Unettomuus/univaikeudet

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Itselläni tuo mirtazapin myös satunnaisen säännöllisessä käytössä viime vuoden syyskuulta ja on ollut loistava apu. Annos on 1 - 3.75mg väliltä. Otan tarvittaessa, yleensä aamuvuoroissa.

Tämän lääkkeen apu on ollut sivuvaikutuksista huolimatta korvaamaton. Olen yleisesti pirteämpi. Ongelmani on yleensä se, että illalla ei vain väsytä, varsinkaan aamuvuoroissa kun joutuu menee maaten klo 21-22, joten en saa unta - lääke auttaa väsyttämään. Sitten taas iltavuorossa kun saan toteuttaa mun sisäistä ja oikeaa rytmiä klo 00 - 09 väliltä, niin en läheskään niin usein tarvitse lääkettä. Taitaa myös olla oma psyyke pelissä kun ei tarvitse nousta aamulla heti töihin.

Ehkä akupunktiolla, joogalla, kaikenlaisilla rentoutumisharjoituksilla, ym. saisin lääkkeeseen korvattavan avun kun olen sellainen ikuinen suorittaja persoona. Pitäisi vaan ottaa niskasta kiinni ja toteuttaa. Lääke on ollut toistaiseksi vaan se helppo vaihtoehto.

Taustoista sen verran, että syön äärimmäisen terveellisesti, harrastan liikuntaa aktiivisesti (erityisesti kuntosali), joten nämä asiat on reilassa. Toukokuussa tulee vanhan sängyn tilalle vielä tempur, joten sekin puoli korjautuu.

Olen aikanaan oppinut unettomuuteen tai huonounisuuteen, joten se kulkee jatkuvasti mukana. Nuorempana nukuin vaikka joku olisi imuroinut vieressä, nykyään kaikki unihygieniat pitää olla toteutettu. Niin se vain on muuttunut.. Ikää kuitenkin vasta 27.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Mirtazapin ei tahdo toimia jos joka päivä syö. Pari kertaa viikossa max niin toimii. Siis 7,5mg annos.
Siis tottakai tuohon lääkkeeseen tulee vähän resistenssii. Eli vaikutus heikkenee. Mutta se väsyttävä ominaisuus kyllä säilyy. Toki tarpeen mukaan hyvä pitää taukoja, vaikka sitten lyhyitä.

Ja tämä lääke toimii myös vähän erilailla eri ihmisillä, mitä aiheesta lukenut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Kerrankin hyvä artikkeli unionglemista! Lähes 1:1 omien kokemusten ja oireiden kanssa:
Inka herää jopa 24 kertaa yössä - näin unilääkäri ratkaisi vaikean unettomuuden ilman lääkkeitä

Virkistävää lukea KERRANKIN jotain oikeasti erilaista unettomuusjuttua missä ei ole niitä hiton samoja argumentaatiota joka kerta. Pitääkin ton artikkelin pohjalta kokeilla tehdä jotain muutoksia josko ne auttais nukkumiseen.

E: millähän ton sais tulostettua että vois näyttää lekurille..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
254
Mulla on/oli samaa vaivaa ja kun Oura sitten näyttikin, että unen laatu onkin parempaa kuin mitä luulin, niin se jo tuntui auttavan aika paljon. Onneksi en ollut sillon vielä lukenut tuon laitteen kyseenalaisesta tarkkuudesta :D

Btw. nyt kun on totuttanut kroppansa pätkäpaastoon, niin unen laatu tuntuu melkein paranevan mitä aikaisemmin syömisen lopettaa.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 469
Onneksi en ollut sillon vielä lukenut tuon laitteen kyseenalaisesta tarkkuudesta :D
Kyllä tuo aivan riittävän tarkka on kuluttajanäyttöön ja tarkoitukseensa.
Täsmäsi myös omien unitutkimusteni dataan, sekä pidemmältä ajalta omiin havaintoihin ja vaimon havaintoihin oikein hyvin. En minä ainakaan tämän tarkempaa dataa kaipaisi.

Ja esim näin kipujen kanssa painivana pystyin näyttämään erittäin hyvin miten aina kun oli fyysistä liikkumista enemmän, seuraavan ton kohdalla pudotus oli valtava. Palautuminen kestää 3-4 päivää ja taas kun oli esim lääkärireissu ja kivut paheni liikkumisesta/rasituksesta, unen määrä tippui viidesosaan normaalista ja kun normaali tasokin on huono.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
136
Olisi ihan mukavaa nukkua enemmän kuin 1,5 tuntia kerrallaan. Voisi jopa sanoa, että ottaa päähän tämä jatkuva väsymys. Seuraavaksi vedän sitten lääkkeet ihan kunnolla, jos tämä ei helpota. Vuosi ilman lepoa alkaa jo ahdistamaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
271
Kuulin kuitenkin jotain uutta tietoa, että mirtazapin aiheuttaisi hermoston rappeumaa. En kuitenkaan saanut mitään luettavaa käsiini (vielä). Oon tosiaan mirtaa ottanut pidemmän aikaa säännöllisesti n. 1/6 15mg pilleristä ja olis varmaan aika lopettaa/pitää taukoa.

Mitä mieltä porukka tuosta väitteestä?
Mirtsa on ollut markkinoilla vuodesta 1996. Hurja väite, mitään tuollaista ei ole tullut vastaan vaikka olen lääkkeestä kolunnut kymmeniä sivuja tekstiä läpi.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Itellä ei toimi. Aivot ei osaa pysähtyä.
Tuossa on vähän sama homma kuin missä tahansa muussa oppimisessa - ei sitä osaa jos ei treenaa, ja vaikka treenaisi, niin ei sitä osaa kunnolla ennenku treenaa paljon.

Mutta miksi kukaan treenaisi ajatuksen pysäyttämistä, etenkään paljoa? Sehän on ihan saatanan tylsää jne.

Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
388
Ite vedellyt alkuvuodesta lähtien mirtaa 1/4 uniongelmiin kohta ekan levyn verran, joku 10 pilleriä, 40 käyttökertaa siis. Lähes säännöllisesti tietyissä ajankohdissa apu on merkittävä ja toisissa taas ei auta juuri mitään. Ei ole ollut ihmelääke enkä ole vielä päässyt eroon imovanesta. Ei varmoja sivuoireita. Saattaa aiheuttaa joskus päiväväsymystä mutta en ole varma johtuuko siitä vai jostain muusta...
 
Imovane aiheutti ainakin mulle niin tuhnun olon, että ei enää ikinä sitä. Pahempi väsymys siitä tuli. Toki mulle annettiin sitä ainoastaan yhden kerran.

Mirtazapin ja Ketipinor olisi käytössä, mutta ei ne oikein auta, jos niitä ei käytä. Reilun 18 kuukauden lääkkeet ottamatta :/ Sanottiin, että pitäisi pudottaa annostusta, mutta toinen taho oli nostamassa määriä muista syistä. Mitähän tässä nyt keksisi itselleni.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
388
Itellä taas on poikkeusketta aina pirteä päivä jos käytän imovanea/zopinoxia.... vaikka nukkuis huonomminkin.. outojuttu
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
136
Itellä taas on poikkeusketta aina pirteä päivä jos käytän imovanea/zopinoxia.... vaikka nukkuis huonomminkin.. outojuttu
Voihan se olla, että ittelleni ei vaan sopinut ko. napit. Sehän on hyvä, että sulle sopii. Sen yhden napin perusteella en itse voi sanoa mitään. Unettomuus on kyllä niin rankkaa, että kaikki apu on hyvä juttu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
39
Minulla ei muutamat unilääkkeet vaikuta aamulla enää. Nukkunu muutaman tunnin yössä pidempään ja noussu 5-6 aikaan ylös. 6.30 alkaa päässä olemaan ihme "sähköiskuja" ja väsymys maximit. Tullut nyt keväällä.
Rautaa aloin syömään kun epäilen, että siitä johtuisi.

Muutamat magneettikuvat tulossa, mutta en usko että nuo tuntemukset liittyisi tähän uni asiaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 386
Tässä menikin puolivuotta kohtuu hyvin nukkuen. Nyt viikon verran piinannut pätkittäinen uni (15min-30min) ja unen saanti todellakin kiven alla. Melatoniinista ei ole apua tähän vaivaan. Takana 5vuorotyötä n. 4 vuotta jota nyt yhtäjaksoisesti ollut 2 vuotta. Mites joutuuko turvautua lääkkeisiin kohta vai kannattaako pari viikkoa tai kuukausi kokeilla lähteekö paranemaan ja sitten lekuriin. Täytyy sanoa että kaikki uniongelmat ovat alkaneet siittä asti kun alkanut tekemään vuorotyötä. Sen ymmärtäisin jos yövuoron jälkeen ei saa juurikaan nukuttua mutta ei tahdo enään vapaalla tai muulloinkaan tulla.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Lääkkeettömiä ratkaisuja unettomuuteen on:

- Ulkoilla joka päivä, ulkoilmassa oleminen tuo unen.
- Syödä säännöllisesti ja varsinkin ennen nukkumaanmenoa olla kylläinen. Älä syö liikaa äläkä liian vähän ennen nukkumista.
- Venyttely voi auttaa jos kyse on jostain lihaksiin liittyvästä. Venyttely on hyväksi kaikille.
- Jos ei ole kaiken kaikkiaan kovin väsynyt niin liikunta voi auttaa nukkumaan, mutta univelkaiselle voi olla parempi välttää kovaa liikuntaa.
- Sopivan paksu peitto ja muu petivarustus, ettei tule liian kuuma yöllä.
- Menee sen verta ajoissa nukkumaan ettei edes heti pyri nukahtamaan, vaan ensiksi sängyssä maatessaan pohtii asioita selällään.
- Sängyssä voi lukea kirjaa tai kuunnella hiljaisella jotakin. Hyvin himmeällä kirkkaudella voi katsella näytöltä jotakin (kannattaa suodattaa sinivalo).
- Univelkainen saattaa tarvita päiväunia. Yleisesti kaksi tuntia on hyvä katto päiväunille, mutta tämä vaihtelee yksilöittäin. Nukkuminen täysin valvotun pitkällisen päivän jälkeen voi olla vain vaikeampaa.
- Lopeta kofeiinin käyttö, vain valkoinen tee on sopiva juoma pari kuppia päivässä. Älä tupakoi tai sitten vähennä sitä (harkitse laastaria, purkkaa tai sähkötupakkaa), juo vain korkeintaan saunakalja, lopeta muut päihteet ja vähennä sokerin syöntiä. Juo vettä aavistuksen tavallista enemmän.
 
Eihän tuohon muu auta kuin vuorotöiden lopettaminen mikäli mahdollista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 522
Olisi ihan mukavaa nukkua enemmän kuin 1,5 tuntia kerrallaan. Voisi jopa sanoa, että ottaa päähän tämä jatkuva väsymys. Seuraavaksi vedän sitten lääkkeet ihan kunnolla, jos tämä ei helpota. Vuosi ilman lepoa alkaa jo ahdistamaan.
Mirtazapin ja Ketipinor olisi käytössä, mutta ei ne oikein auta, jos niitä ei käytä. Reilun 18 kuukauden lääkkeet ottamatta :/ Sanottiin, että pitäisi pudottaa annostusta, mutta toinen taho oli nostamassa määriä muista syistä. Mitähän tässä nyt keksisi itselleni.
Mirtazapin 7.5mg auttaa ilmeisesti parhaiten uneen. Lääke toimii käänteisesti, että enempää ei kannata ottaa. Ennemmin vaikka toinen masennuslääke rinnalle.

Itsellä 50mg Ketipinor riittää (neljäsosa 200mg). Saattaisi riittää myös 25mg. Noiden lisäksi 0.5mg Risperidon.

Noilla kyllä pitäisi nukkua reilusti enemmän kuin 1.5 tuntia. Menee ajoissa nukkumaan, niin klo 8 pitäisi olla ihan virkeänä. Eli nukahtaminen 21.00-21.30. Ja lääkkeet pitää ottaa viimeistään 20.00.

Nuo psykoosilääkkeet ja Mirtazapin auttaa ahdistukseen myös, jos siis sellaistakin sattuu olemaan. Noiden kolmen lisäksi vielä 20mg Escitalopram masennukseen. Masennuslääkkeestä en ole huomannut mitään haittaa mihinkään, paitsi että poistaa ahdistusta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Lääkkeettömiä ratkaisuja unettomuuteen on:

- Ulkoilla joka päivä, ulkoilmassa oleminen tuo unen.
- Syödä säännöllisesti ja varsinkin ennen nukkumaanmenoa olla kylläinen. Älä syö liikaa äläkä liian vähän ennen nukkumista.
- Venyttely voi auttaa jos kyse on jostain lihaksiin liittyvästä. Venyttely on hyväksi kaikille.
- Jos ei ole kaiken kaikkiaan kovin väsynyt niin liikunta voi auttaa nukkumaan, mutta univelkaiselle voi olla parempi välttää kovaa liikuntaa.
- Sopivan paksu peitto ja muu petivarustus, ettei tule liian kuuma yöllä.
- Menee sen verta ajoissa nukkumaan ettei edes heti pyri nukahtamaan, vaan ensiksi sängyssä maatessaan pohtii asioita selällään.
- Sängyssä voi lukea kirjaa tai kuunnella hiljaisella jotakin. Hyvin himmeällä kirkkaudella voi katsella näytöltä jotakin (kannattaa suodattaa sinivalo).
- Univelkainen saattaa tarvita päiväunia. Yleisesti kaksi tuntia on hyvä katto päiväunille, mutta tämä vaihtelee yksilöittäin. Nukkuminen täysin valvotun pitkällisen päivän jälkeen voi olla vain vaikeampaa.
- Lopeta kofeiinin käyttö, vain valkoinen tee on sopiva juoma pari kuppia päivässä. Älä tupakoi tai sitten vähennä sitä (harkitse laastaria, purkkaa tai sähkötupakkaa), juo vain korkeintaan saunakalja, lopeta muut päihteet ja vähennä sokerin syöntiä. Juo vettä aavistuksen tavallista enemmän.
Oletko itse kauankin kärsinyt uniongelmista?
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Täällä oli joillakin kokemuksia neulomisesta/akupunktiosta. Moni varmaan suosittelee ihan perinteistä kiinalaista metodia, mutta urheiluhieroja jolla käyn, osaa tehdä akupunktioo länsimaiseen oppiin. Pitäisikö sitä kokeilla rentoutumiseen? Onko siitä oikeasti apua? Kaipailisin kokemuksia.
Olen antanut itseni ymmärtää, että akupunktiosta tehtyjen tutkimusten perusteella endorfiinejä vapautuu kun ihon läpi pistellään, sillä ei niin väliä onko kohdat kiinalaisen vai länkkärin valitsemia. Plasebo tekee loput. Voi olla, että siitä voi lievää apua olla, mutta jos haluaa oppia rentoutumaan, niin parhaisiin tuloksiin pääsee harjoittelemalla rentoutumista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 522
Tässä menikin puolivuotta kohtuu hyvin nukkuen. Nyt viikon verran piinannut pätkittäinen uni (15min-30min) ja unen saanti todellakin kiven alla. Melatoniinista ei ole apua tähän vaivaan. Takana 5vuorotyötä n. 4 vuotta jota nyt yhtäjaksoisesti ollut 2 vuotta. Mites joutuuko turvautua lääkkeisiin kohta vai kannattaako pari viikkoa tai kuukausi kokeilla lähteekö paranemaan ja sitten lekuriin. Täytyy sanoa että kaikki uniongelmat ovat alkaneet siittä asti kun alkanut tekemään vuorotyötä. Sen ymmärtäisin jos yövuoron jälkeen ei saa juurikaan nukuttua mutta ei tahdo enään vapaalla tai muulloinkaan tulla.
Eihän tuohon muu auta kuin vuorotöiden lopettaminen mikäli mahdollista.
Itse tein kanssa vuorotöitä, mutta nyt oon eläkkeellä.

Huonolta vähän vaikuttaa ja että olo siitä paranisi, niin kannattaisi lopettaa vuorotöiden tekeminen. Säännöllinen unirytmi viikolla ja viikonloppuna olisi hyvä. Ja vuorotyöt voisi jättää jollekin sellaiselle, joka osaa nukkua paremmin.

Itsellä kaikki ongelmat näkyi lähinnä viikonloppuna, esim pääkipuna/migreeninä. Ja tosiaan muutenkin unettomuutena joka vuorossa ja aina.
 
Tällähetkellä vähän pelottaa että joutuuko alkaa vaihtamaan työmaata jossei uni parane. Kesäloma tulossa ja katsoa lähteekö yhtään tuntumaan ihmiselle. Jos helpottaa niin pakko kai alkaa vaihtamaan työmaata puolen vuoden sisään...

Lääkkeettömiä ratkaisuja unettomuuteen on:

- Ulkoilla joka päivä, ulkoilmassa oleminen tuo unen.
- Syödä säännöllisesti ja varsinkin ennen nukkumaanmenoa olla kylläinen. Älä syö liikaa äläkä liian vähän ennen nukkumista.
- Venyttely voi auttaa jos kyse on jostain lihaksiin liittyvästä. Venyttely on hyväksi kaikille.
- Jos ei ole kaiken kaikkiaan kovin väsynyt niin liikunta voi auttaa nukkumaan, mutta univelkaiselle voi olla parempi välttää kovaa liikuntaa.
- Sopivan paksu peitto ja muu petivarustus, ettei tule liian kuuma yöllä.
- Menee sen verta ajoissa nukkumaan ettei edes heti pyri nukahtamaan, vaan ensiksi sängyssä maatessaan pohtii asioita selällään.
- Sängyssä voi lukea kirjaa tai kuunnella hiljaisella jotakin. Hyvin himmeällä kirkkaudella voi katsella näytöltä jotakin (kannattaa suodattaa sinivalo).
- Univelkainen saattaa tarvita päiväunia. Yleisesti kaksi tuntia on hyvä katto päiväunille, mutta tämä vaihtelee yksilöittäin. Nukkuminen täysin valvotun pitkällisen päivän jälkeen voi olla vain vaikeampaa.
- Lopeta kofeiinin käyttö, vain valkoinen tee on sopiva juoma pari kuppia päivässä. Älä tupakoi tai sitten vähennä sitä (harkitse laastaria, purkkaa tai sähkötupakkaa), juo vain korkeintaan saunakalja, lopeta muut päihteet ja vähennä sokerin syöntiä. Juo vettä aavistuksen tavallista enemmän.
Olen tupakoinut varmaan 12 vuotta putkeen ja nyt vuoden verran nuuskaa mutta lopetin sen kaksi viikkoa sitten. Pikku hiljaa röökikin jää pois. Aamutuurin jälkeen aina päiväunet muuten on niin kuollut olo että loppuilta menee ihan pilalle. Aamuvuorojen jälkeen tulee yövuorot niin todellinen turn off unirytmille, esim AAIIYY toimi itsellä aika hyvin. Mutta voisi kokeilla neuvoja.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Oletko itse kauankin kärsinyt uniongelmista?
Olen aika kauan, puhutaan vuosista, ainakin kuusi vuotta huonoa nukkumista. Alunalkujaan vaikutti nukkumiseen kannabiksen poltto, mitä en ole enää reilu pariin vuoteen harrastanut ollenkaan, enkä koskaan enää aiokaan. Yhdessä välissä oli SSRI-lääkkeitä ja sen perään unilääkkeitä, mutta koin unilääkkeet vaivalloisiksi, enkä käyttänyt niitä pitkään. SSRI-lääkkeitä käytin masennukseen päälle vuoden ja lopetin ne kokonaan jo paljon ennen masennuksesta parantumista.

Nykyään nukun jo varsin maittavasti ja pitkälti katkoitta, mutta vielä jokin aika sitten nukuin huonosti liian liikunnan takia. Olen aina ollut kova liikkumaan, joten noina vuosina kun alkoi nukkumisen kanssa pahat ongelmat, olisi pitänyt liikunta jättää takajalalle. Liikunnan määrä päin vastoin koveni ihan parissa liikuntaseurassa käymiseksi, jolloin pahan uuvahtamisen myötä lopulta tuossa reilu vuosi sitten lopetin kaiken raskaan liikunnan kokonaan.

Olen huomannut tämän auttaneen huimasti ja pystynkin nyt nukkumaan katkeilemattomasti, kunhan en liiku raskaasti. Noudatan myös tuota kirjoittamaani listaa, paitsi usein en mene ajoissa nukkumaan, mutta usein nukahtaminen alkaa siitä että makoilen vain sängyllä ja pohdin kaikenlaista. Päiväunia olen nukkunut myös yhä vähemmän, mutta ne olivat todella tarpeen tuolloin kun rasittava liikunta oli lopetettava.

Yhteenvetoni on että moni touhuaa liikaa unenlaatuun ja määrään nähden, kun pitäisi nimen omaan jarruttaa unen kärsiessä. Ei pidä väkisin vääntää ja kääntää, vaan levätä ja himmata jos ei saa yöllä kunnollista lepoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
136
Mirtazapin 7.5mg auttaa ilmeisesti parhaiten uneen. Lääke toimii käänteisesti, että enempää ei kannata ottaa. Ennemmin vaikka toinen masennuslääke rinnalle.

Itsellä 50mg Ketipinor riittää (neljäsosa 200mg). Saattaisi riittää myös 25mg. Noiden lisäksi 0.5mg Risperidon.

Noilla kyllä pitäisi nukkua reilusti enemmän kuin 1.5 tuntia. Menee ajoissa nukkumaan, niin klo 8 pitäisi olla ihan virkeänä. Eli nukahtaminen 21.00-21.30. Ja lääkkeet pitää ottaa viimeistään 20.00.

Nuo psykoosilääkkeet ja Mirtazapin auttaa ahdistukseen myös, jos siis sellaistakin sattuu olemaan. Noiden kolmen lisäksi vielä 20mg Escitalopram masennukseen. Masennuslääkkeestä en ole huomannut mitään haittaa mihinkään, paitsi että poistaa ahdistusta.
Varmasti pitää paikkansa, mutta mulla ei toimi ihan niin hyvin. Nukkuminen on lähinnä kaukainen haave tällä hetkellä. Ehkä kokeilen vielä tuota Opamoxia (ei muuten auta, jos ei käytä). Muu ei tunnu auttavan tähän tuskaan enää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
136
Mulle on sanottu, että kemiallinen uni ei piristä (BS muuten). CBD ei ole vaihtoehto myöskään, kun on jo ennestään liikaa ristejä kannettavana
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
90
CBD teetä oon saanu iha legitisti tilattua Suomalaisesta liikkeestä. Öljynä ei saa mut teenä kyllä. Ei huumaa. N. 5e makso mistä saa kymmeniä keittoja.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
CBD öljyä saa tilattua ulkomailta suomeen, mutta täällä se ilmeisesti tarvii jonkinlaisen reseptin ja luokitellaan vissii huumausaineeksi(?).. Sikäli jännä homma kun siitä on poistettu se huumaava aine, jäljelle jää kannabiksen positiiviset hyödyt. Helposti tuo kyllä tullin läpi tullut kun muutaman kerran tilannut. Esim RQS on ihan luotettava kauppa.

Muuten sitten olen kyllä huomannut, että kun ruokailu on säännöllistä, sekä raaka-aineet puhtaita (ja syö tarpeeksi), niin vaikuttaa valtavasti kropan kokonaisuuteen. Tähän toki lisäyksenä raskaat kuntosali treenit ja kävelylenkit päälle. Uni kyllä tulee useimmiten.

Mirtazapinia löytyy yöpöydältä ja sitä tulee satunnaisen säännöllisesti otettua jos ei muuten saa unta. Yli puoli vuotta on/off käyttäneenä se ei aiheuta mitään jälkioireita. Melatoniinista en ole huomannut mitään hyötyä.

Luontaistuotteista on ollut myös apua: Horny Goat Weed, Ashwagandha, Ruusujuuriuute, Tulsi. Iltaisin sitten laadukkaat Omega-3 ja reippasti Magnesiumia (Bisglysinaatti tai sitraatti).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Mä oon huomannu että muun lääkityksen ohella melatoniini yllättäen auttaa.
Melatoniinia kokeilin joskus kun se ei ollu reseptivapaata eikä siitä ollu mitää hyötyä. Nykyään kun on muita nukahtamislääkityksiä ni ainakin toistaiseks 2mg melatoniinia kyytipojaks tuntuis auttava. Vielä on unet vähän "ohuita" ja unen laatu ei ole paras mahdollinen. Pitäis saada aivot sammutettua paremmin yöks. Jotenkin jää joku vipu painamatta kun nukkuu niin ohuesti ja aamulla melkein aina muistaa mitä unta on nähny vaikka normaalisti aivojen pitäis resetoida unet aamulla..
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
CBD öljyä saa tilattua ulkomailta suomeen, mutta täällä se ilmeisesti tarvii jonkinlaisen reseptin ja luokitellaan vissii huumausaineeksi(?)..
Lääkeaine, hallussapito ja käyttö on sallittua, mutta maahantuonti ei. Ulkomailta tilaaminen on lääkeainerikos.

Sikäli jännä homma kun siitä on poistettu se huumaava aine, jäljelle jää kannabiksen positiiviset hyödyt.
Toki THC:ssä on omat positiivisetkin vaikutukset, ts. CBD ei ole vastuussa kaikista kannabiksen lääkinnällisistä hyödyistä. Voisi kuvitella muillakin kannabinoideilla (kenties terpeeneilläkin) omat vaikutuksensa olevan.

aamulla melkein aina muistaa mitä unta on nähny vaikka normaalisti aivojen pitäis resetoida unet aamulla..
Mihis tämä perustuu? Olen itse aiemmin kuullut väitteen, että unien muistaminen riippuisi enemmänkin siitä, missä unikierron vaiheessa sattuu heräämään. Itse en ole huomannut koskaan yhteyttä sen välillä, kuinka hyvin unen muistaa ja kuinka virkeänä herää, joten tuo on tuntunut loogiselta, vaikken mitään varsinaista todistelua tai perustelua väitteelle muista.
 
Jostain muistan lukeneeni, en sen kummemmin muista. Varmaan osittain myös että jos on taipumusta heräillä usein yöllä niinkuin mulla niin sitä otenkin painuu unet paremmin muistiin. Jos nukkuu sikeästi koko yön niin harvoin muistan mitään mitä unta olen nähny.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Lääkeaine, hallussapito ja käyttö on sallittua, mutta maahantuonti ei. Ulkomailta tilaaminen on lääkeainerikos.
Selkee. En ole pitkään aikaan tilannut, eikä tällä hetkellä ole tarvetta. Saisi kyllä Suomessa laillistaa tuo CBD öljy. Kovin moni sitä tilaa ulkomailta pimeästi siinä toivossa, että tulee läpi. Kuitenkin siinä on niin paljon hyötyjä - myös unettomuuteen.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Tää kevät taas vaikuttaa jotenkin negatiivisesti. Joka vuosi enemmän tai vähemmän uniongelmia tähän aikaa vuodesta. Tänä vuonna tähän mennessä yllättävän hyvin mennyt. Yöt nyt kuitenkin menny vähän vaihtelevasti ja nyt on se tilanne, että pakko melkein pitää mirtazapinista taukoa. Teho alkaa heikkenee tällä 1/4 annoksella. Viime yönä pari tuntia unta. Toki asiaa vaikutti varmaan se kun emäntä pyöri myös ja tuli pelattua adrenaliinia nostavaa FPSsää vähän liian myöhään :tdown:

Täytyy nyt ottaa tavaksi ottaa sitä lääkettä vain jos menee pyörimiseksi, eikä ennen nukkumaanmenoa.

Vinkkejä tähän kevääseen, miten saisi unen päästä kiinni paremmin? Ongelma on se, että mua ei vain väsytä. Vaikea nukahtaa jos ei väsytä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 522
Tuli herättyä vaihteeksi joskus 4.00 maissa. Muuten ei niin haittaisi, mutta täytyy mennä verikokeisiin ja joutuu olla siksi syömättä. Jos söisi jotain, niin sitten uni tulisi varmaan paremmin.

Yleensä kyllä 7.5mg mirtazapin, 50mg ketipinor ja 0.5mg risperidon nukuttaa ihan ok.

Tarkistin Mi Fit:istä että meninkin nukkumaan jo 20.00 aikaan. Eli nukuinkin ihan hyvin. :)
Screenshot_2019-05-07_064724.jpg
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Nyt taas outo kausi menossa kun iltasin/öisin ei vain väsytä ja en nukahda vaikka rupeaisikin väsyttää (hermosto kierroksilla?). Sitten johonki välii torkahtaa. Sitten heräilen. Sellaista koiranunta. Mut silti ei väsytä ja energiaaki löytyy, vaikka salilla kovat treenit ja iltaan asti suht raskasta työtä. Pitäisi kyllä ulkoilla enemmän.. Näin iltavuoroon voi "nukkua" pitkään, mutta ensi viikolla taas aamuvuoroo niin saapi nähä sitten. Mirtazapinia ottanut turhan tiheään tahtiin, mutta nyt pyrin pitämään taukoa, jotta lääke vaikuttaisi paremmin. Kai se kroppaki sitte ilmoittaa kun ei ole tarpeeksi energiaa.

Tämä kevät varmaan jotenkin vaikuttaa tähän kokonaisuuteen.

Eikös se uni sieltä sitten tule kun on tarpeeksi väsynyt? Näin ne kaikki väittää.
 
Oletko kokeillut mennä nukkumaan ILMAN raskasta treeniä? Itellä on juuri niin että mitä raskaampi päivä ollut sitä huonommin nukahdan/nukun. Väsyttää kyllä toki aivan perkeleesti, mutta uni ei tule ja kun tulee niin se on sellaista kevyttä höttöä.
 
Olen kyllä, mutta sillä ei oikeastaan vaikutusta, kunhan treenejä ei tee liian myöhään. Unohdin muuten mainita, että mulla on valvottu dieetti menossa, eli alikaloreilla suoritetaan. Saattaa myös vaikuttaa asiaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että jos sunnuntaihi mennessä ei oo uni parantunut niin sitte höllää ja nostaa syömisiä. Lepopäivät kyllä löytyy, joten ei tässä putkeen treenailla kuitenkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 522
Viime yönä jätin 7.5mg Mirtazapinin pois, kun tuntui nukuttavan jo vähän liikaa. Otin normaalit 50mg Ketipinor ja 0.5mg Risperidon. Tänään oli kolmas sähköhoito ja se meni oikein hyvin. Heräsin niin en kyllä tiennyt että missä toimenpiteessä mahdoin olla. Näytössä luki jotain sähköhoidosta, niin sitten alkoi jo vähän muisti palautua pätkittäin. Epäilen että tuo kolmas kerta auttoi jo aiempia kertoja paremmin.

Screenshot_2019-05-16_103723.jpg
 
Hanurista ku toi MiFit ei enää näytä yöllä pyörimisiä. Aikoinaan näki kuinka oli tullu yöllä myllättyä sängyssä ja se oli tosi tarpeellinen ominaisuus. Sitten ne otti sen pois. Ja sitten se tuli takas. Ja lähti taas pois.
 
Jep. Viime yönä kyllä pyörin aika levottomana sängyssä, mutta en noussut kertaakaan. Täytyy kysyä tänään naisystävältä, että heräilikö se tuohon pyörimiseen kanssa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
75
Itse vetänyt nyt 5v säännöllisen epäsäännöllisesti imovanea tai opamoxia aika pahaan unettomuuteen. Näillä "nukahtaa" semi nopeasti, mutta unenlaatu on täyttä skeidaa. Päivällä iskee aika helvetillinen väsymys. Olis tarkoitus saada heivattua noi bentsot mäkeen ja koitettua jotain muuta.

Lääkäri anto kokeiltavaks Doxepin 3mg. Ikinä kuullutkaan, mutta katsotaan miten toimii.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
10v zopiclonea (imovane) tullut syötyä maltillisesti. Aikoinaan lääkärin kanssa sovittiin että unettomuusputkien katkaisuun lähinnä. Itsekin olen varonut turhan usein ottamasta, koska lääke toimii. Max 3 kertaa viikossa. Teho on säilynyt ihan hyvin.

Nyt syksyllä uusi lääkäri ei enää uusinutkaan kuin 10 tablettia kerralla ja viime viikolla terveyskeskukseen taas soittaessani lääkäri ilmoitti ettei uusi ollenkaan ainakaan tapaamatta. Jännä juttu kun 10v toiminut hyvin ja koskaan en ole edes pyytänyt uusimaan reseptiä ennenaikaisesti. Aikoinaan ja sen jälkeenkin aina lääkärin vaihduttua on käyty kilpirauhas-, maksa- jne testeissä ja kerran neurologilla tarkastamassa aivojentoiminta tähän liittyen.Tuskin tämä lääkäri jaksoi edes lukea vanhoja potilaskertomuksia. Kokeiltu on antihistamiineista ja melatoniineista aina näihin "pieninä annostuksina masennuslääkkeisiin". Huonoin tuloksin.

Ensimmäinen vapaa aika jonka sitten sain asian tiimoilta on kuuden viikon päästä. Tuntuu suoranaiselta vittuilulta. Toki hermotkin alkaa olemaan väsyneenä jo nyt siinä kunnossa että kai se on mentävä päivystykseen ja haettava sairaslomaa. Nyt taas näyttää muuten siltä että kuusi viikkoa zombeillaan puoliunisena. Ymmärrän aina paremmin miksi pillereitten katukauppa kukoistaa.

Jos joku mainitsee unihygienian niin varmaan rauhallisena kaverina tirvasen nyrkillä päähän.
 
Hae vaan sairaslomaa ja kannattaa myös jotenkin yrittää saada lääkettä aikaisemmin. Koita siis nukkua hyvin.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
164
CBD teet auttaa uneen.
Ääni CBD:lle, vaikka se Suomessa lääkeaineeksi lasketaankin ja ilmeisesti ei helpolla löydy lääkäriä keneltä siihen reseptiä saisi.

Esim. briteissä täysin laillista tavaraa, joten on päässyt testaamaan kolmannen osapuolen labratestattuja hyviä tuotteita. Mukavasti rentouttaa ja auttaa pääsemään uneen. Myös vähensi yöheräilyjä mikä on mukavaa. Full spectrumia suosittelivat mielummin kuin pelkkää cbd-isolaattia.

L-theaniini on myös rentouttanut mukavasti ja auttanut uneen pääsemiseen kanssa. On onneksi myös täysin laillista Suomessa.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174
Kolme viikkoa unettomuutta. Se mitä tunsin nukkuneeni tuolla välillä oli n. 10h, kai oikeasti nukuin enemmän, kun olo melkein joka päivä virkeä, yhtenä päivänä mokasin kahvin keiton, kun kannussa olikin vettä ja kahvit meni pöydälle. Olin kokeillut ketiapiini 100mg, yhtenä yönä nukuin sillä 4h. Tsopikloni ei auttanut, eikä tematsepaami, eikä myöskään mirtatsapiini ½, 1/4 tai kokonainen 15mg:sta

Menin osastolle ja siellä annettiin 150mg ketiapiini, 10mg olantsapiini, 1mg loratsepaami ja tarvittaessa tsopikloni ja noilla nukuin nyt viikon jokaisena päivä, paitsi eilen, kun tulin kotiin, niin piti otin vielä 1mg loratsepaamia.

Eipä ole koskaan ollut näin vaikeaa unettomuutta. Ihmeen hyvin silti pää toimi, makasin sitten vain sängyssä silmät kiinni 10h joka yö, kun en saanut unta, niin se varmaan auttaa asiaa jonkin verran. Ja ehkä tuli jotain mikrounta siinä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
75
Mitenköhän helposti Terveystalon yleislääkäri uusii Imovane 7,5 reseptin? Meinaan ettei viitsis 65€ maksaa turhasta käynnistä. Sain 60kpl n. 3kk sitten

Oma vakio lääkäri on kuukauden lomalla...
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 645
Mitenköhän helposti Terveystalon yleislääkäri uusii Imovane 7,5 reseptin? Meinaan ettei viitsis 65€ maksaa turhasta käynnistä. Sain 60kpl n. 3kk sitten

Oma vakio lääkäri on kuukauden lomalla...
Jos se on ollut käytössä järkevällä annoksella, niin uusinee kyllä siihen asti, kunnes oma lääkäri palaa lomalta.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
Mitenköhän helposti Terveystalon yleislääkäri uusii Imovane 7,5 reseptin? Meinaan ettei viitsis 65€ maksaa turhasta käynnistä. Sain 60kpl n. 3kk sitten

Oma vakio lääkäri on kuukauden lomalla...
Sulla on kohta aika kovat tolet tuolla käyttötahdilla.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 483
Viestejä
4 163 825
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom