Suunnittelun kukkaset

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732
Koska nykyään ei syödä pelkkää lihaa ja perunaa, joiden kanssa nuo toimivat hyvin. Meilläkin on samaa settiä isovanhempien perintönä, mutta hermot menee, jos yrittää saada noilla otetta pastasta ja riisistä.
Lisäksi nuo ovat ainakin omaan silmään helkutin rumia + veitset ovat liian velttoja muuhun kuin leivän voiteluun ja silloinkin vain pehmeällä voilla. Kauneus on toki aina katsojan silmässä. Bonuksena noiden atraimilta näyttävien haarukoiden piikit menevät solmuun, jos sattuu putoamaan lattialle.

Savonia FTW!
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 847
Sitten on kyllä aterinotteessa jotain vikaa / lapsuudessa väärin opittua tapajäännettä, jos aterimen varren pää painautuu kämmeneen. Eihän haarukkaa kuulu missään tilanteessa niin pitää, vaan se varsi kulkee nätisi kynämäisesti asetettujen aormien välistä, varren pääty ei osu käden mihinkään osaan.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732
Sitten on kyllä aterinotteessa jotain vikaa / lapsuudessa väärin opittua tapajäännettä, jos aterimen varren pää painautuu kämmeneen. Eihän haarukkaa kuulu missään tilanteessa niin pitää, vaan se varsi kulkee nätisi kynämäisesti asetettujen aormien välistä, varren pääty ei osu käden mihinkään osaan.
Kyllä se haarukan pääty on kämmenen sisällä ja ottaa myös kiinni kämmenen reunaan silloin kun syödään normaalisti ja etiketin mukaisesti haarukalla+veitsellä (kuten kuvassa), mutta en minä siltikään ymmärrä että miten siitä ongelmaa tulisi missään tilanteessa. Välillä toki näkee kaikenlaisia ihmellisiä otteita, joiden käyttäminen todennäköisesti sattuu käyttäjäänsä vaikka aterin olisi muotoiltu millä tavalla.

1633940382465.png
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
595
Offtopicina vaan tulin sanomaan, että kiitos nauruista. Saitte aikaan väännön haarukoista ja veitsistä. En ole koskaan nähnyt yhtä hauskaa väittelyä tälläisestä aiheesta.
Eikä tämä ole edes mitään vittuilua, piristi mun päivää oikeasti :D
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
Ei itse ainakaan isosta lusikasta maininnut sanaakaan.
Juu, se oli koostevastaus useisiin viesteihin.

Tässä taitaa olla vaan kyse siitä, että olet tyytyväinen, kun et ole parempaakaan kokeillut ;).
Sitä en epäile, etteikö käyttömukavuudeltaan parempaa settiä voisi helpostikin olla olemassa. Ymmärsit kuitenkin viestini väärin, ei se ollut savonian parhauden hehkutusta vaan niiden väitteiden ihmettelyä, joiden mukaan kyseessä on käyttökelvottomat välineet.

Joo, tokihan noilla saa Savonioilla eväät suuhun melkein yhtä helposti kuin sormilla. Minä vaan tykkään syödä ilman että tarvitsee keskittyä itse ruoan välineillä pysymiseen. Kaupan valmislihapullat noissa varmasti pysyy ja valmislaatikot. Liian pieni tuo on kuitenkin raavaalle miehelle mitään perunamuussia tai makaroonilaatikkoa kauhoa ja piikit liian lyhyitä ja leviäviä perunoiden poimimiseen. Tuo haarukka menee mielestäni suunnittelun kukkasiin, kun se kerran on niin tasaisen huono suoriutuja tehtäväänsä.
Olen kyllä usein ihmetellyt, miksi niin monella on pakottava tarve käyttää haarukkaa selkeästi lusikalla syötäväksi tarkoitettujen ruokien nauttimiseen. Ja tuon osalta suunnittelun kukkaus onkin sitten kysymys siitä, että pitäisikö haarukka kuitenkin suunnitella niin, että sillä onnistuisi myös keittojen syönti. Mutta tosiaan noita lusikkakommentteja ihmettelin. Ja nyt osittain tietysti myös tätä haarukkakommenttiasi, mutta ehkä en ole tarpeeksi raavas että se niiden ongelma koskettaisi minua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 824
Koronavilkku taitaa olla jo unohtunut, ja hyvä niin.
Mä en myöskään oikein ymmärrä, miten tuo on tässä ketjussa. Tuo oli hyvin suunniteltu, toimi tekniikan rajoitukset huomioonottaen kuten pitääkin. Alussa oli jotain puutteellisia käännöksiä ulkomaankielisille, mutta aikataulu huomioiden annan anteeksi. Softaa oli hyvin helppo käyttää, se näytti ihan selkeältä ja kerran menin sen toimesta testiin.

Sitä en tiedä, mikä tuon kokonaisvaikutus oli, mutta olisin ollut huomattavasti enemmän huolissaan jos tuota korttia ei olisi katsottu. Suomessa softa levisi nopeasti isoille massoille joten siinäkin mielessä sen käyttöönotto meni hienosti.

Mutta ei tuo suunnittelun kukkanen kyllä mielestäni ole oikein millään tavalla. Se toteutti Googlen API:n toiminnallisuuden Suomessa ihan kuten pitääkin.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Offtopicina vaan tulin sanomaan, että kiitos nauruista. Saitte aikaan väännön haarukoista ja veitsistä. En ole koskaan nähnyt yhtä hauskaa väittelyä tälläisestä aiheesta.
Eikä tämä ole edes mitään vittuilua, piristi mun päivää oikeasti :D
Minustakin tämä on ollut hyvin viihdyttävää. Noita lukemalla on huomannut, että tällaisiin asioihin liittyy useita näkökulmia, esim. kuinka pitää haarukkaa kädessään (itse käytän juhlissa ja vastaavissa eurooppalaista tapaa, kotona amerikkalaista, kun se on minusta helpompi - Savonia toimii molemmissa). Ja jos aterimen painopiste on sellainen, että se keskikokoiselta lautaselta saattaa kipata pöydälle toimien samalla ruo'an katapulttina, niin se on myös suunnittelun kukkanen, eli otsikon rajoissakin on liikuttu :)
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732
Ei se miten sitä haarukkaa pidetään, mutta omat aivot ei vaan taivu ajatukseen käyttää sitä vasemmalla kädellä. /ot
Oikeakätinen syö pelkällä haarukalla oikealla kädellä. Jos taas käytetään myös veitseä, on syytä vaihtaa haarukka toiseen käteen, koska oikealla kädellä on kätevämpi käyttää veitseä. Vasenkätisellä sitten tietenkin päinvastoin. Toki joillakin henkilöillä on näistä myös tottumuksen kautta kaikenlaisia välimuotoja, mutta noin se yleisesti ottaen menee.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 416

Itsellä vasenkätisenä haarukka/lusikka on aina vasemmassa kädessä. Veitsi oikeassa, PAITSI jos veitsi on ainut. Eli esim. puukkoa käytän vasemmalla ja leivän voitelen vasemmalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
450
Kukin syököön millä kädellä haluaa. Ei tässä eletä mitään keskiaikaa kiveen kirjoitetuin säännöin. Mitä se on keltään pois.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732
Kukin syököön millä kädellä haluaa. Ei tässä eletä mitään keskiaikaa kiveen kirjoitetuin säännöin. Mitä se on keltään pois.
Ei kukaan ole mitään tuollaista väittänytkään. Sanoin edellisessä että "noin se yleisesti ottaen menee".

Ja nimenomaan siellä keskiajallahan sitä juuri syötiin ihan miten sattuu, jopa pelkin sormin ja äänekkäästi röyhtäillen. Nykypäivän yhteiskunnan pöytätapoja ohjaa etiketti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
151
Juu, se oli koostevastaus useisiin viesteihin.

Sitä en epäile, etteikö käyttömukavuudeltaan parempaa settiä voisi helpostikin olla olemassa. Ymmärsit kuitenkin viestini väärin, ei se ollut savonian parhauden hehkutusta vaan niiden väitteiden ihmettelyä, joiden mukaan kyseessä on käyttökelvottomat välineet.

Olen kyllä usein ihmetellyt, miksi niin monella on pakottava tarve käyttää haarukkaa selkeästi lusikalla syötäväksi tarkoitettujen ruokien nauttimiseen. Ja tuon osalta suunnittelun kukkaus onkin sitten kysymys siitä, että pitäisikö haarukka kuitenkin suunnitella niin, että sillä onnistuisi myös keittojen syönti. Mutta tosiaan noita lusikkakommentteja ihmettelin. Ja nyt osittain tietysti myös tätä haarukkakommenttiasi, mutta ehkä en ole tarpeeksi raavas että se niiden ongelma koskettaisi minua.
Vasen Savonia, oikea Fiskars FF. :giggle:

IMG_20211011_183954.jpgIMG_20211011_184057.jpg
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 328
Rahat menee kumminkin Fiskarssille, ihan sama kumpaa ostaa.
Jos tarvitsee isompaa haarukkaa/lusikkaa niin kannattaa suunnata katseet noihin salaattiottimiin ;D
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Monitorit joiden valikkoja ei voi käyttää ilman kuvasignaalia.
Lenovo on vetänyt tuon nextille levelille: jos näyttöön ei tule signaalia valitusta inputista ja ei viidessä sekunnissa ehdi painamaan nappia, näyttö menee virransäästötilaan, eikä inputtia voi enää vaihtaa. Luonnollisesti mitään muutakaan ei näytöllä voi tehdä ilman kuvaa.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
306

Jossain muunkin merkkisessä (AOC?) näytössä törmäsin tuollaiseen, eli jos vaikka pöytäkone oli mennyt näytönsäästötilaan ja halusit katsella läppäritelakan kuvaa, niin ei riittänyt pelkkä Input-painikkeen painaminen vaan piti ensin sammuttaa ja käynnistää näyttö, ja sitten olla äärimmäisen nopea oikean inputin valitsemisessa. Myös jos naksuttelit input-hissiä ympäri ilman, että valitsit heti sellaista sisääntuloa mistä tulee kuvaa, näyttö meni nukkumaan ja koko homma piti aloittaa alusta.

Automaattinen sisääntulonvalinta toki helpotti tätä prosessia, mutta aiheuttaa yleisesti niin paljon muuta harmia ettei sitä ole kiva pitää päällä. Lisäksi taisi tuossa näytössä olla niin että jos se input minkä kautta näyttö on nukahtanut ei anna kuvaa, näyttö ei automaattisesti herää jos johonkin muuhun sisääntuloon tyrkätään kuvaa, vaikka Auto-toiminto olisi käytössä. Jälleen näyttö piti käynnistää uudelleen jolloin se "haisteli" missä inputissa on signaalia ja valitsi sen sitten.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
362
Varmaan jo useasti täällä ollut... Elikkäs Ikean nettisivut. Mene tuotesivulle -> alhaalla vihreä pallura tekstillä "katso toimitusvaihtoehdot kassalla" -> lisää tuote ostoskoriin -> paina jatka-> tarkista toimitusvaihtoehdot syöttämällä postinumero -> valitse posti johon haluat tuotteet-> "Kaikkien tuotteiden nouto ei ole mahdollista tällä vaihtoehdolla"..
Olis kiva, jos olis jokin tapa huomata jo siinä tuotesivulla, että mustalla värityksellä ei onnistu, hopeisena onnistuu. Toimivin tapa lienee et vaan napsii kaikki värivaihtoehdot koriin ja sit lopuksi kattoo, et mikä nyt onnistuukaan.

Aiemmin niillä oli mobiilissa ongelmana, että otti aina sen ylemmän tuotteen siitä painetusta tms. Mutta sen sentään saaneet korjattua.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 847
makeutusaine-hermesetas-orig-300-annostelija-12-kpl-ltk_1S6EN_o.jpg

Hermesetas-makeutuspuristeiden annostelija, juurikin tuo 300 tabletin versio. Nuo jäävät AINA jumiin, riippumatta miten noita käyttää.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 847
Tämä. Onneks Stevia on olemassa.
Itse käytän tuota vain ja ainoastaan kahvin makeutuksessa, ja siihen nyt on se ja sama miltä se "makeus" maistuu. Enpä itse huomaa eroa sokeriinkaan nähden. Ja Steviassa näyttää olevan käytössä tuo sama paska annostelija :D
7610211158303.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 961

Jatketaan vielä offtopicilla:
Itse olen käyttäny tuota Steviaa varmaan viimeiset 5-6 vuotta enkä muista että kertaakaan olis jääny toi annoistelija jumiin. Yhden käden sormilla laskettavissa jolloin on tullut puolikkaita.

Ja mitä itse makuun tulee, niin itse käytän myös Steviaa vain ja ainoastaan kahvin kanssa. Ja ero Hermesetasiin on todella selkeä. Itse käytän kaksi pilleriä ja puoli lusikkaa sokeria. Ja jos Stevian vaihtaa Hermesetasiin niin ero on kyllä huomattava. Hermesetasilla jo yhdellä pillerillä tulee semmonen ihme kitkerä maku, puhumattakaan kahdesta napista. Silloin alkaa olemaan jo ällömäkeä ja samaan aikaan hemmetin kitkerä. Stevialla tätä kitkeryyttä ei ole.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
Varmaan jo useasti täällä ollut... Elikkäs Ikean nettisivut. Mene tuotesivulle -> alhaalla vihreä pallura tekstillä "katso toimitusvaihtoehdot kassalla" -> lisää tuote ostoskoriin -> paina jatka-> tarkista toimitusvaihtoehdot syöttämällä postinumero -> valitse posti johon haluat tuotteet-> "Kaikkien tuotteiden nouto ei ole mahdollista tällä vaihtoehdolla"..
Olis kiva, jos olis jokin tapa huomata jo siinä tuotesivulla, että mustalla värityksellä ei onnistu, hopeisena onnistuu. Toimivin tapa lienee et vaan napsii kaikki värivaihtoehdot koriin ja sit lopuksi kattoo, et mikä nyt onnistuukaan.

Aiemmin niillä oli mobiilissa ongelmana, että otti aina sen ylemmän tuotteen siitä painetusta tms. Mutta sen sentään saaneet korjattua.
En tiedä onko tuo toimitusongelma sama kuin itselläni. Mm. Ouluun tavara lähetetään AINA Kuopion Ikeasta, ja jos tavara on sieltä loppu, sitä ei saa ennen uutta erää. Muissa toimipisteissä tuotteita saa olla vaikka satamäärin, mutta niitä ei yksinkertaisesti pysty Ouluun tilaamaan. Tilausvaiheessa tulee vain tuo "ei pystytä toimittamaan" ja missään ei selosteta syytä, mikä tietysti ihmetytti aluksi kun oletustavarataloksi voi valita minkä tahansa liikkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 166

Kuopion Ikeasta hoituu käsittääkseni koko Suomeen tuo nettitilausten toimitus. Pari kuukautta sitten täällä ketjussa tuosta avauduinkin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 535
Jatkoin kahviketjuun
Ja mitä itse makuun tulee, niin itse käytän myös Steviaa vain ja ainoastaan kahvin kanssa. Ja ero Hermesetasiin on todella selkeä. Itse käytän kaksi pilleriä ja puoli lusikkaa sokeria. Ja jos Stevian vaihtaa Hermesetasiin niin ero on kyllä huomattava. Hermesetasilla jo yhdellä pillerillä tulee semmonen ihme kitkerä maku, puhumattakaan kahdesta napista. Silloin alkaa olemaan jo ällömäkeä ja samaan aikaan hemmetin kitkerä. Stevialla tätä kitkeryyttä ei ole.
Yksti tapaletti ilmeisesti vastaa yhtä teelusikallista tavallista sokeria ?
eli kaksi sellaista ja puoli lusikkaa sokeria (no en tiedä mitä puolilusikkaa tässä tarkoittaa).

Käytetäänkö sitä sokeria sen takia että saadaan kahvijuotua ?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
362
En tiedä onko tuo toimitusongelma sama kuin itselläni. Mm. Ouluun tavara lähetetään AINA Kuopion Ikeasta, ja jos tavara on sieltä loppu, sitä ei saa ennen uutta erää. Muissa toimipisteissä tuotteita saa olla vaikka satamäärin, mutta niitä ei yksinkertaisesti pysty Ouluun tilaamaan. Tilausvaiheessa tulee vain tuo "ei pystytä toimittamaan" ja missään ei selosteta syytä, mikä tietysti ihmetytti aluksi kun oletustavarataloksi voi valita minkä tahansa liikkeen.
Kuopion Ikeasta hoituu käsittääkseni koko Suomeen tuo nettitilausten toimitus. Pari kuukautta sitten täällä ketjussa tuosta avauduinkin.
Joo tän keskustelun muistankin, mutta kun kyseisen tuotteen kohdalla näkyy, että sitä olisi Kuopiossa varastossa ja vielä ihan vihreenä eli ei edes mitään muutamia jämäkappaleita. Ei yksinkertaisesti mitään erottavaa tekijää ennenkuin sitten vasta tuolla kun on valinnut postin toimipisteen tilaukselle, jolloin sanoo ettei onnistu (jota siis ei hopean väriselle sano). Tästä siis päättelin, että ihan nettisivulla jokin suunnittelun kukkanen/järjestelmässä/missä lie kun värillä on väliä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Tää vitun ruutu. Aina painan isoa Katso tekstiä ekana.

Tuo on muutenkin mielipuolista kusipäistä paskaa. Epäilevätkö, että olen tehnyt tilini alle kolmivuotiaana? Oikeasti kyseessä on vain poliittisesti korrekti tekosyy täydentää Googlen DDR-tietokannan käyttäjäprofiileja entistä tarkemmiksi ja varmemmiksi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732
Tuo on muutenkin mielipuolista kusipäistä paskaa. Epäilevätkö, että olen tehnyt tilini alle kolmivuotiaana? Oikeasti kyseessä on vain poliittisesti korrekti tekosyy täydentää Googlen DDR-tietokannan käyttäjäprofiileja entistä tarkemmiksi ja varmemmiksi.
Minä käytän Youtubea kirjautumatta, joten tuon muutoksen jälkeen ei ole tarvinnut katsoa sieltä ikärajoitettuja videoita käytännössä lainkaan. On kyllä tosiaan huvittavaa, että netti on täynnä rajuakin aikuisviihdettä ja kaikenlaista gorea, jonne riittää kuin klikkaa että "joo, olen yli 18v", mutta tuonne pitää sitten kirjautua vaikka siellä ei ole mitään sellaista sisältöä jota edes pitäisi piilotella samalla tavalla.
 
Joo, pitää ensinnäkin kirjautua ja nyt ovat alkaneet tivata iän varmennusta ja haluaisivat urkkia kuvallisen henkilötodistuksen tietokantansa jatkoksi. Ilmeisesti tämän voisi tehdä myös esimerkiksi maksukortilla. Jälkimmäisen tavan toimivuutta jo teoriatasollakin tosin kovasti epäilen.

Kaipa tähän on jatkossakin kiertoteitä kuten ennenkin, mutta kaikki härvääminen vaikeuttaa käyttöä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 961
Minä käytän Youtubea kirjautumatta, joten tuon muutoksen jälkeen ei ole tarvinnut katsoa sieltä ikärajoitettuja videoita käytännössä lainkaan. On kyllä tosiaan huvittavaa, että netti on täynnä rajuakin aikuisviihdettä ja kaikenlaista gorea, jonne riittää kuin klikkaa että "joo, olen yli 18v", mutta tuonne pitää sitten kirjautua vaikka siellä ei ole mitään sellaista sisältöä jota edes pitäisi piilotella samalla tavalla.
Toikin riippuu ihan siitä missä päin maailmaa sivut sijaitsevat. Jos joku pieni afganistanilainen sivusoto näyttää päänkatkontoja tai Puolalainen sivusto pokea nioin siinähän yrität kieltää niitä näyttämästä sisältöä. Mutta niin iso tekijä kuin Youtube on vähän pakko mukautua eri maiden mukaan.
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 386
Sitä en tiedä, mikä tuon kokonaisvaikutus oli, mutta olisin ollut huomattavasti enemmän huolissaan jos tuota korttia ei olisi katsottu. Suomessa softa levisi nopeasti isoille massoille joten siinäkin mielessä sen käyttöönotto meni hienosti.
Mutta ei tuo suunnittelun kukkanen kyllä mielestäni ole oikein millään tavalla. Se toteutti Googlen API:n toiminnallisuuden Suomessa ihan kuten pitääkin.
Varmaankin tuolta terveydenhuollon henkilökunnalta tullut kritiikkiä siksi että se aiheuttaa yhden ylimääräisen työvaiheen kun pitää positiivisen saaneelle kaivella se koodi näpyteltäväksi, ja omalle työlle ei ole mitään hyötyä kun tuo ei auta mitenkään tartunnan jäljityksessä. Putkinäköistä meininkiä, jossa vähän unohtuu että se tartunnanjäljitys ei ole itsetarkoitus, vaan se tartuntaketjujen katkaisu - minkä myös se sovelluksen altistumisilmoitus voi aikaansaada. Ehkä tuossa on eksytty vähän liian pitkälle Poirot -moodiin ja patient-0: n metsästykseen, ja unohtuu että jokainen karanteeniin määrätty tartunnan saanut on katkaistu ketju.
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 386
Ja rautakaupasta saa nykyään "design" malleja joissa tuota värikiekkoa ei ole enään lainkaan. Todella kätevää kaikin puolin. Ja löytyy myös malleja joissa se vääntönuppi on niin pieni että vanhukselle/muuten heikompikätiselle on ihan työn ja tuskan takana saada sitä käännettyä jos on yhtään raskaampi lukkorunko.
Kiitos näistä! Olen vähän jo etsiskellytkin tällaisia, makkarin ovessa on lukkorunko mutta kääntönupin paikka vain peitelevyn takana, ja siinä olisi... "tietyissä tilanteissa" ihan kätevä olla kääntönuppi, kuitenkin mielellään tuollaisena suht "diskreettinä" versiona :lol:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 732
Toikin riippuu ihan siitä missä päin maailmaa sivut sijaitsevat. Jos joku pieni afganistanilainen sivusoto näyttää päänkatkontoja tai Puolalainen sivusto pokea nioin siinähän yrität kieltää niitä näyttämästä sisältöä. Mutta niin iso tekijä kuin Youtube on vähän pakko mukautua eri maiden mukaan.
Vähän veikkaan että pornhub ja muut isot aikuisviihdesivustot laittavat käyttäjä -ja liikennemäärillään kampoihin youtubellekin, mutta hienosti kelpaa vain ok-painikkeen painaminen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 926

Youtuben ja PHn ansaintalogiikka ja tapa on kuitenkin aivan eri. Lisäksi vastahan se oli kun PH laittoi rajoituksia käyttäjien lataamaan sisältöön.
 
Grazer

Make ATK Great Again
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 694
Ei nyt ole suoranaisesti suunnittelua, vaan toteutusongelma, mutta ei tuo meidän taloyhtiön molokkiin asennettu jakopaketti nyt ihan optimaalisesti ole asennettu. Arvelin että tässä on suuri vaara mennä jotain pieleen, joten pyysin isännöitsijää, että väännä nyt L&T:lle ja Molokille rautalangasta, miten se jakopaketti pitää asentaa. Tuonne Molokin toiselle puolen tai taakse ei talvella pääse, niin tuo asettelu on aika tarkkaa. Näköjään jos on mahdollista että se menee pieleen, se menee pieleen.

Hupaisintahan tässä oli että
a) eivät suostuneet toimittamaan mittakuvia kannesta vedoten liikesalaisuuteen
b) kun pyydettiin valokuvia jo toteutetuista kohteista, saimme yhden ainoan kuvan, jossa siinäkin tuo tyhjennyskansi oli auki, eli kuvasta ei noiden luukkujen sijainti käynyt selville
c) noin kehnojen markkinointimateriaalien jälkeen ilmoitimme sitten että selvä, jakopaketti tilataan ehdollisena ja lasku maksetaan vasta kun taloyhtiön edustaja on todennut että toteutus on kelvollinen. Ei kelvannut tuo ehto heille

Isännöitsijä kävi Molokin edustajan kanssa tuossa ja naapuritaloyhtiössä vielä paikan pääll katsomassa että millainen paikka on kyseessä. Noh, soitin nyt isännöitsijälle että laskua ei makseta ennen kuin tuo on kohdallaan. Eihän tuota siis tarvitse kääntää kuin 5-10 "minuuttia" vastapäivään, jotta sekajäteluukku on paremmin saatavilla.

Jos olisi mahdollista, niin kysyisin kyllä niiltä, jotka tuon asennuksen suorittivat, että onko se teidän mielestänne nyt oikeasti hyvin ja käyttökelpoisesti asennettu?
 
Eikös tuo ole vielä törkeän kallis tuo jakopaketin asennus?
 
abish

Ryzen FTW
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
358
Mistähän se L&T olikaan lyhenne... Olikohan asennus omasta päästä vai paperista? Onneksi sentään suunnitelma oli hyvä. Päässä pyörii vahvana Kummelin "Selvä!".
 
Grazer

Make ATK Great Again
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 694
Selvisi tuokin. Tuota molokkia on kuulemma joku aavistuksen kolhinut ja tuo yläreunan tukirengas tms. on hieman soikea, joten tällä erää tuo jakopaketti jouduttiin tuollaisessa kulmassa asentamaan paikalleen. Tulevat vaihtamaan uuden renkaan tuohon niin sitten saa käännettyä hiukan vastapäivään. Silti kyllä ihmetyttää, että jos itse olisin vastaavaa keikkaa tehnyt, niin olisin kyllä tilaajalle ilmoittanut että tällainen homma jossei muuten niin sen takia, ettei internettiin sitten ilmesty ihmettelyä siitä, miten taaskaan hommaa ei osattu tehdä oikein...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.09.2021
Viestejä
307
Jos ongelma on aukkojen sijoitus johon ei voi vaikuttaa.
Kääntelisin voimalla otolliseen kulmaan.
Jos ei toimi, niin ottaisin yhteyttä palveluntarjoajaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
384
Kun ajaa aamulla töihin aamuruuhkassa motarilla vesisateessa hämärällä klo 7:45 ja motarin katuvalot sammuu... joka aamu.
Kun ajaa klo 15:30 töiden jälkeen samaa motaria kotiin valoisassa ja motarilla katuvalot päällä... joka päivä.

Ei voi kuin ihmetellä.
 
Liittynyt
29.12.2020
Viestejä
159

Onkohan valot talviajassa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 379
Viestejä
4 215 970
Jäsenet
71 040
Uusin jäsen
leetnewb

Hinta.fi

Ylös Bottom