Valmistalopaketit

Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Nyt on iltanen ison rahapussin kanssa liikkeellä. Yläkerta täysleveänä 10 metrin runkosyvyydellä, on suurin piirtein kallein mahdollinen tapa tehdä ylös tilaa. Käytännössä kattorakenteet on tuettava harjalla kulkevalla palkilla, joka on tuettu lukuisin pilarein aina perustuksille saakka. Tähän harjapalkin kanssa käytännössä samaan linjaan välipohjaa kannattavat rakenteet, kantavat seinät ja osin palkkia. Tässä toki haasteeksi tulee tuo mainittu runkosyvyys, joten vaaditaan joko todella vahva välipohjarakenne tai kantavat linjat kahteen riviin. Siitä voi rueta haarukoimaan alakerran pohjaan nuo linjat.

Myös tekniikan ja eristämisen kannalta vähän monimutkaisempi tapaus. Toki sivuikkunoilla saa valoa ja jos massipussissa painetta niin mikseipä kannattaisi toteuttaa.

Lepotasollisen portaan syvyys symmetrisenä n. 2600-2600 mm, siitä voit vähennellä ja lisäillä askelmia päästä toiseen 250 mm:n palasina. Käy googlettamassa niin näet.
Mikä sitten mahtaa olla paljon rahaa? :confused:

Alkuperäiset piirustukset 9m runkoleveydellä. Tuleekohan tuosta 1,0 metristä paljonkin lisäkustannusta? Rakentaja näin kehui, että on näitä rakennellut ja lähes ilmaista tilaa vs. jättäisi reunoilla ullakkotilaa. Keskellä taloa on tukipilari. Senkin kanssa tulee varmasti joku pieni muutos pohjaan.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Meillä on n. 6 m^2 tuulikaappi, johon mahtuu lastenvaunut, n. 2 m leveä vaatekaappi, istuimellinen kenkäteline ja sekaan vielä kaksi aikuista ja kaksi lasta. Yhtään pienempi ei kyllä saisi olla, mutta tuolla pärjää.

Sinne jäävät kätevästi kaikki lumet, vedet, kurat, sorat ja muut paskeet, jotka kenkien mukana sisään pyrkivät. Niissä asuinpaikoissa, joissa ei tuulikaappia ole ollut, sitä sotkua kulkeutui ihan eri tavalla sisään, etenkin kun kissat kävivät vielä pyörimässä kenkien seassa.

Yhdessä vuokra-asunnossa oli n. 1 m^2 kokoinen tuulikaappi, jonka sisäovi aukesi ulospäin, eli tuulikaappiin. Ei mahtunut avaamaan sisäovea kuin olemalla itse puoliksi ulkopuolella. Muutama kenkäpari mahtui juuri ja juuri oven taakse. Bonuksena ulko-ovi oli vielä kaasujousella varustettu, eli se pyrki kokoajan itsekseen kiinni. :facepalm:
Tuo on kyllä totta, että kuraa tulee sisälle ja johonkin olisi hyvä ne kopsutella. Tätä varten KHH jätetään hieman tilaa takeille ja kengille. Lastenrattaat mahtuisi postaamassani pohjassa KHH perälle. Myös pyykkiteline liikkuisi samassa paikassa poissa edestä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Meilläkin on Italiassa taloprojekti suunnitteilla. Meillä on valmiina tontti ja kiinteistö, jotka halutessamme voitaisiin rempata käyttökuntoon, mutta tuo talo on todella hankala rempata järkeväksi. Tuossa on siis kolmekerrosta: kellarikerros (piano seminterrato, ykköskerros (piano rialzato) ja kakkoskerros (piano primo).

Tuo on sellainen perinteinen vanha italialainen kahdesta asunnosta koostuva kerrostalo. Eli alhaalla on kellari ja sen päällä on kaksi erillistä asuntoa. Yleensä noissa on asuttu sillein, että vanhemmat asuu toisessa asunnossa ja joku lapsista perheineen toisessa. Tarkoitus olisi yhdistää nuo kaksi asuntoa ja tehdä kellarikerroksestakin asuinkelpoinen tila.

Liitteessä on vasemmalla puolella kerroksen tämänhetkinen tila ja oikealla on arkkitehdin ensimmäinen vedos:
  • Kellarikerroksessa on varasto (cantina), tekninen tila / khh (locale tecnico), isompi aukea tila, vessa ja yksi normaali huone.
  • Ykköskerroksessa on vasemmassa yläkulmassa pienehkö keittiö isolla komerolla, iso olohuone / ruokailutila, eteinen, vessaeteinen ja vessa
  • Kakkoskerroksessa on kolme makuuhuonetta kaksi vessaa ja "työtila" vasemmassa alakulmassa.

Mielestäni tuo pohja on hirveä. Aika sokkeloisen ja epäkäytännöllisen näköinen suunnitelma. Suunnittelua rajoittaa paljon se, että noita portaita ei voi siirtää ja keskellä vaakatasossa oleva paksu seinä on kantava, joten siihen ei kuulemma kannattaisi edes tehdä mitään hirveän isoja aukkoja.

Saako tuosta teidän mielestä mitenkään järkevämpää? Tuo ensimmäinen tuherrus on niin oksettava, että varmaan parempi pistää vaan koko roska myyntiin ja lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä.
 
Liitteet

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Uutta pohjaa 10m x 12m ulkomitoilla. Neliöitä 30cm paksuisilla seinillä 107m2.

Tekninen tila poistettu ja laitteet tulisi olemaan tilavassa KHH:ssa. Laitteille varattu vasempaan alareunaan 2 x 70x70 cm.

Kuinkahan iso suihkun tulisi olla? 2 suihkupäätä toivottu. Veisi varmaan vähemmän tilaa jos olisi kulmissa putkitila.

Rappuset 2m x 2m tuossa pohjassa (ei tule kuvanmukainen kierre). Periaatteessa voisi olla niin, että lähtee nykyisen paikan oikeasta yläreunasta ja kiertää ulkoseinän kautta vessan vierustaa ja ylittää tuon eteisen käytävän. Mahtaakohan korkeus riittää tuolla matkalla? Käytännössä nousumatkaa
1 metri ulkoseinää kohti + 1 metri toiseen suuntaan, jos metrin jättää välitasolle. Portaiden yläkorkeus taitaa siinä pisteessä olla vasta 152 cm (25/19 maksimisäännöllä).
Tuohan näyttää jo paremmin toimivalta. Jos suihkut vaihtaisi toiselle seinälle, saisi suihkutilaan myös ikkunan (jos sellaista arvostaa). KHH:ssa oleva kulma on ehkä hieman turha ja "tilaa vievä". Jos väliseinää siirtäisi hieman oikealle, tulisi myös suihkuun ja saunaan lisää tilaa. Sitä tuskin huomaa tuolla keittiössä. Helpompi myös tehdä (no ei ne kulmatkaan vaikeita ole, mutta mitä suorempaa, sitä helpompaa/halvempaa).

Mitä sisäseinän paksuuksia taloissa tuppaa olemaan? Entä eri tilojen osalta, saunat, khh, suihkutilat jne.?
10cm? 12cm? 20cm?

Paljonko teknisen tilan leveys on pienemmiltään oltava..? 140cm?
Väliseinätolpat ovat 66/92mm. Siihen levypinta tai paneeli päälle. Yleisin taitaa olla 13mm kipsilevy. Tällöin väliovi runko passaa tuohon paksuuteen (92mm). Märkätiloissa riippu rakenteesta. Onko samalla tavalla välitolppa, kipsi, vesieriste, laatta. Vai onko harkolla tehty runko ja mitä siihen päälle laittaa. Mutta saman paksuisia ne tuppa silti olemaan.

Kantavat seinät sitten erikseen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Kun tuosta 6m2 tuulikaapista ottaa sen sisäoven pois ja tilan muoto ja koko pysyy samana, niin tilasta tulee eteinen. Muuttuuko tila jotenkin huonommaksi oven poiston myötä? Itselle on hankala uskoa, että se sisäovi mitenkään rajaisin lian kulkeutumista muihin tiloihin. 6m2 tuuli"kaappi" on myös poikkeuksellisen iso. Tuohan on jo ennemmin tuulihuone kuin kaappi.
Muuttuu huonommaksi, kahdella tavalla. Ensinnäkin kersat, kotieläimet ja muut neljällä raajalla etenevät eliöt pysyvät poissa sieltä sotkusta kun on ovi, jolla sulkea tila. Myös aikuisen kokoiset vieraat tuntuvat ymmärtävän paremmin selkeitä rajoja, eivätkä saapastele kengät jalassa kynnyksen yli, toisin kuin monessa muussa asuinpaikassa on tapahtunut.

Toisekseen aiemminkin mainittu vedon tunne: sisällä ei edes huomaa ulko-oven avaamista kun väliovi on kiinni. Meillä sisäovi aukeaa siis sisäänpäin, joten se ei haittaa tuulikaapin käyttöä lainkaan. Yleensä ovi onkin auki pukeutumisen ajan. Toisaalta välillä näille kääpiöihmisille tulee kesken pukeutumisen mieleen karkaushommia, joita voi hieman hidastaa laittamalla oven kiinni.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Jos suihkut vaihtaisi toiselle seinälle, saisi suihkutilaan myös ikkunan (jos sellaista arvostaa).
Samaa mieltä. Avattava ikkuna kylppärissä on kyllä ehdoton - saa nopeasti kuivaksi saunottelun jälkeen. Ja suihkut kun on sisäseinällä niin putkien piilotuskin helpompaa.
Laittaa vaikka liukuoven tuohon khh-kph väliin jos ei muuten meinaa onnistua.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
1 825
Eteisen tai etenkin sen vaatesäilytystilan pienuus tuntuu olevan yleinen ongelma kaikissa asunnoissa.

Vaikka sitä kuinka mielessä kuvittelisi että "meitä on kolme, jokaisella kaksi takkia, kaksi lakkia ja kahdet kengät ja onhan tuolla sitten tilaa missä varastoida kausivaatteita" niin ei se vaan mene niin. Sanoisin että vähintään 60cm tanko ja 80cm hyllytilaa pitää olla per asukas eli 5hlö perheelle se 3m leveä lattiasta kattoon oleva kaapisto.
Varmasti jollakulla riittää se yksi 120cm kaappi mutta 99% tutuista kenelle menee käymään extempore nii eteinen on täynnä kenkiä/vaatteita. Juhlat sitten erikseen ja jos on kutsuttu, silloinhan se tila siivotaan vieraille :)

Tuosta avattavasta ikkunasta kph voi olla montaa mieltä. Jos on oikein mitoitettu ilmanvaihto kosteusanturilla kylppärissä niin nopeammin se kuivuu ikkuna kiinni kuin auki. Kuivalla ilmalla tietysti toimii mutta kylmällä se päinvastoin laskee kph kastepisteen nopean lämpötilan laskun takia ja saa kosteuden tiivistymään seiniin/kattoon.
Kun ilmanvaihto on oikein säädetty, saunan lämpö/höyryt ei pesuhuoneeseen päädy ja edes peili ei huurru.
Eli ne poistot sinne suihkujen päälle ja korvausilma sieltä vastakkaisesta kulmasta/kph oven ja mielummin yli kuin alimitoittaa ne suunnitellut kanavat jo tekovaiheessa. 100mm poisto on kph auttamattoman pieni.
 
Ikkunan tuonne haluaisinkin. Ajattelin, että suihkut kulmiin (säästää putkien viemän tilan seinältä) ja pitkän mallinen ikkuna korkealle keskelle huonetta.

Meillä tällä hetkellä täysin vastaava pohja PH+S, joskin joka suuntaan muutamia senttejä pienempi ja toisen suihkun tilalla WC-pytty. Ikkuna pytyn päällä. Ikkunaa ei ole varmaan ikinä avattu 5 vuoden aikana. :btooth:

Suihkun koko riittävä, mutta sauna voisi tietenkin olla isompi. KHH en haluaisi pienentää, koska tarvitaan tarpeeksi tilaa, jotta sitä voi käyttää arkieteisenä. Kuvan kaappien paikoilla ikkunan vieressä olisi 180x60 cm taso kraanalla ja vastapäätä kaapinpaikalla naulakkoa tai jotain vastaavaa.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Eteisen tai etenkin sen vaatesäilytystilan pienuus tuntuu olevan yleinen ongelma kaikissa asunnoissa.

Vaikka sitä kuinka mielessä kuvittelisi että "meitä on kolme, jokaisella kaksi takkia, kaksi lakkia ja kahdet kengät ja onhan tuolla sitten tilaa missä varastoida kausivaatteita" niin ei se vaan mene niin. Sanoisin että vähintään 60cm tanko ja 80cm hyllytilaa pitää olla per asukas eli 5hlö perheelle se 3m leveä lattiasta kattoon oleva kaapisto.
Varmasti jollakulla riittää se yksi 120cm kaappi mutta 99% tutuista kenelle menee käymään extempore nii eteinen on täynnä kenkiä/vaatteita. Juhlat sitten erikseen ja jos on kutsuttu, silloinhan se tila siivotaan vieraille :)

Tuosta avattavasta ikkunasta kph voi olla montaa mieltä. Jos on oikein mitoitettu ilmanvaihto kosteusanturilla kylppärissä niin nopeammin se kuivuu ikkuna kiinni kuin auki. Kuivalla ilmalla tietysti toimii mutta kylmällä se päinvastoin laskee kph kastepisteen nopean lämpötilan laskun takia ja saa kosteuden tiivistymään seiniin/kattoon.
Kun ilmanvaihto on oikein säädetty, saunan lämpö/höyryt ei pesuhuoneeseen päädy ja edes peili ei huurru.
Eli ne poistot sinne suihkujen päälle ja korvausilma sieltä vastakkaisesta kulmasta/kph oven ja mielummin yli kuin alimitoittaa ne suunnitellut kanavat jo tekovaiheessa. 100mm poisto on kph auttamattoman pieni.
Omat kengät eteisessä: 2x juoksulenkkarit, 2x tennarit, kumisaappaat, talvisaappaat, reinot, 2x nahkakengät eli kyllä niitä siinä kertyy. Takkeja kelin ja tilaisuuden mukaan talviaikaan 5 kpl + urheilutakit. Päälle vielä asusteet ja vaimot kuteet niin ei riitä oikein 160x60x220 cm kaappi mitenkään. Kengille kaavailin portaiden alle tilavaa paikkaa, jotta eivät ole lattialta pois ollessa kasassa vaatekaapin lattialla. Tämä on oikeasti aika aliarvostettu kotia suunnitellessa. Meinasin näiden lisäksi tehdä KHH:een arkieteisen, johon saa ne muutamat likaisimmat kengät ja takit ja välineet pois eteisestä.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Tuosta avattavasta ikkunasta kph voi olla montaa mieltä. Jos on oikein mitoitettu ilmanvaihto kosteusanturilla kylppärissä niin nopeammin se kuivuu ikkuna kiinni kuin auki. Kuivalla ilmalla tietysti toimii mutta kylmällä se päinvastoin laskee kph kastepisteen nopean lämpötilan laskun takia ja saa kosteuden tiivistymään seiniin/kattoon.
Saanen olla eri mieltä. Saunoessa kylpyhuoneen lämpötila on helposti 30 astetta ja ilmankosteus hyvin lähellä 100%, jolloin kastepiste on käytännössä sama 30 ja kosteus tiivistyy seiniin joka tapauksessa. Ikkunan avaaminen talvella tuo ulkoa ilmaa, joka lämmetessään muuttuu hyvin kuivaksi ja pystyy siten sitomaan paljon kosteutta. Eikä ilman jäähtyminen ja kastepisteen lasku tarkoita sitä, että kosteus tiivistyy pintoihin vaan juuri päin vastoin: kun kastepiste laskee, pinnoilta haituu kosteus nopeammin pois, koska pintojen lämpötila menee nopeammin yli kastepisteen. Kaikki empiiriset havaintoni tukee sitä, että kylpyhuone kuivuu nopeiten ikkunan kautta tuulettamalla.

Tuosta eteisen kaapeista olen samaa mieltä. 60x200cm kaappi per asukas on hyvä mitoitusohje ja lisäksi vielä erillinen säilytystila kausivaatteille.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
356
Eteisen tai etenkin sen vaatesäilytystilan pienuus tuntuu olevan yleinen ongelma kaikissa asunnoissa.

Vaikka sitä kuinka mielessä kuvittelisi että "meitä on kolme, jokaisella kaksi takkia, kaksi lakkia ja kahdet kengät ja onhan tuolla sitten tilaa missä varastoida kausivaatteita" niin ei se vaan mene niin. Sanoisin että vähintään 60cm tanko ja 80cm hyllytilaa pitää olla per asukas eli 5hlö perheelle se 3m leveä lattiasta kattoon oleva kaapisto.
Varmasti jollakulla riittää se yksi 120cm kaappi mutta 99% tutuista kenelle menee käymään extempore nii eteinen on täynnä kenkiä/vaatteita. Juhlat sitten erikseen ja jos on kutsuttu, silloinhan se tila siivotaan vieraille :)

...
En vois olla enempää samaa mieltä! 4kk asumisen perusteella tilaa ei ole yhtään liikaa. Meitä ei kuitenkaan ole kuin 2 aikuista ja yks kolmivuotias :)

Kuvasta puuttuu kahvat, mutta kaappia taitaa olla reipas 3 metriä. Pari leveää tankokaappia ja loput sitten joko kiinteillä tai ulosvedettävillä hyllyillä/koreilla.

IMG-20200121-WA0000.jpg

eteinen.PNG
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201
Miksi niitä kaikkia vaatteita pitää säilyttää eteisessä?

Meille riittää ihan hyvin metrin tanko takeille ja lapsille oma naulakko eteisessä + 2 metrin leveää hattuhyllyä tangon yläpuolella. Sitten erikseen eteisessä 5 laatikon Ikean lipasto pienemmälle tavaralle. Ei siihen eteiseen tarvitse koko vuoden varusteita saada mahtumaan vaan ne laitetaan sitten esimerkiksi vaatehuoneeseen kun niitä ei tarvita. Perhe on siis 2 + 2 henkeä.
 
Varmaan joillekin riittää. Mutta esim. itselläni on tällä hetkellä 5-6 takkia viikottaisessa käytössä, sama määrä kenkäpareja ja jotku kolmet ulkohousut. Ja vielä ei ole edes toppa- ja hiihtovaatteita tarvinnut ottaa hollille kun kelit täällä etelässä on mitä on - normaalina talvena nämäkin pitäisi laskea mukaan. Kyllä se 60cm pätkä kaapistoa aika äkkiä näillä täyttyy. Jos jotain tähän nykyiseen taloon kaipaisin olisi juuri tuollainen kunnon kaapisto arkieteiseen. Nyt nuo vaatteet on levällään vähän mikä missäkin naulakossa, komerossa tai vaatehuoneessa.

Edit: Laskin just huvikseen eteisen kengät: 30 paria vaikka vähän väliä yritän siirtää kausivarastoon sellaisia joita ei juuri nyt käytetä. :confused2: Tää siis 2+2 henkeä, lapset alle 10v. Voi vaan kuvitella mihin toi vaatemäärä menee kun lapset on teini-iässä.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Aiheesta seuraavaan: Millainen takka?

Nykyisessä PILP+ILP-talossa varaava takka, jota käytetty lähinnä apuna kovilla pakkasilla (alle -10c) ja tunnelman luojana. Olisikohan viimeisen 12 kk aikana poltettu 10 kertaa. Voisi ehkä sanoa, ettei ihan kaikkea oteta tuosta irti, mutta tulisi varmaan kalliimmaksi puut, kuin ILP syömä sähkö yli -10c asteissa?

Pohjaan olin laskenut takalle tilaa 60x60 cm ja siihen mahtuisi jonkinlainen pieni takka. Onko tällaisista vähän tilaa vievistä takoista kokemuksia? Vai olisiko metrin levyisenä tarjonta paljon parempi?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
327
Aiheesta seuraavaan: Millainen takka?
Pitäisin itse vaatimuksena paloilman tuontia ulkoa suoraan takan sisään. Toimii hyvin ja sallii keskuspölynimuroinnin ja liesituulettimen käytön takasta riippumatta.

Meillä on Tulikiven 80x60x180 cm takka lähes käyttämättömänä. Ihan tyylikäs se on ja pitää lämpönsä vuorokauden verran. Maalämpötalossa sen hyöty on toki aika rajallinen.
 
Komppaan myös tätä. Ei tarvi kuskata sitä pakkasilmaa asunnon läpi takkaan. Meillä tulee paloilma Uuniseppien AIR-hormia pitkin. Ei mikään autuaaksi tekevä ratkasu mut sytyttämisen jälkeen toimii ihan hyvin.
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
327
Tuo vaatii sopivan takan, riittävän suurta viemäriputkea ulos asti ja pihalle esim. tuuletuspaalu tai sitten tuollaisen yhdistelmäpiipun. Euroja noihin ei paljoa kulu, mutta rakentamisen ajoituksen suhteen pitää olla hereillä.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 273
upload_2020-1-21_21-54-13.png

Meille ois jotenkin tuolleen tulossa katto.. Onko ideoita, miten toteuttaisi tuonne oikeaan reunaan (eli kuvassa näkyy ns.oikea kylki talosta) terassia (katettua, ei lasitettua ainakaan alkuun) siten, että katto ei laske liikaa ? Jos nimittäin laskee liiaksi, niin sehän peittää aurinkoa ja valoisuutta, vaikka katteen saisikin.. Tavoitteena olisi siis saada katettua terassia, mutta siten että se kate on tarpeeksi korkealla..
Vai tehdäkkö sitten kokonaan pulpettikattona siten, että huonekorkeus nousee takapihaa (katettua terassia) kohden, jolloin olisi helpompaa aloittaa katteen tekeminen korkeampaa ja katteen korkeus ei tippuisi liikaa.
upload_2020-1-21_22-1-5.png

upload_2020-1-21_22-1-5.png upload_2020-1-21_21-54-13.png

Mikä on halvin tapa toteuttaa katto? Maksaneeko tuollainen moderni porrastettu extraa ja paljonkohan extraa? Entä pulpettikatto vs. muut kattomallit?

EDIT: Muokataan vielä jonkin verran.. Eli tämän alakuvan mukaisesti kattokulman laskiessa, kuinkahan saisi toteutettua tuohon sinisellä ympyröityyn kohtaan katettua terassia siten, että kyseinen kate ei "peitä kaikkea valoa" eli ei ole liian matalalla. Oma pohdinta siis tässä on, että jos tuosta tuota "kattoa jatkan", niin se menee liian matalalla ja peittää valoa "liikaa".
Päässeekö helpommin tavoitteeseen muuttamalla katon tyyliä?

upload_2020-1-21_22-5-31.png
upload_2020-1-21_22-4-35.png
 
Viimeksi muokattu:

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793

Meille ois jotenkin tuolleen tulossa katto.. Onko ideoita, miten toteuttaisi tuonne oikeaan reunaan (eli kuvassa näkyy ns.oikea kylki talosta) terassia (katettua, ei lasitettua ainakaan alkuun) siten, että katto ei laske liikaa ? Jos nimittäin laskee liiaksi, niin sehän peittää aurinkoa ja valoisuutta, vaikka katteen saisikin.. Tavoitteena olisi siis saada katettua terassia, mutta siten että se kate on tarpeeksi korkealla..
Vai tehdäkkö sitten kokonaan pulpettikattona siten, että huonekorkeus nousee takapihaa (katettua terassia) kohden, jolloin olisi helpompaa aloittaa katteen tekeminen korkeampaa ja katteen korkeus ei tippuisi liikaa.

Mikä on halvin tapa toteuttaa katto? Maksaneeko tuollainen moderni porrastettu extraa ja paljonkohan extraa? Entä pulpettikatto vs. muut kattomallit?

EDIT: Muokataan vielä jonkin verran.. Eli tämän alakuvan mukaisesti kattokulman laskiessa, kuinkahan saisi toteutettua tuohon sinisellä ympyröityyn kohtaan katettua terassia siten, että kyseinen kate ei "peitä kaikkea valoa" eli ei ole liian matalalla. Oma pohdinta siis tässä on, että jos tuosta tuota "kattoa jatkan", niin se menee liian matalalla ja peittää valoa "liikaa".
Päässeekö helpommin tavoitteeseen muuttamalla katon tyyliä?

Minä tekisin katon niin alas, ettei aurinko suoraan vaan paista. Aurinkoahan voi ottaa rannalla, tai vaikka takapihan nurmikolla. Valoa se katto ei estä, valoisaan aikaan sitä on kuitenkin satakertaisesti keinovaloon nähden. Jos haluaa sitä aurinkoa, niin ainahan voi tehdä lasikatteen.

On kyllä hyvän mallinen katto tulossa, hyvät kulmat ja korkeus.
 
Diffe

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
138
Hei,

”Suuri” kysely varsinkin 2krs-rakentajille! Millaisiin neliöhintoihin olette budjetissanne/loppullisessa hinnassa päätyneet ilman tonttia? Perustuksissa ja maatöissä tietenkin myös eroja.

Itse pyöritellyt budjettia noin 2100-2200€/neliö ilman tonttia suurin piirtein avaimet käteen hintana. Jotain pientä mihin omat kyvyt riittävät voin tehdä, mutta sillä ei paljoa budjetista pois lähde. Liekköhän tuo riittää, vaikka maku ei nyt kullasta minulla ole tehty kun monissa omakotitalon rakennusryhmissä esim. facessa porukka huutelee jopa 3000€ neliöhintoja ilman tonttia. :D
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
101

Meille ois jotenkin tuolleen tulossa katto.. Onko ideoita, miten toteuttaisi tuonne oikeaan reunaan (eli kuvassa näkyy ns.oikea kylki talosta) terassia (katettua, ei lasitettua ainakaan alkuun) siten, että katto ei laske liikaa ? Jos nimittäin laskee liiaksi, niin sehän peittää aurinkoa ja valoisuutta, vaikka katteen saisikin.. Tavoitteena olisi siis saada katettua terassia, mutta siten että se kate on tarpeeksi korkealla..
Vai tehdäkkö sitten kokonaan pulpettikattona siten, että huonekorkeus nousee takapihaa (katettua terassia) kohden, jolloin olisi helpompaa aloittaa katteen tekeminen korkeampaa ja katteen korkeus ei tippuisi liikaa.

Mikä on halvin tapa toteuttaa katto? Maksaneeko tuollainen moderni porrastettu extraa ja paljonkohan extraa? Entä pulpettikatto vs. muut kattomallit?

EDIT: Muokataan vielä jonkin verran.. Eli tämän alakuvan mukaisesti kattokulman laskiessa, kuinkahan saisi toteutettua tuohon sinisellä ympyröityyn kohtaan katettua terassia siten, että kyseinen kate ei "peitä kaikkea valoa" eli ei ole liian matalalla. Oma pohdinta siis tässä on, että jos tuosta tuota "kattoa jatkan", niin se menee liian matalalla ja peittää valoa "liikaa".
Päässeekö helpommin tavoitteeseen muuttamalla katon tyyliä?

Valokate polykarbonaatista osittain/kokonaan?
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 273
Minä tekisin katon niin alas, ettei aurinko suoraan vaan paista. Aurinkoahan voi ottaa rannalla, tai vaikka takapihan nurmikolla. Valoa se katto ei estä, valoisaan aikaan sitä on kuitenkin satakertaisesti keinovaloon nähden. Jos haluaa sitä aurinkoa, niin ainahan voi tehdä lasikatteen.

On kyllä hyvän mallinen katto tulossa, hyvät kulmat ja korkeus.
Minua vähän huolettaa, että jos tuosta tuolleen loogisesti jatkaa, niin tulee "tunkkainen lippa" siihen, joka aiheuttaa varjostusta. Siis ei katastrofi, muttei hyväkään. Lasi taas joo, no toimisi (sädekaihtimilla), mutta jos haluaa ison L-mallin terassin tuohon niin tulee hintaa pelkällä lasikatteelle varmaan aika paljon (ja valokate harmaantuu kyllä 3:ssa vuodessa, niin mietin hyötyä siitäkin sitten..). Tavoitteena tuohon siis sellainen 25-35m2 katettua terassia.

upload_2020-1-22_9-52-39.png

upload_2020-1-22_9-50-22.png

upload_2020-1-22_10-17-6.png
upload_2020-1-22_10-17-6.png

upload_2020-1-22_9-11-32.png upload_2020-1-22_9-50-22.png upload_2020-1-22_9-52-39.png upload_2020-1-22_9-11-32.png upload_2020-1-22_9-50-22.png upload_2020-1-22_9-52-39.png

Useammasta lähteestä olen kuullut: "Terassin ylinkohta, eli seinään kiinnitys kohta on saatava vaan riittävän ylös, jotta kate ei liippaa liian alas matalimmasta päästä. Katteen alin lippa ei saisi mennä ikkunalinjan alapuolelle. Mitä korkeammalla aurinko on, sitä enemmän lippa bloggaa valoa. Talvella ja keväällä aurinko on huomattavasti matalammalla."

Eli tämä alla oleva on just täydellinen ns. (saa tehtyä ihan peruskatolla eikä tarttee lasikatetta).. Eli kysyn uudelleen, onko ideoita miten saada tuollaiseen kattolinjaan terassin kate tarpeeksi korkealle? Onko ideoita? Vai vaihtaakko sitten pulpettikattoon, jossa katetun osuuden saa helpostikin alkamaan tarpeeksi korkealta, jolloin lippa jää tarpeeksi korkealle eikä peitä tai luo pimeyttä.

Helppo ratkaisu on vaihtaa pulpettikattoon joka nousee kohti takapihaa (terassia tms.), jolloin tuon saa tehtyä loogisesti. Mutta me ei lähtökohtaisesti sellaista kattoa ehkä haluttaisi, kun tällön tulee olohuoneesta korkea ja me emme tarvitse mitään "todella korkeaa" huonekorkeutta, ja jos sellaisen laittaisi, niin melkein vaatisi ns. toiset ikkunanat sinne pulpettikatteen luomaan korkeaan tilaan (ja niillä ikkunoilla ei mielestämme juurikaan ole lisäarvo, paiti röyhistely).
upload_2020-1-22_9-11-32.png

En tiiä, en vielä kyllä ole vakuuttunut että klassinen katon jatkaminen on paras tapa toteuttaa tuo katettu terassi. (syystä että jos noin 3,8m jatkuu se lippa, niin tuolla alkuperäisen suunnitelman kattokulmalla liekkö tulee liian alas se matala reuna - ja jos tulee liian alas, niin pakottaa ainakin osan katteesta lasiin (lasi siis on toki hyvä, mutta kallis).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 273
Kiitoksia kumminkin. Yksinkertaiseksi pakotettiin rakennuksen muoto (suorakulmio) ihan kustannussyistä, kattomallia vielä pohditaan (tavoitteena olisi katettua osuutta runsaahkosti (kustannussyistä alkuperäinen suunnitelma oli, että katettu toteutetaan ilman lasia, mutta jotta tuleva katettua osuus ei vie valoa sisältä "liikaa", niin pohditaa nyt muutoksia kattomalliin..)

upload_2020-1-22_16-10-44.pngupload_2020-1-22_16-30-43.png
Nooh, kait se sit pakko tehdä pulpettikattoisena?? Tässäkin yllä olevassa havainnekuvassa näyttää tuo katettu osuus juuri siltä, että noin tehtynä sen on pakko olla lasinen. Meille tulossa alustavasti noin 35m2 katettua osuutta keittiön luo. Arvelen, että kallis keissi kattaa tuo lasilla versus peltikatto, joka on tarpeeksi korkealla. Vai liekkö kallista lasikate.. Nooh arvotaan vielä (pulpettikatto ois helpporatkaisu, mut ei tykätä olohuoneeseen tulevasta liian isosta huonekorkeudesta sillä ratkaisulla..
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 770
Mitä jos nostat harjan korkeutta ylemmäksi jolloin lippa ei jää liian alas? Kattokulman pitää olla myös riittävän loiva jotta ei tule liikaa laskua.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Kiitoksia kumminkin. Yksinkertaiseksi pakotettiin rakennuksen muoto (suorakulmio) ihan kustannussyistä, kattomallia vielä pohditaan (tavoitteena olisi katettua osuutta runsaahkosti (kustannussyistä alkuperäinen suunnitelma oli, että katettu toteutetaan ilman lasia, mutta jotta tuleva katettua osuus ei vie valoa sisältä "liikaa", niin pohditaa nyt muutoksia kattomalliin..)
---
Nooh, kait se sit pakko tehdä pulpettikattoisena?? Tässäkin yllä olevassa havainnekuvassa näyttää tuo katettu osuus juuri siltä, että noin tehtynä sen on pakko olla lasinen. Meille tulossa alustavasti noin 35m2 katettua osuutta keittiön luo. Arvelen, että kallis keissi kattaa tuo lasilla versus peltikatto, joka on tarpeeksi korkealla. Vai liekkö kallista lasikate.. Nooh arvotaan vielä (pulpettikatto ois helpporatkaisu, mut ei tykätä olohuoneeseen tulevasta liian isosta huonekorkeudesta sillä ratkaisulla..
Veikkaisin että se on kyllä paljon kalliimpi kuin äkkiseltään arvaakaan tuollainen 35 neliömetrin kokoinen lasikattoinen katettu terassi.

Sitten taas nuo muoviset läpinäkyvät katot tahtovat mennä muutamassa vuodessa paskan näköisiksi. Muistaakseni niissä jos materiaali on PVC:tä eli polyvinyylikloridia niin se menee jo alle vuodessa paskan näköiseksi. PC eli polykarbonaatti taas kestää vuosia pidempään hyvän näköisenä, mutta maksaakin sitten paljon enemmän.

Ihan muuten nyt kysyn, että oletko taloa suunnitellessa muistanut huomioida ne ilmansuunnat? Eli ne olohuoneen ja oleskelutilojen ikkunat avautuvat sinne etelän tai lännen suuntaan tai niiden väliin ja samoin terassit tulevat sinne aurinkoiselle puolen?

Aurinkohan paistaa kesällä siinä yhden jälkeen iltapäivällä etelästä Suomessa ja siitä se siirtyy länttä kohti 15 astetta tunnissa.

Välillä näkee niitä uusiakin luokkaa 300 tuhannen euron hintaluokan omakotitaloja, jossa ilmansuunnat on unohtuneet suunnittelussa ja olohuonekkin on suoraan pohjoisen suuntaan ikkunoineen. Ja sen olohuoneen edessä on sitten terassi jota ei koskaan kukaan näytä käyttävän kun sinne ei koskaan aurinko paista.

(Varmaan arkkitehdin kannalta melkoisia haasteita ne omakotitalot joissa talon jossa tontin pohjoislaidalta avautuvat meri-, joki- tai järvinäkymät. Suunnitteleppa siihen sitten olohuone ja terassi ja tai parvekkeet jonne paistaa aurinko ja josta avautuvat vesistöön maisemat.)
 
Lasikatosta naapurithreadissa jo aiemmin höpisin. Meillä oli aikanaan vähän samoja ongelmia, mutta aika pian oli selvää että lasikatto tulee. Vähän reilu 30m2 Oulun seudulla asennettuna vajaa 4000e.

Luulen, että lasilla katettu on aika kallis (35m2-40m2 noin), tietysti vielä pitää kaihtimet niihin aurinkosuojan takia tai noh kait sitä jollain Ikean lakanallakin p

Valokate on itselle no go.

Ilmansuunnat on tontilla täydelliset, saatiiin just mitä pitikin. Tontin huono puoli on meillä se, että pienehkö koko pakottaa autokatoksen/autojen/varastojen sijainnit osin erilaiseksi, kuin ne "täydellisessä maailmassa olisi".

Oon katsonut itekki, löytyy kymmeniä, ellei satoja yli 400k kämppiä joissa asuminen olisi itselle "no go" huonon suunnittelun takia. Asuntomessuiltakin löytyy joskus huonoja esimerkkejä, niissä kait pitäis kuitenkin olla osaavia tekijöitä? Mm. Kuopiossa rakennettiin vasta "miljoonatalo" ihan hitonmoiseen kuoppaan ja kallio selän taakse, sekä olohuone pohjoiseen. No olihan se järven rannalla, kait se sen takia kelpaisi. Kattelin vaan "kesälläkin", että onpa pimeässä kohtaa.

Lasikatosta naapurithreadissa jo aiemmin höpisin. Meillä oli aikanaan vähän samoja ongelmia, mutta aika pian oli selvää että lasikatto tulee. Vähän reilu 30m2 Oulun seudulla asennettuna vajaa 4000e.

Hmmm.. Ei tuo nyt ihan poskettoman kalliilta kuulosta.. Lasikate ja "haluamamme kattomuoto" vai peltikate ja pulpettikatto.. Mietitään. Kiitos kuvasta.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Pysy @maustevoi lasissa jos tarvit sen läpinäkyvyyden. Mutta sitä ihmettelen, että miksi täällä pohdit noita katon ulottuvuuksia? Arkkitehti sen katon sinulle piirtää siihen kuvaan ja käy läpi kanssasi, ottaen huomioon kaikki ne tekijät, mitkä sinulle on tärkeitä ja lisäksi kertoo ehkä pari muutakin asiaa jotka ei tullut mieleesi. 35 m2 terassi on valtavan kokoinen.

Yleensä ongelmana on liiallinen syvyys, ei ole osattu mitoittaa. Toinen ongelma on että tehdään muovista. Kolmas ongelma on että jos tehdään lasista, kannattajat muotoineen ja kiinnikkeineen on jäänyt miettimättä = ruma.
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
802
Terassin lipan kanssa on aika helppo pelata kattokulmilla. Harjakatolla tehtynä luultavasti halvin tehdä nimenomaan niin, tulee vain vähän korkeampi kantakorkeus ristikoille tai sitten loivempi kattokulma. Henkkoht en ymmärrä murrettua harjakattoa, jos sinne pystypätkälle ei tule ikkunoita, mutta makuasioita.

Lasikattoa miettiessä kantsii myös huomata, että jos haluaa lasittaa kokonaan, niin kesällä se on melkoinen pätsi, kun se on sitä umpikatollakin.

Lippojen varjostavuuden suhteen: talvella ja keväällä auringon kulmat on semmoset, että paistaa kyllä sisään pitkänkin lipan alta ja kesällä korkealta paistaessa se varjostus on vaan hyvä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Minua vähän huolettaa, että jos tuosta tuolleen loogisesti jatkaa, niin tulee "tunkkainen lippa" siihen, joka aiheuttaa varjostusta. Siis ei katastrofi, muttei hyväkään. Lasi taas joo, no toimisi (sädekaihtimilla), mutta jos haluaa ison L-mallin terassin tuohon niin tulee hintaa pelkällä lasikatteelle varmaan aika paljon (ja valokate harmaantuu kyllä 3:ssa vuodessa, niin mietin hyötyä siitäkin sitten..). Tavoitteena tuohon siis sellainen 25-35m2 katettua terassia.

Meillä on lounaan puoleinen takaterassi tämän tyylisesti katettu ihan perinteisellä harjakaatolla. Kun terassi on vain n. 2,5m syvä ja jotain 10m leveä, ja terassin lattia n. 25 cm huoneen lattiaa alempana ei terassi tunnu matalalta, eikä se ikkunasta katsottunakaan vaikuta mitenkään ylettömän "tunkkaiselta", vaikka näkymää vielä hieman varjostaa tuon lipan alla kulkeva palkki. Siis meidän, käyttäjien kannalta tuo on ihan toimiva ratkaisu, joskin terassi on melko kapea, jonka takia siihen on tehty "laajennus" jossa ei ole kattoa ollenkaan.

Yksi ehdoton plussa tuossa on se että se pitää olkkarin huomattavasti viileämpänä. Samalla seinällä on makkari, jonka kohdalla ei lippaa enää ole, siitä huoneesta tulee ihan mahdoton pätsi.

Naapurista päin katsottuna tuo katto on raskaan näköinen. En tiedä vaikuttaako se että on tiilikatto jotenkin asiaan, mutta katto näyttää vähän siltä että se tavallaan musertaa talon alleen, kun "räystäät" jatkuvat loputtomiin seinän ulkopuolelle. Käytännössä tuo ei häiritse mitenkään, koska omalta pihalta katseltuna tuota ilmiötä ei vielä näe, ja tuolta suunnalta ei juuri koskaan muutenkaan taloa katso, ellei jostain syystä välttämättä mene sinne taloa katselemaan.

Joskus 10 vuotta sitten joku kävi kauppaamassa ilmakuvia talosta, ja niissä kuvissa talo näytti kyllä ihan naurettavalta, ei sitten maksettu rahaa taulusta jossa on 50% taulua tummanharmaa löntti, jonka ympärillä vähän vihreetä nurtsia ja parkkipaikkoja.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 273
Ei se lasikaan autuaaksi tee katteessa. Talvella siihen sataa lumi/tai huurtuu/jäätyy, jolloin vie valoa sisältä. Lasikate vaatii myös sädekaihtimet, että ei paahdu ja on käytettävissä kesäisin --> vie jälleen valon. Tokihan lasiterassi itsessään on hyvä, mutta kalliskin (jos ison tahtoo). Kai se silti on lasilla mentävä, osin pettynyt kyllä olen.. Mut jokainen tavallaan tietysti =).

Rakennusvalvonnan kanssa oli miitti. Pitää olla harjakatto, prkl, poikkeuslupaa vissiin haettava ja kokeiltava onnea.
Onko jollakin heittää referenssikuvaa sellasesta harjakatosta, joka on nostettu niin korkealle, että kattokulmaa saa muutettua niin loivaksi, että voi toteuttaa 3,8m-4m katteen umpinaisena.
Laskuissa voi käyttää (tan 8 astetta * katteen pituus, niin saa selville paljonko kate laskee..)

En ole löytänyt vielä yhtään "syvää terassia" harjakatoista, katoin kuitenkin mielestäni "kaikki viimeiset 5v asuntomessutalotkin".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Varmaan noihin lämpötiloihinkin vaikuttaa, millaisella paikalla tontti on. Omalla peltoaukealla olevalla tontilla tuulee joka suuntaan ja mitään tukalaa kuumuutta ei saa millään. Ennemmin haluttaisiin juuri sitä kuumuutta terassille ettei tarvisi vaatteita.
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
802
Rakennusvalvonnan kanssa oli miitti. Pitää olla harjakatto, prkl, poikkeuslupaa vissiin haettava ja kokeiltava onnea.
Onko jollakin heittää referenssikuvaa sellasesta harjakatosta, joka on nostettu niin korkealle, että kattokulmaa saa muutettua niin loivaksi, että voi toteuttaa 3,8m-4m katteen umpinaisena.
Laskuissa voi käyttää (tan 8 astetta * katteen pituus, niin saa selville paljonko kate laskee..)
Tämä nyt ei mene ihan tuohon, mutta tuossa on koko talon mitalta 2m terassia ja sitten tuommoinen 5m leveä syvennys, joka on 5m syvä. Räystäitä ei noissa luvuissa mukana.
Screenshot 2020-01-28 at 14.22.19.png

Lasitus on tarkoitus laittaa jossain kohti tuohon syvempään osaan terassia. Lasikattoakin mietittiin, mutta nykyisessä talossa on umpinaiseksi muutettu terassi, joka on kesällä älytön pätsi, joten todettiin, että pelti saa riittää. Tässä toki se, että iltapäivästä aurinko paistaa jo niin, että tuo syvempi osa ei varjosta sisätiloja.

Sanoisin, että korkeampi ristikko vaan. Kustannus rakennusvaiheessa ei liene suuren suuri ja helpompi kulkea yläpohjassa tai vaihtoehtoisesti saa käyttöullakkoristikot tms.
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 770
Miksi vain syvempään osaan? Eikö olisi parempi vaan laittaa tuohon matalimpaan kohtaan johon katto loppuu?
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 273
Ideoita vessan kokoon, kuinka pieni se voi olla että siinä voi juuri ja juuri tarpeet tehdä ja kädet pestä? 100x130cm, 90x120? 100x120, 100x100? 80x140cm?

Tavoitteena siis mahdollisimman pieni vessa, jossa on vain pytty ja käsienpesumahdollisuus.. Vapaasti lattialla oleva perusmalli vie TM-rakennusmaailman mukaan 1250mm*850mm ja seinässä leijuva vähemmän, mutta sen mittoja ei kerrottu samaisessa artikkelissa.

Wc:n saisi helposti mahtumaan tuohon ilman "omia seiniä", mutta meille wc on "ei käy" samassa tilassa pesuhuoneen kanssa. Sen saisi myös helposti istutettua isompana siten, että se veisi tilaa kodarista, mutta vastaavasti KHH on niin tärkeä tila, ettei sieltä kiinnostaisi nipistää.

1. Isontaako vessan pituutta esim. 120cm ja kaventaa suihkujen (2 suihkua) tilaa 180 senttimetriin nykyisestä 200cm (240cm on isoissa okt ns. normaali kahdelle suihkulle, puristettu jo tuohon 200cm:kin).
2. Toimisiko L -malliset suihkut, eli isontaa wc:tä esim. 120-140cm pituiseksi ja suihkut tulisikin kahdelle seinälle L muotoon, eli ns. wc-seinälle ja pitkälle seinälle. Tässä mahdollinen "rumuus" huolettaa tietysti.
3. WC:tä voi kasvattaa "alaspäin", jolloin se toki saadaan helposti mahtumaan ihan minkä kokoisena vaan, mutta tällöin se vievie tilaa kodarista, joka ei houkuttele.
4. Tuohon on muodostumassa ns. "käytävä", ajateltu et minimi 100cm sille.
5. Vessasta voisi luopuakin, mutta ei sekään oikein innosta. Tietysti voisi ehkä harkita jotain superohuita seiniä/näkösuojia sille, niin saisi lisäsenttejä siihen nipistettyä (kuvassa 10cm seinät)

Oikeastaan kysymys kuuluu: Kuinka pieni voi wc-olla (joka ei ole "arkikäytössä)? Sitten on vaan mietittävä, mistä tilaa sille myydään: kodarista, suihkutiloista, vai pienestä pukkaristakin. Jos sen saisi survottua esim. 100cm*100cm tilaan, niin ei tarvitsi luopua mistään (paitsi vessan mukavuudesta).

Missään ei varsinaisesti lue, miten pieni vessa voi olla..

upload_2020-1-29_15-46-10.png

upload_2020-1-29_15-47-13.png
upload_2020-1-29_15-5-59.png upload_2020-1-29_15-46-10.png upload_2020-1-29_15-47-13.png upload_2020-1-29_15-5-59.png upload_2020-1-29_15-46-10.png upload_2020-1-29_15-47-13.png upload_2020-1-29_15-47-13.png

upload_2020-1-29_15-5-59.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Ideoita vessan kokoon, kuinka pieni se voi olla että siinä voi juuri ja juuri tarpeet tehdä ja kädet pestä? 100x130cm, 90x120? 100x120, 100x100? 80x140cm?
Meillä on 195x85 (ikean 80cm allaskaappi toisessa päässä, syvyys kahvojen kanssa 51cm. Ovi "keskellä" ja pytty toisessa päässä). Tuo on ihan arkikäytössä ja pituudesta voisi 20cm napsaista ilman että tuntuisi missään, mutta tämä ei nyt varsinaisesti auta sinua yhtään :).

Hihavakiolla sanoisin kun kävin testi-istumassa tossa että 65cm leveyttä riittää pytyllä istumiseen eikä ota vielä kyynerpäät, polvet tms. seinään, joku 200kg läski saattaisi tarvita 70cm, mutta jos minivessa muutenkin on vain "paniikkia" varten olemassa niin varmaan mahtuu läskikin jos tarve iskee.

Jos meiltä ottaa 20cm pois pituudesta niin tilaa jää vielä "hyvin" operoida altaallakin. Pytyllä kun koe-istui niin joku metrin verran tartti tilaa syvyyssuunnassa (ihan tavis pöntti ~70cm syvä ja 5cm irti seinästä) eli jos pönttö olisi seinässä niin 95cm.

Tästä voi johtaa että 90x65 riittää tavallisenkin pöntön kanssa jos se on seinässä kiinni. Intergoitulla voisi vesisäiliöstä saada 5cm pois ja istuin osasta ehkä toisen 5 jos valitsee sopivan mallin, jolloin absoluuttinen minimi olisi 80x65. Ja jos sitä vessaa käytetään todella harvoin niin sivusuunnasta saa vielä nipistettyä 5cm pois eli 80x60.

Arvaisin että nyt tulee ongelmaksi jo altaan sijoittaminen. Tuo sinun kuva 2 on aika hyvä, tosta kun nostaa tuon altaan metrin korkeuteen (käyttömukavuus kärsii, mutta tätähän ei varsinaisesti käytetty...) niin 60cm leveässäkään vessassa se ei välttämättä tule tielle...

Eiks tuo vessahomma oli kohtuullisen simppeli demota ihan kotona, huoneen kulmasta saat 2 kokoseinää, pytty toista vasten (pytyn tilan teippaat lattiaan) ja allas toiselle, keräät pari maitopurkkia ja teippaat ne yhteen niin saat aidon altaan 3d mallin seinälle roikkuun. Tuolin tms sijoitat "haamuseinien risteykseen "kulmaksi, toinen avoin seinä on oviaukko ja toiseen vedät pari narua/teippiä esteeksi tuolia ja kiinteää seinää hyväksi käyttäen. Pönton kohdalle joku jakkara jolloin voit istuskella siinä ja miettiä että kuinka lähellä on narut ja sun altaan 3d malli.

Jos arvata saa niin 90x70 tilaan mahtuu "heittämällä" kaikki.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Suosittelisin miettimään uudestaan, jos miettii että kuinka pieni wc voi olla. Mikään ei vituta niin paljoa, kuin liian pieni wc. Jää helposti käyttämättä.

En tiedä minkä kokoinen wc nyt on, mutta kokeileppas mennä nykyisessä wc:ssä vaikka pöntön ja kalusteiden väliin tarpeille. Tai mahdollisesti pöntön ja seinän väliin. En tiedä onko jälkikasvua ja minkä ikäistä, mutta mietippäs tilannetta jossa lapsi tarvitsee apua pöntöllä eikä sinne vain mahdu auttamaan. Joo, voi toki rajoittaa käytön vain siihen toiseen isompaan vessaan, mutta onko tuo toinen vessa silloin käytännöllinen/tarpeellinen?
 
Siis häh? Miksi sun tai kenenkään muun pitäisi suorittaa jotain akrobaattiliikkeitä pöntön ja seinän välissä? Mitä sellaista apua lapsi voisi pöntöllä tarvita etteikö sitä minivessan oviaukosta pysty hoitamaan? Omat muistikuvat muutaman vuoden takaa on se että kun muksu on jöötinsä pönttöön vääntänyt niin kuuluu "pyyhkimään!!!!!!" ja kun meet paikalle niin vesseli on perse pystyssä lattialla, otat paperia, pyyhit hanurin ja vippaan paperin pönttöön, vedät vessan ja häivyt paikalta...

Asioista tietysti varmaan voi tehdä vaikeita jos oikein tekemällä yrittää...
 
Tuolla hieman tapaa hieman halvempi testailla kuinka mukavaa se on käydä tarpeilla ahtaassa kopissa. Joka tapauksessa kannattaa kokeilla/testata jos meinaa jonkin paikan ahtaaksi tehdä. Hieman halvempaa kuin todeta talon valmistuttua että vituix män. Tuossa pohjakuvassa tuo pöntön etureuna on todella lähellä ovea.

Teetkö tuon ylläkuvaamasi tapahtuman mielummin vessassa, vai käytävästä koitat kurotella suorittamaan tapahtumaa?
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Ainoaksi vessaksi ei varmaan jotain koppia kannata miettiä mutta kakkosvessalle ihan sama kun ei siellä kukaan käy kuin suurimmassa hädässä edes noin lähtöajatuksena
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Teetkö tuon ylläkuvaamasi tapahtuman mielummin vessassa, vai käytävästä koitat kurotella suorittamaan tapahtumaa?
Kyllä mä tuon homman käytännössä nytkin hoidin (mielestäni ihan kohtullisen isossa vessassa) käytännössä käytävän puolelta, vesseli kun oli perse pystyssä heti siinä oven takana. Mikä on aikuisella ihmisellä ongelmana ottaa paperia max metrin päästä ja painaa nappia max metrin päästä, jokaisella jo pelkästään kädet on melkein noin pitkät.

Sitten kun vielä arvioidaan että talossa on toinenkin vessa, niin max 50% kerroista - varmasti pienempi jos vesselille sanotaan että käytä ensijaisesti tuota toista - osuu pikkukoppiin ja joka toisella kerralla se on "sun vuoro" ja jos vesseli on päiväkodissa niin ei välttämättä väännä sitä jöötiä edes joka päivä ja aikaikkuna kun pyyhkimistä tarvitaan on max 2 vuotta. Sanotaan siis että 300 kertaa vuodessa*2vuotta, tuosta pois toisen vessan käytöt ja vaimon vuorot niin käyt yhden lapsen osalta 150krt. Pieni vessa aihettaa hommaan 5-10sec ylimääräisen työn -> lapsen elinaikana hyvin pienen vessan haitta on siis 1500sec aka 25min sinulle ja samalla saa paikatkin vähän venettelyä :).

Veikkaan että tuo ylimääräinen tila jonka säästää on missä tahansa muussa tilassa paremmassa käytössä...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
693
Mittasimpa meidän kakkosvessan johon käynti kodinhoitohuoneesta. 110x150cm, normipytty ja pieni allas/kaappi. Kulmaan jää vielä tilaa hyllykölle. Tuosta voisi kyllä hyvin napsaista 10-20cm joka suunnasta pois käymättä vielä liian ahtaaksi. Toinen vessa sitten toki isompi.

kuva.jpeg
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Kyllä mä tuon homman käytännössä nytkin hoidin (mielestäni ihan kohtullisen isossa vessassa) käytännössä käytävän puolelta, vesseli kun oli perse pystyssä heti siinä oven takana. Mikä on aikuisella ihmisellä ongelmana ottaa paperia max metrin päästä ja painaa nappia max metrin päästä, jokaisella jo pelkästään kädet on melkein noin pitkät.

Sitten kun vielä arvioidaan että talossa on toinenkin vessa, niin max 50% kerroista - varmasti pienempi jos vesselille sanotaan että käytä ensijaisesti tuota toista - osuu pikkukoppiin ja joka toisella kerralla se on "sun vuoro" ja jos vesseli on päiväkodissa niin ei välttämättä väännä sitä jöötiä edes joka päivä ja aikaikkuna kun pyyhkimistä tarvitaan on max 2 vuotta. Sanotaan siis että 300 kertaa vuodessa*2vuotta, tuosta pois toisen vessan käytöt ja vaimon vuorot niin käyt yhden lapsen osalta 150krt. Pieni vessa aihettaa hommaan 5-10sec ylimääräisen työn -> lapsen elinaikana hyvin pienen vessan haitta on siis 1500sec aka 25min sinulle ja samalla saa paikatkin vähän venettelyä :).

Veikkaan että tuo ylimääräinen tila jonka säästää on missä tahansa muussa tilassa paremmassa käytössä...
Jokainen toki arvostaa eri asioita talossaan ja rakentaa sellaisen kuin haluaa. Mutta jos jossakin meinaa oikoa tai ahtaa jonkin huoneen nurkkaan tai alle puolen neliön, suosittelen edelleen testaamaan sitä ennen kuin sen rakentaa.

Jos itse tuon pohjan mukaisen vessan rakentaisin, jättäisin tuon kopin ennemmin vaatekaapiksi. Ja jos on tarve saada se toinen pönttö, niin jättää tuosta nuo seinät tekemättä. Mutta tämä oli nou-nou maustevoille. Kun tuonne on tarvetta se toinen pönttö saada seinillä varustettuna, kannattaa miettiä toisen suihkun jättämistä pois. Kaksi suihkua on kieltämättä käytännöllinen, mutta vain murto-osan ajasta. Huomattavasti enemmän käyttöä on toiselle pöntölle. Tokihan tämäkin riippuu siitä kuinka usein saunoo ja millä miehityksellä.

Pointtina se, että kun alkaa rakentamaan ja sitä suunnittelee, niin jos meinaa tuollaista todella pientä koppia tehdä, kannattaa testata. Ja miettiä usemman kerran kuin kaksi. Samoin kuin ikkuinoiden ja ovien sijoituksia. Ei kannata liian ahtaaseen tilaan änkeä liikaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Tavoitteena siis mahdollisimman pieni vessa, jossa on vain pytty ja käsienpesumahdollisuus.. Vapaasti lattialla oleva perusmalli vie TM-rakennusmaailman mukaan 1250mm*850mm ja seinässä leijuva vähemmän, mutta sen mittoja ei kerrottu samaisessa artikkelissa.
Seinävessan kanssa se huoneen lattia voi olla vähän pienempi, mutta ei se talon pohjasta vähempää tilaa vie. Kuten noista kuvista voit nähdä niissä on tuossa istuimen takana tuollainen hylly, jonka alle se vesisäiliö on asennettu. Sinään upotettu wc istuin vie vähemmän tilaa vain joissan hyvin harvinaisissa tapauksissa, jossa seinään säiliön yläpuolelle jää jotain tekniikkaa tms..

Yhden mestan tiedän jossa oli seinävessan takana tekninen tila, säiliön yläpuolelle tuki LTO kone ja sen alle keskusimuri, joten periaatteessa tuo seinävessa vei vähemmän tilaa.

E: Niin sanottu töpöhäntäpytty voidaan asentaa muutaman sentin lähemmäs seinää kuin normaali lattiaviemäripytty.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
464
Komppaan myös tätä. Ei tarvi kuskata sitä pakkasilmaa asunnon läpi takkaan. Meillä tulee paloilma Uuniseppien AIR-hormia pitkin. Ei mikään autuaaksi tekevä ratkasu mut sytyttämisen jälkeen toimii ihan hyvin.
Suosittelen ehdottomasti. Osaava muurari hoitaa kyllä homman eli mistään valmiista torven pätkistä takan sisään ei kannata maksaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Ideoita vessan kokoon, kuinka pieni se voi olla että siinä voi juuri ja juuri tarpeet tehdä ja kädet pestä? 100x130cm, 90x120? 100x120, 100x100? 80x140cm?

Tavoitteena siis mahdollisimman pieni vessa, jossa on vain pytty ja käsienpesumahdollisuus.. Vapaasti lattialla oleva perusmalli vie TM-rakennusmaailman mukaan 1250mm*850mm ja seinässä leijuva vähemmän, mutta sen mittoja ei kerrottu samaisessa artikkelissa.

Wc:n saisi helposti mahtumaan tuohon ilman "omia seiniä", mutta meille wc on "ei käy" samassa tilassa pesuhuoneen kanssa. Sen saisi myös helposti istutettua isompana siten, että se veisi tilaa kodarista, mutta vastaavasti KHH on niin tärkeä tila, ettei sieltä kiinnostaisi nipistää.

1. Isontaako vessan pituutta esim. 120cm ja kaventaa suihkujen (2 suihkua) tilaa 180 senttimetriin nykyisestä 200cm (240cm on isoissa okt ns. normaali kahdelle suihkulle, puristettu jo tuohon 200cm:kin).
2. Toimisiko L -malliset suihkut, eli isontaa wc:tä esim. 120-140cm pituiseksi ja suihkut tulisikin kahdelle seinälle L muotoon, eli ns. wc-seinälle ja pitkälle seinälle. Tässä mahdollinen "rumuus" huolettaa tietysti.
3. WC:tä voi kasvattaa "alaspäin", jolloin se toki saadaan helposti mahtumaan ihan minkä kokoisena vaan, mutta tällöin se vievie tilaa kodarista, joka ei houkuttele.
4. Tuohon on muodostumassa ns. "käytävä", ajateltu et minimi 100cm sille.
5. Vessasta voisi luopuakin, mutta ei sekään oikein innosta. Tietysti voisi ehkä harkita jotain superohuita seiniä/näkösuojia sille, niin saisi lisäsenttejä siihen nipistettyä (kuvassa 10cm seinät)

Oikeastaan kysymys kuuluu: Kuinka pieni voi wc-olla (joka ei ole "arkikäytössä)? Sitten on vaan mietittävä, mistä tilaa sille myydään: kodarista, suihkutiloista, vai pienestä pukkaristakin. Jos sen saisi survottua esim. 100cm*100cm tilaan, niin ei tarvitsi luopua mistään (paitsi vessan mukavuudesta).

Missään ei varsinaisesti lue, miten pieni vessa voi olla..
Pienimmän mahdollisen koon tavoittelu on aina hieman vaarallista. Edes vähän liian pieni, ja se tila tuntuu loppuvan kesken.

Briteissä suosittelevat julkisten käymälöiden WC-kopeille minimikooksi 850 × 1500 mm (joka jättää sisäänpäin kääntyvän oven kanssa vessaan sen aivan liian pienen 450 mm pyörähdysympyrän. Siis sen jossa jalat hipovat pyttyä ja selkä seinää ovea avatessa.

Tällä, ja tuolla laittamallasi rakennusmaailman luvun perusteella tuo 850 mm on minimileveys seinästä seinään jos pytty on keskellä tuota lyhyttä seinää.

Pituus on vaikeampi. Itse sanoisin, että tuo rakennusmaailman 1250 mm on hyvä minimimitta, jotta pytyltä mahtuu oikeasti aikuinen nousemaan ylös törmäämättä siihen (ulospäin aukeavaan) oveen.

Koska WC:ei tarvitsee kuitenkin oven ja altaan, niin nämä saa kun tuota 850 mm hieman levittää. (Pieni päällekäisyys tuon pytyn 1250 × 850 mm ruudun ”etukulman” kanssa ei haitanne, mutta et varmaan halua altaan peittävän kuvan kaltaisesti noin isoa osaa oviaukosta.)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
159
Onko näissä talojen rakenteissa eri toimijoilla niin merkityksellisiä eroja, että olisi vaikutusta valintaan?

Jotkuthan tarjoavat oletuksena esim. mineraalivillan ja lisärahaan jonkun paremman hengittävän eristeen ainakin... Puhutaan siis näistä normi puurakenteisista pakettitaloista, ei kivitaloista tai hirsitaloista tms.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 722
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom