Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Tuotto on suhteellista. Itse ennakoin juuri em. kaltaista kehitystä. Hyvä muistaa, että buumi alkoi 0-korkoaikana, ja kun rakentamisen kustannukset olivat 30% alempana nykytilanteesta. Käytännössä kaikki isot kuituhankkeet ovat pääomasijoittajavetoisia, jolloin sijoituksella on elinkaari ts. exit-piste. Tuottovaade markkinaympäristön muutoksista johtuen on ollut sijoituspäätöksiä tehtäessä hieman eri kun miltä casejen voi ennakoida nyt näyttävän. Näin ollen ei ole kaukaa haettua, että tämän hetken rakentajille voi tulla yllättävän nopeasti stoppia ja verkot päätyä uusille onistajille.

Kuluttajan kannalta toki mitään riskiä tästä ei muodostu.
Juu, kuluttajan ainoa riski on mahdollinen valokuidun katko jos konkurssi tulee nopeasti ja on sotkuinen. Joten jos on useampaa innokasta 0-kuiduntarjoajaa niin ottaa pari. Konkurssipesä löytää kyllä taatusti oikean hinnan millä se verkko menee kaupaksi toiselle operaattorille.
 
Tuotto on suhteellista. Itse ennakoin juuri em. kaltaista kehitystä. Hyvä muistaa, että buumi alkoi 0-korkoaikana, ja kun rakentamisen kustannukset olivat 30% alempana nykytilanteesta. Käytännössä kaikki isot kuituhankkeet ovat pääomasijoittajavetoisia, jolloin sijoituksella on elinkaari ts. exit-piste. Tuottovaade markkinaympäristön muutoksista johtuen on ollut sijoituspäätöksiä tehtäessä hieman eri kun miltä casejen voi ennakoida nyt näyttävän. Näin ollen ei ole kaukaa haettua, että tämän hetken rakentajille voi tulla yllättävän nopeasti stoppia ja verkot päätyä uusille onistajille.
Totta.
Kuituverkkoja oli kuralla jo ennen korkojennousua, ja moni myytiin ennen nousua myyjän kannalta ihan kelpo hintaan, omistus vaihdoksia senkin jälkeen, tyytyväisiä varmaan kun kaupat syntyneet. Osalla hidasteena olleet velkojen järjestely.

Nyt on rakennettu paljon riskirahavetoista kuitua taajamiin, vaikka pääsääntoisesti haettu ja saatu se luonollinen korttelimonopoli kuidussa. niin koska ollaan taajamissa niin riittävää hinnoitteluvoimaa voi olla vaikea saada, tai keksiä riittävästi kannattavaa liikevaihtoa tuovia palveluita. Lisäksi sitten noita kohteita joissa kaksi tai jopa useampi samoilla tonteilla.
 
Ei nämä kuituset, valoot ja vastaavat mitään hyväntekeväisyyttä tee, kyllä ne on tarkkaan sijoittajienkin taholta lasketuttaneet millä liittyjämäärällä homma käynnistyy, ja millä ei.
Eivätkä sijoittajat ole tyhmiä, tietävät tasan tarkkaan, ettei näillä tehdä viidessä saati välttämättä kymmenessäkään vuodessa isoa määrää fyrkkaa, alkuinvestointi on sen verran suuri.
Pitkällä tähtäimellä tuotto on varmaa ja pitkää, joskaan ei kovin leveää.
 
Pitkällä tähtäimellä tuotto on varmaa ja pitkää, joskaan ei kovin leveää.
Ei se varmaa ole, paljon pääomaa vaativissa investoinneissa joissa tuotto odotukset ei ole isoja, niin tärkeää että alkuun päästää jotenkin kannattavasti, jos tuossa vedetään negatiivista vuosia, kymmennenkin vuotta että alkaa kannattaa, niin että sen aikana kiertynyt korolle korkoa veloista/tuotto-odotuksista, niin kyllä siellä on sitten kunnon tuotto-odotuksia. ja näkemyksiä ettei kilpailu ole kovaaa.

10v menee nopeasti, jos osa noista kaatuu, niin seuraava on paljon kilpailukykyisempi, tai jäljelle jääneiden täytyy nostattaa niiden hinnat pilviin, eli keskittymistä. Ulkmaalaisella pääomalle ehkä vähän yllätys että Suomessa mobiili on ja on ollut todellinen kilpailia kiinteälle, se vaikeuttaa hinnoittelua, ei voi alimpia hintoja nostaa vapaasti ja niillä on jotain palvelua myös saatava.

Muta se toki on kuluttajien etu ja nyt toivottavaa.
 
Useinhan eläkerahastot yms investoivat noihin infrahankkeisiin, koska toimintamallin idea on saada pitkäkestoista tasaista tuottoa, sen sijaan että haettaisiin varsinaista arvonnousua, ja myyntivoittoa.
 
Totta,
Sähköverkkopuolella taitaa olla, siellä on se tietty tuotto.
Halpa kuitupuolella riskit isompia ja sitä myöten pitäisi olla tuotto-odotukset, miten sopii eläkerahastolle. Mutta ilmeisesti ulkolaista tuon tyyppista nyt liikkuu, osana isompaa kokonaisuutat.

Kotimaiset eläkeyhtiöt sijoittanee suoraan isompiin perinteiseen operaattoreihin, listattuihin osakkeisiin.

Valoo (mikä se nimi aiemmin olikaan) valtio Cinian kautta oli alkuun mukana, enemmän kumppani kuvia kai.
 
Tuommoinen uutinen löytyi, eikös Valokuitunen ole ollut vuokralla Telian verkossa?
Eikös avoin kuitu ollut/ole Telian yksin omistama hanke ja Valokuitunen Telian ja Capmannin yritys ja nyt sitten näitä jotenkin yhdistellään.
Tekniikka molemmilla Telian ja letkut omia?

Sekavaa...

Nyt siis siirtyy Telian kuluttajien kuidut ja asiakkuudet Valokuituselle. Valokuitunen käyttää edelleen Telian runkoverkkoa ja Telia hoitaa liittymien aktiivilaitteet ja tekniset toteutukset Avoin Kuitu -mallinsa mukaisesti, eli operaattori vuokraa kapasiteettia Telialta ja saa tarjota palveluitaan Avoimen Kuidun (-> myös Valokuitusen) asiakkaille.

Eli voittaja tässä on Telia, Valokuitunen maksaa Telialle palvelusta ja verkon ylläpidosta, Valokuitusen asiakkaat maksaa Telialle operaattorimaksuissa kk-maksuja, operaattorit maksaa Telialle siitä hyvästä että saavat tarjota liittymiään asiakkaille. Toki Valokuitunen ottaa omansa välistä, heille jää sitten fyysisen kuidun rakentaminen, ylläpito ja korjaaminen.
 
Uutisketjusta.

Itselle tavoitteena oli toimiva netti ennen ja jälkeen muutoksen.

Ihan sama oli uusi yritys iso tai pieni firma. On tossa "yliheitto" suunniteltu aika päin v:tä, jos sillä saa rikki toimivan systeemin viikoiksi.

Itse kuitenkin sen 15 vuotta Elisan kuitua käyttäneenä olen hiukan yllättynyt, mitä roskaa nämä "kuitutoimijat" on asiakaspalveluineen. Puhelinlinjat on pois käytöstä, pyydetään ottamaan yhteyttä netissä, vastaukseen menee viikko(ja) ja vastaus on, että boottaa laite.

Toki jos se 1G netti nousee sen lähemmäs 15€/kk, niin eipä sekään ole huono syy vaihtaa halvempaan.

Tämä ketju varmaan hyvä paikka kertoa mikä meni jonkin kuituverkon omistajavaihdoksen yhteydessä (ilmeisesti ei liity Elisaan se tapaus, saati myyjä)
 
Uutisketjusta.

Tämä ketju varmaan hyvä paikka kertoa mikä meni jonkin kuituverkon omistajavaihdoksen yhteydessä (ilmeisesti ei liity Elisaan se tapaus, saati myyjä)
Juu ei tossa itsellä mitään sen enempää, mutta ei siis Elisa kyseessä. Olin aikanaan 2000-luvun alkupuolella Elisan yhdessä pilotissa pk-seudulla mukana ja tuli käytettyä heidän palveluita yhteensä 15v sen jälkeen, sitten muuton vuoksi päädyin puuhastelemaan muiden yritysten kanssa ja alkuun kaikki näyttikin hyvältä, nyt vähän huonommalta.

No positiivisena puolena täytyy sanoa, että 5G netti on kyllä loistava korvike.
 
Nyt siis siirtyy Telian kuluttajien kuidut ja asiakkuudet Valokuituselle. Valokuitunen käyttää edelleen Telian runkoverkkoa ja Telia hoitaa liittymien aktiivilaitteet ja tekniset toteutukset Avoin Kuitu -mallinsa mukaisesti, eli operaattori vuokraa kapasiteettia Telialta ja saa tarjota palveluitaan Avoimen Kuidun (-> myös Valokuitusen) asiakkaille.

Eli voittaja tässä on Telia, Valokuitunen maksaa Telialle palvelusta ja verkon ylläpidosta, Valokuitusen asiakkaat maksaa Telialle operaattorimaksuissa kk-maksuja, operaattorit maksaa Telialle siitä hyvästä että saavat tarjota liittymiään asiakkaille. Toki Valokuitunen ottaa omansa välistä, heille jää sitten fyysisen kuidun rakentaminen, ylläpito ja korjaaminen.
Pikkaisen tuli tästä asiakkaille kertomattomasta muutoksesta ärähdettyä asiakaspalvelijalle kun tiedustelin voisinko korottaa liittymäni nopeutta huimasta satasesta ylöspäin kun vihdoin ovat heittäneet perjantaina vitt*** Ericssonin iäisenvanhan tekniikan mutta ei. Vanhat asiakkaat eivät voi saada uutta nettinopeutta tarjoushintaan, eikä edes korottaa verkkoyhteyden nopeutta ennen määräajan loppumista. Ja parasta oli ettei tästä nopeudennosto-operaatiosta edes kerrottu mitään ennen projektin alkua kuukausi sitten , joten jouduin jatkamaan heidän kuitusopparia ensi kesään asti määräaikaisella.

Tuskin se valokuitusen asiakaspalvelu tätä huonompaa on( tai ei minulla ole mitään asiakaspalvelusta valittamista vaan asiakaskohtelusta), ja saanpahan vaihtaa halutessani Telialta pois. 5G:n olisi tänne saanut ilmaiseksi mutta ei sen vasteaika lähinodeille mitään 4 ms ole edes unissa, joten mielellään ei 5G:n varassa pelailisi kuin pasianssia( monelle peliservelille ping on 10- 40 ms kun taas matkapuhelimella 5G-yhteys tapissaan se on 80- 300 ms hetkestä riippuen)
 
Tänään huvikseen kyselin oman liittymän osalta että koska mahdollisesti vaihtuu valokuituselle niin Telian aspan mukaan ei olisi siirtymässä. Eikä ollu antaa mitään hyvää diiliä ku vasta toukokuussa loppuu nykyinen soppari
 
24.4.2022 tein sopimuksen Valokuituselle, ja tänään 30.9.2024 syttyi WAN-valo kuitumuuntimessa. Kohta pääsee liittymää tilailemaan.

Tänä vuonna alkukesästä kaivoivat kadulle suojaputket ja kaapit, ja nyt syksyllä vasta yhdistivät kadun johonkin ylemmäs.
 
Pikkaisen tuli tästä asiakkaille kertomattomasta muutoksesta ärähdettyä asiakaspalvelijalle kun tiedustelin voisinko korottaa liittymäni nopeutta huimasta satasesta ylöspäin kun vihdoin ovat heittäneet perjantaina vitt*** Ericssonin iäisenvanhan tekniikan mutta ei. Vanhat asiakkaat eivät voi saada uutta nettinopeutta tarjoushintaan, eikä edes korottaa verkkoyhteyden nopeutta ennen määräajan loppumista. Ja parasta oli ettei tästä nopeudennosto-operaatiosta edes kerrottu mitään ennen projektin alkua kuukausi sitten , joten jouduin jatkamaan heidän kuitusopparia ensi kesään asti määräaikaisella.

Tuskin se valokuitusen asiakaspalvelu tätä huonompaa on( tai ei minulla ole mitään asiakaspalvelusta valittamista vaan asiakaskohtelusta), ja saanpahan vaihtaa halutessani Telialta pois. 5G:n olisi tänne saanut ilmaiseksi mutta ei sen vasteaika lähinodeille mitään 4 ms ole edes unissa, joten mielellään ei 5G:n varassa pelailisi kuin pasianssia( monelle peliservelille ping on 10- 40 ms kun taas matkapuhelimella 5G-yhteys tapissaan se on 80- 300 ms hetkestä riippuen)
Yritä muutaman kerran, kyllä sieltä aspasta joku löytyy joka tuon suostuu tekemään. Tai valita Telia Yhteisössä niin alkaa onnistumaan. Kyllä yleensä nopeuden nosto kesken määräaikaisen sopparin on onnistunut, mutta joutuu aloittamaan sen määräajan alusta.
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 308
Viestejä
4 420 178
Jäsenet
73 343
Uusin jäsen
TwinDips

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom