- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 468
No tuota varmaan kannattaa lähteä kalastamaan jostain klassisen ajan historiaa koskevia tutkimuspapereita jakavista portaaleista. Veikkaan että jos pitäisi listata top 5 tutkituinta tuon ajan henkilöä (tai vaikka koko ihmiskunnan historian ajalta) niin Jeesus on siellä aikalailla piikissä. Joten on jotenkin absurdia väittää että noita tutkijoita ei olisi kovin montaa.
Niitä ei muuten ole. Akateemiset kriteerit täyttäviä tutkijoita, jotka ovat tutkineet juuri Jeesuksen historiallisuutta. Tai voi olla mutta en ole löytänyt.
Suosittelen paneutumaan myös suomalaisen argeologiaan paneutuneen hieman toisesta vinkkelistä katsovan Eero Junkkaalan tutkimuksiin. Vaikka hän onkin teologi hän väitteli argeologian alalta teologian tohtoriksi. Täällä hän avaa kansan tajuisesti argeologiaa ja sen suhdetta raamattuun ja tällää kertoo mainitsemastani väitöskirjastaan josta löydät sen myös luettavana pdf tiedostona.
Hänen väitöksensä käsittelee Egyptiläisen faaraoiden sotaretkiä. Ei Jeesuksen historiallisuutta. Hän on varmasti pätevä siinä tutkimuksen aiheessa mutta jos hän on tutkinut Jeesuksen historiallisuutta niin lukisin mielelläni hänen tutkimuksensa aiheesta.