Kyllä se alkoi 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla jo nousta talous ainakin osalla Venäjän asukkaista. Yksi tuttu teki ajoittain siihen aikaan kauppaa venäläisten kanssa Suomessa. Yksi venäläinen ostaja, joka osti häneltäkin tavaraa Venäjälle myytäväksi siihen aikaan, valitti tuttavalle, että nämä hinnat mitä pyytää ja joutuu maksamaan ovat sellaisia, että hän ei pärjää ja tule toimeen mitenkään. Tuttava tuumasi siihen, että ei sinulla kovin huonosti näytä kuitenkaan menevän autosta päätellen, joka venäläisellä oli siinä pihassa ja nyökkäsi sinne suuntaan. Siinä oli venäläisellä pihassa uuden karhea ässä-mersu jolla oli tullut. Siihen venäläinen vastasi, että niin se taitaa olla ja jatkoivat liikeasioita keskustelua.
1980-luvun lopulla vielä ne Suomessa vierailleet neuvostoliittolaiset olivat perseaukista sakkia läntisellä mittapuulla vaikka olivat paikallista eliittiä Neuvostoliitossa jossain Leningradissa. Toki ei ne ihan perseaukisia olleet sen perusteella mitä kävivät suomalaiset tutut sitten vastavierailulla ja isäntien kotona oli moninormi-VHS videoita, läntisiä elokuvia hyllyssä ja jotain länsimaista keskiluokkaista roinaa. Varmaan maksanut Neuvostoliitossa siihen aikaan läntinen moninormi-VHS videonauhuri kymmenen vuoden normaalin neuvostoliittolaisen palkan.
Ei hyvää päivää, "ainakin joillain", "yksi tuttu". Kyllä minäkin niitä S-Mersuja näin ja tiedätkö millaisilla ihmisillä niitä oli ja mikä prosentti väestöstä niillä ajoi? Ja moniko niistä myös päätyi hautaan 90- luvulla? Eli kun voimakkaimmat ja röyhkeimmät ryösti koko maan = talous alkoi nousta.
Joo alkoi se jollain nousta, 50-70% menetti aivan kaiken, 20-35% tajusi kikkailla jo NL:n aikana asioita kuntoon ja 90- luvulla ja osa muutti pois, 5-10% hyötyi kun oli suoraan rikollisia tai korkeita yhtyksiä ja 5-10% oli sitten ylintä poliittista johtoa ja näiden läheisiä ja ns. oikeita oligarkkeja. Ai niin ja tuo 20-35% kyllä tavalla tai toisella teki yhteistyötä tuon 5-10%:n kanssa, joko auttaen erilaisissa maahantuontijärjestelyissä yms hyötyen myös itse esim. veronkierrolla (esim. juurikin niitä autoja, rakennusmateriaalia, huonekaluja, työkaluja, aivan kaikkea mahdollista laitettiin täällä asuneiden venäläisten nimiin, jotka eivät 6 kuukauteen olleet Venäjällä = veroton muuttokuorma, toki palkkiorahat jne, mutta veroja pienemmät tietty), mutta se venäläisellä torilla koko päivän päivystänyt "vaurastunut" kauppias maksoi "veroja" kadulla ja lisäsi sitten omistaan jos ei riittänyt.
Mitä autojen tuontiin tulee, niin sitä ei sitten kannattanut yrittää yksityishenkilönä, ellei ollut tarpeeksi uhkarohkea. Euroopasta (Saksa pääosin) hakiessa ensin oli vastassa muiden maiden maantierosvot, muutama tulli ja sitten perillä näiden kuvailemiesi S-Mersutyyppien työläiset yleensä ihan 9- Ladalla ja Fronteralla.
Tuolla samalla logiikalla Somalia on myös melkoisen rikas maa, oikein mahdollisuuksien keidas. Pimeää tuontia ja vastaavaa oli kyllä NL:nkin aikana. Ja joo, ei ollu jokaisella S-Mersua, mutta toisaalta oli niitä perusjuttuja, jotka toimi, peruspalvelut, jotka toimi ja perusinfra, joka oli jonkinlaisessa kunnossa ja toiminnassa. Siltä kaikelta putosi pohja.
Lisäkseen mainitsit vielä valtion talouden ja NL:n hajottua sellaista ei käytännössä ollut.
Ja mitä ammatteihin tulee niin 90- luvulla lentäjä sai 10-100x vähemmän kuin turistitaksikuski, noh menikö paremmin? Ai niin ja joutui toki antamaan suurimman osan pois todennäköisesti, näille mainitsemillesi ihmisille. Joita oli hyvin pieni murto-osa.
Ja kuten mainittua, vaikka olisit ollut tuo S-Mersumies 90- luvun alussa, niin kuinka moni näistä selvisi hengissä edes 90- luvun loppuun?
Kuten arvelin, jutut perustuu juurikin "tutun tutulla pihalla tuli käymään"- juttuihin. Ja minä asuin tuolloin Pietarissa, ei tarvitse arvailla.
Varsinkaan tuolla uskomattomalla logiikalla, että kun muutama ihminen ryöstää tehtaan (koko maan) = nämä ihmiset ovat rikkaita = talous nousee. Just. Logiikkahan pätee sitten myös Pohjois-Koreaan ja Somaliaan?