Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Varmaan kyse valtatyhjiöstä minkä hajonnut Venäjä jättäisi jälkeensä. Jokuhan sen täyttäisi, mahdollisesti Kiina.
Venäjällä on paljon erilaisia kansakuntia jotka voisivat muodostaa valtionsa, ja vaikka kiina voisi jotain suhmuroida, niin ihan vastaavasti homma hoituu muiltakin tahoilta.

Hajoamisessa ainoa selkeästi huono juttu olisi ydinaseiden leviäminen.
 
Ydinaseista pääsisi tuossa tilanteessa suht helposti eroon lupaamalla tuoreelle uusvaltiolle kehitysapua ja tukea sitä vastaan että luopuu ydinaseista.
 
Aiheuttaa epävakautta ja sotia kun paikalliset toimijat ja ulkopuoliset toimijat yrittävät ajaa omaa etuaan valtatyhjiössä. Venäjän tapauksessa on vielä suuria riskitekijöitä kuten suuret luonnonvarat, (ydin)aseet, monia uskontoja, ulkoisia riippuvuuksia, jne. jne.

Parhaassa tapauksessa voisi tapahtua melko kivuttomasti kuten Neuvostoliiton hajoaminen neuvostotasavaltarakenteen pohjalta. Tämä on kuitenkin vähän epätodennäköistä, koska Venäjällä ei ole samanlaista rakennetta. Siellä on kyllä alueita / tasavaltoja mutta ne ovat paljon pienempiä ja eivät kykenisi toimimaan itsenäisinä valtioina, koska niillä on niin paljon sisäisiä riippuvuuksia eivätkä ne ole itseriittoisia.

Huonomassa tapauksessa käy kuin Jugoslaviassa jossa eri uskontoja edustavat ryhmittymät lähtivät ajamaan omaa etuaan ja aikaansaivat pitkäaikaisen tuhoisan sisällissodan johon ulkovaltojenkin piti sekaantua.

Ja pahimmassa tapauksessa käy niinkuin Syyriassa tai Afganistanissa jossa mennään pikemminkin heimotasolle ja syntyy jatkuva koston kierre jonka katkaiseminen on lähestulkoon mahdotonta.

1662990638106.png
 
Viimeksi muokattu:

Ulkoapäin siis parempi juttu kuin nykytila.
 
Meinaat että on hyvä jos meille tulee naapuriin Afganistanin tai Syyrian tapainen megalomaaninen ydinase-epävaltio? ;)

Katso vaikka kuinka kivaa Turkilla on hoitaa suhteitaan sinne Syyrian suuntaan. Niillä on yli viisi miljoonaa pakolaista Syyriasta ja jatkuvaa selkkausta Syyrian kurdien kanssa ja joutuvat ylläpitämään puskurivyöhykettä Syyrian puolella.

Ei, se ei olisi kovin kivaa.

Mutta en sano että toi ois ainoa vaihtoehto. Kysymys on vaan siitä että haluaako edes ottaa sitä riskiä.
 
Johtuuko vain jostain ns. cookie-asetuksesta vai onko niin, että Foxnewsia seuratessa ei välttämättä huomaa enää Ukrainassa sotaa olevankaan? Ei kyllä oikein mitään Ukraina-aiheisia uutisia ole siltä sivustolta löytänyt (toki kanavan talk show-tyyppisen juontajan puheita on käytetty ihan Venäjän omassa propagandassa asti) - ainakaan kovin näkyvästi eivät esillä.
 
Taganrogissa on tupakoitu huolimattomasti. Noin 110km UA:n hallussa olevalta alueelta linnuntietä mitattuna. Venäläisissä keskusteluissa räjähdysten äänet kuultu hyvin laajalla alueella, mm. Rostov-na-Donussa.

Muoks. Kuva/video räjähdyksestä saattaa olla jostain muualta (poistettu).
Mutta ilmeisesti Venäjän ilmatorjunnalla on ollut tekemistä. Katsotaan mitä ilmestyy telegramiin.

IMG_20220912_172013_098.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Johtuuko vain jostain ns. cookie-asetuksesta vai onko niin, että Foxnewsia seuratessa ei välttämättä huomaa enää Ukrainassa sotaa olevankaan? Ei kyllä oikein mitään Ukraina-aiheisia uutisia ole siltä sivustolta löytänyt (toki kanavan talk show-tyyppisen juontajan puheita on käytetty ihan Venäjän omassa propagandassa asti) - ainakaan kovin näkyvästi eivät esillä.

Ei yllätä että tommonen laatumedia ei asiasta uutisoi. Eiköhän siellä ole enemmän kiire uutisoida Trumpiin kohdistuvasta ajojahdista ym rebuihin liittyvistä asioista.
 
Taas lisää juttua että Hersonin alueella Venäjän joukot neuvottelevat antautumisen ehdoista. Jos tuo toteutuisi, niin olisi luvassa takuuvarmasti paskamyrsky Moskovassa.

IMG_20220912_171431_656.jpg

Jos tää tapahtuu ni tulee joulu kyllä etukäteen.

Putkosen Telegramissa copiumin tasot alkaa olee joillain käyttäjillä vaarallisella tasolla, tää varmaan vie loputkin järjen hivenet.

MV lehdessä maltillinen ja puolueeton juttu Harkovan tilanteesta (en linkkaa kun kaikki ei tykkää, helppo löytää itse kunkin). Tarina jatkuu edelleen niin että erikoisoperaatio onnistuu todella hyvin. Odotan innolla seuraavia selityksiä jos tulee oikein iso takaisku antautumisien muodossa.

Tää on parasta viihdettä miesmuistiin, kätyrit tekee kaikkensa että sais selitettyä asiat parhain päin.
 
Itse kyllä epäilen että siinä vaiheessa kun Venäjä on saatu ajettua takaisin rajan taakse niin hallinto on jo vaihtunut (tai on vaihtumassa) sellaiseen joka älyää olla pommittamatta naapurin siviilejä.
Onpa muuten toi venäjämedian keskustelu muuttunut siitä Lontoon ja Pariisin lanaamisesta melkoisesti. Nyt kysellään miksi sinne Ukrainaan ylipäätään mentiin ja miksi ei etukäteen tiedetty että turpaan tulee. Tästä ei ole montaa askelmaa liehuviin ikkunaverhoihin.
Onneksi putin päätti itse ottaa ohjat sotatoimista niin ei jää epäselväksi kuka ryssi.

Sitähän tässä varmaan ei ole tainnut kuulua mistään suunnasta että joku venäläinen ottaisi puheeksi että onko moraalisesti ja inhimillisesti oikein harrastaa kansanmurhaa ja siviilien teurastamista. Oli sitten kyse itsenäisestä valtiosta tai "Venäjän osasta", saman kysymyksen voi esittää kummallekin näkökannalle. Venäjällähän on aiemmin (kauan sitten) ollut myös jonkinlaista sivistystä esim. kirjallisuuden ja näyttämötaiteen suunnalla niin tavallaan sekin voisi periaatteessa olla jokin keskustelun teema mutta ei siellä taida loppupeleissä ketään kiinnostaa.
Mutta siis, sekin että sodankäynti on paskaa ja omat alkavat hajoamaan kun nolottaa että sodankäynti on paskaa, niin sekin on hyvä juttu. Otetaan sitten se kun ei muuta ole.
 
Offtopic, keskustelun häirintä
surkea keskustelun taso. aivan luokatonta offtopicca. eikö olisi passeli olla nappula jossa voi raporotoida tällaiset ja kun riittävän moni vastaa kyllä niin automaattinen päivän kielto/ viestit näkymättömäksi kyseiseen ketjuun. surkea tilanne suorastaa. Inderesillä on panostettu tähän asiaan isosti.! Kerran itse en tuonnut ketjulle mitään niin liputus ja näkymättömäksi nämä viestit. oisko mitään..
edit hävetkää nyt. kattokaa omia viestejänne ja verratkaa inderesin vastaavaan ketjuun. taso ero on merkittävä

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan esimerkki ei kyllä houkuta luopumaan ydinaseista.
Tässähän olisi erona se, että tällä kertaa Venäjä kokonaisuudessaan lakkautetaan ja demilitarisoidaan. Viimeksi NL pysyi lähes ennallaan niitä itsenäistyviä reunamaita lukuun ottamatta.
 
Venäläiset pakomatkallan pysähtyvät tupakalle. Ei olisi kannattanut.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyviä nämä musat :D Mikähän kuningasidea tuossa oli pysähtyä viideksi sekunniksi poislähtöä tehdessä jotta vihu kerkeää tähdätä ja osua?
 
Tuo ei ole mikään tuore video kun tuo on postattuna pidempänä tänne ainakin jo pari päivää sitten.
 
Meinaat että on hyvä jos meille tulee naapuriin Afganistanin tai Syyrian tapainen megalomaaninen ydinase-epävaltio? ;)

Katso vaikka kuinka kivaa Turkilla on hoitaa suhteitaan sinne Syyrian suuntaan. Niillä on yli viisi miljoonaa pakolaista Syyriasta ja jatkuvaa selkkausta Syyrian kurdien kanssa ja joutuvat ylläpitämään puskurivyöhykettä Syyrian puolella.

Ei, se ei olisi kovin kivaa.

Mutta en sano että toi ois ainoa vaihtoehto. Kysymys on vaan siitä että haluaako edes ottaa sitä riskiä.

Johan meillä on pitkään ollut naapurissa epävakaa ydinase-epävaltio. Huoltamattomat aseetkin alkaa olla epävakaita.
Jos kurdit saisivatkin oman valtionsa Syyrian ja Turkin väliin, voisi tilanne rauhoittua. Nykyvauhdilla kun venäläisille itärajan tontteja myydään, niin saa nähdä onko sama parempi täälläkin... /s
 
Huoltamaton ydinase ei räjähdä tai räjähtää huonosti, että hyvä vaan jos eivät huolla.
 
Jos tää tapahtuu ni tulee joulu kyllä etukäteen.

Putkosen Telegramissa copiumin tasot alkaa olee joillain käyttäjillä vaarallisella tasolla, tää varmaan vie loputkin järjen hivenet.

MV lehdessä maltillinen ja puolueeton juttu Harkovan tilanteesta (en linkkaa kun kaikki ei tykkää, helppo löytää itse kunkin). Tarina jatkuu edelleen niin että erikoisoperaatio onnistuu todella hyvin. Odotan innolla seuraavia selityksiä jos tulee oikein iso takaisku antautumisien muodossa.

Tää on parasta viihdettä miesmuistiin, kätyrit tekee kaikkensa että sais selitettyä asiat parhain päin.
Kyseisen "artikkelin" lopusta löytyy linkki livestreamiin joka alkaa 2100 tänään. Itse Putkonen puhumassa mustaa valkoiseksi.
 
Näyttää olevan etuvetoinen auto, oikea etupyörä uppoaa santaan ja jää jumiin.
Ei se minnekään hiekkaan uppoa. Ihan selkeä stumppaus tuo on. Tollanen moponmoottorinen itäauto sammuu neljä isoa äijää päällä pikku paniikissa just noin helposti, jos sille ei ehdi antaa punarajan verran rundeja, kun lähtee nostelemaan kytkintä.
 
Aiheuttaa epävakautta ja sotia kun paikalliset toimijat ja ulkopuoliset toimijat yrittävät ajaa omaa etuaan valtatyhjiössä. Venäjän tapauksessa on vielä suuria riskitekijöitä kuten suuret luonnonvarat, (ydin)aseet, monia uskontoja, ulkoisia riippuvuuksia, jne. jne.

Parhaassa tapauksessa voisi tapahtua melko kivuttomasti kuten Neuvostoliiton hajoaminen neuvostotasavaltarakenteen pohjalta. Tämä on kuitenkin vähän epätodennäköistä, koska Venäjällä ei ole samanlaista rakennetta. Siellä on kyllä alueita / tasavaltoja mutta ne ovat paljon pienempiä ja eivät kykenisi toimimaan itsenäisinä valtioina, koska niillä on niin paljon sisäisiä riippuvuuksia eivätkä ne ole itseriittoisia.

Huonomassa tapauksessa käy kuin Jugoslaviassa jossa eri uskontoja edustavat ryhmittymät lähtivät ajamaan omaa etuaan ja aikaansaivat pitkäaikaisen tuhoisan sisällissodan johon ulkovaltojenkin piti sekaantua.

Ja pahimmassa tapauksessa käy niinkuin Syyriassa tai Afganistanissa jossa mennään pikemminkin heimotasolle ja syntyy jatkuva koston kierre jonka katkaiseminen on lähestulkoon mahdotonta.

1662990638106.png
Olen ainakin itse niin gonahtanut Venäjään, ettei kiinnosta vaikka tulisi millainen
sisällissota
 
Ukrainan esimerkki ei kyllä houkuta luopumaan ydinaseista.
Ydinaseosaaminen on siroteltu venäjällä ympäri ämpäri. Yhteenkään osavaltioon ei jäisi koko settiä rikastamisesta itse asesuunnitteluun ja laukasukoodien hallintaan.

Eivät ne mitään 15min pikakoulutettavia vehkeitä ole, etenkään pidempiaikaisen ylläpidon ja huoltamisen suhteen.
 
Jaa. Minua ainakin kiinnostaa mitä tapahtuu, kun pinta-alaltaan maailman suurin valtio romahtaa.

Oisko vaikka jäitä hattuun paikallaan. Sen verran ovat imperialistista asennetta tuolla kylväneet, että kyllä ne saa oman alueensa pidettyä saman hallinnon alla. Johto voi vaihtua jos jotain, ja ainahan se vaihtuu joka paikassa, ennemmin tai myöhemmin.
 
"Ettei kiinnosta vaikka tulisi millainen sisällissota." Tuossa vaiheessa valtio on jo romahtanut, tähän viittasin.
 
Valta Kuuluu Kremlille ehdokas pitää näköjään 21.00 jonkun shown Putkosen kanssa, veikkaan, että ihan hyvää komediaa:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

5 min kestin. Siinä vaiheessa oli jo kerrottu kuinka mm.

- Valtamedia puhuu paskaa, sillä Venäjä on tarkoituksella ja onnistuneesti vetäytynyt Donbassin alueelle ryhmittyäkseen uudelleen. Joukkoja on valtavasti ja ne ovat hyvässä kunnossa.
- Kaikki Donbassissa ovat surullisia Ukrainan tekemistä massamurhista mm. Buchassa ja muualla.
- Kaikkialla lojuu ukrainalaisten ruumiita ja ukrainalaisia tuhottuja ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Missään ei ole venäläistä vastaavaa.

Kissat koiria ja silleen....
 
Onhan se nyt Venäjä ihan pinteessä kun meidän ulkopoliittisen instituutin johtajakin ihan innostuu lausumaan seuraavia:

"Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola näkee, että Venäjä voi hyvinkin poistua Ukrainasta sodan häviäjänä."

Tämä kuitenkin herätti mielenkiintoni:
"Aaltola painottaa, että nyt ei ole kyse Ukrainaa tukevasta poliittisesta kannustuspuheesta, vaan faktoihin pohjautuvasta, täysin mahdollisesta skenaariosta."

Voiko tämän nyt ymmärtää niin, että kyseinen asiantuntija on yleensä vain jaellut sellaista "poliittista kannatuspuhetta", eikä mitään faktoja?

Tai sitten kontrastina sille, että näitä fantasioihin perustuvia poliittisia kannustuspuheita lentelee juuri nyt erityisesti Venäjän suunnalta mahdollisimman laajalla rintamalla, esim. tuo Putkosen video ilmeisestikin (en jaksa lähteä kuuntelemaan)
 
En aio antaa hyödyllisille idiooteille lisää näyttökertoja, mutta kuuluukohan suomenkielistenkin propagandistien agendaan sama käytäntö kuin itäpaskan medioissa? Onko räjähdykset vain poksahduksia?
 
Ei se minnekään hiekkaan uppoa. Ihan selkeä stumppaus tuo on. Tollanen moponmoottorinen itäauto sammuu neljä isoa äijää päällä pikku paniikissa just noin helposti, jos sille ei ehdi antaa punarajan verran rundeja, kun lähtee nostelemaan kytkintä.
Eiköhän nuo pysähtynyt tuohon odottamaan sitä yhtä Igoria, joka juoksi metsästä auton keulan editse kranaatin räjähdettyä.
 
5 min kestin. Siinä vaiheessa oli jo kerrottu kuinka mm.

- Valtamedia puhuu paskaa, sillä Venäjä on tarkoituksella ja onnistuneesti vetäytynyt Donbassin alueelle ryhmittyäkseen uudelleen. Joukkoja on valtavasti ja ne ovat hyvässä kunnossa.
- Kaikki Donbassissa ovat surullisia Ukrainan tekemistä massamurhista mm. Buchassa ja muualla.
- Kaikkialla lojuu ukrainalaisten ruumiita ja ukrainalaisia tuhottuja ajoneuvoja ja muuta kalustoa. Missään ei ole venäläistä vastaavaa.

Kissat koiria ja silleen....

Lisäksi kerrottiin että tappiotta vetäytyivät, oli vain sisäinen siirto. Fennomaata liputettiin kans kovasti.

Itkeeköhän Janus itsensä uneen joka yö, kun kohta alkaa niinsanotusti murkulaa osumaan samaan karttaruutuun? :D
 
Eiköhän nuo pysähtynyt tuohon odottamaan sitä yhtä Igoria, joka juoksi metsästä auton keulan editse kranaatin räjähdettyä.
Katso korin/jousituksen liikkeitä. Yrittää lähteä liikkeelle, mutta stumppaa siihen. Ei edes ruskibaruski ole niin daiju, että edellisen ammuksen räjähdettyä keskellä risteystä jäisi odottamaan siihen keskelle risteystä kaveria tarkoituksella.
 
Hyviä nämä musat :D Mikähän kuningasidea tuossa oli pysähtyä viideksi sekunniksi poislähtöä tehdessä jotta vihu kerkeää tähdätä ja osua?

Pöllitty auto, satavarmasti koska ryssät ratissa, varastaa osaavat.
Sitten paniikissa stumppas auton eikä löydy enää sitä ruuvimeizzeliä millä auto ekan kerran väännettiin käyntiin -> problemi katastrofic ja bumbum.
Serves right.
 
Muistkaa etta Janukset ja Backmanit ovat niita jotka tuottavat sita super typeraa propagandaa jotta ihmiset sitten uskoisivat helpommin sita fiksummin tehtya propagandaa. Eivat he usko sita mita sanovat vaan tietavat olevansa palkattuja nayttelijoita. Naiden varjossa sitten voidaan pelata Putinin pussiin helpommin koska ero aari propagandaan on niin suuri.
 
Jep, monet yrittävät tasapainoilla eri uutisien välillä ja löytää sellaista "keskivertoa" linjaa jota on helpompi uskoa kuin kumpaa tahansa äärilaitaa. Valitettavasti joskus se nyt vaan on niin että totuus on siellä toisessa äärilaidassa.
 
Muistkaa etta Janukset ja Backmanit ovat niita jotka tuottavat sita super typeraa propagandaa jotta ihmiset sitten uskoisivat helpommin sita fiksummin tehtya propagandaa. Eivat he usko sita mita sanovat vaan tietavat olevansa palkattuja nayttelijoita. Naiden varjossa sitten voidaan pelata Putinin pussiin helpommin koska ero aari propagandaan on niin suuri.
Venäjällä esimerkiksi Medvedev vetää vähän samaa roolia, TV-propagandisteista puhumattakaan.
 
Eiköhän Medvedev paikkaa sitä isointa ämyrin roolia Zhironovskyn tilalla, ja muut sitten myötäilee.
Mutta vain ainoastaaan jäätävää paskaa puskee.
Peri Zirinovskin roolin. Ei todellakaan mene ainakaan mulle läpi, että mies ihan tosissaan olisi noiden juttujensa kanssa, ei se nyt niin pipiksi ole voinyt yht' äkkiä muuttua.

Toki voi olla vihoissaan siitä, että manit ja ulkomaiden investoinnit on ottaneet osumaa. Purkaa sitten kiukkuaan tällä tavalla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
296 155
Viestejä
5 064 618
Jäsenet
81 034
Uusin jäsen
smiikeli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom