Ylemmät Toimihenkilöt YTN jätti lakkovaroituksen teknologiateollisuuden
valikoituihin yrityksiin alkaen perjantaina 28. helmikuuta. Lakkopäiviä on kaikkiaan neljä viikon välein perjantaisin. Lisäksi koko alalle on julistettu niin sanottu venymiskielto 14.2.–22.3. väliseksi ajaksi, jolloin ylemmät toimihenkilöt eivät tee liukumatunteja eivätkä matkusta työasioissa vapaa-ajallaan.
– Neuvottelujärjestö on neuvotellut teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta laihoin tuloksin syyskuusta 2024 saakka. Istuttu on, mutta työnantajilla ei ole ollut halua tai kykyä sopia edes teksteistä.
– Olemme myös jättäneet työnantajalle esityksen palkkaratkaisuksi jo ennen joulua, mutta tähän päivään mennessä he eivät ole kyenneet siihen vastaamaan. Kun mikään ei liiku, vaihtoehdot ovat aika vähissä,
YTN:n puheenjohtaja Samu Salo sanoo.