Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Mitkä on symmetrisen yhteyden edut? Onko jokin muukin kuin nopeus? Pohdin, että ottaisko 1000/1000 vai 1000/500. Minulla ei ole tarvetta uppailla suuria tiedostoja, joten pärjää pienemmälläkin. Toki onhan tuo 1000 aika ylimitoitettu muutenkin, mutta ekat 12kk on kuitenkin kohtuu edullisesti verrattuna hitaampiin.
 
Iltaisin ruuhka-aikaan alkaa olla jo omassa kuidussa alaspäin pahimmillaan joku 750Mbit. Sen alle en ole kyllä nähnyt, mikä saa miettimään mitä tuosta lähikaapista lähtee eteenpäin. Jos se olisi 1Gb, niin luulisi välillä näkyvän hitaampiakin nopeuksia, mutta tuskin se myöskään 10Gb on, kun yhteys on aika tasaisesti selvästi alle 1Gb ns. käyttöaikoihin. Tai kai se voi ollakin, jos käyttäjiä tuonne on vedetty riittävästi, sitä kun ei tiedä. Silloin kun kuidun aikanaan otin, niin tuli oikeastaan jatkuvasti täyttä, kun muita käyttäjiä ei juurikaan ollut.

Se "tulppa" voi olla hyvinkin kaukana runkoverkon puolella, vaikka kodistasi keskustaan olisi suora 10gbps yhteys.
Nykyisin monet uudet verkot rakennetaan suoraan 10gbps, toki sitä voidaan ajaa hitaammallakin nopeudella, mutta tämä ei takaa ettei kauempana valtakunnanverkossa olisi pientä hidastumaa esim. illalla.
 
Eksyin katsomaan Valokuitusen palveluntarjoajia ja huomasin, että Lounea erottuu nykyään hinnoillaan negatiivisesti. 1G liittymä 54,90€ / kk ja avausmaksu 24,90€. Ovat ilmeisesti saaneet tarpeeksi asiakkaita kun noin kovat hinnan nykyään?
Ennen hinnat oli käytännössä samat kaikilla.

Kyl täällä Lounean syntysijoilla 1G liittymän saa aina vuodeksi kerrallaan 39,9e/kk
 
Onko kukaan telian asiakas kyselly tarjoushintojen perään? Ens toukokuussa loppuu oma sopimus ja telia jo jollain automaatti viestillä ilmoitti että jatkossa liittymän hinta olisi 40€/kk. Nyt siis 100/100 ollut 10€/kk niin tuntuu vähän suolaiselta tuo korotus.
 
Kilpailutus toimi perinteisellä tyylillä. "huomasin, että hinnat nousevat, en tarvitse palvelua tuohon hintaan, joten liittymän voi irtisanoa". Sitten odotellaan parempaa tarjousta.
 
Mitkä on symmetrisen yhteyden edut? Onko jokin muukin kuin nopeus? Pohdin, että ottaisko 1000/1000 vai 1000/500. Minulla ei ole tarvetta uppailla suuria tiedostoja, joten pärjää pienemmälläkin. Toki onhan tuo 1000 aika ylimitoitettu muutenkin, mutta ekat 12kk on kuitenkin kohtuu edullisesti verrattuna hitaampiin.
Jos oman liikenteen suunta on alaspäin, niin paluusuunnaksi riittää murto-osa alaspäin suunnasta, jos kymmennes osalla pärjää pitkälle, ja vielä pidemmälle jos se latausnopeuskin on ylimitoitettu tarpeeseen nähden.

Toki jos on keponen reitin niin voi ehkä yksittäinen käyttäjä saada paluusuunnan niin tukkoon että haittaa muiden latailua.

Latailulla tarkoitan surffailua missä ladataa nettisivujen, suoratoistetaan nettisvuilla mainoksia, videoita, tai ihan suoraan suoratoistopalveluilta, eri laitteet latailee päivityksiä jne. raskasta etäkäyttä jne.

Symmetrisiä, tai siis oikeastaan nopeaa paluusuuntaa tarvitsevat he jotka esim synkkaavat isoja tietomääriä pilveen, työstävät isoja tiedostoja kotona, mutta tuuppaavat ne verkko palvelimelle. Jakavat kotiverkosta tiedostoja isommalle joukolle aktiivisesti, no kiva 50Gigaa on nopealla nousulla jakaa yksittäisenäkin tekona. Varmuuskopionti, isoja eriä, pilveen voi se kuluttajan juttuja olla.

No kuluttajapalveluissa voi olla se haaste että palvelu päässä on ahdasta, tai jos pienempi kaukainen, niin putki sinne tukkoinen.

VPN yhteys kotiverkkoon , ja kotipilvestä latailla isoja tiedostoja, no saa olla aika tehokas VPN palvelin/asiaks että puoligiganen yhteys alkaisi olla se ahdistava.

Listaa voi jatkaa, mutta tuossa jotain mitä tuli mieleen kuluttajakäytössä.

Nopeasta paluusta ei muuta haittaa kuin se että jos pahikset pääsee kotiverkkoon/reittimeen, niin voivat tehdä rajusti enemmän nopeutta vaativaa pahaa.
 
Nyt on mullakin Elisan FTTH kuitu 1/1G eli symmetrinen. Chatissä onnistui ja hinta ei juuri muuttunut, mutta turha 9,99€ muutosmaksu meni.
 
Juu, varmaan riittäisi tuo 300/300, mutta lisänopeudesta ei tietenkään haittaa ole.

300/300 ja 1000/1000 välillä hintaeroa 10 €/kk.

Mutta huomioitava toki se, että 1000/1000 tarjoushinta on voimassa 36kk, kun taas 300/300 se on vain 12kk.

12kk jälkeen 300/300 hinta pomppaa ja on vain 2€/kk halvempi kuin 1000/1000 tarjoushinta.
Eli olet valmis maksamaan netistä lähes 50 €/kk, vaikka 90% kapasiteetista valuu hukkaan?
 
Huomasinpa samalla että Lounea on alentanut tarjoushintoja.

Aiemmin 250 M valokuitu oli 29,90 €/kk ensimmäiset 12 kk, sen jälkeen 39,90 €/kk (24kk määris).
Nyt 250M yhteys maksaa 29,90 €/kk koko tuon 24 kk määriksen ajan.
 
Mitkä on symmetrisen yhteyden edut? Onko jokin muukin kuin nopeus? Pohdin, että ottaisko 1000/1000 vai 1000/500. Minulla ei ole tarvetta uppailla suuria tiedostoja, joten pärjää pienemmälläkin. Toki onhan tuo 1000 aika ylimitoitettu muutenkin, mutta ekat 12kk on kuitenkin kohtuu edullisesti verrattuna hitaampiin.
Ei siitä epäsymmetrisyydestä ole hitaamman uoin lisäksi käytännön haittaa, ellei sitten mennä yli 1/10 epäsuhtaan, jolloin joissain tapauksissa voi tulla tarve qos:lle, jotta kokemus on hyvä.
 
Ei siitä epäsymmetrisyydestä ole hitaamman uoin lisäksi käytännön haittaa, ellei sitten mennä yli 1/10 epäsuhtaan, jolloin joissain tapauksissa voi tulla tarve qos:lle, jotta kokemus on hyvä.

Täähän oli normaalia varsinkin 24/1Mbit/s ADSL2-liittymissä eli vähänkään kuormitit lähtevää, niin lataus rupesi tökkimään
 
Täähän oli normaalia varsinkin 24/1Mbit/s ADSL2-liittymissä eli vähänkään kuormitit lähtevää, niin lataus rupesi tökkimään
No tuossa nyt on 24/1 epäsuhta, jonka lisäksi tuo 1M on huomattavan paljon helpompi saada tukkoon kuin kuituyhteyksien uppi. Toisaalta tuolla megan upilla se qos on aika nobraineri, ja hitaassakin reitittimessä riittää vääntö sen hanskaamiseen.
 
Mielestäni lisäkapasiteetti ei mene koskaan hukkaan jos edes välillä harrastaa jotain sen tason latauksia jotka voi nopeampia yhteyksiä hyödyntää, aikaahan siinä vähintäänkin säästää.

Mjoo, kyse on lähinnä lisähinnasta, mitä lisäkapasiteetista joutuu maksamaan.
 
Meillä tuli Valokuitiusen seinärasiat jo 8/2023.
Runkolinjoja kaivoivat 12/2023-1/2024. Jättivät tuolloin Työmaa-liikennemerkin kadun varteen (jossa se on vieläkin ja paikat on yhä maisemoimatta).
Tonttipihan sahaukset tehtiin 8/2024.
9/2024 tuli jengi jonka tarkoituksena oli alittaa kadut ns myyrällä. Se työ meni niin persiilleen, että tein valituksen ja työ on nyt seis. Täällä kävi pääurakoitsijan ja kaupungin väkeä paikan päällä n. viikko sitten toteamassa työn huonon laadun. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.
Mutta siis yli vuoden on jo ollut työmaa niinsanotusti auki täälläpäin.
Nyt tuli uusi porukka kadun alituksia tekemään. Firman nimi lukee tällä kertaa koneissa ja porukka muutenkin ammattitaitoisemman oloista kuin se edellinen katastrofiporukka (kaksi nuorta räkivää sälliä).

EDIT: Toistaiseksi homma sujunut ns. huomaamatta, eli kämppä ei ole tärissyt ollenkaan samalla tavalla kuin viimeksi. Myyrän porautuminen kuuluu nippa nappa pienenä naputuksena, ja sen kuulemiseksi pitää mennä ulos kuuntelemaan.
Kaivurin työtkään eivät kolise läheskään yhtä kovin kuin viime kerralla.
Selkeästi osaavampi porukka työssä tällä kertaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuleekohan tuossa asiakkaille sitten uutena ikuinen kuituvuokra Valokuitusen kautta? Telialla ei ole tainnut joutua käyttämättömästä kuidusta maksamaan.
 
Laitoin aikaisemmin linkin Telian tiedotukseen foorumin viestissä

En arvioi mihin keskustelu kuuluu.

e:olisko tuo olennainen osa?
>
Suunnitellun muutoksen myötä Telian pientaloalueiden valokuiturakentaminen keskittyisi Valokuituselle, ja myös kuitumarkkinoilla hyvän vastaanoton saanut Telian Avoin Kuitu -toimintamalli laajenisi tulevaisuudessa näille alueille.
>
 
Tullut pari mailia jossa pyydetään tuota seinäboxia pitämään töpselissä kiinni ja päällä vaikka ei kaivureita saati kaivajia ole näkynyt parin kilsan säteellä ainuttakaan, mikä homma? Joku automaattiviesti vissiin.
 
Tuommoinen uutinen löytyi, eikös Valokuitunen ole ollut vuokralla Telian verkossa?
Ei.
Siis ne asiakas yhteydet on Valokuitusen, en väitä etteikö jossain voisi olla jotain vuokrapätkiä.

Koska Valokuitunen on Avoimenkuidun operaattori, niin sieltä (Telialta) tullaan sinne lähelle.
 
Tullut pari mailia jossa pyydetään tuota seinäboxia pitämään töpselissä kiinni ja päällä vaikka ei kaivureita saati kaivajia ole näkynyt parin kilsan säteellä ainuttakaan, mikä homma? Joku automaattiviesti vissiin.
Siis sinulla on boxi asennettu, mutta ei muuta ? Ei edes niitä putkia, saati kuitua.
Kuullostaa siltä että robotti lähtellyt väärään asiakas ryhmään viestejä.
 
Elisan hanke etenee täällä pikkuhiljaa.

- Kesäkuun ekalla viikolla ulkoboksin ja kuitupäätteen asennus
- Heinäkuun ekalla viikolla tonttikaivuu
- Tänään saivat kotikadulla kaivuut maaliin (jälkityöt, asfalttipaikkuut jne. vielä tekemättä)

Kävin haastelemassa mukavia kaivuujamppojen kanssa tuossa kotikadulla. Sama porukka jatkaa näiden sivukatujen jälkeen isompien väylien kaivuilla, kytkentäkaappien asenteluilla jne. Marraskuussa pitäisi olla kaiken valmista.

Tähän asti kaikki on toiminut mallikkaasti (ml. viestintä ja tiedottaminen) Elisan ja alihankkijoidensa toimesta.
 
Koska Valokuitunen on Avoimenkuidun operaattori, niin sieltä (Telialta) tullaan sinne lähelle.
Eikös avoin kuitu ollut/ole Telian yksin omistama hanke ja Valokuitunen Telian ja Capmannin yritys ja nyt sitten näitä jotenkin yhdistellään.
Tekniikka molemmilla Telian ja letkut omia?

Sekavaa...
 
Täällä Elisa otti jo käyttöön symmetriset nopeudet, vaikka piti tulla vasta 1.10. käyttöön. Päivällä tuli etukäteisilmoitus tekstiviestinä, että nopeus nousee tänään ja äskön tuli uusi tekstari, että nopeus on nyt nostettu. Vaati itsellä reitittimen rebootin, ennenkuin toimi symmetrisenä. Jyväskylä 40320, taloyhtiösopimus ja valokuitu/ethernet.
 
Siis sinulla on boxi asennettu, mutta ei muuta ? Ei edes niitä putkia, saati kuitua.
Kuullostaa siltä että robotti lähtellyt väärään asiakas ryhmään viestejä.
Kaverilla kanssa Valoon kuitu tulossa, boksi pyydetty laittamaan päälle vaikka kaivureita ei ole kuulunut taikka näkynyt.
 
Tullut pari mailia jossa pyydetään tuota seinäboxia pitämään töpselissä kiinni ja päällä vaikka ei kaivureita saati kaivajia ole näkynyt parin kilsan säteellä ainuttakaan, mikä homma? Joku automaattiviesti vissiin.
Sitä pyydetään pitämään sähköissä, koska tuottaa urakoitsijalle huomattavasti ylimääräistä vaivaa, jos päätelaite ei ole sähköissä käyttöönottovaiheessa. Eikä edes asukkaalta vie huomattavaa määrää sähköä. Mutta jos ei ole edes kaivettu, niin on saattanut tulla väärän aikaan.
 
Eilen tuli viesti, että pyydettiin laittamaan boksiin virta. Samana päivänä tulivat kaivelemaan runkolinjaa maahan. Nyt tuossa tontin kulmalla on jo jakokaappi pitkällään odottamassa asennusta. Eli täällä ainakin alkoi heti tapahtumaan.
 
Sitten ihan ajallaan jos kuukauden sisään kuitua tuomassa.

Eli tässä oletan että kuitupääte ja siitä häntä ulos vedetty, eli asentajilla esteetön pääsy ilman asukkaiden apuja.
 
Sitten ihan ajallaan jos kuukauden sisään kuitua tuomassa.

Eli tässä oletan että kuitupääte ja siitä häntä ulos vedetty, eli asentajilla esteetön pääsy ilman asukkaiden apuja.
Joo alkaa olla suurimmassa osassa kiinteistöjä vedetty putket tontin rajalle. Oletettavasti myös tehty sisäasennuksetkin, kuten minullakin. Viimeisen n.kuukauden ovat tehneet myyrällä liittymien ja teiden alituksia ja nyt tosiaan alkoivat vetää runkolinjaa.

Eli on esteetän pääsy tekemään hommat loppuun saakka.
 
Tuli Valokuituselta viesti, että mökin nurkilla ois proju käynnissä, joten tilaa nyt. Tilasin ja voisin silti olla kovin varma, ettei mökille kuitu löydä mun elinaikana. Voinko olla väärässä?
 
Tuli Valokuituselta viesti, että mökin nurkilla ois proju käynnissä, joten tilaa nyt. Tilasin ja voisin silti olla kovin varma, ettei mökille kuitu löydä mun elinaikana. Voinko olla väärässä?
Vähän riippuu siitä mitä proju tarkoittaa.
Vai oliko tässä joku kompa, että mökki jossain huitsin korvessa ja satavarmasti siellä ei mitään kuituhanketta, ei edes ELY rahoilla.

Mutta jos siellä on kaivuut käynnissä ja ohi mennään jokatapauksessa, niin sitten hyvät mahkut, tai no jos et jostain palliatiiviselta kirjoittele.
 
Vähän riippuu siitä mitä proju tarkoittaa.
Vai oliko tässä joku kompa, että mökki jossain huitsin korvessa ja satavarmasti siellä ei mitään kuituhanketta, ei edes ELY rahoilla.

Mutta jos siellä on kaivuut käynnissä ja ohi mennään jokatapauksessa, niin sitten hyvät mahkut.
Tarkka sanamuoto: ”Mietitkö vielä valokuidun tilaamista? Rakennamme juuri naapurustossasi toimintavarmoja, vuosikymmeniä kestäviä yhteyksiä. Tilaa nyt, niin saat valokuidun nopeasti kotiisi osoitteeseen x”

Todella harvaa aluetta, mutta onhan siinä kännymastoja lähellä moniakin, mut se ei kyllä taida auttaa.
 
Meni niinkuin Strömsössä ja Lounea sai vedettyä oman putkensa tienlaidasta samaan 50mm putkeen missä on jo DNA:n kaapeli-tv ja Valoon kuitu. Valoolta tulikin jo viestiä, että purkin saisi laittaa virtoihin ja liittymä vissiin olisi aktivoitavissa. Ens viikolla voisi kokeilla, kunhan saa laitettua liittimet rakennusaikana laitettuun verkkopiuhaan, että saa teknisestä tilasta vietyä yhteyden sisäverkolle. Louneallakin aspan mukaan 12kk aikaa ottaa liittymä käyttöön, niin se olis nyt ensin vuosi gigaista Valoolta ja sitten pari vuotta puolikasta Lounealta.
 
Tarkka sanamuoto: ”Mietitkö vielä valokuidun tilaamista? Rakennamme juuri naapurustossasi toimintavarmoja, vuosikymmeniä kestäviä yhteyksiä. Tilaa nyt, niin saat valokuidun nopeasti kotiisi osoitteeseen x”

Todella harvaa aluetta, mutta onhan siinä kännymastoja lähellä moniakin, mut se ei kyllä taida auttaa.
Jos naapurustossa tosiaan rakennetaan, niin aika hyviltä mahkuilta kuullostaa.
Jos harvaanasuttua aluetta, ei sadalle metrillä kolme tilaa alueita, niin voi olla laskettu että vähän pidemmätkin vedot tilaajalle kannattaa, vielä pidemmälle jos jotain tukirahaa hanketta.

Joku onnekas on joskus saanut kuidun vähän kauemmaksi muista tilaajista kun jokatapauksessa menivät vierestä seuraavaan omakotitalo ryppääseen.

No me pidetään peukkuja ja pitkää ikää vielä kuidun saamisen jälkeen.
 
Onko kokemuksia miten nuo noin 30cm asvaltin leikkausten paikkaukset ovat kestäneet talven yli? Ilmeisesti nämä tehdään kylmällä(?) paikkausmassalla, joka tampataan. Ei ole kovin tasaiseksi saatu. Luulisi että lumiaura ottaa kiinni noihin.
 
Kyllä ne meillä kävi ennen talvea tekemässä kunnolla uudet pohjat ja asvaltit noiden soirojen tilalle mitkä aluksi oli paikattu samoin.
 
Myöskin elisa FTTH liittymien päivitys symmetrisiksi tulossa automaattisesti myöhemmin. Eli ei kannata alkaa tekemään uusia tilauksia, ainakaan jos hinta nousee.
FTTH-liittymissä noita massatoimenpiteitä on tulossa myöhemmin, ensin tehdään ETH-liittymät.

Edit: linkkiä korjattu
 
Viimeksi muokattu:
Laitoin aikaisemmin linkin Telian tiedotukseen foorumin viestissä

En arvioi mihin keskustelu kuuluu.

e:olisko tuo olennainen osa?
>
Suunnitellun muutoksen myötä Telian pientaloalueiden valokuiturakentaminen keskittyisi Valokuituselle, ja myös kuitumarkkinoilla hyvän vastaanoton saanut Telian Avoin Kuitu -toimintamalli laajenisi tulevaisuudessa näille alueille.
>
Kyllä nämä kaupatkin kuuluu tähän valokuitujen kehitysmaahan. Tällä samalla täysin villillä rakennustavalla tehtyjä verkkoja ei juuri muualla ole joten asuinalueen sisälläkin saattaa olla katukohtaisesti eri operaattoria tai useampaakin. Samaan rytäkkään kun ottaa tämänhetkisen kilpailutilanteen polkeman hintatason niin kylläse kuumeneminen johtaa myös riskeihin. Telia nyt siis siirti kaupalla kuitutoiminnan riskit toiseen firmaan, omistus kun tarkoita riskien jakoa määränsä enempää.

Nykyisen boomin myötä markkinoilla on valtavasti massaa pitkissä matalahintaisissa sopimuksissa ja hinnannostoja rajaa 5G verkkojen kattavuuden paraneminen. Merkittävä osa asiakkaista ei ole valmis maksamaan merkittävää preemiota kuitu-vs-mobiili laatuerosta.

Kuitujen kehitysmaa voi hyvinkin realisoitua uutena ongelmavyyhtinä eli konkassa oleva kuitufirmaa ei bittiä liikuta. Ensioireina on jo selkeää keskittymistä verkkojen omistuksessa. Rahoitusfirmasta riippuen se aikajänne on viimeistään viiden vuoden paikkeilla jolloin pitää tulla tulosta ennen kuin rahoitus jatkuu. Vuosikymmenen lopussa sitten tiedetään miten kävi ja kuka hävisi.
 
Jotta ei nyt lukijat säikähdä niin halpakuitu kohteissa asikkaan riski on pieni, hän ei ole maksanut isoja liittymismaksuja, joten menetykset on rajalliset , ja koska kuitubusines on todennäköisesti kannattavaa ilman isoja pääomakuluja, niin jatkaja löytyy, joka pystyy tekemään tervettä businesta, eli todennäköisesti edellisen firman asiakkaat saavat houkuttelevia tarjouksia.
Kovin sotkuisessa tapauksessa voi toki käydä niin että palvelut katkeaa siksiaikaan, mutta koska pesälle, velkojille todennäköisesti kananttavaa jatkaa palveluita, vaikka viranomaisten puolelta ei tulisi painetta (jos ei kriittisiä yhteyksiä).

Toinen on sitten kohteet missä liittyjät osakkaita, tai muuten vain, laitettu kymppi tonni liittymään, ja ollaan riippuvaisia, niin uusi omistaja ymmärtää arvon ja hinnoittelee sen mukaan. mutta silloinkin sinne joku tulee jatkamaan ja hinnoitelulla tavoittelee max liikevaihtoa.
 
Kyllä nämä kaupatkin kuuluu tähän valokuitujen kehitysmaahan. Tällä samalla täysin villillä rakennustavalla tehtyjä verkkoja ei juuri muualla ole joten asuinalueen sisälläkin saattaa olla katukohtaisesti eri operaattoria tai useampaakin. Samaan rytäkkään kun ottaa tämänhetkisen kilpailutilanteen polkeman hintatason niin kylläse kuumeneminen johtaa myös riskeihin. Telia nyt siis siirti kaupalla kuitutoiminnan riskit toiseen firmaan, omistus kun tarkoita riskien jakoa määränsä enempää.

Nykyisen boomin myötä markkinoilla on valtavasti massaa pitkissä matalahintaisissa sopimuksissa ja hinnannostoja rajaa 5G verkkojen kattavuuden paraneminen. Merkittävä osa asiakkaista ei ole valmis maksamaan merkittävää preemiota kuitu-vs-mobiili laatuerosta.

Kuitujen kehitysmaa voi hyvinkin realisoitua uutena ongelmavyyhtinä eli konkassa oleva kuitufirmaa ei bittiä liikuta. Ensioireina on jo selkeää keskittymistä verkkojen omistuksessa. Rahoitusfirmasta riippuen se aikajänne on viimeistään viiden vuoden paikkeilla jolloin pitää tulla tulosta ennen kuin rahoitus jatkuu. Vuosikymmenen lopussa sitten tiedetään miten kävi ja kuka hävisi.
Jos kuitufirma tekee konkan, niin eiköhän kilpailija osta ne kuituverkot konkurssipesältä sellaisella hinnalla, että niillä voi tehdä kannattavaa bisnestä. Konkurssipesän kun on pakko realisoida se omaisuus, joten korkein tarjous voittaa. Se ostohinta voi olla vaikka 1/10 rakennuskustannuksista. Tuollaisella verkolla on todella hyvä tehdä bisnestä, jos sen vaan saa riittävän halvalla. Kuitu itsessään ei tarvitse mitään huoltoa ja toimii sellaisenaan seuraavat 40-100v, vain päätelaitteet vaativat. Sitten jos joku katkaisee sen kuidun, niin katkaisija maksaa.
 
Kuituverkolle löytyy aina ostaja. Siitä ei kuluttajan tarvitse huolehtia että verkko pimeäksi jäisi.
Kuituverkon omistaminen on myös varmaa tuloa ja tuottoa seuraavat ~100 vuotta, joten se kannattaa omistaa, ei myydä.
 
Tuotto on suhteellista. Itse ennakoin juuri em. kaltaista kehitystä. Hyvä muistaa, että buumi alkoi 0-korkoaikana, ja kun rakentamisen kustannukset olivat 30% alempana nykytilanteesta. Käytännössä kaikki isot kuituhankkeet ovat pääomasijoittajavetoisia, jolloin sijoituksella on elinkaari ts. exit-piste. Tuottovaade markkinaympäristön muutoksista johtuen on ollut sijoituspäätöksiä tehtäessä hieman eri kun miltä casejen voi ennakoida nyt näyttävän. Näin ollen ei ole kaukaa haettua, että tämän hetken rakentajille voi tulla yllättävän nopeasti stoppia ja verkot päätyä uusille onistajille.

Kuluttajan kannalta toki mitään riskiä tästä ei muodostu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 372
Viestejä
4 554 591
Jäsenet
74 960
Uusin jäsen
kaitamoinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom