Itse en ole kuin neljältä vuosikymmeneltä kerännyt kokemuksia mutta jotenkin on tullut aika vahva fiilis että ihmiset ovat tyhmentymässä entisestään. En tiedä sitten johtuuko tuo koululaitoksesta vai kotikasvatuksesta mutta välillä tulee hämmästeltyä itseäni parikymmentä vuotta nuorempia miten niillä ei ole monesti edes sinnepäin käsitystä jostain asiasta jota itse olen saman ikäisenä pitänyt suunnilleen itsestäänselvyytenä. Tosin, kyllähän nyt on ollut uutisia että aina vaan suurempi osa nuorista ei osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa, saati sitten laskea niin kai tuo sama sitten on linjassa kaikkeen muuhunkin tietoon.Itse olen vakaasti ollut sitä mieltä jo pitkään, että suurin osa ihmisistä on järkyttävän tyhmiä. (kokemusta asiasta olen kerännyt seitsemältä eri vuosikymmeneltä)
Tämä aiheuttaa pienen ongelman sen suhteen, että kuinka hyvin maailma silti toimii. Pitääkö ne älykkäät pyörät pyörimässä ja me loput vaan matkustetaan mukana?
Esimerkiksi peilin toiminnan kyllä perustasolla ymmärsin jo aika nuorena ja tuotahan käytiin yläasteen fysiikan tunnilla oikein tarkemminkin läpi eli kuinka se valonsäde heijastuu ja taittuu siinä lasissa (ja muissakin materiaaleissa) jne.