VAG autojen monet ongelmat

Katsastusyritys pysyy vailla mitään perusteluja kannassaan, ettei mitään virhettä olisi tapahtunut ja näin ollen ei suostu korvaamaan mitään, ei edes jälkitarkastuksen maksua.

Ihmettelen yrityksen toimintalogiikkaa selvässä asiassa. Mainehaitta lienee paljon isompi vahinko heille jatkossa kuin, että olisivat ottaneet vastuun virheestään.

Asian käsittely jatkuu, mutta nyt sitten viranomaistutkinnassa.
Jatkoa tälle.

KKV:n kannanotto asiaan on, että katsastus on ollut virheellinen ja minulla auton omistajana olisi oikeus saada korvausta siitä aiheutuneisiin ylimääräisiin kustannuksiin.

Katsastusfirma ei aio noudattaa KKV:n suositusta.
 
Prosessi on vielä kesken ja ei tässä mitään paniikkia ole. Melkoinen sirkus sen sijaan kylläkin. Asia on myös Traficomin katsastusvalvonnan käsittelyssä ja sieltä palaavat vielä asiaan.

Eli seuraan vielä miten tässä käy ja jos lopputulema kaiken jälkeen on, että pitäytyvät kannassaan, niin sitten harkitsen firman nimen julkistamista.
 
Oletan että joku pikkufirma.

Täälläkin yks konttori, hinta kylän halvin. Autothan ei yleensä mene läpi ja vittuilut saa kaupan päälle että mitä paskoja tänne roudaat tms.. ja ajokielto vielä ole hyvä. Naapuri jobbarin autot kyllä menee heittämällä läpi.
En siis itse ikinä käynyt siellä, jotkut tutut käy kokeilee onneaan kerran pari :)

Mutta joo, odotellaa miten sulle käy.
 
Passat 2017 tehdasasenteisen webaston kaukosäädin teki ensin sen että hiljalleen etäisyys jolla kapula sai autoon yhteyden lyheni koko ajan ja lopulta webastoa ei sitten saanut enää ollenkaan kapulasta päälle, vilkuttaa vain värejään. Sisältä paneelin napista ja ajastamalla toimii normaalisti.

Autosähköpajan arvio oli että autossa oleva webaston antenni olisi sökö. Tehdasasenteiseen ei saa yksittäisiä varaosia vaan sieltä pitäisi kait enempi vaihdella pakettina ja kustannusarvio 700e plus työt.

Rupesin vain miettimään että olisiko vika mahdollista kuitenkin olla kaukosäätimessä? Onko tullut muille vastaan tällaisia. Säädin on sellainen pieni ja kulmikas. Sen uusiminen olisi halvempaa mutta ihan hyvä kustannus jos se ei olekaan syyllinen.
 
Onko kaukosäätimen pariston nastat paikoillaan siellä kaukosäätimen sisällä. Kun nuo tulivat markkinoille, niin useammasta lähti nuo paristojen nastat irti piirilevyltä.
 
Passat 2017 tehdasasenteisen webaston kaukosäädin teki ensin sen että hiljalleen etäisyys jolla kapula sai autoon yhteyden lyheni koko ajan ja lopulta webastoa ei sitten saanut enää ollenkaan kapulasta päälle, vilkuttaa vain värejään. Sisältä paneelin napista ja ajastamalla toimii normaalisti.

Autosähköpajan arvio oli että autossa oleva webaston antenni olisi sökö. Tehdasasenteiseen ei saa yksittäisiä varaosia vaan sieltä pitäisi kait enempi vaihdella pakettina ja kustannusarvio 700e plus työt.

Rupesin vain miettimään että olisiko vika mahdollista kuitenkin olla kaukosäätimessä? Onko tullut muille vastaan tällaisia. Säädin on sellainen pieni ja kulmikas. Sen uusiminen olisi halvempaa mutta ihan hyvä kustannus jos se ei olekaan syyllinen.

Ilmeisesti kaken paristo vaihdettu? Oireet täsmäisivät ...
 
Kapulan patteri on vaihdettu joo. Pitää vielä noita sisuskaluja tutkia siitä.

Uusi kaukosäädin ei paljoa maksa, mutta sen parittaminen taisi olla vähän tuskaa. Onnistui lopulta VCDS:n kautta, mutta helpompi olisi vissiin ollut akku irti ja pitää jotain painiketta pohjassa kun kytkee virrat.
 
Kapulan patteri on vaihdettu joo. Pitää vielä noita sisuskaluja tutkia siitä.
Auton avaimissa yms.kannattaa todella pysyä merkkipattereissa. Mulla oli Lidlin Tronicit samalla 220mAh kapasiteetilla, kuin muutkin ja heti kyykkäs avain jos sai vähänkin kylmää esim . Loppu auton availun ja sulkemisen ongelmat kun vaihtoi oikeisiin paristoihin .
 
Kannatta pysyä noissa merkkipattereissa tärkeämmissä kohteissa,minullakin on ollut noita Lidlin Tronic nappipattereita jotka on ollut kuolleita jo paketissa vaikka pitäisi olla 2-3 vuotta käyttöaikaa jäljellä.
 
Mikä Audi A3:ssa on vikana. Lämmityslaitteen tehot ajoittain hiipuu kokonaan, ja alkaa puhaltamaan kylmää. Sitten taas hetken päästä lämpenee ja alkaa puhaltamaan lämmintä.

- Termostaatti vaihdettu (lämmöt ok)
- PTC-vastus vaihdettu (ei vaikutusta. vaikka oli rikki vanha.)
- Ei ole silikaattipaisaria
- Toimiessaan tulee yli 60c puhallusta
- Ei toimiessaan arviolta melkein lämmittämätöntä ulkoilmaa, tai lähelle sitä.
- Vesiventtiiliä ei näy autossa olevan
- Läppämoottorit toimii
- Kaikki anturit mitä vcds:llä saa ilmatoinnista näkyviin, antaa järkeenkäypiä lukemia.
- Ei auta vaikka laittaisi HI asentoon lämmityksen.
- Jos olis kenno jotenkin tukkeutunut niin miksi kuitenkin tulee yli 60c ilmaa välillä...
- Ongelma koskee sekä vasenta että oikeaa puolta.
 
Kansivika voi myös oireilla noin, eli pakokaasua pääsee vesikanavaan, joka sitten tekee kuplan eikä vesi kierrä.
 
Mikä Audi A3:ssa on vikana. Lämmityslaitteen tehot ajoittain hiipuu kokonaan, ja alkaa puhaltamaan kylmää. Sitten taas hetken päästä lämpenee ja alkaa puhaltamaan lämmintä.

- Termostaatti vaihdettu (lämmöt ok)
- PTC-vastus vaihdettu (ei vaikutusta. vaikka oli rikki vanha.)
- Ei ole silikaattipaisaria
- Toimiessaan tulee yli 60c puhallusta
- Ei toimiessaan arviolta melkein lämmittämätöntä ulkoilmaa, tai lähelle sitä.
- Vesiventtiiliä ei näy autossa olevan
- Läppämoottorit toimii
- Kaikki anturit mitä vcds:llä saa ilmatoinnista näkyviin, antaa järkeenkäypiä lukemia.
- Ei auta vaikka laittaisi HI asentoon lämmityksen.
- Jos olis kenno jotenkin tukkeutunut niin miksi kuitenkin tulee yli 60c ilmaa välillä...
- Ongelma koskee sekä vasenta että oikeaa puolta.
Jos sisäkierrossa on ilmaa, niin sieltä tulee kyllä myös lötinää kun se poistuu. Ilmastoinnissahan on joku läppä jolla säädellään ulkoa tulevan ilman määrää, itse kyllä osoittelisin ensin sitä sormella. Toki voi niitä tulipellin läpi meneviä letkuja käpälöidä lämpötuntemusten toivossa, en vaan tiedä miten ahdasta a3:ssa on, eiköhän ne jostain löydä käsiin purkamatta pakosarjaa. Lähinnä jos lämmintä ei tule, ja paluuletkukin on lämmin niin ongelma ei ainakaan kierrossa, eikä kennossa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
293 740
Viestejä
5 021 640
Jäsenet
80 574
Uusin jäsen
tav82

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom