Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
Joo osa sitä datapakettia, viranomaiset jo ilmeisesti tutkimassa
Aivan. Redditistä luin kuinka Teslalla oli ohjeistettu pitämään tiedot itsellään ja ei saanut jakaa kellekään. Kertoo siitä että voi olla muhkea setti tulossa kun tuota oikeasti viranomaiset lähtee perkaamaan.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 230

Tässä voi olla pieni houkutus lähteä maksamaan kalavelkoja jenkkien VW:lle lätkimän jättisakon osalta. 4% globaalista liikevaihdosta on maksimi sakko vakavissa tapauksissa, Teslan kohdalla voidaan siis puhua miljardeista.
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
839
Kyllä se paikallaan lämpee mutta kun ajetaan motaria niin ei vaan riitä tehot. Menee kaikki sinne akustoon talvella lämmitykseen ja kesällä taas jäähdytykseen.
Mä ajoin keskiviikkona 800 km niin että ulkona oli lähtöpaikassa 23 ja välillä + perillä 25. Ilmastointi asetettu +19 ja väitän että auto ei ollut yhtään sen lämpimämpi
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 142
Mä ajoin keskiviikkona 800 km niin että ulkona oli lähtöpaikassa 23 ja välillä + perillä 25. Ilmastointi asetettu +19 ja väitän että auto ei ollut yhtään sen lämpimämpi
Kannattaa toki huomioida, että 25->19 ero on aika paljon pienempi kuin -20->19, joten oletettavasti ongelma esiintyy herkemmin talvella kuin kesällä.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 142
Olin just lukevinani että se ei toimi kesälläkään, koska Tesla.
Olin just lukevinani, että tottakai toimii, koska Tesla.

Eiköhän se toimimattomuus ole riippuvainen tarvittavasta tehosta, eikä siitä onko kesä vai talvi, jolloin lämpötilaerolla on suuri merkitys asiaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
Esimerkki
Lähden töistä hallista, ajan noin 60km motaria 120km/h. Viilennys pitää olla noin 19C että on mukava olla. Nousen rampista ja vauhti tippuu taajamaan 40-50km/h. Auto alkaa puskemaan todella kylmää ja sitten pitää nostaa lämpöä 22C.

Talvella taas pitää nostaa lämpöä sinne 26C että ei jäädy. Taajamassa 22-23C riittää.
 
Vie huoltoon.
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
839
Tuo ABRP on aivan karmea viritys ja joku sitä ihan tosissaan markkinoi Teslan navin veroisena korvikkeena.
Yritin alkuviikosta käyttää tätä puhelimella, mutta en saanut valittua edes autoa. En tiedä oliko vika paskassa iPhonessa vai paskassa käyttöliittymässä, mutta kertakokemus riitti.
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
839
Tesla on huoltanut tätä 5 kertaa jo ja nyt kuudes samasta asiasta.
Maanantaikappale tai sitten ei. Mitä nyt netistä lueskellut, niin Teslan huollossa on noita maanantaikappaleita aika monta töissäkin. Joku oli teetättänyt paikallisessa ilmaistointihuollossa pikkurahalla homman, joka oli Teslan ukolle ollut ylivoimaisen vaikea.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Teslan navissa ei taida olla mitään "reitin varrella" valintaa? Vanhassa autossani oli melko kömpelö navi, mutta siinä oli helppo valita ajaessa että näytä reitin varrella olevat huoltoasemat/ravintolat/jne.

Jos siis ajaessa tulee mieleen että voisin vaikka syödä esim. Ravintolassa x, niin saako tuossa mitenkään helposti navigoitua lähimpään reitin varrella olevaan ravintolaan x?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
638
Edellisessä ilpillisessä Model 3:ssa kovilla pakkasilla oli kylmällä akulla aavistuksen viileää alkuun, ilmeisesti lämmitteli sitä akkua niin oli systeemin lämmitysteho ns. siinä kintaalla. Lämmöt jäi yleensä hieman alle 20 pyynnin mitä scan my teslalla seurailin. Mutta vähän pidemmillä ajoilla tasaantui kun akku lämpeni. Ja Chill-moodin oletettua etua tässä tilanteessa kun ei tiennyt niin eipä sitä tullut käytettyä, jää ens talveen testattavaksi.
Se ilppi piti muuten aika miehekästä pörinää, yleensä kun lähti pakkaskelillä töistä jossa auto oli ollut päivän hidastalatauksessa. Tärinä tuntui ajottain ihan kunnolla, mutta ei sentään hajonnut, oisko ollut jäätä jossain tms. Noh se on seuraavan omistajan murhe jos leviää ;). Autoliikkeelle jolle möin tuosta mainitsin ja kuulemma niin ne kaikki tekee (siis tärisee, leviäminen vaihtelee) :).
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
839
Teslan navissa ei taida olla mitään "reitin varrella" valintaa? Vanhassa autossani oli melko kömpelö navi, mutta siinä oli helppo valita ajaessa että näytä reitin varrella olevat huoltoasemat/ravintolat/jne.
On siellä jotain. Laturit, ravintolat, nähtävyydet tms. välilehtiä. En oo käyttäny kun latureita, joten tarjoaman kattavuudesta en osaa sanoa
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
Maanantaikappale tai sitten ei. Mitä nyt netistä lueskellut, niin Teslan huollossa on noita maanantaikappaleita aika monta töissäkin. Joku oli teetättänyt paikallisessa ilmaistointihuollossa pikkurahalla homman, joka oli Teslan ukolle ollut ylivoimaisen vaikea.
On se toiminut silloin ekana kesänä. Paikallaan kaikki toimii mutta ajaessa ei riitä tehot.

Aluksi sanoivat että softa korjaa, sitten vaihdettiin se sisäsensori, lisää softaa ja nyt on joku tuulettimen vaihto ja joku muu tsekkaus.

Edit. ILP malli.
Nykyään huollot on ihan arpaa että mitä sieltä saa. Kun ei tiedä meneekö alle 4h vai ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
On siellä jotain. Laturit, ravintolat, nähtävyydet tms. välilehtiä. En oo käyttäny kun latureita, joten tarjoaman kattavuudesta en osaa sanoa
No täytyy tutkia joskus parkissa. Saahan siinä siis haettua vaikka jotain mäkkäriä tms, mutta pelkkä haku sitten vaan näyttää ylipäänsä mäkkärit, mutta ne voi olla missä vaan, eikä siis reitin varrella olevia.

Olisi vaan kätevä jos saisi listan reitin varrella olevista ravintoloista.
 
Jos ja kun toimii samoin kun se laturivälilehti, niin näyttää nimenomaan lähellä olevia kohteita.
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
839
On se toiminut silloin ekana kesänä. Paikallaan kaikki toimii mutta ajaessa ei riitä tehot.
En oo varma miten ilp-toimii vs. normaali ilmastointi, mutta mulla oli toi sama ongelma edellisessä autossa. Saivat ilmastointihuollossa elvyteltyä pikkurahalla kun Veho ehdotteli kompuran uusimista, vaikka pyöri. Kaupunkiajossa toimi, mutta hönkä ei riittänyt monen tunnin yhtäjaksoiseen rupeamaan matka-ajossa vaikka ainetta piti olla ihan riittävästi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
En oo varma miten ilp-toimii vs. normaali ilmastointi, mutta mulla oli toi sama ongelma edellisessä autossa.
Karkeasti kylmäainepuolella ei ole eroa. Taisin jo joskus aikaisemmin ehdotella, että nyt niiden pumppuvehkeiden kanssa pikaisesti sinne ammattilaisen luokse ja mittarit kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Tämä on kyllä mielenkiintoinen liike.

Jos USA:n ykkönen ja kakkonen EV myynneissä siirtyy latauksessa NACS standardiin CCS1:n sijasta, niin kauanko kestää että muut tulevat perässä? Sääli tietysti meitä eurooppalaisia jotka olemme naimisissa CCS-standardin kanssa...

Jenkkitesla vaatii 48A 230V yksivaiheisen latauksen saadakseen 11kW sisään AC:tä.

Type2:sella onnistuu paremmin eurooppalaiseen sähköverkkoon paremmin soveltuva 3-vaihelataus.
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
839
Jep. Tuota samannäköistä laitetta myydään monilla nimillä ja hinnoilla. Joissain ulkomailta tilatuissa ei ole ollut A-tyypin suojan mukana 6mA DC-suojaa (varsinkin halvimmissa), niin tarkkana kannattaa olla. Ei ole mainittu olevan sinun linkittämässäsi.

DC-suoja suojaa käyttäjää ja aiemmin linkittämäni mukaisesti pakollinen ellei B-tyypin suojaus käytössä. DC-suojan rakentaminen maksaa rahaa jälkikäteen. Aliexpressissä saa noihin Motorwerkin näköisiin latausjohtoihin optiona B-tyypin suojaa.

Lisätietoja noista halvoista latureista esim. Facebookin kotilataus - nyt ryhmästä.
Otin asiakseni tutkia nyt tuon laturin merkinnät kun ensimmäistä kertaa ihan aktiivikäytössä (toimii täydellisesti) ja ei ole mainintaa tuosta 6mA DC:stä, joskaan toisessa johdossanikaan ei ole ja se on suomesta. Lienee asia joka pitäisi todentaa jollain mittarilla?

Toisaalta laite tuli Ranskasta, joten vahinkotapauksessa en ole henkilö joka on tuonut sen EU-alueelle, joten vakuutukset ok. Tietysti jos henki menee itseltä niin en ole sitä kenellekään myöskään kertomassa. Pakko myöntää että viestisi aiheutti pientä levottomuutta :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
En oo varma miten ilp-toimii vs. normaali ilmastointi, mutta mulla oli toi sama ongelma edellisessä autossa. Saivat ilmastointihuollossa elvyteltyä pikkurahalla kun Veho ehdotteli kompuran uusimista, vaikka pyöri. Kaupunkiajossa toimi, mutta hönkä ei riittänyt monen tunnin yhtäjaksoiseen rupeamaan matka-ajossa vaikka ainetta piti olla ihan riittävästi.
Eivät korjaa jos ei ole rikki tuota octoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 954
Tämä on kyllä mielenkiintoinen liike.

Jos USA:n ykkönen ja kakkonen EV myynneissä siirtyy latauksessa NACS standardiin CCS1:n sijasta, niin kauanko kestää että muut tulevat perässä? Sääli tietysti meitä eurooppalaisia jotka olemme naimisissa CCS-standardin kanssa...

Jenkkitesla vaatii 48A 230V yksivaiheisen latauksen saadakseen 11kW sisään AC:tä.

Type2:sella onnistuu paremmin eurooppalaiseen sähköverkkoon paremmin soveltuva 3-vaihelataus.
Teslan latausliittimet on toki elegantteja ja siistejä ratkaisuja DC latauksen osalta, mutta AC:n puolella onkin sitten eri.

Ja ccs combo on aivan hävyttömän kokoinen möhkäle, ei siitä mihinkään pääse.

Mutta jenkeissä tosiaan isot tehot AC:llä otetaan kahden vaiheen välistä 240V jännitteellä, jolloin isoissa tehoissa virrat on todella suuria.

Euroopassa kun varsin kattavasti pienkiinteistöissä on tarjolla kolmivaihesähköä niin type2-liitännällä sen jakelu onnistuu todella helposti ja kolmen vaiheen avulla vaihevirrat pysyy pienenä.

Molemmissa puolensa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Eivät korjaa jos ei ole rikki tuota octoa.
Sen verran perustekniikasta kyse, että ihan oikeasti jos ei ole softavika tai järjestelmän mitoitusvika, niin se ainoa kylmäainepuoleen liittyvä vika, eli vajaa-/ylitäyttö kyllä löytyy niillä kylmäainepuolen mittareilla, mitkä on käytössä jokaisella hiace-firmalla. Tuhlatkaa se muutama kymppi + mahdolliset kylmäaineet tuon varmistamiseen.
 
Takuunalaisessa autossa?
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
839
Takuunalaisessa autossa?
Paska mekaanikko on paska takuunlaisessakin autossa. Multa vaihdettiin kolme ABS-anturia ja kehää kun vikavalo syttyi. Ihan oikeasti varmaan uskoivat että kolme hajosi kerralla, vai oliko kyse siitä että mekaanikko vaihteli niitä yksi kertallaan kunnes vikavalo sammui koska ei pystynyt sanomaan mikä niistä oli rikki. Tulosvastuu niillä on. Jos testeri ei osaa, niin mekaanikko ei tee.
 
Teslallahan vaihdetaan vain osaa ja joku muu katsoo etänä ja arpoo.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Takuunalaisessa autossa?
En omista kyseistä laitosta ainakaan vielä, mutta itte ainakin lähtisin mittauttamaan paineet näiden oireiden perusteella, se ja sama onko takuu vai ei. Ei ne sitä koskaan saa tietää kuitenkaan.

Edit: Sanotaan näin, että toi Hiace-firma ottaa 100€ siitä, että kattoo ne paineet ja mahdollisesti korjaa täytöksen. Takuu tai ei, niin itte en ainakaan viidettä kertaa veisi merkkipajalle "korjattavaksi" tuolla rahalla. En vaikka olisi ihan rajanaapurina.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
En omista kyseistä laitosta ainakaan vielä, mutta itte ainakin lähtisin mittauttamaan paineet näiden oireiden perusteella, se ja sama onko takuu vai ei. Ei ne sitä koskaan saa tietää kuitenkaan.
Saavat korjata kun on takuu, en ala maksamaan extraa kun kuitenkin vetoavat, että ei voi pitää paikkaansa tai joku kolmastaho koskenut, niin menettää takuun.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Saavat korjata kun on takuu, en ala maksamaan extraa kun kuitenkin vetoavat, että ei voi pitää paikkaansa tai joku kolmastaho koskenut, niin menettää takuun.
Kyllä, näinhän ne oikeat ja itseään kunnioittavat firmat toimivat, mutta lukemani perusteella ei koske Teslaa. Ja se, että sieltä löytyisi vajaa-/ylitäytös ja se korjataan oikeaksi, niin ei näy yhtään missään, ellei valmistaja ole takoituksella tehnyt jotain sellaista, mikä ei vaan fysiikan lakien mukaan voi toimia.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 779
Otin asiakseni tutkia nyt tuon laturin merkinnät kun ensimmäistä kertaa ihan aktiivikäytössä (toimii täydellisesti) ja ei ole mainintaa tuosta 6mA DC:stä, joskaan toisessa johdossanikaan ei ole ja se on suomesta. Lienee asia joka pitäisi todentaa jollain mittarilla?

Toisaalta laite tuli Ranskasta, joten vahinkotapauksessa en ole henkilö joka on tuonut sen EU-alueelle, joten vakuutukset ok. Tietysti jos henki menee itseltä niin en ole sitä kenellekään myöskään kertomassa. Pakko myöntää että viestisi aiheutti pientä levottomuutta :)
Kysy myyjältä, niin eiköhän se selviä. Ei 6mA DC-suojaa ole välttämättä muualle kirjattu kuin paketin kylkeen. Se ainakin Aliexpressiä selaamalla on selvinnyt, että ko. suojalla laturi on kalliimpi.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 603
Koska softaa ja rautaa ei ole jaksettu testata. Tänä vuonna alkaa kolmas vuosi ja nähdään montako tällä kertaa porsii.
Eikös näitä samoja vekottimia myydä Norjassa, Kanadassa ja USAn pohjoisissa osavaltioissa, luulisi tulevan enemmänkin valitusta jos pumppu ei yksinkertaisesti toimisi (täysin ehjänäkään) kylmässä?

Taitaa syynä olla näiden osien paska laatu. Kuka lie valmistaa nämä oktovalvet, supermanifoldit yms. lämmityslaitteiston osat. Eikös saksan tehtaalta tullut joku erä yitä missä oli pumppu rikki jo käytönnössä luovutuspäivänä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Kellään viimeajan kokemusta, paljon maksaa rangerilla sisäilmansuodattimen vaihto?
Riippuu varmaan auton mallista vähän? Model Y taitaa olla noin 10min homma kaikkineen, joten siitä voi ehkä haarukoida? Itse suodattimet maksavat joitain kymmeniä euroja ostopaikasta riippuen.

Tämä lienee sellainen homma jonka 99% hoitaa itse niin ei varmaan monellakaan eksaktia tietoa hinnasta ja kannattaa siis varmaan tehdä itse jos vaan yhtään pystyy ja viitsii. Tietysti jos rangeri olisi tulossa tekemään muutakin niin sitten varmaan samaan käyntiin voisi tätä koittaa ympätä.

Muiden mallien kohdalla en osaa sanoa. Ja tämä siis koski niitä kahta raitisilmasuodatinta. Siellä kai sitten on erikseen joku biodefense mode suodatin, joka lienee kalliimpi ja pitänee frunkista purkaa muoveja pois jos sitä vaihtaa?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 880
Eikös näitä samoja vekottimia myydä Norjassa, Kanadassa ja USAn pohjoisissa osavaltioissa, luulisi tulevan enemmänkin valitusta jos pumppu ei yksinkertaisesti toimisi (täysin ehjänäkään) kylmässä?

Taitaa syynä olla näiden osien paska laatu. Kuka lie valmistaa nämä oktovalvet, supermanifoldit yms. lämmityslaitteiston osat. Eikös saksan tehtaalta tullut joku erä yitä missä oli pumppu rikki jo käytönnössä luovutuspäivänä?
Ekana vuonna 2021 Tesla julkaisi softan mikä rikkoi pumput ja sen lisäksi vielä pumput itse hajosivat. 2022 samaa vikaa. Saksasta tuli kyllä Yta jossa melkein jokainen pumppu hajosi.

Jos yhtään luit uutisia niin Teslahan ei halua kertoa ongelmia tai edes kirjoittaa ylös. Fabossahan näitä hajoamisia on ollut yhä.
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
1 967
On siinä filtterin vaihdolle hintaa. Suodatin maksaa yleensä about 10-25 euroa, riippuen onko aktiivihiili vai ei. Toki omassakin joutuu irrottamaan kaasupolkimen että saa vaihdettua.
Juu onhan tuossa, tietysti kaikki matkat yms.

Ainakin Y:ssä tuo on suhteellisen helppo operaatio ja Teslalta löytyy ihan video miten tuo tehdään, että pitäisi kyllä onnistua jopa minunlaiselta poropeukalolta :cool:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 151
En ole vakuuttunut tästä että se on hyvä. Talvella on kylmä kun ei saa lämpöä, nyt kesällä ei saa kylmää motarilla ja heti kun tiputtaa alle 80kmh tulee niin kylmää että voi pakastaa.
Sulla kyllä täytyy olla jotain vikaa tuossa autossa. Itselläni ei ollut mitään lämpöongelmia RWD kolmosessa viime talvena lämpötilan suhteen.
 
Liittynyt
30.10.2019
Viestejä
1 237

Odotettavissa hw4 vasta Tesla 3 Highlandista lähtien ja y mallissa heinä/elokuusta ilmeisesti jokaisessa mallissa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 615
Viestejä
4 186 096
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom