• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Tässä ketjussa seurataan EU:n hajoamista.

Brittien kuumin puheenaihe on kauppojen tyhjät hyllyt ja bensa-asemien tyhjät pumput. Erityisesti logistiikka tökkii kun rekkaliikenne kärsii pulaa kuljettajista.

Viimeksi muokattu:
Mitäs muuten tapahtui sille tällääkin vielä muutama vuosi sitten hehkutetulle oikeiston nousulle euroopassa? Saksastakin puhuttiin että siellä nousisi laitoikeisto valtaan. Nyt Valtaan nouseekin vasemmisto. Laitaoikea AfD menetti 2% kannatustaan ja putosi 10% kannatukseen. Heistä paineli ohi Vihreät 5% nousulla saaden 15% ääniosuuden
 
Kai se on se, ettei ollut mitään oikeaa oikeistoa. Oli vain populisteja.
 
On tyydyttävää seurata kun Briteillä menee kaikki vituiks.

Popkornia, popkornia...

:rofl:
 
FAUJfJEXEAEobo7.jpeg.jpg

Ei tainnut nämäkään ennustukset toteutua kuten oli kansalle luvattu.
 
Brittien kuumin puheenaihe on kauppojen tyhjät hyllyt ja bensa-asemien tyhjät pumput. Erityisesti logistiikka tökkii kun rekkaliikenne kärsii pulaa kuljettajista.
Ensin pelotellaan että UK pistää EUn kyykkyyn raaka-aineillaan, vakivaltakoneisto ottaa firmat komentoon.
Sen jälkeen luetaan uutisia kuinka UK sisäinen polttoainejakelu on kaatunut.

Edit: Pistiko Shell pois luikkiessaan hanatkiinni ja BP säiliöillä sotilaat ihmettelee että mites näitä käytetään.
 
Viimeksi muokattu:
Kai se on se, ettei ollut mitään oikeaa oikeistoa. Oli vain populisteja.

Tai sitten se, että populisteilla olleita järkeviä pointteja alettiin ottaa jossain määrin huomioon? Esim. EU on vaikeuttanut pakolaisten tulemista suunnilleen kaikin muin keinoin kuin virallisesti jättämällä pakolaissopimukset. EU jopa katsoo sitä sivu suun, kun jäsenvaltiot rikkovat noita sopimuksia...

Lisäksi talouskurin ja vapaakaupan nimiin vannominen on ottanut takapakkia. Ennen kun oltiin sitä mieltä, että on aivan OK jos kotimaiset duunarit kärsii hieman siitä, että nostetaan kehitysmaat köyhyydestä vapaakaupan avulla.
 
Nyt on rekkakuskeilla Englannissa varaa pyytää parempia palkkoja :thumbsup:
Niin ne tekeekin, esim. vuosia opettajana työskennellyt oli vaihtanut rekkakuskiksi koska vuosipalkka nousee 20 tonnia. Aiemmin palkat oli olleet suhteellisen heikot. Tämän ja muitakin faktoja kertoili Brexitiä vastaan äänestänyt työkaveri, edes hänestä Brexit on vain yksi tekijä kuljetusongelmassa.
 
Mielenkiintoista seurata miten tämä vaikuttaa Brittien inflaatioon pidemmän päälle, tällä hetkellä inflaatio on kuukaudessa hypännyt 3.2%

"Inflation in the U.K. jumped by 3.2 percent in August compared to July, prompting renewed concern about the Bank of England’s forecasting."

Kuten kunnon oikeistohallituksen kuuluukin, niin köyhille annetaan keppiä, kun ottaa huomioon että köyhät todennäköisesti käyttävät kaikki saadut rahat kotimarkkinoille niin tälläiset toimet keventävät mukavasti kulutusta kotimarkkinoilla johtaen muihin ongelmiin.

"The warning over the cost of living comes as millions of households face a drop in their income as the government prepares to cut universal credit by £20 a week from 6 October and close the furlough wage subsidy scheme, in moves charities warn will push more people into poverty. "

Ja näköjään kaasun hinta on kipaissut rapiat 50%, ottaen huomioon että briteissä lämmitetään kaasulla, talot vuotaa kuin seulat ja pelkän talven kaasulasku on asumismuodosta riippuen helposti sadoista euroista yli tonniin niin 50% korotus yhdistettynä kasvaneeseen inflaatioon ja köyhien kuritukseen tulee tuomaan ikimuistoisen vuoden monelle erityisesti jos sattuisi tulemaan kylmä talvi.

Mutta kai nämä polttoainejonot on osa sitä mistä EU:ta ketjussa äskettäin varoiteltiin että britit pistää raaka-aineiden kanssa EU:n pulaan.

Eiku hetkinen, pitäisikö tässäkin kohtaa vaihtaa "EU:n" -> "Iso-britannian"?
 
Kantapään kautta:

Joo, "ne vie meidän työt". Mutta itse ei huvita tehdä, ainakaan sillä hinnalla, minkä niistä voi maksaa. Pitäis saada enemmän. Eikä saisi toisaalta vastaavasti nostaa hintoja kaupoissa.
 
Hyvä että aletaan arvostaa rekkamiesten hommia, palkat nousee arvostuksen mukaan.
 
Hyvä että aletaan arvostaa rekkamiesten hommia, palkat nousee arvostuksen mukaan.
UKssä ne nousee sen takia että heitettiin pihalla vanhat kuskin ja nyt kuskeista pulaa, eli kyse enemmänkin markkinahäiriöstä, kuin siitä että joku arvostuksen nousu olisi tullut.
 
Hyvä että aletaan arvostaa rekkamiesten hommia, palkat nousee arvostuksen mukaan.

Joo, ei Nigel hyppää rattiin ellei palkka nouse. Ja kun palkka nousee, nousee kustannus ja samalla hyllyssä olevan tavaran hinta ja Nigel jää ihmettelemään kun edelleen tuntuu siltä, että olisi paska liksa vaikka numerot tilinauhassa on suuremmat. Sitten Nigel ehkä ymmärtää... :think:
 
Jos kaikkien palkat nousee samaa tahtia, niin joo. Mutta käytännössä niillä aloilla, joilla on eniten pulaa työntekijöistä, palkat nousee nopeammin. Eli tuo voi jonkin verran tasoittaa esim. rekkakuskien ja Lontoolaisten bisnesmiesten tuloeroja.

Yleensä halpa työvoima kuitenkin painaa eniten matalapalkka-alojen palkkoja ja työoloja. Syy miksi ne ovat matalapalkka-aloja on juuri se, että niistä ei voi maksaa enempää palkkaa, koska muuten halpaa työvoimaa hyväksi käyttävät kilpailijat kilpailevat hinnalla ulos. Mutta työvoiman vähentyessä tämä ei toimi, koska sitten ne hinnalla kilpailijat joutuvat myymään eioota.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä että aletaan arvostaa rekkamiesten hommia, palkat nousee arvostuksen mukaan.

Juu, varmasti kiva niille muutamalle rekkamiehelle, joita siellä vielä on. Mutta ei kiva kellekään muulle britille, joiden pitää maksaa tuon markkinahäiriön hinta jatkuvasti nousevien kulujen ja hintojen muodossa. Jos tykkäät arvostuksen noususta noin paljon, niin samalla voisi kaiken ulkomaisen tuonnin lopettaa: ei siis vain työvoiman vaan myös tuotteiden ja raaka-aineiden. Saisi jokainen nauttia kasvavasta arvostuksesta koko rahan edestä! Sitten voidaan katsoa, oliko se arvostuksen kasvu sittenkään niin tavoiteltava asia.

EDIT: Musta on myös huvittavaa kuinka ensin EU-eroa perustellaan säästöillä. Sitten kun tuleekin tilalle ihan saatanalliset kulut, niin hehkutetaan että nyt saadaan arvostusta :rofl2: :rofl2: :rofl2: (Oikeesti, ei helvetti...)
 
Jos kaikkien palkat nousee samaa tahtia, niin joo. Mutta käytännössä niillä aloilla, joilla on eniten pulaa työntekijöistä, palkat nousee nopeammin. Eli tuo voi jonkin verran tasoittaa esim. rekkakuskien ja Lontoolaisten bisnesmiesten tuloeroja.

Palkka voi nousta mutta se lisää kustannusta, joka menee suoraan hintaan.

Tämä on asia, jonka moni tuntuu ajattelussa ohittavan. Raha ja numerot tilillä on vain arvon siirtelyyn tarkoitetty työkalu. Työ tuottaa arvoa. Palkkaa voi korottaa mutta arvo ei nouse samalla automaattisesti. Jos työn arvo ei nouse, laskee sen palkan ostovoima.
 
Meinaatteko, että tämä brittien ahdinko on pysyvä olotila vai ns. eroahdistusta eron jälkeen? Odotellaan jokunen vuosi, kun he palaavat takaisin raiteille (jos ei siis ole pysyvä olotila) ja ihmetellään sitten uudestaan, että mitä mieltä he vielä erosta ovat. Kai se sanonta tässäkin on hyvä, että se parhaiten nauraa kuka viimeksi nauraa.
 
Joo, ei Nigel hyppää rattiin ellei palkka nouse. Ja kun palkka nousee, nousee kustannus ja samalla hyllyssä olevan tavaran hinta ja Nigel jää ihmettelemään kun edelleen tuntuu siltä, että olisi paska liksa vaikka numerot tilinauhassa on suuremmat. Sitten Nigel ehkä ymmärtää... :think:
Jos Nigelin palkka nousee 1/3 osan, niin ei ne hinnat siellä ruoka tiskillä nouse yhtä paljon.
 
Se on hyvä että näillä huonommilla palkoilla pyörivien alojen palkat alkaa nousemaan, koska se vähentää tuloeroja. Plus sossussa ei tarvii makoilla, koska duunista saa hyvän korvauksen.
 
Palkka voi nousta mutta se lisää kustannusta, joka menee suoraan hintaan.

Tämä on asia, jonka moni tuntuu ajattelussa ohittavan. Raha ja numerot tilillä on vain arvon siirtelyyn tarkoitetty työkalu. Työ tuottaa arvoa. Palkkaa voi korottaa mutta arvo ei nouse samalla automaattisesti. Jos työn arvo ei nouse, laskee sen palkan ostovoima.

Mutta se menee suoraan hintaan vain, jos KAIKKIEN palkat nousevat yhtä paljon. Työvoimapula paskaduuneissa voi pienentää tuloeroja, kun taas runsas, halpa työvoima kasvattaa niitä.

Loppujen lopuksi työllä ei ole mitään tiettyä arvoa, vaan arvo on se, mitä joku on valmis siitä maksamaan. Ja jos rekat ei liiku, kummasti siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän.
 
Aikoinaan rekkakuskin ala oli todella arvostettua. Nykyään siitäkin halutaan tehdä orjatyötä.
 
Mutta se menee suoraan hintaan vain, jos KAIKKIEN palkat nousevat yhtä paljon. Työvoimapula paskaduuneissa voi pienentää tuloeroja, kun taas runsas, halpa työvoima kasvattaa niitä.

Jos oletetaan, että kuljetusala on kohtalaisen kilpailtu, palkkakustannusten nousu näkyy väistämättä tuotteiden hinnassa.

Jos kyse olisi nyt pelkästään rekkakuskeista eikä useista muistakin aloista, rekkakuskin palkan ostovoima nousisi muiden alojen työntekijöiden palkan ostovoiman kustannuksella. Koska ongelma koskettaa käytännössä koko taloutta, vaikea ajatella, että jonkun ostovoima tässä pitkällä juoksulla paranisi.

Loppujen lopuksi työllä ei ole mitään tiettyä arvoa, vaan arvo on se, mitä joku on valmis siitä maksamaan. Ja jos rekat ei liiku, kummasti siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän.

Sillä, paljonko säkillinen perunoita tuottaa sinulle henkilökohtaista hyvinvointia, ei riipu siitä, paljonko säkistä maksat. Kaikilla tuotteilla on reaaliarvo, joka ei riipu hinnasta. Reaaliarvon määrittäminen on sitten toinen juttu.
 
Muutaman mielenkiintoisen talous- ja kauppapoliittisen kokeilun myötä voitanee sanoa yleisenä viisautena, että ei kannata poistaa kaikkia tulleja ja kotimaisen talouden suojarakenteita kertarysäyksellä (kehitysmaat ja ns. Washington-konsensus) eikä myöskään ajaa valtiojohtoista taloutta pidäkkeettömään markkinatalouteen yhdessä yössä (Venäjä).

Brexitin myötä taas voidaan sanoa, että ei ehkä kannata pystyttää taloudelle raja-aitoja yhdessä yössä. Sokki taloudelle on valtava ja siirtymäjakso parmmille ajoille tulee olemaan raastava. Kyllä brittien talous tästä joskus nousee, mutta minkälaiselle kasvu-uralle? Ei hyvältä näytä, jos opettajan kannattaa alkaa ajamaan rekkaa.
 
Jos Nigelin palkka nousee 1/3 osan, niin ei ne hinnat siellä ruoka tiskillä nouse yhtä paljon.

Tietenkään se kaikki ei mene suoraan juuri Nigelin ruokaostoksen hintaan vaan jakautuu tasaisemmin kaikkeen mitä rahdataan. Mutta ei katoa mihinkään. Ja kun Nigelin työn arvo ei ole yhtään suurempi kuin Volodymyrin halvemmalla tekemän niin syntyy painetta hintojen kohoamiselle ja kaiken hinta nousee. Kuorma-autokuskit saa rahallaan sen mitä ennenkin ja joku muu saa vähän vähemmän. Paitsi jos muidenkin palkat nousee. Ja eihän ne muutkaan tykkää siitä ostovoimansa alenemisesta.
 
Jos oletetaan, että kuljetusala on kohtalaisen kilpailtu, palkkakustannusten nousu näkyy väistämättä tuotteiden hinnassa.

Jos kyse olisi nyt pelkästään rekkakuskeista eikä useista muistakin aloista, rekkakuskin palkan ostovoima nousisi muiden alojen työntekijöiden palkan ostovoiman kustannuksella. Koska ongelma koskettaa käytännössä koko taloutta, vaikea ajatella, että jonkun ostovoima tässä pitkällä juoksulla paranisi.

Onko tilanne tosiaan se, että KAIKILLA aloilla on yhtäläinen työvoimapula? Olen saanut kuvan, että pulaa olisi enemmän matalasti palkatuilla aloilla.

Sillä, paljonko säkillinen perunoita tuottaa sinulle henkilökohtaista hyvinvointia, ei riipu siitä, paljonko säkistä maksat. Kaikilla tuotteilla on reaaliarvo, joka ei riipu hinnasta. Reaaliarvon määrittäminen on sitten toinen juttu.

Periaatteessa joo, mutta riippuu yleisesti ruuan tarjonnasta. Jos muutakin ruokaa on yllin kyllin tarjolla, säkillinen perunoita ei tuota juuri yhtään hyvinvointia. Kun taas keskellä nälänhätää vaikutus olisi valtava.

Tietenkään se kaikki ei mene suoraan juuri Nigelin ruokaostoksen hintaan vaan jakautuu tasaisemmin kaikkeen mitä rahdataan. Mutta ei katoa mihinkään. Ja kun Nigelin työn arvo ei ole yhtään suurempi kuin Volodymyrin halvemmalla tekemän niin syntyy painetta hintojen kohoamiselle ja kaiken hinta nousee. Kuorma-autokuskit saa rahallaan sen mitä ennenkin ja joku muu saa vähän vähemmän. Paitsi jos muidenkin palkat nousee. Ja eihän ne muutkaan tykkää siitä ostovoimansa alenemisesta.

Paremminkin niin päin, että kuorma-autokuskit saa palkallaan enemmän kuin ennen, ja jotkut muut vähemmän.
 
Jos Nigelin palkka nousee 1/3 osan, niin ei ne hinnat siellä ruoka tiskillä nouse yhtä paljon.

Kyse ei ole vain siitä, että Nigelin palkka nousee ja lisää kustannuksia ja muutoin kaikki pyörii kuten aina. Kyse on siitä, että uusien projektien/investointien määrä vähenee kun kaikkia ei saada enää uusilla logistiikkakuluilla kannattavaksi, jolloin niitä ei edes aloiteta. Se aiheuttaa siis kerrannaisvaikutuksia talouteen, ei vain pientä hintojen elämistä. Tuohon päälle kaikkien muiden alojen työvoimaongelmat, joita EU-ero aiheuttaa.

Saa olla todella ideologian värjäämät lasit, jos tämän onnistuu kääntämään taloudellisesti jotenkin hyväksi asiaksi briteille.
 
Saa olla todella ideologian värjäämät lasit, jos tämän onnistuu kääntämään taloudellisesti jotenkin hyväksi asiaksi briteille.

Lyhyellä aikavälillä näin ei varmasti olekaan, mutta pidemmällä aikavälillä on vielä kortit hieman auki. Tyhmästi verraten, kyllähän Venäjälläkin oli ongelmia esim. maitotuotteissa kun tuli 2014 Krimin setit päälle, mutta nyt puolestaan se on sisäisesti tuottanut hyvin pitkälti sen mitä tarvitsee. Toki on tyhmää suoraan verrata ex-EU jäsenvaltiota ja liki diktatuurissa elävää kehitysmaata, mutta vuosien mittaanhan tässä vasta realisoituu tämä eron vaikutus.
 
Paremminkin niin päin, että kuorma-autokuskit saa palkallaan enemmän kuin ennen, ja jotkut muut vähemmän.

Kuka on sellainen, joka hyväksyy, että "ok vähemmän mulle"? Markkinat on ne hinnat ja rahan arvon luoneet. Jos alat säätämään yhdestä reunasta, korjaa ne itseään ja rekkakuski vaan ei saa työnsä arvoa enempää ostovoimaa ellet pakota täysin säänneltyjä markkinoita.
 
Niin ne tekeekin, esim. vuosia opettajana työskennellyt oli vaihtanut rekkakuskiksi koska vuosipalkka nousee 20 tonnia. Aiemmin palkat oli olleet suhteellisen heikot. Tämän ja muitakin faktoja kertoili Brexitiä vastaan äänestänyt työkaveri, edes hänestä Brexit on vain yksi tekijä kuljetusongelmassa.
Lyhyt yhteenveto työkaverin jutuista: Brexit on edesauttanut/vauhdittanut rekkakuskipulaa, mutta 100000 kuskin tarve ei ole syntynyt yht'äkkiä vaan eläköityneiden ja alanvaihtajien tilalle ei ole tullut yhtä paljon paikallisia etenkin palkan takia. Sitten Covid-rajoitukset on hidastaneet uusien kuskien kurssittamista vaikka nousseet palkat on lisänneet kiinnostusta alaan. Bensapulassa on oikean vajeen lisäksi kyse myös ostopaniikista, kuten britit(kin) toimi vessapaperin suhteen viime vuonna. Jossain oli jonotettu suljetun huoltoaseman ympäristössä tunteja kunnes poliisi oli kutsuttu käskemään pois. Jonon ensimmäiset tiesi että asema oli kiinni mutta uskoivat että se avataan pian, muut liittyi mukaan koska asemalle oli jono. Joku ei olisi halunnut lähteä pois perustellen että oli etsinyt kolme tuntia mistä saisi bensaa ja poliisi oli todennut eikö olisi kannattanut säästää sekin bensa ja aika.

Opettajan taustoista ei ollut puhetta mutta veikkaisin että todennäköisimmin rikastuneen alueen julkisen koulun opettaja miettii alanvaihtoa :)
 
Itselleni on orjatyö nykyään sellainen, että palkalla pärjää vain kituttaen.

Jes, eli puhut siis omasta täysin subjektiivisesta käsityksestäsi liian matalasta palkasta, et suinkaan orjatyöstä. Tämä selvä. Ja juu, kaikki haluavat enemmän rahaa kun kerran pitää "kituutella". Aina löytyy joku, jonka tarvitsee "kituutella" itseä vähemmän.
 
Lyhyt yhteenveto työkaverin jutuista: Brexit on edesauttanut/vauhdittanut rekkakuskipulaa, mutta 100000 kuskin tarve ei ole syntynyt yht'äkkiä vaan eläköityneiden ja alanvaihtajien tilalle ei ole tullut yhtä paljon paikallisia etenkin palkan takia.
Eli paikalliset ovat aiemmin sijoittuneet paremmin palkattuun tuottavampaa työhön.
 
Kuka on sellainen, joka hyväksyy, että "ok vähemmän mulle"? Markkinat on ne hinnat ja rahan arvon luoneet. Jos alat säätämään yhdestä reunasta, korjaa ne itseään ja rekkakuski vaan ei saa työnsä arvoa enempää ostovoimaa ellet pakota täysin säänneltyjä markkinoita.

No, jos muilla on markkinashokin jälkeen vähemmän neuvotteluvoimaa kuin esim. rekkakuskeilla, he eivät pysty pakottamaan samalla tavalla korkeampia palkkoja?
 
No, jos muilla on markkinashokin jälkeen vähemmän neuvotteluvoimaa kuin esim. rekkakuskeilla, he eivät pysty pakottamaan samalla tavalla korkeampia palkkoja?

Tai ehkä se purkautuukin sitä kautta, että ihmiset kuluttavat vähemmän ja enemmän paikallista. Ehkä ei tarvinut oikeasti tankkia täyteen kun ei ollut menossa oikeastaan omalla autolla mihinkään jne. Aika näyttää. Mutta ei mikään markkinaliike suoranaisesti siihen ole johtanut, että rekkakuskin homma olisi jotenkin merkittävästi tuottavampaa nyt kuin vuosi sitten. Markkinan tasautuminen ottaa vaan aikansa ja ehkä logistiikan ongelmat johtavatkin siihen, että toisaalla porukka joutuu kortistoon ja ottaakin ilomielin rekkakuskin homman kohta vastaan, vanhalla palkalla.
 
Vielä sen verran tästä, että olet liian fiksoitunut tuottavuuteen. Varsinkaan sektorilla, jossa hommat on ns. pakko saada hoidettua eikä sitä voi siirtää ulkomaille, työn arvo ei perustu tuottavuuteen, vaan kysyntään ja tarjontaan. Sama homma kuin energiasektorilla. Ei energiateollisuuden tuottavuus ole nyt yhtään sen suurempi, kuin vuosi sitten. Mutta silti hinnat raketoi kysynnän ja tarjonnan mukaan.
 
Niin. Mutta ei se solmu ratkea sillä, että rekkakuskille aletaan maksamaan työn tuottavuuden ylittävää palkkaa syystä x. Pikemminkin logistiikan ongelmat realisoituvat ongelmina ja irtisanomisina muualla, jonka seurauksena alempaan palkkaan tyytyviä on taas markkinoilla, myös rekkaa ajamaan. Toki markkinoiden tasapainottumusessa menee hetki. Mutta sitä odotellessa ei rekkakuskille edelleenkään makseta insinöörin palkkaa vaan junaillaan ylimääräisiä työlupia, jotta ne työn arvoa paremmin vastaavalla liksalla hommiin suostuvat pääsevät taas britanniaan hoitamaan hommansa.
 
No siis, ei työn tuottavuutta voi mitata mitenkään muuten kuin kysynnän ja tarjonnan kautta.

Samoin jos insinöörejä olisi ylimäärin tarjolla, ei heidän palkat olisi kovin korkeita.
 
No siis, ei työn tuottavuutta voi mitata mitenkään muuten kuin kysynnän ja tarjonnan kautta.

Samoin jos insinöörejä olisi ylimäärin tarjolla, ei heidän palkat olisi kovin korkeita.

Niin. Mutta kysyntä ja tarjonta eivät tasapainotu hetkessä. Ja joskus tarjonnan hinta poistaa kysynnän. Tuntuu nyt siltä, ettei sadan metrin rautalankakela (joka lähestyy loppua hyvää vauhtia) riitä, joten antaa olla.
 
Meinaatteko, että tämä brittien ahdinko on pysyvä olotila vai ns. eroahdistusta eron jälkeen? Odotellaan jokunen vuosi, kun he palaavat takaisin raiteille (jos ei siis ole pysyvä olotila) ja ihmetellään sitten uudestaan, että mitä mieltä he vielä erosta ovat. Kai se sanonta tässäkin on hyvä, että se parhaiten nauraa kuka viimeksi nauraa.
Ainakin nuo huonommat kauppaehdot EU:n ja muidenkin kauppakumppanien kanssa ovat pysyviä. Sitten tietysti, jos järki voittaa jossain vaiheessa, niin liittyvät uudelleen sisämarkkinoihin ja tulliliittoon. Tämä vaan pitää myydä siellä jollain muulla nimellä, koska Brexit on sen verran isolle osaa kansaa ja politikkoja mennyt tunteisiin.
Pitää nyt kuitenkin muistaa, että tämä hölmöily myytiin kansalle parempina kauppasopimuksina. Tässä on vaan maalitolpat siirtyneet niin moneen kertaan, että nyt sekin on jo "voittoa", että fistauksessa käytetään kunnolla liukkaria ;)

Ei ole olemassa oikein mitään järjellistä skenaariota, jolla itselleen britit poistuu voittajana kehästä. Laittoivat käytännössä itselleen kauppapakotteita, eivätkä ole edes vastanneet niihin vielä itse. EU:n puoleltahan tavara menee tullaamatta läpi britteihin. Näin käy, kun otetaan rajat haltuun ja tajutaan öyhötyksen jälkeen, että siihen rajan valvontaan ei olekaan resursseja.

Toivon edelleen että tästä kaikesta saadaan vielä uusi Black Adderin tuotantokausi.

E: ei ollut lainattuun kirjoittajaan varsinaisesti kohdistettu tämä ajatuksen kokemäenjoki
 
Niin. Mutta kysyntä ja tarjonta eivät tasapainotu hetkessä. Ja joskus tarjonnan hinta poistaa kysynnän. Tuntuu nyt siltä, ettei sadan metrin rautalankakela (joka lähestyy loppua hyvää vauhtia) riitä, joten antaa olla.

Jossain vaiheessa joo. Mutta sun jutuista sai kuvan, että tuottavuus on joku kiinteä yläraja palkalle, joka ei todellakaan pidä paikkaansa.

EDIT: Ja kun kerran kaivataan rautalankaa, niin väännetään tästä: otetaan yksinkertainen esimerkki, jossa kuljetuskustannukset olisivat 10% tuotteiden hinnasta, josta puolet kuljettajien palkkoja ja muut polttoainetta ja kalustokuluja. Kuskien palkkojen tuplaantuminen menisi suoraan hintoihin ennemmin tai myöhemmin, mutta tämä nostaisi hintoja vain 5%, ja täten kuskien ostovoima nousisi reippaasti.

Joo, ennen pitkää alalle tulee lisää ihmisiä joko kortistosta tai muista hommista, mutta kuskien ostovoiman tarvii silti pysyä korkeampana kuin lähtötilanteessa, tai ne ei pysy alalla.
 
Viimeksi muokattu:
Palkka voi nousta mutta se lisää kustannusta, joka menee suoraan hintaan.

Tämä on asia, jonka moni tuntuu ajattelussa ohittavan.
Sinulta tuntuu unohtuvan asioiden suuruusluokat. Mikä mahtaa olla rekkakuskin palkan vaikutus bensan mittarihintaan?

Karkeasti, yksi kuorma lienee arvoltaan kuljettajan vuosipalkan suuruusluokkaa. Jos kuski ajaa kaksi kuormaa päivässä, niin puhutaan kai 2-3 promillesta. Tämä siis rahdattaessa halpaa bulkkia.

Toiseksi, ei kuluttajahinta ole ainoa joustava paikka. Jos jakelukustannukset nousevat yleisesti enemmän kuin kuluttajien maksuhalu, niin voi käydä myös niin, että joku tuotantoketjussa joutuu tyytymään ohuempaan tuottoon.

Lyhyt yhteenveto työkaverin jutuista: Brexit on edesauttanut/vauhdittanut rekkakuskipulaa, mutta 100000 kuskin tarve ei ole syntynyt yht'äkkiä vaan eläköityneiden ja alanvaihtajien tilalle ei ole tullut yhtä paljon paikallisia etenkin palkan takia. Sitten Covid-rajoitukset on hidastaneet uusien kuskien kurssittamista vaikka nousseet palkat on lisänneet kiinnostusta alaan. Bensapulassa on oikean vajeen lisäksi kyse myös ostopaniikista, kuten britit(kin) toimi vessapaperin suhteen viime vuonna.
Näin. The Independent kirjoittaa, että ei bensakriisi ole mikään yllätys vaan ennusmerkit on olleet nähtävissä jo vuosien ajan:

The government’s own documents and statements, dating back years, lay bare a host of concerns about the vulnerability of the petrol and diesel supply chain.
Officials said a draft of legislative changes to protect the supply of fuel had been drawn up as early as 2017, but had dropped down the government’s priority list in the wake of Brexit.
Taustalla on oikeastaan se, että tuotanto- ja jakeluketjun on annettu optimoida toimintansa niin, että on menetetty ketjun häiriösietoisuus.
 
Onpa huonosti optimoitu logistiikkaketju, kun bensa ei liiku työntekijöiden kadottua.

Kyllähän se tuppaa olemaan niin, että huippuunsa hintakilpailtu logistiikkaketju on vähemmän häiriösietoinen. Tuo ei ole pelkästään brittien ongelma, vaan se näkyy laajemmin maailmantaloudessa. Esim. yhden konttilaivan jumittuminen Sueziin oli yllättävän iso isku maailmantaloudelle.
 
Noihin polttoaine kuljetuksille vaaditaan vaarallisten aineiden kuljetus lisensit, sen takia niihin ei löydy heti joka nurkasta rekkakuskeja.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
256 228
Viestejä
4 457 287
Jäsenet
73 695
Uusin jäsen
Antti81

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom