Suomen presidentinvaalit 2018 - ääniä laskettu 100%

Olisi kyllä eeppistä jos Sauli toisella kierroksella kuukahtaisi kesken kaiken ja Väyrysestä tai Huhtasaaresta tulisikin ullatuspresidentti.

Missähän galaksissa tuollainen haaveilija matkustaa? Kokoomus, demarit, vasemmisto ja osa kepusta menisi Haaviston taakse. Haavistonkin pitäisi kuolla ja aika monen muun, ennen kuin Väyrysestä presidentti tehtäisiin.
 
Sanoisin että markkinointimiehenä korkeintaan. Tätä tekevät kyllä kaikki presidentit. Pitää muistaa kuitenkin näissä jutuissa sen aikainen kilpailutilanne. Esim. Kiinan telakoihin päin ei edes kustu. Kekkosen ympärillä on edelleen jonkinlainen henkilökultti.

Toki Kekkonen oli oman aikansa ilmiö ja nykypäivänä tarkasteltuna hyvinkin kyseenalainen presidenttinä. Vaikka nykypäivänä presidentillä ei ole valtaoikeuksia, niin hiljaista vaikutusvaltaa ja auktoriteettiä löytyy halutessa toteuttaa isojakin asioita kulissien takana. Onhan kilpailutilanne nykyään ihan erilainen kuin oli aikaisemmin, mutta aika hiljaista on ollut Salen puolelta kun saksalaiset sekä ranskalaiset ovat vetäneet kotiinpäin rikkoen EU:n periaatteita tukien omaa teollisuuttaan laivakaupoissa ja tiesmissä. Suomessa vaan pyöritellään päätä ja sanotaan että ei me voida kun EU kieltää, samaan aikaan kun muut rikkoo ja kiertää röyhkeästi samoja kieltoja.

Muutenkin aika vaisuksi on jäänyt Salen touhut, lähinnä koittanut oman palkkansa laskemisen kanssa miellyttää proletariaattia, mutta sitten kun paljastuu että isot pomot ovat haistattaneet paskat kikylle ja kaikelle muullekin, niin ei uskallusta löytynyt ärähtää kunnolla vaan tärkeämpää taisi olla vaalirahoituksen turvaaminen... Muutenkin Salen ongelma on siinä että se koittaa miellyttää kaikkia samoilla opeille kuin The Crown tv-sarjassa kuningatar Elisabeth. Kun ei kerro mielipidettään kenellekään, niin ei voi mokata kunnolla. Kekkonen sentään osasi sanoa saatanan tunarit kun tilanne sitä vaati. :wtf:

Missähän galaksissa tuollainen haaveilija matkustaa? Kokoomus, demarit, vasemmisto ja osa kepusta menisi Haaviston taakse. Haavistonkin pitäisi kuolla ja aika monen muun, ennen kuin Väyrysestä presidentti tehtäisiin.

Anna kun arvaan, herran asuinpaikka lienee Helsingissä Kalliossa? :D Näin kehäkolmosen ulkopuolella olevassa galaksissa muistetaan vielä se virhe kun Halonen kahteen kertaan valittiin presidentiksi ja sama virhe ei tule toistumaan ellei Haavisto käy vaihtamassa sukupuoltaan jolloin saisi kenties naisten äänet kuten Halonen aikoinaan... Pelkkä kakkosena oleminen ei siihen tule valitettavasti riittämään. :geek:
 
Tuuheankuuloista logiikka. Miksi ne saisivat toisellakaan kertaa yhtään vähemmän ääniä?

Enhän minä niin sanonut, sanoin että he eivät saisi uusia jaossa olevia ääniä (jotka oli saulin), ainakaan kovin paljoa.
Gallupeissa "ketä et ainakaan äänestäisi" huhtasaari ja väyrynen ovat hyvin selviä ykkösiä.

Vaikka nykypäivänä presidentillä ei ole valtaoikeuksia, niin hiljaista vaikutusvaltaa ja auktoriteettiä löytyy halutessa toteuttaa isojakin asioita kulissien takana.

No ei löydy.
 
Anna kun arvaan, herran asuinpaikka lienee Helsingissä Kalliossa? :D

Annas kun arvaan, siellä sotketaan menemään ihan peruskoulupohjalla?:D Oma asuinpaikkani on aika kaukana Kalliosta, mutta en tiedä mitä merkitystä sillä on presidenttivaalien ketjun kanssa?

Itse äänestin Huhtasaarta, rotestiääni, en sentään niin idiotti ole, että kuvittelen, että hänet valittaisiin vaikka Niinistö kuolisi.
 
Noh, onpas nyt kovaa vihapuhetta ja varo vaan ettei tuosta tule seuraamuksia! :eek: Jos et ole kuullut, niin Helsingissä on punavihreä kupla, jossa ihmiset ajattelevat erilailla kuin muualla Suomessa ja monet heistä eivät ikinä poistu kuplasta kuin Helsinki-Vantaan kautta ulkomailla niin käsitys siitä mitä muualla Suomessa jää aikalailla vaillinaiseksi.

Ehkä suhtaudut vähän turhan vakavasti tähän mun keskusteluun, mutta jokatapauksessa jos nyt on ehdokkaana presidentinvaaleissa niin kyllä se on ihan oikeasti demokratiassa sellaista että on mahdollista tulla valituksi. Kuten jo sanoin niin Niinistön sairaskohtaus on hyvin epätodennäköinen, mutta jos sellainen tilanne sattuisi yllättäen ja vielä loppumetreille, niin siitä seuraisi sellainen kaaos ja sirkus että kukaan ei pysty sanomaan miten ihmiset siinä tilanteessa käyttäytyisivät.
 
Tässä ei jaeta mitään kakkospalkintoja eikä toiseksi tullut saa yhtään vaikutusvaltaa tai minkään sortin virallista asemaa.
Ei jaeta ei, mutta kyllä puolue voi saada paljonkin nostetta näistä vaaleista. Ei varmaan ihan järetön ajatus, että yksi syy vihreiden viime vuosien menestykseen oli viime vaaleissa saatu Haavisto-huuma. Tosin väykkä nyt ei mitää saa ku itelleen. Mutta jos nyt sattuis käymään joku Huhtasaarenmäen pääsy toiselle kierrokselle, nii varmasti nostais persujen näkyvyyttä. Eri asia sit olisko se kuinka positiivista näkyvyyttä kun tuntuu olevan yksi inhokeista Väyrysen ohella.
 
[offtopic]

Luonnollisesti sepon laittomat identiteettivarkaus-kunnianloukkaussivustot on jo hävinneet netistä, koska ne on tuomittu suljettavaksi.

Wikipediassakin ENSIMMÄISENÄ mainitaan "törkeistä kunnianluokkauksista" ja vasta sen jälkeen nuo muut.

[/offtopic]

Satun muistamaan nämä kansantaitelija Lehdon feikki-blogit ilmaisilla alustoilla.

Siis tyylihän oli jokseenkin aina sama, eli Halonen/Ilman jne. oli kömpelösti photoshopattu imemään neekerikulleja tms. ja tekstissä sitte asia vielä vahvistettiin.

Siis eihän noihin törmänneistä KUKAAN ajatellut että ne olisi ko. henkilöiden tekemiä. Ja muistaakseni kaikki kohteet oli julkisuuden henkilöitä/poliitikkoja/korkeita virkamiehiä jne. joilla toi kunnianloukkauksen syyte on liki olematon (lähinnä varmaan että paljastaa OIKEITA yksityiselämän tietoja kuten uunipottu-Vanhanen vs. Ruusunen vai mikä se Matin ex-tyttöystävän nimi oli joka teki "paljastuskirjan" ja joutui käräjille).
 
Ei jaeta ei, mutta kyllä puolue voi saada paljonkin nostetta näistä vaaleista. Ei varmaan ihan järetön ajatus, että yksi syy vihreiden viime vuosien menestykseen oli viime vaaleissa saatu Haavisto-huuma. Tosin väykkä nyt ei mitää saa ku itelleen. Mutta jos nyt sattuis käymään joku Huhtasaarenmäen pääsy toiselle kierrokselle, nii varmasti nostais persujen näkyvyyttä. Eri asia sit olisko se kuinka positiivista näkyvyyttä kun tuntuu olevan yksi inhokeista Väyrysen ohella.

Myös negatiivinen julkisuus voi sopivissa olosuhteissa ja fiksusti pelattuna muuttua positiiviseksi, paras esimerkki on Vesa Keskinen jonka kyläkaupan kannattavuus paranee jokaikinen kerta kun Vesa sekoilee naisten kanssa tai vetää julkiset perskännit.

Huhtasaarella on myös etuna nuori ikä ja hyvä ulkonäkö, jotka ovat tunnetusti olleet oikein hyödyllisiä ominaisuuksia naisilla eduskuntavaaleissa. Näiden vaalien jälkeen Huhtasaarella on niin paljon julkisuutta, että seuraavissa vaaleissa tulee takuuvarmasti olemaan yksi isoimmista ääniharavista. (+ vielä se että varmasti kehittynyt valtavasti näiden vaalien myötä)

Vaikka en nyt kovin paljoa perusta vaaligallupeista, niin on niistä jotain korrelaatiota havaittavissa. Itse tein testin jossa listasin ehdokkaat sen mukaan mitkä nimet tulivat ekana mieleen ja aika hyvin piti paikkansa galluppien kanssa. Kaikki muut muistin heittämällä, mutta SDP:n ehdokkaan kanssa teki tiukkaa ja tuskin olen ainoa joka ei meinaa sitä muistaa...
 
Noh, onpas nyt kovaa vihapuhetta ja varo vaan ettei tuosta tule seuraamuksia! :eek: Jos et ole kuullut, niin Helsingissä on punavihreä kupla, jossa ihmiset ajattelevat erilailla kuin muualla Suomessa ja monet heistä eivät ikinä poistu kuplasta kuin Helsinki-Vantaan kautta ulkomailla niin käsitys siitä mitä muualla Suomessa jää aikalailla vaillinaiseksi.

.

En ole kuullut ja jos onkin niin eikö vain hyvä vain, että on? Jos ei olisi, niin tulisi nälkä ja vilu periferiassa, kukas niiden kuntien taskut jotka eivät omillaan toimeen tule sitten täyttäisi? Vihapuhetta? Ihan vain tosielämään kuuluva fakta, että peruskoulupohjaiset jäävät maaseudulle, vähän enemmän älliä omaavat siirtyvät kaupunkeihin.
 
Myös negatiivinen julkisuus voi sopivissa olosuhteissa ja fiksusti pelattuna muuttua positiiviseksi, paras esimerkki on Vesa Keskinen jonka kyläkaupan kannattavuus paranee jokaikinen kerta kun Vesa sekoilee naisten kanssa tai vetää julkiset perskännit.

Huhtasaarella on myös etuna nuori ikä ja hyvä ulkonäkö, jotka ovat tunnetusti olleet oikein hyödyllisiä ominaisuuksia naisilla eduskuntavaaleissa. Näiden vaalien jälkeen Huhtasaarella on niin paljon julkisuutta, että seuraavissa vaaleissa tulee takuuvarmasti olemaan yksi isoimmista ääniharavista. (+ vielä se että varmasti kehittynyt valtavasti näiden vaalien myötä)

Vaikka en nyt kovin paljoa perusta vaaligallupeista, niin on niistä jotain korrelaatiota havaittavissa. Itse tein testin jossa listasin ehdokkaat sen mukaan mitkä nimet tulivat ekana mieleen ja aika hyvin piti paikkansa galluppien kanssa. Kaikki muut muistin heittämällä, mutta SDP:n ehdokkaan kanssa teki tiukkaa ja tuskin olen ainoa joka ei meinaa sitä muistaa...
Huhtasaarella nyt ei ollukkaan muuta annettavaa kuin ulkonäkö. Pakenee sekin persuista kohta.
 
Huhtasaarella on myös etuna nuori ikä ja hyvä ulkonäkö, jotka ovat tunnetusti olleet oikein hyödyllisiä ominaisuuksia naisilla eduskuntavaaleissa.

Enpä usko, että on etu vaan lähinnä haitta molemmat. Saa ihmiset varautuneeksi ja tuntemaan itsensä huonommaksi jne. Ei suositut ihmiset jotka saa muut rentoutumaan ole koskaan ole kauniita ja näyttäviä.

Luin jonkun tutkimuksenkin jostain nettilehdestä missä asiantuntijoina työskenteleviä kauniita ja näyttäviä naisia pidettiin lähinnä tyrkkyinä ja kateuden kohteena sekä miesten että naisten osalta. niinkuin tossa Vesan ja Razielin kommenteissa on rivien välistä luettavissa.

Ja eihän Laura nyt vielä mikään erikoisen nuori, kaunis ja näyttävä ole muuten kun tuossa ympäristössään :D
 
Viimeksi muokattu:
Saa olla aika puutteessa oleva, tai sitten omaa todella erikoisen naismaun jos pitää Huhtasaarta kauniina tai hyvänäköisenä. Minun silmiini ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen.
 
No on se nyt keskivertoa 38v suomalaisnaista paremman näköinen.

Itseäni lähinnä ärsyttää se äidinkielen opettajan artikulointi jos pitempään kuuntelee tai jotka lähinnä kait on valloillaan noissa lyhyissä puheenvuoroissa. Tai tulee vähän kuva ettei se oikein luota itseensä ja on puolustuskannalla kun joutuu turvautumaan vanhaan opettajan rooliinsa, toisaalta kyllähän Lauraa on grillattu toimittajien toimesta ja on vähän kokematon politiikassa ja varmaan ikäkin vaikuttaa.

Varmaan saa vielä esiintymiskoulustusta/kokemusta tulevaisuudessa missä hioutuu kaikki mahdolliset ärsyttävyydet pois.
 
Viimeksi muokattu:
Enpä usko, että on etu vaan lähinnä haitta molemmat. Saa ihmiset varautuneeksi ja tuntemaan itsensä huonommaksi jne. Ei suositut ihmiset jotka saa muut rentoutumaan ole koskaan ole kauniita ja näyttäviä.

Luin jonkun tutkimuksenkin jostain nettilehdestä missä asiantuntijoina työskenteleviä kauniita ja näyttäviä naisia pidettiin lähinnä tyrkkyinä ja kateuden kohteena sekä miesten että naisten osalta.

Täytyy nostaa hattua nykyiselle eläkeläiselle Tanja Kampelalle(mikä onkaan) joka onnistui pääsemään eduskuntaan vaikka pyrkimyksiä haittasi ulkonäkö... :rofl:

Ootko nyt ihan varma että maailma ei oikeasti ole kuitenkin vähän sovinistinen ja miehet äänestä ulkonäön perusteella? Ainakin itse tunnustan niin tehneeni muutamankin kerran, tosin lähinnä kylläkin jossain suhteellisen yhdentekevissä vaaleissa...

Saa olla aika puutteessa oleva, tai sitten omaa todella erikoisen naismaun jos pitää Huhtasaarta kauniina tai hyvänäköisenä. Minun silmiini ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen.

No nyt on kovaa settiä. :D Voisiko puoluekanta tai seksuaalinen suuntautuminen kenties vaikuttaa tähän mielipiteeseen?
 
Satun muistamaan nämä kansantaitelija Lehdon feikki-blogit ilmaisilla alustoilla.

Siis tyylihän oli jokseenkin aina sama, eli Halonen/Ilman jne. oli kömpelösti photoshopattu imemään neekerikulleja tms. ja tekstissä sitte asia vielä vahvistettiin.

Siis eihän noihin törmänneistä KUKAAN ajatellut että ne olisi ko. henkilöiden tekemiä. Ja muistaakseni kaikki kohteet oli julkisuuden henkilöitä/poliitikkoja/korkeita virkamiehiä jne. joilla toi kunnianloukkauksen syyte on liki olematon (lähinnä varmaan että paljastaa OIKEITA yksityiselämän tietoja kuten uunipottu-Vanhanen vs. Ruusunen vai mikä se Matin ex-tyttöystävän nimi oli joka teki "paljastuskirjan" ja joutui käräjille).

Itse muistan Seppo Lehdon valitettavan hyvin 1990-luvun lopulta ja 2000-luvun alusta siitä kun suolsi siihen aikaan spammiaan sfnet-keskusteluryhmät täyteen. Sinne saattoi tulla yhden yön aikana luokkaa 500 copy pastattua viestiä joissa ei ollut juuri mitään viitsisi toistaa. Oli muuten todella vaikea lukea niitä palstoja kun niiden luonteen vuoksi varsinaista moderointia niissä ei voinut olla.

Ne Seppo Lehdon viestit olivat tuon tyyppisiä. Kirjoitustyylistä ei voine erehtyä:

https://groups.google.com/d/msg/sfnet.keskustelu/TMgUPc5k40Q/b3Ox7JZqnlUJ

Samoja viestejä Lehto spammasi kaikkiin ryhmiin oli sitten ryhmän aiheena vaikka fysiikkakeskustelu tai atk-aiheet.

Em. spammaamisen vuoksi ei kyllä jaksanut harmittaa yhtään kun Seppo Lehto sitten lähti vankilaan ja spammaus loppui.

Nykyään YouTubessa vaikuttava tamperelainen diplomi-insinööri Olli Heikkilä taisi toimia Seppo Lehdon kaverina siinä spämmin levittämisessä. Sai käsittääkseni siitä tuomionkin Seppo Lehdon kaverina ja isot vahingonkorvaukset maksettavaksi.

Sitä en tiedä ketä Seppo Lehto kannattaa nykyisissä presidentinvaaleissa vai kannattaako ketään. Ehkä parempikin etten tiedä kun sen verran antipatioita Seppo Lehdon spammaamisesta että en taatusti äänestä Seppo Lehdon tukemaa ehdokasta.

Ilmeisesti kukaan presidentinvaaliehdokaskaan ei toivo Seppo Lehtoa "tukijoukkoihinsa" tekemään ties mitä "humoristisia" kainalotuuletuksia Adolf Hitlerin hengessä. Edellisestä eduskunnasta yksi kansanedustaja kutsui Seppo Lehdon vieraaksi eduskuntaan ja sen seurauksena sai potkut puolueestaan ja eduskuntaryhmästä kun porukka ei oikein ymmärtänyt niitä vasemmalla kädellä tehtyjä "superhumoristin" Heil Hitler-tervehdyksiä eduskunnassa ja niiden valokuvaamisia.
 
Ne Seppo Lehdon viestit olivat tuon tyyppisiä. Kirjoitustyylistä ei voine erehtyä:

https://groups.google.com/d/msg/sfnet.keskustelu/TMgUPc5k40Q/b3Ox7JZqnlUJ

Samoja viestejä Lehto spammasi kaikkiin ryhmiin oli sitten ryhmän aiheena vaikka fysiikkakeskustelu tai atk-aiheet.

Em. spammaamisen vuoksi ei kyllä jaksanut harmittaa yhtään kun Seppo Lehto sitten lähti vankilaan ja spammaus loppui.

Nojoo. Ajatuksena oli, että 2,5 vuotta vankilatuomiota tuskin olisi tullut persujen naamojen pornografisista photoshoppailuista tai spämmäällä Hakkaraisen toilailuja nyysseihin.
 
Saa olla aika puutteessa oleva, tai sitten omaa todella erikoisen naismaun jos pitää Huhtasaarta kauniina tai hyvänäköisenä. Minun silmiini ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen.

No onhan se nyt politiikoksi keskivertoa paremman näköinen. Tosin aika kaukana verrattuna esim. Pelkoseen, Taiveahoon ja Guzeninaan.
 
Voihan Huhtasaarta kritisoida ties mistä, mutta ihan näppärän näköinen nainen hän on jos vertaa moneen muuhun kansanedustajaan. 83 naista on nyt eduskunnassa kansanedustajana eikä nyt ainakaan minun tarvi kauaa miettiä että mieleen tulee ulkoisesti vähemmän miellyttäviä naiskansanedustajiakin.

Jos asiaa miettii vaikka siltä kannalta miten paha morkkis tulisi minkäkin naiskansanedustajan näköisen naisen vierestä herätessä, niin ei Huhtasaari huonosti sillä listalla sijoittuisi. En nyt viitsi nimiä sanoa niistä pahimmista mieleen tulevista vaihtoehdoista. :tup:
 
Kuten sanoin, keskivertoa paremman näköinen muttei silti mitään huippua edes tuossa vertailuryhmässä (i.e. kansanedustajat). Tosin ei sinänsä että asialla olisi mitään vitun väliä kun puhutaan kyvykkyydestä presidentin tehtäviin.
 
Saa olla aika puutteessa oleva, tai sitten omaa todella erikoisen naismaun jos pitää Huhtasaarta kauniina tai hyvänäköisenä. Minun silmiini ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen.

Ei mikää erikoisen kaunis mutta ei todellakaan mikään ruma sekä missi verrattuna esim. johonkin Li Anderssoniin joka oli eilen televisiossa.
 
Missähän galaksissa tuollainen haaveilija matkustaa? Kokoomus, demarit, vasemmisto ja osa kepusta menisi Haaviston taakse. Haavistonkin pitäisi kuolla ja aika monen muun, ennen kuin Väyrysestä presidentti tehtäisiin.

Ja sinun galaksin nimi oli?

Kokoomus ei missään nimessä menisi Haaviston taakse. Kokoomukselta tulisi joko oma ehdokas tai Vanhanenkin kävisi paremman puutteessa.
 
Toi nyt on ihan pelkkää populistista urpoilua väittää, että muut puoleet kuin persut ei kokisi aitoa huolta Suomen puolesta joten turha siihen on takertua.

Niinhän tuon pitäisi mennä, mutta käytännössä se vaan ei niin mene tai sitten huolenkantamisella tarkoitetaan sitä että tarkoituksena on kantaa huolta siitä että Suomella menisi mahdollisimman huonosti. Eivät päästökaupat, EU:n talutusnuorassa oleminen, maamiinojen kieltäminen, turhapaikanhakijoiden haaliminen Ruotsista, rahan lykkääminen Kreikan konkurssipesään, tehottoman kehitysavun jakaminen maailmalle jne. ole sellaisia asioita että niistä Suomi olisi hyötynyt millään tavalla ja seuraukset ovat olleet ainoastaan katastrofaaliset. Edellämainitut tapaukset ovat sellaisia, että jokaikinen vähänkin järkevä pystyi sanomaan etukäteen että niillä kairataan Suomea ainoastaan perseeseen ja silti monelle puolueelle on oikein sydämenasia että näin on tehty ja tehtäisiin vielä jatkossakin isommassa mittakaavassa. Ehkä tämäkin viesti oli sitten vaan populistista urpoilua... :facepalm:

Edellämainituista asioista Halonen vielä presidenttinä huolehti että maamiinakielto tuli voimaan. Ilmeisesti niin kova hinku oli päästä YK:n johtajaksi, että olisi varmaan antanut koko Suomen Putinille jos se olisi auttanut asiassa. Mielestäni se on myös hyvä esimerkki siitä, että halutessaan presidentti pystyy taustalla ja aukomalla päätänsä vaikuttamaan yllättävän moneen asiaan, vaikka varsinaista suoraa valtaa ei olekaan kuin nimellisesti...
 
Kyllä, viestisi oli täysin populistista urpoilua!

En nyt lähde avaamaan huolenaiheitasi sen kummemmin, mutta totean vain, että EU on Suomelle hyvin hyödyllinen.
 
Toi nyt on ihan pelkkää populistista urpoilua väittää, että muut puoleet kuin persut ei kokisi aitoa huolta Suomen puolesta joten turha siihen on takertua.

Puolueella, kuin puolueella pitäisi olla nimenomaan SUOMEN ja SUOMALAISTEN etu se ensimmäinen ajettava asia. Näin ei kuitenkaan puolueiden aikaansaannoksia tarkastellen erittäin selkeästikään ole. Rahoja törsätään muualle, minkä keritään ,samalla kun kantasuomalaisten kuluja erisilaisin verokikoin (suorin ja mutkien kautta) keskimäärin lisätään kokoajan ja palveluja huononnetaan / karsitaan / muutetaan maksullisiksi /maksut nousevat.

Kyllä siitä pitäisi lähteä, että päättämään äänestetyt ovat vastuussa Suomelle / Suomalaisille. Esim tuo paperittomioen hoitotuki on suoraan mielestäni kyllä äänestäneille potkujen arvoinen toimenpide, monen muun typeryyden ohella.
 
Toi nyt on ihan pelkkää populistista urpoilua väittää, että muut puoleet kuin persut ei kokisi aitoa huolta Suomen puolesta joten turha siihen on takertua.

Kiistaton totuus on että humanitäärinen maahanmuutto ei ole Suomelle eduksi ja persut on ainoa joka tätä haluaa rajoittaa.

Kokoomus ei missään nimessä menisi Haaviston taakse. Kokoomukselta tulisi joko oma ehdokas tai Vanhanenkin kävisi paremman puutteessa.

Mitäs Linjaeroja kokoomuksella ja Haavistolla on?
 
Kiistaton totuus on että humanitäärinen maahanmuutto ei ole Suomelle eduksi ja persut on ainoa joka tätä haluaa rajoittaa.

Ymmärrät varmasti, että kun puhutaan Suomen edusta, niin tuo maahanmuuttoasia on vain pieni osanen, josta vieläpä kansalaiset ovat keskenään eri mieltä (osa meistä kun on sitä mieltä, että hädänalaisimpia tulee auttaa).

Mites sitten nämä suuremmat ongelmat:

- työttömyys
- alueellinen eriarvoisuus
- sosiaalinen eriarvoisuus
- valtion velkaantuminen
- ympäristön kuormitus
- väestön ikääntyminen

jne.

Löytyiskö näihin persuilta ratkaisuja, joista olisi pidetty ääntä julkisuudessa? Pitäisi nimittäin löytyä, ja myös todella hyviä sellaisia, jos kyseessä on Suomen etua eniten ajava puolue :kahvi:
 
Ymmärrät varmasti, että kun puhutaan Suomen edusta, niin tuo maahanmuuttoasia on vain pieni osanen, josta vieläpä kansalaiset ovat keskenään eri mieltä (osa meistä kun on sitä mieltä, että hädänalaisimpia tulee auttaa).

Ei ole mikään pieni osanen. Suurin yksittäinen asia millä on potentiaalia muuttaa Suomea peruuttamattomasti huonoon suuntaan tai sitten paremmaksi. Kulut on tällä hetkellä miljardiluokkaa ja sosiaaliset ongelmat on todella suuret ja on erilaisia lieveilmiöitä jotka on isoja ongelmia itsestään.

Listasit ison kasan ongelmia joita kaikkia maahanmuutto pahentaa. Väestön ikääntymistäkin se käytännössä pahentaa koska maahanmuuttajilla on hyvin korkea negatiivinen huoltosuhde.
 
Ei ole mikään pieni osanen. Suurin yksittäinen asia millä on potentiaalia muuttaa Suomea peruuttamattomasti huonoon suuntaan tai sitten paremmaksi. Kulut on tällä hetkellä miljardiluokkaa ja sosiaaliset ongelmat on todella suuret ja erilaisia lieveilmiöitä jotka on isoja ongelmia itsestään.

On toki, ja pienempi kuin mikään noista mainitsemistani. Persuille on toki oman edun muista suurennella ongelmaa ja verrata Suomea Ruotsiin, koska millään muulla tavoin he eivät saa ääniä. Heillä kun ei ole mitään muuta annettavaa, jota ei saisi muista puolueista.
 
Ymmärrät varmasti, että kun puhutaan Suomen edusta, niin tuo maahanmuuttoasia on vain pieni osanen, josta vieläpä kansalaiset ovat keskenään eri mieltä.

Mites sitten nämä ongelmat:

- työttömyys
- alueellinen eriarvoisuus
- sosiaalinen eriarvoisuus
- valtion velkaantuminen
- ympäristön kuormitus
- väestön ikääntyminen

jne.

Löytyiskö näihin persuilta ratkaisuja, joista olisi pidetty ääntä julkisuudessa?

Ei toi viimeinen turhisten aalto ollut mikään ihan pieni osanen palapelissä vaan aika iso sellainen ja nimenomaan vaikuttaa noihin ongelmiin mitä tuossa nyt olet ranskalaisilla viivoilla ottanut esille. Sitä on vaikea sanoa että onko kansalaiset kuinka eri mieltä asiasta, koska kansaltahan ei kysytty halutaanko tänne irakilaisia miehiä ja afrikkalaisia koodareita tuollaiset laumat kun nyt otettiin. Päätös tehtiin todella pienen piirin kesken, johon kuului jokunen poliitikko ja virkamies.
 
Ei toi viimeinen turhisten aalto ollut mikään ihan pieni osanen palapelissä vaan aika iso sellainen ja nimenomaan vaikuttaa noihin ongelmiin mitä tuossa nyt olet ranskalaisilla viivoilla ottanut esille.

"Vuonna 2016 Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli 364 787 eli 6,6 prosenttia"

Prosentuaalisesti se oli pieni osanen (ja noistahan on osa jo palannut tai palautettu maasta). Osaat varmaan prosenttilaskua?

Olisiko mahdollista, että persukset välillä kiinnittäisivät huomiota siihen loppuun 93.4 prosenttiin väestöstä :confused:
 
"Vuonna 2016 Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli 364 787 eli 6,6 prosenttia"

Olisiko mahdollista, että persukset välillä kiinnittäisivät huomiota siihen loppuun 93.4 prosenttiin väestöstä :confused:

Persujen haukkumiseen on toinenkin threadi jossa on aiheena kotimaan politiikka jos pakko on jatkuvasti avautua.
 
Persujen haukkumiseen on toinenkin threadi jossa on aiheena kotimaan politiikka jos pakko on jatkuvasti avautua.

Sanopa siitä noille Huhtasaari-hehkuttajille, joiden viestejä on tullut sivukaupalla ilman mainittavaa sisältöä saati kykyä minkäänlaiseen kriittisyyteen. Pari sivua on jankattu ehdokkaiden ulkonäöstä, hohhoijakkaa :)

Minä jatkan tässä ketjussa.
 
Huhtasaari on presidenttiehdokas. Miksi presidenttiehdokkaasta ei saisi puhua presidenttivaaleja käsittelevässä threadissa? :confused:

Kuinka olennainen asia sinusta on ehdokkaan ulkonäkö?

Ja hyvä on, jatkellaan sitten samoilla linjoilla. Ulkonäöllisesti Haatainen on edustavin ehdokas, valitettavasti sisältö on sitten täyttä huttua.
 
En kyllä keksi Huhtasaaren naamasta mitään erityisesti kauniiksi luokiteltavaa piirrettä. Pitkät, vaaleat hiukset ilmeisesti riittää monelle (että voi photaroida maitotyttöä, valkyriaa, enkeliä tms. matskua omaksi viihteekseen).
 
Ja nekin on värjätty.

Katsottiinko täällä eilistä ruotsinkielistä tenttiä? Oli nimittäin ihan mielenkiintoinen. Kun ehdokkaat (yhtä lukuunottamatta) joutuivat kommentoimaan muulla kuin äidinkielellään, ns. kapulakielen käyttö väheni huomattavasti ja kommentit olivat ainakin omaan korvaani suorempia kuin muissa tähänastisissa keskusteluissa. Toki sitten oli Huhtasaari, joka ei osannut edes esitellä itseään ruotsiksi.
 
Nyt kyllä haisee katkeruus.

laura-huhtasaari-10.jpg

laura.png
 
"Vuonna 2016 Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli 364 787 eli 6,6 prosenttia"

Olisiko mahdollista, että persukset välillä kiinnittäisivät huomiota siihen loppuun 93.4 prosenttiin väestöstä :confused:

Olisi varmasti hyödyllistä opetella laskemaan 1+1=2, eli vaikka ulkomaalaisia on suhteessa vähän niin niiden aiheuttama rahanmeno ja ongelmat on moninkymmenkertaiset verrattuna kantaväestöön. Tarkoitan tällä nimenomaan turhapaikanhakijoita, en oikeita maahanmuuttajia. Monelle tämän asian ymmärtäminen tuntuu olevan kamalan vaikeaa kun eivät ymmärrä että yksi asia voisi liittyä toiseen ja kolmanteen jne. asiaan. Sama asia kun monella tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää, että miksi Irakista ja Afrikasta pitää tulla nimenomaan Suomeen, eikä ne matkalla olevat turvalliset maat kelvanneet. Voisiko kenties syynä olla löperö turvapaikkapolitiikka ja hyvät sosiaaliedut? :eek:

En kyllä keksi Huhtasaaren naamasta mitään erityisesti kauniiksi luokiteltavaa piirrettä. Pitkät, vaaleat hiukset ilmeisesti riittää monelle (että voi photaroida maitotyttöä, valkyriaa, enkeliä tms. matskua omaksi viihteekseen).

Noh, onneksi vaihtoehtona on kuitenkin Merja ja hänen ulkonäkönsä on niin seksikäs että siitä tuskin voi olla montaa mieltä. :geek:
 
Kuinka olennainen asia sinusta on ehdokkaan ulkonäkö?

Ja hyvä on, jatkellaan sitten samoilla linjoilla. Ulkonäöllisesti Haatainen on edustavin ehdokas, valitettavasti sisältö on sitten täyttä huttua.

Jep, huomattavasti mieluummin panis Haataista kuin Huhtasaarta.:)
 
Minusta on vain hyvä, että edes joillain miehillä on rima matalalla, mitä tulee naisen ulkonäköön :kahvi:

Kaikilla ei ole 30cm penistä, niin pitää tyytyä vähän vaatimattomampaan. Siinä mielessä hyvä että näissä vaaleissa on sentään vaihtoehtoja hyvinkin laajalla skaalalla ja löytyy jokaiselle jotakin aina ruskean reiän ritarista lähtien.

No niin on kyllä tuohon mamupaskaankin, jonka merkitys presidentinvaaleihin ja presidentin tehtäviin on suunnilleen nolla...

Piti tuossa edellisessä viestissä mainita, mutta jätin pois että kyllä ainakin itseäni vitutti turhisten aallon huippuhetkinä Tavjan ja Salen ulostulot asian tiimoilta. Sale oikein kilpaili sillä että saako sen lausunnosta isomman facepalmin kuin Tavjalta. Olen todellakin eri mieltä siitä että eikö presidentin arvomaailmalla olisi merkitystä vaaleissa ja mielipide mamutuksesta on tällä hetkellä aika iso juttu, joten varmasti vaikuttaa. Presidentillähän ei oikeasti ole juuri muita tehtäviä kuin juoda kahvia valtiopäämiesten kanssa, mutta halutessaan siinä virassa voi edelleen vaikuttaa hyvinkin paljon sisäpolitiikkaan ja kansalaisten mielipiteisiin.
 
Kun nyt tälle linjalle mennään, niin...

Huhtasaaren ulkonäöstä:

Onhan se ihan hyvännäköinen, vaikkei supernätti olekaan. Mutta nätimpi olisi jollain muulla hiustyylillä. Otsatukka ei vaan sovi juuri kellekään.
 
Merja on varmasti henkisesti kauniimpi, kun tuo näyttää ihan arjalaiselta. Tiedä vaikka seireeni.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 801
Viestejä
4 539 625
Jäsenet
74 880
Uusin jäsen
krisek

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom