Tulipa sitten yli 80 tunnin savotan jälkeen tämä ehm, maailman paras peli pelattua läpi. Ihan hyvä, mutta maailman paras miten?
Taistelu melko peruskamaa, loottisysteemi pintapuolinen eikä siten kirvoita mitään varustelu- tai keräilyintoa, animaatioissa ja liikehdinnässä ehtaa slaavilaisjäykkyyttä kautta linjan, hevonen täysin seko polle joka kimpoilee kivistä ja jumittaa täyteen laukkaan puita vasten, ei ota putoamisvahinkoa ja kirmaa lähes pystysuoraa vuorenrinnettä niin että kaviot sojottaa taivasta kohti. Maailma paikoilleen naulattu kulissi jonka kanssa ei ole juuri lainkaan toiminnallisia vuorovaikutusmahdollisuuksia. Grafiikka varsin kelpoa yhdeksän vuoden takaiseksi, mitä nyt ikä näkyi hahmomalleissa. Kyllä tuli sitä maailman parasta peliä etsittyä niiden karttaa täyttävien kysymysmerkkien lomasta totta tosiaan.
Mutta olipa tässä sitten tekemistäkin enemmän kuin missään muussa saman genren pelissä. Edellämainittuja kysymysmerkkejä en ole koskaan nähnyt millään kartalla näin paljoa. Suurin osa peliajasta meni sivutehtävien parissa, jolloin tasot ja varusteet nousivat kuin itsekseen. Maailmaa ja etenkin hirviökatrasta on taustoitettu niin, että tavallaan Geraltista tuli mieleen eräänlainen tuholaistorjujan ja Mulderin kombo, joka aina kyselee etukäteen minkä kanssa ollaan tekemisissä ja kertoo sitten vampyyreistä ja muista ötöistä kuin kokeneempi kryptozoologi.
Pääpaino tosiaan on tarinassa ja kaikessa muussa maailmaa rikastavassa. Todella hyvin kerrottu tarina, mutta enpä ole tainnut ikinä pelata peliä tarinan vuoksi. Poliittista valtapeliä, juonittelua ja petoksia on riittämiin. Ei ollut vain hyvää ja pahaa, vaan hyvät olivat pahoja ja pahatkin usein hyviä. Mutta tämä on kaikki pointin vierestä, koska peli itsessään oli sellainen ihan kiva 7/10. Mielestäni parhaat tarinat peleissä kerrotaan pelin eri mekaniikkojen ja lukuisten muuttujien sekä satunnaisuuden, ns. emergentin narratiivin kautta, ei käsikirjoituksella. Ehkä Skyrim vetosi enemmän aikoinaan siksi, koska siinä tuntui tapahtuvan enemmän yllättäviä asioita tai jotain tyhmää pientä, kun taas Witcher 3:ssa taistelut käytiin kaikki alun jälkeen rutiinilla eikä maailma oikein antanut riittävästi mahdollisuuksia erinäisille sattumuksille. Kenties fyysisesti läsnäolevampi maailma ja Diablo-tyylinen loottijärjestelmä olisivat lisänneet sitä kaivattua koukkua. Nyt pelin pusersi läpi, mutta kyllä se loppua kohden alkoi tuntua siltä että voisi loppua jo.