Valvontakamera kotiin

Liittynyt
29.05.2018
Viestejä
338
Jos nyt ajattelis että pentulaatikon touhuiluja haluais livenä vaikka pentuostajille näyttää niin mitä se vaatisi, onnistuuko mitenkään ilmaiseksi/helposti vai mitä mahtaisi kustantaa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 143
Hmm...
Mulla on kolme kameraa ja muistan että yhden asennuksen jouduin tekemään uudelleen kun ei aluksi onnistunut.
Resetoin kameran siis napista ja asensin kokonaan uudelleen.
Mitään tuollaista ap isolationia en kyllä tehnyt.
Valitettavasti en osaa enempää auttaa.
No nyt sitten koitin vielä kolmannella eri puhelimella ja sillä se sitten toimi ihan kerrasta kuten pitääkin. Lienee joku bugi tai sopimattomuus huawein kanssa kyseessä.
 
GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Täällä on aika paljon näitä uudelleenbrändättyjä kiinalaisia kameroita topic täynnä, onko lainkaan muita Ubiquitin järjestelmän käyttäjiä?

Onko kokemuksia tuosta AI 360 kamerasta?
 
Liittynyt
30.01.2022
Viestejä
2
Haluan valvontakameran sisätiloihin. Tarkoitus olisi esim. työpäivän aikana nähdä livekuvaa mitä koira kotona touhuaa. Eli joku appi olisi puhelimessa josta voisi katsella.
Osaisiko joku ehdottaa jotain toimivaa laitetta?
Voisiko esimerkiksi Reolink E1 Zoom (n.90€) hoitaa tehtävänsä?
Onko hinnaltaan kalliimpi Logitech Circle View (n.180€) paljon parempi ja varmatoimisempi?
Haluaisin luottaa, että yhteyden saa aina. Hermot menee nopeasti jos jatkuvasti on jotain ongelmia ja kuvaa ei näy.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 068

Itselläni ny yli vuojen ollu nuo xiaomin 360:set sisällä (ja jokusen kuukauden ulkonakin kesällä / syksyllä, hyvin toimi säältä suojassa), Ei kalliita ole, ja kännykällä apista pystyy hyvin kattomaa ja säätämää.
Jos haluat toki push ilmoitukset kännykkään liikkeistä, niin sen sovelluksen pitää olla "taustalla" auki, ettei sulje sitä. Muuten ei nykyisessä puhelimessani näytä niitä, vanhemmassa puhelimessani näytti kyllä ilman sitäkin.

Jostain saisi varmaan halvemmallakin, mutta esimerkkinä tuo.

Ulkona onpi nyt ihan reolinkin poe kamerat, tuntuu toimiva hyvin. Pitänee hankkia lisää niitä
 
Liittynyt
14.04.2017
Viestejä
47

Mistä tuohon tarvitava virta saadaan? Onko siinä jokin virtalähde? Tarvitaanko piuhan vetoja virransyöttöön/ mahdolliseen lataukseen?
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 068
Mistä tuohon tarvitava virta saadaan? Onko siinä jokin virtalähde? Tarvitaanko piuhan vetoja virransyöttöön/ mahdolliseen lataukseen?

Microusb johto tulee mukana, mutta käy pitempikin jos haluaa. Ihan normaali usb:stä virta, ite käytän virtapistokkeessa olevaa usbia, mutta puhelimen laturi tms käy myös.
 
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
627
Mites noiden kiinalaisten kameroiden turvallisuus/yksityisyys, näkeekö lähetyksen vähän suurempikin joukko?
 
Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
254
Kiinassa kai nuo pääasiassa kaikki tehdään, eli laitteen valmistusmaalla tuskin on suurta merkitystä, mutta kyllä se on tietenkin on hyvä kaikkien tiedostaa jos minkämaalaiseen tahansa ulkopuoliseen pilvipalveluun kuvaansa lähettää, niin joku taho siihen myös pääsee käsiksi. Valintaa voinee lähinnä tehdä sen suhteen, että minkä maan viranomaisille omia saunanjälkeispaljastelujaan haluaa jakaa.
 
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
OKT ja erillinen talli olisi tarkoitus varustaa kameroilla, tallille yksi ja taloon kolme. Homma suunnitteluasteella, kartoittelen vähän minkälaista kameraa sitä laittaisi. Suunnitelmissa ottaa (Reolink) WLAN kamerat, arvelisin että sähkö onnistuu vetää pistorasiasta joka vehkeelle. Kannattaako suosiolla ottaa tuollainen setti jossa tulee NVR + kamerat?
 
Liittynyt
15.11.2019
Viestejä
46

Reolink 4MP Outdoor CCTV Camera System 8 Channel, 4X 1440P Super HD PoE IP Camera Waterproof, 2TB HDD NVR for 24/7 Continuous Recording, Night Vision Motion Detection Email App Alerts, RLK8-410B4

Onko suosituksia tälläisestä POE setistä? Etsinnässä neljällä tai viidellä kameralla, ethernet kaapelin kautta virrat kameroille.. ja jatkuvalla tallennuksella.

Edit 8.10: tulipa tilattua tuo yllä oleva setti, ja siihen lisänä viel yks kamera lisää. + 2 kpl 50m kaapelia, yhteensä oli n. 400€

MIten on toi Reolinkin setti toiminut, mites pitkällä sinulla on kamerat ovesta? Itsellä tulisi noin 10m päähän, mahtaako siltä etäisyydeltä vielä tunnistaa?
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 068
MIten on toi Reolinkin setti toiminut, mites pitkällä sinulla on kamerat ovesta? Itsellä tulisi noin 10m päähän, mahtaako siltä etäisyydeltä vielä tunnistaa?

Loistavasti on toiminut, ja hyvin tuntuu toimiivan puhelimen kautta katsomnen myös (pitää toki yhdistää wifiin silloin tuo NVR).

5 eri kameraa tällä hetkellä on, tuntuu tunnistavan aika kaukaakin. Pystyy säätämään NVR:rän kautta sitä kuinka herkästi tunnistaa, herkimmällä näytti aivan äärikulmastakin kaukaa liikettä ottavan..kun testailin hieman. Itsellä mediumilla on, ettei ihan joka lumihiutaleesta hälytä sitten kuitekaa.

Tuo 10m päästä toimii aivan varmana.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
302
Suosituksia vinttikomeron kuvaukseen, pakko olla akkukäyttöinen ja semmonen mikä lähettää mulle netin kautta kuvaa. Onko mitään järkevän hintaista ratkaisua.

Toimisko tämä? Laittaisin kattoon kuvaamaan viistosti takaosasta. Muistaakseni peltikatto, mutta äkkiä mä sen sinne ruuvaankin.
Oli murtauduttu tän vuoden puolella, nätisti oli vaan abloy lähteny ovesta ja kaikki pikaisesti myytävät.

Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 220

Hyvä laitos. Tosin tarvit tohon sen homebasen kylkeen.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
807
Soitteleeko esim. TP-Link tapo tai Reolink RLC-410W jonnekkin valmistajan palveluun vai voiko ne kytkeä pois päältä ?
Eli haluaisin mielummin vain käyttää omassa lähiverkossa tai vpn:n avulla sitten muualtakin.
 
leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 396
Kokemuksia Google Nest Cam?
Laite ja lisäpalvelut toimii kuin junan vessa?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Pitkän vertailun tuloksena meille tuli Milesight Bullet 2 MP ammattilaistasoinen valvontakamera pihan sisääntuloväylän valvontaan ja toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen valintaan muutaman kuukauden kokemuksella. Voin suositella varauksetta.
Datalehti: https://www.rtj-group.com/download/milesight-bullet-2-mp-englanninkielinen-datalehti/?wpdmdl=232

Kriteereinä olivat: toimii täysin riippumattomasti NVR:stä, nettiyhteydestä, äppseistä ja pilvipalveluista, tallennus muistikortille, luotettavuus, säädettävyys ja hyvä kuvanlaatu kaikissa olosuhteissa. Alkuun tuli katseltua erilaisia malleja esim. Reolink, Anker, riistakameroita, mutta kaikista löytyi monia ärsyttävyyksiä ja liikaa huonoja käyttäjäkokemuksia eikä yksikään ollut ominaisuuksiltaan täydellinen paketti vaikka hinta oli sama kuin Milesightissa.

Asensin kameran talon nurkalle katonrajaan ja yhteydet sekä sähkö tulevat PoE:lla. Injektori maksoi kympin, kaapelit kympin ja vanha wlan-tukiasema hoitaa yhteydet läppäriin ilman nettiyhteyttä. Samsungin pro endurance 128gb muistikortti 30 euroa. Kaikkiaan noin 220 euroa, mille saa vastinettakin hiukan enemmän kuin tokmannien 39e nedispaskeille.

Asennus ja alkukonffaus web-hallintasivun kautta olivat erittäin helppoja. Kameran "aktivointi" on mahdollinen offline Milesightin hallintasoftalla ja sen jälkeen voi käyttää pelkästään kameran webbigui.

Kuvanlaatu on erittäin hyvä ja selkeä myös hämärässä/yöllä ja kamera osaa vaihtaa fiksusti valotusta ja IR/mustavalko/väri-kuvaustilojen välillä että kuva on aina selkein mahdollinen. Kamera tunnistaa hämärän automaattisesti ja sytyttää IR-ledit, tunnistaa liikkeen mustavalkoisesta kuvasta ja vaihtaa värikuvaukseen kun pihan liiketunnistinvalot syttyvät. Kameran dynaaminen alue on älyttömän hyvä! Muissa kameroissa valotus voi olla lukittu yhteen tai kahteen eri asetukseen mitkä toimivat päivällä hyvässä valossa mutta ovat kelvottomia muissa olosuhteissa.

Pienellä säätämisellä kamera tekee vähän turhia liiketunnistustallennuksia. Tyypillisissä valvontakameroissa on vain yksi hyvin tyhmä liikkeentunnistusalgoritmi mikä pelkästään seuraa x * y kokoisen alueen pikselien muutosta > herkkyyttä voi säätää lähinnä muuttamalla alueen kokoa ja/tai aikaa frameina. Tämä oli yksi iso ongelma halvoissa kiinankameroissa - useimmissa ei ole juuri mitään automatiikkaa kuvan säätöön tai liikkeentunnistukseen. Tässä liiketunnistuksen herkkyyttä voi säätää monipuolisesti ja valita useamman eri algoritmin väliltä omiin olosuhteisiin sopivaksi. Ne voivat olla käytössä yhtäaikaa eli tallennus alkaa vasta kun kuvassa muuttuu yhtäaikaa prosentuaalinen osuus ja pikselialue. Voi myös piirtää kuvaan alueen jota liikkeentunnistus seuraa, ei siis aktivoidu läheskään yhtä helposti oksien heilumisesta tmv.

Tärkeä ominaisuus oli kuvan maskeeraus ettei rikota naapureiden yksityisyyttä - kuvasta voi peittää mustilla laatikoilla ne osat jotka eivät ole omaa yksityisaluettasi, todella fiksu juttu. Liittämällä kamera nettiin pystyisi käyttämään vielä enemmän ominaisuuksia - klippien varmuuskopiointi ftp-palvelimelle ja sähköpostihälytykset yms. Kamera pystyy tunnistamaan ja hälyttämään erikseen jos kuvassa havaitaan ihminen, tämä ylittää kuvaan piirretyn rajaviivan tai alueen ja monta muuta.

Kamera tukee H265-pakkausta mikä on erittäin tärkeä muistikortin säästämiseksi. Valittavissa on jatkuva tallennus tai erilaisilla triggereillä aktivoituva klippi esim. liikkeentunnistuksesta. Ainoa miinus omassa käytössä on tallennustilan hallinta ilman erillistä NVR-tallennusboksia. Kamera osaa kierrättää tallennustilaa jatkuvalla tallennuksella, mutta ei klippitallennuksella (tai ainakaan en ole vielä ehtinyt toteamaan sitä käytännössä). Käytännössä kameran saa ajastettua putsaamaan tallennustilan kerran viikossa tiettyyn kellonaikaan > joutuu olemaan tarkkana ettei sellaiset klipit ehdi tuhoutumaan mitkä haluaa ladata talteen. Toinen miinus on myös se, ettei kamera tallenna ääntä. Siitä voisi olla hyötyä joissain tilanteissa esimerkiksi keskustelun tallentamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
493

Kuulostaa täysin samalta kun oma reolink kamerani paitsi hintaa löytyy triplat enemmän ja huonompi sensori. Tarkemmin mietittynä noi ominaisuudet löytyvät 99% olevista valvontakameroista. En tiedä miksi tuosta pitäisi maksaa yli 200€ 2MP kamerasta. Kun 4k missä on autojen ja ihmisten tunnistus saisi samaan hintaan.
 
Ai ei full hd riitä :x3: Minkä perusteella on huonompi kuvasensori? Milesight listaa sensorin speksit avoimesti ja laajasti toisin kuin Reolink jonka bullet-kameroista löytyy vaan kuvasensorin koko, resoluutio ja fps ja ne tukevat vain H.264 pakkausta. kuvasensorit ovat lähes samankokoiset 1/2.8 vs 1/2.7. Näistä valitsisin muutenkin mieluummin valovoimaisemman 1080p-kennon kuin 4k-tarkkuuden. Erottelukyky menee hukkaan kun kuva kohisee enemmän huonossa valaistuksessa. Reolinkeissa vaikuttaa hämärä/pimeäkuvaus painottuvan lähinnä IR:n varaan ja AI-ominaisuuksia on vähemmän vaikka muutama olennainen ominaisuus löytyykin. Milesightissa on tuo WDR mikä voi yhdistää useamman framen yhden hyvän ja kirkkaan kuvan luomiseksi ja kohinan vähentämiseksi, onkos Reolinkissa vastaavaa? Pakkasta Milesight kestää enemmän kuin Reolink (-40 asti).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 089
Omat muutamat sentit. Ei, ei FullHD ei riitä valvontakameroissa, muuta kuin silloin kun kuvataan luvattoman pientä aluetta, eikä laajalti kuten yleensä on tapana. Tämä silloin, kun halutaan oikeasti nähdäkin jotain siitä kuvasta selkeästi.

Tuo pakkasenkesto on myös vähän niin ja näin. Pääsääntöisesti ei noissa valmistajan ”-40C” mainostamissa lupauksissa ole mitään sellaista, että se eroaisi ”plus miinus nollan” kameroista.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
848
Käytännössä IP kamerat lämpenee niin paljon että millään ilmoitetuilla pakkasrajoilla ei ole käytännön vaikutusta. Aiemmin analogisten kameroiden aikaan piti koteloon (joo ne piti myös koteloida) saada myös erillinen lämmitys, mutta niistä ajoista on jo kulunut aikaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Omat muutamat sentit. Ei, ei FullHD ei riitä valvontakameroissa, muuta kuin silloin kun kuvataan luvattoman pientä aluetta, eikä laajalti kuten yleensä on tapana. Tämä silloin, kun halutaan oikeasti nähdäkin jotain siitä kuvasta selkeästi.
Jos lähdetään viilaamaan pilkkua niin yksi ainoa kiinteä kamera ei edes riitä. Pitäisi olla kameraa laajalla kuvakulmalla toiminnan havaitsemiseksi ja sektoreittain kapealla kuvakulmalla olevat kamerat tekijän tai auton tunnistamiseen. Sikäli kun automaattisella PTZ-seurannalla ja optisella zoomilla olevat kamerat ovat vielä ihan liian kalliita tavalliselle kuluttajalle. Saisihan niitä 700+ eurolla.
Omaan käyttöön riittää ihan hyvin auton rekisterinumeron ja henkilön (kasvojen) tunnistamiseen kun kuvataan pihaa ja autokatosta noin 5-10 metrin välimatkalta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 089
Se on ihan Ok, että olet tyytyväinen.
Samaan rahaan vain saa parempaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 089
Speksi listasi taisi olla turhan pitkä, että saisi täyden matchin. Kiinan markkinoiden Dahua ja malli X.

edit: ei tästä pidä loukkaantua. Tarpeita on monia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Speksi listasi taisi olla turhan pitkä, että saisi täyden matchin. Kiinan markkinoiden Dahua ja malli X.

edit: ei tästä pidä loukkaantua. Tarpeita on monia.
Dahua 1080p Lite AI Bullet valvontakamera tälläinen kaikkein edullisin malli missä on ihmisen ja auton liiketunnistus 199€ ei ole ainakaan edullisempi kuin Milesight (169€) ja speksien perusteella kuvanparannustoiminnot eivät ole ihan yhtä monipuoliset ja vähän heikommat liiketunnistusominaisuudet, mutta kieltämättä alueella liikkuvien tai hengailevien ihmisten laskeminen jne on melko turhia toimintoja. Ajaa varmaan asiansa melko vastaavanlaisesti mutta riittääkö tämäkään jos joidenkin mielestä Reolink on muka yhtä hyvä? Jos satasella saa jonkin lähes vastaavan kloonin niin myönnän tappioni.

Enkä ole tästä mitenkään loukkaantunut. Tiesin mitä halusin asentaa ja homma toimii niin kuin toivottiin, miksi lähtisin pakittelemaan kantaani. Pikkuvarkaat ja muut hullut ovikellot rämpyttäjät tallentuu oikein hyvin ja voin olla rauhassa ettei mutsia tarvitse auttaa minkään helvetin sovelluksen kanssa, kun kotona ei edes ole kiinteää verkkoyhteyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
30
Tilasin juuri Dahuan autotrack PTZ:n 45x zoomilla jossa on vastaava Sonyn 1/2.8" 2MP STARVIS-kenno kuin tuossa Milesightissa. Sitä 2MP:n kennoa käytetään sen valovoimaisuuden takia myös kalliimmissa kameroissa.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
807
Ostin tuollaisen tp-link tapo C310 kameran ja se toimii itseasiassa hommassaan ihan ok.
No ajattelin, että josko vaikka laittaisi jonkun raspin hoitamaan hommaa ns. paremmin, että data olisi muualla kuin itse kamerassa.
Kamerassa olevalla videolla ei tee mitään, jos joku sen pöllii siitä tai pistää kameran paskaksi.
Vähän ehkä hätäisesti tilasin Raspberry Pi Zero 2W:n, kun noista raspeista löytyi videoita joissa käytettiin motioneyeos:ää.
No lopputuloshan on selvä, eihän tällä raspilla tee hevonvittua tuon kameran kanssa. :)
Juu kyllä sen saa ottamaan videota sisään ja mukamas tekemään motion detectionia, mutta ei sen tehot vaan oikeesti riitä mihinkään.
Jos itse kamera on ns. kolmen megapikselin ja suoriutuu itseasiassa hyvin liikeentunnistuksessa, niin raspilla saa pudotella resoluutiot kivikautiselle tasolle, jotta yleensä saa mitään aikaiseksi. Eikä edes "movie passthrough" tallennuksesta ole mitään iloa.. Tarkoitan että laittaisi resoluutiot alas ja kun liike havaitaan, niin alkuperäinen video tallennetaan. Paskat... heh.. jotain 5fps kuraa ja kauheita artefaketja. :)

No sanotaan nyt niin, että ei täällä ennenkään ole rosvoja ollut ja tuo pelkkä kamera jo buustaa vähän turvaa.
Raspille pitää vissiin keksiä jotain muuta touhuttavaa. :)

Jos en muuta keksi, niin raspi saa tehdä kameralla "timelapsevideoita". :)

EDIT: No täytyy ehkä vähän perua puheitaan. Otin uudelleen työnalle ja kellotin raspia ja vähensin GPU muistia normi muistin käyttöön. Eli saattoi olla oikeasti vain muistinvähyydestä johtuvaa ongelmaa. Eli en vielä dumaa projektia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.12.2019
Viestejä
176
Loistavasti on toiminut, ja hyvin tuntuu toimiivan puhelimen kautta katsomnen myös (pitää toki yhdistää wifiin silloin tuo NVR).

5 eri kameraa tällä hetkellä on, tuntuu tunnistavan aika kaukaakin. Pystyy säätämään NVR:rän kautta sitä kuinka herkästi tunnistaa, herkimmällä näytti aivan äärikulmastakin kaukaa liikettä ottavan..kun testailin hieman. Itsellä mediumilla on, ettei ihan joka lumihiutaleesta hälytä sitten kuitekaa.

Tuo 10m päästä toimii aivan varmana.
Mikä kaapeli tuohon käy lisäksi? Viekö esim viikko monta gigaa dataa?
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 068
Mikä kaapeli tuohon käy lisäksi? Viekö esim viikko monta gigaa dataa?

Pitääpä ihan seurata kuinka paljon viäpi. Mutta hyvin tuo pari viikkoa 24/7 tallennuksella 5 kameralla menee, kun on tuo 2 tb levy sisällä. Toki jollei tyhjennä levyä ite, niin automaattisesti vanhan poistaa ja uutta nauhottaa tilalle.

Tuossa tuli mukana joka kameralle 18m kaapelit, olikohan cat5.. Vai cat6. Mutta pari pitempää ostin cat6:sta, ne pitäs kaikki poe käyttöö kait sopia. Kattoo vaan että mieluusti vähän kestää ulkosallakin, jos sinne tarkotus laitella.

Edit. Jollen väärin muista niin tällästä ne pitkät kaapelit.

Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Pitäisi saada kotiin valvontakamerat lähinnä lasten leikkimistä ja etuoven vahtimista varten. Valmiina löytyy jo Qnap TS-230 kahden kameran tuella ja cat6-kaapelointi talon nurkalle rasiaan.

Haussa siis halpa ja riittävän laadukas Poe-kameramalli hyvällä yhteensopivuudella. 360-kuvasta plussaa mutta taitaa mennä aika kalliiksi. Firmalla käytetään Dahuan kameroita, jotka vaikuttaa laadukkailta, mutta ovatkohan kuitenkin hieman liian kalliita omaan käyttöön...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
375
Ketju aika tiiviisti selattu läpi. Mikä olis paritaloon takapiha + etupihan kuvaukseen fiksu setti? Mieluiten niin että olis ios appi.
Kauheasti ei viitsisi piuhoja vedälle ellei aivan pakko.
 
Kokemusta on vaan eufystä, mutta huono sanottavaa ei ainakaan ole. Hallintaan riittävästi mahdollisuuksia ja homma toimii langattomasti. Yhden kameran joutunut lataamaan, kaksi on juhannuksesta asti vieläkin samalla latauksella. Tapahtumia tietysti aika vähän, mitä nyt joku jänis pari kertaa viikossa.

Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
Olisiko apuja.
Sain opticam 07 PTZ ip kameran, en löydä mitään ohjelmaa jolla saisi sen löydettyä verkosta ja konfattua sitten omaan wifi verkkoon.
Millä ohjelmalla se löytyisi win 10 koneella? Tai Android kännyllä.
Kiitti
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443

Katsopa onnistuuko oheisen linkin kuvaiksesta löytyvällä ohjelmalla. Opticam vms sovellus.

Pistetään vielä suora latauslinkki ohjelmaan.
 
Liittynyt
16.03.2018
Viestejä
1 530
Sain opticam 07 PTZ ip kameran, en löydä mitään ohjelmaa jolla saisi sen löydettyä verkosta ja konfattua sitten omaan wifi verkkoon.
Jos kamerassa on DHCP client päällä saatat loytää IP:n reitittimen leasing listasta?
Varmempaa on jos kamera on langalla kiinni.
Saattaa loytyä myös ARP komennolla komentoriviltä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
Katsopa onnistuuko oheisen linkin kuvaiksesta löytyvällä ohjelmalla. Opticam vms sovellus.

Pistetään vielä suora latauslinkki ohjelmaan.
Joo kiitos.
tuo löysi sen. lähinnä oli mulla portti hukassa jolla siihen pääsi... se oli 88 portilla.
Nyt pääsi siihen ihan nettiselaimella kun tiesi portin ja pääsi konffaa sen wifi verkkoon ja ulkomaailmaan.

Kiitti avusta.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
2 001
Kysynpä nyt kun tuli tilanne vastaan. Ikivanhojen Hikvision kameroiden tilalle pitäisi saada uudemmat, mutta kuva olisi varmaan hyvä pysyä 4:3 suhteella että näkyvä korkeus riittää kuten nyt.

Esimerkkinä DS-2CD2147G2 16:9 2688x1520, FOV 112/61 astetta.
Ja toisena DS-2CD2146G2 4:3 2592x1944, FOV 103/55 astetta.

Kuvittelenko vain vai eikö 4:3 kamerassa pitäisi olla suhteessa suurempi korkeuskulma ?
Ideoita tai kokemuksia ?
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Olen etsinyt kotiin valvontakameraa, joka lataa dataa omaan henkilökohtaiseen pilveen (Google Drive, Dropbox), eikä ole riippuvainen kameratoimittajien omista epämääräisistä pilviratkaisuista. Myös jokin Raspberry Pi-yhteensopiva ratkaisu voisi olla toimiva, kun yksi RPi 3 lojuu nurkissa.

En ole oikein löytänyt näistä Verkkokauppa.comin, Giganttien ja Amazonien valikoimista sellaista, jossa data olisi oikeasti käyttäjällä itsellään hallussa. Etsin kai käytännössä siis kotivalvontakameroiden DD-WRT:tä.

Use case olisi siis valvontakamera kodin sisällä eteisessä, joka nauhoittaa huolto- ja hämärämiehet (minulle sama asia :lol:) ja lataa liikettä nähdessään klipin pilveen.
Vanha viesti mut vastaan silti kun tein tällaisen setupin just. Vaatimuksena oli huokeahko wifi-kamera kohtuullisella kuvanlaadulla, joka ei lähettele yhtään mitään minnekään epämääräiseen kiinalaiseen pilveen ja muutenkin data omassa kontrollissa. Pääydin lopulta Reolink RLC-511WA kameraan ja sen sai otettua käyttöön rekisteröitymättä yhteenkään palveluun, siinä oli liikkeentunnostus ja sen sai lähettämään FTP:llä videoklippejä aina kun liikettä tunnistetaan. Laitoin sisäverkon nassiin ftp-palvelimen kuvia varten ja synkkauksen dropboxiin. Vastaavan setupin voinee toteuttaa helpoisti RPI3:llakin. Vieläkin helpompaa olisi, jos joku pilvipalvelu tukisi FTP:tä, niin ei tarttisi edes mitää omaa purkkia välissä, mutta tuntuu olevan menneen talven lumia. Box.com business planissa ois, mutta eipä ole intoja makselaa business planista mitään.

Sitä en tiedä, että soitteleeko toi reolink kotiin joka tapauksessa (push notifikaattejahan se tukee?), mutta voihan sen blokata palomuurilla (itsellä käytössä Asuksen reititin, johon saa merlin-wrt firmiksen, johon saa skynet palomuurinhallintapaketin, jolla saa palomuurattua erillisen IoT zonen niin, ettei sieltä voi soitella kotiin). Kameran liikkeentunnistus näyttäisi olvan ehkä vähän turhan herkkä (yöllä tuli useita kuvia kun joku hämis mönki lähellä), pitää kokeilla ihmisen ja autontunnistusta, kun sellaista tukee.

Edit. Ps. meinasin potkaista itseäni päähän, kun olin ostanut jo ton kameran ja sitten luin täältä tosta Reolinkin refurbished kaupasta ja siellähän ois ollut lähes samaan hintaan kahden kameran paketti...

Edit. Pps. Vähän meinasi vituttaa kun kävi ilmi, että toi kamera on kyllä wifi-kamera tai ulkokamera. Paino sanalla tai, sillä mukana toimitettu virtalähde ei ole ulkokäyttöön soveltuva, ainoastaan PoE:lla homma rokkaisi, mutta eipä oo talossa kaapelointia siellä päinkään (eikä virtakaapelinkaan tuominen ulkoseinän läpi ole mitenkään toteuttamiskelpoinen homma). Wtf? Pitää hankkia ihan itse erillinen ulkokäyttöön soveltuva muuntaja ja rahaa taas menee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.05.2022
Viestejä
419

Olipa tarkoitus kysyä juuri tätä samaa asiaa, eli miten RLC-511WA toimii ilman ulkopuolisia yhteyksiä, mutta tähänhän tulikin sopivasti vastaus.:cool:

Onko mahdollisesti muita kameroita noilla samoilla spekseillä, joita ei tarvitse millään puhelinapeilla tai kiinapilvillä kikkailla? Entä onko RLC-511WA huomattavaa hyötyä verrattuna RLC-511W malliin? Näyttäisi olevan henkilön/ajoneuvon tunnistus tuossa WA:ssa lähinnä lisänä. Onko siitä mainittavaa hyötyä/toimiiko oikeasti?

Edit: Yhden kiinakameran jo menin ostamaan ja se jäi pariksi viikoksi työpöydälle virrat päälle asennusta odottamaan, mutta olikin jo siinä ajassa vetänyt prosunsa oikoseen:(
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Olipa tarkoitus kysyä juuri tätä samaa asiaa, eli miten RLC-511WA toimii ilman ulkopuolisia yhteyksiä, mutta tähänhän tulikin sopivasti vastaus.:cool:

Onko mahdollisesti muita kameroita noilla samoilla spekseillä, joita ei tarvitse millään puhelinapeilla tai kiinapilvillä kikkailla? Entä onko RLC-511WA huomattavaa hyötyä verrattuna RLC-511W malliin? Näyttäisi olevan henkilön/ajoneuvon tunnistus tuossa WA:ssa lähinnä lisänä. Onko siitä mainittavaa hyötyä/toimiiko oikeasti?
Tosta Reolinkistä vielä niin puhelinappsin sen käyttöönotto kyllä vaatii, eli tietääkseni sitä ei voi konffata suoraan esim. weppiselaimella, mikä olisi tietenkin kaikkein paras. Mutta appsi ei vaadi rekisteröitymistä, en ole varma vaatiiko edes nettiyhteyttä (ei vaadi ainakaan alun setupin jälkeen, mutta ekasta setupista en tiedä kun sattui nyt olemaan puhelin netissä), joten tämä riitti minulle.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Entä onko RLC-511WA huomattavaa hyötyä verrattuna RLC-511W malliin? Näyttäisi olevan henkilön/ajoneuvon tunnistus tuossa WA:ssa lähinnä lisänä. Onko siitä mainittavaa hyötyä/toimiiko oikeasti?
Vastaan vielä tähän kun on muutaman päivän ajalta kokemusta. En tunne mallien eroja mutta hahmontunnistus on ihan ehdoton. Ennen kuin laitoin sen päälle, niin kamera uppasi ftp:lle ihan tolkuttomasti matskua koko ajan kaikesta risahduksesta. Esim. hämähäkeistä jne. Laitoin hahmontunnistuksen käytöön ja kyllä se vaikuttaisi hyvin toimivan.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Kaipa nuo Reolinkin RLC-410 ja RLC-520 kamerat on ihan ok tuohon 72 €/2 kpl?

Etsinnässä oli NASsin kytkettäviä, h.265 kykeneviä kameroita, mutta ehkä näillä jotenki pärjää, kun käyttö ei ole kuitenkaan kriittisen tärkeää. Tallennus on ehkä kuitenkin parempi SD-kortille? Tärkein tehtävä toimia livekameroina lasten touhuja seuraamassa, niin saa olla rauhassa sisällä. Pitäisi laajentaa vielä yhdellä langattomalla kameralla myöhemmin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
284
RLC-520A olisi henkilön ja ajoneuvon tunnistimella. Sen toimivuudesta en vielä tiedä, mutta noiden perusmallien liikkeeseen perustuva tunnistus on aika herkkä reagoimaan ja jos herkkyyttä säätää liikaa, niin voi jäädä autotkin huomaamatta.

Itsellä 2kpl 520 ja yksi 520A vasta asennettu. Molemmat siirtää kuvat ja videot FTP:lle. Muistikortista on sen verran hyötyä, että sovelluksessa pystyy katsomaan menneitä tapahtumia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
145
Minulla on Reolinkin E1 Pro ja RLC-510WA mökillä, sekä 820A ja RLC-410W kotona.
Hahmon / auton tunnistus on ihan must!

Nuo kaksi ilman tuota tunnistusta olevaa kameraa antavat hälyjä aivan turhista asioista, äkilliset valon muutokset yms. Ei hyvä!

Aion vaihtaa molemmat A-malleihin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 530
Viestejä
4 165 682
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom