Tyhmät ihmiset

Satkun säästö kaverin meikeistä, 17 tonnin oikeudenkäyntikulut: Kicks: Potkut

Ongelmia ei olisi tullut, jos työntekijä olisi maksanut kaikki ostokset, ja pyytänyt myöhemmin kaveriltaan satasen. Kaverin ostosten ovh oli noin 400e, ja 75 % alennuksella hinta noin 100e.
Hesarissa oli sama juttu, mutta osittain vähän eri yksityiskohdilla. Kuulemma varsinainen myyjä oli itsekin saanut työnantajalta varoituksen, vaikka hän oli se, joka oli tuosta vilpillisestä toiminnasta raportoinut työnantajalle. Väitetysti ollut huolimaton... Ulkopuolisena vaikea sanoa, mikä on ollut lopullinen tilanne, mutta aika erikoinen seuraus, että on tuon raportoinut eteenpäin ja saanut sitten siitä hyvästä rangaistuksen.
 
Kuulostaa ihanalta työpaikalta ja kauheen hyvä työilmapiiri kans. "vittuilessaan" varmaa vasikoinu, ku kellä nyt oikeesti kiinnostais. :D Enkä epäile, että ei tosiaanolisi ihan normaali käytäntö, kuten oli maininnut.
 
Enkä epäile, että ei tosiaanolisi ihan normaali käytäntö, kuten oli maininnut.

Tosin jos miettii: "Kaverukset ostivat yhteen 48 tuotetta, joiden arvo kohosi yli tuhanteen euroon. Alennusten jälkeen maksettavaa jäi noin 450 euroa. Naisen henkilöstöedun myötä kaverin saama ylimääräinen alennus oli yli 100 euroa."
Vs vakiintunut käytäntö että ostaa paitsi sen oman huulikiiltonsa myös kynsilakan kaverille jouluksi tms.. eli varmaan myös (vaikkei sitä ehkä erikseen tuotu esille) tuo määrä vaikutti. Vie tonnilla kamaa vs osta pari tuotetta mistä toinen kaverille (miksi ei edes maksanut yhdellä kertaa noita..)

EDIT: esim. teoriassa jos minulla olisi henkilökohtaisena etuna vaikka 2kpl kahvia yhden hinnalla (eli mitä toi nyt olisi joku 9€ kilo kun normaalisti hinta taitaa olla tuolla 18€ paikkeilla tjsp) enkä itse joisi kahvia voisin ostaa ne kaverille. MUTTA en tekisi sitä siten että on 2kpl kavereita jotka tulevat erikseen mun perässä ja käytän korttiani molempien kohdalla ja he itse maksavat ostoksensa.. ..vaan ostaisin ne pari pakettia kahvia ja sitten kotona (tai autossa tms) antaisin niitä kahveja heille.. näin kenellekään ei tulisi "paha mieli" ja toimittaisi sääntöjen mukaan. Ehkä he jopa antaisivat rahat niihin kahveihin minulle ETUKÄTEEN eikä siinä kassan kohdalla...
 
Btw, Hyvät on henksualet meikkikaupoissa (65%), yleensä vk-kaupoissa noi on luokkaa 5-20% ja tarjoustuotteista ei saa sitäkään.. jos tarjous on siis parempi kuin henksuale.
 
Joo.. esim. pankissa voi pompsahtaa, jos on ulosotossa velkaa. Ei aina rikosta tartte olla taustalla.
No pointti nyt viestissä oli lähinnä se, että harvalla on sellaisia syntejä taustalla useita, etteikö pystyisi arvaamaan minkä takia pomppaa. Ei vaadi kovin kummoista päättelykykyä.
 
Onhan tuo myös melkoista tyhmyyttä lähteä testaamaan oikeudessa kun tietää että voittaessaan saisi maksimissaan muutaman kk palkan vs hävitessä molempien oikeudenkäyntikulut. Toki voi olla että oma asianajaja on antanut virheellisen kuvan mahdollisuuksista.

99% todennäköisyydellä ammattiliiton lakimies, ja liitto maksaa nämä kulut.
 
Ole järkyttävä läski ja loukkaannu siitä että joku yrittää kertoa totuuden.
Muutenkin persoonasta tulee mieleen joku taivaanrannanmaalari joka on jo äidinmaidossa saanut opit siihen että pitää olla kantaaottava ja aktiivinen, vaikka ei oikeastaan tiedä että minkä vuoksi. Onhan tuo nyt niin tukevassa kunnossa, että hyvä olisi vähän tarkkailla syömisiään ja tiputtaa painoa. Ei tuo perheenäiti edes sano asiaa mitenkään tylysti. Onko Suomessa tosiaan näin erikoisesti asiat, että tällainen henkilö ei ole koskaan aiemmin kuullut mitä tuollainen ylipaino aiheuttaa...?
Tuli itsekin nyt katsottua tää jakso ja olihan toi ihan helvetin asiatonta alkaa jo ensimmäisestä aamusta täysin vieraalle ihmiselle nillittämään painosta ja käskyttämään, että: "I want you to lose weight". Näin herran vuonna 2025 jos vielä kuvitellaan, että tollanen on jollain tavalla ok käytöstä ja kaiken saatavilla olevan asiantuntijatiedon valossakin ajatellaan, että sairaalloisesti lihavat ihmiset eivät ymmärrä olevansa lihavia, mutta ovat sairaalloisesti lihavia vain omasta tahdostaan ja ansaitsevat siksi julkisen arvostelun ja häpäisemisen kehonsa vuoksi niin...no, ketju lienee oikea.
 
Mää järkyttymässä "tosi"-tv:ssa lauotuista kommenteista. Missään tapauksessa tarkoitus ei ole shokeerata ja saada lisää katsojia. :facepalm:
 
Maikkarin uutislukija puhuu uv-säteilyn vaaroista (nyt on korkealla) samalla kun näyttää siltä että ei ole muuta tehnytkään kuin maannut pari päivää auringossa :x3:
Eikös töissä joudu joskus kertomaan oman elämänfilosofian vastaistakin asiaa? Ei nyt tyhmyydeksi voi laskea jos oma valinta.
 
Eikös töissä joudu joskus kertomaan oman elämänfilosofian vastaistakin asiaa? Ei nyt tyhmyydeksi voi laskea jos oma valinta.
Kyllä mä sanoisin tyhmyydeksi, jos typerien ajasta toiseen elävien muotivillitysten takia tuhoaa terveytensä ja vanhentaa itseään, vaikka hyvin on tiedossa että auringolta kannattaa suojautua eikä tehdä päinvastaista. Vielä typerämpää on, jos on niin kassalla ettei edes tiedä auringon UV-säteilyn vaaroista, ja ehkä kaikkein tyhmintä jos kieltäytyy uskomasta. Tarkoituksellinen auringonotto ei sentään ole samalla tavalla yleisesti pakonomaista jatkamista aiheuttava juttu kuin vaikkapa tupakointi, joka sekin on tyhmää mutta yleensä pakonomaista.

Minusta rusketus on helvetin rumaa, ja se on se mielipideasia josta voi olla eri mieltä. Terveysseikoista ei oikein ole kiistelemisen varaa.

Minua ärsyttää että sain taas hieman punoitusta töissä. On tietysti helppo sanoa, että olisit käyttänyt aurinkorasvaa. En kuitenkaan voi, koska erilaisten henkilösuojainten ja pölyhaitan kanssa se rasvan ja paskan muodostama laasti on mm. silmissä ja aiheutuu vielä vakavampi haitta. Täten voin suojautua vain vaatteilla ja esteillä, mitä teenkin ja se toimii melko hyvin.
 
Tuli itsekin nyt katsottua tää jakso ja olihan toi ihan helvetin asiatonta alkaa jo ensimmäisestä aamusta täysin vieraalle ihmiselle nillittämään painosta ja käskyttämään, että: "I want you to lose weight". Näin herran vuonna 2025 jos vielä kuvitellaan, että tollanen on jollain tavalla ok käytöstä ja kaiken saatavilla olevan asiantuntijatiedon valossakin ajatellaan, että sairaalloisesti lihavat ihmiset eivät ymmärrä olevansa lihavia, mutta ovat sairaalloisesti lihavia vain omasta tahdostaan ja ansaitsevat siksi julkisen arvostelun ja häpäisemisen kehonsa vuoksi niin...no, ketju lienee oikea.
Puhutaan Thaimaasta, joka ei ole länsimaa. Siellä on oma kulttuuri ja käytösnormit, etkä voi odottaa, että siellä tanssitaan ihan samanlaisten tekopyhien woke-pillien mukaan kuin Suomessa.

Suomessakin kyllä varmasti sanotaan vaikka vielä 40-50 vuotta sitten sait kuulla kunniasi hyvin herkästi jos olit läski.

Ja voihan se olla, että toi thaimaalaisäiti on pohjimmiltaan tarkoittanut hyvää. Tuollainen suorapuheisuus ei vaan ole sitä, johon nykyajan suomalaiset pulla- (ja sipsi-)mössöt on tottuneet.
 
Suomessakin kyllä varmasti sanotaan vaikka vielä 40-50 vuotta sitten sait kuulla kunniasi hyvin herkästi jos olit läski.
Kyllä. Samoin siihen aikaan vittuiltiin yleisesti hoikille nuorille ja pyrittiin lihottamaan maksimit. Monenlaisia asenteita ihmisillä oli, ja toisen syömisiin puuttuminen oli eri tavalla muodissa kuin nykyään. Nythän se on lähinnä sitä muuta tuomitsemista, eli erilaiset marginaaliryhmät vouhottavat. Monen mielestä saa aukoa päätä ihan vapaasti siitä, että joku syö normaalia ruokaa eikä ole esimerkiksi vegaani.
 
Kyllä mä sanoisin tyhmyydeksi, jos typerien ajasta toiseen elävien muotivillitysten takia tuhoaa terveytensä ja vanhentaa itseään, vaikka hyvin on tiedossa että auringolta kannattaa suojautua eikä tehdä päinvastaista. Vielä typerämpää on, jos on
Taitaa olla joku ammattitauti kun jo Juha Jokinen oli aikanaan kohtalaisen ruskea:

Nykyisistä ainakin Tommy Fränti vastaava ja maikkarilla ihan hiton moni. Mut joo sitkeässä on vielä rusketus kauneusihanteena.
 
Tai sitten noilla kaikilla on se joku autoimmuunitauti jossa ruskettuu ihan pirun herkästi (yhdellä tutulla on tuollainen tauti) tosin tuskin sentään...
 
Mun käsittääkseni Juha Jokisella oli joku sairaus, jota hän hoiti auringolla/solariumilla. Esim. psoriasis tai joku.
 
Puhutaan Thaimaasta, joka ei ole länsimaa. Siellä on oma kulttuuri ja käytösnormit, etkä voi odottaa, että siellä tanssitaan ihan samanlaisten tekopyhien woke-pillien mukaan kuin Suomessa.

Suomessakin kyllä varmasti sanotaan vaikka vielä 40-50 vuotta sitten sait kuulla kunniasi hyvin herkästi jos olit läski.

Ja voihan se olla, että toi thaimaalaisäiti on pohjimmiltaan tarkoittanut hyvää. Tuollainen suorapuheisuus ei vaan ole sitä, johon nykyajan suomalaiset pulla- (ja sipsi-)mössöt on tottuneet.
Niitä "tekopyhiä woke-pillejä" kutsutaan toisinaan ihan vain yleisiksi käytöstavoiksi. Minä näen tuossa kuitenkin isompana ongelmana ehdollistamisen kuin nimittelyn. Et sinäkään varmasti arvostaisi, jos joku juuri tapaamasi vieras ihminen, jonka armoille joudut asumaan toiselle puolelle palloa alkaisi käskyttämään sinua muuttamaan jotain itsessäsi tai vaikka sitten opettelemaan niitä käytöstapoja.

Mitä tuollaisen lyhyen visiitin aikana voisi ylipäätään olettaa asialle tapahtuvan ilman älytöntä läskileiriä? Ei käytännössä mitään. Tuo nuori mimmihän hoiti tilanteen aika lailla kunniakkaasti ottaen huomioon miten tuli ehdollistetuksi ja tuomituksi. Sen sijaan tämä häntä selvästi iäkkäämpi thaikkunainen vertautti omaa kauneuttaan häneen ja myös haukkui hänet myöhemmin täysin turhaan toiselle aupairille nartuksi, mikä kertoo jo vähän luonteenomaisuudestakin eikä pelkästään kulttuurista.

Mitä itse lihavuuteen tulee niin Thaimaassa saavat tietysti pitää mitä käsityksiä haluavat, mutta meidän tulisi pystyä vähän parempaan. Lihavuus on tutkitusti kantajalleen kärsimystä ja epätoivoa aiheuttava sairaus, eikä valinta, joka korjataan lihavuudesta huomauttelemalla. On aika selvää, että jos ihminen on jo 20-vuotiaana kahden itsensä kokoinen niin kyse ei ole ollut mistään vuoden parin projektista, vaan taustalla on lapsuudesta alkaen vaikeaksi kehittynyt hormonaalinen ja/tai sokeriaineenvaihdunnallinen sairaus, johon olisi pitänyt saada apua jo kauan sitten sen sijaan, että aletaan ensimmäisenä vetää vähän tyhmästi niitä lihava = tyhmä, kun ei vaan laihduta -tyyppisiä yhtäläisyyksiä.
 
Kun lähtee vieraaseen kulttuuriin ja perheeseen, saa varautua siihen, ettei käytöstavat ole välttämättä samanlaiset kuin mihin on tottunut.

Ja itse lähtisin myös siitä, että on sairaalloisen lihaville ihmisille vaan hyvä asia, että joku niitä välillä vähän herättelee. Kehopositiivisuusliike on tehnyt sen, että monella voi olla vähän vääriä käsityksiä siitä millainen keho on normaalia ja järkevää.

Millään sormien napautuksella asiaa tuskin saa korjattua, mutta itse ne askeleet muutokseen on otettava, ei sitä kukaan muu tee sun puolesta. Lääkehoitokin tulee kyseeseen nykyään, mutta itse sun on sitä lääkettä haluttava.
 
Niitä "tekopyhiä woke-pillejä" kutsutaan toisinaan ihan vain yleisiksi käytöstavoiksi. Minä näen tuossa kuitenkin isompana ongelmana ehdollistamisen kuin nimittelyn. Et sinäkään varmasti arvostaisi, jos joku juuri tapaamasi vieras ihminen, jonka armoille joudut asumaan toiselle puolelle palloa alkaisi käskyttämään sinua muuttamaan jotain itsessäsi tai vaikka sitten opettelemaan niitä käytöstapoja.
Aasiassa täytyy vain kasvattaa elefantin nahka. Aasialaiset yleiset käytöstavat hyväksyvät ruumiin piirteiden kommentoinnin. Maassa maan tavalla. Thaimaassa ei saa myöskään antaa yrityksestä erityisen huonoa arvostelua tai saattaa löytää itsensä telkien takaa.
 
Feministi yrittää cancellata artistia valittamalla tapahtumajärjestäjälle. Tapahtumajärjestäjä välittää viestin vahingossa artistille, joka vastaa feministille "uhkaavaan sävyyn" Feministi jatkaa cancellaamista entistä lujemmin ja tekee rikosilmoituksen, uhriutuu ja huutaa median edustajia paikalle. Artistin lähettämää uhkaavaa viestiä ei avata muutamaa yksittäistä otetta tarkemmin, jotta saadaan vähän liioteltua tapahtunutta. Poliisilaitos varmasti ilahtaa, kun jälleen kerran joku mielensäpahoittaja tehtailee rikosilmoituksia henkisestä järkytyksestä.
Asiakkaan valitus päätyi vahingossa räppäri Pojulle, joka vastasi uhkaavalla viestillä

Ja syy Cancellaamisen liittyy taas tähän tapaukseen:
Artisti Poju puolusti raiskauksesta tuomittua Severi Lahtista somessa. Nyt hän kertoo Etelä-Suomen Sanomille, mitä kohusta seurasi.
 
Viimeksi muokattu:
Jatketaan first world problems teemalla, kuinka Helsingin kantakaupungin hipsterien mieli on järkkynyt ja elämä piloilla, kun Helsinki City Festivalin VIP alue ei ollutkaan tarpeeksi VIP.
Järkytys helsinkiläisen festivaalin ympärillä leviää – ”Mennäänkö huomenna? No v***u e

Lähdetään nyt siitä liikkeelle, että kuka täysijärkinen maksaa satoja euroja kahden päivän festivaalien VIP-lipusta ylitäydelle jäähallille tai sen takana olevalle parkkipaikalle. 16 000 Hipsteriä yrittää ängetä Helsingin jäähalliin, jonne ei mahdu teoriassa edes puolta määrää tuosta idioottimassasta. Sitten esiintyjät ovat jotain suomiräppäreitä, Television tähtitehtaiden tuotoksia tai menneiden vuosikymmenen yhden hitin ihmeitä, joiden laulu tulee playbackina. Miljöö on asfalttia tai joutomaata. Huomattavasti paremmat esiintyjät ja lokaatio löytyi esim. Kaivopuiston konsertista, joka oli kaiken lisäksi ilmainen ilman mitään VIP-rannekkeita tai turhien julkkisten omia karsinoita. Tapahtuman järjestäjänä toimii pahamaineinen Loud'n Live Promotions Oy Ltd jota on useamman kerran haettu konkurssiin ja viimeksi oli yrityssaneerauksessa, velkaa on kertynyt 4-5 miljoonaa euroa. Firman pääjehuna toimii Kalle Keskinen, joka on tuomittu talousrikoksista ja on ollut liiketopimintakiellossa. Parin minuutin googletuksella olisi tämäkin asia selvinnyt. Mutta mikä tärkeintä, tyhmiltä rahat pois ja mediapaniikki päälle.
 
Tästä toivoisi tulevan yleinen tapa, että valittajien nimi ja yhteystiedot julkaistaan. Jos ei omalla nimellään uskalla valittaa, niin sitten on valittamatta.
Ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen tästä "omalla nimellä" -vouhotuksesta joka muuten vanhalla kansalla on oikein yleinen. Jostain syystä siis halutaan saada ihmiset sensuroimaan itseään ja esittämään vain laimeita tai valtavirran mielipiteitä, jotta välttyvät kiusaamiselta tai väkivallalta. Ei minusta kovin terve yhteiskuntailmapiiri.

Tällä samalla logiikalla kaikki anonyymi ja pseudonyymi viestintä pitäisi estää tai yrittää estää. Vaikkapa tälle foorumille kirjoittava voi jonkun mielestä olla "valittaja".
 
Aika kieroutunut asenne. Onko mielestäsi siis hyvä asia, että muille ihmisille voidaan aiheuttaa vahinkoa piilosta ilman että tarvitsee ottaa vastuuta sanomisistaan? Raukkamaista toimintaa. Hyi helvetti.

Olet muka huolissasi siitä, että valittajaa kiusattaisiin, mutta samaan hengenvetoon se on sitten täysin hyväksyttävää, että valittaja saa kiusata muita.
 
Kiitos luonnearviosta. Älä kuitenkaan huolestu, se meni vikaan. Näkemykseni voi lukea ylläolevasta viestistäni ja se poikkeaa suuresti noista päätelmistäsi.

Jos sanotaan tarkemmin juuri tuollaisesta tapauksesta, jossa joku yksityishenkilö öyhöttää siitä, että jossain festivaalilla esiintyy hänen mielestään epätoivottu artisti, niin sillähän ei pitäisi olla mitään merkitystä. Sellaisen ei kuulu johtaa mihinkään toimenpiteisiin, eikä mitään ongelmaa täten kuuluisi olla. Ongelma on siinä wokeajan ilmiössä, jossa jokin yhtiö tai organisaatio lähtee mielistelemään maalittajaa ja toteuttaa tämän toiveita, kuten tässäkin tapauksessa osittain kävi. Tällainen ongelma ei ratkea sellaisella alakoululaisella pikku kikalla, että aletaan julkaista yhteydenottoja tahi valittajien tai "valittajien" yhteystietoja. Tyhjästä valittajia on aina ollut, näiden tukijoukkoa organisaatioissa ei ennen ollut.
 
Kiitos luonnearviosta. Älä kuitenkaan huolestu, se meni vikaan. Näkemykseni voi lukea ylläolevasta viestistäni ja se poikkeaa suuresti noista päätelmistäsi.

No hyvä jos meni pieleen, en minä ole erehtymätön :)

Ongelma on siinä wokeajan ilmiössä, jossa jokin yhtiö tai organisaatio lähtee mielistelemään maalittajaa ja toteuttaa tämän toiveita, kuten tässäkin tapauksessa osittain kävi.

Tämä on kyllä täysin totta.
 
Aika kieroutunut asenne. Onko mielestäsi siis hyvä asia, että muille ihmisille voidaan aiheuttaa vahinkoa piilosta ilman että tarvitsee ottaa vastuuta sanomisistaan? Raukkamaista toimintaa. Hyi helvetti.

Olet muka huolissasi siitä, että valittajaa kiusattaisiin, mutta samaan hengenvetoon se on sitten täysin hyväksyttävää, että valittaja saa kiusata muita.
Vastuu pitää toki kantaa, mutta esimerkiksi minä en "saa" työni puolesta sanoa tutkittua ja turvallista tietoa ilman, että vastassa on esimies, moderaattori ja yhteiskunnan harhaanjohdetut. Tämä on yllättävän yleinen asia ympäristö-, terveys- ja sosiaalialoilla.

Samalla erityisesti kalevi- ja ykäikäisten someen on kehittynyt todella ikävä keskustelukulttuuri, jossa keskusteluihin näkyvästi osallistuvat tulee tavalla tai toisella saattaa naurunalaiseksi.

Itse en tästä syystä käytä mitään sosiaalista mediaa lainkaan. En edes LinkedIniä. Enkä ole jäänyt yhtään mistään paitsi. Ymmärrän toki senkin, että monille nuo on erittäin tärkeitä kanavia ja liiketoiminnan muotoja. Minulle ne eivät vain sovi.

Tällä taktiikalla olen urallani menestynyt, sosiaalisesti eristäytynyt ja lähimmän perheen kesken tiiviisti ja onnellisesti yhdessä. Tradeoff on ollut juuri toiveitteni mukainen ja perheystäväksi kutsuttavien ihmisten lisäksi minulla on "kavereita" vain lähinnä luottamustehtävien yhteydessä, enkä noihinkaan ympäristöihin sieluani anna kun niin monet ajattelevat lopulta aina omaa etuaan. Mutsi opetti jo lapsena, ettei kaikista tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Se on ollut yhä etenevissä määrin tärkeä neuvo ja sen myötä on kehittynyt tietynlaista immuniteettia nettikiusaamista kohtaan. En silti todellakaan osallistuisi keskusteluun netissä omalla nimellä. Monet ovatkin jo arvanneet, etten ole ripulilääkkeen mukaan nimetty. Jos joku digipassi on joskus tulossa niin aion hakea digiturvapaikkaa tällä nimellä.

Tiedän myös digijalanjälkeni ja ymmärrän hyvin vastuuni, mutta joka ikinen postaus jonka olen koskaan tehnyt, on sen ajan tuotos. Jos kahden vuoden päästä kompostitarkastajien kritisoinnista tulee jälkikäteen tuomittavaa niin olen kusessa.

Aika tyhmältä kuulostaa tämä kyllä. Ehkä on hyvä lopettaa.
 
Eivätkö keskustelufoorumit, mukaanlukien io-tech, ole osajoukko siitä mikä nykyään tunnetaan sosiaalisena mediana?
Riippuu siitä, keneltä kysytään ja minkä sanakirjan määritelmää käytetään. Joidenkin mielestä foorumit ovat sosiaalista mediaa. Siihen, mitä minä kutsun someksi, ne eivät kuulu. Ne olivat olemassa jo ennen somea. Minä katson someksi vain ne ilmiöt, jotka kehittyivät vasta käsitteen lanseerauksen aikoihin, ja muuten muistuttavat facebookin tapaista narsistista somea. Foorumit eivät oikein ole kumpaakaan.

Ainakaan ne eivät ole osallisia varsinaisen somen aiheuttamiin ongelmiin. Techbbs tuskin saa kakaroita syömään pesuaineita tai aiheuttaa nuorille naisille sosiaalista painetta ostaa pikamuotia, saati aivopesee kalevit temuttamaan roskaa. Narsistinen oman perseen kuvaaminen ja lähipiirin nettikiusaaminenkin tapahtunee etupäässä erilaisilla alustoilla.

Toisena määrittelyä vaikeuttavana palveluna mainittakoon niinkin klassikko kuin Youtube. Se ei normaalille enemmistökäyttäjälle ole mikään somealusta, sisällöntuottajille pitkälti on myös sitä. Siellä suuri enemmistö ei someta vaan lähinnä kuluttaa suoratoistosisältöä ja mainoksia, kuten missä tahansa muussa palvelussa jota kukaan ei vahingossakaan kutsu someksi. Jos menee niin pitkälle, että innostuu väittelemään kommenteissa, niin sanoisin sitäkin enemmän johonkin uutismedian kommenttipalstaan verrattavaksi, eli ei sitä, mikä tuli tunnetuksi somena vaan varhaisempi ilmiö. Eräänlainen huono pieni keskustelufoorumi.

Samoin Whatsapp jää vielä oman määrittelyni mukaan somen ulkopuolelle ilmeisistä syistä, jotka lyhennän siten että katson sen ensisijaisesti SMS:n seuraajaksi ja laajennettunakin se muistuttaa ehkä jotain IRC tai varhaista MSN, ICQ ja vastaavaa lähinnä pikakirjeenvaihdontapaista. Se ei ominaisuuksiltaan ja yleiseltä käyttötavaltaan muistuta jotain Instagram- ja Facebook-osastoa. Se on siis ensisijaisesti pelkkää viestintää, ei henkilömarkkinointia, poseeraamista, mediatuotantoa jne.

Jotakin näistä kolmesta(foorumit, YT, WA) ja monia muitakin viestintäpalveluita jotka jäivät nyt mainitsematta varsin yleisesti tosiaan käyttävät ihmiset, jotka eivät kertomansa mukaan käytä somea ja tietoisesti sitä välttävät. Minun määritelmäni mukaan tässä ei ole ristiriitaa.

Millään näistä kolmesta ei ole nähdäkseni tyhmistävää vaikutusta, paitsi varauksin Youtubella siinä missä millä tahansa suoratoistopalvelulla tai telkkarin katsomisella, riippuen tietysti mikä on lähtökohta katselulle, ymmärrys algoritmista ja kiinnostuksen kohteet.
 
Ymmärrän ajatuksen, että jos jotain ei viitsi sanoa (kirjoittaa) omalla nimellä niin tarviiko sitä silloin sanoa ollenkaan. Mutta toisaalta kun on olemassa ihmisiä, jotka voi käyttäytyä ihan suorastaan väkivaltaisesti jos joku esittää mielipiteitä joista he eivät pidä, niin on silläkin oma arvonsa että jossain voi laukoa mielipiteitä anonyymisti tai pseudonyymisti. Toki tämäkin menee helposti överiksi ja internet on täynnä vaikka minkälaista törkyä.
 
Ymmärrän ajatuksen, että jos jotain ei viitsi sanoa (kirjoittaa) omalla nimellä niin tarviiko sitä silloin sanoa ollenkaan.
Samoin. Minäkin ymmärrän sen ajatuksen, kuten monia muitakin outoja yksioikoisia tai kiihkomielisiä ajatuksia, joilla voi jossain hyvin tarkkaan määritellyssä asiayhteydessä olla jopa kohtalaisen hyviä perusteluja. Kuitenkin jo useammalla vuosikymmenellä tämä "omalla nimellä!11111" on ollut hyvin tunnettu ajattelun virhe, joko pahansuopa tai naiivi sellainen. Siinä ei ole vähääkään tolkkua jos on hieman nähnyt maailmaa oman 70-luvun impivaaran ulkopuolelta tai osaa edes lukea. Silloinkin moinen kiihkoilu osoitti tyhmyyttä ja sivistymättömyyttä, koska ei esimerkiksi 1930- ja 1940-luvun historia lähinaapureissa niin kaukana ollut.
 
Olin joskus oman internet-taipaleeni alkumetreillä sitä mieltä että jos netissä keskusteltaisiin vain omilla nimillä niin kaikenlainen perseily ja trollaaminen vähenisivät huomattavasti ellei peräti loppuisi kokonaan. Sitten tuli some ja todisti toisin :comp:

Puolustuksena todettakoon että lapsuus ja nuoruus menivät aika helvetin pienessä piirissä, maailmankuvassa saattoi olla pieniä vajavaisuuksia.
 
Intin alokastuvan perusteella oli aika helppo arvata, että oman pärstän näkyminen ei ole minkäänmoinen hidaste ajatusten esittämiselle. Ei nyt saisi sotilastovereita haukkua, mutta kyllä tuli nähtyä ketjun mukainen häntäpääkin gaussin käyrästä.
 
Armeija opettaa että oli porukka mikä hyvänsä niin töhöjen määrä on vakio.
 
Luulisi, että kutsunnoissa karsittaisiin gaussin käyrän pahin häntäpää pois... Olisi ainakin syytä.

Ja mites pällitesti, voiko sen perusteella saada potkut koko laitoksesta?
 
Kyllä siellä kutsunnoissa varmaan raakataan jo ihan pahimmat pois mutta kyllä niitä töhöjä piisaa silti :D
Kutsunnoissa keskitytään aika pitkälti pelkästään somaattiseen terveydentilaan. Pitää olla syvästi imbesilli, jotta erottuisi siinä vaiheessa porukasta. Omassa yksikössäni oli alokkaana A1 henkilö, joka ei osannut lukea, eikä tuntenut kelloa. Ei sellaisia asioita tarkisteta kutsunnoissa. No, hänet siirrettiin huoltokomppanian puolelle.
 
Poliisit tulivat hakemaan serkkuani jolla on Downin syndrooma kutsuntoihin kotoaan. Aitinsa oli siina hadissaan hakenut pojan vapautus papereita. Poliisit olivat 10 sekunttia katsoneet poikaa ja sanoneet etta eikohan heidan tehtavansa ollut tassa ja lahteneet pois.
 
Joskus voi olla tyhmä niin monella eri tasolla.. en oikein tiedä että onko tämä flättäri tyhmä siksi että uskoo litteään maahan vai siksi että väittelee chatGPTn kanssa kuin olisi oikea ihminen ja loppupeleissä hermot menee niin että bottikaan ei ilmeisesti enää jaksa..

En ottais tosissaan noita flat earth ja niitä vastaan väitteleviä youtubettajia. Katsojia ja rahaa ne vaa kerää. Varmasti toki on oikeesti hullujaki, mut eiköhä noi suurimmaksi osaksi vaa esitä idiootteja. Niinku tämäki tubettaja ottanu tehtäväkseen olla olevinaan tosi fiksu tyyppi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
280 093
Viestejä
4 816 657
Jäsenet
78 038
Uusin jäsen
limehedelmä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom