Vaimo aina valittaa tästä että kun menee tekemään lähipäivää toimistolle niin ei pysty keskittymään töiden tekemiseen kun jatkuvasti on jotain häiriötä ja sosialisointia. Sen takia käykin nykyään n. kerran kuukaudessa siellä toimistolla.
Mulla on toimistolla käydessä aina niin kiire että hyvä jos pari sanaa ehdin vaihtaa kuulumisia työasioiden välissä.
Tää riippuu myös vahvasti työtehtävästä. Mä oon projektipäällikkö ja vaimo lead developer, joten mä oon yleensä se joka häiritsee aina muita siellä toimistolla.
Juuri tämä avokonttorihelvetti räjähtää käsiin pakollisina läsnäpäivinä. Äänieristys on olematon, työpisteet sijoitettu liian lähellä palaverihuonoina tai sohvia, ja vastamelukuulokkeita ei voi käyttää, kun työpisteen lähellä pyörii kaikenlaisia kyselijöitä. Normipäivinä ongelmat ovat maltillia kun suurin osa on etäilemässä, mutta sitten on ne pakolliset läsnäolopäivät koko talolle, jossa helvetti pääsee irti. Kovaan ääneen honottamista pitkin käytäviä ja kahvihuoneita, joka leviää ympäri kerrosta. Toiset pitävät käytäväpalavereja suunnilleen selän takana, ja sitten tulee kaikenlaista porukkaa omalle työpisteelle sparrailemaan. Oman ja useamman kollegan työtehtävät ja deadlinet eivät valitettavasti pysähdy näinä päivinä, joten ei voi mennä "himmailemaan" sohville, vaan tietyt asiat yksinkertaisesti tulee hoitaa asap. Saisin varmaan kinuttua sairaslomaa näillä päiville jo pelkkään migreeniin vedoten
Onko mahdollista, että se 90% ajasta tehtävä etätyö olisi tehokasta työskentelyä ja sitten tämä 10% toimistolla käytettävä menisi tarkoituksella enemmän sosialisointiin, joka on luonnollisesti helpompaa siellä toimistolla? Jos on vaikka se yksi toimistopäivä kahden viikon välein niin se yksi väljempi päivä silloin tuskin näkyy hirveästi (etenkään tietotyön) tuottavuudessa mikäli ne yhdeksän muuta tehdään kunnolla. En tiedä meneekö kuvaamillasi henkilöillä niin mutta mielestäni on aika luonnollista, että jos toimistopäivät ovat harvassa niin ne ovat luonteeltaan erilaisia kuin etäpäivät eivätkä kuvasta sitä ”normaalia” työskentelyä/työpäivää.
Mahdollisesti tämä pätee osalle henkilöillä, mutta en varsinaisesti viitannut heihin vaan kokoaikaisesti saamattomiin työntekijöihin, joita valitettavasti löytyy työnantajan palkkalistoilta. Kyllä sen aistii aika nopeasti henkilöistä, ketkä hoitavat hommansa ja ketkä välttelevät vastuuta, tai sitten heidän työnkuva on sen verran vaatimaton että on aikaa kaikkeen ylimääräiseen. Ensimmäisenä tulee mieleen nämä somevastaavat tai PR-osasto, ja kaikenlaiset keksityt suojatyöpaikat jotka ovat selvinneet pärstäkertoimen tai ammattiliiton turvin YT-neuvotteluista. Aika harva esimies kehtaisi antaa potkuja parhaalle golfkaverille tai lähisukulaiselle, vaikka työsuoritukset olisivat vaatimattomia. Jos takataskussa on esim. varaluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun tehtävä, tällöin välttää suurimmatkin irtisanomiset, ja omasta näkökulmastani pahimmat työnvälttelijät edustajat juuri näitä, keski-ikäisiä möhömahoja, joiden aikaisemmat työt ovat kadonneet digitalisoinnin myötä, kova muutosvastarinta, joten ei voida perehdyttää uusiin tehtäviin, joten heilla on jäänyt näennäinen työtehtävä, olematon vastuu ja käytännössä lähes sataprosenttinen etätyö. Tottakai mua henkilökohtaisesti ketuttaa, kun toiset voivat istua paremmalla palkalla katsomassa kissavideoita kaikki päivät, ja minä ja useimmat kollegat koetetaan selviytyä mahdottomista työmääristä ja deadlineistä päivästä toiseen. Työnantaja vaatii tehostamista kaiken aikaa ja kippaa surutta lähteneiden osaajien tehtävät meille, samaan aikaan kun toiselle puolella toimistoa larpataan vapaaherroja. Ja ei, en tietoisesti ole kerännyt itselleni valtavaa työmäärää, ja olen toistuvasti nostanut ongelmaa pinnalle johtoportaaseen asti.
Yksi vaihtoehto on hoitaa työnsä vasemmalla kädellä, mutta riittävän hyvin ettei päädy leivättömän pöydän ääreen. Aikaisemmasta työhistoriasta ajalta ennen etätöiden yleistymistä, tulee mieleen eräs taloushallinnon huippuosaaja joka vastasi mm. laskujen käsittelyistä. Tällä tuntui riittävän luppoaikaa kaikki päivät. Henkilö päätyi lopulta downshiftaamaan ja tilalle palkattiin uusi osaaja. Kummasti fiman operatiiviset kulut vähenivät merkittävästi, kun laskuja alettiin oikeasti tarkistaa, pönkäleitä ei enää maksettu ja toimittajille myös reklamoitiin.
Tuli läsnätöistä vielä mieleen, että minulle suurin motivaatio raahautua toimistolle on se, että päivät eivät veny yliajalle kuten etäkonttorilla, ja harrastuspaikat ovat kävelymatkan päässä toimistolla. Muutama kollega on myösaika usein paikalla, jolloin saa asioita edistettyä ketterästi, sen sijaan että varataan erillisiä Teams-palavereja tai selitetään asiat juurta jaksaen pikaviestimellä. Jos tuosta helvetin avokonttori-systeemistä päästäisiin eroon, saataisiin äänieristyt työhuoneet tai sektorit, voisin helposti tehdä lähes sataprosenttista läsnätyötä.