• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Suomen valtion default 2030-luvulla

Väärin. Niitä maksuja peritään tietyn tulorajan ylittäviltä lapsiperheiltä, sen alle jääviltä taas ei.
Kyllä, ja sen jälkeen voidaan miettiä sitä mikä muu kuin aatteen palo voi olla ajurina laittaa oma lapsi julkiseen päivähoitoon, jos verrataan nyt tuloja siihen yhden lapsen päivähoitomaksuun mitä täällä julkisesti esitettiin. Mahiksia olisi ilmiselvästi hoitaa asia toisellakin tavalla koska tuloja on.

ja tässä päästään ihan tän hardliner homman ytimeen, netissä voi olla kovat oikeistojutut mutta tosielämässä sitten voidaan toimia ihan toisin. Ihan normi settiä myös tältä sakilta höpistä työmaakopissa kuinka yrittäjät kantaa tätä maata ja sitä ja tätä kuinka oikeella ollaan ja vassarit+kommarit sitä ja tätä ja AY-liike on mafia ja kuulutaan YTKhon eikä lakkoilla, ja kuitenkin aiheuttaa työnantajafirmalle kymmenien tuhansien vahinkoja kun vitutti, ei kiinnosta, ei oo mun vehkeitä jne. jollain ihan kommunisti tier sabotaasi käytöksellä. Sitte taas seuraavaksi jutuissa selostetaan kuinka ollaan niin yrittäjän puolella ja oikeistoa.
 
Kyllä, ja sen jälkeen voidaan miettiä sitä mikä muu kuin aatteen palo voi olla ajurina laittaa oma lapsi julkiseen päivähoitoon, jos verrataan nyt tuloja siihen yhden lapsen päivähoitomaksuun mitä täällä julkisesti esitettiin. Mahiksia olisi ilmiselvästi hoitaa asia toisellakin tavalla koska tuloja on.
Nimimerkki @Zacksa ymmärtääkseni kritisoi lähinnä sitä, että hyvätuloiset joutuvat maksamaan paljon veroja ja sen lisäksi vielä erikseen päivähoidosta, kun pienempituloisille kaikki maksetaan julkisista varoista.
 
@3dfx pitäisikö samaa mielestäsi soveltaa myös esim. terveydenhuoltoon, eli parempituloiset maksavat suurempien verojen lisäksi terveydenhoitonsa itse? Entäpä koulutus, pitäisikö parempituloisten vanhempien laittaa lapsensa johonkin yksityiskouluun?
 
Vaihtoehdot on, että jokanen saa päivähoidon maksutta, mikä olisi sitä pelättyä vasemmistolaisuutta.
Toinen vaihtoehto on, että lopetetaan koko julkinen päivähoito jollon Zacksa joutuisi maksamaan sen arvioimansa 3000 euroa yksityiselle lastenhoitajalle, mihin ei ilmeisesti ole halua kun ei niin nytkään tee.
Kolmas vaihtoehto on, että toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia, näinkään ei ole syystä tai toisesta toimittu.
Neljäs vaihtoehto, että kaikilta kerätään korkeat päivähoitomaksut, jolloin voidaan samalla jo yksityistää koko homma jos sosiaalipoliittinen ulottuvuus katoaa...eli se, että nykyisin siellä on niiden lapset maksutta kenellä ei ole varaa muuhun vaihtoehtoon sekä niiden joilla on joku aate ja sen vuoksi haluaa julkiseen lastenhoitoon ja vielä maksaa siitä erikseen.

Eli umpikujassa ollaan kun mikään ei kelpaa tai vaihtoehdot on jo nyt saatavilla, mutta niitä ei käytetä. Eli aika helppoa päätellä mitä nyt tänkin päivähoitomaksujen "kritiikin" takaa löytyy. Se vaan vituttaa että joutuu maksamaan jostain palvelusta, mutta silti sitä käytetään kun on kiva demarityyliin valuttaa veronmaksajille (mukaanlukien lapsettomat jotka ei tota palvelua käytä) ne omat lastenhoidon kustannukset voimakkaasti subventoidulla julkisella palvelulla (300 euroa julkinen vs. 3000 euroa yksityinen) vrt. että jäisi ite kotiin hoitamaan oman jälkikasvunsa tai ostaisi sen yksityiseltä. Jutut ja teot on ristissä mikä ei yllätä.

PS. ennen kun joku sanoo, että "toisista käyttäjistä ei keskustella", huomauttaisin että käyttäjä itse toi oman tilanteensa esiin ja keskusteluun.
 
Viimeksi muokattu:
@3dfx pitäisikö samaa mielestäsi soveltaa myös esim. terveydenhuoltoon, eli parempituloiset maksavat suurempien verojen lisäksi terveydenhoitonsa itse? Entäpä koulutus, pitäisikö parempituloisten vanhempien laittaa lapsensa johonkin yksityiskouluun?
sanoin jo aikaisemmin vastustavani tollasia maksuja julkisista peruspalveluista. Kannatan tuloveroa tulontasauksen välineenä (enkä päivähoitomaksuja tulontasauksen välineenä) ja sen lastenhoidon pitäs maksaa 0 euroa vanhemmalle jos sellanen halutaan julkisena peruspalveluna pitää.
 
Viimeksi muokattu:
Päivähoidon kustannukset oli 2018 jutun perusteella rapiat 10 tonnia vuodessa, vain vähän enemmän kuin kouluvuoden kustannukset. Ilmainen tai liki ilmainen päivähoito kaikille olisi kyllä mielenkiintoinen kokeilu.

Nyt ainakin Stadissa nollamaksuraja on about 5500€ 2 aikuisen ja yhden lapsen perheessä, ja maksimin eli 311 euroa/kk joutuu maksamaan reilun 8k:n tuloilla. En kyllä koe tota hirveänä vääryyteenä jos joudutaan puolison kanssa 3-4 vuotta maksamaan 100-160 euroa per nuppi kuukaudessa siitä että toi Pyörremyrsky on ammattilaisten kaitsettavana. Aika hyvin saadaan vastinetta verorahoille.
 
En ottanutkaan kantaa siihen onko vastinetta rahoille maksaa 20000€ hoidosta 5-6 vuotta ennen kuin koulu alkaa, ja sitten lisää aamu- ja iltapäiväkerhoista kun koulupäivät kestää 3-4 tuntia ekan vuoden. Otin kantaa siihen että tuo lisää älyttömästi progressiota tulojen perusteella, jota ei missään kuvaajissa huomioida.

Progressiivinen verotus ja maksut on nimenomaan vasemmistolaisuutta, eikä se että kaikki maksaa käytön mukaan. Tuloja yritetään tasata ettei vaan palkansaajalle jää liikaa säästöjä, koska vasemmisto menettää äänestäjiään aina kun joku onnistuu keräämään itselleen rahaa ja/tai lakkaa olemasta riippuvainen tukiaisista. Nyt on jo ylitetty se kriittinen määrä, että reilut 40% kansasta käy töissä ja ~30% kansasta tekee enää töitä jossain muualla kuin julkisella sektorilla. Viimeinen sammuttaa valot 👍
 
Eli umpikujassa ollaan kun mikään ei kelpaa tai vaihtoehdot on jo nyt saatavilla, mutta niitä ei käytetä. Eli aika helppoa päätellä mitä nyt tänkin päivähoitomaksujen "kritiikin" takaa löytyy. Se vaan vituttaa että joutuu maksamaan jostain palvelusta, mutta silti sitä käytetään kun on kiva demarityyliin valuttaa veronmaksajille (mukaanlukien lapsettomat jotka ei tota palvelua käytä) ne omat lastenhoidon kustannukset voimakkaasti subventoidulla julkisella palvelulla (300 euroa julkinen vs. 3000 euroa yksityinen) vrt. että jäisi ite kotiin hoitamaan oman jälkikasvunsa tai ostaisi sen yksityiseltä. Jutut ja teot on ristissä mikä ei yllätä.
Eli tämä nyt olikin tällainen "ähäkutti". Kaikille lienee selvää, että myös parempituloiset hyötyvät osittain tai kokonaan julkisesti tuotetuista palveluista tällaisessa maassa. :)

Lähinnä nyt itseänikin kiinnosti tietää, että millä tavalla nämä päivähoitomaksut on jotenkin tosi oikeistolaista. Onhan se kai periaatteessa oikeistolaista, että palveluista peritään maksua käytön mukaan. Mutta kun tuota maksua peritään ainoastaan parempituloisilta, niin se käytännössä toimii ikään kuin ylimääräisenä progressiivisena verona, mikä taas tuntuu mitä suurimmissa määrin aika tavanomaiselta vasemmistolaiselta politiikalta.
 
En ottanutkaan kantaa siihen onko vastinetta rahoille maksaa 20000€ hoidosta 5-6 vuotta ennen kuin koulu alkaa, ja sitten lisää aamu- ja iltapäiväkerhoista kun koulupäivät kestää 3-4 tuntia ekan vuoden. Otin kantaa siihen että tuo lisää älyttömästi progressiota tulojen perusteella, jota ei missään kuvaajissa huomioida.

Progressiivinen verotus ja maksut on nimenomaan vasemmistolaisuutta, eikä se että kaikki maksaa käytön mukaan. Tuloja yritetään tasata ettei vaan palkansaajalle jää liikaa säästöjä, koska vasemmisto menettää äänestäjiään aina kun joku onnistuu keräämään itselleen rahaa ja/tai lakkaa olemasta riippuvainen tukiaisista. Nyt on jo ylitetty se kriittinen määrä, että reilut 40% kansasta käy töissä ja ~30% kansasta tekee enää töitä jossain muualla kuin julkisella sektorilla. Viimeinen sammuttaa valot 👍
Progressiivinen ehkä saanut vasemmistolaista leimaa kun puhutaan sen jyrkkyydestä, osalle vasemisto ryhmiä tasajako on se juttu ja veroilla isojen tulojen leikkaaminen ydin ajatusta.

Mutta laajempaa "vasemmistolaisuutta" on se että julkinen puoli järjestää palvelut, ja se että tarjonta päätetty poliittisesti, hinnoittelu päätetty poliittisesti, mikä ei vastaa kustannuksia ja hinnat asiakas ryhmä kohtaisia mitkä päätetty poliittisesti. Päälle sitten muut etuudet.
Kutsutaan myös hyvinvointi palveluiksi, valtioksi.

Tästä sitten seurannut se että keskituloiset, siis vähän paremmin tienaavatkin keskituloiset ovat saajana, kansalainen tienaa , antaa rahat poliitikoille jotka sitten jakaa sen rahan taksin. Siitä seuraa se että kansalainen tekee valintoja maksimoidaakseen etunsa. valintoja joita ei tekisi jos itse saisi päättää.

Jos halutaan kuitenkin ne turvaverkot, mutta keskituloinenkin voisi itse päättää enemmän rahankäytöstään, niin tarvitaan progressiota palvelun tarjonnalla ja tai niiden hinnoille. mutta myös veroihin.

Keskustelu kävi lapsista, päivähoitimaksuista, on ihan hyvä kysymys että pitäisikö maksut olla julkisen puolen järjestämiä ja tukemia ja pitäisikö olla kaikille samanhintaisia. Jos kk maksu olisi kaikille tonnin, niin olisi se todella isomuutos. Mutta jos se progressio olisi jyrkkä, alkaisi sieltä matalasta tasosta,(* ja nopeasti maksukyvyn myötä nousisi sinne kustannusvastaavaksi, ja yksityisellä puollella markkinaehtoisesti.

Koska meille tärkeää että syntyvyys lisääntyisi, niin lapsilisään tukeva korotus.

(*
Lapsi ja perhekohtainen, esim lähtö luokasta parisataa. Muistettava että meillä oppivelvollisuus alkaa jo jossain eskarista. ja "pakollista" päivähoitoa kutsutaan varhaiskasvatukseksi, kun pidetään tärkeänä lapsen etu, niin ehkä tehokkaampaa olisi panostaa perheisiin joissa on huomattavia haasteita.
 
Progressiivinen verotus ja maksut on nimenomaan vasemmistolaisuutta, eikä se että kaikki maksaa käytön mukaan. Tuloja yritetään tasata ettei vaan palkansaajalle jää liikaa säästöjä, koska vasemmisto menettää äänestäjiään aina kun joku onnistuu keräämään itselleen rahaa ja/tai lakkaa olemasta riippuvainen tukiaisista. Nyt on jo ylitetty se kriittinen määrä, että reilut 40% kansasta käy töissä ja ~30% kansasta tekee enää töitä jossain muualla kuin julkisella sektorilla. Viimeinen sammuttaa valot 👍
Sulla on väärä käsitys asiasta. Vasemmistolaisuuteen kuuluu laajat maksuttomat julkiset palvelut ja laaja universalismi. Eli ne maksuttomat palvelut on kaikille saatavissa olit sitte herra tai ryysyläinen. Tälläset asiakasmaksut ei ole mitään universalismia vaan ihan tätä nykyoikeistotuubaa, missä kaikkeen täytyy keksiä joku typerä pistevero/maksu jonkun "aiheuttaja maksaa" periaatteen mukaan...ja lopullisena politiikkatuotoksena siihen on sitte ympätty tollanen tuloja jakava komponentti, onhan jo tuollaisen palvelun voimakkaassa subventoinnissa tuloja jakava komponentti myös lapsettomilta lapsellisten suuntaan. Tämähän ei sua luonnollisesti haittaa ollenkaan kun olet saamapuolella lapsettomien kukkarolla ja joku lapseton sen sunkin lapses päivähoidon subventoinnin maksamiseen osallistuu saamatta mitään vastinetta sille verorahalle. Vaihtoehtona olisi toki olla olematta siellä muitten kukkarolla ja hoitaa asia itse, mutta tätä ei ole haluttu valita kovista oikeisto jutuista huolimatta...
Lähinnä nyt itseänikin kiinnosti tietää, että millä tavalla nämä päivähoitomaksut on jotenkin tosi oikeistolaista. Onhan se kai periaatteessa oikeistolaista, että palveluista peritään maksua käytön mukaan. Mutta kun tuota maksua peritään ainoastaan parempituloisilta, niin se käytännössä toimii ikään kuin ylimääräisenä progressiivisena verona, mikä taas tuntuu mitä suurimmissa määrin aika tavanomaiselta vasemmistolaiselta politiikalta.
Yllä vastaus myös tähän.
 
Sulla on väärä käsitys asiasta. Vasemmistolaisuuteen kuuluu laajat maksuttomat julkiset palvelut ja laaja universalismi. Eli ne maksuttomat palvelut on kaikille saatavissa olit sitte herra tai ryysyläinen. Tälläset asiakasmaksut ei ole mitään universalismia vaan ihan tätä nykyoikeistotuubaa, missä kaikkeen täytyy keksiä joku typerä pistevero/maksu jonkun "aiheuttaja maksaa" periaatteen mukaan...ja lopullisena politiikkatuotoksena siihen on sitte ympätty tollanen tuloja jakava komponentti, onhan jo tuollaisen palvelun voimakkaassa subventoinnissa tuloja jakava komponentti myös lapsettomilta lapsellisten suuntaan. Tämähän ei sua luonnollisesti haittaa ollenkaan kun olet saamapuolella lapsettomien kukkarolla ja joku lapseton sen sunkin lapses päivähoidon subventoinnin maksamiseen osallistuu saamatta mitään vastinetta sille verorahalle. Vaihtoehtona olisi toki olla olematta siellä muitten kukkarolla ja hoitaa asia itse, mutta tätä ei ole haluttu valita kovista oikeisto jutuista huolimatta...

Yllä vastaus myös tähän.
Kummallhan nyt onkaan täysin väärä käsitys.

"Tämähän ei sua luonnollisesti haittaa ollenkaan kun olet saamapuolella"

:srofl::srofl::srofl:
 
No tuota, jos oma arviosi yksityisestä palvelusta oli 3000€ ja maksat nyt 300€, sua subventoidaan 2700 euroa kuukaudessa valtion taholta vrt. tilanne ilman "vasemmistohelvettiä" missä muut maksaa ja organisoi sulle tollasen sosiaalisen palvelun vaikka jotain roposia siitä asiakasmaksuna maksatkin. Mut kuten jo aikasemmin totesin, keisarila ei ole vaatteita ja toiminta jotain demarihommaa. Oikeistolainen hoitas asiansa itte eikä dumppais lapsiaan mihinkään demareitten julkiseen aivopesulaitokseen. Mua ei dumpattu tollaseen lapsena, ja jos omia lapsia siunaantuu joskus niin on kyllä vihoviiminen paikka mihin lapseni laittasin. Kukin tietty tekee mitä tekee, mutta pitäs ne jutut ehkä sovittaa siihen omaan toimintaan ja hiukan himmailla vassarit/kommarit/jne. öyhöömistä.
 
Entä jos maksoi veroja enemmän pajatsoon kuin mitä sai itse takaisin? Ketä subventoitiin ja ketä ei? Esimerkki naapuri ja sinä saatte molemmat 3000e palvelun mutta sinä maksoit 10ke enemmän veroja kuin naapuri. Ilmainen ei ollutkaan ilmainen? Jos maksoit 10ke enemmän veroja niin pitäisi siihen päälle maksaa vielä tuo 3ke verojen päälle?
 
No tuota, jos oma arviosi yksityisestä palvelusta oli 3000€ ja maksat nyt 300€, sua subventoidaan 2700 euroa kuukaudessa valtion taholta vrt. tilanne ilman "vasemmistohelvettiä" missä muut maksaa ja organisoi sulle tollasen sosiaalisen palvelun vaikka jotain roposia siitä asiakasmaksuna maksatkin. Mut kuten jo aikasemmin totesin, keisarila ei ole vaatteita ja toiminta jotain demarihommaa. Oikeistolainen hoitas asiansa itte eikä dumppais lapsiaan mihinkään demareitten julkiseen aivopesulaitokseen. Mua ei dumpattu tollaseen lapsena, ja jos omia lapsia siunaantuu joskus niin on kyllä vihoviiminen paikka mihin lapseni laittasin. Kukin tietty tekee mitä tekee, mutta pitäs ne jutut ehkä sovittaa siihen omaan toimintaan.
Selvästi on kasvatus "onnistunut" :D

Sellainen vinkki, että suomen demarit on maailman mittakaavassa äärivasemmistoa. Lisäksi demareista alle 30% käy töissä, ja niistäkin veikkaisin että valtaosa on julkisella puolella.

Päivähoidon hinta ei ole sama kuin yksityisen lastenhoitajan hinta.
Lisäksi tämä talous maksaa erilaisina veroluonteisina maksuina enemmän kuin tuo 3000€/kk.

Jos sinä tienaat alle 3500€/kk niin ainoat keinot päästä nettomaksajaksi on iso perintö tai tehdä niitä lapsia ja toivoa että niistä tulee veronmaksajia.
 
Ainakin mun kasvatus oli ainakin sen verran tieteellistä, että aika isolla skeptisyydellä pystyn suhtautumaan kaikenlaiseen skeidaan mitä voi vaan heitellä päästä, toisin kun tuntuu olevan mahdotonta monelle jos on jo 3 vuotiaasta asti iskostettu ne asiat mihin pitäs tässä maassa uskoa ja ei ole opetettu mikä on tietoa ja mikä paskaa. Sitähän ei luonnollisesti opi missään propagandalaitoksissa, missä lähinnä opetetaan ne asiat mitä kuuluu uskoa ollakseen mallikelpoinen sosiaalidemokraatti.

Esimerkiks sitä paskaa on just tälläset "30% demareista käy töissä"- heitot. Tai "Suomen demarit on maailman mittakaavassa äärivasemmistoa". n. 10 sekunnin miettimisellä tälläsetkin pystyy aika helposti toteemaan paikkaansa pitämättömäksi öyhöömiseksi mitkä saattaa normi suomi-ryssä tyyliin sivuta jotain totuutta (esim. köyhät on yleensä vasemmistolaisempia mitä rikkaat, julkisella sektorilla ollaan vasemmistolaisempia mitä yksityisellä, on olemassa paljon oikeistolaisempia maita mitä suomi jne.) mutta siihen totuuteen on vaan ympätty kaikkee omakeksittyä fuulaa ympärille, mitä esitetään totuutena. Täähän on tän maan poliitikkojen ja mediankin verrattaen yleinen toimintatapa, kuten myös ton itänaapurin.

Ihan samoin sitä paskaa on löytyny henkilökohtaisesta toiminnasta likimain kaikista ns. hardliner- öyhöttäjistä oli ne sitte oikeella tai vasemmalla. Isot on jutut, mutta oma toiminta monasti on jotain demaripaskaa oikeisto hardlinereillä (kuten täskin lastenhoidon tapauksessa, maksetaan mieluummin valtiolle kuin tehään itte tai maksettaisiin yksityiselle, kuka ei-demari oikeesti toimii näin??) tai sitte joku kommunisti hardliner elää jollain pääomatuloilla tai pyörittää jotain perittyä jättifirmaa, eikä ole koskaan tehny mitään lattiatason töitä. Vihree hardliner matkustelee pisin maailmaa lentokoneella koko ajan ja joku konservatiivi hardliner panee kaikkia muita naisia pl. omaa vaimoa.
 
Pyöristin vähän alaspäin kun tämä on jo vanha tutkimus ja demarit on vanhusten puolue
työ2.jpg
 
tossa kuvassako ei mikään soita kelloja?
Demareiden jäsenkirjan omaavista 33% kävi töissä, jopa vähemmän kuin vasemmistopuolueella jota on tavattu pitää työttömien puolueena. Työntekijöiden keskuudessa demareiden kannatus on 9% luokkaa, kun se on äänioikeudellisilla yli 20%.

kenelle kellot soivat, ja kenelle ei.

Demareiden kannatus tulee romahtamaan seuraavan 30 vuoden aikana kun nykyiset eläkeläiset alkaa karsiutua.

Nämä on faktoja. Sinun punasilla laseillasi varmaan silkkaa fasismia ja natsikulkueet marssii kohta ikkunoiden alla jos ei kehuta kommareita.
 
Selvästi on kasvatus "onnistunut" :D

Sellainen vinkki, että suomen demarit on maailman mittakaavassa äärivasemmistoa. Lisäksi demareista alle 30% käy töissä, ja niistäkin veikkaisin että valtaosa on julkisella puolella.

Päivähoidon hinta ei ole sama kuin yksityisen lastenhoitajan hinta.
Lisäksi tämä talous maksaa erilaisina veroluonteisina maksuina enemmän kuin tuo 3000€/kk.

Jos sinä tienaat alle 3500€/kk niin ainoat keinot päästä nettomaksajaksi on iso perintö tai tehdä niitä lapsia ja toivoa että niistä tulee veronmaksajia.

Kulunut meemi näiltä jankkaajilta tuo 3000€/kk kun se on raflaavampaa kuin verrata esim yksityisen päivähoidon omakustannehintaan, joka taitaa tämän uusimman korotuksen jälkeen olla esim. oman kunnan Verkanappuloissa n. 1100€/kk yli 3v lapsella.

Varmasti kukaan tuon maksimin 311€/kk maksava ei sinänsä marise suoraan siitä, että maksun joutuu maksamaan ja tiedostaa sen olevan verovaroin subventoitu - vaan sen, että tämäkin on taas yksi progressio ja kannustinloukku lisää verotuksen ja usean muun asian lisäksi. En osaa suoraan ehdottaa mikä olisi paras malli maksun keräämiseksi, kun en tiedä miten paljon todellisista kustannuksista näillä maksuilla kerätään jne. mutta eiköhän niitäkin ole reilusti.

Samalla "sulla on varaa maksaa enemmän kun tienaat x€/kk"-logiikalla varmaan bensan hintakin täytyisi olla pumpulla niin, että yli x€/kk tuloilla hinta on 5€/L ja siitä tippuu alaspäin, niin että kaikkein vähiten tienaavat saavat sitä ilmaiseksi.
 
Demareiden jäsenkirjan omaavista 33% kävi töissä, jopa vähemmän kuin vasemmistopuolueella jota on tavattu pitää työttömien puolueena. Työntekijöiden keskuudessa demareiden kannatus on 9% luokkaa, kun se on äänioikeudellisilla yli 20%.

kenelle kellot soivat, ja kenelle ei.

Demareiden kannatus tulee romahtamaan seuraavan 30 vuoden aikana kun nykyiset eläkeläiset alkaa karsiutua.

Nämä on faktoja. Sinun punasilla laseillasi varmaan silkkaa fasismia ja natsikulkueet marssii kohta ikkunoiden alla jos ei kehuta kommareita.
Tähän vähän uumoilinkin. Kyse on siis puoluekirjan omaavista, eikä äänestäneistä eli vanhat ihmiset painottuu tossa vertailussa ihan älyttömästi, nuorilla kun ei ole mitään puoluekirjoja. Sen lisäksi esimerkiksi ikää liene rajattu kuten vaikka työllisyystilastoissa, jolloin ei voi vertailla sinnekkään. Tietysti sitäkään ei voi kertoa mikä tämä tutkimus nyt on, otantakokoa ei kerrota eikä edes sitä mitä nämä vierekkäiset pylväät kuvastavat. Jotain vuosimuutosta, sukupuolten välistä eroa, vai mitä?

Eli joo, oli siellä se totuuden siemen, mutta ympärille rakenneltiin normi suomityyliin kaikkea tuubaa senkin edestä. Kun luonnollistahan oli että puhuttiin demareiden kannattajista demareina eikä vain puoluekirjan omaavia (koska harva tollasta harrastaa enää, jolloin on muuttunut verrattaen epärelevantiksi asiaksi). Sen lisäksi nostat esiin sen, että vasemmistoliitto on työttömien puolue ja demareista jopa vähemmän käy töissä mitä vasemmistoliitosta. No totta kai on tossa sun biased otannassa koska kaikki painottuu vanhuksiin ja koska vasemmistoliitto on jäsenistöltään nuorempi puolue mitä demarit ja eläkeläiset on luonnollisesti pois työelämästä. Sama biasoituminen näkyy vihreiden korkeena työllisyytenä, koska puoluekirjakannattajat on nuorempaa. Jokanen tolppa on työllisyysasteen alapuolella, eli se eläkeläis bias on aivan valtava ja tulee ainakin kahta kautta: puoluekirja- ihmisissä painottuu vanhat ihmiset ja puolueiden välisissä ikärakenteissa on valtavia eroja.

Nämä on faktoja.
Täähän on se propagandalaitosten tapa iskostaa asioita. Luetaan koulukirjaa ja kerrotaan se faktana vaikka mitä tuubaa olis ja päätelmät virheellisiä. Sun "faktahan" pätee siihen otantaan, mistä puhut. Siitä olen samaa mieltä, että sdp tulee nykymenolla katoomaan kun suuret ikäluokat kuolee pois, elleivät keksi jotain pupua hatusta (mariinin kaltanen opportunisti tai lindtmanin kaltanen nössö ei sitä ole). Tietysti yksi iso kyssäri on, että onko työläisten pako demareista persuihin pysyvä vai protestityyppinen. Seuraavat vaalit on aika kiinnostavat ja kertoo aika paljon tulevaisuuden kehityssuunnista. Kepu on myös aika kiinnostava kysymysmerkki kun on ottanut maahanmuuttoon tiukempia kantoja Saarikon käsienheiluttelun jälkeen.

Sinun punasilla laseillasi varmaan silkkaa fasismia ja natsikulkueet marssii kohta ikkunoiden alla jos ei kehuta kommareita.
minä sain eilen varoituksen kun joku natsikulkueita pelkäävä, ilmeisesti "kommari", paino kalvinappia kun halvensin mukamas valittua kansaa. Minä en pelkää natsikulkueita, mutta joku muu näyttää tälläkin palstalla pelkäävän...
 
Viimeksi muokattu:
En osaa suoraan ehdottaa mikä olisi paras malli maksun keräämiseksi
Lähtisin liikkeelle siitä, että mitä yksinkertaisempi himmeli niin sitä vähemmän kallista byrokratiaa, väärinkäytön mahdollisuuksia,.... Tätä taustaa vasten poistaisin lapsilisät, hoitopaikkamaksut yms. Tilalle malli missä normaaliverotuksessa saa vähentää jotain lapsien pohjalta. Perheverotusmalli voisi olla myös hyvä kun se kattaisi tilanteen missä toinen ei ole töissä ja toinen on hyväpalkkaisessa työssä. Verohuojennukset motivoivat menemään työmaalle, kun tuki tulee tuloveronhuojennuksena eikä ilmaisena apuna seinästä.

Toki niille paska tsägä jotka työttömänä meinaa pykätä muksuja. Ehkä ensimmäisen prioriteetin pitäisi olla omillaan toimeentuleminen ennen lastentekoa. Jos valtio erityisesti haluaa tukea lapsia niin OST syntymässä ja valtio tallettaa sinne 5000e mikä menee sp500:een. Sijoitusta ei saa ottaa ulos ennen kuin täyttää 21v. Toivottavasti siinä kohtaa on korkoa korolle opittu ja säästäminen jatkuu.

Toki joku himmeli niillekin tarvitaan jotka ei tule toimeen omillaan. Sekin saisi olla hyvin yksinkertainen ja erittäin paljon "paska"töihinkin kannustava eikä valtion kustantama laadukas downshift.
 
Mielestäni vähennyksetkin tekee turhanpäiväistä himmeliä ja voisi poistaa kokonaan. Verottajalta voisi tulla lasku alkuvuodesta että tän verta olet tienannu ja tän verta nyt pitäs maksaa veroa. Ei omaveroa, ei veroprosentin veivailuita, ei palautuksia, ei jälkiveroja, ei vähennyksiä, vaan verovuoden tulojen mukainen lasku.

Suomessa on tulovero millä tasataan tuloja, joten ei oikeen ole tarvetta päällekkäisille tulonjakojärjestelmille. Alv on millä kulutusta verotetaan. Muut verot voisi poistaa pl. joku yhteisövero ja ehkä jotkut muut esim. kunnallisvero ja kirkollisvero kirkkoon kuuluville
 
Suomalaiset ei osaa talouttaan pitää kasassa edes jos palkanmaksuväli pidennetään kahdesta viikosta neljään, niin mitäpä luulet moniko joutuisi sillan alle kun verot pitäisi maksaa vuoden ajalta 😁
 
Voihan sitä rahaa vapaaehtoisestikkin säästää ja maksaa niillä verot.

Mutta ei tietenkään toimi, pitää olla suomalaisille yksinkertasen asian hoitoon joku superraskas, monimutkainen ja byrokraattinen järjestelmä...
 
Suomalaisille pitäisi kouluissa opettaa talousasioiden perusteita. Ehkäpä vasemmiston äänimäärätkin samalla romahtaisi.
 
Etkö sinäkin nyt "oikeistolaisena" ollu heti kertomassa että kevyt ja vähäbyrokraattinen systeemi ei vaan toimi?

Ongelma ei ole vasemmistolaiset vaan suomalaiset. Suomessa oli siinä 2010 luvun vaihteessa jokseenkin tolkullinen oikeisto vastavoima kokkarinuorissa muutama vuotta, mutta aika nopsaan nekin canceloitiin pois ihan koko politiikkaspektrin voimin ml. kokoomuksen, ja normi suomituubaa tilalle. Sen kokoomusnuorten oikeistoslotin otti sitte joku kaikkea vastustava demarisakki.
 
Viimeksi muokattu:
Etkö sinäkin nyt "oikeistolaisena" ollu heti kertomassa että kevyt ja vähäbyrokraattinen systeemi ei vaan toimi?

Ongelma ei ole vasemmistolaiset vaan suomalaiset.
Suomalaiset on vasemmistolaisia eikä meillä ole talousosaamista. Sille tulisi tehdä jotain jo peruskoulussa.

Siitä ollaan samaa mieltä, että vähennyksiä ja säätöä on liikaa, mutta mielestäni kerran kuussa verojen maksu on toimivin tapa tällä hetkellä.
 
Mun mielestä suomalaiset on vaan poliittisesti byrokraattisia, luterilaisia ja konservatiivisia ihan läpi puoluespektrin, mikä estää oikeestaan kaiken tässä maassa. Kukaan ei luota kehenkään ja joka asiaan pitää luoda joku äärimmäisen raskas ja byrokraattinen toimintamalli ja näiden purkaminen aiheuttaa aina vastalauseiden myrskyn kun luotto on nolla että ihmiset edes alkeellisimpia asioita pystyisi hoitamaan ilman holhoamista.
 
Viimeksi muokattu:
Mun mielestä suomalaiset on vaan poliittisesti byrokraattisia, luterilaisia
luterilaisuus tarkoittaa käytännössä hyvää työmoraalia ja rehellisyyttä, millä on suuri positiiviinen vaikutus yhteiskunnan ja talouden toimintaan.

ja konservatiivisia ihan läpi puoluespektrin, mikä estää oikeestaan kaiken tässä maassa. Kukaan ei luota kehenkään

Melkein kaikissa maailman maissa sitä luottamusta on selvästi vähemmän kuin suomessa.

Suomi on nimenomaan niitä maita , joissa sitä luottamusta on paljon keskimääräistä enemmän.

USAn presidentinvaalien argumentointi on erinomainen esimerkki tästä luottamuspulasta, aivan järjettömät valheet menee läpi melkein puoleen kansasta kun kansa ei ylipäätään luota koulujärjestelmään, oikeuslaitokseen, tieteeseen, mediaan jne.

ja joka asiaan pitää luoda joku äärimmäisen raskas ja byrokraattinen toimintamalli ja näiden purkaminen aiheuttaa aina vastalauseiden myrskyn kun luotto on nolla että ihmiset edes alkeellisimpia asioita pystyisi hoitamaan ilman holhoamista.

Monissa muissa maissa sitä byrokratiaa on vielä enemmän kuin suomessa.

ja Suomessa se byrokratian lisääntyminen viime vuosikymmeninä liittyy pääasiassa kahteen asiaan
1) Siihen luterilaisuuden vähentymiseen joka on tarkoittanut sitä että enää ei voi luottaa ihmisen sanaan samalla tavalla kuin ennen voi luottaa joten on pitänyt tehdä byrokratiaa esim. estämään korruption lisääntyminen (hankintalaki jne)
2) EU:hun. Ollaan jouduttu ottamaan se EUn byrokratia käyttöön, mutta rehellisinä luterilaisuutena kuitenkin otetaan se kirjaimellisesti eikä feikata sitä.
 
Viimeksi muokattu:
luterilaisuus tarkoittaa käytännössä hyvää työmoraalia ja rehellisyyttä, millä on suuri positiiviinen vaikutus yhteiskunnan ja talouden toimintaan.
Luterilaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki kärsimys tulee maksimoida koko ajan ja pitää olla tunne, että koko ajan ollaan jonkun kriisin partaalla. Leikkaukset tulee ajoittaa aina siten että niistä tulee maksimaalinen vahinko ja kärsimys kaikille, ilmastotoimet pitää toteuttaa siten että mahdollisimman paljon työpaikkoja ja teollisuutta tuhoutuu jne. Tää ajattelu on ihan uskomattoman vahingollista, että jokaisen tulisi raataa kuolemaansa saakka ja potea huonoa omaatuntoa jos on hetken raatamatta, ja valtion tulee tätä vahvistaa sillä että tekee kaiken niin päin persettä että pitää raataa vieläkin enemmän. Tällänen ei vaan ole kovinkaan hedelmällinen tapa toimia.

Luterilaisuuden "työmoraali" ei näkyne oikein missään, suomessa on käsittääkseni jo pitkään tehty vähemmän työtunteja mitä monessa muussa maassa.

Melkein kaikissa maailman maissa sitä luottamusta on selvästi vähemmän kuin suomessa.

Suomi on nimenomaan niitä maita , joissa sitä luottamusta on paljon keskimääräistä enemmän.

USAn presidentinvaalien argumentointi on erinomainen esimerkki tästä luottamuspulasta, aivan järjettömät valheet menee läpi melkein puoleen kansasta kun kansa ei ylipäätään luota koulujärjestelmään, oikeuslaitokseen, tieteeseen, mediaan jne.
Mä en tiedä miten tuota luottamusta on mitattu. Mun omat kokemukset on tuosta ihan erilaiset. Suomalaiset ei luota toisiinsa edes sen vertaa, että kukaan täällä pystyisi hoitamaan edes alkeellisimpiakaan asioita itse, vaan aina tulee se "ei toimi suomessa"- argumentaatio. Ei täällä oikeesti kukaan luota kenenkään kykyihin yhtään. Jos ehdottaa alkon poistamista, suomalaiset ryyppää ittensä hengiltä, ei toimi. Jos ehdottaa että verot maksettaisiin jonkun yksinkertaisen järjestelmän kautta, ei toimi. Jos ehdottaa, että voisiko eläkettä säästää itse tollasen valtiollisen aina pienempiä ikäluokkia sorsivan järjestelmän sijaan, niin ei toimi. Voisko auton katsastamisen lopettaa ja ihmiset ihan itte kattoisi ettei aja jollain paskakasalla, ei voi ei toimi. Voisko lisensointeja poistaa, ei voi ei toimi. Tää sama toistuu ihan joka saralla keskusteltaessa, mihin haluaa tuoda ihmisille lisää vapautta ja poistaa holhousta. Oikeesti mikään ei mukamas toimi koska ihmisten luottamus suomessa toisten ihmisten kykyyn hoitaa mitään itsenäisesti ilman valtion "avustusta" on nolla, minkä seurauksena täällä tarvitaan joka asiaan joku hankala, raskas, ja holhoava järjestelmä. Tämäkään ei ole kovinkaan hedelmällistä, sellanen kansakunta mikä ei usko mihinkään muuhun kuin valtion viisauteen hoitaa yksilöiden päätöksiä ja asioita hukkaa aika paljon sitä joukkojen viisautta.

Suomalaisiin menee ne valheet ihan yhtälailla läpi, joku päivä sitten ylellä oli ihan normi suomivalhetta taas tutkimus minkä mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa tiukempaa alkoholipolitiikkaa. Kun sen itse tutkimuksen kaivoi esiin, "yli puolet suomalaisista" tarkoitti otoksen n. 2000 ihmistä yli puolet, eli tuhat. Käsittääkseni tuo oli noin 0,02% suomalaisista kannatti tutkimuksessa tiukempaa alkoholipolitiikkaa ja otoksesta yli puolet, otoshan ei ollut kaikki suomalaiset. Nyt ei tartte kovin pitkät piuhat olla, jotta keksii miten tollasilla otantavirheillä saadaan tehtyä ihan millainen tulos halutaan ja uutisoituna se kansan mielipiteenä. Tämä on toistuva toimintatapa tässä maassa. Hälyyttävää on se, että tämän tyyppisiä on maan suurimman mediatalon uutisoimana, eikä vaikka jonkun MV-lehden.

Monissa muissa maissa sitä byrokratiaa on vielä enemmän kuin suomessa.

ja Suomessa se byrokratian lisääntyminen viime vuosikymmeninä liittyy pääasiassa kahteen asiaan
1) Siihen luterilaisuuden vähentymiseen joka on tarkoittanut sitä että enää ei voi luottaa ihmisen sanaan samalla tavalla kuin ennen voi luottaa joten on pitänyt tehdä byrokratiaa esim. estämään korruption lisääntyminen (hankintalaki jne)
2) EU:hun. Ollaan jouduttu ottamaan se EUn byrokratia käyttöön, mutta rehellisinä luterilaisuutena kuitenkin otetaan se kirjaimellisesti eikä feikata sitä.
Mun mielestäni tuo byrokratia on ihan suurimmilta osin suomen kotikutoista, ja painottuu juuri johonkin uhrittomiin rikoksiin. Suomalaiset myös tykkää brittien tapaan spinnata kaiken ikävän sinne EUhun. Tämä johti briteissä brexittiin, ja ihmetykseen kun mikään ei heti parantunutkaan. Suomessakin aikalailla itse ollaan oma kuoppa kaivettu ja pitäisi sieltä alkaa kaivamaan itseä ylös. Se ei vaan tapahdu jos täällä kenenkään tekemisiin ei kukaan luota yhtään. EU on joiltain osin ongelma kyllä, sitä en kiistä mutta toimii myös syntipukkina asioille, mille sen ei todellakaan pitäs toimia. Oikeat ongelmat jää hoitamatta kun poliitikko voi syyttää kaikesta omista tekosistaan syyttää aina vaan EU:ta.

Et kyllä ne tän maan monet ongelmat aina vaan palautuu siihen, että pitäs kansakuntana kävellä sinne peilin eteen ja tehdä aika laajaakin itsetutkiskelua, että ruokkiiko tämä kulttuuri tai mikään komponentti millaistakaan menestystä tässä maassa, eikä aina syytellä kaikkia muita omatekosista ongelmista.
 
Viimeksi muokattu:
Luterilaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki kärsimys tulee maksimoida koko ajan ja pitää olla tunne, että koko ajan ollaan jonkun kriisin partaalla. Leikkaukset tulee ajoittaa aina siten että niistä tulee maksimaalinen vahinko ja kärsimys kaikille, ilmastotoimet pitää toteuttaa siten että mahdollisimman paljon työpaikkoja ja teollisuutta tuhoutuu jne. Tää ajattelu on ihan uskomattoman vahingollista, että jokaisen tulisi raataa kuolemaansa saakka ja potea huonoa omaatuntoa jos on hetken raatamatta, ja valtion tulee tätä vahvistaa sillä että tekee kaiken niin päin persettä että pitää raataa vieläkin enemmän. Tällänen ei vaan ole kovinkaan hedelmällinen tapa toimia.

Luterilaisuuden "työmoraali" ei näkyne oikein missään, suomessa on käsittääkseni jo pitkään tehty vähemmän työtunteja mitä monessa muussa maassa.

Mä en tiedä miten tuota luottamusta on mitattu. Mun omat kokemukset on tuosta ihan erilaiset. Suomalaiset ei luota toisiinsa edes sen vertaa, että kukaan täällä pystyisi hoitamaan edes alkeellisimpiakaan asioita itse, vaan aina tulee se "ei toimi suomessa"- argumentaatio. Ei täällä oikeesti kukaan luota kenenkään kykyihin yhtään. Jos ehdottaa alkon poistamista, suomalaiset ryyppää ittensä hengiltä, ei toimi. Jos ehdottaa että verot maksettaisiin jonkun yksinkertaisen järjestelmän kautta, ei toimi. Jos ehdottaa, että voisiko eläkettä säästää itse tollasen valtiollisen aina pienempiä ikäluokkia sorsivan järjestelmän sijaan, niin ei toimi. Voisko auton katsastamisen lopettaa ja ihmiset ihan itte kattoisi ettei aja jollain paskakasalla, ei voi ei toimi. Voisko lisensointeja poistaa, ei voi ei toimi. Tää sama toistuu ihan joka saralla keskusteltaessa, mihin haluaa tuoda ihmisille lisää vapautta ja poistaa holhousta. Oikeesti mikään ei mukamas toimi koska ihmisten luottamus suomessa toisten ihmisten kykyyn hoitaa mitään itsenäisesti ilman valtion "avustusta" on nolla, minkä seurauksena täällä tarvitaan joka asiaan joku hankala, raskas, ja holhoava järjestelmä. Tämäkään ei ole kovinkaan hedelmällistä, sellanen kansakunta mikä ei usko mihinkään muuhun kuin valtion viisauteen hoitaa yksilöiden päätöksiä ja asioita hukkaa aika paljon sitä joukkojen viisautta.

Suomalaisiin menee ne valheet ihan yhtälailla läpi, joku päivä sitten ylellä oli ihan normi suomivalhetta taas tutkimus minkä mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa tiukempaa alkoholipolitiikkaa. Kun sen itse tutkimuksen kaivoi esiin, "yli puolet suomalaisista" tarkoitti otoksen n. 2000 ihmistä yli puolet, eli tuhat. Käsittääkseni tuo oli noin 0,02% suomalaisista kannatti tutkimuksessa tiukempaa alkoholipolitiikkaa ja otoksesta yli puolet, otoshan ei ollut kaikki suomalaiset. Nyt ei tartte kovin pitkät piuhat olla, jotta keksii miten tollasilla otantavirheillä saadaan tehtyä ihan millainen tulos halutaan ja uutisoituna se kansan mielipiteenä. Tämä on toistuva toimintatapa tässä maassa. Hälyyttävää on se, että tämän tyyppisiä on maan suurimman mediatalon uutisoimana, eikä vaikka jonkun MV-lehden.

Mun mielestäni tuo byrokratia on ihan suurimmilta osin suomen kotikutoista, ja painottuu juuri johonkin uhrittomiin rikoksiin. Suomalaiset myös tykkää brittien tapaan spinnata kaiken ikävän sinne EUhun. Tämä johti briteissä brexittiin, ja ihmetykseen kun mikään ei heti parantunutkaan. Suomessakin aikalailla itse ollaan oma kuoppa kaivettu ja pitäisi sieltä alkaa kaivamaan itseä ylös. Se ei vaan tapahdu jos täällä kenenkään tekemisiin ei kukaan luota yhtään. EU on joiltain osin ongelma kyllä, sitä en kiistä mutta toimii myös syntipukkina asioille, mille sen ei todellakaan pitäs toimia. Oikeat ongelmat jää hoitamatta kun poliitikko voi syyttää kaikesta omista tekosistaan syyttää aina vaan EU:ta.

Et kyllä ne tän maan monet ongelmat aina vaan palautuu siihen, että pitäs kansakuntana kävellä sinne peilin eteen ja tehdä aika laajaakin itsetutkiskelua, että ruokkiiko tämä kulttuuri tai mikään komponentti millaistakaan menestystä tässä maassa, eikä aina syytellä kaikkia muita omatekosista ongelmista.
Sinulla on täysin hukassa ainakin seuraavat asiat:
-vasemmisto-oikeisto
-Luterilaisuuden käsite
-Tilastotiede

Keskustelu on kohtalaisen raskasta kun olet keksinyt päästäsi omia määritelmiä ja argumentoit niillä
 
Mulla on aika perinteiset määritelmät noille. Ei näitä nykyisiä missä kukin voi identifioitua miksi haluaa, ja esittää jotain täysin päinvastasta sitte mielipiteenään. Kummasti se tääkin keskustelu tuntui menevän siihen, että ne kovimmat kommarihuutelijat onkin itse siellä vasemmassa laidassa kun aletaan keskustelemaan niistä oikeistolaisista teemoista, esim. sääntelystä ja negatiivisesta vapaudesta. Ei olis siihen aikaan kun kokoomusnuorissa oli vielä oikee meno 2010- luvun vaihteessa mennyt näin.

Tilastotiedettäkin olen sen verran lukenut, että tollasta potaskaa mitä Ylelläkin on ei voi noin uutisoida, paitsi tietysti jossain suomessa missä ryssätyyliin rakennetaan valheen "runko" jonkun oletetun totuuden varaan ja sitte heitetään ne valheet siihen ympärille. Otannan puolikkaasta tulikin kansan puolikas. outoo ajatella, että jonkun ylen motiiveina olisi jonkun tieteellisten analyysien julkaisu mielipidevaikuttamisen sijaan jos lopputulos on tuollaista.
 
Sinulla on täysin hukassa ainakin seuraavat asiat:
-vasemmisto-oikeisto
-Luterilaisuuden käsite
-Tilastotiede

Keskustelu on kohtalaisen raskasta kun olet keksinyt päästäsi omia määritelmiä ja argumentoit niillä
Ainakin luterilaisuuden kohdalla menee iloisesti sekaisin protestanttisen etiikan eri haarat, ja Max Weberi varmaan antaisi pitkin korvia tollaisesta yleistämisestä.

Mutta en minä itsekään niistä tolkkua ota ja Weberiäkin selailin viimeksi liki 20 vuotta sitten.
 
Jaa, keskustelussa ollaan taas siinä vaiheessa missä gallupit on tarkoitushakuista paskaa jos ei tue omia mielipiteitä.
 
Gallup ei välttämättä ole, gallupin uutisointi on, jos se perustuu puhtaasti valheeseen. Näitähän nähtiin jo Natoon liittymisenkin edeltävänä aikana ihan koko ajan vuoskausia ja niillä perusteltiin millon mitäkin linjaa "kansan tahtona" "ei tarvetta kansanäänestykselle kun 3/4 suomalaisista Natoa vastaan/puolesta", vaikka surkeimmissa otanta oli jotain 400. Tollasia ei mitenkään voi uutisoida "puolet suomalaisista" tyylillä...eikä edes tartte mennä vielä itse gallupin datankeruuseen ja siellä mahdollisesti olleisiin ongelmiin vaan voi keskittyä pelkästään gallupin perusteella tehtyyn uutisointiin. Noita konsulttityyppisiä tutkimuksia on verrattaen helppo manipuloida, koska aineistot ei ole useinkaan avoimia ja niitä ei kukaan toista...tai voidaan kerätä useita rinnakkaisia aineistoja ja katsoa mikä on "paras" sen hetkiseen tarpeeseen.
 
Ketjussa on paljon keskusteltu Kokoomuksesta ja sen osuudesta Suomen julkistalouden tulevaan konkurssiin.

Luin paperilehdestä, että tien päällystämiskustannukset ovat kaksinkertaistuneet viiden vuoden aikana. Viisi vuotta sitten kuusi metriä leveän vähäliikenteisen maakuntatien uudelleenpäällystys ja pienimuotoinen kunnostus maksoi 60.000 euroa kilometriltä. Tänä päivänä hintaluokka on 100.000 - 150.000 euroa kilometriltä. No miten tämä liittyy Kokoomukseen?

Viime vuosikymmenelle asti valtio-omisteinen Destia sotki tieurakoiden kilpailutuksia osallistumalla niihin jopa vaivaisella 4% katteella. Yksityiset toimijat kihisivät raivosta, koska eivät päässeet rahastamaan, ja vaativat Destian yksityistämistä jotta "markkinat voisivat toimia".

Kokoomus otti homman hoitaakseen ja yritti vasemmistopuolueiden tuella (!) jo 00-luvun lopussa myydä Destian. Myynti tuolloin kaatui Destian sisäisiin sotkuihin. Asiaa edistettiin voimallisesti ja myynti saatiin onnistumaan myöhemmin vaiheittain. Vuonna 2011 Destian asfalttipäällystysbisnes myytiin kilpailijalleen NCC Roadsille, vaikka kilpailuvirasto vaati kaupan kieltämistä. Vuonna 2014 loput Destian väylärakennusbisneksistä myytiin Ahlström Capitalille. Vuonna 2021 Ahlström Capital teki exitin sijoituksestaan ja myi Destian eteenpäin ranskalaiselle Colas-konsernille kauppahinnalla, jota ei koskaan paljastettu julkisuuteen (miksiköhän?).

Kokoomus siis hoiti pois valtio-omisteisen hintahäirikön, joka piti asfaltointi-ja tienrakennusurakoiden hinnat aisoissa. Nyt sitten ihmetellään, miksi rahat eivät enää riitä ylläpitoon ja vähäliikenteisiä teitä joudutaan muuttamaan rahan puutteessa sorateiksi.

Tuli käytyä joku aika sitten jenkeissä ja seurailtua vähän paikallista meininkiä. Suomi näyttäytyy sieltä käsin katsoen erittäin sosialistisena valtiona, jossa verot on tapissa ja rajoitetaan ahkerasti yksilönvapauksia. Yleensä USAa tavataan täällä haukkua kun kaikki on paskasti verrattuna pohjoismaiseen hyvinvointi-onnelaan. No, siellä vaikutti sitten viime näkemän ruoka muuttuneen terveellisemmäksi, tiet sekä julkinen liikenne ovat parantuneet ja paljon uutta autoa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita, poliiseja on joka kadunkulmassa ja turvallisuuden tunne korkea. Ihmiset ovat yritteliäitä ja kokeilevat pienellä kynnyksellä kaikenlaista uutta bisnestä. Hinnat ruokakaupoissa kohtuulliset ja valinnanvaraa riittää. Myös erilaisia kanavia tv:ssä on paljon riittää, eikä ole tuettua valtionmediaa jossa suitsutetaan vain yhtä näkemystä, vaan myös muita näkökulmia on tarjolla. Siellä ei jatkuvasti uudisteta joka asiaa hyvin kirjavalla menestyksellä, etkä tarvitse äppiä joka helvetin asiaan, niinkuin Suomessa. No talot edelleen yhtä paskoja kuin ennenkin, muovipaneelit seinissä ja tuulee läpi.

TL;DR: Atlantin toisella puolella moni asia paranee, kun täällä suunta vaikuttaa olevan toinen. Tekemisen meininki on siellä kova ja yleinen fiilis on paljon positiivisempi. Tähänkö hyvinvointivaltio on meidät johtanut? Nyt kai meillä pitäis olla asiat paljon paremmin kun sitä on jokainen hallitus luvannut viimeiset 15 vuotta? Mitä tapahtui eri hallitusten lupauksille ja rajuille panostuksille koulutukseen/hyvinvointiin/sosiaaliturvaan jne? Missä ne investoinnit NYT näkyvät? Olis aika ehkä ottaa pää pois pensaasta ja suostua havaitsemaan myös oman agendan vastaisia kehityskulkuja.
 
Viimeksi muokattu:
Myös erilaisia kanavia tv:ssä on paljon riittää, eikä ole tuettua valtionmediaa jossa suitsutetaan vain yhtä näkemystä, vaan myös muita näkökulmia on tarjolla.
Eikö Suomessa kaupallinen TV ole pitkälti kannattamatonta bisnestä? Itse en kyllä ihmettele miksei olisi, katsooko joku vielä herran vuonna 2024 broadcast televisiota?
 
Menee ihan samaan sarjaan kuin Kemiran myynti Yaralle, joka tuplasi lannoitteiden hinnat samantien. Kunnallisten vesilaitosten myyntiä vastustetaan verisesti. Miksiköhän?
 
Tuli käytyä joku aika sitten jenkeissä ja seurailtua vähän paikallista meininkiä. Suomi näyttäytyy sieltä käsin katsoen erittäin sosialistisena valtiona, jossa verot on tapissa ja rajoitetaan ahkerasti yksilönvapauksia. Yleensä USAa tavataan täällä haukkua kun kaikki on paskasti verrattuna pohjoismaiseen hyvinvointi-onnelaan. No, siellä vaikutti sitten viime näkemän ruoka muuttuneen terveellisemmäksi, tiet sekä julkinen liikenne ovat parantuneet ja paljon uutta autoa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita, poliiseja on joka kadunkulmassa ja turvallisuuden tunne korkea. Ihmiset ovat yritteliäitä ja kokeilevat pienellä kynnyksellä kaikenlaista uutta bisnestä. Hinnat ruokakaupoissa kohtuulliset ja valinnanvaraa riittää. Myös erilaisia kanavia tv:ssä on paljon riittää, eikä ole tuettua valtionmediaa jossa suitsutetaan vain yhtä näkemystä, vaan myös muita näkökulmia on tarjolla. Siellä ei jatkuvasti uudisteta joka asiaa hyvin kirjavalla menestyksellä, etkä tarvitse äppiä joka helvetin asiaan, niinkuin Suomessa. No talot edelleen yhtä paskoja kuin ennenkin, muovipaneelit seinissä ja tuulee läpi.

TL;DR: Atlantin toisella puolella moni asia paranee, kun täällä suunta vaikuttaa olevan toinen. Tekemisen meininki on siellä kova ja yleinen fiilis on paljon positiivisempi. Tähänkö hyvinvointivaltio on meidät johtanut? Nyt kai meillä pitäis olla asiat paljon paremmin kun sitä on jokainen hallitus luvannut viimeiset 15 vuotta? Mitä tapahtui niille tyhjille lupauksille ja rajuille panostuksille "hyvin"vointiin/sosiaaliturvaan jne? Missä ne investoinnit NYT näkyvät? Olis aika ehkä ottaa pää pois pensaasta ja suostua havaitsemaan myös oman agendan vastaisia kehityskulkuja.

Suomi nyt on pysyvästi neuvostoliiton tiellä niin aika turha toivoa että täällä asioihin tulisi mitään järkeä. Onnekkaita ne ketkä voivat muuttaa täältä jumalan hylkäämästä paskamaasta johonkin järkevään maahan. Muuttaisin itsekin jos olisi rahaa. Toki ongelmia on muuallakin, mutta muualla sentään on vielä toivoa paremmasta jäljellä.
 
Eikö Suomessa kaupallinen TV ole pitkälti kannattamatonta bisnestä? Itse en kyllä ihmettele miksei olisi, katsooko joku vielä herran vuonna 2024 broadcast televisiota?
Joku aika sitten yritin katsoa klassikkoelokuvaa telkkarista muistaakseli viitoselta. Ihan otin aikaa ja elokuvaa oli 17min ja sen jälkeen mainoksia 10min. Aina samat n. 30 mainosta joka tauolla. Lopetin elokuvaelämyksen kesken. Elokuvan pituus oli telkkarissa melkein tunnin pidempi kuin teatterissa.
 
Tuli käytyä joku aika sitten jenkeissä ja seurailtua vähän paikallista meininkiä. Suomi näyttäytyy sieltä käsin katsoen erittäin sosialistisena valtiona, jossa verot on tapissa ja rajoitetaan ahkerasti yksilönvapauksia. Yleensä USAa tavataan täällä haukkua kun kaikki on paskasti verrattuna pohjoismaiseen hyvinvointi-onnelaan. No, siellä vaikutti sitten viime näkemän ruoka muuttuneen terveellisemmäksi, tiet sekä julkinen liikenne ovat parantuneet ja paljon uutta autoa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita, poliiseja on joka kadunkulmassa ja turvallisuuden tunne korkea. Ihmiset ovat yritteliäitä ja kokeilevat pienellä kynnyksellä kaikenlaista uutta bisnestä. Hinnat ruokakaupoissa kohtuulliset ja valinnanvaraa riittää. Myös erilaisia kanavia tv:ssä on paljon riittää, eikä ole tuettua valtionmediaa jossa suitsutetaan vain yhtä näkemystä, vaan myös muita näkökulmia on tarjolla. Siellä ei jatkuvasti uudisteta joka asiaa hyvin kirjavalla menestyksellä, etkä tarvitse äppiä joka helvetin asiaan, niinkuin Suomessa. No talot edelleen yhtä paskoja kuin ennenkin, muovipaneelit seinissä ja tuulee läpi.

TL;DR: Atlantin toisella puolella moni asia paranee, kun täällä suunta vaikuttaa olevan toinen. Tekemisen meininki on siellä kova ja yleinen fiilis on paljon positiivisempi. Tähänkö hyvinvointivaltio on meidät johtanut? Nyt kai meillä pitäis olla asiat paljon paremmin kun sitä on jokainen hallitus luvannut viimeiset 15 vuotta? Mitä tapahtui niille tyhjille lupauksille ja rajuille panostuksille "hyvin"vointiin/sosiaaliturvaan jne? Missä ne investoinnit NYT näkyvät? Olis aika ehkä ottaa pää pois pensaasta ja suostua havaitsemaan myös oman agendan vastaisia kehityskulkuja.
Kuvailee aika paljon omiakin tuntoja sun teksti. Jos jotain amerikasta haluaa tuoda suomeen niin se olisi tekemisen meininki ja tekemisen kannattaminen versus passivoituminen kotiin oli passivoituja sitten maahanmuuttaja tai natiivi. Jos jotain saisi viedä amerikkaan suomesta niin kaikille helpompi mahdollisuus menestyä(koulutus, terveydenhoito). AI tosin tulee demokratisoimaan koulutus/tietoasiat hyvin nopealla tahdilla.

Ääripäihin keskittymällä ei näe metsää puilta. Suomessa uutisoidaan hyvin yksipuolisesti amerikasta, aina vain kamaluudet lööpeissä mikä vääristää mielikuvaa jos tiedot amerikasta on vain uutisten/lööppien/elokuvien varassa.
 
Joulukuussa lähdetään niin sitten näkee onko siellä vaalien jälkeinen sisällissota vai ei.
 
Suurinpiirtein samat todennäköisyydet kuin että elokapina aloittaa suomessa sisällissodan. Enemmän pelkäisin mitä venäjä tai kiina tekee kuin jenkkien hajoamista. Mutta jokuhan propagandamyllyjä pyörittää oli se sitten dollarin ja rahajärjestelmän lopullinen romahtaminen tai jenkkien sisällisodasta rummuttaminen.

Reissussa kannattaa huomioida, että iso maa. Ellei käy vähän joka puolella niin näkee vain hyvin kapean siivun. Vertailukohtana kävis suomessa sodankylässä ja vetäs jotain johtopäätöksiä pariisista reissun pohjalta. Muutenkin reissuissa näkee yhdenlaisen maailman. Todellisuus missä eletään ja tehdään töitä jää näkemättä. Siellähän ne kerjäläiset sun muut pyörii turistikohteissa.
 
Tuli käytyä joku aika sitten jenkeissä ja seurailtua vähän paikallista meininkiä. Suomi näyttäytyy sieltä käsin katsoen erittäin sosialistisena valtiona, jossa verot on tapissa ja rajoitetaan ahkerasti yksilönvapauksia. Yleensä USAa tavataan täällä haukkua kun kaikki on paskasti verrattuna pohjoismaiseen hyvinvointi-onnelaan. No, siellä vaikutti sitten viime näkemän ruoka muuttuneen terveellisemmäksi, tiet sekä julkinen liikenne ovat parantuneet ja paljon uutta autoa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita, poliiseja on joka kadunkulmassa ja turvallisuuden tunne korkea. Ihmiset ovat yritteliäitä ja kokeilevat pienellä kynnyksellä kaikenlaista uutta bisnestä. Hinnat ruokakaupoissa kohtuulliset ja valinnanvaraa riittää. Myös erilaisia kanavia tv:ssä on paljon riittää, eikä ole tuettua valtionmediaa jossa suitsutetaan vain yhtä näkemystä, vaan myös muita näkökulmia on tarjolla. Siellä ei jatkuvasti uudisteta joka asiaa hyvin kirjavalla menestyksellä, etkä tarvitse äppiä joka helvetin asiaan, niinkuin Suomessa. No talot edelleen yhtä paskoja kuin ennenkin, muovipaneelit seinissä ja tuulee läpi.

TL;DR: Atlantin toisella puolella moni asia paranee, kun täällä suunta vaikuttaa olevan toinen. Tekemisen meininki on siellä kova ja yleinen fiilis on paljon positiivisempi. Tähänkö hyvinvointivaltio on meidät johtanut? Nyt kai meillä pitäis olla asiat paljon paremmin kun sitä on jokainen hallitus luvannut viimeiset 15 vuotta? Mitä tapahtui eri hallitusten lupauksille ja rajuille panostuksille koulutukseen/hyvinvointiin/sosiaaliturvaan jne? Missä ne investoinnit NYT näkyvät? Olis aika ehkä ottaa pää pois pensaasta ja suostua havaitsemaan myös oman agendan vastaisia kehityskulkuja.
Jenkeille tosiaan tykätään aina naureskella täällä, mutta ovat pikkuhiljaa menossa monessa asiassa ohi. Ehkä siellä ihmisillä on enemmän uskoa mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen, kun taas Suomessa vallitsee lannistava ja passivoiva sosialismi.
 
Tuli käytyä joku aika sitten jenkeissä ja seurailtua vähän paikallista meininkiä. Suomi näyttäytyy sieltä käsin katsoen erittäin sosialistisena valtiona, jossa verot on tapissa ja rajoitetaan ahkerasti yksilönvapauksia. Yleensä USAa tavataan täällä haukkua kun kaikki on paskasti verrattuna pohjoismaiseen hyvinvointi-onnelaan. No, siellä vaikutti sitten viime näkemän ruoka muuttuneen terveellisemmäksi, tiet sekä julkinen liikenne ovat parantuneet ja paljon uutta autoa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita, poliiseja on joka kadunkulmassa ja turvallisuuden tunne korkea. Ihmiset ovat yritteliäitä ja kokeilevat pienellä kynnyksellä kaikenlaista uutta bisnestä. Hinnat ruokakaupoissa kohtuulliset ja valinnanvaraa riittää. Myös erilaisia kanavia tv:ssä on paljon riittää, eikä ole tuettua valtionmediaa jossa suitsutetaan vain yhtä näkemystä, vaan myös muita näkökulmia on tarjolla. Siellä ei jatkuvasti uudisteta joka asiaa hyvin kirjavalla menestyksellä, etkä tarvitse äppiä joka helvetin asiaan, niinkuin Suomessa. No talot edelleen yhtä paskoja kuin ennenkin, muovipaneelit seinissä ja tuulee läpi.

TL;DR: Atlantin toisella puolella moni asia paranee, kun täällä suunta vaikuttaa olevan toinen. Tekemisen meininki on siellä kova ja yleinen fiilis on paljon positiivisempi. Tähänkö hyvinvointivaltio on meidät johtanut? Nyt kai meillä pitäis olla asiat paljon paremmin kun sitä on jokainen hallitus luvannut viimeiset 15 vuotta? Mitä tapahtui eri hallitusten lupauksille ja rajuille panostuksille koulutukseen/hyvinvointiin/sosiaaliturvaan jne? Missä ne investoinnit NYT näkyvät? Olis aika ehkä ottaa pää pois pensaasta ja suostua havaitsemaan myös oman agendan vastaisia kehityskulkuja.

En ole koskaan käynyt jenkeissä niin en ota kantaa sinun kokemiisi asioihin. Pari omaa huomiota (mutuilua) tosin mitä monesti miettinyt kun jenkkejä verrataan muihin maihin.

1) Eikös jenkeissä ns. henkilökohtainen konkurssi ole asia jonka ihmiset voivat tehdä jos bisnes kusee, ja sitten uutta yritystä perään vaan? Suomessa taidat saada liiketoimintakieltoa x vuotta.

2) Jenkit on aikasen paljon suurempi homogeeninen sisämarkkina, 350 miljoonaa ihmistä jotka jakavat saman kielen ja pääosin samanlaisen maailmankuvan, helpompi myydä krääsää yms. bisnestä kun potentiaalisia asiakkaita on tuon verran. Toki kilpailuakin on enemmän.

3) Dollari on maailman varavaluutta, ja niin kauan kuin muut valtiot luottavat tähän ja jatkavat jenkkien valtionvelan ostoa hyödykkeiden tuottoa vastaan, mahdollistaa jenkeille käytännössä rajattoman velanoton ja kohtuullinen määrä tämän uuden valuutan luomasta inflaatiosta voidaan ulkoistaa muualle (kaikki olemassa olevat dollarit eivät kierrä Amerikan rajojen sisällä, ajatelkaa esim. korona-aikaa kun oliko 80% kaikista koskaan kierrossa olleista dollareista "luotiin" parin vuoden aikana). Koska jos dollari kaatuu, koko maailman talous käytännössä kaatuu. Esim. Suomella ei tälläistä työkalua käytössään ole.

4) Jenkeissä on monta toimialaa jotka ovat Euroopassa aika ennenkuulumattomia, esim. terveydenhoidon ympärillä pyörivät palveluntuottajat, kaikenmaailman SaaS-palvelua ja "hakukoneoptimointia", yms näkyvyyttä yksityisille praktiikoille, varsinkin suomalaisin silmin "universaalin" terveydenhuollon takia vaikea nähdä tälläiselle hirveästi potentiaalia täällä. Kokoomus toki kovasti yrittää yksityistää kaiken.
 
Amerikan osavaltiot ovat kuin euroopan valtiot. Ei ole homogeeninen yhtenäinen sisämarkkina. Liittovaltio toki asettaa raameja(vrt. eu) mutta osavaltio ja jopa kaupunkitasolla on paljon uniikkia säätelyä mikä vaikuttaa yritystoimintaan perustavanlaatuisesti. Kaupunkitasollakin ongelmia pyörittä yritystä kun ei todellakaan new york ja san francisco vaikka toimi samalla tavalla oli kyse sitten sääntelystä tai potentiaalisista asiakkaista.(vrt. helsinki ja pariisi)

Henkilökohtainen konkurssi auttaa velkojen kanssa. Ehkä joku velkasaneeraus tms. suomessa vähän vastaava. Fiksumpi laittas osakeyhtiön eikä ota nimiin sellaisia velkoja mistä ei pysty suoriutumaan.
 
Joo, en tarkoittanut, että jengi olisi identtistä arvoiltaan ja maailmankatsomukseltaan, mutta pääosin omaavat yhteisen kielen. Verrokkina ajattelin mallia, missä koko Eurooppa puhuisi samaa kieltä.

Kiitos oikaisusta.
 
Kielikin on vähän niin ja näin. Menet jonnekin las vegasiin/los angelesiin ja paikoin texasissa niin voipi olla alasta riippuen espanja paljon tärkeämpi kuin englanti. Joissain konteksteissa voi asiakaskunta tms. koostua aasiasta päin tulleista. Suomalaisille yrityksille nykyään paukutetaan päähän, että jos meinaat amerikkaan niin valitse osavaltio ja kaupunki. Sitten kun se on hallussa niin lähde katsomaan sieltä laajentamista ulospäin.
 
Kuvailee aika paljon omiakin tuntoja sun teksti. Jos jotain amerikasta haluaa tuoda suomeen niin se olisi tekemisen meininki ja tekemisen kannattaminen versus passivoituminen kotiin oli passivoituja sitten maahanmuuttaja tai natiivi. Jos jotain saisi viedä amerikkaan suomesta niin kaikille helpompi mahdollisuus menestyä(koulutus, terveydenhoito). AI tosin tulee demokratisoimaan koulutus/tietoasiat hyvin nopealla tahdilla.

Ääripäihin keskittymällä ei näe metsää puilta. Suomessa uutisoidaan hyvin yksipuolisesti amerikasta, aina vain kamaluudet lööpeissä mikä vääristää mielikuvaa jos tiedot amerikasta on vain uutisten/lööppien/elokuvien varassa.
Jep. Suomessa vaikuttaa vallitsevan jonkinlainen apatia, valtakunnan henkinen tila on karmaiseva.

Tietty porukka rummuttaa yötä päivää kuinka vain pienituloisilla/vähäosaisilla on mitään väliä. Minkään muun kansanryhmän olot eivät heitä kiinnosta. Rikkaat eivät ole ihmisiä laisinkaan ja heidät tulisi heittää maasta ulos (rahat jättää tietysti). Keskiluokan pitää hävetä sitä kuinka on syntynyt kultalusikka suussa ja on ollut "etuoikeutettu" joka asiassa. Koita siinä sitten kituuttaa jotain tuottavaa työtä kun saat vaan vittuilut naamalle että kun sulle on kaikki ollut aina niin helppoa ja tullut kuin manulle illallinen ja pitäis kaikki yöt itkeä kuinka köyhillä on niin kurjaa. Ketä oikeasti kiinnostaa tehdä sitä rahaa tässä maassa? On niin houkuttelevaa olla työttömänä ja tippua saamapuolelle ottamaan päänsilittelyä "kuinka vaikeaa sulla on".

Moni tekee minimaalisella effortilla töitä ja välttelee ylennystä kun ei kiinnosta lisästressi koventuneilla veroilla + vittuilulla siitä kuinka perseestä olet kun olet rikas. Ihme kiittämättömyyttä, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Sitten porukkaa kouluttautuu jonnekin ihmeen afrikantutkimuksen aloille, eivätkä saa mitään tuottavaa bisnestä aikaiseksi, paitsi tietysti valtion rahoilla rahoitettuja projekteja. Realismi on täysin kadonnut, eikä siitä kuuluisasta Suomalaisesta Sisusta ole enää tietoakaan. Sisua lienee nykyään istua kortistossa valittamassa kun valtio sitten leikkaa näiden kehitysprojektien rahoitusta (vissiin taitaa 60-70% olla valtiolla tavalla tai toisella töissä täällä porukasta), vailla mitään resilienssiä etsiä itselle tuottavaa työtä toiselta alalta, jos edellinen tippuu alta. Kaikenmaailman ymmärtäjiä on maa kyllä täynnä.

Ylellä pyörii jutut, että "Pirjo joutui luopumaan neljännestä koirastaan, joka toi hänelle iloa, kun valtio leikkasi toimeentulotukea ja hän joutui muuttamaan kaksioon." Voin vaan kuvitella että 90% maailman väestöstä pyörittelee silmiä tälle Suomen meiningille. Enkä sitä, kyllä sitä rahaa jakaa voisi, jos sitä enemmän olisi. Mutta ollaan euroopan nopeimmin velkaantuva valtio.

Hyvääkin porukkaa toki on, ja jotkut yrittävät kaikesta huolimatta. Tekee oikein pahaa ajatella mihin tämä maa pystyisi, jos yritystä olisi enemmän. Oli "hieman" erilaista meininki sotien jälkeen. Liekö Nokian tuoma hyvinvointi ollut sitten kuitenkin Suomelle enemmän kaksiteräinen miekka.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 288
Viestejä
4 551 261
Jäsenet
74 953
Uusin jäsen
Vivivivus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom