Sehän oli jo 1990-luvulla, kun Venäjän talous alkoi nousta ja osalla oli siellä paljon rahaa, että sinne myytiin esimerkiksi Mersun autotehtaalta paljon enemmän niitä ML ja G-sarjan maastovehkeitä kuin S-sarjaa, kun tiestö on sellainen ettei auto tai kyydissä olevan persus kestä niitä kuoppia paikallisissa teissä.
Sitä en tiedä mihin käyttöön joku Venäjällä ostaa jotain Ferrareita ja muita superurheiluautoja, kun tiestö lienee jo Moskovassa ja Pietarissa sellainen että ei niillä voi eikä viitsi siellä ajaa.
[OFFTOPICIA]
En halunnu koko offtopiciin lähteä ja hymyilytti jo noi "kyllä minä tiedän kun 90- luvulla ajanut" jutut, mut "90 luvulla talous alkoi nousta"- oli kyllä jo triggeri.
90- luvulla Venäjän talous alkoi nousta? Anteeks mitä juuri luin? 10-20% pudotusta joka vuosi, "kaikki" tuotanto seis, huolto seis, inflaatio teki monien säästöistä arvottomia.
Kun kaiken syöksykierre oli tasoittumassa niin iski (Aasian) talouskriisi 97/98, sen yli tosin Venäjä pääsi yllättävänkin nopeasti. Talous alkoi nousta vasta 2000- luvulla (BKT:ssä näkyy tosin nousua jo -99) öljyn hinnan myötä, jonka moni tulkitsee Venäjällä johtuvan Putinista. Toki hänen hallintonsa laittoi taloutta myös kurittaneen rikollisuuden kuriin, ainakin ne näkyvimmät osat.
Jos oikein muistan niin virallisesti ei tuotu virallisesti hirveästi autoja tuolloin tehtaiden toimesta, joten tilastoja tuskin on, eikä varmasti olis ollu ottajiakaan kun halvemmalla sai varastettuja. Nyt en tarkistanut, joten voin olla väärässä, amerikkalaisia autoja nyt ei ainakaan tuotu virallisesti vaan usein tuli mm. Suomen kautta yksityistuontina.
Sitäpaitsi Mersun M- sarja tuli vasta 90-luvun lopulla. Se ei ollu ikinä gangstereiden yms suosiossa ja harvinainen muutenkin. Se gangsteriauto oli Jeep Grand Cherokee, tietysti V8 Limited ja mustana kullanvärisin koristein. Kuulemma myös Suburban, mustana tietysti, mutta en ainakaan muista noita Pietarissa olleen juurikaan, liekkö joko moskovalaisten juttu.
Maasturien suosio ja tarve toki on ihan totta. Yksi suosituimmista tai halutuimmista autoista taitaa (lukuunottamatta nyt mitään Ladoja) olla Land Cruiser Prado talouskehityksen myötä.
Ja ei, 90- luvulla Lantikka se ei jostain syystä ollut rikollisten suosiossa ainakaan Pietarissa, kenties Kaukoidässä toisin. Opel Frontera oli sen sijaan yleinen näky, kuten se aiemmin mainittu Grand Cherokee. Mutta kyllä suurin osa oli edelleen henkilöautoja, E34, W124 ja W140 tuontiautoista.
Et ole näköjään katsonut videoita Pietarista tai Moskovasta ainakaan viimeiseen 10 vuoden ajalta? Kyllä siellä pystyy pääväyliä ajamaan vaikka niillä urheiluautoilla, kyllä ne rengastiet ja pääväylät on ihan kunnossa ja jossain määrin myös kaupunkien väliset pääväylät viimeisen, joita uusittu 10v aikana. Ja siellähän on nykyään tietullijärjestelmä. Sisäpihat ja sivutiet eri asia.
Tiestön parannukset on käytännössä alkanu vasta 00- luvun aivan lopussa, 10- luvun alussa käytännössä. Siis alkaneet. Eli ne jutut 90- luvun tiestön tietämyksestä on yhtä tyhjän kanssa.
Ja kyllä, yksi aasinsilta lisää Hitleriin, tosin moottoritiet ei ole vieläkään jostain syystä Venäjällä juttu ja tekemisen laatu täysin toinen. Ja täysin siitä alueesta ja sen hallinnosta kiinni. (vrt. joku Mari-El, jonka kuvernööri ilmeisesti eli satumaailmassa ja rakensi kaupunkiin suurinpiirtein kulissit, mutta pääkatukin vaatisi maasturin)
EDIT: Ja melkein unohtui sellainen nippelitieto, että G-Mersu on nykyajan juttu (noh, viimeiset 15-20v), se ei ollu 90- luvulla mikään the thing eikä niitä liiemmin näkynytkään muistaakseni.