Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Venäjän sotavoimat alkaa olla nähty, tätä taustaa vasten UKR uskaltaa tempaista rohkeammin turpaan. Ei ole muuta uhkaa kuin mahdollinen ydinase, joka taas on niin iso juttu ettei se ole enää pelkästään Ukrainan asia.

Edit.
Käyttääkö venäjä nyt korttinsa isommille liikekannallepanoille kun on isommin hyökätty "venäjän maille".
 
Tämän mukaan myöskin viimeyönä olisi huoltoasema Ilovaiskissa olisi saanut kyytiä himarsilla

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Oisko Putlerin juoni oikeuttaa nuken käyttöön? Toi rekkahan tulee Venäjältä joka todnäk videossa räjähtää.

Edes venäjällä ei itsessään riitä, että Putler haluaisi nukea käyttää. Siitä on matkaa vielä monta henkilöä, kunnes mahdollista sienipilveä todistaisimme. Itse näkisin, että sillä hetkellä kun Putte sen ilmoituksen tekisi, niin hänet otettaisiin vallasta pois.
 
Tuossa on sen verran sekalainen räjähdys kyseessä, ettei kyllä mikään risteilyohjus tuolllaista aiheuta (tietääkseni), ellei ole jotenkin osuttu johonkin ammus+räjähderekkaan.

Tuon räjähdyksen jälkimainingeissa ympäristöön tippuu napalmimaista palavaa tuotetta, joten olisikohan yhdistelmä räjähteitä, napalmia ja jotain sirpaleiksi muuttuvaa tavaraa, se selittäisi miksi tuo juna syttyi samalla, eli tankit puhkottu sirpaleilla ja napalmi sytyttää polttoaineen.

Tämä on täysin omaa spekulaatiota, kun venäläisten valvonta-kamerakuva ja muutkin kuvat ja videot on aika perunalaatua.
Mikään perinteinen pikkuohjus ei tuollaista tee. Tuossa on käytetty tonnisotalla räjähteitä. Jollei ollut itsemurhaisku, niin arvaisin, että ammus- tai räjähdelastissa ollut rekka räjäytettiin kauko-ohjatusti tai ohjuksella, kun oli polttoainejunan kohdalla.

Nuo kipinät eivät luultavasti ole napalmia, vaan sulaa terästä rekasta ja sillan rakenteista. Räjähteitä ollut todellakin rekkalasti tuon mossauksen perusteella. HIMARS tekee vain metrisen reiän sillan kanteen.
 
Kyllä tuo räjähdys mielestäni niin videon kuin rakenteellisten vahinkojen muodossa tuli alhaalta ylöspäin.
Minusta taas kannella räjähtänyt jotakin, mutta eiköhän tämäkin selviä aikanaan.
Tämän mukaan myöskin viimeyönä olisi huoltoasema Ilovaiskissa olisi saanut kyytiä himarsilla

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilovaiskissa on yöllä käsittääkseni tuhottu ratapiha/polttoainevaunuja/ratapihan vieressä olevia polttoainesäiliöitä. Ratapihalla on myös joidenkin tietojen mukaan ollut suurehko määrä matkustajavaunuja joissa nukkumassa paljon venäläisisä sotilaita, joiden kohtalosta ei ole vielä kuulunut tarkempaa tietoa.

" Word is that this Ukrainian strike in Iliovask tonight is a REAL Russian BBQ. A concentration of Russian troops, sleeping in railcars, next to fuel storage. "

Viimeksi muokattu:
Onko siellä enää mitään isompaa vaihdetta laittaa edes päälle? mistä materiaali kaikille? punatähti lakki ja mosin kivääri joka ukolle ei tätä sotaa enää pelasta
Eipä se niille mitään meinaa onko resursseja vai ei. Pitää vain mahtailla ja pelotella näkyvästi.
 
Eipä se niille mitään meinaa onko resursseja vai ei. Pitää vain mahtailla ja pelotella näkyvästi.
Varmasti kaikille halukkaille löytyy jonkinlainen ase ja punatähti, Nälissään vaan on kauhean vaikea taistella paria päivää pidempään kun lippaastakin on ammuksetkin loppu.
Venäjän on vaikea enää koskaan mahtailla.
 
Voisiko olla Ukrainan kamikaze drone boat täynnä räjähteitä joka ajettiin sillan alle?

Kamikaze drone boat?

1665223273433.png
 
Liitteet

  • 1665223273867.png
    1665223273867.png
    622,6 KB · Luettu: 11
Erään telegramkanavan mukaan tässä räjähdyksen aiheuttanut ajoneuvo, ja tarkastuskin suoritetaan huolellisesti videolla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ymmärsinkö linkkisi niin että sillanalli kulkeva merililiikenne toistaiseksi seis. ?

Mites tuo vaikuttaa Ukrainaan, vai mistä sitä viljaa rahdataan.

Itse väylä ei ilmeisesti tuossa kärsinyt ? eli sen puolesta voisi jatkua myöhemmin.

Tosin toisessa linkissä viitattiin lauttaliikenteeseen siltaa korvaamaan, josta syntyisi ristetävää liikennettä
 
Voisiko olla Ukrainan kamikaze drone boat täynnä räjähteitä joka ajettiin sillan alle?
Ei riitä 145lbs amitsuuli tuollaiseen jysäykseen. Selvästi räjähtää sillan kannella. Siltaelementti olisi noussut ilmaan, jos olisi räjäytetty sillan alla. Se puoliperävaunurekka ilmeisesti oli räjähdelastissa.
 
Näin näyttäisi olevan asian laita MarineTraffic: Global Ship Tracking Intelligence | AIS Marine Traffic

Lauttaliikenteeseen ei kuuleman venäjällä ole lauttoja. Mene ja tiedä sitten.
 
Ei riitä 145lbs amitsuuli tuollaiseen jysäykseen. Selvästi räjähtää sillan kannella. Siltaelementti olisi noussut ilmaan, jos olisi räjäytetty sillan alla. Se puoliperävaunurekka ilmeisesti oli räjähdelastissa.
Joo ei riitä 70 kiloa yhtään mihinkään.

ATACMS:n 500 paunaa voisi riittääkin johonkin, mutta lähtökohtaisesti kyse lienee muusta kuin siitä.
 
Lauttaliikenteeseen ei kuuleman venäjällä ole lauttoja.

Kenen mukaan? Tassin mukaan ensimmäinen lautta on jo lastaamassa ja kolme muuta liittyy mukaan pian. Yhteensä saavat ainakin 4-5 lauttaa, ehkä pari lisää Sevastopolista. Eli Venäjän virallisen äänitorven mukaan on lauttoja.
 
Ei riitä 145lbs amitsuuli tuollaiseen jysäykseen. Selvästi räjähtää sillan kannella. Siltaelementti olisi noussut ilmaan, jos olisi räjäytetty sillan alla. Se puoliperävaunurekka ilmeisesti oli räjähdelastissa.
Näinpä voi olla ellei isompi versio paatista jne.

Omat folioteoriat rekasta:
a) Ukrainalainen marttyyri & rekka täynnä rähjähteitä tms räjähtävää (tosin ajaa niinkuin ei mitään ennen räjähdystä, ei hidasta kriittiselle kohdalle)
b) Partisaanit onnistuneet nallittamaan räjähdekuljetuksen
c) Partisaanit ostaneet räjähteet Venäjältä & kuljetuksen Krimille ja sieltä rintamalle valepaperein sekä nallittaneet rekan
d) Venäläinen 'normal katastrof' + tupakanpoltto räjähdealttiissa kuormassa
e) Joku kombinaatio edellisistä
 
Ilmeisesti Sea wind on siellä laiturissa. Eli tämä suomalaisillekin tuttu laiva (kuuluu cameroonin lipun alle)

Sekä joku kiinalainen lautta
 
Näinpä voi olla ellei isompi versio paatista jne.

Omat folioteoriat rekasta:
a) Ukrainalainen marttyyri & rekka täynnä rähjähteitä tms räjähtävää (tosin ajaa niinkuin ei mitään ennen räjähdystä, ei hidasta kriittiselle kohdalle)
b) Partisaanit onnistuneet nallittamaan räjähdekuljetuksen
c) Partisaanit ostaneet räjähteet Venäjältä & kuljetuksen Krimille ja sieltä rintamalle valepaperein sekä nallittaneet rekan
d) Venäläinen 'normal katastrof' + tupakanpoltto räjähdealttiissa kuormassa
e) Joku kombinaatio edellisistä
Uskoisin ettei kuski edes tiennyt lastista, ettei senkään takia hermoillut. Tai tiesi lastista, mutta ei siitä että se tulee poksahtaan kesken matkan.
 
Kenen mukaan? Tassin mukaan ensimmäinen lautta on jo lastaamassa ja kolme muuta liittyy mukaan pian. Yhteensä saavat ainakin 4-5 lauttaa, ehkä pari lisää Sevastopolista. Eli Venäjän virallisen äänitorven mukaan on lauttoja.

En nyt äkkiseltään löydä tuota twiittiä, mutta kys. twiitissä manittiin, että lauttaliikenne alkaisi ja samantien perään tuli maininta, että venäläisillä ei olisi lauttoja, joilla kuljettaa ihmisiä/ajoneuvoja. Nämä ilmeisesti siirretty muualle kun tuo silta avattu. Koitan vielä kaivella jos löydän tuon..
 
Erään telegramkanavan mukaan tässä räjähdyksen aiheuttanut ajoneuvo, ja tarkastuskin suoritetaan huolellisesti videolla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

En nähnyt tuossa rekassa räjähdysaineista varoittavaa merkkiä.
Ehkä venäjällä kuljetetaan sota-aikana (tai sotilaallisen erikoisoperaation aikana) rekkalasteittain räjähteitä ilman, että siitä mitenkään varoitetaan.
 
Kävikö Estoniat?
 
Meinaatko, että jos tarkoitus olisi räjäyttää silta rekka-autossa kuljetettavilla räjähteillä, niin olisi kannattavaa merkitä lastin sisältö päällepäin mahdollisimman huolellisesti? :D

Minä en noiden kaikkien videoiden perusteella ole täysin vakuuttunut, että räjähde edes oli siinä rekassa.

Mm. tämän videon perusteella sirpaleet, tulipallo ja savu lentää räjähdyksen jälkeen mielestäni hieman epäloogisesti mikäli räjähdyksen keskipiste oli siinä rekan kohdalla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Edit.
Kevennykseksi vielä kuva rekan kuljettajasta. :D

1665226066051.png

Kuva on oikeasti sillan avajaisista. Putin halusi itse ajaa sen yli rekalla, kun oli niin ylpeä siitä.
 
Viimeksi muokattu:
Käviköhän tuossa niin, että paineaalto rikkoi viereisen junan jonkun polttoainesäiliön ja juna hätäjarrutti, jolloin jarrujen kuumuus / kipinöinti sai aikaan VUH ilmiön.. Melko onnekas sattuma, jos niin kävi..
 
Meinaatko, että jos tarkoitus olisi räjäyttää silta rekka-autossa kuljetettavilla räjähteillä, niin olisi kannattavaa merkitä lastin sisältö päällepäin mahdollisimman huolellisesti? :D
En usko tuohon rekkateoriaan ollenkaan. On aika vaikeaa ajoittaa rekan kulku (mm. tarkastusten ja mahdollisten ruuhkatilanteiden vuoksi) siten, että se saataisiin olemaan oikeaan aikaan parhaassa paikassa juuri tuon polttoainejunan kohdalla.
Parhaassa paikassa myös sen vuoksi, että laivaliikennekin pysähtyy sillan räjäyttämisen vuoksi.
Lisäksi rekkaräjähdyksen teho suuntautuisi mahdollisesti liikaa ylös/sivulle, jotta silta saataisiin sillä sortumaan.

BBC:n haastattelussa aikaisemmin Britannian armeijassa työskennellyt räjähde-expertti sanoo, että todennäköisesti ei ole ilmaisku, vaan mahdollisesti radiolaukaisimella samanaikaisesti junanrata- ja maantiesillalla tehty räjäytys.

A former senior British army explosives expert says the damage to Russia’s Kerch bridge to the Crimean Peninsula looks like “a masterpiece of clandestine sabotage.”
The expert says this looks like the work of Ukrainian special forces.

He told me: "The lack of obvious blast/fragmentation damage on the road surface suggests that an air-delivered weapon was not used.
"A well-planned attack from below may have been the cause.
"I suspect explosives on the road bridge and train deck were initiated near simultaneously using coded radio command.

The Kerch bridge, built after Russia’s annexation of the Crimean Peninsula in 2014, is Russia’s only major supply route to Crimea.
It’s hard to overstate the importance of what’s happened there.
 
Jos katsoo autosillan vasemmalle puolelle veteen niin räjähdyksen paineaalto nostaa välittömästi suuret aallot. Omaan silmään näyttää että räjähdyksen on pakko olla sillan alla oikeanpuolisen kaistan kohdalla. Jos se olisi kannella niin lentäisikö vesi vasemmalle noin? Varsinkaan kun kannelta ei ole näköyhteyttä paineaallolla edetä sinne.
 
Taitaa olla teräsrunkoinen koko silta, tieosuudella ohut betonikansi päällä. Melko huollettava meriviimassa, vodkaa ja työmoraalia vaatii huolto. Teräskehikko helposti vääntyilee ja menettää kantavuutensa paloissa ja esim. pommi-iskuissa. Ei kovin pitkäikäinen rakenne siis muutoinkaan, saatika "erikoisoperaatioissa".
 
Viimeksi muokattu:
Tätä videota kun kelaa kuva kuvalta läpi. Näkee ettei se ollut kyllä kyseinen rekka joka räjäytyksen laittoi alulle. TOKI autossa saattoi ja ehkä olikin räjähteitä jotka räjähtivät heti samassa yhteydessä tien alapuolisen räjähdyksen kanssa.

Kuva kun alkaa leimahtaa valkoiseksi, niin tienpinnan yläpuolella/rekka-autossa ei tapahdu mitään siinä hetkellä kun alkaa kuva hävitä kirkkauteen, mistä kyseinen valoleimahdus lähtisi. Seuraavaksi kun alkaa hahmottuun seuraavat tapahtumat, tulipallo leviää tienpinnan yläpuolella, joka voi olla myös siitä kun siltaelementtiin tulee rako josta alapuolen tulimyrsky puhaltaa ylöspäin.

Edit.
Tuo kaistahan on kahdesta eri kohtaa tipahtanut, taaempana on toinenkin elementti poissa.

Missä värisevässä paalussa tuo kamera on oikeen kiinni, vai vavisuttaako jo jokin kameran kuvaa etukäteen. Heti videon alusta jo hytkyy kuva.

Edit2.
Ei se missään värisevässä paalussa ollut, vaan joku cropattu video. Tässä ei värise kuin kuvaajan käsi.
 
Viimeksi muokattu:
Meinaatko, että jos tarkoitus olisi räjäyttää silta rekka-autossa kuljetettavilla räjähteillä, niin olisi kannattavaa merkitä lastin sisältö päällepäin mahdollisimman huolellisesti? :D

Minä en noiden kaikkien videoiden perusteella ole täysin vakuuttunut, että räjähde edes oli siinä rekassa.

Mm. tämän videon perusteella sirpaleet, tulipallo ja savu lentää räjähdyksen jälkeen mielestäni hieman epäloogisesti mikäli räjähdyksen keskipiste oli siinä rekan kohdalla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Edit.
Kevennykseksi vielä kuva rekan kuljettajasta. :D

1665226066051.png

Kuva on oikeasti sillan avajaisista. Putin halusi itse ajaa sen yli rekalla, kun oli niin ylpeä siitä.

Mitä tossa videossa sataa tuolta oikeelta? Kipinää jne.
Mikä räjähde tollasta settii tekee? Napalmi tuli ekana mieleen, mutta se ei nyt ihan suoriltaan tota räjähdystä selitä kun se tapahtu ensin ja sen jälkeen sadetta.
 
En usko tuohon rekkateoriaan ollenkaan. On aika vaikeaa ajoittaa rekan kulku (mm. tarkastusten ja mahdollisten ruuhkatilanteiden vuoksi) siten, että se saataisiin olemaan oikeaan aikaan parhaassa paikassa juuri tuon polttoainejunan kohdalla.
Parhaassa paikassa myös sen vuoksi, että laivaliikennekin pysähtyy sillan räjäyttämisen vuoksi.
Lisäksi rekkaräjähdyksen teho suuntautuisi mahdollisesti liikaa ylös/sivulle, jotta silta saataisiin sillä sortumaan.

BBC:n haastattelussa aikaisemmin Britannian armeijassa työskennellyt räjähde-expertti sanoo, että todennäköisesti ei ole ilmaisku, vaan mahdollisesti radiolaukaisimella samanaikaisesti junanrata- ja maantiesillalla tehty räjäytys.

A former senior British army explosives expert says the damage to Russia’s Kerch bridge to the Crimean Peninsula looks like “a masterpiece of clandestine sabotage.”
The expert says this looks like the work of Ukrainian special forces.

He told me: "The lack of obvious blast/fragmentation damage on the road surface suggests that an air-delivered weapon was not used.
"A well-planned attack from below may have been the cause.
"I suspect explosives on the road bridge and train deck were initiated near simultaneously using coded radio command.

The Kerch bridge, built after Russia’s annexation of the Crimean Peninsula in 2014, is Russia’s only major supply route to Crimea.
It’s hard to overstate the importance of what’s happened there.
Mä kyllä lähtisin siitä, että juna on syttynyt sattumalta kun maantiesillan tulilieskat ovat sytyttäneet junan pinnassa olleita kemikaalijäämiä.

Se, että olisi ollut erillinen pommi junassa joka olisi räjähtänyt juuri samassa kohdassa samaan aikaan tuntuu aika kaukaa haetulta...
 
Käviköhän tuossa niin, että paineaalto rikkoi viereisen junan jonkun polttoainesäiliön ja juna hätäjarrutti, jolloin jarrujen kuumuus / kipinöinti sai aikaan VUH ilmiön.. Melko onnekas sattuma, jos niin kävi..
Meinaat, että tuosta räjähdyksestä syntyvän tulipallon lisäksi tarvitaan ehdottomasti jarrutuksen kipinöinti joka ratkaisevasti sytyttää tankista vuotavan polttoaineen?
 
Ja toisekseen autosillan kannella ei näy lähes yhtään silppua jota normaalisti sinkoaa autopommi-iskussa todella laajalle alueelle.
 
Ja toisekseen autosillan kannella ei näy lähes yhtään silppua jota normaalisti sinkoaa autopommi-iskussa todella laajalle alueelle.
Jep, tuon sortuma-alueen ympäristö on aivan liian puhdas. Kävi mielessä myös, että minkälainen alaspäin suunnattu räjähde täytyy olla, että noin 1 metrin etäisyydeltä vaunusta riittää irroittamaan kerralla kokonaisen palan irti sillasta ja samalla tuhoamaan alarakenteen viereisen kaistan alapuolelta. Räjähderekkateoria tuntuu hieman vaikealta.
 
Räjähderekkateoria tuntuu hieman vaikealta.
Se on venäjälle helpoin väitös.

Paljon ikävämpi olisi jos ukrainan asevoimat olisi onnistuneet toimittamaan räjähteet sillalle tai sillan rakenteisiin jollain aivan toisella tavalla ja kuka ties koska.

What bridge defence doing?
 
Onko tässä videolla junasillan pilari vinossa vai johtuuko linssistä tai perspektiivistä, tai vinossa oleva lyhtypylväs hämää silmää? Kunnon rakokin näyttäisi olevan kansirakenteessa pilarin kohdalla?
Tuossa toisessa ehjemmäksi jääneessä autosillassa näyttää oleven varsin mukava kuoppa kyllä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Krimi_silta.png
 
Ja toisekseen autosillan kannella ei näy lähes yhtään silppua jota normaalisti sinkoaa autopommi-iskussa todella laajalle alueelle.
Tuossa rekan pamauksessa ollut räjähteitä vähintään 10x enemmän kuin jonkun jihad-penan hiluxissa. Sulaa terästä lentää suihkuna videolla. Ei siitä rekasta ole paljoakaan tutkittavaa jäänyt. Suurin osa silpusta on meressä.
 
matkustajavaunuja joissa nukkumassa paljon venäläisisä sotilaita, joiden kohtalosta ei ole vielä kuulunut tarkempaa tietoa.
Tuskin tässä kävi kuin muutaman kirjaimen muutos. Nyt siellä lienee pois nukkuneena venäläisiä potilaita.

Milloin mahtavat oppia, että tupakointi polttoainevarastojen lähellä on vaarallista.
 
Tuossa rekan pamauksessa ollut räjähteitä vähintään 10x enemmän kuin jonkun jihad-penan hiluxissa. Sulaa terästä lentää suihkuna videolla. Ei siitä rekasta ole paljoakaan tutkittavaa jäänyt. Suurin osa silpusta on meressä.
Lentääkö?

Väittäisin palavaksi räjähdysaineeksi.
 
Eikö sen suihkun pitäs lentää ulospäin räjähdyksestä? Nyt toi tulee sitä siltaa kohti ainakin mitä videoo kattoo
 
Eikö sen suihkun pitäs lentää ulospäin räjähdyksestä? Nyt toi tulee sitä siltaa kohti ainakin mitä videoo kattoo
Lentää ylöspäin, ja sitten tuuli painaa ne kohti junarataa.

Mutta sohva csi erikoistutkijana olen sitä mieltä että rekka ei räjähdystä aiheuttanut. Jos videolla rekan kyljet ensin paisuisivat räjähdyksen voimasta, eikä ensin kirkastu kuva ilman mitään näkyvää räjähdystä, uskoisin että rekka sen räjähdyksen aiheutti.
 
Voisiko olla Ukrainan kamikaze drone boat täynnä räjähteitä joka ajettiin sillan alle?

Kamikaze drone boat?

1665223273433.png
Jos kantama on 60 mailia niin ei tuota olisi voitu laittaa liikkelle kuin joko Krimiltä tai sitten Venäjältä + ei tosiaan taida riittää massa tuossa tuollaiseen räjäykseen.

Jos pitäisi veikata niin sanoisin että rekkaan on lyöty pommit sisään ja koko kauneus etälaukaistiin kun polttoainejuna tuli kohdalle.
 
Täytyi olla juna parkissa tuossa kohtaa. Muutenhan se ois räjähdyshetkellä liikkunut melkoisen kauas. Nyt palotapahtuma ja kaikki on paikoillaan.
 
Näistä "mikä räjäytti sillan"-hypoteeseista tulee helposti liian monimutkaisia ja niissä on liian monia liikkuvia osia / asioita jotka voivat mennä vikaan.

Nähdäkseni yksinkertaisin selitys on, että oli vain yksi pienehkö pommi junan polttoainevaunussa. Räjähdys oli niin "näyttävä", että sen täytyi olla enimmäkseen polttoaineräjähdys.

Itse pommi oli varustettuna ajastimella. Radiosignaaleissa olisi häirinnän mahdollisuus. Ajastin oli mahdollisimman suurella todennäköisyydellä asetettu laukeamaan sillan kaariosan kohdalla, jossa jänneväli on pisin ja korjaaminen vaikeinta. Kovin kauas siitä ei jääty ja tuossakin kohtaa rakenteelliset vauriot ovat isoja.

Viereisen ajoradan kansi on paikallaan vain painovoimaisesti. Räjähdyspaine heijastui vedestä, nosti sen ylös ja pudotti pois paikaltaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 708
Viestejä
4 889 479
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
Darth Simius

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom