• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Vasemmisto

Sehän on se hölmöys Suomessa (ja varmaan aika yleiseesti muuallakin läntisessä maailmassa) että ihmiset vähän niin kuin haluavat tulla lahjotuiksi omilla rahoillaan, kunhan joku vain antaa ymmärtää että joku jakaa jotain "ilmaiseksi"...
Tavallaan se on osa samaa kollektivistista maailmankuvaa ja alamaisuutta, jota tavataan muuallakin kuin läntisessä maailmassa. Kyseenalaistamaton vähemmän poimuttunutta ajukopan sisältöä kantava ihminen kokee, että maailman toimiessa oikein hänelle jaetaan ylhäältä päin hyvää. Jossain on jokin runsaudensarvi, josta riittää ammennettavaa, sen kun jakaa vaan. Jos taas asiat ovat huonosti, kysymys on siitä että joku on ahne välistävetäjä eikä jaa hyvää hierarkiassa alaspäin. Eihän tämä eroa merkittävästi venäläisestä ajattelusta, toki erona on että siellä järjestelmä oikeasti toimii noin. Runsaudensarvi vaan on vähän ruosteinen, kolhiintunut ja savuttaa käydessään.
 
Tuli luettua Vasemmistoliiton kunta- ja aluevaaliohjelmaa. Meillä on pulaa rahasta ja sote-alueen työntekijöistä. Tässä on Vasemmistoliitolta yksi ratkaisu:

Tämä on siis otsikon "Kuntien ja hyvinvointialueiden osaajapula on ratkaistava" alla. Ei hyvä isä. Äly hoi, järki älä jätä.

Se on vaalit tulossa... Mutta pois populismi vasureista, se on sen puolueen heiniä josta ei vissiin tässä ketjussa keskustella... :cigarbeye:
 
Tämähän onkin mielenkiintoinen kanava, kun äärioikeistolaiset, oikeistolaiset ja liberaalit käyvät läpi vasemmiston asioita varsinaisesti ymmärtämättä niitä.

Kansantalouden perusasiat on myöskin näköjään hukassa.

Ei täällä jaeta mitään ilmaiseksi. Hyvinvointi kuuluu kaikille, ja se verorahoin kustannetaan. Suomessa verotuksen taso BKT:sta on laskenut tämän hallituksen aikana. Eli, ei rahat ole loppuneet, eivätkä lopussa.

Myöskin tämä velalla ja rahattomuudella pelottelu on aivan järjetöntä. Suomessa alle 20v sitten päätettiin, että lasketaan yhteisöveroa, ja maksetaan mielummin velalla hyvinvointia. Tämän seurauksena yksityinen puoli kasvaa marginaalisesti, mutta tietenkin valtionvelka kasvaa samassa suhteessa.

Politiikka on valintoja. Ei eduskunnassa toimita minkään luonnonlakien tai tosiasioiden perusteella, vaan tehdään omaan ideologiaan sopivia päätöksiä, jotka sitten perustellaan jollakin tavalla.

Oma ideologiani on lyhykäisyydessään se, että hyvinvointi kuuluu kaikille, ja meillä on Suomessa varaa se hyvinvointi kaikille tehdä.

Minulle ei ole tärkeää yksityisen puolen voittojen maksimointi tai rikkaiden rikastuminen.
 
Minulla on sama toive. Kuitenkaan se mihin meillä on varaa ei ole ideologinen kysymys.
Iso osa päätöksenteosta on laskentatapojen muuttamista ja numeroiden pyörittelyä. Verotus on yksi asia, jolla voidaan ohjata taloutta hyvin vähän, mutta sillä voidaan tehdä hyvinkin suuria asioita kansallisella tasolla, esim. korjata hyvinvointialueet.

Eli, kysymys ei ole siitä, etteikö rahaa olisi, että olisi liikaa velkaa, vaan siitä, että keneltä sitä rahaa otetaan vai otetaanko mieluummin velkaa.

Ihmettelen myös talousanalyysiä tällä foorumilla. Hallituksen leikkaukset köyhimpiin vähentää merkittävästi heidän ostovoimaansa, ja siten kuihduttaa paikallisia talousalueita. Että missä se ymmäryksen katkos oikein on?

Köyhillehän annettu raha todistetusti menee lähes suoraan paikalliseen talouteen kiertoon.

Edit: jos vasemmistoliitto kiinnostaa, kannattaa lukea meidän Tavoiteohjelmasta
 
Viimeksi muokattu:
Verotus on yksi asia, jolla voidaan ohjata taloutta hyvin vähän, mutta sillä voidaan tehdä hyvinkin suuria asioita kansallisella tasolla, esim. korjata hyvinvointialueet.
Tämähän on tietysti absurdi ja määritelmällisesti epätosi väite. Joko verotus on tärkeää molemmilla tavoilla tai ei kummallakaan, valitse yksi. Verotus ohjaa taloutta hyvin ratkaisevasti ja voi pahimmillaan käytännössä estää jonkin alan elinkeinotoiminnan. Suomen ongelmat on osaltaan aiheutettu vuosikymmenten saatossa puupäisellä verotuksella.
 
Suomessa verotuksen taso BKT:sta on laskenut tämän hallituksen aikana.
Vaikka nopeasti kuullostaisi hyvältä, niin ehkä kannattaisi ottaa vähän pidempään katsantaa ja vähän tsekkailla julkisen talouden kokoa suhteessa BKThen.
Eli, ei rahat ole loppuneet, eivätkä lopussa.
Marinin / Rinteen hallituksen osalta olisi luullut että tuota mokaa ei enään tehdä. Jos eletään aikaan jolloin päätöksiä tehdään asenteella rahaa riittää, niin se tuppaa johtamaan karpulaan.

Edit: jos vasemmistoliitto kiinnostaa, kannattaa lukea meidän Tavoiteohjelmasta
Meidän ? aha.

No sitten luulisi olevan myös vahva käsitys että kunta, aluevaali ohjelma on ihan puhdasta populistista äänestäjien kalastelua, missä vähän peitellään sitä syvintä pitkän ajan tavoitetta.
 
Tässähän ei tosiaan ole kyse mistään vaaliohjelmasta. Vaan tavoiteohjelmasta.

Olin itseasiassa mukana satakunnan vasemmiston vaaliohjelman tekemisessä, ja en ole ihan varma julkaistiinko se jo tänään, mutta voidaan sitä yhdessä katsoa, kun se on julkistettu.

Voit sitten kertoa, mikä on populistista paskaa, ja mikä ei.
 
Tämähän on tietysti absurdi ja määritelmällisesti epätosi väite. Joko verotus on tärkeää molemmilla tavoilla tai ei kummallakaan, valitse yksi. Verotus ohjaa taloutta hyvin ratkaisevasti ja voi pahimmillaan käytännössä estää jonkin alan elinkeinotoiminnan. Suomen ongelmat on osaltaan aiheutettu vuosikymmenten saatossa puupäisellä verotuksella.
Olikos sulla siis jotain perusteita tähän? Tai niinkun, mistä verotuksesta puhut ja mistä ongelmista.

Verotushan oli suhteellisesti kovinta täällä n. 25 vuotta sitten, ja siitä lähtien aaltoillut.

Ja oletan, että puhutaan verotuksen kokonaisasteesta. Voit tietenkin selventää, jos puhutaan jostain muusta.
 
Emt mutta itsellä on aina ollut sellainen ajatus että olen valmis maksamaan vaikka vähän enemmänkin veroja kunhan ne menevät sitten Suomalaisille eivätkä joillekin huijareille jotka ovat keplotelleet itsensä tänne ja heidän koko suvulleen joka on sitten jälkeenpäin veronmaksajien rahoilla yhdistetty tänne ikuiseen elatukseen. En voi mitenkään tukea kehitystä jossa Suomesta tehdään maailman sossua.

Tässä on muuten muutama kuukautta vanha uutinen

Jos tilanne on nyt jo tuo niin mikä se on sitten 10, 20 vuoden päästä ja keitä me oikein elätämme täällä?

Niin kauan kuin tukia valuu ihan järkyttäviä määriä ulkomaalaisille, niin en halua penniäkään veroja kerättävän lisää. Tuo oli muuten yksi syy miksi muutin Singaporeen, en jaksa olla enää aisankannattajana maksamassa sitä että pk-seutu ja koko maa täytetään seiniin nojailevilla ulkomaalaisilla ja veronmaksaja kiltisti makselee laskut.

Oikeat luvut ovat muuten varmasti vielä kauheammat kun Suomi on jaellut passeja kuin jotain lottokuponkeja joten moni tilastoidaan ns "Suomalaisena"
 
Olikos sulla siis jotain perusteita tähän?
Perusteluja tavallisesti antaa alkuperäisen väitteen esittäjän. Erityisen huolellisia perusteluja kaivataan silloin, kun väite on rohkean puoleinen ja epätavallinen.

Alkuperäinen väite, joka tällä kertaa on vahvasti yleisestä näkemyksestä poikkeava, on tämä:
Verotus on yksi asia, jolla voidaan ohjata taloutta hyvin vähän, mutta sillä voidaan tehdä hyvinkin suuria asioita kansallisella tasolla, esim. korjata hyvinvointialueet.
Kiistanalaista ei siis ole, voidaanko verotuksella ylläpitää julkisia palveluita, josta yksi esimerkki on "korjata hyvinvointialueet" vaikka sotekriisi ja uudistus eivät olekaan ongelma pelkästään rahan takia. Totta kai voidaan.

Kovia perusteluja vaatii, miten verotus ohjaa taloutta "hyvin vähän". Olen elänyt ihan eri Suomessa ja toisessa universumissa.
 
Oma ideologiani on lyhykäisyydessään se, että hyvinvointi kuuluu kaikille, ja meillä on Suomessa varaa se hyvinvointi kaikille tehdä.

Minulle ei ole tärkeää yksityisen puolen voittojen maksimointi tai rikkaiden rikastuminen.
Mutta kun meillä ei ole varaa, sehän tässä on ongelma. Tai no toki on esim. seuraavat 10 vuotta jos niin halutaan, varmaan velkaa saadaan ja voidaan ottaa, mutta entä siinä vaiheessa kun velkaa on vaikka 1000 miljardia tai 2000 miljardia? Alkaa olemaan korot sitä luokkaa että tuskin mikään taho enää haluaa suomelle lisää lainata emmekä saa korkojakaan enää maksettua. Miten sitten ajattelit toteuttaa tämän hyvinvointi kuuluu kaikille homman?

Oma ideologiani on se, että pitäisi elää sekä talouden että ympäristön kannalta niin että myös tulevaisuudessa se on mahdollista. Eikä vain tavoitella itselleen maksimaalista hyötyä lyhytnäköisesti. Kivaahan se olisi tässä humppailla sen 10v eikä ajatella seurauksia, mutta mitä sitten kun velansaanti loppuu ja aivan kaikki julkiset toiminnot pitää vaan lakkauttaa kerralla? Sekö sitten on sinusta kivaa? No siinä loppuu sitten myös armeija joten menee ehkä noin 1-2 päivää että Venäjä valtaa suomen, mutta tämä lieneekin vasemmiston pitkäntähtäimen suunnitelma ollut aina, haikaillaan nevostoliitosta.
 
Oma ideologiani on lyhykäisyydessään se, että hyvinvointi kuuluu kaikille, ja meillä on Suomessa varaa se hyvinvointi kaikille tehdä.

Samaa mieltä, kuten ihan kaikki puolueet. Ja se kaikille kuuluvan hyvinvoinnin taso on nyt aivan liian korkea ja velaksi tehty. Suomalaisille kuuluu hyvinvoinnin taso, jota ei tarvitse rahoittaa velkarahalla. Ihmiset ovat tottuneet velalla rahoitettuun hyvinvointiin. Aivan kuten yli varojensa elävä tottuu omaan velalla rahoitettuun leveisiin elintapoihin. Ja sitten kipuillaan kun ihan kaikkea ilmaista karkkia ei voikaan enää saada. Nyt meillä on vihdoin hallitus, joka hetkeksi pysähtyy miettimään kulupuolta sen ainaisen tulopuolen, lainanoton ja veronkorotusten sijaan, jota vasemmisto harjoittaa.

Kaiken tämän jälkeen seuraava vasemmistohallitus saa hiukan hieman vähemmän velkaa verrattuna tilanteeseen jos näitä leikkauksia ei olisi tehty ja jos lainaa olisi otettu vielä enemmän lisää. Seuraava vasemmistohallitus saa hiukan kevyemmän julkisen hallinnon ja hiukan vähemmän rahaa vievät julkiset palvelut hoidettavaakseen. Toki se palaa julkisen sektorin paisuttamisen tielle, mutta pieni korjausliike tulee auttamaan sitäkin.
 
Politiikka on valintoja. Ei eduskunnassa toimita minkään luonnonlakien tai tosiasioiden perusteella, vaan tehdään omaan ideologiaan sopivia päätöksiä, jotka sitten perustellaan jollakin tavalla.
Tämä on sellainen asia, jota toivoisin kuulevani paljon useammin. Sen sijaan, että sanotaan "meidän on pakko tehdä näin". Ja sitten toisen osapuolen mielestä on pakko tehdä vastakkaista. Tai sitten media kyselee esim. talousasiantuntijoilta, jotka hyvinkin usein kommentoivat, että ei ole pakko, eikä välttämättä fiksuakaan. Varsinkin Orpo käyttää tätä pakkoa perusteena valtavasti, ja särähtää aina korvaan se, kun tosiasiassa kyse on ihan puhtaasti ideologiasta. Kyllä sen voisi ihan rehellisesti sanoa. No, en sano, että vasemmisto tästä saisi myöskään puhtaita papereita.

Ylipäätään ärsyttää tällainen löysä retoriikka.
 
No toki kenenkään ei ole koskaan pakko tehdä muuta kun kuolla, mutta jos halutaan päästä johonkin tavoitteeseen niin usein on aika "pakko".

Toki valtion talous ja teot ovat aina vähän tasapainottelua sen välillä että meneekö ihmisillä nyt hyvin ja meneekö myös tulevaisuudessa. Keskitie lienisi paras, jolloin aina olisi vähän kurjaa, mutta toisaalta ei koskaan mitään totaalista romahdusta. Tai toki parhaus on aina kiinni keneltä kysyy, joku 80v eläkeläinen varmaan olisi sitä mieltä että minimi eläkkeen pitäisi olla 20 000€/kk jne ja varmaan olisi ihan kiva homma ja hyvä elämä hänelle ne loppuvuodet, mutta toki tulevia sukupolvia varten maa olisi tuhottu siinä samalla. Mutta toki sitten toinenkin ääripää missä eläke olisi 100€/kk olisi ikävä.
 
Vaikka olen itsekin nykyään julkisella sektorilla töissä, en ole tästä asiasta samaa mieltä näiden kommunistien kanssa.

Säännöllistä työaikaa on lyhennettävä 30 viikkotuntiin ansiotasoa alentamatta mahdollisimman laajasti eri kunta- ja hyvinvointialueiden aloilla. Osana siirtymää tullaan kokeilemaan lyhyemmän työajan kokeiluja erilaisilla työaika- ja palkkamalleilla, vasemmistoliitto linjaa vaaliohjelmassaan.
Miksi juuri julkisella sektorilla, jossa työaika muutenkin on jo lyhyempi ja lomat pidempiä? Toki näistä asioista eivät alue- ja kunnanvaltuustot päätä, joten tämä on samanlaista populismia, kuin Perussuomalaisten viime aluevaalikampanjoinnissaan hokema "äänestetään perkele bensan hinnan korottajat pihalle".

Jokaiselle suomalaiselle tulisi tarjota mahdollisuus huolettomampaan arkeen. Vasemmistoliiton ratkaisuilla ihmiset voivat arjessa paremmin ja jokaisen hyvinvointi huomioidaan. Kunnat, joissa on toimivat palvelut ja hyvinvoivia ihmisiä ovat myös talouskasvun kannalta parhaita paikkoja elää, puheenjohtaja Koskela sanoo.
Aikamoinen puppulause. Tuosta ei oikein ilmene, missä järjestyksessä on syy ja seuraus tai kumpi oli ensin muna vai kana. Ilmeisesti ajatus on että alettaisiin vaan elää kuin pellossa niin kauan kuin rahaa riittää. Toki olisi hyvä, että vassarit edes hiukan maalailisivat ideoita, mitä tehdä sitten kun kulutusjuhlat loppuisivat rahan loppumisen seurauksena.
 
Veikkaisin, että sama veisu kuin aina ennenkin, korotetaan rikkaiden veroja. Omistava luokka tiukalle, jada jada jaa.
 
Vaikka olen itsekin nykyään julkisella sektorilla töissä, en ole tästä asiasta samaa mieltä näiden kommunistien kanssa.

Miksi juuri julkisella sektorilla, jossa työaika muutenkin on jo lyhyempi ja lomat pidempiä? Toki näistä asioista eivät alue- ja kunnanvaltuustot päätä, joten tämä on samanlaista populismia, kuin Perussuomalaisten viime aluevaalikampanjoinnissaan hokema "äänestetään perkele bensan hinnan korottajat pihalle".

Aikamoinen puppulause. Tuosta ei oikein ilmene, missä järjestyksessä on syy ja seuraus tai kumpi oli ensin muna vai kana. Ilmeisesti ajatus on että alettaisiin vaan elää kuin pellossa niin kauan kuin rahaa riittää. Toki olisi hyvä, että vassarit edes hiukan maalailisivat ideoita, mitä tehdä sitten kun kulutusjuhlat loppuisivat rahan loppumisen seurauksena.
Julkishallinnon työt vaatii erillaista panostusta kuin työtunteja. Kävin juuri eduskunnassa ja kyllä se tuli ihan täytenä yllätyksenä, että maanantaisin siellä ei töitä tehdä, ja perjantaisin juostaan pöydän ääreen merkkaamaan itsensä paikalle, ja sitten juostaan hippulat vinkuen pakoon paikalta.

Siellä sen huomaa, että jotkut siellä polttavat itsensä loppuun, ja jotkut tiktokkaavat ja ryyppäävät. Varsinainen laskennallinen ”työaika” ei siis ole hirveän paljon heillä.

Ja he kuitenkin saavat isojakin muutoksia aikaiseksi hyvinkin nopealla aikataululla. Niin en näe mitään syytä, miksei tämä toimisi muuallakin.
 
Tämä on sellainen asia, jota toivoisin kuulevani paljon useammin. Sen sijaan, että sanotaan "meidän on pakko tehdä näin". Ja sitten toisen osapuolen mielestä on pakko tehdä vastakkaista. Tai sitten media kyselee esim. talousasiantuntijoilta, jotka hyvinkin usein kommentoivat, että ei ole pakko, eikä välttämättä fiksuakaan. Varsinkin Orpo käyttää tätä pakkoa perusteena valtavasti, ja särähtää aina korvaan se, kun tosiasiassa kyse on ihan puhtaasti ideologiasta. Kyllä sen voisi ihan rehellisesti sanoa. No, en sano, että vasemmisto tästä saisi myöskään puhtaita papereita.

Ylipäätään ärsyttää tällainen löysä retoriikka.
Niin, mielestäni on ”pakko” taistella ilmastonmuutosta vastaan, luoda tulevaisuus nuorille ja tehdä yhteiskunnasta yhdenvertaisempi. Tämä hallitus ja vaikka Trump aika hyvin näyttää, ettei kyse ole muusta ”pakosta”, kuin siitä että minä en halua nähdä niitä vaikutuksia sille, jos emme näin tee. Ja toisinpäin, he haluavat nähdä ne vaikutukset politiikalleen, mitkä ideologiaansa sopivat.
 
Veikkaisin, että sama veisu kuin aina ennenkin, korotetaan rikkaiden veroja. Omistava luokka tiukalle, jada jada jaa.
Vuosien saatossa tästä aiheesta on tullut paljon tutkittua tietoa, ja lyhyempi työaika on todellakin ihan tavoiteltava asia, hyödyt ovat niin ilmeisiä. Lisäksi useat EU:n jäsenmaat tekevät työtä sen eteen, että työaikaa yleisemminkin lyhennettäisiin.

Näin sairaalassa työskentelevänä voin todeta, että lyhyempi työaika sitten vaatii reilusti lisää työntekijöitä, koska vuorossa on oltava tietty määrä hoitajia ja lääkäreitä, aina. Jo nyt tekee tiukkaa päästä tavoitevahvuuteen, entäpä sitten, jos työaikaa leikataan noin 20%? Tuo olisi aivan tekemätön paikka osastonhoitajalle koettaa laatia työvuorolistaa ilman merkittävää määrää uusia työntekijöitä, joita ei nytkään saa oikein mistään.
 
Julkishallinnon työt vaatii erillaista panostusta kuin työtunteja. Kävin juuri eduskunnassa ja kyllä se tuli ihan täytenä yllätyksenä, että maanantaisin siellä ei töitä tehdä, ja perjantaisin juostaan pöydän ääreen merkkaamaan itsensä paikalle, ja sitten juostaan hippulat vinkuen pakoon paikalta.

Siellä sen huomaa, että jotkut siellä polttavat itsensä loppuun, ja jotkut tiktokkaavat ja ryyppäävät. Varsinainen laskennallinen ”työaika” ei siis ole hirveän paljon heillä.

Ja he kuitenkin saavat isojakin muutoksia aikaiseksi hyvinkin nopealla aikataululla. Niin en näe mitään syytä, miksei tämä toimisi muuallakin.
Julkisella puolella nimenomaan ei saada isoja muutoksia aikaan kovinkaan helpolla, koska virkavastuun pelossa kukaan ei uskalla tehdä merkittäviä tai ikäviä päätöksiä, ilman että sitä on ruodittu lie kuinkamonikymmenpäisen porukan kanssa.

Yksityisellä puolella nuo juopot ja päivät pitkät somettavat laitetaan viimeistään seuraavissa yt-neuvotteluissa pois.
 
En tiedä puhuinki epäselvästi, mutta puhuin siis kansanedustajista.
 
Julkishallinnon työt vaatii erillaista panostusta kuin työtunteja. Kävin juuri eduskunnassa ja kyllä se tuli ihan täytenä yllätyksenä, että maanantaisin siellä ei töitä tehdä, ja perjantaisin juostaan pöydän ääreen merkkaamaan itsensä paikalle, ja sitten juostaan hippulat vinkuen pakoon paikalta.

Siellä sen huomaa, että jotkut siellä polttavat itsensä loppuun, ja jotkut tiktokkaavat ja ryyppäävät. Varsinainen laskennallinen ”työaika” ei siis ole hirveän paljon heillä.

Ja he kuitenkin saavat isojakin muutoksia aikaiseksi hyvinkin nopealla aikataululla. Niin en näe mitään syytä, miksei tämä toimisi muuallakin.

En tiedä puhuinki epäselvästi, mutta puhuin siis kansanedustajista.
En tiedä kenenkä vieraana olet ollut, mutta jos joku edustaja joka toimii kuvaillusti ja painaa nappia sen mukaan mitä puoluejohtaja sanoo, jos kunto kestää. niin se on sitten sen kuvio.

Ne edustajat jotka pyrkivät vaikuttaan, vaikuttaan kohti hyviä päätöksiä niin hyvin delgoivallakkin se kalenteri tuppaa täyttyyn.

En tässä väitä etteikö siellä olisi kuvailemasi kaltaisia edustajia, ja toki puolueelle , puolueen johdolle ne on ihan ok, jos ääniä saavat eivätkä mokaile julkisesti.

Sitten jos puhutaan julkishalinnontöistä laajemmin, niin onhan sitä moneen lähtöön, ja paljon sellaista minkä voi entistä useammin korvata koneilla, algoritmeillä. tai nykyään kai sanotaan tekoälyllä, kone älyllä.

Jos tämä lähti 30h työviikosta, niin vasemmistoliton ajatus taisi olla se että viidenneksen lyhyempi työaika mutta sama korvaus. Julkisella puolella se tarkoittaisi usean palvelun heikentämistä, tai kustannusten kasvamista. Se että on raskaita tehtäviä missä viikkoa kohti tulokset ei juuri muutu tekeekö varsinaista työtä 30h, 40h, 50h viikossa. ei tarkoita että se olisi yleistettävissä saati sitä että julkisen puolen työaikaa pitäisi vähentää mutta sama korvaus.

Tietyissä tehtävissä palkkaus ajatus tasolla voisi olla tulosperustainen, osassa tehtäviä se on on yksilöllistä meneekö tietyn asian tekemiseen 30h, vai 50h ja kumpi on yksilön kannalta halutumpi, tai hyvinvoinnin kannalta parempi.

Ja julkisella puolella on paljon , paljon tehtäviä joissa kyse on ihan puhtaasti siitä tuntimäärästä, et voi tehdä 40 tuntia kolmessakymmennessä. Työnantajalle , veronmaksajalle jokainen työntekiä on kustannus, vaikka tehty tuntipalkka olisi sama niin neljänkymmenen työntekijän sijaan viisikymmentä on lisää monia kustannuksia. Erot ovat tietenkin isoja ja joissain tehtävissä tietyllä tekijä profiililla voi kannattaa.

Työantajalle, palveluille, asiakkeille iso arvo on joustavuus, tarve voi vaihdella isosti, siitä yleensä kannattaa maksaa. Vasemmisto liitto ei ehdottanut sellaista että viikkopalkalla voisi tehdä julkisella puolella 30h-40h tuntia viikossa tarpeen mukaan.
 
@Eebro mainitsit että perustulo voisi olla toimiva vaihtoehto. Miltä liberaalipuolueen ehdottama perustulo malli näyttää vasemmalta katsottuna, mikäli olet siihen tutustunut?
 
@Eebro mainitsit että perustulo voisi olla toimiva vaihtoehto. Miltä liberaalipuolueen ehdottama perustulo malli näyttää vasemmalta katsottuna, mikäli olet siihen tutustunut?
Aha, kotimaan ketjussa kovasti enemmänkin tähän ketjuun sopivaa postailu., löysin perustulo postauksen sieltä. Alla lainaus
Työttömyysturvasta puhuessa viittaisin taas perustuloehdotukseen. Siinä kun suurin osa tuista korvataan 800eur perustulolla, sille köyhimmälle työttömälle jää n. 70eur enemmän käteen kuussa. Ja voitte kuvitella millä tavalla tämä auttaisi taloudellisen joustavuuden kanssa, kun ei tarvisi pyörittää mielivaltaista virkamieskoneistoa pienten rahojen takia. Monet työttömyyden lieveilmiöt myös helpottuisi tällä, kun ei tarvisi jättää töitä tekemättä taloudellisen haitan takia.

Perustulosta on oma ketju, se on utopiaa, sopii toki aatteeseen missä tulokset kerätään yhteen nippuun ja sitten jaetaan tasan. ja ihmetellään miksi hyvinvointi laskee.

Jos perustulolla korvataan tulonsiirrot, tuet, tuetutpalvelut jne. niin se olisi suuruudeltaan niin pieni että sillä ei tuen tarvitsijat pärjäisi.
Jos se olisi suuruudeltaan niin suuri että sillä pärjäisi tuentarvitsijat niin sitä ei pystyttäisi rahoittaan alkuunkaan.

No usein tarjotaan mallia missä on perustulo että harkinnavaraiset tuet, että julkisesti tuetut palvelut. se taasen olisi suuruudeltaan sellainen että merkittävä osa tulonsiirtoja tarvitseva ei pärjäisi perustulolla, vaan tarvisi harkinnan varaisia tukia. Mutta olisi nettohäviäjä.

Se malli missä nimetään olemassaolevia tulonsiirtoja uudelleen, on vain asioiden nimeämistä. Näissä yleensä "myyntivalttina" se että nostetaan jotain tukea, ja unohdetaan sitten mainita se että muita joudutaan laskea.
 
Viimeksi muokattu:
Kotimaan politiikka ketjusta Vasemmistoliitto keskustelua

Olen ihan ehdokkaana ja paikallinen toimija, ja käynyt KSL järjestämän politiikkokoulun. Eli ollaan käyty about kaikki ohjelmat läpi, verkostoiduttu ja opittu puolueen työntekijöiltä ja muilta poliitikoilta käytännön asioita.
KSL on kommunisti taustainen ja edelleen Vasemmistoliiton koulutus yhteisö.

Siitä nimimerkille plussaa että kertoo sidonaisuudet, ja ei haittaisi jos sen tuohon nimimerkki tietoja laatikkoonkin laittaisi.
 
Työantajalle, palveluille, asiakkeille iso arvo on joustavuus, tarve voi vaihdella isosti, siitä yleensä kannattaa maksaa. Vasemmisto liitto ei ehdottanut sellaista että viikkopalkalla voisi tehdä julkisella puolella 30h-40h tuntia viikossa tarpeen mukaan.

Yksi mitä voisivat ehdottaa on se että tuntipalkkalaisilla maksettaisiin tehdyistä työtunneista, siis siitä kun tehdään työtä. Ei vapaista/lomista, ei tauoista.

Se on totta että lyhennetty tyoviikkon kysyntä on lisääntynyt, osittain johtuu monimutkaisesta palkan laskusta, mutta myös siitä että se verotuskiristyy jyrkästi jos tulot kasvaa pienituloisesta tai alemmasta keskituloisesti ylöspäin. Ei sen takia että viikko tuottavuus lyhyemmällä työajalla olisi sama saati parempi. Toki joidenkin kohdalla ero on pienempi.
 
Kotimaanketjusta

En nyt kyllä yhtään lähde mukaan tähän ajattelutapaan. Suomi ei ole millään tavalla keskinkertainen maa. Olemme olleet pitkän aikaa kehityksen harjalla, ja olemme osaajien maa. Oikeastaan enemmän ongelmamme on, että emme panosta asiantuntijoihin ja innovaatioon, esim. vasemmisto haluaa nostaa innovaatioon ja kehitykseen käytetyn rahan 5% BKT:sta. Sipilä tätä laski, viime hallitus nosti, mutta nyt ollaan vieläkin alle 3%:ssa.
Useamman viestin olit pääomia vastaan, olit nostamassa yhteisveroa ja paaomatulejnverotusta, ja torppaamassa erilaisia sijoituskuoria.

Miten ajattelit että innoivointiin, kehitykseen jne käytettäisiin enemmän rahaa ? Ja en ihan varma miten laskit noita kertomiasi prosentteja, Edellisen kauden koronaelvytys rahoista osa oli julkista rahaa kehityshankkeisiin, idea oli että koronatuista osa olisi pitkässä juoksussa hyödyksi.
En nyt lähtenyt tilastoja kaivaan, mutta noin mutuna pääoma nijukkuus alkoi edellisen kauden koronan kauden myötä. pois lukien korona tuet. (en tiedä mihin perustat ajatuksen että Sipilän kaudella , seurauksena jotenkin niukkaa)

Osassa viestejä yksityistä pääomaa pidit aika negatiivisena asiana, se toki on kommunistisen ajattelun ydintä, ja jos ei ihansuoraan halua julksiesti sosialisoida pääomia, tuotantolaitoksia, IPRä, niin voi sen markkinoida veropolitiikka huntuun.

Kommunisti valtioiden sekoilujen takia kannattaakin pitää vähän matalaa profiilia suorien sanomisien kanssa.

Suomalainen palkkaverotus on melko kireää. Hallitus kiristi verotuksen painotusta pienimmille luokille ja keskiluokalle, ja kevensi sieltä korkeammasta päästä.
On toki, julkisen puolen rooli on niin iso.
Pienituloisilla kevyt verotus, ja siitä seuraa se että verotus kiristyy jyrkästi tulojen kasvaessa, vaikka keskiluokka on ns nettosaaja, niin se haluaisi päättää itse enemmän mihin rahat käyttää. Se malli että verotetaan tulot ja sitten poliittisilla päätöksillä annetaan takaisi johtaa epätehokkaaseen rahan käyttöön.

En tarkoita että kaikki olisi tehotonta, huonoa, vaan se että kaikkea ei kannata kierrättää julkisenpuolen kautta.
 
Viimeksi muokattu:
KSL on kommunisti taustainen ja edelleen Vasemmistoliiton koulutus yhteisö.

Siitä nimimerkille plussaa että kertoo sidonaisuudet, ja ei haittaisi jos sen tuohon nimimerkki tietoja laatikkoonkin laittaisi.
missä sun sidonnaisuudet on kerrottuna?
Niin, mielestäni on ”pakko” taistella ilmastonmuutosta vastaan, luoda tulevaisuus nuorille ja tehdä yhteiskunnasta yhdenvertaisempi. Tämä hallitus ja vaikka Trump aika hyvin näyttää, ettei kyse ole muusta ”pakosta”, kuin siitä että minä en halua nähdä niitä vaikutuksia sille, jos emme näin tee. Ja toisinpäin, he haluavat nähdä ne vaikutukset politiikalleen, mitkä ideologiaansa sopivat.
Suomalaisten ilmastonmuutosta vastaan taistelu on vaan turhaa koska suomi ei näitä asioita päätä ja ilmastonmuutos verukkeilla on lähinnä kiusattu ihmisiä tai perusteltu jotain täysin epäreiluja kulutusveroja. Tässä kanssa mielestäni yksi tulppa, mikä ajaa äänestäjiä pois vasemmistoliiton kannattajista ja äänestää vaikka tässä kohtaa huomattavasti maanläheisemmistä asioista puhuvia persuja. Bensan hinta näkyy monen köyhänkin maakunnassa asuvan kukkarossa, eikä maailman pelastus ole ihan ensimmäisiä teemoja jos henkilökohtaisessa elämässäkin on ongelmia ratkottavaksi viljalti.

Olikos sulla siis jotain perusteita tähän? Tai niinkun, mistä verotuksesta puhut ja mistä ongelmista.
Verotuksella voi ohjata aika paljon mitä ihmiset yhteiskunnassa tekee ja siten ohjata yhteiskunnan suuntaa. Suomessa on ollut linjana varmaan 90 luvun alusta lähtien täysin idioottimainen verotuksen siirtäminen kulutusveroihin ansiotuloveroista, millä on aika paljon saatu ihmisiä passivoitua kun tulonlisäyksellä ei saa yhtään lisättyä kulutusta kun kaikki maksaa älyttömästi. Suomessa on aika matala ansiotulovero verrattuna siihen mitä se oli ennen tätä muutosta. Nykysin palkankorotusten tulee olla valtavia jotta se näkyy elintasossa, eritoten matalatuloisten tapauksessa.
 
Höpö höpö. Suomessa on ollut kansainvälisestikin katsottuna hyvin pitkään erittäin kova palkkatuloverotus, erityisesti asteikon yläpäässä ja myös keskituloisilla. Se tarkoittaa sitä, että joku muu on ottanut isosti määräysvaltaa siitä, mitä sinä voit tehdä ansioillasi. Motivointimielessä toisenlainen linja olisi parempi. Välttämättömyystarvikkeissa, esim. elintarvikkeissa alv on ollut pienempi, joka jättää enemmän liikkumavaraa käyttää mahdollisesti jäljelle jäävää rahaa muuhunkin, ei niin tarpeelliseen ja enemmän verotettuun. Kuitenkin oman valinnan mukaan, eikä muiden ohjaamana. Tätä linjaa pitäisi mielestäni jatkaa ja antaa ihmisille enemmän vapautta päättää, mitä rahoillaan tekee.
 
Kansainvälisessä vertailussa kyllä, mutta ajallisessa vertailussa ei.

Motivointimielessä progressiivinen tuloverotus on huomattavasti parempi kuin typerä kulutusverotus. Kulutusverotus erityisesti pisteveroineen passivoi kaikki tulodesiilistä riippumatta, kun rahalla tai tulonlisäyksellä ei saa juurikaan enempää. Progressio passivoi vain yläpäässä olevia mitä on ehkä kourallinen. Ei se ole mikään "oma valinta" jos toisia hyödykkeitä riistoverotetaan ja toisia ei. Sen valinnan on tehny verottaja mitä haluaa kulutettavan. Kaikki pisteverot pitäisi poistaa ja laittaa yhtenäinen alvi kaikkeen niin sillon ei olla "muiden ohjaamana". Sellanen näennäinen vapaus missä toisessa tuotteessa on hinnassa 95% tms. veroa ja toisessa jotain ykkösellä alkavaa ei ole mitään päättämistä mitä rahoillaan tekee.
 
Motivoivaa olisi se, että ansiotulovero olisi 0, ja verot kerättäisiin alv:n kautta. Välttämättömyystuotteilla, kuten elintarvikkeilla sitten jotain rajoitusta. Kuluttajien käytös ohjaisi sitten, mitä muiden veroeurojen keräämisellle tapahtuisi. Verottajakin joutuisi miettimään, miten verutuksen tuoton saisi optimoitua. Se ei tarkoita sitä, että prosentit väännetään aina tappiin. Työn teon motivaatio olisi korkeammalla, kun määräysvalta omien ansioiden käytöstä omisi enemmän omissa näpeissä.
 
Miten se on motivoivaa jos vaikkapa saan 1 kpl hyödykettä 1€, missä on 90% veroa, eli ostan 10snt hyödykkeen eurolla. vaihtoehtoinen tilanne, saan 1kpl hyödykettä 10snt.

Jos nyt vähääkään tarkastellaan niin kulutuksen kasvattaminen 1 =>2 vaatii toisessa tapauksessa euron ja toisessa tapauksessa 10snt palkankorotusta tai lisätyötä. Aika paljon siis kulutus reagoi enemmän palkkojen nousuun tai lisätyöntekoon siinä tilanteessa missä kulutusverot on pois vrt. niitä on. Yhdistetään tämä vaikka siihen progressiiviseen verotukseen mikä on pienimmissä tuloluokissa lähellä 0 niin pienilläkin palkankorotuksilla saadaan iso vaikutus.

Yksi ALV kanta kaikille ja pisteverot pois tekisi juuri sen ettei ne verot ole joka hyödykkeessä tapissa, kun loppuviimeksi perustarpeiden hinnat määrää korkeimman tason mihin kulutusverotus on mahdollista asettaa...
 
Se on motivoivaa siksi, kun ei ole kyse välttämättömyydestä, jää se ostamatta. Joka sitten ehkä sytyttää lampun veron määränneen otsalohkossa, että ehkä tämä linja ei olekaan hyvä, vaan tuotto voisi olla parempi alemmalla verokannalla. Sitä sanotaan markkinataloudeksi.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
267 683
Viestejä
4 627 320
Jäsenet
76 085
Uusin jäsen
Djangoo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom