VALOO valokuitu

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 124
Olethan laittanut kuitupäätteeseen virrat päälle, sitä ei omissakaan ohjeissa ollut ja pitää avata se muovikuori jonka alla kytkin on.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
18 274
Valoo on velkaa lähinnä omistajalleen, joka ei sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista. Omistaja on sijoitusyhtiö, joa on ottanut velkaa sijoituksiaan varten, joka sekään ei ole erityisen poikkeukselista.. Aika harva yhtiö ei ole veloissa "korviaan myöten", ja koko markkinataloushan perustuu velkaan, jonka takia maailmassa on enemmän velkaa kuin rahaa.
Tiedotteiden perusteella on velkaa sinne sun tänne.
Sijoitusyhtiökin voi toki olla velkavivutettu.

Jos tuollaisen kuituinfraa rakententanut firma, tai sen omistaja menee ympäri, se infra myydään huutokaupalla uudelle toimijalle, jos tosiaan menee ympäri, todennäköisesti tehdään huomattavasti ennen järjestelyjä, jossa omaisuutta, eli sitä kuituinfraa voidaan myydä.

Käyttäjän kannalta sillä ei ihan valtavasti ole merkitystä kuka sen infran omistaa, valtiollisella tasolla siitä voidaan olla kiinostustuneita.
Samaa mieltä.

Valoon/Adola kohdalla ei juurikaan, liitymis soppareihin ei liitty omistajuutta, ja moni tarttunut noihin kytkytarjouksiin joissa pieni aloitsumaksu, tai ei lainkaan, pelkkä määräaikainen kk maksu, joten riski lähinnä hinnoitteluun. Ja se ihan sama kuka omistaa, niin hinnoittelee sen mukaan mitä markkina sallii, taktiikat voi vaihdella. Kun kuitu investointi tehty, niin sammuttamisen sijaan kannattaa aika pienelläkin hinnalla myydä. Jos ei nyt ihan yksinäinen syrjäinen asiakas.

Toki konkurssi ja uusi omistaja voi tuoda toisenlaisia palveluita, mutta voi ne palvelupaketit muuttua nyky omistajienkin aikana. Mutta aika pienenä riskinä pidän etteikö nettipalvelua saa vielä vuosia ja vuosia.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
61
Olethan laittanut kuitupäätteeseen virrat päälle, sitä ei omissakaan ohjeissa ollut ja pitää avata se muovikuori jonka alla kytkin on.

En oikein ymmärrä mitä tarkoitat mutta siinä seinässä olevassa boksissa palaa ylhäällä power ja toiseksi alimmassa alarm ja alimmassa data valot enkä kyllä mitään luukkuja ole aukonut ja siinä mesh purkissa palaa punainen ja käsitin että jos tuo alarm palaa niin joku häikkä on mikä ei omin voimin selviä.
 
Kyllä mulla valoon toimittamassa nokian kuitupäätteessä on virtanappi(tms.), pitää tosin avata se muovikuori että pääsi käsiksi.
Tuota ei mainittu missään, jostain youtubepätkästä taisin huomata että se tosiaan pitää avata ja painaa nappia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
993
Ei mun tarvinnu ainakaan Nokian kuitupäätelaitteesta laittaa muuta kuin töpsykkä seinään ja virrat kytkeyty päälle. Voihan siellä olla power nappikin. Data valo vilkuttaa/palaa kuin dataa kulkee ja kaapeli kuitupäätelaitteesta on kytketty joko tietokoneeseen tai reitittimeen.

Jos mesh purkissa palaa punainen niin ei se mitään haittaa sen aktivoinnin suhteen. Jos kuitupäätelaitteessa ei pala Alarm valo niin sitten vaan osoitteeseen avaa.valoo.fi aktivoimaan se liittymä.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
804
On siellä se on/off nappi ja asentajan pitäisi tietenkin jättää se on asentoon jottei asiakkaan sitä koteloa tarvitsisi alkaa purkamaan. Jos ei mitään valoja pala kun pistokkeen laittaa seinään, niin sitten se on jätetty off asentoon.

IMG_20240908_075637.jpg

Oma Valoon mukaan liittymäni olisi mukamas valmis aktivoitavaksi, mutta kyllä punainen alarm valo palaa iloisena, joten tuskin aktivointi onnistuu, eikä mitään tekstariakaan ole tullut sen suhteen. Eikä laitteita tullut postiin.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 678
Ihme vänkäystä jostain virtanapista kun @kiesus jo ensimmäisessä viestissä on selkeästi sanonut että kuitupäätteessä palaa punainen alarm-valo. Ei siinä varmana valoja pala jos ei ole virrat päällä??
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
804
Joo mutta jos jollain toisella ei pala mitään valoja niin nytpä tietää että siellä on tosiaan kytkin kotelon sisällä mikä pitää napsauttaa päälle. Kun ei tästä tosiaan Valookaan mitään mainitse. Saattaahan olla että jollain asentajalla on unohtunut laittaa se päälle.

Noihin Oma valoon tietoihin ei kyllä ole luottamista. Mullakin oli jokin aika sitten tilanne päivittynyt taaksepäin, ja sitten taas samaan tilanteeseen mikä oli ennen, ja nyt mukamas liittymä valmis aktivoitavaksi. Onneksi ei ole mitään kiirettä itselläni. Mielenkiintoistahan tuo on kuitenkin seurata milloin tuo punainen valo sammuu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
61
Jees kyllä täällä virrat on päällä ja kyselin vaan että jos jollain on sama homma ollut että tuo punainen alarm valoo palaa niin mitä meinaa ja minkälaisella aikataululla on korjaantunut.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
993
Jos sulle on txt tullut ja maili että linja on kytketty ja alarm valo silti palaa niin aspaan vaan soittoa, turha sitä sit alkaa ihmetteleen sen enempää..
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
61
Ei ole tullut mitään tekstivistejä vaan muutama päivä sitten tuli sp jossa sanottiin " Valokuitutilauksesi laitteet ja ohje käyttöönottoon ovat lähetetty sinulle postitse. Voit aktivoida liittymäsi käyttöön heti laitteet vastaanotettuasi." niin ajattelin että että menee noin mutta ilmeisesti ei menekkään.

Kaikki releet siis on jo tullut ja paikallaan.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
804
On näemmä mullekin tullut s-posti asian tiimoilta. Oli mennyt roskapostiin jostain syystä. Eli jos punainen alarm valo palaa, niin viestiä vaan aspaan.

ScreenShot057.jpg
 
Liittynyt
18.02.2019
Viestejä
486
Jees kyllä täällä virrat on päällä ja kyselin vaan että jos jollain on sama homma ollut että tuo punainen alarm valoo palaa niin mitä meinaa ja minkälaisella aikataululla on korjaantunut.
Mulla oli sama ongelma kun laitteet sain. Yhteyttä aspaan ja laittavat tiketin urakoitsijalle, siinä voi mennä useampi viikko, että tulevat runkoverkosta jotain korjaamaan. Sain täältä yhteystiedot henkilölle ja laitoin hänelle sähköpostia niin homma hoitui nopeammin. Tämä henkilö ei enää saa tänne kirjoitella.
 
Nyt tuli Valoolta vastaus että ei yhteyttä runkoverkkoon ja laitettu eteenpäin ja kuulemma aktivointiin
liittyvät korjaukset on tavoitteena saada parin viikon sisään korjattua mutta kun on näitä juttuja lukenut, niin pitänee katsella joku prepaid 4g liittymä hetkeksi kun parin viikon päästä nykyinen pimenee.

Ja joku Valoon porukasta minuunkin otti yhteyttä täällä foorumilla niin jospa tuo jossain vaiheessa selviää.
 
Liittynyt
06.11.2019
Viestejä
73
Mitenkä tuo kaivuutöiden viineistely on tapahtunu? Kesällä aukastiin kadut ja todella huonosti maisemoitiin. Paljon on kiviä painaumia ym monttua aidan takana nurmikossa. Tässä naapureiden kanssa mietitty että tuleekohan jälkeenpäin vielä maisemoinnin viimeistely , siementen kylvö yms. Miten muilla? Tämä siis 90540 alueella
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
530
2023 kesällä tilattiin taloyhtiöön liittymä. -24 kevät talvella käytiin asentamassa kuituboxit ja sen jälkeen ei olekkaan kuulunut mitään. Urakoitsija ei vastaa, aspa ei vastaa. Vantaa kyseessä ja valoon kartan mukaan olisi tosiaan pitänyt jo 2023 olla kuitu maassa. Et en kyllä voi suositella. Pitää alkaa selvittelemään miten sopimus on purettavissa, jotta vois alueella hääräävältä valokuituselta kysellä.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
40

Itse samalla alueella ihmetellyt tuota mutta toisaalta noita mikrokanavaputkia näyttää olevan vielä siellä täällä maanpinnalla kulkemassa. Lisäksi aikasen monen tonttiliittymän kuitu on rullalla tienreunassa joten työ on varmasti vielä kesken. Eilen näkyi jo joku hitsailemassa kuituja Teron kohdalla mutta en varmaksi sano, että oliko Valokuitusen vai Valoon tyyppi.
Noista siistimisistä olen saanut sen käsityksen, että kun kuituhommat tehty niin tulee erillinen porukka tekemään maisemoinnin (nurmikon kylvöt jne...) sekä korjailemaan liittymiä (meillä ihan karseaa jälkeä Valokuitusen jäljiltä kun ei tehty alittamalla).
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 973
Mitenkä tuo kaivuutöiden viineistely on tapahtunu? Kesällä aukastiin kadut ja todella huonosti maisemoitiin. Paljon on kiviä painaumia ym monttua aidan takana nurmikossa. Tässä naapureiden kanssa mietitty että tuleekohan jälkeenpäin vielä maisemoinnin viimeistely , siementen kylvö yms. Miten muilla? Tämä siis 90540 alueella
Riippuu varmaan urakoitsijasta. Täällä Kouvolassa kävivät kylvämässä uudet nurmikot noin viikko sen jälkeen kun kaivuut oli tehty. Nyt ei enää edes näy kaivuun jälkiä missään.

2023 kesällä tilattiin taloyhtiöön liittymä. -24 kevät talvella käytiin asentamassa kuituboxit ja sen jälkeen ei olekkaan kuulunut mitään. Urakoitsija ei vastaa, aspa ei vastaa. Vantaa kyseessä ja valoon kartan mukaan olisi tosiaan pitänyt jo 2023 olla kuitu maassa. Et en kyllä voi suositella. Pitää alkaa selvittelemään miten sopimus on purettavissa, jotta vois alueella hääräävältä valokuituselta kysellä.
Täällä tekivät kaiken työn jo keväällä valmiiksi. Nyt sitten ollaan 3kk odoteltu että tekisivät jotain. On se jännä että puhallukset sun muut on jo tehty mutta asia ei etene.
 
Liittynyt
18.06.2017
Viestejä
804
Noista siistimisistä olen saanut sen käsityksen, että kun kuituhommat tehty niin tulee erillinen porukka tekemään maisemoinnin (nurmikon kylvöt jne...)
Täällä kylvöhommat teki ihan sama porukka kuin kaivuunkin. Vaihtelee varmaan paikkakunnittain miten tuo menee. Täällä tuntuu sama urakoitsija tekevän kaiken itse, aliurakoitsijoita ei ole näkynyt.

Tänään tulee mesh purkki postin automaattiin. Pitänee hakea samantien pois kuleksimasta. Punainen valo palaa edelleen päätelaitteessa, joten ei pääse aktivoimaan liittymää. Ei se valo varmaan sammu ennenkuin ottaa yhteyttä aspaan. Kait tuokin pitää hoitaa jossain vaiheessa kuntoon. Tänä aamuna tosin saapui Valoon urakoitsija kaivamaan katua auki ihan tuohon 20m päähän, joten saattaa liittyä tuohon alarm valon palamiseen. Josko vaikka ratkeaisi ongelma tänään, Nähtäväksi jää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 730
jotta vois alueella hääräävältä valokuituselta kysellä.
Joka sitten käyttää samaa alihankkijaa...

Kuinka todennäköistä että tekijät vaihtuu kun firma vaihtuu? Telia, DNA, Elisa tapauksissahan nettiongelmat käy korjaamassa sama Empowerin mies riippumatta siitä että kenen linja, onko noita kuitutöiden tekijöitä kuinka paljon.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 678
Eiks niillä ole vuosi aikaa sopimuksesta saada homma pelittämään ja sen jälkeen tulee penaltia kuin Kokkoselta?
Periaatteessa joo, mutta käytännössä ei koska siellä on lauseet joilla viivästyksestä voidaan syyttää ulkoisia tekijöitä (luvat, maasto) ja näin ollen voi jonkun hikisen lahjakortin saada jos jaksaa valittaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
252 355
Viestejä
4 392 356
Jäsenet
72 970
Uusin jäsen
Timpampi

Hinta.fi

Ylös Bottom