Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Huomasinpa äsken kaupungilla ajaessa, että jäähdytinnesteen lämpömittari sujahti sen vakio puolenvälin yli melkein tappiin asti. Ajelu koostui puoli 4 ruuhkassa pysähtelystä ja nopeus tuskin nousi 30km/h yli missään vaiheessa. Kun huomasin tuon mittarin olevan tukevasti punaisella, pistin ilmastoinnin heti kiinni ja pääsin liikennevaloista eteenpäin, mittari palasi takaisin puoliväliin varmaan 2 sekunnissa ja pysyi siinä ajelun loppuun asti. Kotipihassa laitoin auton taas käyntiin ja ilmastoinnin päälle ja lämpötila lähti taas nousemaan yli puolenvälin. Diagnoosina itse ajattelin, että a) on liian kuuma ilma yksinkertaisesti b)vesipumppu on menossa rikki c) kennon tuuletin ei toimi (testasin että se kyllä pyörii eikä siis ole jumissa fyysisesti). Onko ehdotuksia?
 
No nyt tuli audiin mielenkiintoinen "ongelma". Eli kyseessä -05 A6 3.2 FSI Quattro. Kävin tänään duunissa availemassa ikkunoita ku on vähän lämmin tuolla pihalla ettei ihan pätsi ole ku töistä lähti. Niin tein sen ekaa kertaa kaukosäätimellä, eli pitkään painamalla kaukosäätimestä avausnappia ikkunat aukeaa ja toisinpäin... Mut havaitsin, että myös kattoluukku aukeaa takaosastaan.. Autosta sisältähän en pysty kattoluukulle tekee muuta kuin ajamaan sen taaksepäin... Eli oisko tuohon mahdollista saada ns. kaksitoiminen kytkin kattoluukulle sisään, jotta sen sais sisältäkin tilttaamaan peräosan ylös vain???

Onko tuon kytkimen toiminta tuttu? Toimii siis muuhunkin suuntaan kuin vain pyörittämällä.
 
Huomasinpa äsken kaupungilla ajaessa, että jäähdytinnesteen lämpömittari sujahti sen vakio puolenvälin yli melkein tappiin asti. Ajelu koostui puoli 4 ruuhkassa pysähtelystä ja nopeus tuskin nousi 30km/h yli missään vaiheessa. Kun huomasin tuon mittarin olevan tukevasti punaisella, pistin ilmastoinnin heti kiinni ja pääsin liikennevaloista eteenpäin, mittari palasi takaisin puoliväliin varmaan 2 sekunnissa ja pysyi siinä ajelun loppuun asti. Kotipihassa laitoin auton taas käyntiin ja ilmastoinnin päälle ja lämpötila lähti taas nousemaan yli puolenvälin. Diagnoosina itse ajattelin, että a) on liian kuuma ilma yksinkertaisesti b)vesipumppu on menossa rikki c) kennon tuuletin ei toimi (testasin että se kyllä pyörii eikä siis ole jumissa fyysisesti). Onko ehdotuksia?

Kokeilw lähteekö kuumana se flekti (tuuletin) pyörimään. Jos ei --> luultavasti flektiä ohjaava lämpöanturi sökö. Senkin voi kokeilla tarjoamalla flektille suoraan akulta virtaa ja maata. Anturi on yleensä syylärin kyljessä.
 
Ei sinällään käyntiongelmia mutta uusi tulppa just viime vaihdossa napsahti poikki ennenkuin sain edes momenttiavaimella niitä minimi momenttiin. Kerta se ensimmäinenkin. Muutama tunti ylimääräistä työtä teetti ja just viimeisen tulpan kohdalla. Momenttiavaimella just sen takia vielä laitoin ettei kävisi näin kun tulppa syvällä kolossaan.

Uudet tulpat oli 0.2mm liian isolla kärkivälillä, joten siinä voisi olla yksi syy jos jotain ongelmia tulee tulppien vaihdossa tai eri merkkisillä tulpilla. Ne vastaavuudet kun ei mee aina ihan jämptisti ja eivät tiskillä huomaa sanoa tai edes tiedä. Eli kannattaa edelleen tänä päivänkin entiseen malliin mitata kärkiväli.

Jep, kuten ylläkin niin vääriä tulppia on ollut, mutta tulpassa itsessään harvemmin on mitään vikaa. Tuo sinun poikkimennyt tulppasikin olisi varmaan toiminut, jos ei olisi katkennut. Eka kerta kyllä kun olen tuollaisen valmistusvian kuullut.
 
Kokeilw lähteekö kuumana se flekti (tuuletin) pyörimään. Jos ei --> luultavasti flektiä ohjaava lämpöanturi sökö. Senkin voi kokeilla tarjoamalla flektille suoraan akulta virtaa ja maata. Anturi on yleensä syylärin kyljessä.
Testasin eilen taas tuota propelia pihalla. Puhdistin liittimet ja työnsin 12v suoraan liittimiin ja flekti pyöri. Auton ollessa käynnissä ja ilmastoinnin päällä tuulettimen pitäisi ilmeisesti aina lähteä pyörimään, mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Kauppareissu kuitenkin onnistui ilman mitään ongelmia, lämmöt pysyivät karvan alle puolenvälin koko matkan, myöskään pihassa en saanut lämpöjä nousemaan yli normaalin. Tästä voinee päätellä että tosiaan se anturi tai signaalijohto on rikki. Ongelmaa tästä ei pitäisi nyt päästä syntymään kuin erittäin kuumalla ilmalla. Johdon tarkistamiseen pitäisi auto nostaa kulmasta ylös ja irrottaa rengas ja sisälokari kuskin puolelta joten se jää myöhemmäksi.
 
Yleensä noi anturit on puoli-ilmaisia niin kannattaa miettiä vaihtaako sen samontein jos purkamaan joutuu. Nesteethän se valututtaa jos/kun se anturi on syylärin kylessä. Kannattaa tutustua jo valmiiksi myös miten helppo/vaikea systeemi on ilmata kunnolla.
 
Uudet tulpat oli 0.2mm liian isolla kärkivälillä, joten siinä voisi olla yksi syy jos jotain ongelmia tulee tulppien vaihdossa tai eri merkkisillä tulpilla.
Ainahan niitä saa hakata pöytää vasten, miulla ei yksikään ole samalla kärkivälillä, vaikka samoja ovat.
 
Tuli taas tehtyä heräteostoksia tota 408 stroukkeria varten "kun halvalla sain"...
Kampura pitäis vielä tasapainottaa ja hieroja nostajien reiät kansista ja vähän lohkoo vielä et istuu noi rullanostajat ilman että hankaa mihinkään.

8fa211e249.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Vähän pomppas katsastukses audi. Edes takimmaisten alatukivarsien muutaman kympin puslat ja turvatyynyn merkkivalon pongas hylätyksi. Sinällään unohtunut vaihtaa toi lamppu katkoksen korjaamisen jälkeen kunnei vikakoodia anna polttimon katkoksesta kuin vasta vian olles päällä.

Xenonit sen sijaan pompas korjauskehotuksella. Ei auttanut vaikka audin alkuperäisistä xenoneistakin puuttuu xenonmerkit lasista kunnei tiennyt seikkaa. Hyllys kuitenkin talles vaihtaa halogeenitkin tilal.

Täytyi googlata tuo pompata verbi, että mitä tarkoittaa. Yksi merkitys näköjään reputtaa. Näin sitä oppi taas uutta. Pompata
 
Hylky varmaan nykyisin selkeämpi. Pompata = pompata takaisin = auto tuli hylättynä takaisin.

Jos ei pompaa, niin menee kerralla läpi :)

Onneksi pikkuvikoja ja Xenoneille ei varmaan tartte tehdä mitään?
 
Kyllähän se kirjaimellisestikin pomppasi ylös jarrutestistä. Ei pysynyt neliveto käsijarrua testates testeris kunnei etujarrua silloin pitämäs paikallaan. Voimansiirto veti sen sieltä pois eturenkaiden avulla kun testerin voima takarenkaille tuli. Vähän hämillään katoin et miten tavallisella testerillä voi torsenia testata.

54546f0bcd88e62a9b56111caeb2dbb6.jpg

Juu vain korjauskehotuksia valot. Enskerralla vois heittää ne hyllyl olevat halogenit paikalleen katsastuksen ajaks niin ei tarvi ihmitellä puuttuvia merkintöjä lasis. Kunnei se korjaannu niillä alkuperäisilläkään audin xenoneilla kun niissäkään ei ole merkintää lasis.

Eihän torsenia saa ikinä testata normaalilla jarrutesterillä! Pitää olla sellanen missä neljä erillistä rullaa jotka sitten pyörivät joka renkaan alla samaan aikaan...

Edit. tjaa... taisin olla väärässä torsenin suhteen...
 
Kia Cee'd 2007 1.6l bensakoneella. Mistä voisi johtua rämisevä ääni käynnistäessä?

Semmoinen vanhan auton räminä n. 1-2 sekuntia käynnistäessä ja myös alhaisilla nopeuksilla hyvin täsmällisellä kierrosluvulla @ ~3200. Ääntä on vaikea kuvailla, mutta muistuttaa sellaisen ohuen ruostuneen peltilevyn räminää. Autoon on tehty jakopään remppa ja uusi kansi n. 2000 km sitten.

Auto on vanha, joten en ihmettelisi jos siellä on joku ruostunut peltilevy joka rämisee.
 
Voisko olla joku löysällä oleva lämpösuojapelti :bored:
 
Kaikkien kuumina käyvien paikkojen ympäristöstä kannattaa aloittaa. Katit, pakosarja yms. Voi myös olla pakoputken kannake, joka tietyillä kierroksilla resonoi.
Eli seurataan kuumia kaasuja! Selkis, kiitti!

Nyt vaan täytyy keksiä joku helppo keino päästä kattelemaan pohjaa.
 
Ääni myös lämpösuojapellille, en tiedä onko Kiassa mutta joissain on myös änkkärin päällä ollut tuollainen joka sitten alkaa rämisemään. Takavedoissa tietysti myös laatikon päällä jne.
 
Satunnaisen ESP-valon syttymisen vuoksi Skoda sai vihdoin uuden ABS-yksikön. Ihan nappiin ei mennyt vaihto, nimittäin nyt jarrupoljin tuntuu siltä, että järjestelmässä on ilmaa ja voimakkaasti jarrua pumpatessa moottori sammuu tyhjäkäynnillä. Ilmeisesti jokin jarrutehostajaan liittyvä vuoto?

Noh, autoliike maksaa. Lähinnä vituttaa, kun pitää vielä kerran käyttää korjaamolla, kun nyt ei riittänyt aika ja liike meni kiinni.
 
Faijan -66 avo impala tuli säädettyä viinalle, halapoja kilometrejä!
Ei vaan riitä 30cc kiihytyspumput oikeen viinan kaa ku on yhtään railakkaampi moottori, tarttee 50cc pumpun ainaski yhen että riittää soppa ku laittaa lapun lattiaan paikaltaan.

d50e591adc.jpg
 
Xantian hydractive venttiili tuli vaihdettua ja se blokki putsailtua. Taas toimii jäykkyydensäätö. Bensamittari ei vieläkään toimi vaikka vaihdoin anturin. Vastus näytti muuttuvan normaalisti liittimen päästä mitattuna. Liekö johdoissa tai mittaristossa vika.
 
Etutukivarsi tuli eilen vaihdettua Stratukseen. Viime vuoden katsastuksessa katsuri sanoi että alapallossa on alkavaa väljyyttä. Suht työläs homma, pitkästä aikaa joutui auton alla ryömimään ihan antaumuksella. Koiranluu ei lähtenyt irti, tilasin suosiolla uuden. Tosin ei ehkä tuota lähes halvinta olisi kannattanut, siinä ei ole suojakumi toisesta päästä kiinni ollenkaan :D Rasvanipat kuitenkin löytyy joten eiköhän tuo hetken kuitenkin mene kolisematta.

Eikä ollut turha juttu. Vanhassa tukivarressa oli näköjään taaempi pusla lähes irti repeytynyt jo :eek:

4zygATR.jpg

ZBsHy30.jpg
 
Ostin 450tkm ajetun 2000 vuosimallin 4wd Passatin, ATJ moottorikoodilla. Kiinnitin huomiota johonkin voimansiirron tai pyörän laakerien ujellukseen jo koeajon yhteydessä, mutta minulle pelkkä ruosteeton kori oli jo itsessään myyntihinnan arvoinen. Ääni on myös sen verran vaimea, että ehkäpä alla olevat halvat 225/50/17 renkaat voisivat sen aiheuttaa, mutta epäilen sitä suuresti.

Ujellus kuuluu parhaiten 70-80km/h nopeudessa ja peittyy osittain rengasmeluun kovemmissa vauhdeissa. Aikaisemmissa saman korimallin Passateissani etupyörän laakerit ovat alkaneet ujeltaa samoilla kilometreilla, mutta tässä ääni ei muutu kaarreajossa ollenkaan. Samoin ääni säilyy muuttumattomana sekä kiihdyttäessä että jarruttaessa, eikä kytkin taikka moottorijarrutus vaikuta asiaan. Ääni kuuluu myös moottori sammuksissa kytkimellä rullatessa.

Olen ajanut saman korimallin etuvetoisilla Passateilla yli 10 vuotta ja 300tkm., enkä aiemmin ole kuullut vastaavaa ääntä. Voisiko ääni kuulua takaperästä, taikka torsen-tasauspyörästöstä? Kuuluuko niistä vikaantuessaan jatkuva ujellus, johon kytkin ei vaikuta? Entäs kardaaniin tukilakeeri?
 
Autoista tietämättömänä ottaisin mieluusti mielipiteitä. Auto on Hyundai i40 1.7 CRDI automaatti -14 ja ajettu jo 271 tkm. Auto rupeaa satunnaisesti nykimään / tärisyttämään, kun kierroksia on n. 1500 ja ajetaan tasaista nopeutta (tyypillisesti 50-60 km, joskus jopa 80 km nopeudessa). Lisäksi varsinkin kylmänä tuntuu olevan tehoja normaalia vähemmän. En ole onnistunut yhdistämään tiettyä lämpötilaa tai tilannetta milloin tuo tapahtuu vaan voi olla viikkoja tuota tule. Vedin asuntovaunua reissulla ja silloin rupesi moottorivalo vilkkumaan lähdettyä kone kylmänä kiskomaan vaunua. Vikakoodi P0299 "Ahtopaineen säädön säätöpoikkeama". Sattui olemaan Motonetin korjaamon kaveri siinä pohjoisessa matkan varrella vapaana ja ihmettele, mutta ei löytänyt mitään varsinaista ongelmaa ainakaan kone lämpöisenä. Ostaessani 255 tkm kohdalla syttyi moottorivalo ja silloin se oli turbon siivekkeet jumittaneet ja tehdiin jokin puhdistus niille. Tuo moottorivalo syttyi pari kertaa matkalla (myös ilman vaunua) ja nollasin sen pois. Ei ole nyt ~2 tkm aikana ainakaan syttynyt tuo valo. Voiko tuo tärinä/nykiminen johtua että turbon siivekkeet on jumissa vai missäköhän vika voisi olla? Motonetin ukot sanoivat ettei auta kuin "ajaa vika pihalle" mutta olisi kiva tehdä jotain ennen kuin esim. turbo leviää kokonaan. Vaihteiden vaihto automaatilla tuntuu ehkä aavistuksen normaalia nykivämmältä, mutta saattaa olla myös harhaluuloja kun jotain vikaa epäilee.
 
En nyt asiaan osaa vastata, mut kaiketi nyit sitä koppia perässä sport-asennossa vaihdeloota? Koska automaatit ei digaile siitä että on painoa perässä ja normi automaatilla vedetään...
 
En kyllä tajunnut vetänyt sportilla vaan ihan normaalilla. :btooth: On tuo muutaman kerran ennen sitä vaunun vetämistäkin tehnyt tätä samaa nykimistä / tärinää. Herkästi ihan pienellä pintakaasulla tekee sitä, jos on tullakseen.
 
Autoista tietämättömänä ottaisin mieluusti mielipiteitä. Auto on Hyundai i40 1.7 CRDI automaatti -14 ja ajettu jo 271 tkm. Auto rupeaa satunnaisesti nykimään / tärisyttämään, kun kierroksia on n. 1500 ja ajetaan tasaista nopeutta (tyypillisesti 50-60 km, joskus jopa 80 km nopeudessa). Lisäksi varsinkin kylmänä tuntuu olevan tehoja normaalia vähemmän. En ole onnistunut yhdistämään tiettyä lämpötilaa tai tilannetta milloin tuo tapahtuu vaan voi olla viikkoja tuota tule. Vedin asuntovaunua reissulla ja silloin rupesi moottorivalo vilkkumaan lähdettyä kone kylmänä kiskomaan vaunua. Vikakoodi P0299 "Ahtopaineen säädön säätöpoikkeama". Sattui olemaan Motonetin korjaamon kaveri siinä pohjoisessa matkan varrella vapaana ja ihmettele, mutta ei löytänyt mitään varsinaista ongelmaa ainakaan kone lämpöisenä. Ostaessani 255 tkm kohdalla syttyi moottorivalo ja silloin se oli turbon siivekkeet jumittaneet ja tehdiin jokin puhdistus niille. Tuo moottorivalo syttyi pari kertaa matkalla (myös ilman vaunua) ja nollasin sen pois. Ei ole nyt ~2 tkm aikana ainakaan syttynyt tuo valo. Voiko tuo tärinä/nykiminen johtua että turbon siivekkeet on jumissa vai missäköhän vika voisi olla? Motonetin ukot sanoivat ettei auta kuin "ajaa vika pihalle" mutta olisi kiva tehdä jotain ennen kuin esim. turbo leviää kokonaan. Vaihteiden vaihto automaatilla tuntuu ehkä aavistuksen normaalia nykivämmältä, mutta saattaa olla myös harhaluuloja kun jotain vikaa epäilee.

Noin tuoreesta tiedä, enkä tuosta merkistä mitään, mutta alipaineella siinäkin (varmaan?) turbon siipiä ohjataan eli sinnepäin viittaisi, eli letkut tarkistukseen. Voisipa olla myös ahtopaineanturi jos linjat kunnossa, yksi sellainen vika on itsellä ollut (väärä lukema -> liikaa ahtoja -> pudottaa ahdot).

Milloinkahan turbo vaihdettu kun noinkin paljon jo mittarissa, vai onko vielä alkuperäinen?
 
Ei ole tietoa onko turboa vaihdettu. Ollut taksikäytössä niin tullut kilometrejä aikalailla.
 
Noin tuoreesta tiedä, enkä tuosta merkistä mitään, mutta alipaineella siinäkin (varmaan?) turbon siipiä ohjataan eli sinnepäin viittaisi, eli letkut tarkistukseen. Voisipa olla myös ahtopaineanturi jos linjat kunnossa, yksi sellainen vika on itsellä ollut (väärä lukema -> liikaa ahtoja -> pudottaa ahdot).

Milloinkahan turbo vaihdettu kun noinkin paljon jo mittarissa, vai onko vielä alkuperäinen?

Noinkin paljon :D. Eipä nuo ahtimet ainakaan diisseleissä oikein käytettynä tunnu kosahtavan ns. ikinä (ainakaan ennen muuta autoa), ellei niitä ole pahoinpidelty (esim. huonot öljyt, likainen putsari, tapposoftaus tai keittämällä öljyt sammuttamalla vedättämisen jälkeen jne.). Muuttuvat siivet voivat jumitella karstasta, mutta herkistelemällä nekin notkistuvat. Turbo kuitenkin valmistajien mukaan on "tarkoitettu kestämään auton elinikä", mitä tuo nykypäivänä sitten tarkoittaakaan :vihellys:.

Täysin normaalia nähdä esimerkiksi niitä puoli miljoonaa ajettuja 1.9 tdi ja 2.0 hdi koneita alkuperäisillä ahtimilla.

@SliVe tuo koodi vaikuttaisi olevan valitus liian matalasta ahtopaineesta pikaisella googlettamisella, eli oireet voisivat täsmätä auki jumittaviin turbon siivekkeisiin (pienillä moottorin kierroksilla turbo ei lähde ahtamaan pyydetyllä tavalla -> häiriö). Toinen vaihtoehto voisi olla EGR:n jumittaminen. Satunnaisuus käytännössä sulkee pois ahtovuodon tai ahtimen totaalisen lahoamisen, ne eivät korjaannu välillä itsekseen. :beye:
 
Voisi tosiaan epäillä taas noita turbon jumittavia siivekkeitä. Jos sama vika oli jo 255tkm kohdalla ja ehkä myös 271tkm uudelleen?

Aika vähänhän tuolla on ajettu. Sain kolme autoa myytyä pois ja kahdessa 355tkm ajettu 110 HDi. 2.0 ja 1.6. Vielä itsellä nuo eniten ajetut. 1.9tdi 90hv 540tkm ja 2.0hdi 110hv 525tkm. Eli turbo kyllä pitäisi kestää auton eliniän :) Kahteen viimeiseen on laturit vaihdettu.

Jumittava EGR voisi tosiaan olla se toinen vaihtoehto.

Niin tai nyt se auto taitaakin toimia ihan normaalisti? Sportti asennolla varmaan kannattaa vetää lastattua peräkärryä tai vaunua. Niin ei rasita moottoria liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Autoista tietämättömänä ottaisin mieluusti mielipiteitä. Auto on Hyundai i40 1.7 CRDI automaatti -14 ja ajettu jo 271 tkm. Auto rupeaa satunnaisesti nykimään / tärisyttämään, kun kierroksia on n. 1500 ja ajetaan tasaista nopeutta (tyypillisesti 50-60 km, joskus jopa 80 km nopeudessa). Lisäksi varsinkin kylmänä tuntuu olevan tehoja normaalia vähemmän. En ole onnistunut yhdistämään tiettyä lämpötilaa tai tilannetta milloin tuo tapahtuu vaan voi olla viikkoja tuota tule. Vedin asuntovaunua reissulla ja silloin rupesi moottorivalo vilkkumaan lähdettyä kone kylmänä kiskomaan vaunua. Vikakoodi P0299 "Ahtopaineen säädön säätöpoikkeama". Sattui olemaan Motonetin korjaamon kaveri siinä pohjoisessa matkan varrella vapaana ja ihmettele, mutta ei löytänyt mitään varsinaista ongelmaa ainakaan kone lämpöisenä. Ostaessani 255 tkm kohdalla syttyi moottorivalo ja silloin se oli turbon siivekkeet jumittaneet ja tehdiin jokin puhdistus niille. Tuo moottorivalo syttyi pari kertaa matkalla (myös ilman vaunua) ja nollasin sen pois. Ei ole nyt ~2 tkm aikana ainakaan syttynyt tuo valo. Voiko tuo tärinä/nykiminen johtua että turbon siivekkeet on jumissa vai missäköhän vika voisi olla? Motonetin ukot sanoivat ettei auta kuin "ajaa vika pihalle" mutta olisi kiva tehdä jotain ennen kuin esim. turbo leviää kokonaan. Vaihteiden vaihto automaatilla tuntuu ehkä aavistuksen normaalia nykivämmältä, mutta saattaa olla myös harhaluuloja kun jotain vikaa epäilee.

Sinuna hankkiutuisin mahdollisimman äkkiä eroon. Noissa romuissa hajoaa taksikäytössä automaattilaatikot ja hiukkassuodatin saattaa viedä mennessään koko moottorin jos menee ahtaaksi, niinkuin se taksikäytössä herkästi meneekin. Eikä myöskään muutkaan moottoriin liittyvät viat ole mitenkään harvinaisia. Kokolailla surkea tekele koko auto. Ihme, että on noinkin pitkään liikkunut.

Tällaisia kokemuksia siis Oulussa noista taksikäytössä itse omistajilta kyseltyinä.
 
Niin tai nyt se auto taitaakin toimia ihan normaalisti? Sportti asennolla varmaan kannattaa vetää lastattua peräkärryä tai vaunua. Niin ei rasita moottoria liikaa.
Satunnaisesti tekee tuota täristystä reissunkin jälkeen ihan ilman vaunuja ajettaessa. Ei ole kyllä vikalamppua syttynyt. Heti kun kierroksia nostaa, niin se tärinä/nykiminen lakkaa. Sporttiasennolla voisi varmaan lennossa "korjata" vian, kun nostaa ainakin ~2000 paikkeille kierrokset.

Sinuna hankkiutuisin mahdollisimman äkkiä eroon. Noissa romuissa hajoaa taksikäytössä automaattilaatikot ja hiukkassuodatin saattaa viedä mennessään koko moottorin jos menee ahtaaksi, niinkuin se taksikäytössä herkästi meneekin. Eikä myöskään muutkaan moottoriin liittyvät viat ole mitenkään harvinaisia. Kokolailla surkea tekele koko auto. Ihme, että on noinkin pitkään liikkunut.
Voit olla oikeassa ja täytyy ehkä miettiä auton vaihtoa. Muuten olen kyllä pitänyt autosta.

Täytyy varmaan viedä auto vaan korjaamolle ihmeteltäväksi. Kiitos kaikille vinkeistä!
 
Noinkin paljon :D. Eipä nuo ahtimet ainakaan diisseleissä oikein käytettynä tunnu kosahtavan ns. ikinä (ainakaan ennen muuta autoa), ellei niitä ole pahoinpidelty (esim. huonot öljyt, likainen putsari, tapposoftaus tai keittämällä öljyt sammuttamalla vedättämisen jälkeen jne.). Muuttuvat siivet voivat jumitella karstasta, mutta herkistelemällä nekin notkistuvat. Turbo kuitenkin valmistajien mukaan on "tarkoitettu kestämään auton elinikä", mitä tuo nykypäivänä sitten tarkoittaakaan :vihellys:.

Täysin normaalia nähdä esimerkiksi niitä puoli miljoonaa ajettuja 1.9 tdi ja 2.0 hdi koneita alkuperäisillä ahtimilla.

-14 vuoden autolla 271tkm on mielestäni jo paljon, mutta se selittyikin taksikäytöllä. Itselläkin on tosin mm. 338, 409, ja 438tkm rullatut autot pihassa joten en tietysti pidä kilometrejä minään. Näistä molempiin joissa turbo on, on se laitettu jo uusiksi (300-350 kohdalla), en tosin tiedä kuinka yleistä se on. Pahoinpitelystä ei voi tietää kun ei ole itsellä ollut uudesta asti :)

Auton tarkoitettu elinikä ei varmasti valmistajan mukaan ole yli 270tkm :D Eipä nuo ahtimet raskaassakaan kalustossa tunnu ikuisia olevan, eli kyllä niitä siltikin vaan menee. Käytöstä riippuen :vihellys:
 
Faijan -66 avo impala tuli säädettyä viinalle, halapoja kilometrejä!
Ei vaan riitä 30cc kiihytyspumput oikeen viinan kaa ku on yhtään railakkaampi moottori, tarttee 50cc pumpun ainaski yhen että riittää soppa ku laittaa lapun lattiaan paikaltaan.

Joskus holleyn kiihdytyspumppua ihmetelleenä itselläni ei auttanut pumpun tai sen suuttimen suurennos mitään vaan vasta kiihdytys pumpun nokan vaihto sopivanpaan profiiliin.. onneksi niitä oli nippu erilaisia kitin mukana.
 
Jooh ja ihan hanurista ostaa koko kitti sen takia että saat sieltä sen pinkin tai sinisen nokan, muut ollu aika järestään aivan turhia. Se pakettikin maksaa sen 40e tjsp muutamasta muovikikkareesta.
Ois jolleki 3D tulostimen omaavalle bisnestä siinä kyllä.

Kyl tossaki pitäis pikkasen hitaammin se huikka saada mut ei se silti riitä sillä 30cc huikalla, huomaa kun painaa vähäsen kaasua ni menee vielä rikkaalle mut sit ku reilummin kerralla paikaltaan ni ollaan jo ihan tosissaan laihalla.

Saa nähä miten nyt ton 750 vakuumin kaa tossa 408 päällä, ostin kyllä hyllyyn 50cc pumpun kun Summitilta tilasin rojua kun ei aikasemmin saanu millään säätöihin ilman, nyt on kyllä karvan pienemmät asteet nokassa, nostoja taas reilusti enemmän sit, XR268HR tulee tohon, aikasemmin oli PP280H.
Paljon asteita kun tuppaa yleensä vaatimaan että on rikkaalla pienillä kierroksilla että pelittää yhtään, samasta syystä sit tarvii ison huikankin sit, etanolilla varsinkin.
 
Kia Cee'd 2007 1.6l bensakoneella. Mistä voisi johtua rämisevä ääni käynnistäessä?

Semmoinen vanhan auton räminä n. 1-2 sekuntia käynnistäessä ja myös alhaisilla nopeuksilla hyvin täsmällisellä kierrosluvulla @ ~3200. Ääntä on vaikea kuvailla, mutta muistuttaa sellaisen ohuen ruostuneen peltilevyn räminää. Autoon on tehty jakopään remppa ja uusi kansi n. 2000 km sitten.

Auto on vanha, joten en ihmettelisi jos siellä on joku ruostunut peltilevy joka rämisee.
Papoputkiston lämpösuojapelti auton alla varman irti tai vääntynyt jossain.
On Jokaisen auton ongelma kun lämpösuojat ovat todella ohueet niin ei vaadi paljon että irtoilevat.
Usein voi yrittää korjata rämisevän pellin kiinnitykset jollain ylimääräisellä popniitillä tai mahdollisesti jotain hieman lämpöä kestävää liimamassaa.
Monessa automallissa on jo uutena noita noita vikoja.
Vakavampi vika voi olla itse pakoputkistossa mutta nykyautojen pakoputkistot ovat yleisesti aika laadukkaita.
 
Oldsista rupesi öljypohjan tiiviste tihuttelemaan öljyä, eikai se auta kun alottaa tunkkailemaan konetta ylös..
 
Onko varmasti öljypohjan tiiviste? Nehän ei käytännössä koskaan vuoda jos koneessa on huohotus kunnossa, koska kampikammiossa ei varsinaisesti ole painetta
 
Mistä toi päätelmä ettei käytännössä koskaan vuoda. Pohjaosumaa hiukan joskus niin tiiviste voi joko heti tai viiveellä ruuvien löystymisestä hyvinkin tiputella. Muutamassakin Vagin tekelees ollut öljypohja hyvinkin löysässä ruuveiltaan ja viimeksi just mersun alle vuotava automaattilaatikko korjaantu vähän kiristämällä ruuveja. Varsinkin koneet joissa on paksut tiivisteet ja peltiset pohjat alkaa ajan hampaan myötä tihkumaan. Myös liiasta kiristämisestä kun ruuvien ympärystö vääntyy. koneistetut ja ohuet tiivisteet harvemmin kun se on melkein öljypohja halki pikkuosumastakin.
Jos ruuvit löystyy niin onhan tuo mahdollista, perus tiivisteen sijasta nuo kannattaa jatkossa kasata liiman kanssa kiinni, niin silloin tuskin alkaa pienestä osumastakaan vuotamaan. Perusidea tuossa oli nyt se, että joku stefa tms paljon todennäköisemmin vuotaa ja melkein mikä tahansa öljyvuoto valuu konetta pitkin alas niin kannattaa varmistua siitä, että on nimenomaan öljypohja josta vuotaa ennen kuin lähtee korjaamaan. Esim itse epäilin öljypohjan vuotoa, kunnes selvisi, että kyseessä olikin koneen takastefa.
 
Toisaalta jos jokin pysyy tyyliin +10 vuottakin kasas sellaisena kuin on niin kannattaako lähteä sooloileen tiivisteliimoilla.
Niin no tiivisteliimalla oleva öljypohja ei todennäköisesti vuoda vaikkei pultteja olisi kiristämisen ja kuivumisen jälkeen ollenkaan ja lisäksi tuo liimaus on todennäköisesti selvästi halvempi ja pitkäikäisempi ratkaisu. Monissa autoissa tuo on lisäksi ihan vakiotapa kiinnittää öljypohja eikä mitään tiivisteitä ole olemassakaan. Jos nyt alkaa öljypohjaa ylipäänsä itse irrottamaan, on tämä henkilö todennäköisesti sen verran puuhamies, että tuollainen homma onnistuu melkolailla vaivatta.
 
Peltiset öljypohjat saa myös valskaamaan tiivisteestä kiristämällä ruuvit liian tiukkaan ja/tai käyttämällä kelvotonta tarviketiivistettä jossa ei ole ruuvien kohdalla rajoitinholkkia sille miten paljon tiiviste painuu kasaan. Ainakin volkkareissa on tämmöisiä.
 
Itsellä audissa kans rämisee kylmänä hetken joku pelti konehuoneessa automaattiryypyn kanssa.. tulee ja menee niin kauan ku ryyppy on päällä. Sen jälkeen ei enää kuulu missään kaasun asennossa..
 
Liimalla oon mäkin peltiset kopat, öljypohjat yms kasannu viimeaikoina eikä ykskään vuoda tämän jälkeen.
Eihän uusissa moottoreissakaan ole juuri tiivisteitä enää, liimalla lähestulkoon joka väli.
 
Mikähän vika/ominaisuus kun auton pohjasta kuuluu semmonen vingahdus aina välillä. Hieman kuin ruosteisen saranan omaavaa ovea aukaisisi nopeasti. Iskarit, koiranluut ja jarruosat vaihdettu eteen ja taakse. Kuuluu etenkin kun autolla lähtee liikkeelle eteen tai taakse. Ajaessa sitä ei kuule. Kaikki mistä katsastusmies on koskaan maininnut, on vaihdettu. Voikohan ihan jousesta kuulua?
 
Epäilisin jarrulevyjä, paloja tai sitä sähköistä seisontajarrua. Eli kuluneet palat/levyt ensimmäisenä tulisi mieleen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
276 521
Viestejä
4 761 280
Jäsenet
77 480
Uusin jäsen
leeviil

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom