Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
578
Ei ainakaan meillä vaikuttanut Elisan kuitu mitään paikallisen kuituyhtiön hinnoitteluun. Elisalla iski hätä ja alkoi kauppaanmaan omaa kuituliittymäänsä 300 euron liittymismaksulla.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Ei ainakaan meillä vaikuttanut Elisan kuitu mitään paikallisen kuituyhtiön hinnoitteluun. Elisalla iski hätä ja alkoi kauppaanmaan omaa kuituliittymäänsä 300 euron liittymismaksulla.
Paikallinnen osuukunta joka perustettu tukirahoilla ? ja laajaentanut sitten markkinaehtoisesti markkinavetoisella alueelle ?

Markkinaehtoisilla aluella hinta elää markkinamukaan, jos alueella paljon kysyntää että sinne kannattaa toisen tulla niin hinta edellä saa myytyä no tuotteen laatu ja palvelukin voi vaikuttaa, mutta yleensä kynnys kysymys on hinta. Se sitten eriasia onko hintataso sama kuin tuetuilla alueilla (haarukka kun on kovin laaja)
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Sehän riippuu talon omistajasta, tai taloyhtiöstä, mitä sinne haluaa/voi ottaa.

Se että runkokuitu menee läheltä taloa, ei aina tarkoita että siihen voisi liittyä. Liittyminen ei käy samalla tavalla "haaroittamalla" kuin vesi/viemäri liittymissä.
Pitää olla vapaita kuituja ko tarkoitukseen.
Esim. katselin edellisellä paikkakunnalla Elisan ottavan kylkioton valokuidusta VDSL2 dslamia varten. Eivät mielellään tee kuin noista isommista kuitukaapeleista ja kaikki kaapelit eivät sovi tähän.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 164
tähän yllä olevan viestin lainaus. Ei vaan saa näemmä sitä tähän mistään taiottua mobiililla.
Enkä ihmettele, etteivät tykkää tehdä näitä kuitujen uudelleen haaroittamisia. Vaikka otat toisen pätkän siitä irti, ja kytket vaikka A-pään, niin B-pää pitää myös käsitellä.
Toinen mikä varmasti vähentää haluja kylki-otolle, on riski jotta menee kosteutta tuohon haaroitukseen ja jos se jäätyy.. saattaa särkeä kuitujen lasit.

Edit: perhana tosiaan lainaus toiminto on jotenkin rikki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Tuo kylkiotto (mini-matti yms) on aivan perseestä koska vaikka sen voikin tehdä niin että vain käännettävät kuidut katkaistaan niin se on kuitenkin aina "lopullinen" sillä sitä ei saa älykkäästi auki kun se on kerran suljettu. Lisäksi ei toimi kaapeleille joissa paljon kuituja. "Pannu"-jatkon saa kuitenkin aina auki uudestaan ja kuituja pystyy hitsaamaan uudestaan tarpeen mukaan tai jatkolle voi tuoda yleensä lisää kaapeleita myöhemmin.

"Pannu"-jatkoa tosin ei voi tehdä kaapeliin jossa ei ole riittävästi löysää vaan niissä tapauksissa pitää tehdä kaksi jatkoa jonka väliin riittävästi löysää kaapelia. Tämä tarkoittaa pitempää kaivuuta jos ei satu olemaan niin että on jätetty kieppiä juuri siihen paikkaan. Tällöin myös kaikki kuidut joutuu katkaisemaan ja hitsaamaan.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
578
Paikallinnen osuukunta joka perustettu tukirahoilla ? ja laajaentanut sitten markkinaehtoisesti markkinavetoisella alueelle ?

Markkinaehtoisilla aluella hinta elää markkinamukaan, jos alueella paljon kysyntää että sinne kannattaa toisen tulla niin hinta edellä saa myytyä no tuotteen laatu ja palvelukin voi vaikuttaa, mutta yleensä kynnys kysymys on hinta. Se sitten eriasia onko hintataso sama kuin tuetuilla alueilla (haarukka kun on kovin laaja)
Ei ole perustettu tukirahoilla vaikka ne osana toki onkin. Kilpailu tosin tekee hyvää, kun Elisan liittymähinta yhteen osoitteeseen tippui 24000 eurosta 1850 euroon, mutta paikallinen vei jo voiton tarjoten parempaa liittymää halvemmalla.
 
Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 398
Noniin alkaa täällä(kin) kuitu asia etenemään, pari viikkoa sitten kävi kaivuu ukkeli, sovittiin mistä tuodaan tontin läpi ja mistä sisään kämppään.
Ensi viikolla vissiin kaivavat juuri tulleen tiedon mukaan, Lounea taasen ilmoitti jo noin kk sitten että kesäkuun alussa liittymän asennus.
Kai ne sen kuidun vetää sisään kaivuun yhteydessä ja kytkevät sitten myöhemmin, jos sais aikaistettua vaikka ens kuulle asennuksen (kytkentää kai tarkoittavat)?
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
611

Kaivun yhteydessä tuli kieppi torpan seinustalle halutulle kohtaa ja asennusaikana sitten tuotiin kuitu tekniseen tilaan itsellä.
 
Ainakin täällä Lounea on jättänyt useamman talon seinälle kuitukiepin odottamaan asennusta ja asentaja on vetänyt sekä kytkenyt sen kuidun.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 107
Kattelin tuossa että naapurille oli ilmestynyt talon nurkkaan "kiinteän 5G:n" antenni.
Ei kai siinä mitään, ihan kiva yhteys varmaan, vaikka elisan ja lounean kuidut olis ollu sähkökaapissa, senkun olis valinnu kumman ottaa käyttöön.
Tais vaan olla liian kallis ku kytkennästä huudetaan rahaa kun kuidun haluaa käyttöön...
 
Se asennus maksetaan tavalla tai toisella operaattorille, joko suoraan liittymisenä tai liittymän kuukausihinnoilla. Ei tuollainen 1800€ niin paha hinta
ole kuin jotkut ovat maksaneet sen 3500-5000€ asennuksesta. Ja valokuidussahan on aina suunnilleen luvattu nopeus ja naapurille saattaa tulla
sitä liittymän minimiä tai sitten maksimia. Valokuidussa saattaa päätelaite mennä jopa 10v ja 5G:ssä ehditään vielä usemman kerran vaihtaa päätelaite
10v aikana.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 107
Se asennus maksetaan tavalla tai toisella operaattorille, joko suoraan liittymisenä tai liittymän kuukausihinnoilla.
Näinhän se on, tuon 5G:n kytkentähinta taitaa olla jotain 500 euron nurkilla vs. valokuidun pari tonnia.
Saa sitte suunnilleen samalla hinnalla 300 megasen 5G:n kuin sais 100 megasen valokuidun niin onhan se parempi diili, eikö vaan :rolleyes:
 
Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 398
Kaivun yhteydessä tuli kieppi torpan seinustalle halutulle kohtaa ja asennusaikana sitten tuotiin kuitu tekniseen tilaan itsellä.
Ainakin täällä Lounea on jättänyt useamman talon seinälle kuitukiepin odottamaan asennusta ja asentaja on vetänyt sekä kytkenyt sen kuidun.
Aivan joo, niin se varmaan sitten menee.
Täytyy kyllä yrittää aikaistaa asennusta, muuten roikkunee kuitukieppi terassin alla tyhjänpanttina noin 7viikkoa :x3:
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Näinhän se on, tuon 5G:n kytkentähinta taitaa olla jotain 500 euron nurkilla vs. valokuidun pari tonnia.
Saa sitte suunnilleen samalla hinnalla 300 megasen 5G:n kuin sais 100 megasen valokuidun niin onhan se parempi diili, eikö vaan :rolleyes:
Sanotaanko, että se mitä on ollut Elisan sekä Lounean 100Mbit/s, niin nopeus ollut aina luvattua. Elisa ethernetin yli sekä Lounea valokuidun kautta.
Nyt Elisan 5G 300Mbit/s ja B818, niin nopeus saattaa olla iltaisella 35/20Mbit/s ja joku aamuyön tunneilla 220-260/35Mbit/s lukemissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 353
Valokuituun saa pienellä rahalla lisää nopeutta ja se nopeus on juuri sitä mitä tilataan. Nimimerkillä lponetin 100/10 ja lisämaksusta saisi:

Lisänopeus Huoneistoille FTTH 300/30 M 9,90€
Lisänopeus Huoneistoille FTTH 1000/100 M 19,90€

Nopeus tällä hetkellä:
 
Nyt ei saa sekoittaa, mitä vuokran/vastikkeen mukana maksetaan operaattorille.

Jos siellä ei olisi taloyhtiösopparia, mutta jos saatavilla kuitenkin kuitu, niin ne
hinnat olisi aivan eri luokkaa.

KuituKoti - LPOnet
KuituNetti - LPOnet
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 107
Sanotaanko, että se mitä on ollut Elisan sekä Lounean 100Mbit/s, niin nopeus ollut aina luvattua. Elisa ethernetin yli sekä Lounea valokuidun kautta.
Nyt Elisan 5G 300Mbit/s ja B818, niin nopeus saattaa olla iltaisella 35/20Mbit/s ja joku aamuyön tunneilla 220-260/35Mbit/s lukemissa.
Juu, kommentti oli ihan sarkasmiksi tarkoitettu ;)
Hyvin on taas markkinointimiesten matsku menny perille kun taloon jossa on valokuiduissa oikein valinnan varaa hankitaan "kiinteä" 5G valokuidun sijasta... No parempi toi 5G varmaan on tasaisuudeltaan kuin 4G mutta mitä hittoa kuitenkin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 353
Nyt ei saa sekoittaa, mitä vuokran/vastikkeen mukana maksetaan operaattorille.

Jos siellä ei olisi taloyhtiösopparia, mutta jos saatavilla kuitenkin kuitu, niin ne
hinnat olisi aivan eri luokkaa.
Jep, taloyhtiö on onneksi saanut lponetiltä täälläpäin todella hyvän tarjouksen ja vastikkeessa maksetaan tästä netistä lponetille.
 
Liittynyt
20.12.2018
Viestejä
188
Onkohan missään tehty mitään laajempaa tutkimusta\arvioita, että paljonko kuituliittymä lisää talon arvoa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 056
Onkohan missään tehty mitään laajempaa tutkimusta\arvioita, että paljonko kuituliittymä lisää talon arvoa?
Eipä ole kyllä omaan silmään sattunut.
Mutta tämäkin riippunee vielä nykyään ostajasta, että kuinka paljon antaa arvoa tuolle. Tulevaisuudessa ehkä vielä enemmän.
Itse näen, että jos kuidun ~3ke saan niin se kyllä nostaa oman okt arvoa saman verran.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Onkohan missään tehty mitään laajempaa tutkimusta\arvioita, että paljonko kuituliittymä lisää talon arvoa?
Ei minullekkaan ole silmään sattunut.
Viesti on että vaikuttaa, mutta koska kuituyhtiöt puhuu ympäripyöreitä niin kovin mairittelevaa tutkimusta ei ehkä ole tilaamalla saatu.

Etätyövuosi on lisännyt kysyntää, joten nyt ehkä nostetta.

Mutta välittäjien juttujen perusteella, kuitu on hyvä kaupanvauhdittaja, joidenkin kutufirmojen mainosten perusteella ehkä uudella maalla 5-10k€, siis mainoste perusteella, mutta uudella maalla on laatuentille kysyntää, mutta sitä on tarjollakkin, ja jossain toimivaa mopiiliakin.

Mutu juttujen perusteella oikea arvo, niin paikasta kiinni, jotain osviittaa saa siitä mitä siitä ollaan valmiitamaksamaan jos sitä tarjotaan alueella, eli ei isoja summia ja jos joku uutta asuntoa etsivä laittaa vaatimuslistalle kuidun, niin joo siitä valmis maksaan, mutta hänellä on muitakin vaihtoehtoja. Tässä tulee sitten mitkä on ne vaihtoehdot, jokut 40k€ muuttotappioa alueen OK kuidulla vs 250k€ taajama kämppä, kuitu voi olla kovasana.

Lisäksi se mobiili on kilapailia, ja se millä rahalla/rahoituksella saa kuituliittymän/kaapelin.

Kaikille kuitu ei ole lisäarvo, jos kuidun käyttö on kallista , kk maksut, velka mitä tuupataan uuudelle jne. niin kelpaako kaikille.

Edit:
Siis pääsäntöisesti on kaupanvaihdittaja, joka on sekin rahaa, vaikka pyynnissä ei paljoa näkyisi, niin nopeuskin on rahaa ja kiiressä voi säästä paljonkin.
 
Liittynyt
20.12.2018
Viestejä
188
Okei. Ei sillä kyllä tässä vaiheessa kauheesti enään ole väliä kun olen jo sopimuksen allekirjoittanut ja tulevat tänä kesänä kaivavamaan tontille.
Muistaakseni vähän yli tonnin tulee maksamaan, joten tuskinpa tuosta kauheesti tappiota tulee ja onhan tuo kk maksukin 10€ nykyistä liittymää halvempi.
 
Liittynyt
07.10.2017
Viestejä
1 100
Rahallisen arvon sijaan varmasti vaikuttaa enemmänkin siihen, että meneekö kyseinen talo todennäköisesti kaupaksi kun ostajalla on vaihtoehtoina talot kuidulla ja ilman.
Eli toisinsanoen nostaa hintaa. Tätähän tuo sinun sanomasi tarkoittaa käytännössä.
Mutta enemmän vaikutusta kuidulla on hintaan tulevaisuudessa
 
MaLin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
642
En oikein usko että se kuitu sitä asunnon arvoa sinällään nostaa. Mutta todennäköisesti menee helpommin kaupaksi kuin viereinen talo jossa sitä ei ole.

edit. Omakotitaloista kyse.
 
Aika ristiriitanen lause :D menee helpommin kaupaksi, mutta ei vaikuta hintaan ;D

Ihmisillä on täällä jännä käsitys kysynnän ja tarjonnan laista. Kyllä se haluttavampi kohde on aina arvokkaampi kuin vähemmän haluttava.

Jos on kaksi identtistä taloa joissa toisessa kuitu ja toisessa ei, kumpi menee isommalla hinnalla? Samalla hinnalla myydessä kuitutalo myydään heti ja kuiduton talo vaikka 6kk päästä. Eli toisinsanoen kuitutalossa on tällöin ollut liian pieni pyyntihinta.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 107
Vaikea arvioida kun jokainen talokauppa on kuitenkin yksilöllinen kaupantekoprosessinsa jossa on monta muuttujaa jotka lopullisen hinnan määräävät. Ehkä ostaja jättää viimeisen kerran tinkimättä tai hyväksyy aikaisemman vastatarjouksen talosta jossa kuitu on tai ehkä ei, yksittäisestä ostajastahan se pitkälti riippuu arvottaako kuidun minkä arvoiseksi vai arvottaako ollenkaan.

Toiselta kantilta ajatellessa esimerkiksi itse en ensinkään ostaisi taloa johon ei saa järkevää nettiliittymää, ja järkevällä tarkoitan ensisijaisesti kuitua, jos talo on muuten 10+ niin voisin jonkun kaapelihässäkän tai ”kiinteän 5G:n” ehkä hyväksyä... Mutta jos mulla olis kiikarissa kaks muuten suht tasavahvaa vaihtoehtoa niin mä ostaisin sen kuidullisen töllin niistä vaikka parin muun vähemmän merkittävän osatekijän kustannuksellakin.
 
MaLin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
642
Aika ristiriitanen lause :D menee helpommin kaupaksi, mutta ei vaikuta hintaan ;D

Ihmisillä on täällä jännä käsitys kysynnän ja tarjonnan laista. Kyllä se haluttavampi kohde on aina arvokkaampi kuin vähemmän haluttava.

Jos on kaksi identtistä taloa joissa toisessa kuitu ja toisessa ei, kumpi menee isommalla hinnalla? Samalla hinnalla myydessä kuitutalo myydään heti ja kuiduton talo vaikka 6kk päästä. Eli toisinsanoen kuitutalossa on tällöin ollut liian pieni pyyntihinta.
Vastasit omaan ihmettelyysi :) Eli molemmat menee varmaan samalla hinnalla mutta kuidutettu menee ekana.
 
Liittynyt
07.10.2017
Viestejä
1 100
Vastasit omaan ihmettelyysi :) Eli molemmat menee varmaan samalla hinnalla mutta kuidutettu menee ekana.
En nyt tiiä trollaatko tahalteen vai et, mutta sulla taitaa olla hiukan väärä käsitys siitä miten asuntojen hinnat muodostuu ja mitä myyntiajoista voi päätellä.

Kyllä se valokuitu nostaa kämpän hintaa. Mutta sitä määrää on vaikea määrittää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 142
Ei tuossa @MaLin Käsityksessä varsinaisesti mitään väärää ole, vaan eri katsantokanta rahallisesta hyödystä potentiaalisesti lyhyempää myyntiaikaa vastaan. Kumpi hyödyttää ketäkin enemmän on tietysti tapauskohtaista.
 
No jos nyt lisätään tuohon esimerkkiini vielä se että kämpissä sama myyntiaika, jotta tapaukset olisivat mahdollisimman identtiset ja ainoa ero olisi tosiaan valokuitu. Mitä kuiduttoman kämpän hinnalle pitää tehdä, että se saadaan myytyä samassa ajassa kuin kuidullinen?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 144

Ongelmana tässä vertailussa on se, että välttämättä kuidun kanssa ei olla valmiita maksamaan yhtään enempää kuin ilman kuitua. Mutta joillekin kuidun puute voi olla kynnyskysymys jolloin koko asunto jää ostamatta.
 
Liittynyt
07.10.2017
Viestejä
1 100
Ongelmana tässä vertailussa on se, että välttämättä kuidusta ei olla maksamaan yhtään enempää kuin ilman kuidua, mutta joillekin kuidun puute voi olla kynnyskysymys jolloin koko asunto jää ostamatta.
Niinkuin sanoin aikasemmin, hinnan nousua on vaikea määrittää. Ei siihen lyödä vaan 3k hinnan päälle, koska maksoit kuidun avauksesta 3k. Vähän sama kun et voi lyödä 10k maksavasta keittiörempasta myyntihintaan suoraan 10k sillä perusteella, että sinä maksoit siitä sen verran.

Mutta niin kauan kun joku asia asunnossa lisää sen kiinnostavuutta markkinoilla, niin voidaan sanoa että se asunto on arvokkaampi kuin ilman tätä asiaa. Onse arvon nousu sitten euron tai tuhat euroa.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
No jos nyt lisätään tuohon esimerkkiini vielä se että kämpissä sama myyntiaika, jotta tapaukset olisivat mahdollisimman identtiset ja ainoa ero olisi tosiaan valokuitu. Mitä kuiduttoman kämpän hinnalle pitää tehdä, että se saadaan myytyä samassa ajassa kuin kuidullinen?
Hyvin sanottu.

Tässä taidettiin hakea nimenomaan sitä että ensin menee kuidullinen, mutta jos kuidullinen on kalliimpi, niin vaatii ostajan joka on siitä kuidusta valmis maksamaan.

Kuvitellaan, alue missä tarjontaa, ja puolet asunnoista on kuidullisia puolet ei, kuitu tuo myyjälle enemmän ostajaehdokkaita, jos myyjää pyytää enemmän kuin kuiduttomat myyjätä, niin vähentää ostaja ehdokkaita.

Jos kuidun haluavia ostajia on vähemmän kuin kuitutarjontaa. Jos kuidussa on kk maksu, niin se voi olla haluttomalla hintaa alentava tekiä.

Käytännössä siisti kuituasennus on plussaa, vaikka sitä ei haluaisi eikä tarkoitusta ottaa käyttöön, kunhan liittymän rasitteet ei tule ostajalle. (ei kk maksuja, eli valmius liittymälle), siitä luulisi suurimman osan asunnon ostajista jotain "maksavan".

Markkina-alueella missä ei ole kilpailevia yhteystekniikoita, ei KTV yhteyksiä mobiil surkea jne. niin kyllä mutuilen että kuidun puute on selkeästi hintaa alentava juttu. Kuinkapaljon, riippuu paljonko uusi kuituliittymä maksaa ja siitä kuinkapaljon kuiduttomia vs kuidullisia on tarjolla.

Tänäpäivänäkin hinnoittelua sekoittaa se että ostajat ei riittävän hyvin selvitä millaiset yhteyden kohteeseen saa, aivan liian usein sitä mietitään vasta kaupan jälkeen ja on niiitä tapauksia jotka parinvuoden päästä muuttavat lähinnä sen yhteyden puutteen takia.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 505
Nykyisin on jopa niin että sellaiselle paikkakunnalle ei ihmiset muuta, esim. takaisin entiseen kotipitäjään, jos sinne ei rakenneta/ole jo olemassa olevia kuituyhteyksiä.
En kyllä itsekään muuttaisi asuntoon jossa ei ole päivitetty nettiyhteyksiä tälle vuosituhannelle :)
 
Monethan on sitä sanoneet, jos olisi kunnon yhteydet olleet esim. 10-15v, oltaisiin tehty pitkään etätöitö ja valokuitu olisi monen pienen kylän pelastava tekijä. Jos Sonera olisi saman verran laittanut valokuituun kiinni kuin osti ilmaa Saksasta 2000-luvun alussa, minkälaiset ne yhteydet olisi tänään?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Nykyisin on jopa niin että sellaiselle paikkakunnalle ei ihmiset muuta, esim. takaisin entiseen kotipitäjään, jos sinne ei rakenneta/ole jo olemassa olevia kuituyhteyksiä.
Kuitu ei ihan välttämättömyys, vaan toimivat nettiyhteydet.

Jos muuttajalla on ollut kokemuksia huonoista yhteyksistä, niin hän osaa keskiverto kuluttajaa paremmin kunnollisia vaatia.

Ihan käytännössä ihmisiä muuttaa mobiiliyhteyksien varaan, viimeisen vuoden tehneet etätöitä mobiilin varassa, vaikka kiinteää olisi ollut käytössä.

Kuntien johto ei halua tukea haja-asutusta, koska se tukee haja-astusta, jota ne ei halua.

Tänäpäivänä, kuntaliitosten jälkeen kunnissa on ne keskustaajamat ja niissä infra ajanmukaista.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 505
Kyllä se on ihan välttämättämyys, jos oikeasti haluaa saada kaikenlaiset etätyöt, koulut yms tehtyä, nyt ja tulevaisuudessa. Puhumattakaan muista palveluista.
Oli kunta mikä tahansa, se keskustaajama ei takaa yhtään mitään laadukkuutta tietoliikenneyhteyksille. Toki, siltä osin takaa, mitä on kuidutettu, ja minkä verran on kiinteistöjä liitettävissä edullisesti verkkoon. Parhaimmissa tapauksissa on kieppi ojassa 7m päässä talosta, tai jakokaappi suht lähellä.
Täällä ainakin on 98% vakituisista kiinteistöistä liitettävissä kuituverkkoon järjellisellä liittymismaksulla, eli yleensä tonnista alkaen. Verkko kattaa lähes koko kunnan. Naapurikunnasta taisi kattaa 96% vakkari kiinteistöistä. Taajama-aste kotikunnassa on 46,7 %. Verkkoa on muistaakseni n. 1800km kahden kunnan alueella.

Täällä lopetettiin vatulointi jo puoli vuosikymmentä sitten.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
255
Meillä oli edellisessä (erillistalo) kaikkien kolmen kuidut jakokaapissa. Ostajat, jotka ostivat eivät mielestäni lotkauttanut korvia tolle eikä sille, että taivaalta tuli muutama tuhat vapaata TV-kanavaa lautasien kautta, vaikka olivat jotain 30v tms. Aika yksilöllistä siis - vai oliko noi poikkeus sääntöön.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
130

No itsekin kolmissa kymmenissä ja en telkkaria katso lainkaan, en katsoisi vaikka sieltä näkyisi kaikki maailman kanavat koska formaattina itselleni ihan turha ja vastenmielinen. Kuitu sen sijaan on ehdoton minimi koska netin kautta kaikki kulkee, niin viihde kuin työt. Joku 50-60v pariskunta taas ei välttämättä tiedä mitä joku kuitu edes varsinaisesti tarkoittaa, koska heillä on vuonna 2010 hankittu 3G-mokkula vielä minkä voi tökätä läppärin kylkeen ja sillä pääsee nettiin, mutta telkkari taas on auki 16/7 ja sieltä pitää nähdä kaikenlaista.
 
Liittynyt
16.03.2018
Viestejä
1 530
Joku 50-60v pariskunta taas ei välttämättä tiedä mitä joku kuitu edes varsinaisesti tarkoittaa,
Tuo oli vähän pahasti sanottu, loukkaannuin.(vaikka vertasit nuorisoon 50-60v)

Mitä tulee asunnon arvoon niin ok talossa netti on vain yksi elementti maisemat, talon rakenne ja muut tämän tyyppiset seikat ovat hinnan lisäksi merkitseviä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
130
Tuo oli vähän pahasti sanottu, loukkaannuin.(vaikka vertasit nuorisoon 50-60v)

Mitä tulee asunnon arvoon niin ok talossa netti on vain yksi elementti maisemat, talon rakenne ja muut tämän tyyppiset seikat ovat hinnan lisäksi merkitseviä.
No pahoittelut yleistyksestä. Otantana ihan oma lähipiiri vain. ;)
 
MaLin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
642
Kohta täällä ollaan itsekkin 50+. Vaimo haluaisi omakotitalon ennen eläkettä ja minä lähinnä katselen että mikä netti :D
 
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
47
Onko kokemuksia Kuuskaista palveluista ?

Avoin kuitu ollut parivuotta käytössä Telian liittymällä, mutta tuo Kuuskaistan hinnoittelu on houkuttava, kun samalla rahalla kun Telialta saa 200Mb, niin Kuuskaistalta tulisi 500 MB.

Luotettavuus tässä on suuressa arvossa, telialla ollut vimeaikoina hiukan "räpsyjä", tiedä sitten johtuvatko fyysisestä yhteydestä vai operaattoritasosta.

Eli jos on kommentterja Kuuskaista puolesta tai vastaan, niin kuulisin mielelläni ennekuin teen siirtoni.
 
Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 398
Kuitukaapeli kaivettu ja tuotu tontille, reilu pätkä nipulla etuterassin alla, enään puuttuu se asennus ja soittelinkin Lounealle et olisko mahkuja aikaistaa yhtään :)
91BAB6FF-B7A1-4C03-A426-E8B9E7E6C8BA.jpeg
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Kuitukaapeli kaivettu ja tuotu tontille, reilu pätkä nipulla etuterassin alla, enään puuttuu se asennus ja soittelinkin Lounealle et olisko mahkuja aikaistaa yhtään :)
Näin sitä pitää. Tuleeko KTV-liittymä, entäs minkälainen nopeus?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 316
Viestejä
4 157 139
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom