Suunnittelun kukkaset

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
sanoisin että ei ole, tai sitten sun autossa on mukiteline aika erikoisessa paikassa.
Tyypillisiä paikkoja, kojelaudassa kulmissa, kojelaudassa keskivaiheilla, ratin korkeudella, tai keskikonsolissa, ns perinteisen vaihdekepin etupuolella, kyynärnojan nurkilla.
Osa noista on puhelimen pitämieen ja käyttämiseen hyvässä paikkaa, osassa tilannetta parantaa jos puhelin nousee vähän ylemmäksi. Hyvin suunniteltuun mukitelineeseen mahtuu pidempääkin mukia/pulloa.

Takapenkin, tai repsikan telineet voi olla hankia kuskia ajatellen, tai sitten jos teline sellalisessa paikkaa että puhelin olisi tiellä/häiritsee ajamista. Kyynärnojan paikkaille olevat toki hankalia mm navigointiin,ajonaikaiseen naputteluun.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
414
Kaukosäätimistä puheen ollen, olen jäänyt kaipaamaan vanhan kuvaputkitöllön kakea, jossa oli valintanäppäin "-/--". Tällä valittiin haluaako antaa yksi vai kaksi numeroisen kanavan. Itsellä oli käytössä yhden numeron moodi ja kanavan vaihto tapahtui heti, eikä sekunnin viiveellä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

Kuulostaa tarpeettomalta, vaikka kiireiselle varmaan ihan kiva ominaisuus olisikin.

Nykypäivänä vaan todelliset kanavanumerot ovat vähän mitä sattuu, eikä suosikkilistojakaan välttämättä kannata käyttää kanavanumeroiden muuttuessa, joten suora kanavavalinta numerolla on menettämässä merkitystään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Kaukosäätimistä puheen ollen, olen jäänyt kaipaamaan vanhan kuvaputkitöllön kakea, jossa oli valintanäppäin "-/--". Tällä valittiin haluaako antaa yksi vai kaksi numeroisen kanavan. Itsellä oli käytössä yhden numeron moodi ja kanavan vaihto tapahtui heti, eikä sekunnin viiveellä.
Jos on kiire, niin saahan tuon yleensä vaihtumaan välittömästi kun numeron perään painaa kaukosäätimestä OK/Enter/tms. namiskaa. Toki tuossa vanhassa mallissa vähemmän painalluksia jos/kun muisti suoraan tuon tilan.

Nykypäivänä vaan todelliset kanavanumerot ovat vähän mitä sattuu, eikä suosikkilistojakaan välttämättä kannata käyttää kanavanumeroiden muuttuessa, joten suora kanavavalinta numerolla on menettämässä merkitystään.
Siis miksi ei kannata käyttää suosikkilistoja? Nuo kanavanumerot nyt vaihtuu ehkä kerran parissa vuodessa tai jotain, ja silloinkin yleensä riittää siirrellä pari hassua kanavaa paikalleen, jos nyt edes muutokset osuu niihin omiin suosikeihin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Siis miksi ei kannata käyttää suosikkilistoja? Nuo kanavanumerot nyt vaihtuu ehkä kerran parissa vuodessa tai jotain, ja silloinkin yleensä riittää siirrellä pari hassua kanavaa paikalleen, jos nyt edes muutokset osuu niihin omiin suosikeihin.
Riippuu laitteesta. Joissakin kanavahaku nollaa myös suosikkilistan sisällön (riippuen mm. siitä muuttuuko kanavan todellinen numero taustalla jne) ja joissakin suosikkilista ei perustu numeroon lainkaan, vaan se on kirjaimellisesti pelkästään lista kanavista. Niin ja joissakin se kanavanumero suosikkilistallakin on kanavan todellinen numero, jolloin Yle TV1 HD voi olla vaikka numeroltaan 501 jne (mm. Elisa Viihteessä näin).

Tämä on osittain myös makuasia, eli vaikka suosikkilista toimisi omassa laitteessa semijärkevästi, niin minä en ainakaan jaksa mitään ylimääräistä säätöä niiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Aikanaan, jo 90-luvulla vanhemmilla oli sellaiset videot, että kaukosäätimessä oli näyttö. Näyttöä tarvittiin esimerkiksi ohjelmien ajastettuun tallentamiseen koska koko ajastus tehtiin ensin kaukosäätimessä ja sitten lähetettiin kerralla videoille.

Oli muuten idioottimainen keksintö, tallennuspyynnön lähettäminen kakesta videoille kesti muutaman sekunnin ja jos sinä aikana sopivasti kake heilahti niin joku bitti jäi välistä ja joutui lähettämään tuon uusiksi. Samalla oli loistava vendor lock-in kun millään yleiskakella ei voinut ajastettuja nauhoituksia niihin videoihin ohjelmoida.
Mitsubishi Electricin pilveen yhdistettävissä lämpöpumpuissa on edelleen 90-luvun tyylinen näytöllä varustettu kaukosäädin, joka roiskaisee aivan kaikki asetukset joka ikisellä painalluksella sinne pumpun puolelle. Jos olet vaikkapa säätänyt pilven kautta lämmityksen pois ja jäähdytyksen päälle ja lämpötilaa ylemmäs, niin seuraavan kerran kun kakesta säätää lämpötilaa, muuttuu jäähdytys lämmitykseksi. :rolleyes:

Kaukosäätimistä puheen ollen, olen jäänyt kaipaamaan vanhan kuvaputkitöllön kakea, jossa oli valintanäppäin "-/--". Tällä valittiin haluaako antaa yksi vai kaksi numeroisen kanavan. Itsellä oli käytössä yhden numeron moodi ja kanavan vaihto tapahtui heti, eikä sekunnin viiveellä.
Tuota on kyllä ikävä, että kanava vaihtui silmänräpäyksessä. Ilmeisesti täysin tekemätön paikka digiaikana.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Nykypäivänä vaan todelliset kanavanumerot ovat vähän mitä sattuu,
Suomessa kanavanumerot on pitkälti vakioita (maanpäälliset samoilla numeroilla kaapelissa), jopa jonkinlainen vaatimus, joissain telkoissa niitä voi muutella, joskus vaatii maan vaihtamista.

Muuttamisen kynnystä nostaa se että sitten ne pitäisi saada käsin samoiksi kaikissa vastaanottimissa ja lisähaastetta tekee se että kanavalistojen automaattisest päivitykset hajoa tai ne hajottaa käsin muunnellut.

Mutta, joo onnistuu osassa vastaanottimia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Riippuu laitteesta. Joissakin kanavahaku nollaa myös suosikkilistan sisällön (riippuen mm. siitä muuttuuko kanavan todellinen numero taustalla jne) ja joissakin suosikkilista ei perustu numeroon lainkaan, vaan se on kirjaimellisesti pelkästään lista kanavista. Niin ja joissakin se kanavanumero suosikkilistallakin on kanavan todellinen numero, jolloin Yle TV1 HD voi olla vaikka numeroltaan 501 jne (mm. Elisa Viihteessä näin).

Tämä on osittain myös makuasia, eli vaikka suosikkilista toimisi omassa laitteessa semijärkevästi, niin minä en ainakaan jaksa mitään ylimääräistä säätöä niiden kanssa.
Tuo on kyllä selkeästi tämän ketjun asiaa, nuo suosikkilistat on monissa laitteissa toteutettu aikalailla "vasemmalla kädellä". Tuo kanavahaussa nollautuminen olisi mahdollista estää, samoin jos joku kanava vaihtaa numeroaan, sekin olisi mahdollista hoitaa että kanavien päivityksen jälkeen vaan softa automaattisesti korvaisi sen muuttuneen kanavan uudella versiolla suosikkilistassa jne. Ja joissakin laitteissa tuo suosikkilistan muokkaus on niin hankalaa ja työlästä että mieluummin jättää jo sen takia käyttämättä. Hyvä ideahan tuo on mutta valitettavan usein toteutettu kehnosti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 304

Joo meidän LG hävittää suosikkilistauksen kanavahaussa, eipä sillä että sitä mihinkään tarvitsisi kun normikanavien järjestyksen voi muuttaa. Toki sekin nollautuu jos skannaa uudestaan :btooth: Käytännössä siis järjestelen HD-kanavat paikoille 1-20, osa on suoraan mutta osa kanavista +20 offsetissa (SD kanava siis vakiona alkupään numerossa)
 
Aiheessa pysyen ,kanavanumeroinnin kukkanen kun HD kanavat on 2 alkuisia ja SD kanavat alkaa alusta.

No ymmärrän, iso kynnys muuttaa, koska siitä seuraa taasen omat ongelmansa ei HD vastaanotossa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Aiheessa pysyen ,kanavanumeroinnin kukkanen kun HD kanavat on 2 alkuisia ja SD kanavat alkaa alusta.
Tämäkin riippuu operaattorista, eli ei voi yleistää edes tuolla tasolla. Melkoinen suunnittelun kukkanen tosiaan tämä kansallinen kanavanumerointikin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 304
Aiheessa pysyen ,kanavanumeroinnin kukkanen kun HD kanavat on 2 alkuisia ja SD kanavat alkaa alusta.

No ymmärrän, iso kynnys muuttaa, koska siitä seuraa taasen omat ongelmansa ei HD vastaanotossa.
Se on hyvin suunniteltu, 4k (vai 8k :hmm: ) -kanavat tulevat tuohon alkupäähän kunhan SD korvautuu :cigar2:
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Aiheessa pysyen ,kanavanumeroinnin kukkanen kun HD kanavat on 2 alkuisia ja SD kanavat alkaa alusta.

No ymmärrän, iso kynnys muuttaa, koska siitä seuraa taasen omat ongelmansa ei HD vastaanotossa.
no siis elisaviihteessä hdkanavat on 50x eli ykkönen on 501. Tähän kun lisätään oman viihteen (uudemmissa on parempi kaukkari) ihan paska kake et välttämättä saa painettua kaikkia kolmea peräkkäin jolloin se yrittää mennä kanaville 50 51 01 tai jotain kun yks painallus ei vaan menny perille. onneksi yleiskaukkari hoitaa nuo hommat paljon paremmin.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815
Itse olen perannut TV:n kanavat kanavaedittorilla siten, että siellä on jäljellä ainoastaan ne kanavat mitä tarvitsen. Muita kanavia ei siis televisioissa ole.
Eli aivan "väärille" kanaville eksyminen ei onnistu.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Itse olen perannut TV:n kanavat kanavaedittorilla siten, että siellä on jäljellä ainoastaan ne kanavat mitä tarvitsen. Muita kanavia ei siis televisioissa ole.
Eli aivan "väärille" kanaville eksyminen ei onnistu.
Tuokaan ei viihdeboksissa onnistu kun se päivittää listaa muutaman kuukauden välein ja poistaa kaikki muutokset tehtyihin kanaviin tai suosikkeihin
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Itse olen perannut TV:n kanavat kanavaedittorilla siten, että siellä on jäljellä ainoastaan ne kanavat mitä tarvitsen. Muita kanavia ei siis televisioissa ole.

Eli aivan "väärille" kanaville eksyminen ei onnistu.
Editorit vaihtelee kovasti, ja pysyminen voi vaatia sen että ruksii pois kanvapäivitykset, (jos mahdollista), joka taasen tarkoittaa manuallista päivittelyä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742

Panasonicin telkkarissa on sellainen ominaisuus, että esimerkiksi kaapelikanavien kaikki haetut kanavat ja kanavalista häviää kokonaan jos esimerkiksi yöllä on muutama tunti ollut kaapelitelevisiossa joku häiriö ja kaikki kanavat poikki. Sitten vain hakemaan kanavat uudelleen kun seuraavan kerran televisiota käyttää ja uudet kanavalistat tekemään. Onneksi kyseisen automaattisen kanavahaun saa ruksittua pois.

Suunnittelun kukkasiin kuuluu myös se, että Suomessa on joku oma Cable HD Ready ja Antenna HD Ready sertifikaatti, jonka vaatimuksena on ettei kanavanumerointia saa pystyä itse muuttamaan. Eli esimerkiksi Yle 1 HD kanavan pitää näkyä kanavapaikalla nro 21 ja sitä ei saa pystyä siirtämään kanavapaikalle nro 1, joka on varattu saman kanavan SD versiolle. Todellinen suunnittelun kukkanen kyseinen vaatimus. Olisivat tajunneet tehdä edes siitä sellaisen, että em. siirto tapahtuu automaattisesti jos HD kanava näkyy ja telkkari voi sen toistaa.

Onneksi em. ongelmasta pääsee eroon sillä, että maaksi valitsee television asennusvaiheessa esimerkiksi Tanskan. Silloin kanavanumerot saa itse säätää haluamikseen.
 
Operaattorin kanavapaikka on eri asia kuin se television kanavapaikka. Se cable/antenna hd ready -sertifiointi ei määrää millään tavalla sitä millä kanavapaikalla kanava näkyy televisiossa, mutta jos television valmistaja ei ole antanut tuon muuttamiseen mahdolisuutta (mm. suosikkilistojen kautta), niin se on sitten eri asia.

Cable/antenna hd ready -sertifiointi tarkoittaa käytännössä vain että laite on testattu ja se pystyy vastaanottamaan meikäläisiä lähetyksiä ja sisältää mm. antenniverkossa toimittaessa DVB-T2-virittimen.

Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108

Kyllä ainakin mun hyväksynnät sisältävässä Samsungissa kanavapaikat voi vaihdella vapaasti, ja mulla onkin vaihdettu peruskanavien HD-versiot tuonne perinteisten kanavien nappien taakse.

Samat testit taitaa olla naapurimaissakin käytössä eikä tämä ole Suomen oma juttu

Mitä Antenna – ja Cable Ready HD -testaus pitää sisällään?
Antenna/Cable Ready HD -testausjärjestelmällä varmistetaan, että televisiot, kortinlukijat ja digiboksit toimivat moitteettomasti kaikkien suomalaisten operaattoreiden verkoissa. Testaus tehdään tarkan, yhteispohjoismaisen testimäärittelyn mukaan, ja se sisältä yli 200 erilaista testitilannetta.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Operaattorin kanavapaikka on eri asia kuin se television kanavapaikka. Se cable/antenna hd ready -sertifiointi ei määrää millään tavalla sitä millä kanavapaikalla kanava näkyy televisiossa, mutta jos television valmistaja ei ole antanut tuon muuttamiseen mahdolisuutta (mm. suosikkilistojen kautta), niin se on sitten eri asia.

Cable/antenna hd ready -sertifiointi tarkoittaa käytännössä vain että laite on testattu ja se pystyy vastaanottamaan meikäläisiä lähetyksiä ja sisältää mm. antenniverkossa toimittaessa DVB-T2-virittimen.

Kyllä se on se oma suomalainen määrittely sertifikaatti, jossa se vaaditaan ettei kanavapaikkoja saa vapaasti pystyä muuttamaan:

Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Kyllä se on se oma suomalainen määrittely sertifikaatti, jossa se vaaditaan ettei kanavapaikkoja saa vapaasti pystyä muuttamaan:
Onks tää joku uusikin juttu (ja löytyykö tälle muuta lähdettä kuin Vesku dvdplazalta), koska kaikissa mun omistamissani digibokseissa ja televisioissa kanavapaikkojen uudelleenjärjestely on ollut mahdollista? Uusin töllö nyt on reilut kolme vuotta vanha jo niin sillä mietin..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Voi pojat, kun muistaisikin kaiken mitä vastaan tullut niin siviilipuolella kuin työelämässä...

Työelämästä päällimmäisenä mielessä erään arkkitehdin periaateleikkaus kahden teräksestä tehdyn suojaelementin liitoksesta:
Elementeissä oli siis ylä- ja alajuoksuna suorakaiteen muotoinen teräsputki. (Elementti oli ympyrän muotoinen eli putket oli vielä taivutettu tietylle säteelle.)
Liitokseen tulee siis kaksi suorakaideputkea päällekkäin, näin ollen.

Arkkitehti kun halusi siistiä jälkeä, niin piirsi liitoksen siten, että laitetaan läpipultilla ja mutterilla putkien sisältä kiinni...

Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, paitsi insinööri.....Eikun arkkitehti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 304
Onks tää joku uusikin juttu (ja löytyykö tälle muuta lähdettä kuin Vesku dvdplazalta), koska kaikissa mun omistamissani digibokseissa ja televisioissa kanavapaikkojen uudelleenjärjestely on ollut mahdollista? Uusin töllö nyt on reilut kolme vuotta vanha jo niin sillä mietin..
Minun vanhassa FHD Sonyssa (2010?) ei pystynyt, nykyisessä 4k LG:ssa onnistuu :think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661
Onks tää joku uusikin juttu (ja löytyykö tälle muuta lähdettä kuin Vesku dvdplazalta), koska kaikissa mun omistamissani digibokseissa ja televisioissa kanavapaikkojen uudelleenjärjestely on ollut mahdollista? Uusin töllö nyt on reilut kolme vuotta vanha jo niin sillä mietin..
Mulla on n.3-4v vanha Philipsi ja siinä ei saa muokattua.. jos haluaa muokata niin pitää tehdä suosikkilista, mutta senkin käyttäminen oli jotenkin nihkeetä. Onneks en telkkaa siitä juuri katso.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Onks tää joku uusikin juttu (ja löytyykö tälle muuta lähdettä kuin Vesku dvdplazalta), koska kaikissa mun omistamissani digibokseissa ja televisioissa kanavapaikkojen uudelleenjärjestely on ollut mahdollista? Uusin töllö nyt on reilut kolme vuotta vanha jo niin sillä mietin..
Vanha juttu, "hyväksytyissä" malleissa ei yleensä pystynyt jos maa-asetus suomi.

Sitä en sano milloin hylsytuli, mutta ilmeisen herkästi kun valmistajat sen toteutti Suomi valintaan.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Voi pojat, kun muistaisikin kaiken mitä vastaan tullut niin siviilipuolella kuin työelämässä...

Työelämästä päällimmäisenä mielessä erään arkkitehdin periaateleikkaus kahden teräksestä tehdyn suojaelementin liitoksesta:
Elementeissä oli siis ylä- ja alajuoksuna suorakaiteen muotoinen teräsputki. (Elementti oli ympyrän muotoinen eli putket oli vielä taivutettu tietylle säteelle.)
Liitokseen tulee siis kaksi suorakaideputkea päällekkäin, näin ollen.

Arkkitehti kun halusi siistiä jälkeä, niin piirsi liitoksen siten, että laitetaan läpipultilla ja mutterilla putkien sisältä kiinni...

ei helvetti että katoin tätä kuvaa pitkään kunnes tajusin että ne putket mistä puhutaan on nuo isot suorakaiteet ja pienet on vaan mutterin ja pultin kuvaus :facepalm:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kyllä se on se oma suomalainen määrittely sertifikaatti, jossa se vaaditaan ettei kanavapaikkoja saa vapaasti pystyä muuttamaan:

Sertifikaatti on tae siitä että joku asia on testattu. Missä on varmistus sille, että tuo sertifiointi vaikuttaisi asiaan, kun ei se ainakaan noista linkeistä selviä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661
Hiluxista piti vaihtaa parkkivalo. Ootettiin vuosihuolto ja annettiin marmorin vaihtaa. Vaatii renkaan ja sisälokasuojan poiston...
Kiinaskootteri oli kanssa hauska kun piti ajovalo vaihtaa. Katteitten purkaminen piti aloittaa perävalosta kun kaikki katteet meni lomittain etulamppua kohden :D Sai oikeesti puolimopoa purkaa että sai sen saatanan lampun vaihdettua. Ja toki varmaan toistakymmentä katteen klipsiä meni paskaks ja ruuveja katos joten melkoinenen räminä jäi kuulumaan lampunvaihdon jälkeen.
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 209
Just näitä, pura puol keulaa, että saat polttimon vaihdettua.
Nää pitäis oikeasti sanktioida ja vahvasti. Joo xenonit kestää pitkään ja ledejä ei monesti käytännössä edes vaihda. Mutta niin kauan kuin polttimot on vaihdettavissa ne pitäisi ehdottomasti pystyä vaihtaan ilman työkaluja, nostureita ja ylimääräistä niveltä ranteen ja kyynärpään välissä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Nää pitäis oikeasti sanktioida ja vahvasti. Joo xenonit kestää pitkään ja ledejä ei monesti käytännössä edes vaihda. Mutta niin kauan kuin polttimot on vaihdettavissa ne pitäisi ehdottomasti pystyä vaihtaan ilman työkaluja, nostureita ja ylimääräistä niveltä ranteen ja kyynärpään välissä.
Tähän pitää vastakkaisena näkemyksenä mainita, että mm. Volvo XC60:ssa koko umpio lähtee irti noin 5 sekunnissa (ilman työkaluja) ja se tekee polttimoiden vaihtamisesta helpompaa kuin missään aiemmin omistamassani autossa. Ei liity ketjun aiheeseen, kun tuo on päinvastoin todella fiksu systeemi, mutta ajattelin mainita kuitenkin, kun asia tuli esille (tässä vastaava halogeenipolttimoilla).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Noista tulee ihan mieleen kun aikanaan vaihdoin sulakkeen johonkin Sonyn stereoihin, se pirun sulake oli tehtaalla ensimmäisenä asennettu koteloon ja kaikki muu siihen ympärille. Sai purkaa ihan atomeiksi koko sterkat että pääsi sulakkeeseen käsiksi. Jostain kumman syystä tuli asennettua sulakepesä kotelon takaseinään siinä samalla...

Vastaava operaatio olisi ollut jonkun mikroaaltouunin kanssa jos olisi lampun halunnut siitä vaihtaa, olisi pitänyt purkaa melkein kaikki sisuskalut pois ensin.

Nykyään on sentään tullut jotain määräyksiä että auton lamput sun muut pitää olla vähän helpommin vaihdettavissa ja vissiin elektroniikkalaitteillekin tulossa jotain että niitä on pystyttävä korjaamaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
piirustuksessa oli teksti, että "... puu hitsataan betoniin".

Soitin perästä ja kysyin, että katajapuikollako hitsataan.
Vastaus oli jotenkin niin, että kyllä teidän pitää siellä pajalla tekniikka tuntea...
Mikäs tuossa oli ajatus ?

Ensin tuli mieleen että joku hieno kohta jossa joku keppi törröttää valussa. No seuraavaksi tuli mieleen ettei keksinyt miten homma kannattaa tehdä, joten että kentällä keksitään jotain. Koriste turvallisessa paikkaa ?
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Mikäs tuossa oli ajatus ?

Ensin tuli mieleen että joku hieno kohta jossa joku keppi törröttää valussa. No seuraavaksi tuli mieleen ettei keksinyt miten homma kannattaa tehdä, joten että kentällä keksitään jotain. Koriste turvallisessa paikkaa ?
Oletan että materiaali puu hitsatan materiaali betoniin. Esim kakkosnelonen betoniseinän kylkeen kiinni hitsaamalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Itellä oli kuollu tili nordeassa vuosikausia ja siellä ei menny kuluja. mummo sit joku joulu laitto mun lapsille joululahjarahaa sinne niin nää haaskat peri vissiin viiden vuoden kulut sillä sekunnilla.
Ahaa, tyhjästä on paha nyhjäistä. Eli jos perustan tilin nordeaan, enkä pistä sinne senttiäkään rahaa. Niin eipä sieltä mitään voi nyysiä pankin toimesta. Pitääpäs katsoa uudestaan jossain kohtaa.

sanoisin että ei ole, tai sitten sun autossa on mukiteline aika erikoisessa paikassa.
Siinä radion alapuolella pari mukitelinettä.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
513
Meet toiseen pankkiin, avaat tilin ja teet niille valtakirjan että saavat siirtää kaikki sun tulevan ex-pankin rahat niille ja otat samalla uudet tunnukset
Ja valitse S-Pankki. Alepan kassasta lähtien "konttoreita" siellä sun täällä. Kaikkea ei voi kuitenkaan Alepassa tehdä, voi joutua menemään Prismaan.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Ja valitse S-Pankki. Alepan kassasta lähtien "konttoreita" siellä sun täällä. Kaikkea ei voi kuitenkaan Alepassa tehdä, voi joutua menemään Prismaan.
Tuossa luki alunperin "Meet S-pankkiin," mutta muokkasin sen yleisemmäksi ennen lähettämistä :D
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Nordea myös lopetti mun tilin tunnistetussa puhelussa jonka jälkeen laitoin kortin kahtia ja verkkopankkitunnukset silppuriin...

Tästä 6kk tuklee uus kortti ja koko puhelusta ei oo jälkeäkään niiden järjestelmässä. Noh aikaa varaamaan pankkineidille henkkarien kans jossa sit sai lopulta tilin hävitettyä ja irrottauduttua tuosta riippakivestä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Edellisiin etäisesti liittyen:

Pankista voi kyllä nostaa rahaa ajokortilla, mutta omalle tilille rahaa talletettaessa ajokortti ei enää kelpaakaan, vaan pitää esittää joko virallinen henkilökortti tai passi. Kokemus S-Pankista, mutta käsittäkseni se on sama muuallakin.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Edellisiin etäisesti liittyen:

Pankista voi kyllä nostaa rahaa ajokortilla, mutta omalle tilille rahaa talletettaessa ajokortti ei enää kelpaakaan, vaan pitää esittää joko virallinen henkilökortti tai passi. Kokemus S-Pankista, mutta käsittäkseni se on sama muuallakin.
Kyllä, kaikki normaali pankkiasiointi tapahtuu vahvalla tunnistautumisella. vain käteisnosto on kevennetty

1.1.2021 jälkeen hyväksymme seuraavat henkilöllisyystodistukset:
Suomalaisen viranomaisen myöntämä
  • passi (ei kuitenkaan hätäpassi, muukalaispassi tai pakolaisen matkustusasiakirja)
  • henkilökortti (1.3.1999 jälkeen myönnetty)
    • Henkilökorteista hyväksytään myös alaikäisen henkilökortti ja ulkomaalaisen henkilökortti.
    • Väliaikaisella henkilökortilla ei voi avata uutta asiakkuutta tai uusia palveluita.
Muiden valtioiden viranomaisten myöntämä
  • passi
  • ETA-alueen, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämä matkustusasiakirjana toimiva henkilökortti
Käteisnostoihin hyväksytään yllä olevien lisäksi suomalaisen viranomaisen myöntämä
  • väliaikainen henkilökortti
  • ajokortti (1.10.1990 jälkeen myönnetty)

Hyvä esimerkki syystä milloin tätä tarvitaan on siinä että olet hukannut lompakkosi jossa on sekä henkkarit että pankkikortit. nyt kun saat haettua väliaikaisen henkilökortin voit nostaa rahaa ja elää jotenkin kunnes alat saamaan uusia virallisia kortteja.

OP:lla peruspankkiasioinnit voi hoitaa ajokortilla

Henkilöllisyyden todentaminen Osuuspankin verkkopalvelutunnusta koskevissa asioissa
Osuuspankin verkkopalvelutunnus on OP Ryhmän myöntämä vahva sähköinen tunnistusväline, jolla voit asioida myös muiden tarjoamissa asiointipalveluissa, kuten Kelassa ja verottajalla.
Suomalaisen viranomaisen myöntämistä voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:
  • 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti
  • passi, diplomaattipassi.
ETA-maiden, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämistä matkustusasiakirjaksi kelpaavista ja voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:
  • passi, diplomaattipassi
  • henkilökortti.
Henkilöllisyyden todentaminen muissa pankkiasioissa

  • Suomen kansalaiselle 1.10.1990 jälkeen myönnetty ajokortti (ei kuitenkaan väliaikainen, tilapäinen, vaihdettu tai mobiiliajokortti)

  • passi, merimiespassi, diplomaattipassi.
Ulkomaan viranomaisen myöntämistä matkustusasiakirjaksi kelpaavista ja voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:

Nordea tai Danske ei pankkeina kiinnosta niin en ala edes kaivaa
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
784
Edellisiin etäisesti liittyen:

Pankista voi kyllä nostaa rahaa ajokortilla, mutta omalle tilille rahaa talletettaessa ajokortti ei enää kelpaakaan, vaan pitää esittää joko virallinen henkilökortti tai passi. Kokemus S-Pankista, mutta käsittäkseni se on sama muuallakin.
S-Pankin osalta käteistalletuksia ei pysty tekemään talletuksia tukevilla Otto-automaateilla, mikä on aikamoinen puute. S-kauppojen kassoilla tuo onnistuu, mutta henkilöllisyys tosiaan pitää todistaa joko passilla tai henkilökortilla.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
S-Pankin osalta käteistalletuksia ei pysty tekemään talletuksia tukevilla Otto-automaateilla, mikä on aikamoinen puute. S-kauppojen kassoilla tuo onnistuu, mutta henkilöllisyys tosiaan pitää todistaa joko passilla tai henkilökortilla.
Tuo on pankeille maksullinen palvelu ja koska s-ketjulla on jo kauppojen tiskit kaikkialla niin niitä ei kiinnosta laittaa rahaa kiinni tuohon
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kyllä, kaikki normaali pankkiasiointi tapahtuu vahvalla tunnistautumisella. vain käteisnosto on kevennetty

1.1.2021 jälkeen hyväksymme seuraavat henkilöllisyystodistukset:
Suomalaisen viranomaisen myöntämä
  • passi (ei kuitenkaan hätäpassi, muukalaispassi tai pakolaisen matkustusasiakirja)
  • henkilökortti (1.3.1999 jälkeen myönnetty)
    • Henkilökorteista hyväksytään myös alaikäisen henkilökortti ja ulkomaalaisen henkilökortti.
    • Väliaikaisella henkilökortilla ei voi avata uutta asiakkuutta tai uusia palveluita.
Muiden valtioiden viranomaisten myöntämä
  • passi
  • ETA-alueen, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämä matkustusasiakirjana toimiva henkilökortti
Käteisnostoihin hyväksytään yllä olevien lisäksi suomalaisen viranomaisen myöntämä
  • väliaikainen henkilökortti
  • ajokortti (1.10.1990 jälkeen myönnetty)

Hyvä esimerkki syystä milloin tätä tarvitaan on siinä että olet hukannut lompakkosi jossa on sekä henkkarit että pankkikortit. nyt kun saat haettua väliaikaisen henkilökortin voit nostaa rahaa ja elää jotenkin kunnes alat saamaan uusia virallisia kortteja.

OP:lla peruspankkiasioinnit voi hoitaa ajokortilla

Henkilöllisyyden todentaminen Osuuspankin verkkopalvelutunnusta koskevissa asioissa
Osuuspankin verkkopalvelutunnus on OP Ryhmän myöntämä vahva sähköinen tunnistusväline, jolla voit asioida myös muiden tarjoamissa asiointipalveluissa, kuten Kelassa ja verottajalla.
Suomalaisen viranomaisen myöntämistä voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:
  • 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti
  • passi, diplomaattipassi.
ETA-maiden, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämistä matkustusasiakirjaksi kelpaavista ja voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:
  • passi, diplomaattipassi
  • henkilökortti.
Henkilöllisyyden todentaminen muissa pankkiasioissa
Suomalaisen viranomaisen myöntämistä voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:
  • Suomen kansalaiselle 1.10.1990 jälkeen myönnetty ajokortti (ei kuitenkaan väliaikainen, tilapäinen, vaihdettu tai mobiiliajokortti)
  • 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti
  • passi, merimiespassi, diplomaattipassi.
Ulkomaan viranomaisen myöntämistä matkustusasiakirjaksi kelpaavista ja voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:
  • passi, diplomaattipassi.
ETA-maiden, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämistä matkustusasiakirjaksi kelpaavista ja voimassa olevista asiakirjoista hyväksytään:
  • passi, diplomaattipassi
  • henkilökortti.
Nordea tai Danske ei pankkeina kiinnosta niin en ala edes kaivaa
Joo, tämä on tiedossa. Lähinnä se on mielestäni suunnittelukukkanen juuri siinä mielessä, kun rahan tallettaminen omalle tilille edellyttää vahvempaa tunnistusta, kuin rahan nostaminen sieltä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 423
Viestejä
4 160 930
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom