Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Lisään vielä edelliseen viestiini, etten pidä hirveän todennäköisenä Putinin syrjäyttämistä.

Hänellä on ollut 23 vuotta aikaa muovata eri organisaatioiden rakenteet sellaisiksi, että jokaisen organisaation huipulta löytyy hänelle myötämieliset "jees" -miehet. Missään johtavassa asemassa ei ole sellaista henkilöä, joka olisi julkisesti vastustanut Putinia millään tasolla.

Tällaisten pitkään vallassa olleiden vahvojen miesten syrjäyttäminen on ollut historiallisesti aina vaikeaa. Tämän me tiedämme Suomessakin Kekkosen ajasta.

Ainoastaan jokin täysin älytön määräys voi aiheuttaa Putin syrjäyttämisen. Ydinaseiden käyttö voi olla tällainen syy, mutta ei mielestäni liikekannallepano.
Todennäköisesti nämä jeesmiehet vahtivat myös toisiaan, että jos edes elettä ilmenee livetä ruodusta, niin voidaan kerätä kunniaa käräyttämällä tämä petturi muille. Ja jos kleptokratian perinteitä kunnioitetaan niin organisaation ylimmille portaille pääsee vain kavereita ja vankkoja putin-tukijoita, jolloin kompetenssi on toissijaista.

Tämä murenee ainoastaan siinä tilanteessa että putte rupeaisi ilman selkeitä syitä vaihtelemaan jeesmiehiä.

Tähän liittyen jos putte vaihtuisikin niin tilalle tulisi melko varmasti uusi samanlainen, kun kerta koko koneisto on jo valmiina, miksi heittää hyvää sortosysteemiä pois?
 
Näyttö puhuu sen puolesta, että Putin ei ole perääntymässä. Jos näin on, niin ymmärtääkseni Ukrainan sodassa jää jäljelle seuraavat skenaariot:
1. Päästään rauhaan jonkinlaisella nahkapäätöksellä, jossa Ukraina esimerkiksi virallisesti luovuttaa Krimin ja lupaa olla liittymättä Natoon.
2. Putin syrjäytetään palatsivallankumouksella
3. Tilanne eskaloituu esimerkiksi Venäjän liikekannallepanolla.

En pysty näkemään muita realistisia vaihtoehtoja.

Kuten täällä on kommentoitu, Putin lähipiireineen ei enää välitä siitä, millaisia tappioita Venäjälle tulee ihmishenkinä ja taloudellisina menetyksinä.

On selvää että se mitä sodassa nyt tapahtuu ja mihin tämä akuutti tilanne ratkeaa, aloittaa vain kriisin seuraavan vaiheen. En oikein tiedä onko olemassa mitään skenaariota, jossa länsi pystyisi huokaisemaan helpotuksesta lähivuosien aikana. Venäjän patoaminen on edessä tavalla tai toisella, koska näyttää siltä että tässä taistellaan katkeraan loppuun saakka.
 
Venäjän sotilasjohto nähnyt sen mitä Ukraina teki, Suomi vaikeampi kohde ja Suomella vahvemmat valmiit sopparit moniin oleellisiin maihin + ollaan kakkien kanssa hyvin hereillä.
Jos olen ymmärtänyt oikein niin 800 nopeantoiminnan joukkoko on hyvin hereillä oloa suomelta?
Kuten sanottu liikekannallepano on hidasta ja ukrainassa oli jo joukkoja valmiina kun sota puhkesi. Aika nesteessä ollaan jos venäjä eskaloi sodan suomen rajalla?
 
Todennäköisesti nämä jeesmiehet vahtivat myös toisiaan, että jos edes elettä ilmenee livetä ruodusta, niin voidaan kerätä kunniaa käräyttämällä tämä petturi muille. Ja jos kleptokratian perinteitä kunnioitetaan niin organisaation ylimmille portaille pääsee vain kavereita ja vankkoja putin-tukijoita, jolloin kompetenssi on toissijaista.

Tämä murenee ainoastaan siinä tilanteessa että putte rupeaisi ilman selkeitä syitä vaihtelemaan jeesmiehiä.
Tämä asia on juuri näin.

Organisaatioissa, joissa kaikki ajattelevat asioista samalla tavalla, on erittäin vaikea esittää mitään yleisestä linjasta suuresti poikkeavaa kommenttia. Poikkeavan kommentin esittäjä ottaa aina riskin, että lentää kommentin esittämisen seurauksena kehän ulommaiselle renkaalle ja jää vaille klikin tukea. Kuten sanot, jo pelkästään tiimitoverit saattavat kääntää selkänsä ja kerätä sillä itselleen pisteitä. Tämä on ongelma jo ihan suomalaisissa yrityksissäkin. Putinin auktoritäärisessä hallinnossa tämä on ongelma potenssiin kymmenen.

Henkilökohtaisesti alan toivomaan rauhaa Ukrainassa vaikka sillä huonolla nahkapäätöksellä. Muussa tapauksessa Ukrainan sodalla on suurehko mahdollisuus laajeta.

Jos Putinin hallinto ei vaihdu järkevämmäksi, joudutaan Venäjä eristämään joka tapauksessa pitkäksi ajaksi, kävi Ukrainan sodassa millä tavalla tahansa.
 
Tuohon nahkapäätökseen liittyen britit spekuloivat The Timesin mukaan, että Ranska ja Saksa olisivat junailemassa Venäjälle jonkinlaista exittiä tilanteesta Minskin sopimuksen tapaisesti:

Tuossa on vaan sellainen mutta, että Ukraina ei taida olla samaa mieltä. Venäjä ei ole saanut miehitettyä Mariupolia, vaikka koko lähes kaupunki on jyrätty maan tasalle.

Jos olen ymmärtänyt oikein niin 800 nopeantoiminnan joukkoko on hyvin hereillä oloa suomelta?
Kuten sanottu liikekannallepano on hidasta ja ukrainassa oli jo joukkoja valmiina kun sota puhkesi. Aika nesteessä ollaan jos venäjä eskaloi sodan suomen rajalla?

Olet ymmärtänyt väärin. Kukaan ei tätä sinulle tietenkään avaa enempää kuin voit itse julkisista lähteistä tutkia.

Todettakoot vielä se ettei Venäjällä ole olemassa mitään liikekannallepanojärjestelmää, ei reserviläisten kertausjärjestelmää, eikä perustettavien sodanajan joukkojen "nimiluetteloita yhdistettynä varusteisiin ja kalustoon" listauksia, toisin kuin Suomessa. Venäläinen "liikekannallepano" olisi onnistuessaankin pelkkä komedia talvisodan malli Kajanderista.
 
Ei Venäjälläkään ole tällä hetkellä joukkoja Suomen rajalla. Täällä pystytään varmasti reagoimaan nopealla aikataululla, jos saadaan mitään viitteitä siitä, että Venäjä alkaisi kasata joukkoja rajoille. Nuo olemassa olevat rajojen läheisyydessä olevat varuskunnatkin on suurimmaksi osaksi lähetetty Ukrainaan. Ja kuten yllä sanottu.
 
Olet ymmärtänyt väärin. Kukaan ei tätä sinulle tietenkään avaa enempää kuin voit itse julkisista lähteistä tutkia.
Aikun hyvä että korjaat jos olen väärässä mutta tästä nimenomaan ei tunnu löytyvän mitään tietoa joten olisi hyvä linkata jos kerta näin on? Trust me googlettelin jo hyvän aikaa.

Nuo olemassa olevat rajojen läheisyydessä olevat varuskunnatkin on suurimmaksi osaksi lähetetty Ukrainaan. Ja kuten yllä sanottu.
kyllä on tiedossa että on lähettäneet muttei kokonaisuudessaan, vain osittain.
 
Olet ymmärtänyt väärin. Kukaan ei tätä sinulle tietenkään avaa enempää kuin voit itse julkisista lähteistä tutkia.

Todettakoot vielä se ettei Venäjällä ole olemassa mitään liikekannallepanojärjestelmää, ei reserviläisten kertausjärjestelmää, eikä perustettavien sodanajan joukkojen "nimiluetteloita yhdistettynä varusteisiin ja kalustoon" listauksia, toisin kuin Suomessa. Venäläinen "liikekannallepano" olisi onnistuessaankin pelkkä komedia talvisodan malli Kajanderista.
Tähän vielä lisäyksenä se, että Venäjä ei voi mitään yllätyshyökkäystä tehdä kuin terroristisena pistoiskuna, koska ei silläkään mitään joukkoja ole valmiina laajamittaiseen hyökkäykseen.

Suomen rauhan ajan vahvuus on muutamia kymmeniätuhansia solttuja (ammattisotilaat ja varusmiehet), sodan ajan vahvuus on vajaa 300 000 sotilasta ja reserviä on vajaa 900 000.
 
Yksi asia mihin Suomessa on panostettu, on nimenomaan nopea joukkojen perustaminen. Varuskunnissa on ainakin 10000 sotilasta ja kantahenkilökuntaa yli 20000.
 
Toi on ihan mielenkiintoista, jos totta, että Venäjältä loppuisi muutamassa päivässä ruoka ja ammukset. Se tarkoittaisi, että säännöstely on jo käynnissä ja joukoilla todella paskat oltavat. Moraali ei voi olla kaksinen. Ja uskottavaahan tuo on kun olemme saaneet lukea täydellisesti epäonnistuneesta Venäjän huollosta. Tiedot tietenkin varmistamattomia. Mutta jos tuo pitää paikkaansa, ei Ukraina missään nimessä tule antamaan piiruakaan periksi, vaan antaa ajan tehdä Venäjän etenemisestä vielä vaikeampaa.

Ja varmaan tuo huollon tilanne vaihtelee hyvin paljon eri paikoissa.

Ukrainan armeijan tietojen mukaan Venäjän armeijan ammukset ja ruoka riittävät vielä noin kolmen päivän ajan. Tämä tarkoittaisi, että nämä loppuisivat venäläisjoukoilta viikonloppuun mennessä.

– Saatavilla olevan informaation perusteella Venäjän Ukrainassa operoivien joukkojen ammus- ja ruokavarastot riittävät kolmeksi päiväksi, raportissa todetaan brittilehti Guardianin mukaan.

Ukrainan armeija totesi asian tiistaiaamuna julkaisemassaan operatiivisessa tilannekatsauksessaan. Riippumattomat tahot eivät ole vahvistaneet tietoa, joten siihen kannattaa suhtautua varauksella.

Raportin mukaan Venäjän armeijan tilanne polttoaineen suhteen on samansuuntainen. Se vierittää syyn tästä logistisesta epäonnistumisesta Venäjän kykenemättömyyteen järjestää polttoainetta varten putkea joukoille asti.

Linkki/kuva ei toimi, mutta oletan että viitataan Nokian Renkaisiin, joka ei näe mitään ongelmaa Venäjä-bisneksen jatkamisessa. Ennustan hienoa kurssikehitystä. :D

Muutama päivä siinä meni, mutta routa alkaa ajamaan tätäkin porsasta kotiin, ainakin osittain:

Tilanteen salliessa kannattaisi varmaan siirtää Nokian renkaiden ne venäläisen rengastetaan laitteet vaikkka Romaniaan tai Bulgariaan tai johonkin muuhun edullisen kulutason EU-maahan ja perustaa uusi tehdas sinne. Tai vaikka Sloveniaan. Niistähän olisi hyvä vaikka laivalla kuljettaa ne renkaat isommille markkinoille.
 
"Tehtaan siirto tilanteen salliessa" kuulostaa aika utopistiselta ajatukselta lähivuosien aikajänteellä, mutta se on selvää että Venäjä ei voi olla hyväksyttävä vaihtoehto yhtään minkään tuotannolle. Venäjällä on niitä kansallistamisintressejä kaikille sieltä lähteville yrityksille, joten jossakin vaiheessa varmaan nähdään noilla vanhoilla venäjän tehtailla tuotettuja lähes pyöreitä ja täristäviä kumirenkuloita, joita paikalliset kutsuvat renkaiksi. :D

Tosin tässä vaiheessa Nokian Renkaat ei ole lähdössä Venäjältä mihinkään. Eivät vaan kehtaa enää mainostaa sitä samalla tavalla mainiona kasvumahdollisuutena bisneksille.

Sitä venäläistä protestitoimittajaa on pyydetty vetämään sodanvastaiset sanansa takaisin ja käsketty sanomaan, että teko johtui hermoromahduksesta. Median propagandassa hän on vakooja.

Viimeksi muokattu:
Valtava salaisuus, että Suomessa on runsaasti reserviä (aktiivipalveluksessa olevien lisäksi), joka lähtee viestin saatuaan hetimmiten hakemaan aseet ja ovat järjestäytyneinä taistelukunnossa käytännössä vuorokauden kuluessa. Krimmin miehityksen jälkeen meillä on kehitetty liikekannallepanoaikoja ja määriä voimakkaasti.
 
Siinä ne päälinjat, yksityiskohdissa piilee ne suuret salaisuudet, joista tietävät pitävät turpansa kiinni. Ja tietämättömätkin toivottavasti tajuavat olla edes spekuloimatta niistä missään missä voi olla vääriä ihmisiä kuulolla. Kuten täällä.
 
Rellu on taas pistänyt autotehtaan pyörimään Venäjällä. Kun on pisneksestä kyse niin ei kiinnosta maailmanpoliittinen tilanne.
 
Siinä ne päälinjat, yksityiskohdissa piilee ne suuret salaisuudet, joista tietävät pitävät turpansa kiinni. Ja tietämättömätkin toivottavasti tajuavat olla edes spekuloimatta niistä missään missä voi olla vääriä ihmisiä kuulolla. Kuten täällä.
No Venäjän kyvykkyyden nähtyämme en enää yhtään ihmettele vaikka hankkisivatkin tietonsa foorumeilta. Mihinkään sotilassalaisuuksiin ei tietenkään kannata mennä syvemmin.

Minusta nuo aiemman kommentoijan mutuilut vaan kertoo meidän Puolustusvoimien tiedotuksen pahasta epäonnistumisesta jos suomalaiset itse eivät tiedä edes alkeita Puolustusvoimien ja valtakunnan puolustuksen perusteista ja valmiuksista. Ne yleiset linjat ovat ihan julkista tietoa mutta Puolustusvoimat ei ole niistä vakuuttavasti onnistunut/halunnut kertoa. Ja sitten vielä jos erehtyy kuvittelemaan, että meidän liikekannallepanomme muistuttaisi Ukrainan täysin epäonnistunutta valmistautumista niin vahingoitetaan vaan omaa moraaliamme. Siksi kyvykkyydestä ja toiminnasta pitäisi kertoa avoimesti ja selkeästi koko kansalle siltä osin kun se on julkista ja yleisellä tasolla olevaa. Ja ettei tarvitsisi linkkailla jotain takavuosien iltalehtien juttuja ainoana lähteenä.
 
Se ratkaiseva ero tässä toki on, että Ukraina _haluaa_ länsimaistua ja olla osa läntistä eurooppaa.

Kuka on Ukraina ja mitä se haluaa? Mitä on läntinen Eurooppa ja mitä se tarjoaa?

Jos puretaan tuota osiin, niin Ukraina on osa idän kulttuuria, jossa korruptio rehottaa. 2010 Janukovits tuli valtaan ja syrjäytettiin 2014. Silloin selvisi että kaveri oli puhaltanut +50mrd€ valtion kassasta. Tilannetta tuli paikkaamaan karkkikauppias Porosenko, joka taisi rosvota vieläkin enemmän omiin liiveihinsä. Politiikka = karismaattinen johtaja = korruptio on pelin henki.
Kansa valitsee yhä uudelleen saman kaavan mukaan johtajansa. Toivoa on toki nykyisen kohdalla ja toivottavasti olisi tolkun kaveri sodan jälkeenkin.

Länsi edustaa Ukrainalle, yllätys yllätys, rahaa, vaurautta ja mahdollisuuksia. Ukrainassa oli 1992 yli 52 miljoonaa asukasta, nyt luku taitaa olla jotain 44m. Ei ole suuri ylläri jos mietitään onko maasta paenneet rikkaat ja koulutetut vai heinähatut? Aika suurelle osalle kansasta läntisen euroopan vouhotukset ilmastosta, vähemmistöjen oikeuksista ja tasa-arvosta ovat myrkkyä.
Samoin jos tehdasduunari tai bussikuski kuvittelee vaurastuvansa, tulee aika shokki kun elintason kasvu aikanaan alkaakin ensimmäisenä näkyä koulutetun kansan lompakossa.

Kyllä näistä katkeruutta aikaan saadaan. Sodan jälkeen palkkataso junnaa paikoillaan, serkun kuolema on Saksan tai Ranskan syytä kun ei tehnyt enempää ja toveri johtajan kaverit heittelee seteleitä ilmaan kuin elokuvissa konsanaan.

Kun sota loppuu niin Ukrainan paras veto on olla Ukraina, ei pala mitään muuta. Varmasti koko maailman sympatiat on heidän puolella ja saisi neuvoteltua 10-20 vuoden vapaakauppasopparit jokaiseen maahan, pl. Venäjä. Pesäero kaikessa venäjään ja rauhassa rakentaa omaa kulttuuriaan. Jos sota loppuu ajoissa, niin tämän vuoden euroviisujen voitto on jo täysin varma, ensi vuonna saa valtavan näkyvyyden isännyyden kautta.

Kauppalehti ainakin kertoo. Alkaako näin rivit rakoilemaan, jos tehdas saa jatkaa niin katoa Macronilta kyllä uskottavuutta vaaleja ajatellen

Renault on yritys, ei yrityksiä kiinnosta politiikka. Jos maariski haittaa firman pyörittämistä, ne vetäytyy. Voitot vie ne vähin äänin sinne takaisin.
Torvet soi ja hevoset hirnuu kun ihmisiä pidetään tyytyväisenä, mutta jos firman johtajalle ilmoitetaan että "voittoa tulee tämän verran kiitos, jos se tulee ilman venäjää niin hieno homma", niin kyllähän kapitalisti sanansa syö ennemmin kuin tulotasonsa menettää.
Jos eilen jäit kiinni lapsityövoiman käytöstä, niin kunhan tänään suljet myyntikonttorin Moskovassa niin synnit on kuitattu.
 
Näyttö puhuu sen puolesta, että Putin ei ole perääntymässä. Jos näin on, niin ymmärtääkseni Ukrainan sodassa jää jäljelle seuraavat skenaariot:
1. Päästään rauhaan jonkinlaisella nahkapäätöksellä, jossa Ukraina esimerkiksi virallisesti luovuttaa Krimin ja lupaa olla liittymättä Natoon.
2. Putin syrjäytetään palatsivallankumouksella
3. Tilanne eskaloituu esimerkiksi Venäjän liikekannallepanolla.

Sä jätit pois mun mielestä todennäköisimmän vaihtoehdon.

Venäjä kaivautuu poteroihinsa Dneprin itäpuolelle ja nimeää sinne oman nukkehallituksensa Novorossijan kansantasavaltojen liiton johtoon ja tilanne muuttuu jäätyneeksi konfliktiksi jossa sodan osapuolet kiusaavat päivittäin toisiaan Syyrian tilanteen tapaan.

Putin voi sisäpoliittisesti pitää tätä suurena voittona ja Länsi pitää talouspakotteet voimassa kunnes tilanne saadaan ratkaistua. Venäjä kurjistuu ja siirtyy enemmän Pohjois Korean tyyliseen sisäsiittoiseen utopiaan.

Länsi ei halua olla missään tekemisissä Venäjän kanssa ja Kiina voi tyytyväisenä alistaa sen samaan asemaan Pohjois Korean kanssa. Intia ei kyllä tykkäisi tästä, joten ei välttämättä mene ihan näin.
 
Kuka on Ukraina ja mitä se haluaa? Mitä on läntinen Eurooppa ja mitä se tarjoaa?

Jos puretaan tuota osiin, niin Ukraina on osa idän kulttuuria, jossa korruptio rehottaa. 2010 Janukovits tuli valtaan ja syrjäytettiin 2014. Silloin selvisi että kaveri oli puhaltanut +50mrd€ valtion kassasta. Tilannetta tuli paikkaamaan karkkikauppias Porosenko, joka taisi rosvota vieläkin enemmän omiin liiveihinsä. Politiikka = karismaattinen johtaja = korruptio on pelin henki.
Kansa valitsee yhä uudelleen saman kaavan mukaan johtajansa. Toivoa on toki nykyisen kohdalla ja toivottavasti olisi tolkun kaveri sodan jälkeenkin.

Länsi edustaa Ukrainalle, yllätys yllätys, rahaa, vaurautta ja mahdollisuuksia. Ukrainassa oli 1992 yli 52 miljoonaa asukasta, nyt luku taitaa olla jotain 44m. Ei ole suuri ylläri jos mietitään onko maasta paenneet rikkaat ja koulutetut vai heinähatut? Aika suurelle osalle kansasta läntisen euroopan vouhotukset ilmastosta, vähemmistöjen oikeuksista ja tasa-arvosta ovat myrkkyä.
Samoin jos tehdasduunari tai bussikuski kuvittelee vaurastuvansa, tulee aika shokki kun elintason kasvu aikanaan alkaakin ensimmäisenä näkyä koulutetun kansan lompakossa.

Kyllä näistä katkeruutta aikaan saadaan. Sodan jälkeen palkkataso junnaa paikoillaan, serkun kuolema on Saksan tai Ranskan syytä kun ei tehnyt enempää ja toveri johtajan kaverit heittelee seteleitä ilmaan kuin elokuvissa konsanaan.

Kun sota loppuu niin Ukrainan paras veto on olla Ukraina, ei pala mitään muuta. Varmasti koko maailman sympatiat on heidän puolella ja saisi neuvoteltua 10-20 vuoden vapaakauppasopparit jokaiseen maahan, pl. Venäjä. Pesäero kaikessa venäjään ja rauhassa rakentaa omaa kulttuuriaan. Jos sota loppuu ajoissa, niin tämän vuoden euroviisujen voitto on jo täysin varma, ensi vuonna saa valtavan näkyvyyden isännyyden kautta.

Renault on yritys, ei yrityksiä kiinnosta politiikka. Jos maariski haittaa firman pyörittämistä, ne vetäytyy. Voitot vie ne vähin äänin sinne takaisin.
Torvet soi ja hevoset hirnuu kun ihmisiä pidetään tyytyväisenä, mutta jos firman johtajalle ilmoitetaan että "voittoa tulee tämän verran kiitos, jos se tulee ilman venäjää niin hieno homma", niin kyllähän kapitalisti sanansa syö ennemmin kuin tulotasonsa menettää.
Jos eilen jäit kiinni lapsityövoiman käytöstä, niin kunhan tänään suljet myyntikonttorin Moskovassa niin synnit on kuitattu.

Joo, Venäjä tuhoaa maata ja tappaa siviilejä, tekee sotarikoksia niin syytetään sitten länttä... Kyllä ne Ukrainalaiset syyttää Venäjää tästä ja tämä tulee pysymään sukupolvien ajan. Kuten tämä on jo monen Ukrainalaisen haastattelun kautta todettua. Jonkinnäköistä luottamusta ei tosta vaan ansaita takaisin.

Myös yllätys kyllä, kuluttajat katsovat myös yrityksen arvoja ja toimia - he joilla on rahaa jota käyttää ja joita nimenomaan yritykset hamuavat. Ne joilla ei ole rahaa, joutuvat tyytymään kapeaan valikoimaan. Vaikka sitä ei rahassa kieritä niin Venäjän harjoittamaa ja levittämää sekasortoa, terrorismia vastaan pitää taistella joka puolella, oli se sitten vaikka siellä toimivia yrityksiä kohtaan omalla kulutustottumuksillaan.
 
Kyllähän yrityksetkin saadaan ruotuun jos vain hallituksilla on siihen tahtotila. Tehdään niiden toiminnasta länsimaissa vaikeaa/kallista niin vetäytyvät Venäjältä. Muistelisin Ukrainan ehdottaneen verirahaveroa niille yhtiöille jotka toimivat vielä Venäjällä. Toivottavasti saman toteuttavat kaikki.
 
Ei länsimaissa valtioilla ole mitään sananvaltaa siihen, mitä firmat tekevät, kunhan eivät riko lakia. Renaultista toki Ranskan valtio omistaa 15%, joten toiveita voi esittää.

Mielenkiintoisesti Suomessa juuri vahvasti valtioon kytkeytyvät yritykset ovat nihkeimpiä lähtemään Venäjältä.

Eri asia joku Venäjä ja diktatuurit, missä kaikkien on toteltava hallintoa.
 
"
Mariupolin yliopiston johtaja BBC:lle: Venäläiset tulittivat kaupungista pakenevia siviilejä

- Kun pääsimme yhdelle ukrainalaisten tarkastuspisteistä, venäläiset alkoivat ampua autoja, joissa oli valkoiset merkit ja ikkunoissa tieto siitä, että kyydissä on lapsia. He osuivat seitsemän tai kahdeksan auton päähän meistä, hän kertoo.
"

Hyvät on venäläisten keinot sodassa. Päästävät ensin siviilit läpi kymmenistä tarkastuspisteista ja sitten kun lopulta ovat läpi ukrainalaisten tarkastuspisteellä niin alkavat ampua. Arvatenkin siksi että voisivat tehdä tarinaa natseista ampumassa omia kansalaisiaan. Hienoja ihmisiä.
 
Eipä yhtään yllätä, että venäläiset näin toimii. Yrittävät varmaan vaan taas false flagia kehittää tuostakin. Uppoaa varmasti hyvin omiin kansalaisiin.
 
"
Mariupolin yliopiston johtaja BBC:lle: Venäläiset tulittivat kaupungista pakenevia siviilejä

- Kun pääsimme yhdelle ukrainalaisten tarkastuspisteistä, venäläiset alkoivat ampua autoja, joissa oli valkoiset merkit ja ikkunoissa tieto siitä, että kyydissä on lapsia. He osuivat seitsemän tai kahdeksan auton päähän meistä, hän kertoo.
"

Hyvät on venäläisten keinot sodassa. Päästävät ensin siviilit läpi kymmenistä tarkastuspisteista ja sitten kun lopulta ovat läpi ukrainalaisten tarkastuspisteellä niin alkavat ampua. Arvatenkin siksi että voisivat tehdä tarinaa natseista ampumassa omia kansalaisiaan. Hienoja ihmisiä.

Samaan seurantaan liittyen.

"Ukraina ja Yhdysvallat: Lähes 2400 lasta viety Donetskista ja Luhanskista Venäjälle
Yhdysvaltain Kiovan suurlähetystö kertoo Ukrainan ulkoministeriön tietoihin viitaten Twitterissä, että Venäjän joukot olisivat vieneet laittomasti lähes 2400 lasta Donetskin ja Luhanskin alueilta Venäjälle."

Tietenkin pitää suhtautua kriittisesti, mutta se ripuli mitä Venäjä suoltaa sekä moraalin täydellinen puute niin ei ole syytä olettaa muuta kuin että pääsevät Venäjän propagandan rattaisiin pelastettuina lapsina pahan natsien kynsistä. Tulee mieleen ne bussijonot, joita oli laitettu tien varteen Venäjän puolesta pelastettuja ihmisiä varten (jotka ammottivat tyhjyyttään) niin luulisi nämä lapsetkin aikamoiset kemut saavan joita Venäjän media pääsevät kuvaamaan, jonka jälkeen en viitsi edes ajatella mikä on näiden ihmisten kohtalo sen jälkeen... Putkonen varmaan uutisoi kohta pelastetuista lapsista.
 
Minusta nuo aiemman kommentoijan mutuilut vaan kertoo meidän Puolustusvoimien tiedotuksen pahasta epäonnistumisesta jos suomalaiset itse eivät tiedä edes alkeita Puolustusvoimien ja valtakunnan puolustuksen perusteista ja valmiuksista. Ne yleiset linjat ovat ihan julkista tietoa mutta Puolustusvoimat ei ole niistä vakuuttavasti onnistunut/halunnut kertoa. Ja sitten vielä jos erehtyy kuvittelemaan, että meidän liikekannallepanomme muistuttaisi Ukrainan täysin epäonnistunutta valmistautumista niin vahingoitetaan vaan omaa moraaliamme. Siksi kyvykkyydestä ja toiminnasta pitäisi kertoa avoimesti ja selkeästi koko kansalle siltä osin kun se on julkista ja yleisellä tasolla olevaa. Ja ettei tarvitsisi linkkailla jotain takavuosien iltalehtien juttuja ainoana lähteenä.
Ei kannata yleistää tietämättömyyttä. Puolustusvoimat on viime vuosina tuottanut poikkeuksellisen hyvää PR-materiaalia mm. videoina eri skenaarioista, joissa esitellään samalla eri puolustushaarojen yhteistoimintaa. Aiemminkin mainittu "Taistelukenttä 2020" on tästä hyvä esimerkki ja sopii tännekin, kun videon lähtötilanteessa on jopa kiusallisen tuttuja elementtejä nykytilanteesta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Venäjä on käyttänyt juuri Donbassin alueella näitä kaiken tuhoavia termobaarisia aseita. Jonkinlaisesta ohjusjärjestelmästä on kyse. Miksei olisi mahdollista että tässäkin tapauksessa Venäjä esittäisi ukrainalaisten käyttäneen vastaavia aseita, joiden tuhovoimalta suojaan lapset olisi sitten tuonne Venäjän puolelle 'pelastettu'. Voi kyllä lapsikauppa alkaa
pian kukoistaa enemmänkin Venäjällä kun hyökätään naapurivaltioon josta sitten tuodaan 'sodan uhreja' kotimaahan.
Toki ihmisiä on kautta historian ryöstetty sodissa toisiin maihin, usein orjiksi.

Wikipediassa on aika hyvin avattu kyseistä Venäjän asejärjestelmää eli TOS-1:ia.

1647956071428.png

Suomesta tullutta aseistusta, huom oikea yläkulman kuva.
 
Sotaan liittyen Helsingin yliopistoon kohdistunut bottihyökkäys.
Olisiko Venäjä takana. Tämähän sopisi hyvin agendaan jossa venäläisiä 'vainotaan' Suomessa.
Jos on niin olisiko silloin mahdollista että Venäjä harjoittelee Suomessa vastaavaa laajempaa
hyökkäystä esimerkiksi Yhdysvaltoihin?

Helsingin yliopisto on laajan bottihyökkäyksen kohteena sosiaalisessa mediassa. Yliopisto kertoi asiasta itse Twitter-tilillään. Sen mukaan Helsingin yliopisto on saanut viimeaikaisiin somejulkaisuihin runsaasti ”venäläisvastaisia kommentteja” epäilyttäviltä tileiltä.

Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom sanoi aiemmin HS:n haastattelussa, että hänelle on erityisen tärkeää, ettei yliopistolle synny ”minkäänlaisia jännitteitä” Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen vuoksi.

”Olemme 40 000 ihmisen yhteisö, jossa jokainen on arvokas”, Lindblom sanoi.
 
Joo, Venäjä tuhoaa maata ja tappaa siviilejä, tekee sotarikoksia niin syytetään sitten länttä... Kyllä ne Ukrainalaiset syyttää Venäjää tästä ja tämä tulee pysymään sukupolvien ajan. Kuten tämä on jo monen Ukrainalaisen haastattelun kautta todettua. Jonkinnäköistä luottamusta ei tosta vaan ansaita takaisin.

Myös yllätys kyllä, kuluttajat katsovat myös yrityksen arvoja ja toimia - he joilla on rahaa jota käyttää ja joita nimenomaan yritykset hamuavat. Ne joilla ei ole rahaa, joutuvat tyytymään kapeaan valikoimaan. Vaikka sitä ei rahassa kieritä niin Venäjän harjoittamaa ja levittämää sekasortoa, terrorismia vastaan pitää taistella joka puolella, oli se sitten vaikka siellä toimivia yrityksiä kohtaan omalla kulutustottumuksillaan.
Kyllähän sokerikuorrutetta on hyvä laittaa mukaan, mutta onko se realismia pitkässä juoksussa, sitä voi vain arvailla.
Nykypressan suosio oli erittäin heikko ennen sotaa, vaikka oli länsimielinen, jotain kuvaa se kertoo halutaanko kuitenkaan lännen arvoja tuoda maahan. Toki nyt on suosio huipussaan ja on varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen, mutta johonkin se katkeruus kulminoituu.

Venäjä on ilmiselvä kohde vihalle, niinkuin pitääkin, mutta jos siellä johto/asenne vaihtuu, niin anteeksiannon voima on suuri. Kansa pyytää anteeksi, uudet johtajat pyytää anteeksi, vapaaehtoiset tulevat rakentamaan uusiksi maata, mutta silti ne kuolleet eivät palaa henkiin ja kaatuneiden muistopäivinä ei herkästi sukulaiskansaa kohti vihoitella vaan pohditaan olisiko se länsi kuitenkin voinut tehdä enemmän...

Kuluttajat canceloivat nykyään kaikkea vartin ajatusleikillä, tulitauosta puoli tuntia ja Kardashianin farkut repeää niin some alkaa boikotoimaan vaateteollisuutta.

Toivon mielelläni olevan väärässä ja että tällä kertaa kaikki olisi toisin
 
Yhteinen vihollinen yhdistää jakautuneen kansan. Siellä taistellaan rinta rinnan venäjää vastaan, ja viimeisetkin venäjämieliset muuttaa mieltään siinä vaiheessa kun toverivaltio denatsifioi tutut asuinlähiöt pommittamalla ne maan tasalle riippumatta siitä onko siellä länsimielisiä tai venäjämielisiä asukkaita.
 
Kyllähän sokerikuorrutetta on hyvä laittaa mukaan, mutta onko se realismia pitkässä juoksussa, sitä voi vain arvailla.
Nykypressan suosio oli erittäin heikko ennen sotaa, vaikka oli länsimielinen, jotain kuvaa se kertoo halutaanko kuitenkaan lännen arvoja tuoda maahan. Toki nyt on suosio huipussaan ja on varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen, mutta johonkin se katkeruus kulminoituu.

Venäjä on ilmiselvä kohde vihalle, niinkuin pitääkin, mutta jos siellä johto/asenne vaihtuu, niin anteeksiannon voima on suuri. Kansa pyytää anteeksi, uudet johtajat pyytää anteeksi, vapaaehtoiset tulevat rakentamaan uusiksi maata, mutta silti ne kuolleet eivät palaa henkiin ja kaatuneiden muistopäivinä ei herkästi sukulaiskansaa kohti vihoitella vaan pohditaan olisiko se länsi kuitenkin voinut tehdä enemmän...

Kuluttajat canceloivat nykyään kaikkea vartin ajatusleikillä, tulitauosta puoli tuntia ja Kardashianin farkut repeää niin some alkaa boikotoimaan vaateteollisuutta.

Toivon mielelläni olevan väärässä ja että tällä kertaa kaikki olisi toisin

Jotenkin outo ajatusmaailma, että Putin kun siirtyy niin kaikki on hyvin. Suurimman osan maailmasta suhtautuminen Venäjään on muuttunut täysin eikä Venäjään voi luottaa. Asennekaan ei ole selvästikään muuttunut mihinkään - tulee melkein Deja-Vu kun katselee dokumentteja toisen maailmansodan ajoilta. Se, että naama vaihtuu siellä johdossa ei vaikuta mihinkään vaan pitkät perinteet ja ajatusmaailma pysyy. Luottamusta on hyvin hyvin vaikea ansaita takaisin maailmanmittakaavassa. Muutos Venäjällä pitää olla huomattavan suuri, siitä on hyvä lähteä että siellä järjestetään aidosti demokraattiset vaalit kun Putin on sieltä syösty pois. Ukrainalla tämä on vielä paljon vaikeampaa hyväksyä asioita ja myönnytyksiä Venäjän suuntaan, koska ovat suoraan kärsivänä osapuolena. Jossain päin muualla, kaukana sodasta - asenteet voivat ehkä nopeammin muuttua.

Ukrainalaisten näkökulmasta taas siitä on hyvä lähteä, että Venäjä vetäytyy Ukrainasta, luovuttaa kaikki alueet takaisin sekä suostuu maksamaan suurimman osan jälleenrakennuksesta sotakorvausten muodossa sekä myöntää julkisesti virheensä asiassa ja pyytää anteeksi (edit: pidän tätä yleisesti hyvin kauaskantaisena ajatuksena että näin tapahtuisi. Siksi eskalaation vaara ja sodan leviäminen sekä "rumentuminen" entisestään voi olla edessä...)

Kaksi pientä "suurta" miestä, molemmat vertaansa vailla... vai vertaisensa.

AP_19115155561498-e1563967782376[1].jpg
 
Viimeksi muokattu:
Haluan uskoa, että nämä huhut massiivisesta venäläisten joukkojen motituksesta olisivat totta. Ja ne saataisiin lamaannutettua tehokkaasti:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Haluan uskoa, että nämä huhut massiivisesta venäläisten joukkojen motituksesta olisivat totta. Ja ne saataisiin lamaannutettua tehokkaasti:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Sodan johtamisessa isossa mittakaavassa käytännössä mennään kartalla pelinappuloina. Jos yksiköitä voidaan uhrata hyvillä mielin kuten Venäjän toimesta on ollut historian myötä, voidaan näitä yksiköitä käyttää myös houkutuksena ja kiertää Ukrainalaisten selustaan jolloin saataisiin Ukrainan puolelta tuhottua merkittäviä määriä. Venäjällä mennään määrällisesti ylivoimana sekä lisävoimia pystytään tuomaan ympäri maata lisää.

Kaiken toivon mukaan, että Venäjän tohelointi jatkuisi niin käytännön sodassa sekä strategisesti. Luulisi myös Ukrainalaisilla olevan hyvää tiedustelutietoa myös, että tällaisiin isoihin operaatioihin lähdetään enemmän tai vähemmän takki auki vastahyökkäämään. Odotellaan positiivisia uutisia Ukrainan puolesta!
 
Suomesta tullutta aseistusta, huom oikea yläkulman kuva.

Oli myös aiemmin kuvaa kun venäläiset saivat pari javeliinia, at4ia ja kessejä. Pitää se myös muistaa että venäläiset saa vietyä kalustoa. Vähemmän mutta silti.

Ukrainan puolella on varmasti merkittävää tietojen vuotoa ja vakoilua. Joiden kautta sitten esimerkiksi joukkojen liikkeitä ja täydennyksiä seuraavaan.
 
Kyllähän sokerikuorrutetta on hyvä laittaa mukaan, mutta onko se realismia pitkässä juoksussa, sitä voi vain arvailla.
Nykypressan suosio oli erittäin heikko ennen sotaa, vaikka oli länsimielinen, jotain kuvaa se kertoo halutaanko kuitenkaan lännen arvoja tuoda maahan. Toki nyt on suosio huipussaan ja on varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen, mutta johonkin se katkeruus kulminoituu.

Venäjä on ilmiselvä kohde vihalle, niinkuin pitääkin, mutta jos siellä johto/asenne vaihtuu, niin anteeksiannon voima on suuri. Kansa pyytää anteeksi, uudet johtajat pyytää anteeksi, vapaaehtoiset tulevat rakentamaan uusiksi maata, mutta silti ne kuolleet eivät palaa henkiin ja kaatuneiden muistopäivinä ei herkästi sukulaiskansaa kohti vihoitella vaan pohditaan olisiko se länsi kuitenkin voinut tehdä enemmän...

Kuluttajat canceloivat nykyään kaikkea vartin ajatusleikillä, tulitauosta puoli tuntia ja Kardashianin farkut repeää niin some alkaa boikotoimaan vaateteollisuutta.

Toivon mielelläni olevan väärässä ja että tällä kertaa kaikki olisi toisin
Nimenomaan sellaista viestiä on tullut toimittajilta Ukrainassa, että kansa ei syytä pelkkää Putinia vaan venäläisiä yleensä. Tuhansien kuolemiin johtavia tapahtumia myöskään harvemmin annetaan noin vain anteeksi. Tästä meille löytyy ihan Suomesta esimerkkinä jo ennen tätä sotaa ja toisesta maailmansodasta juontavat negatiiviset asenteet venäläisiä kohtaan ja monet muutkin esimerkit kuten vaikka korealaisten asenne japanilaisia kohtaan. Asiahan ei ole niin ettei koskaan pitäisi antaa anteeksi, mutta epäilen vahvasti että ukrainalaiset tämän hetkessä painaisivat villaisella.
 
Anteeksiantamusta voi yrittää ansaita, ja ainakin Saksa ja Japani ovat onnistuneet tässä aika hyvin 2. maailmansodan jälkeen.

Jos Venäjästä joskus tulee sivistysmaa, niin kaipa ne voi yrittää hyvittää tekojaan ja tällä tavalla pikku hiljaa ansaita jonkinlaista synninpäästöä, mutta eipä ole usko kovin suuri siihen vaihtoehtoon.
 
Kyllähän sokerikuorrutetta on hyvä laittaa mukaan, mutta onko se realismia pitkässä juoksussa, sitä voi vain arvailla.
Nykypressan suosio oli erittäin heikko ennen sotaa, vaikka oli länsimielinen, jotain kuvaa se kertoo halutaanko kuitenkaan lännen arvoja tuoda maahan. Toki nyt on suosio huipussaan ja on varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen, mutta johonkin se katkeruus kulminoituu.

Venäjä on ilmiselvä kohde vihalle, niinkuin pitääkin, mutta jos siellä johto/asenne vaihtuu, niin anteeksiannon voima on suuri. Kansa pyytää anteeksi, uudet johtajat pyytää anteeksi, vapaaehtoiset tulevat rakentamaan uusiksi maata, mutta silti ne kuolleet eivät palaa henkiin ja kaatuneiden muistopäivinä ei herkästi sukulaiskansaa kohti vihoitella vaan pohditaan olisiko se länsi kuitenkin voinut tehdä enemmän...

Kuluttajat canceloivat nykyään kaikkea vartin ajatusleikillä, tulitauosta puoli tuntia ja Kardashianin farkut repeää niin some alkaa boikotoimaan vaateteollisuutta.

Toivon mielelläni olevan väärässä ja että tällä kertaa kaikki olisi toisin
Tämä on kyllä melkoista soopaa. Ei varmasti mitkään tyhjät anteeksipyynnöt pyyhi niitä turhaan tapettuja siviilejä. Ja Venäjä ei missään vaiheessa tule korvaamaan taloudellisia tuhoja.
Mitä lännen olisi pitänyt tehdä enemmän jos riskinä on ydinsota? Rahaa, aseita ja maailmanluokan tiedustelutietoa annettu isolla kädellä. Menee aika putte-logiikalle jos tämä kääntyisi venäjä-ukraina suhteen uuteen nousuun.
 
Useampi viserrys on että alueella Hostomel, Bucha ja Irpin olisi hyökkääjä jäänyt mottiin. Vahvistettua tietoa ei ole. Mutta jos pitää paikkansa, siinä voi olla aika suuri voitto UA:lla käsillä. Onkos tuossa nyt olennainen osa pohjoisen rintamasuunnan joukoista nyt tuhoutumisen partaalla. Ja jos motti laukaistaan niin millä ihmeellä tuolla suunnalla enää sen jälkeen pystyttäisiin jatkamaan hyökkäystä?
edit. ei välttämättä ihan suoranainen motti mutta jos olennaisin osin saatu saarrettua niin... jokunen sotavankileiri on ukrainalaisten laitettava pystyyn.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämä on kyllä melkoista soopaa. Ei varmasti mitkään tyhjät anteeksipyynnöt pyyhi niitä turhaan tapettuja siviilejä. Ja Venäjä ei missään vaiheessa tule korvaamaan taloudellisia tuhoja.
Mitä lännen olisi pitänyt tehdä enemmän jos riskinä on ydinsota? Rahaa, aseita ja maailmanluokan tiedustelutietoa annettu isolla kädellä. Menee aika putte-logiikalle jos tämä kääntyisi venäjä-ukraina suhteen uuteen nousuun.
Kyllähän ukrainalaiset ja monen sympatiaa tuntevat eurooppalaisten maiden kansalaisetkin ihan ymmärrettävästi toivoisi että länsi tekisi enemmän eikä olisi näin varovainen vaikka tosiaan hyvät argumentit sen puolesta onkin olemassa. Todella ihmeelliseltä silti minustakin vaikuttaa väitteet että Venäjän hyökkäyssodasta alkaisi Ukraina kantaa kaunaa länteen ja unohtaisi Venäjän roolin. Ukrainassa on sitäpaitsi välit olleet aika heikot kohta sen 8 vuotta kun Venäjän rooli oli kyllä jo Donbassin sotaan tiedossa ja Venäjän propaganda Ukrainaa vastaan ei ole jäänyt huomaamatta Ukrainassa.
 
Kyllähän sokerikuorrutetta on hyvä laittaa mukaan, mutta onko se realismia pitkässä juoksussa, sitä voi vain arvailla.
Nykypressan suosio oli erittäin heikko ennen sotaa, vaikka oli länsimielinen, jotain kuvaa se kertoo halutaanko kuitenkaan lännen arvoja tuoda maahan. Toki nyt on suosio huipussaan ja on varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen, mutta johonkin se katkeruus kulminoituu.

Venäjä on ilmiselvä kohde vihalle, niinkuin pitääkin, mutta jos siellä johto/asenne vaihtuu, niin anteeksiannon voima on suuri. Kansa pyytää anteeksi, uudet johtajat pyytää anteeksi, vapaaehtoiset tulevat rakentamaan uusiksi maata, mutta silti ne kuolleet eivät palaa henkiin ja kaatuneiden muistopäivinä ei herkästi sukulaiskansaa kohti vihoitella vaan pohditaan olisiko se länsi kuitenkin voinut tehdä enemmän...

Kuluttajat canceloivat nykyään kaikkea vartin ajatusleikillä, tulitauosta puoli tuntia ja Kardashianin farkut repeää niin some alkaa boikotoimaan vaateteollisuutta.

Toivon mielelläni olevan väärässä ja että tällä kertaa kaikki olisi toisin
Aikoinaan holodomor ja nyt tämä. Sukulaiskansa, joka julmasti petti Ukrainan ja ukrainalaiset. Saavat ukralainalaiset olla todella laupiaita samarialaisia, jotta tämän kykenevät venäläisille anteeksi antamaan, varsinkin kun huomioi venäläisten tämän hetkisen keskimääräisen asenteen, joka toki johtuu suurelta osin hyvin suoritetusta aivopesusta. Saksan kaltainen muutaman kymmenen vuoden mittainen katumusharjoitus ja Putiniin viittaavien elementtien käytön kriminalisointi luultavasti liudentaisi tilannetta, mutta tuskin venäläiset siihen nationalismikiihkossaan alentuvat.

Ukrainalla oli ongelma että maa oli kahtiajakautunut merkittävän venäläisvähemmistönsä takia. Päätellen denatsifikaatiota suorittamaan tulleen naapurin saamasta nihkeästä vastaanotosta ei ole enää. Ukrainassa lienee tapahtunut samanlainen eheytyminen, jollainen Suomessa havaittiin tapahtuneen talvisodan alettua kun kävi ilmi, että Terijoen hallitukselle ei ollutkaan kysyntää.
 
Ukrainan Suomen-suurlähettiläs on osoittanut Nokian Renkaille tiukkasanaisen avoimen kirjeen. Hän kritisoi yhtiötä siitä, että se ei ole katkaissut liikesuhteitaan Venäjälle.

Saisi kyllä tehdä jottain asialle hiljalleen..

Nokian Renkaat kertoo tiistaina julkistamassaan tiedotteessa, ettei se enää aio investoida Venäjän tuotantoon.

Ja ei tuo näy minullakaan kokonaan kun ei ole tunnareita
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 166
Viestejä
5 156 709
Jäsenet
82 318
Uusin jäsen
mitapasita

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom