Suunnittelun kukkaset

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 757
Missä kuulosuojaimissa ?
Eikä ole ainoa esimerkki. Yhtä hieno pyöreä putkiliitin, suunnilleen kotireitittimissä yleistä kokoa, on Stihlin ja Husqvarnan metsurikypärien aktiivikuulosuojaimissa. Piuhat eivät ole samat eivätkä laitteet näytä olevan sukua, mutta ilmeisesti vahingossa nämä liittimet ja latauskaapelit sattuvat olemaan keskenään yhteensopivat.

Tavallaan kyllä ymmärränkin että karskimmissa ulkotyövehkeissä USB-C ei ole ihan tarpeeksi kenttäkelpoinen. Erilaiset suojaläpät eivät välttämättä mene metsurin tai betoniraudoittajan työmaa-moden aikaisella lapiokourien vähemmän hienomotorisella otteella paikalleen ja piuhakin saattaa uida vaikka missä hiekassa ja öljyssä. Kunhan tässäkin olisi sitten oma standardinsa. Saattaa jossain määrin epävirallisesti ja sattumalta jo ollakin.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 790
Uudistuneen Nettiauton "Tarkempi haku" on kyllä äärimmäisen paska käyttää ainakin pc:llä. Vanhassa oli käytettävyys paljon parempi.

Mobiili- ja työpöytäversiot toimivat tabletilla extrahuonosti. Kaikki on liian isoa. Vanha mobiiliversiokin oli tabletilla käyttökelvoton, mutta työpöytäversio toimi hyvin. Mielummin käyttää muutenkin nettisivua, missä pitää zoomata sisään kuin sellaista, josta kokoajan haluaisi zoomata ulos, mutta ei pysty
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 337
Sinne kannattaa lyödä kunnolla palautetta. Itsekin valitin.
Tuohan on pelkkä takapakki vanhaan hakuun verraten, en keksi tuosta oikeasti yhtään mitään missä olisi menty eteenpäin.
Hidas, Kömpelö, Epälooginen. Onhan se graafisesti hiukan modernimpi, mutta kun tuo on työkalua vastaava sivusto niin onko sillä nyt niin väliä on joku pallero pyöristetty vaiko eik.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 907
Mobiili- ja työpöytäversiot toimivat tabletilla extrahuonosti. Kaikki on liian isoa. Vanha mobiiliversiokin oli tabletilla käyttökelvoton, mutta työpöytäversio toimi hyvin. Mielummin käyttää muutenkin nettisivua, missä pitää zoomata sisään kuin sellaista, josta kokoajan haluaisi zoomata ulos, mutta ei pysty
Mielenkiinnosta kävin katsomassa, karsea. Ihmiset ostavat isoja 4K-näyttöjä kotiinsa, tarkkuus kaikissa laitteissa paranee ja kuva-ala suurenee. Samaan aikaan nämä nettisivujen suunnittelijat skaalaavat kaiken 2 x isommaksi ja levittävät elementit isojen välien kera hajalleen, kun pitäisi nimenomaan tiivistää. Miksi eivät itse käytä näitä kokeeksi?

Tuolla uudessa Nettiautossa on saatu myös lisättyä klikkausten määrää valtavasti, valikot pitää avata ensin ja sitten pääsee naputtelemaan jne. Sivu on täytetty yläosastaan lähes pelkällä isolla kuvalla, lisäksi osittain valtavan pientä tekstiä, joka sijaitsee valtavan kokoisten bannereiden/osien keskellä, kuin pieni kaarnalastu valtamerellä. Tuossa UI:ssa ei ole mitään logiikkaa.

Selaan Chromella mäkillä, tämä tulee aloitusnäkymään, zoom 100% eli vakiona:

Vaihtoautot-ja-uudet-autot-Nettiauto (2).png

7 tai 8 eri fonttikokoa tällä alueella:

Vaihtoautot-ja-uudet-autot-Nettiauto (3).png

Isoista sivuista Gigantti veti omansa ihan huolella viemäristä alas, vaikka entinenkin oli surkea.
 
Viimeksi muokattu:

emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 215
On se tämäkin pieni suunnittelun kukkanen tai sit mulla on joku asetus jossain pielessä. Youtubessa näkyy pieni täppä tilattujen kanavien listassa, ku tilattu kanava on julkaissut jotain uutta. Se täppä vaan ei katoa, jos ei käy kanavan etusivulla. Jos taas jotain muuta kautta katsoo uusimman videon, nii silti näkyy täppä näyttämässä, että olisi jotain uutta katsottavaa.

e: muistaakseni toinen pöljyys on, että ilmoituksissa näkyy kans toi "uuden ilmoituksen pallura", vaikka ilmoitukset on avannut, mutta ei ole itse ilmoituksia avannut/käynyt läpi.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
510
Youtubesta puheenollen.
Automaattinen toisto. Itse ajattelisin näin maalaisjärjellä sen toistavan seuraavan videon automaattisesti kun se on päällä. Näin ei kuitenkaan jostain syystä ole.
 
Liittynyt
23.01.2019
Viestejä
368
Nyt kun Nettiautosta oli puhetta niin asiaan liittyen:

Nettiautosta tulee sähköpostiin ilmoitus, kun suosikkilistatun auton hinta on laskenut. Viestissä vaan ei lue paljonko oli alkuperäinen hinta ja paljonko se on laskenut, eikä tietoa ilmeisesti saa mistään ellei satu muistamaan jokaisen listaamansa auton sen hetkistä hintaa ulkoa.

Ei pysty tajuamaan.
 
Eikös tällaisista palveluista muutenkin häviä vanha data kuin pieru Saharaan? Hintatilastointia ei haluta helpottaa. Liittyi tämä sitten rekisterinpidollisiin asioihin tai myyjien tahi ostajien intressien palvelemiseen ja missä määrin, en osaa äkkiseltään sanoa.
 
juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 785

Arvelin itsekin, että kyseessä ei ole suunnittelun kukkanen, vaan ihan tietoisesti speksattu ominaisuus.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
532
Eikös tällaisista palveluista muutenkin häviä vanha data kuin pieru Saharaan? Hintatilastointia ei haluta helpottaa. Liittyi tämä sitten rekisterinpidollisiin asioihin tai myyjien tahi ostajien intressien palvelemiseen ja missä määrin, en osaa äkkiseltään sanoa.
Jos muistan oikein, niin nettiautossa oli kirjautuneille käyttäjille aiemmin palvelu, josta näki toteutuneita kauppahintoja, jos myyjä oli sen ilmoituksen sulkiessaan kertonut. Pari päivää sitten yritin tuota palvelua etsiä, mutta sitä ei taida enää olla, mikä on selkeä huononnus. Tuolta oli hyvä aiemmin etenkin myydessä katsella, mikä on realistinen hintataso omalle myyntikohteelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 290
Youtubesta puheenollen.
Automaattinen toisto. Itse ajattelisin näin maalaisjärjellä sen toistavan seuraavan videon automaattisesti kun se on päällä. Näin ei kuitenkaan jostain syystä ole.
Kyllä se itsellä ainakin niin tekee. Ärsyttää kuinka se on aina oletuksena päällä. Saisi olla oletusasetus tuossa ei käytössä.
 
Liittynyt
23.01.2019
Viestejä
368
Eikös tällaisista palveluista muutenkin häviä vanha data kuin pieru Saharaan? Hintatilastointia ei haluta helpottaa. Liittyi tämä sitten rekisterinpidollisiin asioihin tai myyjien tahi ostajien intressien palvelemiseen ja missä määrin, en osaa äkkiseltään sanoa.
Varmaan joko ei haluttu/haluta käyttää resursseja tuon tukemiseen taikka tietoisesti speksattu ominaisuus kuten tuossa jo mainittiin.

Ainakin se palvelee näitä tiettyjä myyjiä jotka ottavat 30k hintaisen auton hinnasta silloin tällöin näön vuoksi 10e pois.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 977
Youtubesta puheenollen.
Automaattinen toisto. Itse ajattelisin näin maalaisjärjellä sen toistavan seuraavan videon automaattisesti kun se on päällä. Näin ei kuitenkaan jostain syystä ole.
Ajattelin tsellä olevan joku asia pielessä puhelimen vaihdon jälkeen mutta ilmeisesti näin ei ole. Ei jatka seuraavaan, oli valinta kummassa tahansa asennossa. Tosin muutama viikko aikaa kun kokeilin, voi olla taas tilanne toinen.

Kyllä se itsellä ainakin niin tekee. Ärsyttää kuinka se on aina oletuksena päällä. Saisi olla oletusasetus tuossa ei käytössä.
Käytännössä kaikki tuon kaltaiset automaattivalinnat saisivat olla oletuksena pois päältä. En halua tubenkaan jatkavan seuraavaan, saati automaattisesti toistavan selatessakin videoita.

Ja kun katsoo esim vanhempien puhelimia, ilmoituksiakin on loputon määrä. Liian monessa on kaikki mahdollinen oletuksena päällä. Näinkään ei saisi olla. Lisäksi välillä päivitykset muuttavat noita. Viimeisimmät s-mobiili ja katsomo jotka ovat olleet hiljaa mutta vähän aikaa sitten molemmista tippui ilmoja.

Mutta tosiaan, sen liki ainoan kerran kun tuota tuben autoplaytä kaipasi, ei toiminut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 290
Ja kun katsoo esim vanhempien puhelimia, ilmoituksiakin on loputon määrä. Liian monessa on kaikki mahdollinen oletuksena päällä. Näinkään ei saisi olla.
Galaxy S23 Ultra on rasittavan pahasti toiseen suuntaan. Yhtään mistään ei oletuksena sallita ilmoituksia joten pitää tajuta jokaisen appin kohdalta käydä erikseen kaivelemassa Androidin asetuksista ilmoitukset käyttöön jos haluaa tietää että onko vaikka kaveri laittanut viestiä tai onko se Wolt-kuski saapumassa kohta. Toisen ääripään suunnittelun kukkanen. Ei edes siis Smart Switchillä vanhasta puhelimesta tietoja siirtäessä ottanut ilmoitusasetuksia sellaisenaan kuin ne oli.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 757
tietoisesti speksattu ominaisuus kuten tuossa jo mainittiin.
Tätä tarkoitin ja selkeä kaupallinen syykin löytyi:
Jos muistan oikein, niin nettiautossa oli kirjautuneille käyttäjille aiemmin palvelu, josta näki toteutuneita kauppahintoja, jos myyjä oli sen ilmoituksen sulkiessaan kertonut. Pari päivää sitten yritin tuota palvelua etsiä, mutta sitä ei taida enää olla
Eli mahdollisesti tietoa on saanut kuluttajana rahaa vastaan ja ehkä ei saa enää. Silti logiikka taustalla säilyy: dataa kerätään mutta ei jaeta vastikkeetta. Sitä voidaan tietysti kaupallisesti hyödyntää paljon tuottavammillakin tavoilla kuin pikkurahaa maksavien yksityishenkilöiden omaan tonkimiseen.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
532
Tätä tarkoitin ja selkeä kaupallinen syykin löytyi:

Eli mahdollisesti tietoa on saanut kuluttajana rahaa vastaan ja ehkä ei saa enää. Silti logiikka taustalla säilyy: dataa kerätään mutta ei jaeta vastikkeetta. Sitä voidaan tietysti kaupallisesti hyödyntää paljon tuottavammillakin tavoilla kuin pikkurahaa maksavien yksityishenkilöiden omaan tonkimiseen.
Tuo ei ainakaan joskus 10+ vuotta sitten kun sitä käytin ollut edes maksullinen, vaan rekisteröityneille käyttäjille ihan vapaasti selattava palvelu. En ole viime vuosina NettiX:n kautta juuri kauppaa tehnyt, joten en osaa yhtään arvailla milloin se on poistunut. Mutta toki siis kaupallinen logiikkahan tuossa on taustalla, miksi tarjota tuota tietoa ilmaiseksi jos siitä voi jotain kautta saada myös rahaa.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 783
Eikös tällaisista palveluista muutenkin häviä vanha data kuin pieru Saharaan? Hintatilastointia ei haluta helpottaa. Liittyi tämä sitten rekisterinpidollisiin asioihin tai myyjien tahi ostajien intressien palvelemiseen ja missä määrin, en osaa äkkiseltään sanoa.
Tämä johtuu puhtaasti siitä että Nettiauton suurin bisnes on myydä autojen hintatilastoja/historiaa esim. vakuutusyhtiöille.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 977
Galaxy S23 Ultra on rasittavan pahasti toiseen suuntaan. Yhtään mistään ei oletuksena sallita ilmoituksia joten pitää tajuta jokaisen appin kohdalta käydä erikseen kaivelemassa Androidin asetuksista ilmoitukset käyttöön jos haluaa tietää että onko vaikka kaveri laittanut viestiä tai onko se Wolt-kuski saapumassa kohta. Toisen ääripään suunnittelun kukkanen. Ei edes siis Smart Switchillä vanhasta puhelimesta tietoja siirtäessä ottanut ilmoitusasetuksia sellaisenaan kuin ne oli.
Tuon osalta on liikaa suunnittelun kukkasia eikä auta kun Android-versioissa muutetaan asioita. Oma luuri Android 14 kera kyselee lupia asentaessa mutta silti noita ilmoituksia on välillä käytävä erikseen säätämässä. Mutta auttaa heikosti, virransäästöä joutuu kuitenkin säätämään, muuten voi tärkeämpien ohjelmien ilmoituksia jäädä tulematta. Muutoinkin tuntuu välillä turhan paljon säätämistä vaativalta saada varmasti halutut ilmot ja vastaavasti kaikki turha pois.

En pidä noiden ilmoitusten osalta siitäkään, etten voi valita käytettävää oletusasetusta. Kaipaan lock screeniin varsin harvan sovelluksen ilmot, sisältöä ei pidä näkyä mutta oletuksena lupa tulee siihenkin. Ja jollet erikseen tarkista, onkin välillä sellainen sisältö näkyvissä, mikä pitäisi piilossa pysyä. Selkeä tietoturvariski omasta mielestäni.

Toisaalta näytettävän datan osalta yksi suunnittelun kukkanen ja riski on Androidin älytön tapa näyttää lukitusta avattaessa kuvio tai painettavat napit kun naputtelee pin-koodia. Puhelimessa merkitys ei kovin iso ole mutta tabletissa kun käyttää Dexiä ja välillä pitää jotain materiaalia näyttää niin tuohon pitää erikseen kiinnittää huomiota. Se 72h edellisestä kerrasta tulee täyteen aina väärällä hetkellä.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 907
Edellistä lukiessa tuli mieleen, eikö Androidit avaudu kasvojentunnistuksella?
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 977
Edellistä lukiessa tuli mieleen, eikö Androidit avaudu kasvojentunnistuksella?
Avautuvat kyllä mutta pelkällä kameralla toteutettuna toimii huonosti hämärässä ja riski tunnistaa kuvakin on olemassa. Eli jos käytössä olevassa ei tarjolla fiksumpaa tapaa ole, en ainakaan itse käytä.
Lisäksi kaipaisin pikanapin "kasvotunnistus on/off". Pidän suunnitelun kukkasena sitäkin, ettei näin ole. Kännykässä ei niinkään merkitystä mutta tabletin kanssa kaipaisin tuollaista.

En ole kokeillut mutta arvaus on, että kasvojen tunnistuksessa kysytään sormenjäljen tapaan pin 72h välein. Joka tapauksessa tuntuu järjettömältä ratkaisulta näyttää, mitä nappeja painelet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 660
Youtubesta puheenollen.
Automaattinen toisto. Itse ajattelisin näin maalaisjärjellä sen toistavan seuraavan videon automaattisesti kun se on päällä. Näin ei kuitenkaan jostain syystä ole.
Enemmän mua vituttaa ettei Youtuben kännysovelluksessa ole takaisin nappia. Ai että sentään kun kuuntelet jotain ja selaat että mitä kuuntelis seuraavaks ja vahingossa klikkaat jotain päälle niin takaisinhan et pääse, paitsi avaamalla katseluhistorian ja sieltä sitten jatkat edellistä. Upeaa.
 
Jos on älykello tai kuulokkeet niin Smart Lock on ihan ehdoton. Ei enää koskaan puhelinta ilman sitä. Xioamin kanssa meni hermo kun siitä on se puukotettu vain toimimaan firman omien laitteiden kanssa niin siinä sitten ollaan jatkuvasti ronklaamassa lukkoa auki kun vähänkään jättää jonnekkin ja korona-aikana naamantunnistus, mitä noin muutenkaan en halua käyttää, toimi maskin kanssa todella upeasti. Ja hanskat/kumihanskat kädellä oli mukava näpytellä pin koodia joka kerta kun halus vaihtaa juutuupikuunneltavaa.
Ja autossa se olikin mukavaa kun kuuntelet juutuupia ja lähetys loppuu ja jos et heti ehdi ottamaan kännyä ja ruutu sammuu niin taas räpelletään pinkoodien kanssa ja koska puhelin telineessä vaakasuorassa niin on mukavaa.
Smart Lock ratkaisee tämänkin.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 304

Se takaisin -nappi on piilotettu siihen videoon. Klikkaamalla videon vasemmasta puolikkaasta menee takaisin edelliseen. Ainakin omenatuotteissa. Pitämällä pitkään pohjassa saa kelattua.
 
Ei toimi läheskään aina.
Enkä ole ainoa, myös tämän mielestä sadasta ärsyttävyydestä suurin (video alkaa kohdasta):
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 290
Jos on älykello tai kuulokkeet niin Smart Lock on ihan ehdoton. Ei enää koskaan puhelinta ilman sitä. Xioamin kanssa meni hermo kun siitä on se puukotettu vain toimimaan firman omien laitteiden kanssa niin siinä sitten ollaan jatkuvasti ronklaamassa lukkoa auki kun vähänkään jättää jonnekkin ja korona-aikana naamantunnistus, mitä noin muutenkaan en halua käyttää, toimi maskin kanssa todella upeasti. Ja hanskat/kumihanskat kädellä oli mukava näpytellä pin koodia joka kerta kun halus vaihtaa juutuupikuunneltavaa.
Ja autossa se olikin mukavaa kun kuuntelet juutuupia ja lähetys loppuu ja jos et heti ehdi ottamaan kännyä ja ruutu sammuu niin taas räpelletään pinkoodien kanssa ja koska puhelin telineessä vaakasuorassa niin on mukavaa.
Smart Lock ratkaisee tämänkin.
Tuo Smart Lock tosin toimii hyvin satunnaisesti. Varsinkin GPS:n osalta jos haluaa että kotona ollessa olisi aina auki. Valtaosan ajasta ei toimi ollenkaan se sijantipohjainen.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 304
Ei toimi läheskään aina.
Enkä ole ainoa, myös tämän mielestä sadasta ärsyttävyydestä suurin (video alkaa kohdasta):
Näytti niinkuin tuo tuossa videolla olisi tarkottanut sitä että sillä häviää se selauskohta, eikä varsinaisesti tarkoittanut pääsyä edelliseen soitettuun videoon. Mutta joo, omilla laitteilla noista kumpikin ominaisuus toimii, ts. aina pääsen edelliseen videoon siitä videon vasemmasta puolikkaasta, ja jos vedän videon alas, niin selaus jatkuu siitä mihin jäin. Mutta nämä tosiaan iphonella ja ipadeilla, en tiedä miten buginen on androidin versio.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 660
Tuo Smart Lock tosin toimii hyvin satunnaisesti. Varsinkin GPS:n osalta jos haluaa että kotona ollessa olisi aina auki. Valtaosan ajasta ei toimi ollenkaan se sijantipohjainen.
Nojuu, siihen en osaa ottaa kantaa. Itsellä on vaan noita BT härveleitä laitettu iso pino listalle.
Ja omassa luurissa muistaakseni on 4h se maksimi aika kun puhelinta ei avaa jonka jälkeen kysyy jokatapauksessa koodin.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 977
Enemmän mua vituttaa ettei Youtuben kännysovelluksessa ole takaisin nappia. Ai että sentään kun kuuntelet jotain ja selaat että mitä kuuntelis seuraavaks ja vahingossa klikkaat jotain päälle niin takaisinhan et pääse, paitsi avaamalla katseluhistorian ja sieltä sitten jatkat edellistä. Upeaa.
Historia ei ole käytössä niin sekin menee siinä. Huonoa suunnittelua kuitenkin tuollaiset. Ja ihan yhtä huonoa ovat nettisivutkin, joissa tietoisesti rikotaan paluun toiminta.

Jos on älykello tai kuulokkeet niin Smart Lock on ihan ehdoton. Ei enää koskaan puhelinta ilman sitä. Xioamin kanssa meni hermo kun siitä on se puukotettu vain toimimaan firman omien laitteiden kanssa niin siinä sitten ollaan jatkuvasti ronklaamassa lukkoa auki kun vähänkään jättää jonnekkin ja korona-aikana naamantunnistus, mitä noin muutenkaan en halua käyttää, toimi maskin kanssa todella upeasti. Ja hanskat/kumihanskat kädellä oli mukava näpytellä pin koodia joka kerta kun halus vaihtaa juutuupikuunneltavaa.
Ja autossa se olikin mukavaa kun kuuntelet juutuupia ja lähetys loppuu ja jos et heti ehdi ottamaan kännyä ja ruutu sammuu niin taas räpelletään pinkoodien kanssa ja koska puhelin telineessä vaakasuorassa niin on mukavaa.
Smart Lock ratkaisee tämänkin.
Foliohattu kiristää tässäkin. Kello toki on mutta puhelin saa olla aina lukossa jos on metriä kauempana itsestä. Kovin usein ei ole mutta puhelimessa on turhan paljon henkilökohtaista dataa. Korvanapit ovat vähän eri asia, auto vielä paremmin. Toisaalta luurissa on näytön alla oleva sormenjälkilukija niin eipä sillä merkitystä ole, miten päin puhelin autossa on. Pelkän Pin-koodin kanssa ei toki jaksaisi leikkiä.
Tabletti taas voi olla varsinkin kotona milloin missäkin ja mukanakin liikkuu aika usein. Mitään valtionsalaisuuksia ei siellä ole mutta vaitiolovelvollisuuden alaista kuitenkin. Eli joku bt-laitteen lähellä olo ei saa lukitusta auki pitää. Sormenjälki on riittävän nopea tapa ja tässä omassa käytössä riittävän turvallinen.

Vaikka en itse tällä hetkellä kaipaa omiin laitteisiin niin kyllähän siinä on kyse melkoisesta suunnittelun kukkasesta kuluttajan kannalta jos rikotaan Androidin perusominaisuuksia. Toisaalta tiettyyn merkkiin sitomista yritetään tehdä muutoinkin mutta kiinnostaisi, onko peruste purkaa kauppaa jos vaikkapa tuo smart lock ei toimi eikä siitä ole ostovaiheessa tietoa saanut. Ja siis kirjalliset speksit jne, myyjältä on turha tuollaista kysyä. Ei varmasti osaa vastata.

Oikeastaan suunnittelun kukkasena voisi pitää sitäkin, ettei tuota smarttia saa samaan aikaan kasvojen tunnistuksen kanssa päälle niin, että molempien tulee toteutua. Sellaista voisin itse tabletin kanssa käyttää aivan mainiosti.

Tuo Smart Lock tosin toimii hyvin satunnaisesti. Varsinkin GPS:n osalta jos haluaa että kotona ollessa olisi aina auki. Valtaosan ajasta ei toimi ollenkaan se sijantipohjainen.
Kokeilin tuota joskus eikä tosiaan oikein vakuuttanut. Saattaa toimia tai sitten ei ja toisaalta epätarkkuus johtaa myös siihen, että lukitus on auki myös muualla kuin kotona.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 907
Foliohattu kiristää tässäkin. Kello toki on mutta puhelin saa olla aina lukossa jos on metriä kauempana itsestä. Kovin usein ei ole mutta puhelimessa on turhan paljon henkilökohtaista dataa. Korvanapit ovat vähän eri asia, auto vielä paremmin. Toisaalta luurissa on näytön alla oleva sormenjälkilukija niin eipä sillä merkitystä ole, miten päin puhelin autossa on. Pelkän Pin-koodin kanssa ei toki jaksaisi leikkiä.
Tabletti taas voi olla varsinkin kotona milloin missäkin ja mukanakin liikkuu aika usein. Mitään valtionsalaisuuksia ei siellä ole mutta vaitiolovelvollisuuden alaista kuitenkin. Eli joku bt-laitteen lähellä olo ei saa lukitusta auki pitää. Sormenjälki on riittävän nopea tapa ja tässä omassa käytössä riittävän turvallinen.

Vaikka en itse tällä hetkellä kaipaa omiin laitteisiin niin kyllähän siinä on kyse melkoisesta suunnittelun kukkasesta kuluttajan kannalta jos rikotaan Androidin perusominaisuuksia. Toisaalta tiettyyn merkkiin sitomista yritetään tehdä muutoinkin mutta kiinnostaisi, onko peruste purkaa kauppaa jos vaikkapa tuo smart lock ei toimi eikä siitä ole ostovaiheessa tietoa saanut. Ja siis kirjalliset speksit jne, myyjältä on turha tuollaista kysyä. Ei varmasti osaa vastata.

Oikeastaan suunnittelun kukkasena voisi pitää sitäkin, ettei tuota smarttia saa samaan aikaan kasvojen tunnistuksen kanssa päälle niin, että molempien tulee toteutua. Sellaista voisin itse tabletin kanssa käyttää aivan mainiosti.

Kokeilin tuota joskus eikä tosiaan oikein vakuuttanut. Saattaa toimia tai sitten ei ja toisaalta epätarkkuus johtaa myös siihen, että lukitus on auki myös muualla kuin kotona.
No eikös se kasvojentunnistus nyt ole tietoturvaltaan aivan merkittävästi turvallisempi kuin esim. sormenjälkitunnistus? Näin käsittääkseni iPhonessa ainakin. Minulle ei tule kyllä koskaan enää puhelinta, jossa ei ole FaceID:tä.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 034
Ja ihan yhtä huonoa ovat nettisivutkin, joissa tietoisesti rikotaan paluun toiminta.
Tämä. En tiedä onko itellä joku selaimessa väärin, mutta esim. Microsoft on oikein kunnostunut tässä. Väärin nyt ainakin on se että en surffaile Edgellä kuten käsketään. Tuli elävästi mieleen 90-luvun pornobannerit ja uusia selainikkunoita availevat spämmilinkit joihin aina joskus (oikeasti) vahingoissa sattui klikkaamaan kun hyppäsivät silmille.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 977
No eikös se kasvojentunnistus nyt ole tietoturvaltaan aivan merkittävästi turvallisempi kuin esim. sormenjälkitunnistus? Näin käsittääkseni iPhonessa ainakin. Minulle ei tule kyllä koskaan enää puhelinta, jossa ei ole FaceID:tä.
Et lainannut sitä viestiäni, jossa puhuttiin pelkästään kameralla tehtävästä tunnistuksesta ilman mitään Applen kaltaisia fiksumpia ratkaisuja. Turvallisuus riippuu siis toteutuksesta.

Joku voisi laittaa linkin jos foorumilla on sopiva keskustelu tästä aiheesta olemassa.
On suunnittelun kukkanen lähinnä sen osalta, että markkinoille on koskaan päästetty laitteita, joissa huonompikin valokuva riittää avaamaan lukituksen. Samoin omasta mielestäni myös aikaisemmin mainittu eli mahdollisuus vaatia kahden eri tunnistautumostavan käyttöä jotta laitteen saa auki.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 783
Youtubessa Premium versiossa monet asiat toimii paremmin kuin ilmaisversiossa. Se tekee siis muutakin kuin poistaa mainokset.

Autoplaysta en osaa sanoa tarkemmin kun oon katellut lähinnä telkkarin app:illa, mutta sen kai pysty säätämään jotenkin myös kanavakohtaisesti.
 
Antw

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
3 115

Premiumille ääni täältäkin. En edes muista enää millaista olisi elää ilman.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 960
Et lainannut sitä viestiäni, jossa puhuttiin pelkästään kameralla tehtävästä tunnistuksesta ilman mitään Applen kaltaisia fiksumpia ratkaisuja. Turvallisuus riippuu siis toteutuksesta.

Joku voisi laittaa linkin jos foorumilla on sopiva keskustelu tästä aiheesta olemassa.
On suunnittelun kukkanen lähinnä sen osalta, että markkinoille on koskaan päästetty laitteita, joissa huonompikin valokuva riittää avaamaan lukituksen. Samoin omasta mielestäni myös aikaisemmin mainittu eli mahdollisuus vaatia kahden eri tunnistautumostavan käyttöä jotta laitteen saa auki.
Aika surkea se Applenkin kasvojentunnistus on. Meikki naamassakin voi aiheuttaa sen, ettei se tunnistakkaan enää. Ja identtisten kaksosten osalta se ei erota lainkaan niitä toisistaan vaan luuri aukeaa kummankin naamalla.

PIN-koodin tai sormenjälkiskannerin kanssa ei ole tuollaista ongelmaa.
 
Antw

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
3 115
Ja ihan yhtä huonoa ovat nettisivutkin, joissa tietoisesti rikotaan paluun toiminta.
En tiedä mistä saat päähäsi, että se "tieroisesti rikotaan". Mutta syy, mistä tuo johtuu, liittyy puhtaasti nettisivujen tekniseen kehitykseen suhteessa siihen, mitä back-nappi (eli siirtyminen sivuhistoriassa taaksepäin) tarkoittaa. Se kun ei ole mikään yleinen undo-nappi, vaan kuten mainittua, sillä voit siirtyä selailuhistoriassasi edellisille sivuille, ikään kuin puhelinluetteloa pläräämällä.

Se, mitä et voit (ja ei pidä) back-napin kanssa tehdä, on yrittää muokata/kumota samalla sivulla tekemiäsi interaktioita.

Vertauskuvana tässä että katsot elokuvaa perjaina. Back-napilla pääset torstain tilanteeseen, mutta et tiettyyn kohtaan sitä perjantain elokuvaa.

Ja kyllä, tiedän, että joillain hämärillä saiteilla back-toimintoa on ihan tarkoituksella häiritty, mutta tästä ei nyt taidettu puhua(?)
 
Antw

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
3 115
Aika surkea se Applenkin kasvojentunnistus on. Meikki naamassakin voi aiheuttaa sen, ettei se tunnistakkaan enää. Ja identtisten kaksosten osalta se ei erota lainkaan niitä toisistaan vaan luuri aukeaa kummankin naamalla.

PIN-koodin tai sormenjälkiskannerin kanssa ei ole tuollaista ongelmaa.
Sormenjälki on uniikki ja kaikin puolin parempi kuin hidaa ja epäluotettava kasvojentunnistus.
 
Hieman suolaisen tarinan mukaan ei edes rajoitu identtisiin tai kaksosiin vaan eräs neito sai siskonsa iPhonen auki pahassa krapulassa.

Itse en ole kokenut kasvojentunnistusta mitenkään houkuttelevana edes tietoturvaa laiminlyövänä helppoutensa, vaikka se siinä mielessä pelasi jo 10 vuotta sitten kiinalaisessa halpisluurissa. Se vaatii kuitenkin helpon ympäristön ja poseerauksen siinä missä sormenjälkeen riittää pieni hipaisu verrattain kuivalla paljaalla sormella. Käyttöympäristöt vaihtelevat.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 624
Youtubesta puheenollen.
Automaattinen toisto. Itse ajattelisin näin maalaisjärjellä sen toistavan seuraavan videon automaattisesti kun se on päällä. Näin ei kuitenkaan jostain syystä ole.
Johtuu todennäköisesti käyttämästäsi adblockista. Itse luodut soittolistat saattaa toimia, mutta muut sitten ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 290
Hieman suolaisen tarinan mukaan ei edes rajoitu identtisiin tai kaksosiin vaan eräs neito sai siskonsa iPhonen auki pahassa krapulassa.

Itse en ole kokenut kasvojentunnistusta mitenkään houkuttelevana edes tietoturvaa laiminlyövänä helppoutensa, vaikka se siinä mielessä pelasi jo 10 vuotta sitten kiinalaisessa halpisluurissa. Se vaatii kuitenkin helpon ympäristön ja poseerauksen siinä missä sormenjälkeen riittää pieni hipaisu verrattain kuivalla paljaalla sormella. Käyttöympäristöt vaihtelevat.
Muistaakseni ainakin ensimmäiset versiot Applen naamatunnistuksesta ei edes erottanut aasialaisia toisistaan. Ei tarvinnut olla edes sukua niin sai puhelimen auki. Suunnittelun kukkanen tuokin kun testattu vain valkoisten pärställä. En nyt muista heti missä tuoteryhmissä ollut ongelma mutta kuullut että jotkut biometriset hommat ei toimi mustaihoisilla. Ei ilmeisesti ole kukaan muistanut suunnitteluvaiheessa testata eri ihonvärejä.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 907
Enemmän mua vituttaa ettei Youtuben kännysovelluksessa ole takaisin nappia. Ai että sentään kun kuuntelet jotain ja selaat että mitä kuuntelis seuraavaks ja vahingossa klikkaat jotain päälle niin takaisinhan et pääse, paitsi avaamalla katseluhistorian ja sieltä sitten jatkat edellistä. Upeaa.
No kyllä minun Youtubessa löytyy tuo nappi, alustana iOS.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 907
Aika surkea se Applenkin kasvojentunnistus on. Meikki naamassakin voi aiheuttaa sen, ettei se tunnistakkaan enää. Ja identtisten kaksosten osalta se ei erota lainkaan niitä toisistaan vaan luuri aukeaa kummankin naamalla.

PIN-koodin tai sormenjälkiskannerin kanssa ei ole tuollaista ongelmaa.
Ei se ole surkea, vaan erittäin toimiva, sehän toimii ihan aina, myös pimeässä. En muista, että olisi koskaan jäänyt avautumatta. Aivan massiivinen kehitysloikka käytettävyyteen, verrattuna sormejälkitunnistimeen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 395
En tiedä mistä saat päähäsi, että se "tieroisesti rikotaan". Mutta syy, mistä tuo johtuu, liittyy puhtaasti nettisivujen tekniseen kehitykseen suhteessa siihen, mitä back-nappi (eli siirtyminen sivuhistoriassa taaksepäin) tarkoittaa.

...

Ja kyllä, tiedän, että joillain hämärillä saiteilla back-toimintoa on ihan tarkoituksella häiritty, mutta tästä ei nyt taidettu puhua(?)
Käyttäjänkannalta, käyttökokemuksen kannalta, jos taaksepäin nappi, tarkoittaa pykälää taaksepäin, elokuva vertauksessa jos selailet elokuvateatterin sivustoa, niin sen odotetaan tarkoittavan peruutusta taaksepäin yhdellä pykälällä. kuten se toimisi ns linkkimailmassa.

Jos sivusto on toteutettu jonain sovelluksena, esim elokuvateatterivertaus, jossa klikkailet/tökkäilet kymmenen kertaa, katsot elukuvanesitysajat teatterissa ja painat taaksepäin hypätään tyyliin Googlen hakutuloksiin. Eiköhän se oli siinä, vaikka kuinka olisi käyttäjä vika ettei osaa käyttää surkeasti toteutettua palvelua.

Sormenjälki on uniikki ja kaikin puolin parempi kuin hidaa ja epäluotettava kasvojentunnistus.
Ei parempi, molempi parempi. varsinkin jos kasvojentunnistuksella tarkotietaan ne tekniikat millä tunnistetaan laitetta katsova henkilö, mukaanlukien silmä/iris tunnistus.

Nopeudenosalta on isoja eroja ihan menetelmän sisällä, samoin luotettavuudessa. tosin luotettavasti oikein tunnistuksesta saatetaan tinkiä nopeuden eduksi. Kasvojentunnistus on monella suosiossa nimenomaan nopeuden , helppokäyttöisyyden takia, toki monessa laitteessa se tarkoittaa tinkimistä luotettavuudessa, siis siinä ettei hyväksy väärää. Joissain laitteissa kasvotunnistus voi olla hyvin suht nopea, varma, niin oikein tunnistamisessa että toimivuudessa.

Puhelimessa meikäläisissä oloissa sormenjälki on varsinkin tähänvuoden aikaan ainoana kompelö ja hidas käyttää (vaatii paljaan oikean sormen) ja tavallista useammin myös epävarma, ei tunnista käyttäjää. ja toki yksilöitä joille se sormivaihtoehto on milloin vai enemmän tai vähemmän ylitsepääsemätön.

No monessa puhelimessa on molemmat, voi hyödyntää molempia, tosin harmittavan harvassa sovelluksessa vahvaksi tunnistukseksi kelpaa vain sormenjälki, vaikka laitteessa olisi vahva kasvo, jopa iris tunnistus. No molella on suunnittelun helmi että kasvoilla ja sormilla voi hoitaa ei vahvaa vaativat jutut, ja sitten sormilla vahvaa vaativat.

Naamatunnistuksesta, käyttökokemuksesta, nopeustärkeää, jotain tasoja voisi olla, nopea tunnistus kun laiteen avaamiseksi, eli pääsisi nopeasti liikkeelle, mutta samalla vahvistetaan tunnistusta, ja jos pitää käytönaikana tehdä vahvatunnistus, niin siihen voi olla sekunnin jo uhratakkin.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 215
Aika surkea se Applenkin kasvojentunnistus on. Meikki naamassakin voi aiheuttaa sen, ettei se tunnistakkaan enää. Ja identtisten kaksosten osalta se ei erota lainkaan niitä toisistaan vaan luuri aukeaa kummankin naamalla.
No ehkä ne identtiset kaksoset luottaa toisiinsa tai ei käytä face-idtä sit :D Yhtä laaja ongelma kuin se, että sormenjälkitunnistus ei toimi jos ei oo sormia. Lisäksi pirun nopee. Pöydällä maatessaanki riittää, että vähän kurkkaa kännykkään katsoakseen esim. ilmoitukset. Sen verran turvalliseksi todettu, että pankeillekki kelpaa.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 395
Jos on älykello tai kuulokkeet niin Smart Lock on ihan ehdoton. Ei enää koskaan puhelinta ilman sitä. Xioamin kanssa meni hermo kun siitä on se puukotettu vain toimimaan firman omien laitteiden kanssa niin siinä sitten ollaan jatkuvasti ronklaamassa lukkoa auki kun vähänkään jättää jonnekkin ja korona-aikana naamantunnistus, mitä noin muutenkaan en halua käyttää, toimi maskin kanssa todella upeasti. Ja hanskat/kumihanskat kädellä oli mukava näpytellä pin koodia joka kerta kun halus vaihtaa juutuupikuunneltavaa.
Ja autossa se olikin mukavaa kun kuuntelet juutuupia ja lähetys loppuu ja jos et heti ehdi ottamaan kännyä ja ruutu sammuu niin taas räpelletään pinkoodien kanssa ja koska puhelin telineessä vaakasuorassa niin on mukavaa.
Smart Lock ratkaisee tämänkin.
Smart Lock voi olla osalla hyvä, työpuhelimella jos voi käyttää "yksityispuolella", (firmapuolella ei), niin firman ei tarvi yksityiseen puuttua.
Mutta onhan nuo ominaisuudet(* myös sellainen tieturvauhka että monelle ei, ei, ei. siis ihan yksityiskäytössäkin. Tuohon näyttösammu tilanteeseen, niin eikö ne ole enemmänkin ajastus juttuja, eli määritellään sopivat viiveet lukitukselle.

(*
Laite ei lukossa, sijainnin, läheisyyden, mukaan, osa kokee senkin riskiksi ettei ei mene lukkoon jos ns mukana. mutta ei kuitenkaan tunnista sitä että laite siirtynyt toisen haltuun. Kotona auki, niin voi olla sinkulla kiva ja suht toimiva, mutta pitäs myös tiedostaa niissä tilanteissa joissa ei ole yksin ja se että laite ei aukoa jos tulee kotiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 660
No kyllä minun Youtubessa löytyy tuo nappi, alustana iOS.
Niin löytyy mullakin mutta se on harmaana.

Eli:
1) avaa joku random video
2) laita se "alas" ja selaa muita videoita kun taustalla soi edelleen
3) paina joku toinen random video päälle
Pystytkö nyt palaamaan edelliseen videoon takaisin napilla? Itsellä se ainakin on harmaana ja ainoa konsti palata on avata historia ja sieltä edellinen video päälle.

Enkä nyt puhu mistään soittolistoista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 432
Viestejä
4 312 034
Jäsenet
71 825
Uusin jäsen
Piggy

Hinta.fi

Ylös Bottom