Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Kirjoituksesta päätellen netti ei ole ihan vieras juttu, eli uskon että pystyt tekemään päätöksen riittävillä tiedoilla. Ja onhan jotkut sitä mieltä että on vain hyvä että koti on nettivapaa paikka.
Mutta rivienvälistä haistelen että se netti kuitenkin kiinnostaisi ja vähän polttelee...

Nämä tarjoukset elää kokoajan, jossain vaiheessa ainakin jonnekkin markkinoivat jotain.

Ihan uteliaisuutta mikä on "omistusliittymän" hinta, ja onko tuo 10v soppari ainoa vaihtoehto. Se toki muistettava riskejä miettiessä että jos sen ottaa ja netintarve loppuu kesken sopparin, niin netin voi sanoa irti, jolloin ei tarvi maksaa kuin vuokra sopimuksen loppuun. Jos tämä helpottaa päätöstäsi.

Ja jos asiaa arvot, niin kannusta ottamaan, kahdesta syystä, se voi olla se tilaus joka kääntää vaakakupin hankkeen toteuttamiselle ja toinen, alue ei ilmeisesti ole se houkkutellevin kuitualue, joten tilaisuus kohtuuhintaiselle kuitunetille voi mennä. Valokuitunen kyllä rakkenetulla alueella markkoi liittymiä uusille tilaajille, mutta ei laskisi sen varaan että nyt poisjäämällä optio tulisi lähelle.
Nyt on hieman huono hetki tuollaiseen, kun kaikki muukin kallistuu satasia kuukaudessa.

1500e tai 720e vuokraa 5v aikana, 100m yhteydelle hinta 3770e tai 3000e.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
285
Millaisella aikataululla on valokuitusen rakentamispäätökset tullut tilauksesta? Meillä kulunut yli puoli vuotta, mitään ei ole kuulunut. Laitoin sinne kyselyä missä mennään.

edit. vastasivat ettei päätöstä ole tehty…
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Nyt on hieman huono hetki tuollaiseen, kun kaikki muukin kallistuu satasia kuukaudessa.

1500e tai 720e vuokraa 5v aikana, 100m yhteydelle hinta 3770e tai 3000e.
Jos on kympistä kiinni, niin Lounealla 50/50 maksaa n. 34€/kk + tuo 5v vuokra sopparin 12€/kk , alle 46€, no ei siitä ihan kymppiä tullut, ja ei Lounella mitään hintatakuuta. Telialla muutaman euron halvempi, mutta kammpis ja vain 12kk.

Riskinä myös se että ei tietoa mitä nuo maksaa sitten kun palvelun voisi tilata, siihen vuokraan joudut rahat jokatapauksessa kaivaan.

Mutta jos budjetointi on utuista, ja ilman nettipärjää, niin 40-50€ on isoraha, jos ja kun ilmeisesti omakotitalo asuja, niin sille löytyy kohteita, jotka pitkässä juoksussa voi "tuottaa" paremmin.

Toivotaan että hanke etenee ilman sinun tilausta, jos siitä kiinni, niin sitten kyllä painosta tilaan... :) Oikeastaan halukkaan naapurin kannattaisi maksaa sulle tuo 750€ että tilaat.
 
Eihän tuota normaalissa maailmantilanteessa tarvitsisi edes miettiä. Voisi kuvitella että nykyinen epävarma tilanne vaikuttaa yleisestikkin kuidun myyntiin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Eikö tuo kannattaisi silti tilata? Meidän osoitetta ei löytynyt Täyskuidulta, mutta tilauksen sai sisään kun selvitti että on parin sadan metrin päässä alueesta. Pahimmassa tapauksessa sitten peruvat, parhaimmassa saat oikeat internet-yhteyden.
Ite just soittelin. Etäisyys alueeseen mulla 1km ja ekoilla taloilla 500m. Mutta sanoi vaan että ei tämmönen onnistu. Vissiin ainoastaan, jos uusi talo eikä ole osoite vielä järjestelmässä niin sitten ehkä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Ite just soittelin. Etäisyys alueeseen mulla 1km ja ekoilla taloilla 500m. Mutta sanoi vaan että ei tämmönen onnistu. Vissiin ainoastaan, jos uusi talo eikä ole osoite vielä järjestelmässä niin sitten ehkä.
Valokuitunen vai Täyskuitu ?
Täyskuidulla on järjestäin sen verran tiukat tarjoukset että aika tiheä ja runsas tilaaja kesittymä että niiden kannattaa lähteä puolenkilometrin haaraa vetämään. Ja vaikka sitovia tilauksia niin isomerkitys millainen alue, kuinka halpaa/kallista se haaran tekeminen on. Muutama liittymä kilometrin veto, puolentoista tonnin liittymämaksulla, vaatii helppoa ja halpaa vetoa.

Mutuillen valokuitusellta matalampi kynnys, mutuilen siitä mihin vedetty .
 
Liittynyt
02.12.2020
Viestejä
25
Onko kellään kokemusta valokuitusen irtisanomisesta? Tilattu n. vuosi sitten heiltä, mutta vieläkään ei ole tullu rakentamispäätöstä valokuidusta, eli asia ei sinänsä ole mennyt eteenpäin. Tän hetkinen rahatilanne sen verran tiukkaa et olis kiva päästä eroon siitä ja ehkä tilaamaan mielummin täyskuidulta kun tarjoavat ilmatteeksi tuon valokuidun asennuksen.

Kiitos avusta etukäteen
 
Liittynyt
29.08.2021

Tarkistappa ne valokuitusen tilausehdot. Onefiberilla peruutus oli noin 400e ja Täyskuidulla noin 200e ennen rakentamispäätöstö. Paras varmaan soittaa ja kysästä onko mitään vaihtoehtoja heidän tulla vastaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
285
Onko kellään kokemusta valokuitusen irtisanomisesta? Tilattu n. vuosi sitten heiltä, mutta vieläkään ei ole tullu rakentamispäätöstä valokuidusta, eli asia ei sinänsä ole mennyt eteenpäin. Tän hetkinen rahatilanne sen verran tiukkaa et olis kiva päästä eroon siitä ja ehkä tilaamaan mielummin täyskuidulta kun tarjoavat ilmatteeksi tuon valokuidun asennuksen.

Kiitos avusta etukäteen
Valokuitusella on sopparin tekemisestä 12kk aikaa tehdä rakentamispäätös. Eli jos sulla on noin lähellä sen sopparin raukeaminen, niin tilanne varmaan korjaantuu ihan näillä näppäimillä. Jos ennen 12kk haluat irti siitä, hatusta muistan että olis jotain 470€ kustannus.
Itsekin odottelen rakentaa ne nyt vai ei, yli puoli vuotta mennyt… Onko kellään tullut positiivinen rakentamispäätös ihan siellä sopparin umpeutumisen loppupuolella? Ihmeen pitkään ne asiaa vatkaa.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
899
Veli oli ottanut käyttöön Telian kuituliittymän.
Mihin siinä käytetään käyttäjätunnusta ja salasanaa?
Ajattelin, että olisko sähköpostiin, mutta viestin mukaan niitä tarvii laajakaistan käyttöön.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 263
Veli oli ottanut käyttöön Telian kuituliittymän.
Mihin siinä käytetään käyttäjätunnusta ja salasanaa?
Ajattelin, että olisko sähköpostiin, mutta viestin mukaan niitä tarvii laajakaistan käyttöön.
Oiskohan ne tunnukset Telia.fi -sivulta löytyvään Minun Telia -palveluun?
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
899
Tuleeko se valokuitu taloon/asuntoon? Ja miten se jaetaan koneille? Eli eihän se ole mikään valokuitu/xdsl -toteutus?
Laitekaapissa on kuitumuunnin ja siitä RJ45 johonki reitittimeen (Telian toimittama?) ja siitä näkyy lähtevän RJ45 sisäverkkoon.
1000/500 liittymä siihen oli myyty.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 263
Laitekaapissa on kuitumuunnin ja siitä RJ45 johonki reitittimeen (Telian toimittama?) ja siitä näkyy lähtevän RJ45 sisäverkkoon.
1000/500 liittymä siihen oli myyty.
OK. Sitten ei oo mitään käryä mihin niitä tarvii, paitsi ehkä siihen itse reitittimeen, jos se on Telian toimittama.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Veli oli ottanut käyttöön Telian kuituliittymän.
Mihin siinä käytetään käyttäjätunnusta ja salasanaa?
Ajattelin, että olisko sähköpostiin, mutta viestin mukaan niitä tarvii laajakaistan käyttöön.
Ne on Minun Teliaan. Siellä on henkilökohtaisia tunnuksia ja liittymäkohtaisia tunnuksia. Hlökohtaisilla näkee kaikki liittymät ja liittymäkohtaisilla vain kyseisen liittymän. Laajakaistatunnus on yleensä xxxxy-nn missä x sukunimi, y etunimi ja nn numero-kirjainyhdistelmä. Puhelinliittymien tunnuksena on puhelinnumero. Sitten vielä Telia TV -tunnukset on erikseen.
 
Ok. Liittymä kuulemma toimii ilman tunnuksiakin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Valokuitunen vai Täyskuitu ?
Täyskuidulla on järjestäin sen verran tiukat tarjoukset että aika tiheä ja runsas tilaaja kesittymä että niiden kannattaa lähteä puolenkilometrin haaraa vetämään. Ja vaikka sitovia tilauksia niin isomerkitys millainen alue, kuinka halpaa/kallista se haaran tekeminen on. Muutama liittymä kilometrin veto, puolentoista tonnin liittymämaksulla, vaatii helppoa ja halpaa vetoa.

Mutuillen valokuitusellta matalampi kynnys, mutuilen siitä mihin vedetty .
Tää oli myös täyskuitu kuten lainauksessani.

Joo siis tuo on siitä pääalueesta etelään 1 tie. Ajattelin kokeilla kepillä jäätä, ei tuo heppu puhelimessa edes kysellyt osoitetta tai mitään, sanoi vaan ettei tämmönen onnistu (kuten lainaamassani).
Tuossa alueessa on kyllä 2km länteen semmoinen 2,5km pisto etelään yhden tien kohdalla, voisivat tehdä toisen mokoman idempänä :)

1661240308329.png

Mutta joo, aluevinkki kuitenkin laiteltu.

Veli oli ottanut käyttöön Telian kuituliittymän.
Mihin siinä käytetään käyttäjätunnusta ja salasanaa?
Ajattelin, että olisko sähköpostiin, mutta viestin mukaan niitä tarvii laajakaistan käyttöön.
Hehe laajakaistan käyttöön tarvii tunnukset :) Joo oliko joku 3G alussa kun piti siihen yhdistyssoftaan laittaa internet ja joku default salasana. Sitten puhelinverkkoyhteyksissähän oli noita salasanoja myös kun modeemilla soitteli :) ja oisko isdn.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
899
Hehe laajakaistan käyttöön tarvii tunnukset :) Joo oliko joku 3G alussa kun piti siihen yhdistyssoftaan laittaa internet ja joku default salasana. Sitten puhelinverkkoyhteyksissähän oli noita salasanoja myös kun modeemilla soitteli :) ja oisko isdn.
Kyllähän ADSL liittymissäkin käytettiin PPPoE clienttia jossa oli käyttäjätunnus ja salasana... poistui itseltä käytöstä, kun Elisa osti verkon.
Valokuidun client softasta en koskaan ole kuullut ja tämä aiheutti ihmetystä, kunnes käyttäjä pääsi itse yhteyttä kokeilemaan ja tarkistaan sähköpostin jossa juurikin sanottiin, että ne tunnukset on toiseen Minun Telia tiliin.

Edit. PPPoE:ssahan oli se erikoisuus, että se ei ollut käyttöpaikkaan sidottu. Sai kaverillakin käydessä laittaa 1M yhteyden tilalle oman full raten.
Tätä kyllä varmasti myös käytettiin väärin jakamalla tunnareita kavereille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898

Ei tuo mitenkään erityisen yleistä silti ollut. Ainakaan suuret operaattorit ei käyttäneet 2000-luvun alussa yleisesti. Näin kun asennellut liittymiä joskus noihin aikoihin eri operaattoreille.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 837
Tulipa kuunneltia Täyskuidun Turun alueen webinaari. Kertoivat, että parhaiten tilauksia saaneiden alueiden rakentamispäätökset tehtäisiin jo (syys-?)lokakuussa. Jos on lähellä riittävää rajaa myyntiä jatketaan tarjouksen päättymisen 31.8 jälkeen jonkin aikaa. Viimeiset päätöksistä tehtäisin vuodenvaihteen paikkeilla eikä tarvitse vuotta odottaa ennen kuin tilaus peruuntuu. Saa nähdä miten aluepäivitykset hoidetaan, nyt kun myynti tapahtuu käytännössä kuntien koko alueella ja toteutuvat verkot koostuvat minimissään ~100 kiinteistöstä. Ehkä vain jatkavat tarjousta?

Valitettavasti tuntuu epätodennäköiseltä verkon rakentaminen, koska kohdennettua markkinointia ei ole juuri ollut. Lehdessä välillä mainos ja facessa tunki mainoksia. Ilmeisesti olisi pitänyt itse pyytää flyereitä jaettavaksi tms, ainakaan omaan laatikkoon ei ole mainoksia kuulunut. Ja yrittää mainostaa alueen ryhmissä. Vielä Turun sanomissa kirjoittivat negatiiviseen sävyyn, kun joku oli pettynyt valokuitusen tilauksen peruuntumiseen ja valitti, ettei tilaa täyskuidultakaan (en muista mistä kiristi).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 324
Valitettavasti tuntuu epätodennäköiseltä verkon rakentaminen, koska kohdennettua markkinointia ei ole juuri ollut. Lehdessä välillä mainos ja facessa tunki mainoksia. Ilmeisesti olisi pitänyt itse pyytää flyereitä jaettavaksi tms, ainakaan omaan laatikkoon ei ole mainoksia
Jos heillä olisi edes geneeriset PDF:t mitä voisi tulostaa ja jakaa olisi hyvä, mutta sähköpostilla noiden pyytäminen ei ainakaan onnistu kun sieltä ei mitään ikinä vastata.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Kolme viikkoa sitten kävivät ukot liittämässä tonttipiuhan runkoon ja samalla puhalsivat kuidut kytkentäkaappiin asti. Kovasti valokuitusen jannu lupaili, että luultavasti heti siitä seuraavalla viikolla joku tulee vetäisemään asennuksen loppuun ja yhteys on käytössä, mutta eipä ole kuulunut. Pitääköhän tässä alkaa taas soittelemaan, nimittäin yksikään edellisistä työvaiheista ei edennyt, ennen kuin aloin soittelemaan perään, että mikä maksaa...

Ei tässä muuten mitään, mutta vituttaa kykkiä täällä konttorilla kun ei tuossa uudessa asunnossa ole nettiä tällä hetkellä ollenkaan prkl. :D
Valokuitusen sivujen mukaan minun kuituasennustani suunnitellaan vieläkin, vaikka tosiasiassa kuidut puhallettiin kaappiin asti jo lähemmäs kuukausi sitten. Olen tuon jälkeen kahdesti soittanut Valokuituselle, he pesevät kätensä hommasta täysin. Ekalla kerralla eivät jostain syystä saaneet yhdistettyä puheluani Eltelille suoraan, joten jättivät soittopyynnön. Siihen ei kuitenkaan kukaan jaksanut viikkoon vastata, joten soitin uudestaan ja pääsin vihdoin Valokuitusen kautta Eltelille läpi. Siellä taas ukko ei tiennyt mistään mitään ja sanoi laittavansa työnjohdolle soittopyynnön. Sitä odotellessa...

Oikeasti kyllä vituttaa, kun hetken näytti siltä, että homma lähtee oikeasti etenemään ja saadaan kunnialla maaliin, mutta nyt onkin taas mennyt aivan vitun neppailuksi.

Aikajana tähän mennessä ollut siis tämä:

27.5. kuidun tilaus (Itä-Vantaa, alueen runko on rakennettu jo aikapäiviä stiten)
27.5-11.7. mitään ei tapahdu, joten soitan vihdoin Valokuituselle. Sanovat, että bitti on luultavasti syyskuussa käytössä
20.7. suunnittelija käy kämpillä, katsottiin mihin bitti menee
26.7. suunnittelija käy uudestaan, vetää talon sisäpuoleisen osuuden ja jätti minulle mikrokanavaputken pihaan kaivettavaksi
29.7. soitin runkoliitännän tekijöille, jotka sattuivat olemaan juuri kulmilla, tulivat saman tien vetämään tonttiliittymän runkoon ja samalla puhalsivat kuidut perille kaappiin. Tässä vaiheessa kovasti vielä lupailtiin että heti seuraavalla viikolla varmaan joku tulee asentamaan kuitupäätteen ja liittymän saa käyttöön
29.7 -> mitään ei ole tapahtunut

Tarinan opetus: kuidussa kestää aina ja vitusti, vaikka olisi itse aktiivinen ja alueella olisi jo verkko rakennettu. Tällä hetkellä näyttää, että alkuperäinen arvio syyskuusta toteutuu... jos sekään.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Valitettavasti tuntuu epätodennäköiseltä verkon rakentaminen, koska kohdennettua markkinointia ei ole juuri ollut. Lehdessä välillä mainos ja facessa tunki mainoksia. Ilmeisesti olisi pitänyt itse pyytää flyereitä jaettavaksi tms, ainakaan omaan laatikkoon ei ole mainoksia kuulunut.
Meille tuli ihan kirjepumaska postilaatikkoon, mukana mainosmateriaali sekä sopimuspohja tilausta varten. Lisäksi useampaan kertaan tullut mainokset vastaan facessa ja muualla sanomalla ”rakennamme verkkoa alueellasi”, joten kyllä ne jotain täällä on mainostaneet.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Kyllähän ADSL liittymissäkin käytettiin PPPoE clienttia jossa oli käyttäjätunnus ja salasana... poistui itseltä käytöstä, kun Elisa osti verkon.
Valokuidun client softasta en koskaan ole kuullut ja tämä aiheutti ihmetystä, kunnes käyttäjä pääsi itse yhteyttä kokeilemaan ja tarkistaan sähköpostin jossa juurikin sanottiin, että ne tunnukset on toiseen Minun Telia tiliin.

Edit. PPPoE:ssahan oli se erikoisuus, että se ei ollut käyttöpaikkaan sidottu. Sai kaverillakin käydessä laittaa 1M yhteyden tilalle oman full raten.
Tätä kyllä varmasti myös käytettiin väärin jakamalla tunnareita kavereille.
Joo oiskohan itellä ollu ihan ekassa ADSL myös tällainen..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 324
Meille tuli ihan kirjepumaska postilaatikkoon, mukana mainosmateriaali sekä sopimuspohja tilausta varten. Lisäksi useampaan kertaan tullut mainokset vastaan facessa ja muualla sanomalla ”rakennamme verkkoa alueellasi”, joten kyllä ne jotain täällä on mainostaneet.
Pyysin kyllä materiaaleja mailiin tilauksen ohessa, mutta jälkeenpäin huomasin etteivät he saaneet sähköpostiosoitettani oikein ja Cinian aspan kautta se korjattiin. Myöhemmät yhteydenotot eivät ole poikineet hedelmää.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
508
Valokuitusen myyjiä käväisi. Katsotaan millaista ehdotusta sieltä sähköpostiin tulee, ilmeisesti 6,9€/kk tai 1000€ aloitusmaksulla heidän verkkoon. Ei tarvitsisi pihatieltä kuin muutama metri vetää meille asti, jolloin olisi OneFiberia siistimpi ratkaisu.
Tänään tehdään paperit Valokuitusen kanssa. Turha sitä enää on jahkailla, ompahan sitten kuitu talossa ja rakennus vielä tämän kauden aikana.

6,9€/kk * 60kk määräaikainen vuokraus = 414€
60kk jälkeen lunastus, että liittymän saa itselle = 990€
Yhteensä siis 1414€ plus toki liittymä valinnan mukaan.

Kertamaksu heti olisi 1990€, eli tuo vuokraus+lunastus jää halvemmaksi.

Onefiberin runkoa alueella kovin vedetään, mutta sen tilauksen peruin koska ei meille rakennettu JA sopimuksen "ennallistamiskulut" on kaikki minun kontolla. Talosta siis n. 10m päässä on haara, josta meneev vastakkaiseen taloon.

Muita toimijoita ei meidän alueella ole näkynyt markkinoimassa.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
Tarinan opetus: kuidussa kestää aina ja vitusti, vaikka olisi itse aktiivinen ja alueella olisi jo verkko rakennettu. Tällä hetkellä näyttää, että alkuperäinen arvio syyskuusta toteutuu... jos sekään.
Kuidun vetäjät on ihan eri porukka kuin se joka tekee hitsaukset ja näiden kahden välillä voi olla monta kuukautta eroa. Ihan normal.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
573
Tulipa kuunneltia Täyskuidun Turun alueen webinaari. Kertoivat, että parhaiten tilauksia saaneiden alueiden rakentamispäätökset tehtäisiin jo (syys-?)lokakuussa. Jos on lähellä riittävää rajaa myyntiä jatketaan tarjouksen päättymisen 31.8 jälkeen jonkin aikaa. Viimeiset päätöksistä tehtäisin vuodenvaihteen paikkeilla eikä tarvitse vuotta odottaa ennen kuin tilaus peruuntuu. Saa nähdä miten aluepäivitykset hoidetaan, nyt kun myynti tapahtuu käytännössä kuntien koko alueella ja toteutuvat verkot koostuvat minimissään ~100 kiinteistöstä. Ehkä vain jatkavat tarjousta?

Valitettavasti tuntuu epätodennäköiseltä verkon rakentaminen, koska kohdennettua markkinointia ei ole juuri ollut. Lehdessä välillä mainos ja facessa tunki mainoksia. Ilmeisesti olisi pitänyt itse pyytää flyereitä jaettavaksi tms, ainakaan omaan laatikkoon ei ole mainoksia kuulunut. Ja yrittää mainostaa alueen ryhmissä. Vielä Turun sanomissa kirjoittivat negatiiviseen sävyyn, kun joku oli pettynyt valokuitusen tilauksen peruuntumiseen ja valitti, ettei tilaa täyskuidultakaan (en muista mistä kiristi).
Samaa mainostivat Oulun seudulla, että rakentamispäätös tehtäisiin parin kuukauden sisään siitä kun tarjousaika umpeutuu, joka on 31.8.

Webinaarissa mainostivat tosiaan että halpa hinta perustuu nopeaan toimintaan ja puskamarkkinointiin. Pikkuisen olen koittanut tarjousta mainostaa lähiympäristössä.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 505
Vielä Turun sanomissa kirjoittivat negatiiviseen sävyyn, kun joku oli pettynyt valokuitusen tilauksen peruuntumiseen ja valitti, ettei tilaa täyskuidultakaan (en muista mistä kiristi).
Onpas ollut outo kaveri?
Jos ei saa maitopurkkia yhdestä marketista, niin ei lähde katsomaan saisiko sitä toisesta marketista...
 
Liittynyt
03.01.2022
Viestejä
31
Ei... jos eivät sitte ole tehneet toista tiliä sinne tilauksen yhteydessä.
Minulla ei ollut mitään liittymiä Telialla ja nyt viikonloppuna kun otin kuituliittymän Telialta (Valokuitusen verkko) tuli vastaavalla tavalla tekstiviesti ja salasaa - ja kyllä ne nimenomaan tuonne Minun Telia -palveluun toimivat.
 
Liittynyt
03.01.2022
Viestejä
31
Aikajana tähän mennessä ollut siis tämä:

27.5. kuidun tilaus (Itä-Vantaa, alueen runko on rakennettu jo aikapäiviä stiten)
29.7 -> mitään ei ole tapahtunut

Tarinan opetus: kuidussa kestää aina ja vitusti, vaikka olisi itse aktiivinen ja alueella olisi jo verkko rakennettu. Tällä hetkellä näyttää, että alkuperäinen arvio syyskuusta toteutuu... jos sekään.
Minulla aikajanani Valokuitusen kanssa oli suunnilleen näin:
18.10. tein liittymissopimuksen kalliilla hinnalla (2490 euroa).
19.11. olivat alentaneet hintaa markkinnoinnissa alueen lopuille tilaajille, joten tekivät minunkin kanssani uuden sopimuksen halvemmalla hinnalla (990 euroa)
20.12 Alueen rakentaminen varmistuu (tuli sähköposti-info, jonka varmistin asiakaspalvelusta, koska Omat Sivut väitti toisin)
<kevät odotellaan roudan sulamista>
<kesäkuussa aletaan runkoa kaivamaan>
<kesäkuun lopulla on tonttiliittymä kaivettu ja mikroputki sisällä saakka, heinäkuun puolessa välissä puhalletaan kuitu putkeen, heinäkuun lopulla päätelaitteiden asennus>
<elokuussa odotellaan parisen viikkoa, että saavat katukaappiin puuttuvan laitteen ja siitä kun päätelaitteessa syttyi WAN-valo palamaan, meni vielä viikon verran "kytkentöjä odotellessa">
19.8. tekstiviesti piippasi - voit tilata valokuituliittymän (mutta Telian palvelu näytti koko illan ainoastaan 5G:tä olevan saatavilla)
209.8. Telian palvelusta pystyi viimein tilaamaan valokuituliittymän, joka kytkeytyikin sitten tunnissa ja liittymä alkoi toimia.

Valokuitu toimii moitteetta, mutta Valokuitusen Omat Sivut -seuranta ei ole vieläkään edennyt "Alueen rakentaminen varmistuu" -vaiheeseen, vaikka tuo siis varmistui jo noin 9 kuukautta sitten.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
899
Minulla ei ollut mitään liittymiä Telialla ja nyt viikonloppuna kun otin kuituliittymän Telialta (Valokuitusen verkko) tuli vastaavalla tavalla tekstiviesti ja salasaa - ja kyllä ne nimenomaan tuonne Minun Telia -palveluun toimivat.
Toki. Telialla on näköjään outo käytäntö tehdä erikseen tilit puhelin- ja laajakaistaliittymiin.
Onko ne sitte eriytetty liiketoiminnassa ja helpommin näin seurattavissa.... voi olla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Toki. Telialla on näköjään outo käytäntö tehdä erikseen tilit puhelin- ja laajakaistaliittymiin.
Onko ne sitte eriytetty liiketoiminnassa ja helpommin näin seurattavissa.... voi olla.
Vanhoja peruja. Ennen jokaiselle liittymälle oli omat tunnuksensa, kunnes viime vuosikymmenellä toivat mahdollisuuden kirjautua pankkitunnuksilla ja tuoda kaikki omat liittymät saman tunnuksen alle näin halutessaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
Tänään tehdään paperit Valokuitusen kanssa. Turha sitä enää on jahkailla, ompahan sitten kuitu talossa ja rakennus vielä tämän kauden aikana.

6,9€/kk * 60kk määräaikainen vuokraus = 414€
60kk jälkeen lunastus, että liittymän saa itselle = 990€
Yhteensä siis 1414€ plus toki liittymä valinnan mukaan.

Kertamaksu heti olisi 1990€, eli tuo vuokraus+lunastus jää halvemmaksi.

Onefiberin runkoa alueella kovin vedetään, mutta sen tilauksen peruin koska ei meille rakennettu JA sopimuksen "ennallistamiskulut" on kaikki minun kontolla. Talosta siis n. 10m päässä on haara, josta meneev vastakkaiseen taloon.

Muita toimijoita ei meidän alueella ole näkynyt markkinoimassa.
Onko noilla joka alueelle erilainen hinnoittelu? Kun täällä vuokra + lunastus on kalliimpi kuin kertamaksu, 1700e vs 1500e.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Täällä Itä-Vantaalla olisi ollut halvempi vuokrata ja sitten lunastaa, mutta lunastin silti suoraan, koska ehdoissa lukee aika suoraan että lunastushinta saattaa muuttua koska tahansa ja halusin vaan saada homman saman tien hoidettua.
 
Liittynyt
23.01.2019
Viestejä
368
Ei tuossa artikkelissa mitään varsinaisesti uutta ollut, mutta se selvisi että nuo paikalliset ns. kyläkuidut yms. on helvetin kalliita.

Ei mainintaa onko symmetrinen vai mikä mutta satanen liittymä parilla paikallisella on melkein sen 50e/kk, rakentaminen parin tonnin luokkaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Kouvolan sanomissa artikkeli alueen verkon rakennuksesta ja hintavertailu toimittajien välillä, on vaan piru maksumuurin takana :poop:

Tässäpä tämä artikkeli. Saa poistaa jos tulee sanomista, mutta tuskin kukaan lehteä yhden artikkelin takia tilaa. Itä-Savon tilaus itsellä ja siihen kuuluu myös Kouvolan Sanomat.

Valokuituverkon rakentaminen ja markkinointi käy vilkkaana Kouvolassa.

Alueella on useampi toimija, joista osa parhaillaan rakentaa verkkoa ja osa on aloittanut markkinoinnin rakentamisen aloittamiseksi.

Valkealalainen Markus Veijalainen on yksi valokuituverkkoon liittyvistä. Hän sai viime joulukuussa postilaatikkoon kirjeen helsinkiläiseltä Täyskuidulta.

Täyskuitu veloittaa kuituliittymän rakentamisesta nolla euroa. Liittymän avausmaksu on 150 euroa. Päälle tulee vielä kuukausittainen maksu laajakaistapalvelusta.

– Tartuin heti asiaan, koska se oli ajankohtainen valinta itsellä. Nykyinen nettiyhteys tulee vanhan puhelinkaapelin kautta. Se ei ole enää pitkään kovin toimintavarma, Veijalainen kertoo.

Kuukaudet kuluivat ja Veijalainen ehti jo tuskailla, ettei verkon rakentamista aloitetakaan. Nyt työt ovat kuitenkin käynnissä kotikadulla.

Kouvolassa on paljon kysyntää
Valokuituverkkoa rakentavien yritysten mukaan Kouvolassa on runsaasti kysyntää nopeille yhteyksille.

– Kysynnästä on voinut helposti päätellä sen, että Kouvolassa on yksi Suomen huonoimmista valokuitusaatavuuksista, sanoo Täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna.

Viime kesänä Täyskuitu rakensi valokuituverkkoa Myllykoskella, ja nyt työt ovat käynnissä Valkealassa. Muita julkisia rakentamispäätöksiä Kouvolassa yhtiöllä ei tällä hetkellä ole.

Yhtiöt vaativat yleensä riittävää määrää ennakkotilauksia ennen rakentamispäätöstä. Täyskuidulla edellytys on, että noin neljännes alueen kotitalouksista tilaa liittymän. Tavoitteet ovat menneet Kouvolassa Linnan sanoin "kirkkaasti yli". Yhtiön pitäisi nyt Linnan mukaan päättää, missä rakentaminen seuraavaksi aloitetaan.

Kuituliittymän hinta vaihtelee
Kouvolalaisen Datasafe oy:n valokuituverkko kulkee yrityksen mukaan tällä hetkellä yli 10 000 kiinteistön ohi. Kouvolan Kuitu -markkinointinimeä käyttävällä yhtiöllä on toimitusjohtaja Mika Rikkilän mukaan satoja asiakkaita.

Datasafe rakentaa verkkoa parhaillaan useilla alueilla muun muassa Kouvolan keskustassa, Kuusankoskella ja Voikkaalla.

Rikkilä kertoo, että Kouvolan Kuitu on pyrkinyt vastaamaan kysyntään rakentamalla valokuitua myös alueille, jotka ovat taloudellisesti haastavia. Käytännössä se tarkoittaa aluetta, jossa on vähän potentiaalisia asiakkaita suhteessa alueen kokoon.

– Haluamme palvella asiakkaita. Esimerkiksi Voikkaalla on melko vähän kiinteistöjä.

Rikkilän mukaan Kouvolan Kuidun kuituliittymän myyntihinta on vaihdellut markkina- ja kilpailutilanteen mukaan 0–2 500 euron välillä.

– 2 500 euroa ei edes kata rakentamiskustannuksia. Sen takia ei ole aina mahdollista päästä alhaisempaan hintaan.

Asiakas sitoutuu vuoden ennakkosopimukseen
Myös helsinkiläinen Valokuitunen on käynnistänyt myynnin Kouvolassa.

Valokuitunen edellyttää, että 200 kotitaloudesta joka viides tilaa liittymän, jotta se lähtee rakentamaan verkkoa. Ennakkosopimuksessa asiakas sitoutuu vuodeksi odottamaan päätöstä. Sitoumuksella pyritään toimitusjohtaja Heikki Kauniston mukaan välttämään se, että kotitalouksien sopimuksia ehtii vanhentua kun uusia solmitaan.

– Se johtaisi luuppiin, emmekä saisi ikinä päätöstä aikaiseksi.

Valokuidun suosion uskotaan kasvavan
Lisääntynyt kilpailu on vaikuttanut myös Kymijoen Kyläkuitu -osuuskunnan suunnitelmiin.

Osuuskunnalla on käynnissä ely-keskuksen tukema hanke Kouvolassa Kymijoen länsipuolella Korialta Anjalaan ulottuvalla alueella. Toimitusjohtaja Ari Ripatin mukaan hanke ei todennäköisesti toteudu, sillä tilaajia ei ole riittävästi.

Ripatti sanoo suunnitelmien kaatumiselle olevan kolme syytä: koronapandemian aiheuttama taloudellinen epävarmuus, parantuneet mobiiliverkot ja lisääntynyt tarjonta sekä hintakilpailu.

Kymijoen Kyläkuitu veloittaa kuituliittymän rakentamisesta noin 2 000 euroa.

– Asiakkaat alkavat totta kai miettiä, että ehkä hekin saavat tänne nollalla eurolla liittymän. He ovat ruvenneet perumaan meidän kanssa tehtyjä sopimuksia.

Täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna perustelee ilmaista valokuituliittymää investoinnin pitkäaikaisuudella. Hän sanoo, että valokuituverkko on sadan vuoden investointi, jonka käyttö lisääntyy koko ajan. Samalla tulee lisää palvelutarpeita.

– Rakentaminen maksetaan sillä, että verkon käyttöaste saadaan korkeaksi. Uskomme, että 10–15 vuoden päästä yhdeksän kymmenestä kotitaloudesta käyttää valokuituyhteyttä.

Myös maaseudulla on kysyntää
Kymijoen Kyläkuitu on rakentanut valokuituverkkoa maaseudulla ja haja-asutusalueilla reilun kymmenen vuoden ajan. Ely-keskus on rahoittanut kustannuksista kolmasosan. Kolmasosa kustannuksista on katettu asiakasmaksuilla ja lopun osuuskunta on ottanut velkaa.

Kyläkuitu ei lähtökohtaisesti kilpaile muiden yhtiöiden kanssa, sillä muut rakentavat valokuituverkkoa taajamissa.

Toimitusjohtaja Ari Ripatti katsoo, että osuuskunnalla voisi nyt olla hyvä hetki pitää taukoa uusien alueiden rakentamisessa. Hän kuitenkin toivoisi avustusta aiempien alueiden jälkirakentamishankkeisiin, sillä uusia liittymien tilaajia on ilmaantunut verkon rakentamisen jälkeen.

– Kiinteistöt ovat vaihtaneet omistajaa ja on tullut sukupolvenvaihdoksia. Nuoret ihmiset ovat ottaneet tilat haltuun, ja nyt olisi tarvetta valokuidulle.

Ripatti kertoo käyvänsä tällä viikolla keskusteluja arviolta viiden kotitalouden kanssa valokuidun rakentamisesta ja sen kustannuksista. Tavallisesti toteutukseen asti etenee vain murto-osa, sillä hinta voi olla tuhansia euroja. Kun valokuitu rakennetaan hankeajan jälkeen, kotitalous joutuu maksamaan itse kaikki rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Kallein Kyläkuidun rakentama liittymä on Ripatin mukaan maksanut 12 000 euroa.

– Vaikka liittymä tarvitaan, moni miettii, että en ihan noin paljon tarvitse sitä.

BLC Telecom ei laajenna Kouvolaan
Savonlinnalainen BLC Telecom rakentaa parhaillaan valokuituverkkoa Kausalassa.

Liiketoimintajohtaja Marko Jokelan mukaan yhtiön tavoitteena on ottaa käyttöön tämän vuoden aikana satoja asiakasliittymiä. Ensimmäiset asiakkaat kytketään verkkoon lähiviikkoina.

– Kausalassa tilanne on suhteellisen rauhallinen. Emme ole törmänneet kilpailijoihin, Jokela kertoo.

BLC Telecom veloittaa Kausalassa asiakkailta kuituliittymän rakentamisesta nolla euroa. Liittymän avausmaksu on 160 euroa, ja kotiin asennettavan päätelaitteen hinta 159 euroa.

Yhtiön suunnitelmissa ei ole laajentaa Kouvolaan.

– Tiedämme, että siellä on tällä hetkellä aika monta toimijaa. Keskitymme muihin alueisiin, joissa olemme aloittaneet myynnin tämän vuoden puolella, Jokela toteaa.

Yhtiöiden välillä on isoja eroja
Täyskuitu
Täyskuitu veloittaa kuituliittymän rakentamisesta nolla euroa. Liittymän avausmaksu on 150 euroa.
Nettipalvelun verkkoyhteysoperaattorina toimii Cinia. Täyskuidun tarjouksessa esimerkiksi 100 megabittiä sekunnissa siirtävä yhteys maksaa 29,90 euroa kuussa ensimmäisen kuuden kuukauden ajan. Sen jälkeen yhteys maksaa 39,90 euroa.
Kouvolan Kuitu
Kouvolan Kuidulla kuituliittymän rakentaminen maksaa verkkosivuston mukaan 2 500 euroa. Yhtiön mukaan liittymähinta on kuitenkin käytännössä vaihdellut 0–2 500 euron välillä.
Sadan megan nettiyhteys maksaa Kouvolan Kuidulla 46 euroa kuussa. Sopimusaika on 36 kuukautta.
Valokuitunen
Valokuitunen myy kuituliittymän rakentamista kuukausimaksulla ja kertamaksulla. Kuukausimaksulla liittymän hinta on 19,90 euroa, minkä päälle tulee 490 euron asennusmaksu. Kertamaksulla kuituliittymän hinta on 2 390 euroa.
Valokuitusella on neljä eri palveluntarjoajaa, joilta voi ostaa laajakaistan valokuituverkkoon liittymisen jälkeen. Esimerkiksi Telia tarjoaa sadan megan yhteyttä 29,90 euron kuukausihinnalla ja Lounea 50 megan yhteyttä 33,90 euron kuukausihinnalla. Palvelujen sisällöt vaihtelevat.
Kymijoen Kyläkuitu
Kuituliittymän rakentaminen hankeaikana maksaa 1 990 euroa. Hankeajan jälkeen kuituliittymä maksaa 1 990 euroa ja lisäksi 11 euroa metriltä.
Kyläkuidulla sadan megan nettiyhteys maksaa 47,70 euroa kuussa. Hinta sisältää Kyläkuidun verkkomaksun 30,00 euroa kuussa.
Yhtiöiden hinnat voivat vaihdella esimerkiksi kampanjoiden vuoksi. Myös sopimusajat vaihtelevat yhtiöittäin. Tavallisesti hinnat ovat korkeampia silloin, kun asiakas ottaa kuituliittymän myöhemmin verkon rakentamisen jälkeen.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa vinkit liittymän valintaan
Valokuituyhteys rakentuu kahdesta osasta. Kotiin vedettävän valokuitukaapelin lisäksi tarvitaan varsinainen laajakaistapalvelu.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston erityisasiantuntija Joonas Norr kehottaa kuluttajaa kiinnittämään huomiota muutamaan asiaan valokuituverkkoon liittymistä miettiessään.
Norrin mukaan keskeisintä on perehtyä rauhassa sopimusehtoihin eikä tehdä tilausta suinpäin. Erityisen tärkeää olisi selvittää etukäteen rakentamishankkeen aikataulu ja tieto siitä, missä vaiheessa yritys lupaa tehdä sitovan päätöksen liittymän rakentamisesta. Yhtiöt voivat edellyttää ennakkotilauksissa esimerkiksi vuoden sitoumusta.
– Kun tämän aikataulun selvittää rauhassa etukäteen ja katsoo sopimusehdot, voi välttyä ikäviltä yllätyksiltä hankkeen etenemisen ja aikataulun suhteen myöhemmin.
Lisäksi olisi tärkeää ymmärtää sopimuksen määräaikaisuuden merkitys. Määräaikaisesta sopimuksesta voi olla vaikea päästä irti sopimuskauden aikana, jos sopimuksen haluaakin perua.
– Kannattaa katsoa sopimusehdoista, millaisia mahdollisia purkumaksuja on määritelty.
Purkumaksujen suuruus voi vaihdella sen mukaan, missä vaiheessa sopimuskautta kuluttaja haluaa purkaa sopimuksen.
Kuituliittymän rakentamisen hinnan- ja sopimusehtojen lisäksi kannattaa perehtyä siihen, mihin hintaan ja millaisilla ehdoilla liittymään tarjotaan varsinaista laajakaistapalvelua.
Osa yrityksistä tarjoaa mahdollisuutta kilpailuttaa laajakaistapalvelu eri operaattoreiden kesken. Osalla yrityksistä laajakaistapalvelua tarjoaa vain yksi operaattori, joka tavallisesti on sama yritys joka rakentaa valokuituliittymän.
– Liittymän rakentamisosuutta saatetaan myydä tosi halvalla, mutta usein se tarkoittaa, että kuluttaja sitoutuu pitkään määräaikaiseen laajakaistasopimukseen.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 826
Elisa on kyllä pieniin osiin pilkkonut kuituhankkeensa urakoinnin. Työryhmä nro 1 aurasi putken tontille. Ryhmä 2 kaivoi runkoputkituksen ja yhdisti tämän putken runkoon. Ryhmä 3 puhalsi kuidun putkeen. Tänään kävi paikalla ryhmä nro 4 joka päätti kuidun kivijalkaan asentamaansa rasiaan.

Odotellaan vielä sitten työryhmää nro 5 joka tuo kuidun kämpän sisäpuolelle. Saakohan se ryhmä jo homman pakettiin vai vetävätkö vain kuidun läpi seinästä ja ryhmä 6 tulee asentamaan sen jälkeen kuitupäätteen? :D
 
Liittynyt
21.07.2020
Viestejä
449
Onko noilla joka alueelle erilainen hinnoittelu? Kun täällä vuokra + lunastus on kalliimpi kuin kertamaksu, 1700e vs 1500e.
ilmeisesti kun täällä 6,90€/kk 60kk.ta jonka jälkeen voi lunastaa 990€ hinnalla omaksi tai ostaa samantien 990€ omaksu jonka voi maksaa 3 erässä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 348
ilmeisesti kun täällä 6,90€/kk 60kk.ta jonka jälkeen voi lunastaa 990€ hinnalla omaksi tai 9ostaa samantie 990€ omaksu jonka voi maksaa 3 erässä
Hinnoittelu on kyllä erikoinen jos toinen saa saman tuotteen 30% halvemmalla. Jää kyllä ottamatta...
 
Liittynyt
21.07.2020
Viestejä
449
Hinnoittelu on kyllä erikoinen jos toinen saa saman tuotteen 30% halvemmalla. Jää kyllä ottamatta...
Joo tuo on aika erikoinen. Oisko tuossa sitten että noissa missä halvempi hinta pitää myös taloja tulla useampi mukaan. Itsellä juuri talokaupat menossa niin kyselin että onko paljon tullut ennakkotilauksia siellä päin niin mainitsi vain että yllättävän paljon.. Todellisuus voi olla sit toki toinen :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Yllättävän hyvä juttu TM:ssä, ei maksumuurin takana:

Lähinnä itsellä pisti silmään, ettei "taloyhtiöiden ktv- ja ethernet-kaapeleilla pääse täyteen nopeuteen". No joo, ei pääse yli gigan nopeuteen, varmaan puhelinkaapeleita tarkoittivat.
 
Liittynyt
08.05.2020
Viestejä
166
Meillä Valokuitunen jatkoi ennakkotilauskampanjaa viikolla. Kummallista että jatketaan noin lyhyt aika, liekö alue kovinkin lähellä kynnystä ja halutaan tiristää ne viimeiset jotta hanke toteutuisi.
Toisaalta ihmettelen ettei kumpikaan toimija ole jalkauttanut myyjiä soittelemaan ovikelloja.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
569
Onko Täyskuidulla ihan normaali ilmainen 14vrk etämyynnin peruuttamisoikeus olemassa kaikissa tapauksissa? Eli vaikka tuon 14 päivän aikana tehtäisiin myönteinen rakentamispäätös.

Meidän alueella kun menee noiden tarjousaika umpeen parin päivän päästä ja Onefiberilla, jolta mieluummin kuidun ottaisin on edelleen pohdinnat rakentamisesta menossa.
Nämä saivat nyt siis tarjouksensa kulkemaan melkolailla käsikädessä ja tekevät nähtävästi rakentamispäätöksetkin juuri samoihin aikoihin:facepalm:
Hyvin todennäköistä toki on, että tilausten jakautumisen takia kumpikaan ei tule verkkoa rakentamaan, mutta ei nyt ihan viitsi riskiä ottaa. Tilaamalla saisi Täyskuidullekkin yhden ennakkotilaajan lisää ja Onefiberille pari viikkoa lisää aikaa ilmoittaa päätöksensä.

Miksi ennakkotilaus on sitova?
Rakentamispäätöstä ei voida tehdä ilman varmaa tietoa tilaajamäärästä.

5. Tilauksen muutos tai peruuttaminen
Mahdollisissa tilauksen muutosasioissa asiakkaan tulee ottaa yhteyttä Adola
Oy:n asiakaspalveluun.
Kuluttaja-asiakkaalla on oikeus peruuttaa etämyynnissä tehty tilaus
veloituksetta 14 vuorokauden sisällä tilausvahvistuksen vastaanottamisesta.

Kuluttaja-asiakkaalla on lisäksi oikeus peruuttaa tehty tilaus veloituksetta, jos
Adola Oy ei ole 12 kuukauden kuluessa tilausvahvistuksen vastaanottamisesta
julkistanut rakentamispäätöstä. Adola Oy sitoutuu aloittamaan verkon
rakentamistoimenpiteet 12 kuukauden sisällä rakentamispäätöksestä.
Adola Oy:llä on lisäksi oikeus purkaa sopimus, mikäli se päätyy olemaan
rakentamatta tietoliikenneverkkoa esimerkiksi alueen liian vähäisen
tilausmäärän takia. Kuluttaja-asiakkaan tilaus peruuntuu tällöin
automaattisesti veloituksetta, ja asiakasta tiedotetaan tilauksen
peruuntumisesta sähköpostitse.
Jos kuluttaja-asiakas haluaa perua tilauksen ennen kuin julkinen
rakentamispäätös on tehty ja tilausvahvistuksen vastaanottamisesta ei ole
kulunut 12 kuukautta, peruuttamisesta veloitetaan tilauksen käsittelymaksu
186 €. Julkisen rakentamispäätöksen jälkeen peruuttamisesta veloitetaan
valokuidun liittymismaksu 2490 €.

Jos tilaus peruutetaan asennuksen aikana, veloitamme kuluttaja-asiakkaalta
valokuidun liittymismaksun 2490 € ja sopimus purkautuu.
Peruuttamisoikeutta ei kuitenkaan ole enää sen jälkeen, kun asennus on
suoritettu, vaan kuluttaja-asiakkaan sopimus astuu voimaan sovitusti.
Mikäli tilausvahvistuksessa ilmoitettu hinta muuttuu, lasketaan peruutusaika
siitä, kun kuluttaja-asiakas on saanut tiedon muuttuneesta hinnasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
56
Valokuitusella on sopparin tekemisestä 12kk aikaa tehdä rakentamispäätös. Eli jos sulla on noin lähellä sen sopparin raukeaminen, niin tilanne varmaan korjaantuu ihan näillä näppäimillä. Jos ennen 12kk haluat irti siitä, hatusta muistan että olis jotain 470€ kustannus.
Itsekin odottelen rakentaa ne nyt vai ei, yli puoli vuotta mennyt… Onko kellään tullut positiivinen rakentamispäätös ihan siellä sopparin umpeutumisen loppupuolella? Ihmeen pitkään ne asiaa vatkaa.
Naapuri kertoi, että nyt olis tulossa Kuituset asentamaan asuntoihin härpäkkeet ja noin vuosi sitten kyselivät halukkuutta(Hki,Kumpula). Mitään ei ole ulkona vielä kaivettu.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Onko Täyskuidulla ihan normaali ilmainen 14vrk etämyynnin peruuttamisoikeus olemassa kaikissa tapauksissa? Eli vaikka tuon 14 päivän aikana tehtäisiin myönteinen rakentamispäätös.
Kyllä niillä on koska kuluttajansuojalaki velvoittaa.
Käytännössä tuosta voidaan luistaa vain siten, että asiakkaalle toimitetaan tilattu palvelu välittömästi tilauksen jälkeen ja asiakas on nimenomaisesti suostunut luopumaan perumisoikeudestaan, esimerkkitapauksena nyt vaikka tilaat verkkolehden tai striimauspalvelun joka tulee välittömästi tilaushetkellä käyttöön.

Tuossa lainaamassasi tekstissähän se lukee heti ensimmäisenä, sen perässä olevat kappaleet koskee kuluttajalla olevia lisäoikeuksia tämän 14 vrk perumisoikeuden lisäksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 334
Viestejä
4 157 520
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom