Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 584
Mutta ei sitä Venäjää välttämättä nähdä siellä samalla tavalla vihollisena kuin täällä. Miksi nähtäisiin? Täällä asuvana tietysti pitää tätä pohjois-atlantin aluetta (eurooppa + usa + kanada) maailman napana mutta kaikkialla ei varmasti nähdä asioita tällä tavalla.
Jos pää on peffassa tai miettii mistä saa safkaa niin tuskin on mielessä Vladimir Teurastajan tekemiset.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
321
Jos pää on peffassa tai miettii mistä saa safkaa niin tuskin on mielessä Vladimir Teurastajan tekemiset.
No ei varmasti ole mielessä, kuten monella eurooppalaisella ei ole mielessä, miksi jossain afrikan valtiossa tappavat toisiaan viidakkoveitsillä, tai miksi edes jossain syyriässä turkki tappelee tai muutkaan lähi-idän kähinät. Koska ei ole niinsanotusti omassa naapurustossa se tapahtuma. anekdoottina voisi verratta siihen, että helsinkiläisiä ei paljoa kiinnosta, mitä tampereen paikallispolitikot tekee.
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 509
OT:ta mutta kyllä ainakin 2010 omaa puhelinta käytettiin harjoituksissa kommunikointiin. Sekä varusmiesten että varusmiesten ja vakihenkilökunnan väliseen viestintään.
Kyllä Säkylässä ainakin tiedustelu- ja spolletehtävissä kannettiin tuolloin LV141 ja LV241+Sanlaa pitkien antennien kera. Ihmetystä herätti, kun oli valtakunnallinen spolleharjoitus ja kaikilla pikkuprikaatin varusmiehillä oli kännykän kokoiset Virvet tetsareissa. Säkylässä kun oli opetettu, että Virve-verkko ei sodan syttyessä montaa tuntia pysy pystyssä.

Kaikilla ei ollut edes älypuhelinta tuolloin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 088
OT mutta..

Sanloilla voinee viestitellä tänne:
 
  • Tykkää
Reactions: jad
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Vuonna 1940 saatiin jo paikannettua suomalaisten kaukovartioiden signaalit. Uskon, että tänä päivänä sama onnistuu myös.
Joo, sittenhän ne puhelimet on kyllä ihan todellinen uhka ainakin tietyissä tehtävissä. Itse en ottaisi tositoimiin mukaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Käytettiin meilläkin tiedusteluryhmän sisällä vaikkei olisi saanut :)

En sitten tiedä, että mitä riskejä tuohon lopulta liittyy tositilanteessa. Pystytäänkö ne paikantamaan jollain valetukiasemilla ja triangulaatiolla? Säteilyä ne tietysti vuotaa jonkin verran, mikä on varmaan mahdollista havaita. Käsittääkseni sotilasvehkeissä on yleensä aika tiukat standardit sen suhteen että paljonko ne saa vuotaa silloin kun niillä ei aktiivisesti viestitä.

Venäläisiltä sotilailta on kerätty puhelimet pois. Onko syy pelkästään se etteivät pääsisi kertomaan someen sodan kauheuksista vai onko tuolla myös taktista merkitystä? Tämä jäi vähän mietityttämään sodan alun jälkeen ja en muistaakseni ole nähnyt vastausta tähän.
Koulutuksessa, harjoituksissa kieltoon on karkeasti kaksi syytä.
1. harjoitellaan, eli pitää pärjätä ilman siviilitekniikkaa, eli jos se infra ei olekkaan käytössä.
2. harjoitellaan, sitä toimimaan niin ettei vihollinen voi tiedustella ei luotettujen laitteiden/verkkojen/palveluiden avulla.

Jälkimmäinen myös ihan käytännössä, jos sellaista touhua että tiedustelusta/vakoilusta jotain uhkaa.

En sitten tiedä, että mitä riskejä tuohon lopulta liittyy tositilanteessa.
Kaikenlaisia, siis ne mitä ihan rauhanaikana, kriisi tilanteessa kriisin luenteesta, vihollisesti, muista riippuen niin voi koskea sotilaita laajasti.

Ukrainan uutisoinnistakin jotain pintaraapaisua vuosien aikana tullut julkisuuteen, ja nyt tämän vuoden tapahtumissa jotain viitteitä että haastava ja mahdollisuuksia tarjoava laji.

Edit:
Siis meidän etu on että kumppaneissamme on maita jotka vahvoja siviili tekniikassa, eli meidän puolella. Mutta eräs iso toimija/maa/hallinto josta tulee paljon siviili puolelle, niin kriisi tilanteessa emme välttämättä tiedä onko meitä vastaa, meidän puolella, vai jossain välillä.

Muistettava että hyviksien puolelta tullut siviilitekniikka voi olla pahisten hallussa. Tästäkin on historia esimerkkejä, ja luotto ei ainakaan ole lisääntynyt.

Sitten on yksittäisiä maita, joilla on voi olla yksittäisiä vahvoja kansainvälisiä siviilipuolen toimijoita jotka myötämielisiä ja arveluttavan auttavaisia isäntämaan terorristi hallinnolle.. Maita joilla voi olla kyvykäs kyberosasto.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Koulutuksessa, harjoituksissa kieltoon on karkeasti kaksi syytä.
1. harjoitellaan, eli pitää pärjätä ilman siviilitekniikkaa, eli jos se infra ei olekkaan käytössä.
2. harjoitellaan, sitä toimimaan niin ettei vihollinen voi tiedustella ei luotettujen laitteiden/verkkojen/palveluiden avulla.

Jälkimmäinen myös ihan käytännössä, jos sellaista touhua että tiedustelusta/vakoilusta jotain uhkaa.

Kaikenlaisia, siis ne mitä ihan rauhanaikana, kriisi tilanteessa kriisin luenteesta, vihollisesti, muista riippuen niin voi koskea sotilaita laajasti.

Ukrainan uutisoinnistakin jotain pintaraapaisua vuosien aikana tullut julkisuuteen, ja nyt tämän vuoden tapahtumissa jotain viitteitä että haastava ja mahdollisuuksia tarjoava laji.
Juu se on ihan totta että ilman siviilitekniikkaa pitäisi pystyä pärjäämään. Eihän sitä turhaan opeteta edelleen myös suunnistamaan kartalla ja kompassilla.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948

Älypuhelimen navigointisovelluksia voi käyttää myös offline-tilassa (kun on ladannut kartat valmiiksi)...

Okei, ei se ilman virtaa toimi. Mutta jossei virtaakaan mistään järjesty niin sitten on kyllä jo asiat huonosti.

Ja toki joku ydinräjäytys ja EMP-pulssi voi sotkea suojaamattomat elektroniset laitteet. Sittenkin on asiat jo aika huonosti...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Nykyään käytetään siviiliverkkoja niin kauan kun ovat pystyssä ja esim. Signalin kautta viestittelyt. Ja sitten muut verkot käyttöön kun ei enää Telia toimi. Älypuhelinta voi tosiaan käyttää muutenki monella tapaa hyväksi juurikin esim. navigointiin.
Paperikartta ja kompassi ei välttämättä ole niitä kaikkein tehokkaimpia välineitä nykysodassa. Toki ne mukana ovat edelleen.
 
Ukrainan sodasta voisi senkin ottaa opiksi, että satelliitti-internet voi olla ihan varteenotettava vaihtoehto... Siinä toki on sitten se, että antenni on helppo paikantaa, mutta sitähän se on näiden radiovehkeiden kanssa.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Viimeisimmän videon satoa:
- Hersonin vastahyökkäys on epäonnistunut vaikka sinne siirrettiin suuret määrät resursseja Donetskin rintamalta
Öö.. Hyvin vedetty päätelmät. Ukraina ei ole edes aloittanut vastahyökkäystä Khersonissa. Mutta hyvä se on jo nyt tuomita epäonnistuneeksi.. :D

Jotain yksittäisiä pistohyökkäyksiä ovat tehneet ja saaneet Venäjän siirtämään suuren joukon miehistöä sinne.

Se mikä Ukrainan taktiikka on etelässä voidaan vain arvailla.. Jonkin taktiikan mukaan tätä vievät eteenpäin. Kukaan ei ole niin tyhmä että kuuluttaa koko maailmalle tuossa tilanteessa mistä tekevät vastahyökkäyksen ja sitten odottavat että rysyt siirtävät muutama kymmenen tuhatta miestä rintamalle vastaanottokomiteaksi.
 
Ukraina selvästi pyrkii kuluttamaan ja näännyttämään Venäjän joukkoja etelässä, oli se sitten alkuperäinen suunnitelma tai ei, mutta sitähän ne nyt de-facto tekee.
 
Liittynyt
16.06.2022
Viestejä
383
Yksi ajatus oli varmasti ainakin jossain määrin saada painetta pois idästä. Venäjällä kun ei ole joukkoja tarpeeksi, niin niiden oli pakko siirtää niitä Hersonin alueelle. Niin kauan ja niin monta kertaa siitä vastahyökkäyksestä on jo puhuttu, että jos ei tule selvempää hyökkäystä, niin se voi vaikuttaa moraaliin. Niitä pitkän kantaman ammuksiakaan ei Ukrainalla riitä loputtomiin. Jossain vaiheessa on siis pakko koittaa hyökätä enemmän. Syksy lähenee ja puolustaminen helpottuu. Samaan aikaan paine idässä jatkuu ja Harkovan suunnalla ei sielläkään ole vielä aluetta kokonaan vallattu takaisin.
 
Kyllä mä väittäisin, että nämä onnistuneet iskut kauas Krimille ja muualle tekee moraalille oikein hyvää. Tuskin paukut on ihan heti loppumassa, etenkin jos ATACMS-ohjusten toimittamista ei ole vielä edes aloitettu (mikä voi olla tai olla olematta). Lyhyemmän kantaman raketteja varmasti riittää toistaiseksi, mutta niitä on toki käytettävä säästeliäästi.

Venäjältä on älyammukset käyneet vähiin jo aikoja sitten ja tyhmempienkin paukkujen logistiikka kärsii kun asevarikot poksahtelee taivaan tuuliin päivittäin.. ;) (Ja sillat yms..)

Moraalista jos puhutaan, niin sellaista päivää ei tule, että sillä osastolla venäläiset menisi ukrainalaisista ohi. Huh huh nyt sentään. Ukrainalaisten moraali on loistava ja venäläisillä puolestaan ei ole mitään erityistä hinkua taistella paitsi ruplien kuvat silmissä pyrkivät selviytymään.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Venäjälle tuntuu olevan nyt mahdoton kiire järjestää tuo höpönlöpönäänestys Hersonissa. Tämä on tätä jotenkin outoa "tehdään näennäisesti jotain muka by the book", vaikka tietenkin kusetetaan missä vain voidaan. Ihmetyttää että tarviiko edes tuollaista teatteria järjestää kun Putleri voi kuitenkin tehdä ihan mitä huvittaa. Mutta tuota kai tehdäänkin narratiivin takia; on paljon helpompi kehitellä uusia tarinoita kun saduissa on mukana joku melkein järkevänkin oloinen juttu vaikka sitten vain sisällysluettelossa. Tästä vain tulee mieleen sellainen ikävän oloinen skenaario että Venäjällä taitaa olla kiire näiden äänestysten kanssa, jotta saisi maakunnat liitettyä itseensä mukavirallisesti ja sitten kun Ukraina on hakemassa niitä takaisin, niin Venäjä voi vihdoin järjestää jonkunlainen liikkellekannallepano mitä ovat nyt yrittäneet jo jonkun aikaa hieman kautta rantain tehdä.

Toisaalta Krimille taitaa olla jo näin tehty ja silti ei tietääkseni ainakaan vielä ole liikkellekannallepanoa saatu aikaiseksi vaikka viime päivinä onkin mukavasti siellä paukkunut ja itkua tuhertavat venäläisturistit joutuneet pakkaamaan aurinkovarjonsa rannoilta (vieläkin hymyilyttää :)). No silti narratiivia rakennetaan josko sitten vaikka tulevaisuutta ajatellen, että yritettiin me pelastaa ne natseilta ja äänestivätkin vielä että auttakaa nyt venäläiset meitä, mutta sitten pahat ukrainalaiset tuli ja... Sitten kun on täydennetty asevarastoja ja nuoltu haavoja jonkun aikaa, niin kaivetaan nämä tarinat esiin ja taas mennään. Suomen historiaakin on väritetty rajan takana pitkän aikaa. Ikään kuin valmistelevat syyt tapella melkein kaikkia ympäröiviä maita vastaan. Mutta niin se varmaan on ettei diktaatuurit selviä ilman suuria pahoja vihollisia joilla perustellaan se jatkuva asevarustelu ja köyhyys.
 
Kyllä, ne iskut varmasti auttaa. Mutta jossain vaiheessa on pakko saada saapasta maahan. Raketinheittimillä ei voi vallata alueita. Teoriassa voidaan toki miettiä, että Ukraina kykenisi iskemään niin paljon, että Venäjä vetäytyisi automaattisesti kuten Kiovan pohjoispuolelta, mutta tällä hetkellä ei näytä siltä. Sekin pitää muistaa, että Ukraina on aseavun varassa tällä hetkellä. Vaikka omaakin tuotantoa jossain määrin on.

Sen lisäksi täytyy ottaa huomioon, että Ukrainan täytyy samaan aikaan myös koittaa estää Venäjän hyökkäys idästä ja etelässä zaporižžjan alueella. Eikä sitä Harkovaakaan voi jättää huomiotta. Alla hieman pohdintaa HIMARS:in ammusten määristä. Tarkkoja lukua ei tietenkään ole tiedossa muilla kuin Ukrainalla ja niillä jotka ammuksia heille antaa. Tokihan uskon itse, että hyökkäys jossain vaiheessa alkaa.

Videon pitäisi alkaa oikeasta kohdasta.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Venäjälle tuntuu olevan nyt mahdoton kiire järjestää tuo höpönlöpönäänestys Hersonissa. Tämä on tätä jotenkin outoa "tehdään näennäisesti jotain muka by the book", vaikka tietenkin kusetetaan missä vain voidaan. Ihmetyttää että tarviiko edes tuollaista teatteria järjestää kun Putleri voi kuitenkin tehdä ihan mitä huvittaa. Mutta tuota kai tehdäänkin narratiivin takia; on paljon helpompi kehitellä uusia tarinoita kun saduissa on mukana joku melkein järkevänkin oloinen juttu vaikka sitten vain sisällysluettelossa. Tästä vain tulee mieleen sellainen ikävän oloinen skenaario että Venäjällä taitaa olla kiire näiden äänestysten kanssa, jotta saisi maakunnat liitettyä itseensä mukavirallisesti ja sitten kun Ukraina on hakemassa niitä takaisin, niin Venäjä voi vihdoin järjestää jonkunlainen liikkellekannallepano mitä ovat nyt yrittäneet jo jonkun aikaa hieman kautta rantain tehdä.
Mikä näissä feikki-äänestyksissä on se kuvio miten saadaan se haluttu lopputulos? Sehän on etukäteen selvää mikä on lopputulos, mutta en ihan ole selvillä että mistä ne prosentit tulee. Manipuloidaanko äänet, varmistetaanko äänestyspaikalla että äänestäjä äänestää oikein, vai onko se ihan vaan että äänet ovat täysin valideja ja venäjämielisiä on nuo alueet täynnä. Tietty yksi tapa on kansanmurhata ukrainalaiset (tai vähintäänkin ajaa pois) ja sitähän he tässä ovat tehneet.
Ei sillä että olisi jotain merkitystä että mikä osa porukasta on Venäjä-mielistä kun kyse on osasta itsenäistä Ukrainaa. Ei näitä missään muuallakaan hoideta siten että mikä porukka haluaisi mukamas kuulua mihinkin naapurimaahan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Donetskin alueella Amvrosiivkassa räjähtänyt yöllä ilmeisesti ammusvarasto ~60km rintamasta. FIRMS näyttää tänään kaksi melko suurta tulipaloa kaupungin pohjoispuolelle jonkinlaisen tehtaan alueelle. Kaupunkiin tulee junarata venäjältä (joka jatkuu Donetskin kaupunkiin) ja voisi olla kohtuullisen suurikin sotamateriaalin varasto kyseessä.
Kuulokevaroitus!!! kannattaa huomioida.
" Russian ammunition depot is detonating at Amvrosiivka, Donetsk region. Ongoing now. 63km to the front. "

Simferopolin alueella Hvardiysken sotilaslentokentällä nousee mustat savupilvet. Aiemmin alueelta kuului useita räjähdyksiä. Lisää vaarallisia tupakantumppien aiheutamia ongelmia Krimillä?
Tästä tapauksesta ei osunut silmiin sen kummempaa kuvamateriaalia, mutta uutisoitiin jonkinlaisena miehittämättömän lentolaitteen iskuna venäläisissä uutisvälineissäkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Kyllä, ne iskut varmasti auttaa. Mutta jossain vaiheessa on pakko saada saapasta maahan. Raketinheittimillä ei voi vallata alueita. Teoriassa voidaan toki miettiä, että Ukraina kykenisi iskemään niin paljon, että Venäjä vetäytyisi automaattisesti kuten Kiovan pohjoispuolelta, mutta tällä hetkellä ei näytä siltä. Sekin pitää muistaa, että Ukraina on aseavun varassa tällä hetkellä. Vaikka omaakin tuotantoa jossain määrin on.
...Toisaalta siellä Kiovan puolellakin ne venäläiset pakkasivat laukkunsa aika yllättäen, ehkä viikon verran saattoi olla jotain huhua siitä että siellä saattaisi jotain tapahtua, mutta se koko rintaman evakuointi oli aika yllättävä. Tarpeeksi tappioita ja huolto-ongelmia niin tuolla Dneprin väärällä puolen saattaisi käydä samoin. Maa / sähkö / vesiyhteydestä Krimille taas tuskin luovutaan ihan noin vain.
 
Putinilla ei ole mitään yllättävää, tai toisin päin.

Jos pitäisi veikata, niin uusien esimerkkisi kaltaisista "hyvän tahdon eleiden" varaan en laskisi, mutta toki toivottavaa.

Siis niissä kohteissa joissa vetäytyminen varusteineen on hankalaa.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
Venäjälle tuntuu olevan nyt mahdoton kiire järjestää tuo höpönlöpönäänestys Hersonissa. Tämä on tätä jotenkin outoa "tehdään näennäisesti jotain muka by the book", vaikka tietenkin kusetetaan missä vain voidaan. Ihmetyttää että tarviiko edes tuollaista teatteria järjestää kun Putleri voi kuitenkin tehdä ihan mitä huvittaa. Mutta tuota kai tehdäänkin narratiivin takia; on paljon helpompi kehitellä uusia tarinoita kun saduissa on mukana joku melkein järkevänkin oloinen juttu vaikka sitten vain sisällysluettelossa. Tästä vain tulee mieleen sellainen ikävän oloinen skenaario että Venäjällä taitaa olla kiire näiden äänestysten kanssa, jotta saisi maakunnat liitettyä itseensä mukavirallisesti ja sitten kun Ukraina on hakemassa niitä takaisin, niin Venäjä voi vihdoin järjestää jonkunlainen liikkellekannallepano mitä ovat nyt yrittäneet jo jonkun aikaa hieman kautta rantain tehdä.

Toisaalta Krimille taitaa olla jo näin tehty ja silti ei tietääkseni ainakaan vielä ole liikkellekannallepanoa saatu aikaiseksi vaikka viime päivinä onkin mukavasti siellä paukkunut ja itkua tuhertavat venäläisturistit joutuneet pakkaamaan aurinkovarjonsa rannoilta (vieläkin hymyilyttää :)). No silti narratiivia rakennetaan josko sitten vaikka tulevaisuutta ajatellen, että yritettiin me pelastaa ne natseilta ja äänestivätkin vielä että auttakaa nyt venäläiset meitä, mutta sitten pahat ukrainalaiset tuli ja... Sitten kun on täydennetty asevarastoja ja nuoltu haavoja jonkun aikaa, niin kaivetaan nämä tarinat esiin ja taas mennään. Suomen historiaakin on väritetty rajan takana pitkän aikaa. Ikään kuin valmistelevat syyt tapella melkein kaikkia ympäröiviä maita vastaan. Mutta niin se varmaan on ettei diktaatuurit selviä ilman suuria pahoja vihollisia joilla perustellaan se jatkuva asevarustelu ja köyhyys.
Nuo kansanäänestykset on tarkoitettu pelkästään kotiyleisölle, eikä niillä melko varmastikaan yritetä oikeuttaa sotatoimia länsimaille taikka edes ukrainalaisille. Saadaan parempi narratiivi aikaiseksi, kun voidaan esittää, että siellä on paljon venäjämielistä ukrainalaista, jotka haluavat olla yhtä kansaa venäläisten kanssa, niin nyt ne pitää sitten vapauttaa ja tuoda Venäjän piiriin.

En tunne noita konsteja miten äänestystulokset saavat aikaan, keinoja on varmaan monia. Varmaa lienee vain se, että tulos tulee olemaan Venäjän kannalta myönteinen ja vielä sen verran isolla marginaalilla, että näennäisesti ei jää mitään epäselvyyttä tuloksesta. Keinot siihen varmaan ovat hyvin laajat ja monipuoliset, jotka jo Neuvostoliiton aikana hienosti osattiin.

Vaikka Venäjän kohdalla ei voida mistään olla varmoja, varsinkaan heidän peliliikkeistään, niin silti lienee aika yleisesti todettua, että minkäänlainen yleinen liikekannallepano olisi Putinin kannalta sisäpoliittisesti hyvin riskialtis toimenpide, joka äärimmillään voisi syöstä hänet vallasta. Nyt kun näennäisesti kotimaassa asiat ovat "kunnossa", niin vallitsevaa järjestystä ei haluttane järkyttää liikekannallepanolla. Tämän sanottuani sellainen saattaa kuitenkin toteutua jo huomenna, koska Venäjä tuntuu olevan tunnettu näistä irrationaalisista tempuista.

Putinilla ei ole mitään yllättävää, tai toisin päin.

Jos pitäisi veikata, niin uusien esimerkkisi kaltaisista "hyvän tahdon eleiden" varaan en laskisi, mutta toki toivottavaa.

Siis niissä kohteissa joissa vetäytyminen varusteineen on hankalaa.
Pidän lähes mahdottomana sitä ajatusta, että Putin antaisi minkäänlaista laajamittaisempaa vetäytymiskäskyä, päinvastoin. Kun yksittäisillä sotilailla ei ole mitään arvoa, niin niitä voidaan kyllä sinne rintamalle haudata niin kauan kuin uutta kaveria saadaan kalashnikovin varteen. Samalla toivotaan, että vastapuolelta loppuvat ammukset ja/tai länsimaat ennättävät kyllästyä sotimiseen ja sitä myötä auttamiseen. Minkäänlainen vetäytyminen esim. etelässä asettaisi Krimin venäläisten kannalta hyvin riskialttiiseen tilanteeseen ja voivat melkolailla taata sen, että nyt kun kortit on näytetty, niin ukrainalaiset eivät tule minkäänlaisiin myönnytyksiin suostumaan ja taatusti haluavat Krimin palauttaa hallintaansa, aivan kuten kaikki muutkin alueensa. Putinilla ei tässä kohtaa nähdäkseni ole muuta keinoa kuin katsoa kauanko oma sotavoima kestää ja pyrkiä pitämään vähintään nykyiset asemat ja samalla toivoa Ukrainan avun ehtymistä. Tätä auttaakseen pidän lähes varmana, että esim. kaasuhana Saksaan menee talven myötä kiinni jne.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Pidän lähes mahdottomana sitä ajatusta, että Putin antaisi minkäänlaista laajamittaisempaa vetäytymiskäskyä, päinvastoin. Kun yksittäisillä sotilailla ei ole mitään arvoa, niin niitä voidaan kyllä sinne rintamalle haudata niin kauan kuin uutta kaveria saadaan kalashnikovin varteen...
Jos "hyväntahdoneleitä" tulee, niin ehkä niitä voisi odottaa niissä paikoissa joissa huolto poikki, miehet loppu ja uusi ei saada tilalle, ja paikka poltettu. Mutta ehkä vain helpompi sivuuttaa kokonaan tapahtuma. No noissa kai syytetään puolustajaa, jos kova paikka hyökkääjällä, niin jotain huolto taukoa ehdotetaan, jotta voi täydentää.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 457
Hyvin ihmeelliset tappioluvut tänäänkin. Ei yhtään tankkia mutta 17 tykkiä. Edelleenkään ei Krimin lukuja ole ilmoitettu näissä.

personnel - about 44,300 (+200) people were eliminated,
tanks ‒ 1889 units,
armored combat vehicles ‒ 4179 (+17) units,
artillery systems – 1010 (+17) units,
RSZV - 265 (+2) units,
air defense equipment - 136 (+0) units,
aircraft – 234 (+1) units,
helicopters – 197 (+1) units,
UAVs of operational-tactical level - 793 (+1),
cruise missiles - 190 (+0),
ships/boats - 15 (+0) units,
automotive equipment and tank trucks - 3061 (+7) units,
special equipment - 93 (+0).

The enemy suffered the greatest losses in the Donetsk direction.
 
MSM

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
94
Kreikka loistaa kärräten innoissaan öljyä. EU MV?
Kreikka omistaa maailman suurimman kauppalaivaston. Kaikista Maailman tankkereista se omistaa 30,25% eräänkin lähteen mukaan. Ja ihan mahdollisesti iso osa niistäkin toimii juurikin Euroopassa, joten ei välttämättä ole tuossa kokoaan suurempi toimija.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Seuraava ydinvoimalaonnettomuus uhkaus venäjältä. Nyt osaavat antaa tarkan päivämääränkin, 19.8 milloin voimalalla tapahtuu 'Ukrainan suunnittelema false flag- provokaatio'.

" Russia’s defence spox claims Ukraine is planning a “false flag provocation” in Zaporizhzhia (Enerhodar) power station for Aug 19. “Russia will be blamed for the man-made catastrophe,” he warns. In reality, Russia is using the plant as a nuclear shield. "

Jatkuvasti lisääntyvä venäjän varoittelu Zaporižžjan alueen ydinvoimalassa tapahtuvasta onnettomuudesta ja sen seurauksena säteilyn leviäminen Eurooppaan sekä Ukrainan syyttely voimalan tulittamisesta alkaa jotenkin tuomaan mieleen, onko venäjä itse todella valmis aiheuttamaan siellä onnettomuuden? Nyt kun IAEA on useasti vaatinut pääsyä voimalaan sen tarkastamiseksi ja todennäköisesti sinne yrittää päästäkkin, onko venäjän ainut keino estää tämä ja samalla hidastaa Ukrainan etenemistä alueella aiheuttamalla itse jonkinlainen säteilyonnettomuus? Lentokoneita venäjä on joutunut siirtämään pois Krimiltä ja operointi niillä venäjän maaperältä käsin on hankalampaa, Hersonin alueen hallinta hajoaa huollon romuttumiseen ja lähitulevaisuudessa mahdollisesti tuo ydinvoimala joutuu IAEA valvontakäynnin tai jopa valvovan silmän alle. Ukrainan päästessä Dneprin yli se tulee kyllä siirtymään voimalan suuntaan myös ja pyrkimään alueen haltuun ottamiseen. Toisaalta voimalan sähköntuotannon häirintä vaikuttaisi myös venäjän miehittämien alueiden sähkönsaantiin joten siltä kannalta voimalan rikkominen tuntuisi hölmöltä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
onko venäjän ainut keino estää tämä ja samalla hidastaa Ukrainan etenemistä alueella aiheuttamalla itse jonkinlainen säteilyonnettomuus?
Kai nyt tiedät tämän kysymättäkin. Lähinnä se epävarmaa että aiheuttavatko tahallaan meltdownin, että saadaan pahempi onnettomuus aikaan, vai riittääkö venäjälle pelkkä voimalan pommittaminen maan tasalle. Jos siis näyttää siltä (kuten näyttää) että häviävät sodan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Ukraina on köyhä maa, etenkin nyt, mutta toki pelaa isoilla rahoilla yksityishenkilön näkökulmasta.

Herääkin kysymys, että mitäs jos Ukraina tarjoaisi tuntuvan palkkion Vladimir Putinin ja muiden pääjehujen päänahoista? Miksipä ei? Se voisi olla hyvinkin tuntuva, esimerkiksi 500 miljoonaa dollaria... Voisi panna Putinin henkivartijostossa miesten päät vähän raksuttamaan. ;)

Toki Venäjä voisi tehdä "kostoksi" saman Zelenskyyn liittyen, mutta A) kuka hullu luottaa Venäjän maksavan ja B) Zelensky ei ole korvaamaton eikä sota yhtä miestä kaipaa Ukrainan näkökulmasta.
 
Niin, lähinnä kaipailin muiden huomioita asian ympäriltä, sekä mietin sitä onko nyt se hetki kun venäjä toteaa sodan hävityksi ja huomenna rikotaan ydinvoimala (tai aiheutetaan jonkilainen säteilypäästö, tms.) kun ei muuhun enää kyetä? Erdoganin Ukrainan matkasta kun tuli Turkin tiedotusvälineissä sellaisiakin uutisia että olisi ehdottamassa Zelenskylle kahdenvälisiä neuvotteluja putinin kanssa ja tuskin tällainen ehdotus tapahtuisi ilman että putin tietää asiasta etukäteen. Vai onko nämä taas putinin pelotteluja että saadaan aikaa kaapia uusia voimia Ukrainaan lähetettäväksi. Ensiviikolla on Ukrainan itsenäisyyspäivä ja venäjän kerrotaan kasaavan ohjuksia lähettääkseen jonkinlaisen massiivisen ohjustervehdyksen Ukrainaan.
 
Valitettavasti Venäjä tekisi vastavedon Zelenskystä.. Ja todennäköisesti Zelenskyn kuolema olisi Ukrainalle suurempi tappio kuin Putlerin kuolema. Ainakin mahdollisuudet Zelenskyn surmaamiseen olisivat suuremmat.

Mutta palkkio idea on sinänsä hyvä. 5-10 miljoonaa ja turvapaikka jokaiselle lentäjälle joka lentää koneensa tai helikopterin vaikka Puolaan, satatonnia jaettavaksi panssarivaunu/bemari miehistölle joka tulee rintaman läpi valkoinen lippu ylhäällä jne.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Niin, lähinnä kaipailin muiden huomioita asian ympäriltä, sekä mietin sitä onko nyt se hetki kun venäjä toteaa sodan hävityksi ja huomenna rikotaan ydinvoimala (tai aiheutetaan jonkilainen säteilypäästö, tms.) kun ei muuhun enää kyetä? Erdoganin Ukrainan matkasta kun tuli Turkin tiedotusvälineissä sellaisiakin uutisia että olisi ehdottamassa Zenlskylle kahdenvälisiä neuvotteluja putinin kanssa ja tuskin tällainen ehdotus tapahtuisi ilman että putin tietää asiasta etukäteen. Vai onko nämä taas putinin pelotteluja että saadaan aikaa kaapia uusia voimia Ukrainaan lähetettäväksi. Ensiviikolla on Ukrainan itsenäisyyspäivä ja venäjän kerrotaan kasaavan ohjuksia lähettääkseen jonkinlaisen massiivisen ohjustervehdyksen Ukrainaan?
Eiköhän se tapahdu heti kun eivät näe enää että saisivat siitä hyötyä kiristyksen tai muun neuvottelun kautta. Niitä luultavasti harmittaa kun Ukraina ei suostu heidän ehdoilla neuvottelupöytään - eli varmaan miettivät jo miten tuhota voimala ettei se päädy Ukrainalle takaisin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Valitettavasti Venäjä tekisi vastavedon Zelenskystä.. Ja todennäköisesti Zelenskyn kuolema olisi Ukrainalle suurempi tappio kuin Putlerin kuolema.
Olen eri mieltä että olisi suurempi tappio. Vladimir Putin on maailman suurin pahis, ja tämäkin sota on pitkälti hänen oman häiriintyneen maailmankuvansa tuote. Kun Vladimir Putin poistetaan yhtälöstä, on mahdollisuus jonkinlaiseen muutokseen asianhaaroissa.

Zelensky sattuu olemaan Ukrainan presidentti ja on johtanut sotaa aika hyvin. Mutta ei Ukrainan puolustussota yhtä miestä kaipaa ja taisteluhalu voisi vaan kiihtyä mikäli hänestä tulee marttyyri.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Älypuhelimen navigointisovelluksia voi käyttää myös offline-tilassa (kun on ladannut kartat valmiiksi)...

Okei, ei se ilman virtaa toimi. Mutta jossei virtaakaan mistään järjesty niin sitten on kyllä jo asiat huonosti.

Ja toki joku ydinräjäytys ja EMP-pulssi voi sotkea suojaamattomat elektroniset laitteet. Sittenkin on asiat jo aika huonosti...
No eipä pitkään navikoida kun sotketaan vaan jammereilla gps-signaali.. Naapuri on tuota jo rauhan aikana harrastanut. Ihan samasta syystä armeijassa ainakin meillä oli puhelimen käyttö kielletty (tosin puhelimia kun ei ollut radioita kaikille).
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468

Sitä karttaa voi kyllä katsoa puhelimen näytöltä ilman GPS:ääkin. Toisaalta paperikartta ajaa silloin saman asian, paitsi että puhelimen näyttöä on kätevä zoomailla ja se näkyy pimeässäkin ilman taskulamppua.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
714
Parolannummella kerättiin vuonna 2000 pois leireillä. En muista enää mikä oli peruste. Ylellä oli artikkeli Ukrainasta noihin liittyen keväällä. Sinä vierastaistelija oli räplännyt puhelinta rintamalla ja ei mennyt kauaa kun venäläiset iski siihen paikkaan.
Ukrainassa tässä vuosien saatossa on puhelimia käytetty kohteen paikantamiseen ainakin seuraavilla tavoilla:

-Syötetty väärennettyjä aplikaatioita tekstiviesti, sähköposti yms. kampanjoilla. Tai tehty joku ihan uusi näppärä sovellus Ukrainalaisille, kuuluisin lienee se tykistölaskin. Appi sitten kielii paikkainsa verkon yli.

-Murtauduttu paikallisen operaattorin verkkoon ja käytetty verkon paikannusta. Pakottamalla puhelimen vaihtamaan muutaman lähimaston välillä paikannus on kohtuu tarkka. Murtoja tehty joko lahjomalla tai ihan cyber-iskuilla.

-Tuomalla roaming kykyisiä tukiasemia rintaman lähelle. Puhelin ottaa yhteyden lähimpään tukiasemaan ja sitten saakin verkonhallinnalla paikannusta, tekstiviestispämmiä yms liikkeelle. Ulkomaalaistaistelijoille killeri, heillä kun tuskin on Ukrainalaista simmiä puhelimessa niin roamaa nätisti myös Venäläisiin verkkoihin. Tätä roming kikkaa on käyttäneet myös Ukrainalaiset, tuotakautta niitä puheluja nauhoitellaan.

-Perinteikäs radiosuuntima. Alueen tukiasemien taajuudet saa helposti selville niin on hyvin rajattu taajuslista jota suuntia.

-Kuvien varomaton julkaisu, eli kuvan paikka paikannetaan geolokaatiolla. Kuvasta näkyy sitten joku johtopaikka, puolustusrakennelma tms. ja liikaa ympäristön yksityiskohtia. Tätä on käyttänyt kumpikin osapuoli.

-Puhelimen ruudun valo loistaa nätisti ja heijastelee. Poikkeaa rajusti kaikesta muusta luontaisista valonlähteistä ympäristössä.

Osa mentelmistä toimii vain etulijassa, eli vihollisen hallinnoiman alueen lähellä, osa tietysti kaikkialla. Viimeisiä isompia julkaistuja tappioita lienee esim. Wagnerin komentopaikan pommitus. Puhelin taistelutilanteessa tuppaa vain vuotamaan liikaa, tavalla tai toisella. Kännyköiden väärän käytön uhreja on melkoinen kasa Ukrainassa tullut.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 128
No eipä pitkään navikoida kun sotketaan vaan jammereilla gps-signaali.. Naapuri on tuota jo rauhan aikana harrastanut. Ihan samasta syystä armeijassa ainakin meillä oli puhelimen käyttö kielletty (tosin puhelimia kun ei ollut radioita kaikille).
Paikannuslaitteissa / puhelimissa on vaan nykyään aika laaja tuki eri satelliittipaikannusjärjestelmille. Voi olla hankalaa saada kaikkia niitä sotkettua samaan aikaan.

GPS/GLONASS/BeiDou/Galileo

Miten sitten toimivat jos jotakin häiritään on tietysti eri juttu.
 
Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 110
No eipä pitkään navikoida kun sotketaan vaan jammereilla gps-signaali.. Naapuri on tuota jo rauhan aikana harrastanut. Ihan samasta syystä armeijassa ainakin meillä oli puhelimen käyttö kielletty (tosin puhelimia kun ei ollut radioita kaikille).
veikkaan että rys venäjällä ei ole enää kalustoa millä jammata. hyvin näyttää pommit osuvan, dronet lentävän.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Sitä karttaa voi kyllä katsoa puhelimen näytöltä ilman GPS:ääkin. Toisaalta paperikartta ajaa silloin saman asian, paitsi että puhelimen näyttöä on kätevä zoomailla ja se näkyy pimeässäkin ilman taskulamppua.
Voi toki, mutta silti pitää osata suunnistaa kun paperikartankin kanssa. Eiköhän tuo akku tyhjene aika äkkiä sitä karttasovellusta pyöritellessä kuten se navigoidessakin tyhjenee, joten sotatilanteita varten se paperikartta vie kyllä luotettavuudessa voiton ihan 100-0 sodassa. Melkoinen ongelma siellä metsässä latailla sitä puhelinta, kun meillä tuskin haluttaisiin heti siirtyä kaupunkitaisteluvaiheeseen.

Paikannuslaitteissa / puhelimissa on vaan nykyään aika laaja tuki eri satelliittipaikannusjärjestelmille. Voi olla hankalaa saada kaikkia niitä sotkettua samaan aikaan.

GPS/GLONASS/BeiDou/Galileo

Miten sitten toimivat jos jotakin häiritään on tietysti eri juttu.
No jos tänne hyökätään, niin hyökkääjä omistaa GLONASS ja sen liitolainen BeiDou, eli ne on pois laskuista luotettavina lähteinä. GPS häirintää ovat tänne tehneet (tästä on uutisoitu useamman kerran ja keskusteltu tälläkin foorumilla mm. haittaisi ilmailua). Eiköhän lisäksi onnistu sen Galielon häirintä kanssa, joten eipä noiden varaan voi mitään laskea sotatilanteessa.

veikkaan että rys venäjällä ei ole enää kalustoa millä jammata. hyvin näyttää pommit osuvan, dronet lentävän.
Voi hyvinkin olla, mutta tälläisen olettamuksen varaan puolustusta ei voi rakentaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Niin, lähinnä kaipailin muiden huomioita asian ympäriltä, sekä mietin sitä onko nyt se hetki kun venäjä toteaa sodan hävityksi ja huomenna rikotaan ydinvoimala (tai aiheutetaan jonkilainen säteilypäästö, tms.) kun ei muuhun enää kyetä? Erdoganin Ukrainan matkasta kun tuli Turkin tiedotusvälineissä sellaisiakin uutisia että olisi ehdottamassa Zelenskylle kahdenvälisiä neuvotteluja putinin kanssa ja tuskin tällainen ehdotus tapahtuisi ilman että putin tietää asiasta etukäteen. Vai onko nämä taas putinin pelotteluja että saadaan aikaa kaapia uusia voimia Ukrainaan lähetettäväksi. Ensiviikolla on Ukrainan itsenäisyyspäivä ja venäjän kerrotaan kasaavan ohjuksia lähettääkseen jonkinlaisen massiivisen ohjustervehdyksen Ukrainaan.
Tänään "Venäjän ulkoministeri tyrmää YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin vaatimuksen lopettaa kaikki sotatoimet Zaporižžjan ydinvoimalan läheisyydessä."
Seuraavaksi " Venäjän ulkoministeriö kertoi torstaina, että Venäjä käyttäisi ydinasetta vain hätätilanteessa, eikä sillä ollut intressiä hakeutua suoraan vastakkainasetteluun Naton ja Yhdysvaltain kanssa" ettei vaan vahingossakaan mitään mahdollista tulevaa säteilyä tulkita väärin muissa maissa. Edelliset lainaukset YLE:n Ukraina seurannasta.

Ja huomenna venäjä haluaa lähettää suoraa lähetystä tuolta ydinvoimalasta dronejen kuvaamana, kertoo venäjän mediat.

"Tomorrow, the Russians want to conduct an online broadcast from the Zaporizhzhia NPP. They are going to carry it out with the help of drones. This is reported by Russian media."

Nyt tulee kyllä jotenkin mieleen allkuvuodesta venäjän väitteet Ukrainan kohdistamasta väkivallasta/hyökkäyksistä itä-Ukrainassa siviilejä kohtaan jota rummutettiin viikkokaupalla ja lopuksi saatiin venäläistä kuvaa ja videota autossa istuvista kuolleista siviileistä joille oli vahingossa tehty jo kallon aukaisu sahalla.

Kovimmat huhut kertovat jo, että venäläisille Zaporižžjan ydinvoimalalla työskenteleville on sanottu olla menemättä töihin huomenna?

edit: Jaa no on tämä jo uutisoitukin esim NBCNewsin toimesta.
"A Ukrainian military intelligence official tells @NBCNews that Russia has told its nuclear workers stationed at Zaporizhzhia Nuclear Power Plant NOT to go to work tomorrow "

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440

Ei kai Venäjä noin typerä olisi, että pistäisi voimalaa atomeiksi, vai mihin tuolla viitataan?
Ohessa muuten artikkeli liittyen valko-venäjälle kasattuihin ohjusjärjestelmiin. Jotain sielläkin suunnitellaan. Ukrainakin on hieman vihjaillut asioita tapahtuvaksi heidän toimestaan tulevina päivinä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Ei kai Venäjä noin typerä olisi, että pistäisi voimalaa atomeiksi, vai mihin tuolla viitataan?
Näin toivoisin asian olevan, mutta eipä juuri mikään yllätä enää näissä venäjän toimissa jos ajattelevat nyt olevansa Ukrainan sodassa nurkassa. Sen verran kuitenkin laittaisin itse jarrua näille jutuille, että ajattelen huomenna ehkäpä tapahtuvan jotakin hieman vähemmän dramaattista venäjän toimesta, jota käytetään (teko)syynä jollekkin seuraavalle venäjän tekemälle asialle.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948
Ei kai Venäjä noin typerä olisi, että pistäisi voimalaa atomeiksi, vai mihin tuolla viitataan?
Kova on sulla luotto Venäjän typerättä olemiseen kaiken sen jälkeen mitä on nähty ja koettu...

Jos pitäisi vetoa lyödä, niin se on ihan 60-40, että huomenna kosahtaa. Harmi kyllä, olen ollut aika usein oikeassa näissä.

Kosahduksen laajuus on sitten kysymysmerkki.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Tänään "Venäjän ulkoministeri tyrmää YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin vaatimuksen lopettaa kaikki sotatoimet Zaporižžjan ydinvoimalan läheisyydessä."
Seuraavaksi " Venäjän ulkoministeriö kertoi torstaina, että Venäjä käyttäisi ydinasetta vain hätätilanteessa, eikä sillä ollut intressiä hakeutua suoraan vastakkainasetteluun Naton ja Yhdysvaltain kanssa" ettei vaan vahingossakaan mitään mahdollista tulevaa säteilyä tulkita väärin muissa maissa. Edelliset lainaukset YLE:n Ukraina seurannasta.

Ja huomenna venäjä haluaa lähettää suoraa lähetystä tuolta ydinvoimalasta dronejen kuvaamana, kertoo venäjän mediat.

"Tomorrow, the Russians want to conduct an online broadcast from the Zaporizhzhia NPP. They are going to carry it out with the help of drones. This is reported by Russian media."

Nyt tulee kyllä jotenkin mieleen allkuvuodesta venäjän väitteet Ukrainan kohdistamasta väkivallasta/hyökkäyksistä itä-Ukrainassa siviilejä kohtaan jota rummutettiin viikkokaupalla ja lopuksi saatiin venäläistä kuvaa ja videota autossa istuvista kuolleista siviileistä joille oli vahingossa tehty jo kallon aukaisu sahalla.

Kovimmat huhut kertovat jo, että venäläisille Zaporižžjan ydinvoimalalla työskenteleville on sanottu olla menemättä töihin huomenna?

edit: Jaa no on tämä jo uutisoitukin esim NBCNewsin toimesta.
"A Ukrainian military intelligence official tells @NBCNews that Russia has told its nuclear workers stationed at Zaporizhzhia Nuclear Power Plant NOT to go to work tomorrow "

Ehkäpä USA:n, Ranskan ja Englannin edustajien olisi syytä pirauttaa putinlle: "jos Ukrainasta tulee ydinvoimalaonnettomuuden takia säteilyä natomaiden alueelle niin tulkitsemme sen automaattisesti ydinaseen käyttämiseksi, joten elkääpä ryssikö nyt siellä voimalalla!"
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Samaa mieltä kuin yllä. Sillä erotuksella, että mikään säteily missään Ukrainan alueella luetaan Venäjän ydinaseen käytöksi.

Ukrainalla kun ei ole ydinaseita, niin kuka se olisi muu kuin Venäjä joka niitä käyttäisi.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Kova on sulla luotto Venäjän typerättä olemiseen kaiken sen jälkeen mitä on nähty ja koettu...

Jos pitäisi vetoa lyödä, niin se on ihan 60-40, että huomenna kosahtaa. Harmi kyllä, olen ollut aika usein oikeassa näissä.

Kosahduksen laajuus on sitten kysymysmerkki.
Kieltämättä nämä venäjän "hold my beer" hetket on koventuneet. Ilmeisesti uhoavat "sammuttavansa" reaktoreita, jos ukraina jatkaa tykistön käyttöä alueella. Mutta en vaan sitten mitenkään halua uskoa, että rys-- venäjä olisi niin typerä. Ehkä tämä on vaan yhtä isoa bluffia jotain toista peliliikettä varten, kuten Coax mainitsi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 393
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom