Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Itse asiassa perusnopeus on 50, mutta meillä oli sata. Eikä kukaan maksanut siitä vaan se oli vastikkeessa.
Nyt hinta sis ilmaantui erikseen jokaiselle, ja nopeus puolittuu. Nyt tuo soppari kannatta tietenkin purkaa kokonaan, jotta pääsee samaan hintaan mitä oli aiemmin, eli ei mitään. Säästyy investoinniltakin koska nosto siitä sadasta siihen 500 olisi vaatinut uuden modeemin. Minulle tästä ei ole mitään haittaa, mutta hiukan hävettää kun koko talo nyt kärsii kun olin "aktiivinen".
Kyllä sen kaikki on aiemminkin maksanut siellä vastikkeen osana. Mekin tehtiin juuri päätös, että taloyhtiönetti siirtyy hoitovastikkeesta omaksi perusmaksukseen, jolloin jokainen maksaa saman hinnan asunnon koosta riippumatta. Eli periaatteessa 5,70€/kk nousee vastike per huoneisto, tosin nostetaan samalla myös hoitovastiketta 20snt tulevan maalämpöremontin varalta.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 706
Pistin nyt uuden kyselyn sinne palveluntarjoajalle, että kun nämä ovat nyt sitten asiakas/asuntokohtaisia niin onko osuussopimuksen purulla joku irtisanomisaika... katsotaan...
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 706
Kyllä sen kaikki on aiemminkin maksanut siellä vastikkeen osana. Mekin tehtiin juuri päätös, että taloyhtiönetti siirtyy hoitovastikkeesta omaksi perusmaksukseen, jolloin jokainen maksaa saman hinnan asunnon koosta riippumatta.
Joo, se että se oli vastikkeessa, oli tavallaan epäreilua niitä kohtaan jotka eivät nettiä käytä. Vaikka vastike ei noussutkaan kuidun tullessa.
Toisaalta, tuskin koko valokuitua olisi tullutkaan jos vain ne jotka sitä halusivat olisivat maksaneet.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 542
haha. Meidän taloyhtiön nettiyhtiön sivut oli niin sekaiset että pistin emailia sinne että mites nää nyt menee, jos haluaisi lisänopeutta.
Tuli vastaus että maksatte nyt 100 yhteydestä 17e, ja 500 olisi 14,90 tarjouksena.
Pistin siitä sitten isännöisijälle tietoa että oisi nopeutta saatavana halvemmalla, voisiko jotain tehdä...
Voisi, uusittiin sopimus, jokainen maksaa 10e/kk lisää, ja nopeus laskee 50, eli puoleen ;-D

Haha. Hyvin meni taas...
Itse asiassa perusnopeus on 50, mutta meillä oli sata. Eikä kukaan maksanut siitä vaan se oli vastikkeessa.
Nyt hinta sis ilmaantui erikseen jokaiselle, ja nopeus puolittuu. Nyt tuo soppari kannatta tietenkin purkaa kokonaan, jotta pääsee samaan hintaan mitä oli aiemmin, eli ei mitään. Säästyy investoinniltakin koska nosto siitä sadasta siihen 500 olisi vaatinut uuden modeemin. Minulle tästä ei ole mitään haittaa, mutta hiukan hävettää kun koko talo nyt kärsii kun olin "aktiivinen".
Pistin nyt uuden kyselyn sinne palveluntarjoajalle, että kun nämä ovat nyt sitten asiakas/asuntokohtaisia niin onko osuussopimuksen purulla joku irtisanomisaika... katsotaan...
Monitulkintaista.

Teillä oli jokin perusnopeus, ja nopeuden nosto sataseen maksoi lisää 17€/kk, ja operaattorilla oli tarjous nostosta 500mbit/s 14,9€/kk ilmeisesti joku määris. / määräaikainen hintatakuu. Eikun
Eikun perusnopeus oli sata, nyt 50.

Mutta sitten menee sekaiseksi, uusi soppari, kympin lisää, eli 27€/kk, mutta nopeus 50mbit/s

Oliko tuo satanen sittenkin se perusnopeus, ja kamppis viisatasesta.

Tuo haiskahtaa siltä että taloyhtiön määräaikainen soppari oli päättynyt, ja operaattori korjannut hinnat "normaaleiksi":

Osuussopimus, jos sillä tarkoitat taloyhtiösoppari, niin ne yleensä määräaikaisia, useita vuosia. Mutta jos teillä nyt ei ole sopparia, niin se on päättynyt.

Jo toinen kirjoitta nyt epäili että nyt menee sekaisin nopeuden nostot, ja perusnopeuden hinnat.

Eli oliko ensimmäisessä viestissä nopeuden noston hinta sataseen 17€/kk , joka ei sisällä sitä perusnopeuden hintaa.

Toisessa viestissä sitten perusnopeuden hinta 27€/kk joka 50mbit/s , aiempi oli jotain muuta. nopeuden noston hintaa ei mainittu

Mutta sitten viesti olisi aika ristiriitainen. ja 27€/kk on taloyhtiösopparista aika paljon, mutta ei mahdoton pienissä kohteissa joissa ei kilpailiu. KTVkytkykin vaikuttaa nettin osuuteen.

***********
Eli nyt veikkaus että kun asiaa lähdetty penkomaan, niin käynyt ilmi että taloyhtiön soppari päättynyt /irtisanottu ja nyt asukkaille hinnastonmukaiset hinnat. Se miksi nopeus putosi, hämmentää, olisko rapsittu se taloyhtiön osuus pois.

Edit2

Eli teillä oli satanen perusnopeus, joka maksoi taloyhtiölle 17€/kk jonka yhtiö laskutti vastikkeen mukana omistajilta, ilmeisesti jonain mediamaksuna.
Uusi sipimus on 27€/kk jonka yhtiö laskuttaa vastikkeen mukana omistajilta.

Tässä hämää se että missä hinnat näkyy asukkaalle, jossain isännöintitoimiston sivuilla, vai missä. Operaattorin sivuilla tyypillisesti näkyy vain se nopeuden noston hinta, ei sitä mitä se perus soppari maksaa, ne yleensä "liikesalaisuuksia":

Jos oikeasti tehty uusi sopimus ja oikeasti pyydetty tarjous ja tingattu, niin on kyllä ihan nolla kilpailualue jos noin paljon voi nostaa, jos tehty määräaikainen sopimus niin ei siitä irtipääse.

Ja taloyhtiön hallitus nuo päättää, isännöitsiä toteuttaa. Eli jos oikeasti tehty uusi rajusti kalliimpi sopimus, niin hallitukselta kysyä että mikä juttu tämä on.

Ennekuin hyökkäät ihmisten kimppuun, niin varmista että mitä on sovittu ja mitkä ne hinnat oikeasti on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 706
Ei tässä hyökätä kenenkään kimppuun, kysyin palveluntarjoajalta voiko sopimuksesta irtisanoutua ja millä ajalla.
Minun kimppuuni joku hyökkää jos hyökkää, minähän asian menin ottamaan esiin.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 706
Kerrottu nyt vaikuttaa siltä että joku väärinkäsitys.
Totta. Sain kuulla puoliluotettavasti että talossa on ollut perusnopeus 30,
ja se nousee 50 tasoon.
Puoliso väitti että hän on maksanut koko ajan lisänopeutta siihen sataan.
Eli ihan pihalla olen ollut ;-)

Rivienvälistä, ilmeisesti olet hallituksessa/puheenjohtaja.
en toki.
Se miksi taloyhtiö ei halunnut mitään 500, halvallakaan, kun heidän periaate on että he maksavat vain perusnopeuden. Mitä kukin haluaa, sen voi hoitaa itse. ja sehän on toki justiinsa oikein.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 366
Tuonne valoon saitille on nyt tullut noita karttoja missä näkyy heidän sisäiset rakennusaluenumerot useammalla paikkakunnalla mistä voi näppärästi arpoa että minnehän seuraavaksi rakennetaan / tulevaa kuituverkkoa.
 
Liittynyt
26.08.2019
Viestejä
189
Kova kysyntä on kuidulle ympäri Suomea.
Kova olis kysyntä, mutta silti ei halukkaille myydä kuitua... On tehty ennakkotilausta Valokuituselle ja kyselyä kaikille muille mahdollisille, mutta eipä kuulu kuitua. Ja paikka on asuinalue 4km Valkeakosken keskustasta eli ei mikäään yksinäinen mökki metsässä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639

Uu, uusia laajennuksia taas. Enää 1,8km...
OSS:llä oli ilmestynyt haja-asutusaluehinnasto, 1100€+15€/m 150m ylittävältä osalta. vähän alle 30k€ jos pystys suorinta tietä vetämään...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 366
OSS:llä oli ilmestynyt haja-asutusaluehinnasto, 1100€+15€/m 150m ylittävältä osalta. vähän alle 30k€ jos pystys suorinta tietä vetämään...
Tekevät kuitenkin vain oman sähköverkkonsa alueella, joten tänne tuosta ei ole iloa. Kysyin jo.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 542
haha. Meidän taloyhtiön nettiyhtiön sivut oli niin sekaiset että pistin emailia sinne että mites nää nyt menee, jos haluaisi lisänopeutta.
Tuli vastaus että maksatte nyt 100 yhteydestä 17e, ja 500 olisi 14,90 tarjouksena.
Pistin siitä sitten isännöisijälle tietoa että oisi nopeutta saatavana halvemmalla, voisiko jotain tehdä...
Voisi, uusittiin sopimus, jokainen maksaa 10e/kk lisää, ja nopeus laskee 50, eli puoleen ;-D

Haha. Hyvin meni taas...
Totta. Sain kuulla puoliluotettavasti että talossa on ollut perusnopeus 30,
ja se nousee 50 tasoon.
Puoliso väitti että hän on maksanut koko ajan lisänopeutta siihen sataan.
Mitä se maksoi aiemmin (taloyhtiö + lisänopeus) ja mitä se nyt maksaa (taloyhtiö + lisänopeus)
Eli nousiko vai laskiko ja paljonko.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 484
Mitä se maksoi aiemmin (taloyhtiö + lisänopeus) ja mitä se nyt maksaa (taloyhtiö + lisänopeus)
Eli nousiko vai laskiko ja paljonko.
Tätä taloyhtiökeissiä vois siirtyä vaikka puimaan oikeaan ketjuun. Ei varsinaisesti liity kuiturakentamiseen.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
639
Tekevät kuitenkin vain oman sähköverkkonsa alueella, joten tänne tuosta ei ole iloa. Kysyin jo.
Meidän torppa kuuluu OSSn verkkoon joten sillä tätä tulee säännöllisesti pollailtuakin. Saisivat vetää kaikki linjat "tonttiin" ku säälittää tuo leffatykkiparka. Ei mene "pelikaanit turbiiniin" vaan letkukaulat lentää voimalinjoihin, saattaa tulla useampi katko illassa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 202
NRT:n asentaja kävi tänään kytkemässä talon pään kuidun tekniseen tilaan. Oikein hyvää jälkeä, ja piuha tuli juuri sinne mihin halusinkin.
Josko nyt Valokuitunen potkisi Eltelin vetämään itse kuidunkin... 01390 alue.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
179
Kova olis kysyntä, mutta silti ei halukkaille myydä kuitua... On tehty ennakkotilausta Valokuituselle ja kyselyä kaikille muille mahdollisille, mutta eipä kuulu kuitua. Ja paikka on asuinalue 4km Valkeakosken keskustasta eli ei mikäään yksinäinen mökki metsässä
Laitoinpa joutessani kysymystä lounealle koska toimittavat mulle sen 10gbps netin mikä kohta 1.5v sitten 'tilattu'. Noin 4km jyväskylän keskustasta.
 
Liittynyt
14.12.2022
Viestejä
25
Elisa soitti ja sanoi että kuitu tulee 2025. Tilasin nyt neljännen valokuituliittymäni, toki yhtään ei ole vielä tontille saapunut :whistling:
Elisa soitti tännekin ja tuli tilattua. Oliko tässä joku koira hauduttuna, mitä en nyt nää? Asennus 0€, sisältäen kaikki asennukset, vedot ym. Nykynen verkko on kaapeli, jossa ollut aiemmin 250mb/s yhteys 25€/kk. Nyt nostettiin kaapelin yhteys 300mb/s ja hintaa tuon -35% kanssa jää reilu 29€/kk. Hinta voimassa siihen asti kun kuitu on asennettu, eli arvioivat viimeistään 11/2025.
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
279
Onkohan nuo Elisan tarjoukset ollut oikeasti ihan ns. sitovia operaattorin puolelta, vai siis onko näissä joku koira tosiaan haudattu ja voiko ne jotenkin rimpuilla niistä eroon?

Lähinnä mietin onko viitteitä-arvaluita että joku toinen operaattori olisi tulossa asentamaan kuitua alueelle ja nyt panikoidaan, Vuoteen 2025 on kumminkin aika kaukainen sopimus.

Kun tuntunut vähän villiä olevan tuo kauppailu kun samalla alueella on useampi projekti käynnissä ja mihin sitä nimensä pistää.

Aikaisemmin valitettiin että on niin kallista ettei halua kuitua, sitten jos se on hyvin lähellä 0 euroa niin ei se kelpaa silti. Noh eiköhän sitä tällä menolla pian katoa 4G liittymät kokonaan ja saadaan hintaakin raavittua sen +10e/kk lisää ilman että saatiikin kaikkialle gigabittia ja viivetöntä ja omaa viiipaletta ja muuta huttua niin hajoilkoot harmitteluihinsa sitten.

Eipä sillä, Itse voisin tuohon hintaa laitella nimet vaikka puoleen tusinaan eri operaattorien sopimuksi niin kauan kun ei olisi varmistunut saatavuus joltain miellyttävältä operaattorilta, jos sitä nyt joutuisi paria turhaa yhteyttä parivuotta pitämään, niin olisi se silti aika halpaa huvia.
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
231
Meidän alueella on nyt kolme toimijaa. Valoo (ilmoittanut rakentavansa), samaan aikaan tuli myös valokuitunen ja nyt viimeisenä lounea. Itse olen tehnyt valokuitusen kanssa sopparin elokuussa, mutta ei ole tullut rakentamispäätöstä. Valoo mainostaa, että saa liittyä siihen asti ilmaiseksi mukaan, kun rakennustyöt eivät ole mennyt oman tontin ohi. Lounea taas viimeisimpänä tuli ja ilmoitti, että jos teet esisopimuksen niin voit perua liittymisen ilmaiseksi myös sen jälkeen jos alue saa rakentamispäätöksen (7 päivää sen jälkeen voi perua, kun rakentamispäätös tehty). Jonkun kuidun otan niin pitänee kytätä miten valoo etenee meidän alueella (yllättäen on jo ilmoittanut lykkääntymisistä).

Alkaa olla melkoisen villiä tämä valokuitujen tarjonta. Pahimmillaan käy niin, että tulee useampi toimija alueelle kartoittamaan tilannetta ja kukaan ei rakenna, kun ei tule tarpeeksi tilaajia.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 542
Elisa soitti tännekin ja tuli tilattua. Oliko tässä joku koira hauduttuna, mitä en nyt nää? Asennus 0€, sisältäen kaikki asennukset, vedot ym.
Jos soittivat niin siitä tulee ehdot, sopimukset jne. Kannattaa lukasita ja sisäistää. Ja jos viitseliäisyyttä niin ketoa tännekkin

- Todellinen kokonais hinta, onko se markkinoitu 0€ (ei siis mitään kytkykauppaa, määräaikaista palvelu tilausta)
- Jos ei tilaa palvelua, niin onko kk kustaunnuksia ja mitä maksaa palvelun kytkeminen.
- rasitteet. Siis operaattori vetelee omia naruja, kuka maksaa siirtämisen/purkamisen
- Toimitusaikataulua
- Onko sitova, vai onko operaattorilla joku oma valintainen oikeus perua soppari, eli onko asiakkaalta vain sitova kiinnostuksen osoitus.
- Palveluiden hinnat,
- Onko KTV palvelua.

Ja uteliaana, missä päin suomea tai minkä kokoluokan taajama, ilmeisesti Elisan KTV aluetta.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 451
Joo, se että se oli vastikkeessa, oli tavallaan epäreilua niitä kohtaan jotka eivät nettiä käytä. Vaikka vastike ei noussutkaan kuidun tullessa.
No meillä taloyhtiössä vaihdettiin kaapeli-TV -> kuitupohjainen netti ja kaapeli-TV 100 megan perusnopeudella ja tämä alensi taloyhtiön kustannuksia (eli siis netin kanssa kaapeliTV maksaa vähemmän kuin mitä se maksoi ilman nettiä). Eli en nyt sitten tiedä kuinka epäreilua tuo on vaikka nettiä ei käyttäisikään.

Toisaalta ehkä sitä voisi sanoa että epäreilu tuo kaapeliTV:n sisältyminen vastikkeeseen jos ei katso TV:tä. Ja pihan lasten leikkipaikka on epäreilu niille joilla ei ole lapsia, pyöräkatos niille joilla ei ole pyörää jne. Luulen itse asiassa että netistä on nykyisin hyötyä keskimäärin isommalle prosentille taloyhtiön asukkaista, kuin monista muista perinteisistä vastikkeisiin sisältyvistä palveluista.
 
Liittynyt
28.06.2018
Viestejä
111
Meidän alueella on nyt kolme toimijaa. Valoo (ilmoittanut rakentavansa), samaan aikaan tuli myös valokuitunen ja nyt viimeisenä lounea. Itse olen tehnyt valokuitusen kanssa sopparin elokuussa, mutta ei ole tullut rakentamispäätöstä. Valoo mainostaa, että saa liittyä siihen asti ilmaiseksi mukaan, kun rakennustyöt eivät ole mennyt oman tontin ohi. Lounea taas viimeisimpänä tuli ja ilmoitti, että jos teet esisopimuksen niin voit perua liittymisen ilmaiseksi myös sen jälkeen jos alue saa rakentamispäätöksen (7 päivää sen jälkeen voi perua, kun rakentamispäätös tehty). Jonkun kuidun otan niin pitänee kytätä miten valoo etenee meidän alueella (yllättäen on jo ilmoittanut lykkääntymisistä).

Alkaa olla melkoisen villiä tämä valokuitujen tarjonta. Pahimmillaan käy niin, että tulee useampi toimija alueelle kartoittamaan tilannetta ja kukaan ei rakenna, kun ei tule tarpeeksi tilaajia.
Valoo:lta sain pyytämällä sähköpostiin varmistuksen, että ennakkotilaus peruuntuu automaattisesti, jos Lounea päättää tehdä rakentamispäätöksen ensin. Valoo:n ja Lounean välillä kuulemma herrasmiessopimus, että toinen vetäytyy alueelta jos toinen tekee rakentamispäätöksen. Niiden kanssa ei siis pitäisi olla riskiä että olisi kohta kaksi kuitua kädessä, jos joku sitä pelkää.

Tällä seudulla Globalconnect myynyt aggressiivisesti ovelta ovelle ja talojen porteille ilmestynyt noita "mekin tilasimme" -kylttejä. Ei ole kuulemma muita tarjoajia käynyt oven takana, niin siinä ollut peruste valita kyseinen toimija. Jostain syystä itse en tuolle firmalle lämpene.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 551
Valoo:lta sain pyytämällä sähköpostiin varmistuksen, että ennakkotilaus peruuntuu automaattisesti, jos Lounea päättää tehdä rakentamispäätöksen ensin. Valoo:n ja Lounean välillä kuulemma herrasmiessopimus, että toinen vetäytyy alueelta jos toinen tekee rakentamispäätöksen.
Erinomainen homma, tällä minimoidaan se mahdollisuus, että useampi firma yrittäisi kahmia tilauksia, jo lopulta yksikään hanke ei toteutuisi, vaikka asiakkaita vaan roikotettaisiin odottamassa.
Kartellista sinänsä turha jauhaa, käytännössä lähes kaikki kiinteän verkon asiakkaat suomessa ovat yhden verkonomistajan varassa. Lopulta aika harvaan taloon tulee kahta kaapelia. Kahta rinnakkaista verkkoa harvemmin rakentuu laajassa mittakaavassa.
Joissakin tapauksissa sen liikenteen voi kilpailuttaa kyllä, sen osuus kk maksusta on verraten pieni. Mobiilipuolella on sitten "kolmen kartelli", enempää ei mahdu, taajuuslaueet ovat rajatut. Mutta se on eri tarina se.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 451
lähes kaikki kiinteän verkon asiakkaat suomessa ovat yhden verkonomistajan varassa
No ei nyt ole käyttää tilastoa, ja uskon että haja-asutusalueilla ja omakotitaloalueilla tuo hyvinkin voi pitää paikkansa, mutta ainakin täällä taajamassa työpaikan kiinteistöön tulee kolmen eri operaattorin kuidut ja useimpiin asuntoyhtiöihin, joissa omistan osakkeita, tulee kahden eri operaattorin kuidut. Niihin loppuihin tosiaan vain yhden, mutta ovat noin neljännes henkilökohtaisesta otannastani.

Semisti sinänsä läpällä heitin tuon kartellin, mutta jos ovat sopineet asiasta keskenään etukäteen niin sehän on kartelli virallisen määritelmän mukaan. Jos taas kumpikin operaattori ymmärtää että ei ole liiketaloudellisesti järkevää lähteä rakentamaan samalle omakotitaloalueelle kilpailevaa verkkoa, jossa on jo yhdellä toimijalla kattavasti asiakkaat, niin se ei ole kartelli.
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 651
Noh, omalla omakotitaloalueella 2 kuitua tarjolla (tosin pitkään meni, ettei ollut yhtään) ja just kolmas kartoittaa, josko lähtisi rakentamaan. Kaksi edellistä pyytivät kohtuu korkeita hintoja, niin mielenkiintoista nähdä löytyykö vielä tarpeeksi halukkaita tuolla 150€ liittymiskustannuksella.
 
Liittynyt
15.11.2020
Viestejä
63
Osaako joku sanoa, mitä valokuidun käyttöönotto käytännössä tarkoittaa. Lähinnä mietin mikä siinä kestää jos on ilmoitettu että on käyttöönotot on aloitettu ja saadaan valmiiksi vasta kuukauden päästä. Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 189
@Karkelot jos uusi alue, kuvittelisin että korttelin kuitujakamot kalustetaan ja asiakkaidsn liittymälaitteet kytketään laitepaikkoihin + dokumentointi. Lisäks asiakasliittymille laskutustunnukset jne. On siinä melko paljon puuhaa alkurysäyksessä tehtäväksi.
 
Liittynyt
28.06.2018
Viestejä
111
Onko kellään kokemusta mpy -nimisestä kuitufirmasta? Näyttää myös tekevän ennakkomyyntiä täällä.
 
Liittynyt
15.11.2020
Viestejä
63
@Karkelot jos uusi alue, kuvittelisin että korttelin kuitujakamot kalustetaan ja asiakkaidsn liittymälaitteet kytketään laitepaikkoihin + dokumentointi. Lisäks asiakasliittymille laskutustunnukset jne. On siinä melko paljon puuhaa alkurysäyksessä tehtäväksi.
Korttelijakamot on käsittääkseni jo tehty viime syksynä/talvena. Malttamattomana tässä ootellaan että pääsis tästä 4g paskeesta eroon. Muutaman viikon jo pon valo vilkutellu kuitumuuntimessa, mutta ei sieltä vielä ip:tä ulos tule, tai muutakaan liikenettä ole. Kolme vuotta kohta tilauksesta ja jos oisin tilatessa tiennyt, että kolme vuotta menee, niin oisi saattanu jäädä tilaamatta ja 5g rullais täällä. Toki ehkä ois voinu tilata sekä 5g:n ja kuidun, mutta tällä 4g:llä on sitkuteltu, kun se kuitu ihan kohta tullooo :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 364
Jos soittivat niin siitä tulee ehdot, sopimukset jne. Kannattaa lukasita ja sisäistää. Ja jos viitseliäisyyttä niin ketoa tännekkin

- Todellinen kokonais hinta, onko se markkinoitu 0€ (ei siis mitään kytkykauppaa, määräaikaista palvelu tilausta)
- Jos ei tilaa palvelua, niin onko kk kustaunnuksia ja mitä maksaa palvelun kytkeminen.
- rasitteet. Siis operaattori vetelee omia naruja, kuka maksaa siirtämisen/purkamisen
- Toimitusaikataulua
- Onko sitova, vai onko operaattorilla joku oma valintainen oikeus perua soppari, eli onko asiakkaalta vain sitova kiinnostuksen osoitus.
- Palveluiden hinnat,
- Onko KTV palvelua.

Ja uteliaana, missä päin suomea tai minkä kokoluokan taajama, ilmeisesti Elisan KTV aluetta.
Itselleni "tulossa" Kangasalan lähiöön. Elisalla on oikeus peruuttaa jos tilaajia ei tule tarpeeksi, eli markkinoidaan "muutaman vuoden päästä rakennettavana", mutta jos ei kauppa käy niin perutaan. Sopimus toistaiseksi voimassa oleva, eli ei sitoutumista. Olikohan 600/300 liittymä 45€/kk, mutta eiköhän nuo ehdi moneen kertaan muuttua.
Nykyiseen kaapeli-tv:n netin listahintaan tuli -35% alennus "kunnes kuitu tulee tai tehdään kielteinen rakennuspäätös" eli vastaava hinta mitä tarjouksista saa. Oletan että tuolla haetaan tilaajien lisäksi myös toivoa ettei oteta "odotellessa" valokuitua muilta kun nykyinen netti on halvempi.
Veikkaisin että koko homma perustuu pitkälti kaapeli-tv:een, eli se vaatisi peruskunnostusta niin uusitaan samalla koksit valokuituun "ilmaiseksi". Mahdollisesti menee jopa vähemmillä kaivuutöillä ja muutoksilla kun osa jo ktv:n puolesta valmiina.

Edit. en nyt puhelimella jaksa kaivaa oliko 8,9€ avausmaksu tms. hiluja, mutta käytännössä nolla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.06.2022
Viestejä
69
Mitä luulette onnistuuko Telian kanssa kuituliittymän nopeudennosto kesken määräaikaisen tilauskauden? Kieltäytyvätkö tekemästä vai venähtääkö määräaikaisuuden päättymispäivä johonki nykyistä pidemmälle?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 369

Nostossa ei ole koskaan ollut ongelmaa mutta hidastamisessa varmasti törmää seinään.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 451
Nopeuden nostossa ei varmasti tosiaan ole ongelmaa jos hinta nousee. Kyllähän niille raha kelpaa.
 
Liittynyt
14.12.2022
Viestejä
25
Jos soittivat niin siitä tulee ehdot, sopimukset jne. Kannattaa lukasita ja sisäistää. Ja jos viitseliäisyyttä niin ketoa tännekkin

- Todellinen kokonais hinta, onko se markkinoitu 0€ (ei siis mitään kytkykauppaa, määräaikaista palvelu tilausta)
- Jos ei tilaa palvelua, niin onko kk kustaunnuksia ja mitä maksaa palvelun kytkeminen.
- rasitteet. Siis operaattori vetelee omia naruja, kuka maksaa siirtämisen/purkamisen
- Toimitusaikataulua
- Onko sitova, vai onko operaattorilla joku oma valintainen oikeus perua soppari, eli onko asiakkaalta vain sitova kiinnostuksen osoitus.
- Palveluiden hinnat,
- Onko KTV palvelua.

Ja uteliaana, missä päin suomea tai minkä kokoluokan taajama, ilmeisesti Elisan KTV aluetta.
Meille tulee alueelle, joka juuri ja juuri Tampereen puolella ihan Kangasalan rajalla. Tää alue on tuommoista perus -90 luvun alkupuolella rakennettua omakotitalo valtaista aluetta.

Se tässä vaikuttikin "liian hyvältä ollakseen totta", että kuidusta ei tule kk-maksuja ylläpidosta vaikka kuitua ei käyttäisikään. Yksi mitä pohdin on se, että nykyään kun kaapelinetin hinnat alkaa olemaan suht korkeita ja nousee kokoajan, yrittääkö Elisa hintapaineella siirtää asiakkaita kuidun puolelle. Listahinnassa kuitu ja kaapeli oli samanhintaisia. Listahinta 300 kaapelille oli 45€/kk ja 600 kaapelille 49€/kk.

Aluksi pohdin, että jättäisin nykyisen KTV kuitenkin voimaan, kun sille ei ole tarve mitään tehdä kuidun vedon yhteydessä. Siitä menee noin 9€/kk. Onkohan sille jotain järkevämpää kuituun siirtymisen yhteydessä? Lineaarista teeveetä nyt tulee joskus kattottua, mutta kyllä pääasiassa menee streamihommiksi.
 
Eiköhän ne kaapelitv:n siirrä kuidun puolelle, jos otat Elisalta kuidun. Eli kuitumuunnin kytketään talon antenniverkkoon.

Muutama operaattori on ilmoittanut jo kaapelitv-verkon lopettamisesta joillain alueilla, esim. BLC rakentaa kuidun tilalle. Paremmin se ktv-signaali kuidussa kulkee, tarvitsee vaan muuntimen päähän.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
915
Meille tulee alueelle, joka juuri ja juuri Tampereen puolella ihan Kangasalan rajalla. Tää alue on tuommoista perus -90 luvun alkupuolella rakennettua omakotitalo valtaista aluetta.

Se tässä vaikuttikin "liian hyvältä ollakseen totta", että kuidusta ei tule kk-maksuja ylläpidosta vaikka kuitua ei käyttäisikään. Yksi mitä pohdin on se, että nykyään kun kaapelinetin hinnat alkaa olemaan suht korkeita ja nousee kokoajan, yrittääkö Elisa hintapaineella siirtää asiakkaita kuidun puolelle. Listahinnassa kuitu ja kaapeli oli samanhintaisia. Listahinta 300 kaapelille oli 45€/kk ja 600 kaapelille 49€/kk.

Aluksi pohdin, että jättäisin nykyisen KTV kuitenkin voimaan, kun sille ei ole tarve mitään tehdä kuidun vedon yhteydessä. Siitä menee noin 9€/kk. Onkohan sille jotain järkevämpää kuituun siirtymisen yhteydessä? Lineaarista teeveetä nyt tulee joskus kattottua, mutta kyllä pääasiassa menee streamihommiksi.
Elisa ei peri ylläpitomaksua.
Toki se voi alkaa sitä perimään kesäkuussa joka ei yhtään yllättäisi nykyisellä toimintamallilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 364
Ymmärtääkseni ei vaan nimenomaan kaapelitv jäisi nykyiselleen.
En ihmettelisi jos tekisivät kuituvalmiuden heillekin jotka omaavat KTV:n mutteivat tilaa kuitua. Jos kadulla on vaan riittävästi muitakin valokuidun ottajia niin pääsisivät kokonaan koksista eroon.

Terveisiä harjun kupeesta 70-luvun alueelta :cigar2:
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 551
Valoolta saa yhä nopeampia liittymiä.

No nyt alkaa Netliksi pyörimään, vaikka 20k laadulla, joka huoneessa.

”Nokian teknologian avulla voimme rakentaa kaikille operaattoreille aidosti avoimen valokuituverkon, jonka tiedonsiirtokapasiteetti ei lopu missään tilanteessa. Tuomme heti saataville 20-gigaisen Valoo Netti XXL 20000M/20000M-liittymän. Tehty valinta mahdollistaa meille sen, että voimme tarjota kuluttaja-asiakkaillemme Euroopan - ellei koko maailman - nopeimman nettiyhteyden”, Valoon toimitusjohtaja Tommi Linna kertoo.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 451
No nyt alkaa Netliksi pyörimään, vaikka 20k laadulla, joka huoneessa.
Teoriassa ehkä mutta jos tuollaista olisi nyt tarjolla niin voisi alkaa operaattorin ulkomaanyhteydet muodostua pullonkaulaksi. Tosin joo, on kai nekin vähän päivittyneet siinä vaiheessa kun netliksi alkaa tarjota 20k:tä :rofl:
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 414
Valoolta saa yhä nopeampia liittymiä.

Aivan mainiota muuten, mutta 20 GBPS vaatii käyttäjän päässä aika kallista laitteistoa
- Kytkin, jossa on joko QSFP+ tai SFP28 -kuituportit
- vaikka vähän vaikutta siltä, että 20Gpbs on tehty kahdella SFP+ -kuitumoduulilla)
- maksaa hiukkasen, ellei tule jotakin järkihintaisia (Nokian?) toimittamia kytkimiä
- Reitittimiä tuolle nopeudelle? Unohda.
- Sisäverkko pitää käytännössä toteuttaa kuitupohjaisesti, ja joka laitteeseen QSFP+ tai SFP28 (tai SFP+) -moduulit
- Wlan -tukareita ei saa tuollaisia kuituportteja tukevina, joten jälleen yksi pullonkaula

Eli tulee järkyttävän kalliiksi, jos tuo nopeus halutaan saada käyttöön myös loppukäyttäjän laitteissa asti.
Todennäköisesti kuitupäätelaitteesta eteenpäin tulee suurempia tai vielä suurempia pullonkauloja nopeutta hidastamaan.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 922
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 439
Viestejä
4 218 580
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
migosz

Hinta.fi

Ylös Bottom