laitetaan vankilaan.
Ensi viikolla ryssät tekevät ydinkokeen, kenties siperian aroilla.
Tulevaisuudessa paljastuu että venäläiset itse räjäyttivät sillan. Silloin on jo liian myöhäistä
." :hmm:
Muuten hyvä, mutta siellä on jo ylitotaalinen liikekannallepano menossa, missä rintamalle dumpataan vammaset ja vanhuksetkin, jos vaan jostain kadulta saadaan revittyä. Osittaiseksi liikekannallepanoksi sitä kutsutaan ainoastaan sisäpoliittisista syistä. Ja Venäjä on jo nyt helisemässä niin kovaa, että tuollaisen oman huoltoyhteyden tahallinen rampauttaminen false flagina olisi todellista itseä jalkaan, polveen ja päähän ampumista.

Ai niin ja niitä "taktisia" ydinaseita ei todellisuudessa ole olemassakaan. Ydinase on ydinase ja sellaisen jysäyttämisestä stigma sen mukainen.
 
Joo, nyt saa oikeutuksen tehdä mitä haluaa. Mitähän ne on tähän asti tehneet?
Tähän saakka ovat toteuttaneet lähinnä "erikoisoperaatiota". Kuukausi takaperin tilanne muuttui sen "osittaisen" liikekannallepanon myötä, mutta virallisesti eivät taida edelleenkään puhua sodasta, kun ei Venäjää kohtaan ole kukaan hyökännyt. Mitään todellista casus belliä ei ole vielä nähty, eikä tämäkään ole sellainen, mutta Venäjän tulkinnat ovat tunnetusti vähintään löyhiä/erikoisia riippuen siitä mitä halutaan saavuttaa.

Toki tuokin isku oli edelleen Ukrainan puolella, joten siinä mielessä se ei oikeuta mihinkään sen kummempaan, mutta Venäjän sisäpolitiikassa sillä on silti varmasti enemmän merkitystä hyvässä ja pahassa. Ja Venäjän käsitykset mm. Krimin omistajuudesta ovat samalla tavalla löyhällä pohjalla.

Ai niin ja niitä "taktisia" ydinaseita ei todellisuudessa ole olemassakaan. Ydinase on ydinase ja sellaisen jysäyttämisestä stigma sen mukainen.
Teknisesti ne ovat toki ydinaseita kaikki, mutta nämä ns. taktiset ovat vaikutukseltaan merkittävästi paikallisempia ja kantomatka samaten jotain ihan muuta kuin ballistisilla "maailmanlopun" ydinohjuksilla.
 
Viimeksi muokattu:
Harvaa enää jaksaa kiinnostaa Venäjän sisäpolitiikka ja "oikeutukset". Koko maailma tietää että vihollisen huoltolinjoihin iskeminen on ihan normaalia sodankäyntiä, ja että tämä on ollut täysimittaista sotaa alusta lähtien.
 
Ainoastaan örkit ja ry...sätrollit puhuu jostain muusta kuin sodasta.putlerilla ei ole enää mitään muuta jäljellä kuin uhkailla ydinaseilla, joka sekin on tyhjää huulien heiluttelua.
 
Mitäs jos rekka oli täysin laillisessa lannoitelastissa, ja sitten sinne sekaan on vaan ujutettu pikku pommi? Tällöin Venäjän päässä ei olisi tarvinnut olla kovin monimutkaista hämärätoimintaa ja toisaalta tarkastuspisteellä ei ollut ongelmia luvassa vaikka olisi tarkistettu vähän perusteellisemminkin...
 
Pitäiskö se sana "pikku" pommin yhteydessä laittaa lainausmerkkeihin, koska ihan pikkupaukusta ei ollut kyse vaikka lannoitteita olisikin ollut mukana?

Aika laajalla kirjolla nää arvuuttelut paukusta tuntuu taas laukkaavaan.
Kuitenkin samana yönä mantereen puolella possahti myös öljyisiä säiliövaunuja ja tiettävästi vieressä olleita matkustajavaunuja täynnä nukkuvia örkkejä, onkohan tästä tullut lisätietoja?
 
Viimeksi muokattu:
Mitäs jos rekka oli täysin laillisessa lannoitelastissa, ja sitten sinne sekaan on vaan ujutettu pikku pommi? Tällöin Venäjän päässä ei olisi tarvinnut olla kovin monimutkaista hämärätoimintaa ja toisaalta tarkastuspisteellä ei ollut ongelmia luvassa vaikka olisi tarkistettu vähän perusteellisemminkin...
Laillisesta lannoitelastista saa toki näppärästi tosi ison pommin. Jotta laillisesta lannoitelastista saa tällaisen tehokkaan ja toimivan tosi ison pommin, pitää alkuräjähteen järkkäämisen lisäksi tehdä sellainen pikku jekku että hyvin huolellisesti sekoittaa laillisen lannoitelastin ja laillisen polttoöljylastin. Korkeatyppistä lannoitetta ei missään vähänkin valvotussa paikassa säilytetä lähelläkään polttoöljyä eikä varsinkaan rahdata siten että sekoittumisvaaraa olisi vahingossakaan. Venäjällä varmaan tehdään jossain maajussin suulissa ihan mitä sattuu, ja siellä voi olla kaasuöljyn ja lannoitteen lisäksi vaikka pontikkatehdas. Mutta että kuorma-auton lastissa kun se ylittää tuollaisen valvotun kohteen? Ei kai nyt sentään.

Minun on vaikeaa kuvitella, että tällainen järjestely onnistuisi siten, ettei kuormaa tarkastava känninenkin viranomainen huomaa jekkua. Jos pommi olisi ollut autossa, niin kai siinä autossa olisi ollut ihan räjähdysainetta virallisestikin. Maailmassa on kyllä tehty onnistuneita lannoitepommi-iskuja, mutta ne pakut eivät ole olleet siinä kuosissa, ettei oven avaava kyttä tai tullimies vetäisi pistoolia ennen kuin tavaratilan ovi on kokonaan auki.
 
Teknisesti ne ovat toki ydinaseita kaikki, mutta nämä ns. taktiset ovat vaikutukseltaan merkittävästi paikallisempia ja kantomatka samaten jotain ihan muuta kuin ballistisilla "maailmanlopun" ydinohjuksilla.
No miten sen nyt ottaa sen merkittävästi paikallisemman kanssa. Alle 100 kilotonniset ovat olevinaan niitä taktisia nykyään ja Hiroshimassa tapettiin toistasataa tuhatta ihmistä 15 kilotonnin ydinaseella. En kehtaisi kutsua sitä taktiseksi paukutteluksi edes vitsinä, kun kyseessä oli noin käytännön tasolla maailmanhistorian merkittävin strateginen ja lähinnä siviiliväestöön kohdistuva isku. Mä en oikein keksi miten tollasia käytettäisiin mitenkään taktisesti sen sanan laveassakaan merkityksessä.
 
Teknisesti ne ovat toki ydinaseita kaikki, mutta nämä ns. taktiset ovat vaikutukseltaan merkittävästi paikallisempia ja kantomatka samaten jotain ihan muuta kuin ballistisilla "maailmanlopun" ydinohjuksilla.
Silti kuitenkin Venäjän pienin ydinase on teholtaan suurempi, kuin Hiroshima.
 
Pitäiskö se sana "pikku" pommin yhteydessä laittaa lainausmerkkeihin, koska ihan pikkupaukusta ei ollut kyse vaikka lannoitteita olisikin ollut mukana?
Se pelkkä lannoite räjähtää tällä tavalla ilman mitään tarkoituksellisia lisäpommejakaan, kun sitä vaan on tarpeeksi.

Edit: Breivik myös laittoi pari korttelia paskaksi muutamalla säkillisellä samaa kamaa pakettiautoon dumpattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Silti kuitenkin Venäjän pienin ydinase on teholtaan suurempi, kuin Hiroshima.
Joo ja ei. Riippuu monesta asiasta. 23 minuuttia -ohjelman haastattelussa alla olevan linkin kohdasta eteenpäin maanpuolustuskorkeakoulun apulaissotilasprofessori Antti Paronen kommentoi asiaa mm. sanomalla että kyseessä olisi "pienempilatauksinen esimerkiksi ratapihan, pienen kaupungin, liikenteen solmukohan, merkittävän ylimenokohdan, joukkokeskittymän tai vastaavan tuhoamiseksi tarkoitettu ase".

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Toki on mahdollista, että Paronen ei MPKK:n tutkijana/kouluttajana tiedä mistä puhuu, mutta haluaisin uskoa että näin ei ole.
 
Offtopicia räjähteistä:

Breivik myös laittoi pari korttelia paskaksi muutamalla säkillisellä samaa kamaa pakettiautoon dumpattuna.
Iso pamaus se oli mediassa toki, mutta ei se loppujen lopuksi juuri mitään muuta saanut aikaan kuin kuulovaurioita ja henkisiä traumoja. Breivikin pakettiauto oli melko iso, räjähdys tapahtui avonaisella parkkipaikalla ja se rikkoi lähinnä läheisten talojen ikkunoita. Edes suoraan räjähdyspaikalla ei viereisille betonirakenteille aiheutunut mitään massiivista rakenteeellista vauriota.

1665267302577.png

1665267405972.png
 
Wikipediassa sanotaan että Iskanderin ydinversion teho on 5 ja 50 kilotonnin välillä, eli pienin asetus olisi Hiroshiman pommia pienempi.
Wikipedia, tai A-studio on väärässä. A-studiossa asiantuntija sanoi, et Venäjän pienin on (muistaakseni) 13 KT ja Hiroshima oli saman asiantuntijan mukaan 10 KT.
 
Iso pamaus se oli mediassa toki, mutta ei se loppujen lopuksi juuri mitään muuta saanut aikaan kuin kuulovaurioita ja henkisiä traumoja. Breivikin pakettiauto oli melko iso, räjähdys tapahtui avonaisella parkkipaikalla ja se rikkoi lähinnä läheisten talojen ikkunoita. Edes suoraan räjähdyspaikalla ei viereisille betonirakenteille aiheutunut mitään massiivista rakenteeellista vauriota.
Isoon pakuun saa noin tonnin verran ammoniumnitraattia/anfoa kyytiin, tuollaisessa sillalla todennäköisesti jysähtäneessä puoliperävaunussa sitä voi olla helposti useita kymmeniä tonneja.
 
Wikipedia, tai A-studio on väärässä. A-studiossa asiantuntija sanoi, et Venäjän pienin on (muistaakseni) 13 KT ja Hiroshima oli saman asiantuntijan mukaan 10 KT.
"Mun asiantuntija on parempi kuin sun asiantuntija." :D

"Taktisella ydinaseelle ei ole tarkkaa määritelmää, mutta niillä tarkoitetaan strategisia ydinaseita pienempiä ydinaseita. Pienimmät ydinaseet ovat kokoluokaltaan kilotonnin murto-osia, suurimmat megatonneja." (Säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Antero Kuusi)

Ja vaikka tuo on yleinen kommentti, niin on sama keneltä asiantuntijalta kysytään, kun kenelläkään ulkopuolisella ei voi olla kuin kohtuullinen arvio toisen maan käytössä olevasta ase-arsenaalista. Venäjä on paskonut kaiken muun armeijansa toiminnan, kuten viime aikoina on huomattu, mutta sukellusveneiden ja ydinasekehityksen osalta eivät tietääkseni ole samalla tavalla pihistelleet. Näiden muusta armeijasta erillään olevien ydinasejoukkojen budjettia ja toimintaa oli muistaakseni säädelty Venäjän ydinasedoktriinista lähtien.

Ja oli nyt sitten se ydinaseen teho mikä tahansa, niin melkoinen helvettihän siitä seuraisi, jos minkään teholuokan ydinasetta lähdettäisiin tuolla Ukrainan alueella paukuttelemaan. Testejä voidaan nähdä, mutta se on vielä kutakuinkin sitä samaa pullistelua mitä oli kylmän sodan aikana.

Isoon pakuun saa noin tonnin verran ammoniumnitraattia/anfoa kyytiin, tuollaisessa sillalla todennäköisesti jysähtäneessä puoliperävaunussa sitä voi olla helposti useita kymmeniä tonneja.
Sitä juuri tarkoitin, että sitä olisi pitänyt olla todella paljon, jos se silta jostakin rekasta yläpuolelta räjäytetään. En usko ainakaan näillä nykytiedoilla, että että räjäytys tuli siitä rekasta muutenkaan, oli käytetty räjähdysaine sitten mitä vaan.
 
Offtopicia räjähteistä:

Iso pamaus se oli mediassa toki, mutta ei se loppujen lopuksi juuri mitään muuta saanut aikaan kuin kuulovaurioita ja henkisiä traumoja.
Nyt vähättelet, kuitenkin pommi aiheutti 8 kuolonuhria ja 209 loukkaantumista, joista 12 vakavaa (Wikipedian mukaan).
 
Totta, se oli tarpeetonta vähättelyä tuossa mielessä, mutta tarkoitus oli kuitenkin esittää vain minkä verran rakenteellista vauriota tapahtui ja se oli tosiaan melko vaatimatonta. Läheisten korttelien toimistotyöntekijöiden ikkunat ja tärykalvot toki kärsivät.
 
Sitä juuri tarkoitin, että sitä olisi pitänyt olla todella paljon, jos se silta jostakin rekasta yläpuolelta räjäytetään. En usko ainakaan näillä nykytiedoilla, että että räjäytys tuli siitä rekasta muutenkaan, oli käytetty räjähdysaine sitten mitä vaan.

Millähän muulla kuvittelet että räjähdysainetta sinne sillalle enemmän saatavan kuin rekalla?

Ohjusten taistelukärjet on kymmeniä kertoja pienempiä kuin mitä rekkaan saa kyytiin.

Samoin pieniin veneisiin mahtuvat lastit.
 
Millähän muulla kuvittelet että räjähdysainetta sinne sillalle enemmän saatavan kuin rekalla?
Tuossa edellisessä oli vain tarkoituksena osoittaa, että ehkä se ei nyt ollut kuitenkaan mitään rekassa toimitettavaa lannoitetta.
 
Täällä on paljon porukkaa jotka luottaa puhuviin päihin netissä ja YLE ei ole se lähde jota uskottaisiin.
Eli hyvä ohje, mutta moni ei tule sitä seuraamaan.
Jos sotaa tai sen tapahtumia meinaa seurata reaaliaikaisesti niin niitä puhuvia päitä on pakko seurata. Uskooko sitten kaikkea mitä netissä sanotaan vai ei on jokaisen oman harkitantakyvyn varassa. YLE yms. uutisoi tapahtumista siinä vaiheessa kun ruumiit ovat jo puoliksi maantuneet. Esim. Kaikki Ukrainan merkittävät offensiivit ja muutenkin sodan merkittävät tapahtumat tulee aina ilmi ensimmäisenä telegramissa ja joskus twitterissä.
 
Tuossa edellisessä oli vain tarkoituksena osoittaa, että ehkä se ei nyt ollut kuitenkaan mitään rekassa toimitettavaa lannoitetta.
No oisko sulla joku parempi teoria sitten vai pitääkö kaikesta olla eri mieltä ihan vain periaatteesta? Ammoniumnitraatti on suhteellisesti halpaa, sitä on helposti saatavilla, sitä kuskataan usein rekoilla sinne sun tänne eikä se siksi herätä kuormaa tutkittaessa epäilyksiä. Bonuksena se sattuu olemaan noin neljä kertaa ruutia tehokkaampaa räjähdettä antaen noin 40% vastaavan TNT-määrän tehosta. Jos sä jysäytät 10 tonnia TNT:tä sillan päällä niin saa sillä jo vähän muutakin aikaiseksi kuin pelkän lämpimän tuulahduksen.

Joo ei todellakaan ole se tehokkain tapa suunnata räjähdysenergiaa oikeaan paikkaan, mutta vaihtoehdot ovat ainakin omasta mielestäni paljon epätodennäköisempiä: Ei sinne mitään MOABiakaan rykäisty, järkevän kokoiset veneet eivät pysty viemään riittävää määrää räjähteitä perille ja paremmin suunnatut/asetellut räjähteet sillan rakenteisiin olisi operaationa todella hankala, koska niitä pitäisi roudata ja asentaa älytön määrä tuollaiseen paukkuun, joka ei edes näytä millään tavalla miltään kontrolloidulta sillan rakenteiden tuhoamiselta vaan ihan vaan pirulliselta määrältä räjähteitä.
 
No oisko sulla joku parempi teoria sitten vai pitääkö kaikesta olla eri mieltä ihan vain periaatteesta? Ammoniumnitraatti on suhteellisesti halpaa, sitä on helposti saatavilla, sitä kuskataan usein rekoilla sinne sun tänne eikä se siksi herätä kuormaa tutkittaessa epäilyksiä. Bonuksena se sattuu olemaan noin neljä kertaa ruutia tehokkaampaa räjähdettä antaen noin 40% vastaavan TNT-määrän tehosta. Jos sä jysäytät 10 tonnia TNT:tä sillan päällä niin saa sillä jo vähän muutakin aikaiseksi kuin pelkän lämpimän tuulahduksen.
No ei minulla ainakaan ekana tulisi mieleen että sotaa käyvän valtion armeija käyttäisi sillan tuhoamiseen lannoitekuormaa. Raha ja saatavuus tuskin näyttelee samanlaista roolia kuin satunnaisella terroristilla. Kuorman tutkimista en pidä suurena ongelmana, tuskin tuolla mitään länsimaisen tullin läpivalaisu tms. -laitteistoa on käytössä...
 
  • Tykkää
Reactions: MkH

Onneksi joillakin tulee. Eihän tää mitään normaalia armeijan sodankäyntiä ole vaan partisaanitoimintaa, jota on aikaisemminkin nähty Krimillä. Sellaisessa ja terroristisessa (ainahan partisaanit on terroristeja jostain suunnasta katsottuna) touhuilussa ammoniumnitraatti on ihan yleisesti käytettyä tavaraa.
 
No en minä onnesta tiedä jos ensimmäinen ajatus sillan tuhoamisuutiseen on "nyt siellä käytettiin ammoniumnitraattia"...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 678
Viestejä
4 888 574
Jäsenet
78 857
Uusin jäsen
apezuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom