Julkishallinnon työt vaatii erillaista panostusta kuin työtunteja. Kävin juuri eduskunnassa ja kyllä se tuli ihan täytenä yllätyksenä, että maanantaisin siellä ei töitä tehdä, ja perjantaisin juostaan pöydän ääreen merkkaamaan itsensä paikalle, ja sitten juostaan hippulat vinkuen pakoon paikalta.
Siellä sen huomaa, että jotkut siellä polttavat itsensä loppuun, ja jotkut tiktokkaavat ja ryyppäävät. Varsinainen laskennallinen ”työaika” ei siis ole hirveän paljon heillä.
Ja he kuitenkin saavat isojakin muutoksia aikaiseksi hyvinkin nopealla aikataululla. Niin en näe mitään syytä, miksei tämä toimisi muuallakin.
En tiedä puhuinki epäselvästi, mutta puhuin siis kansanedustajista.
En tiedä kenenkä vieraana olet ollut, mutta jos joku edustaja joka toimii kuvaillusti ja painaa nappia sen mukaan mitä puoluejohtaja sanoo, jos kunto kestää. niin se on sitten sen kuvio.
Ne edustajat jotka pyrkivät vaikuttaan, vaikuttaan kohti hyviä päätöksiä niin hyvin delgoivallakkin se kalenteri tuppaa täyttyyn.
En tässä väitä etteikö siellä olisi kuvailemasi kaltaisia edustajia, ja toki puolueelle , puolueen johdolle ne on ihan ok, jos ääniä saavat eivätkä mokaile julkisesti.
Sitten jos puhutaan julkishalinnontöistä laajemmin, niin onhan sitä moneen lähtöön, ja paljon sellaista minkä voi entistä useammin korvata koneilla, algoritmeillä. tai nykyään kai sanotaan tekoälyllä, kone älyllä.
Jos tämä lähti 30h työviikosta, niin vasemmistoliton ajatus taisi olla se että viidenneksen lyhyempi työaika mutta sama korvaus. Julkisella puolella se tarkoittaisi usean palvelun heikentämistä, tai kustannusten kasvamista. Se että on raskaita tehtäviä missä viikkoa kohti tulokset ei juuri muutu tekeekö varsinaista työtä 30h, 40h, 50h viikossa. ei tarkoita että se olisi yleistettävissä saati sitä että julkisen puolen työaikaa pitäisi vähentää mutta sama korvaus.
Tietyissä tehtävissä palkkaus ajatus tasolla voisi olla tulosperustainen, osassa tehtäviä se on on yksilöllistä meneekö tietyn asian tekemiseen 30h, vai 50h ja kumpi on yksilön kannalta halutumpi, tai hyvinvoinnin kannalta parempi.
Ja julkisella puolella on paljon , paljon tehtäviä joissa kyse on ihan puhtaasti siitä tuntimäärästä, et voi tehdä 40 tuntia kolmessakymmennessä. Työnantajalle , veronmaksajalle jokainen työntekiä on kustannus, vaikka tehty tuntipalkka olisi sama niin neljänkymmenen työntekijän sijaan viisikymmentä on lisää monia kustannuksia. Erot ovat tietenkin isoja ja joissain tehtävissä tietyllä tekijä profiililla voi kannattaa.
Työantajalle, palveluille, asiakkeille iso arvo on joustavuus, tarve voi vaihdella isosti, siitä yleensä kannattaa maksaa. Vasemmisto liitto ei ehdottanut sellaista että viikkopalkalla voisi tehdä julkisella puolella 30h-40h tuntia viikossa tarpeen mukaan.