- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 2 953
Henkilökohtaisesti en jaksa enää meuhkata siitä, mihin kunkin tulisi uskoa tai olla uskomatta. Joskus reilu 10v sitten kävin mielenkiintoisia keskusteluita skeptis-palstalla, suuntaan ja toiseen.
Siinä oppi sen, että sekä kovan linjan skeptikko sekä palstalle eksynyt "suurempiin voimiin" uskova voi olla yhtä ahdasmielisiä muita kohtaan, ja suhtautuminen muihin ihmisiin ei oikeastaan eronnut uskomusten määrällä tai niiden puutteella.
Erosin itse kirkosta noihin aikoihin, ja kyseessä oli lähinnä vain tarpeettomasta systeemistä irti päästäminen. Ajattelen omalla tavallani, olevani "universumin" osa ja olkoon se sitten minun luojakuvani (sanaan Luoja liittyy painava uskonnollinen alleviivaus, mutta menköön). Eli olen osa tätä kuvaa. Eli jos nyt jotenkin yritän kuvailla asiaa, ajattelen eläväni tämän ihmiskokemuksen parhaani mukaan, ja on mielenkiintoista nähdä mitä tämän jälkeen. Maailmankaikkeus on niin älykäs ja luova sinällään, etten
kuulu siihen ryhmään kuitenkaan, joka sanoo kuoleman olevan kuin virrankatkaisu, että lakkaisin olemasta. Olen jossain vapaa-ajattelijan/budhisti/agnostikko tienoilla, joka uskoo luovansa oman ihmiskokemuksensa täällä, omilla teoillaan
ja päätöksillään. Ja ihmiselo on "tanssi" muiden kanssa, kukin tekee sitä samaa sen pohjalta mihin sitten uskoo tai ei.
Ja ajattelen että elämän laatua mitataan sen onnellisuuden määrällä eli uskotpa sitten jehovaan, jeesukseen, kaktukseen tai et sitten usko mihinkään mutta olet onnellinen sen pohalta, se riittää.
Ja annat muille vapauden uskoa siihen, mihin itse haluavat, vaikka se välillä näyttäisi äärimmäiseltä. Historia lienee jo opettanut sen, että väkisin käännyttäminen, olkoon se miten "kristillistä" omasta mielestään,
on luonut vain lisää terroria ja kuolemaa. Tässä lienee se suurin oppitunti ihmiskunnalla näissä uskon tai uskomattomuuden asioissa.
Ps. Lisään nyt sen verran että henk.koht olen pitänyt raamattua sellaisena "jarruna" oman mielensä laajentamisessa. Se ja kirkko (ja lähinnä kirkko) kun on opettaneet ihmiset pelkäämään helvettiä ja viimeisiä tuomioita ja muuta sen sellaista. Jos nyt ajatellaan että Jeesus oli enemmänkin sellainen ensimmäinen henkisten asioiden opettaja, joka yritti ihmisiä saada suuntautumaan positiivisuuteen ja näin tuomaan se "paratiisi" maan päälle, siinäpä se paras anti kirjasta. Tietääkseni uskontotiede kuitenkin on enemmän sen teorian kannalla, että kysein henkilö oli olemassa.Kirkko sitten "maustoi" kirjaa ja poisti asioita siitä myös, saadakseen ihmiset pelkäämään kuoleman jälkeisiä tapahtumia, tulemaan kirkkoon ja maksamaan kolehtia.
Eli helvetti on olemassa. Mutta se on maan päällä, toisiaan kun ympärille katselemme, mihin ihmiset ajautuu yksilöinä ja ryhminä. Tai käy henk.koht kamppailuita. Ja tämän kokemuksen jälkeen, mitä ikinä sitten tapahtuukaan, mihin se oma tietoisuun meneekään, helvettiä tai tuomioita ei ainakaan ole. Mutta on pähkäilyä siitä, mitä teki tai jätti tekemättä ihmiselämässä, kylläkin....
Raamattu on kirja täynnä hyvin sekavia tapahtumia, osa on pyytettömästi kirjoitettuja, osan kirjoittajien teksteistä on suuntautumisiensa sumentavaa (tuomitsevaa). Ja ei ihme että kirjasta jaksellaan tapella ja tulkita, kun mikään siellä ei tunnu olevan samaan suuntaan. Ehkäpä uuden testamentin elämänohjeet jotenkin voisi olla nykyaikaan otettavia, mutta kokonaisuutena kysesssä on aika vanhentunut teos kaikin puolin.
Aika kovasti olen aikoinaan opiskellut kirjaa ihan uteliaisuuden pohjalta, lisäksi skeptisyyttä, henkisyyttä, alkuasukkaiden kirjoituksia, Maya- kansan jopa ufoista, rajatiedoista (koska minulla on asiasta mielenkiintoisia kokemuksia) ja paljon muuta eli olen aika laajasti lukenut juttuja ja ollut avoimin mielin, kuitenkaan mihinkään liikaa takertumatta. Yhteistä kaikelle kuitenkin on, että muutakin on "tuolla jossain", koska porina on aina ollut kovaa. Ei se pelkkää selvitymisvaistoa ole, kuten joskus olen nähnyt jonkun vähättelevän.
Näin se oma kuva asiasta on.
Siinä oppi sen, että sekä kovan linjan skeptikko sekä palstalle eksynyt "suurempiin voimiin" uskova voi olla yhtä ahdasmielisiä muita kohtaan, ja suhtautuminen muihin ihmisiin ei oikeastaan eronnut uskomusten määrällä tai niiden puutteella.
Erosin itse kirkosta noihin aikoihin, ja kyseessä oli lähinnä vain tarpeettomasta systeemistä irti päästäminen. Ajattelen omalla tavallani, olevani "universumin" osa ja olkoon se sitten minun luojakuvani (sanaan Luoja liittyy painava uskonnollinen alleviivaus, mutta menköön). Eli olen osa tätä kuvaa. Eli jos nyt jotenkin yritän kuvailla asiaa, ajattelen eläväni tämän ihmiskokemuksen parhaani mukaan, ja on mielenkiintoista nähdä mitä tämän jälkeen. Maailmankaikkeus on niin älykäs ja luova sinällään, etten
kuulu siihen ryhmään kuitenkaan, joka sanoo kuoleman olevan kuin virrankatkaisu, että lakkaisin olemasta. Olen jossain vapaa-ajattelijan/budhisti/agnostikko tienoilla, joka uskoo luovansa oman ihmiskokemuksensa täällä, omilla teoillaan
ja päätöksillään. Ja ihmiselo on "tanssi" muiden kanssa, kukin tekee sitä samaa sen pohjalta mihin sitten uskoo tai ei.
Ja ajattelen että elämän laatua mitataan sen onnellisuuden määrällä eli uskotpa sitten jehovaan, jeesukseen, kaktukseen tai et sitten usko mihinkään mutta olet onnellinen sen pohalta, se riittää.
Ja annat muille vapauden uskoa siihen, mihin itse haluavat, vaikka se välillä näyttäisi äärimmäiseltä. Historia lienee jo opettanut sen, että väkisin käännyttäminen, olkoon se miten "kristillistä" omasta mielestään,
on luonut vain lisää terroria ja kuolemaa. Tässä lienee se suurin oppitunti ihmiskunnalla näissä uskon tai uskomattomuuden asioissa.
Ps. Lisään nyt sen verran että henk.koht olen pitänyt raamattua sellaisena "jarruna" oman mielensä laajentamisessa. Se ja kirkko (ja lähinnä kirkko) kun on opettaneet ihmiset pelkäämään helvettiä ja viimeisiä tuomioita ja muuta sen sellaista. Jos nyt ajatellaan että Jeesus oli enemmänkin sellainen ensimmäinen henkisten asioiden opettaja, joka yritti ihmisiä saada suuntautumaan positiivisuuteen ja näin tuomaan se "paratiisi" maan päälle, siinäpä se paras anti kirjasta. Tietääkseni uskontotiede kuitenkin on enemmän sen teorian kannalla, että kysein henkilö oli olemassa.Kirkko sitten "maustoi" kirjaa ja poisti asioita siitä myös, saadakseen ihmiset pelkäämään kuoleman jälkeisiä tapahtumia, tulemaan kirkkoon ja maksamaan kolehtia.
Eli helvetti on olemassa. Mutta se on maan päällä, toisiaan kun ympärille katselemme, mihin ihmiset ajautuu yksilöinä ja ryhminä. Tai käy henk.koht kamppailuita. Ja tämän kokemuksen jälkeen, mitä ikinä sitten tapahtuukaan, mihin se oma tietoisuun meneekään, helvettiä tai tuomioita ei ainakaan ole. Mutta on pähkäilyä siitä, mitä teki tai jätti tekemättä ihmiselämässä, kylläkin....
Raamattu on kirja täynnä hyvin sekavia tapahtumia, osa on pyytettömästi kirjoitettuja, osan kirjoittajien teksteistä on suuntautumisiensa sumentavaa (tuomitsevaa). Ja ei ihme että kirjasta jaksellaan tapella ja tulkita, kun mikään siellä ei tunnu olevan samaan suuntaan. Ehkäpä uuden testamentin elämänohjeet jotenkin voisi olla nykyaikaan otettavia, mutta kokonaisuutena kysesssä on aika vanhentunut teos kaikin puolin.
Aika kovasti olen aikoinaan opiskellut kirjaa ihan uteliaisuuden pohjalta, lisäksi skeptisyyttä, henkisyyttä, alkuasukkaiden kirjoituksia, Maya- kansan jopa ufoista, rajatiedoista (koska minulla on asiasta mielenkiintoisia kokemuksia) ja paljon muuta eli olen aika laajasti lukenut juttuja ja ollut avoimin mielin, kuitenkaan mihinkään liikaa takertumatta. Yhteistä kaikelle kuitenkin on, että muutakin on "tuolla jossain", koska porina on aina ollut kovaa. Ei se pelkkää selvitymisvaistoa ole, kuten joskus olen nähnyt jonkun vähättelevän.
Näin se oma kuva asiasta on.
Viimeksi muokattu: