• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Suomen oikeusjärjestelmän järjettömyys

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Sanoisin että jossain on aika pahasti vikaa, kun tällaisia tyyppejä pääsee ehdonalaiseen. Ehkä kannattaisi vähän katsoa käytäntöjä uudestaan, kun tämä ei nyt ole ihan ensimmäisiä tapauksia.
Oikeastaan kiinnostaisikin, että mikä on se mekanismi millä tuomiot ja niiden täytäntöönpanot muuttuvat. Kun mutu on, että mikään ei aiheuta toimenpiteitä. Ainuttakaan vankia ei myöskään kohdella yksilönä, vaan vaikka ihan jokainen tietäisi, että tuo tappaa uudestaan, niin ei muuta kuin vapaaksi.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Marokossa jopa tuomionsa istuneita terroristeja tapetaan paikallisen salaisen palvelun toimesta. Bouananen nimi ja naama ovat hyvin tunnettuja Marokossa, koska iskusta oli uutiset lehdissä. Tämä luo esteen karkoitukselle tuomion jälkeen, koska ketään ei voida karkoittaa alueelle joka on hänelle vaarallinen. Bouanane voi todennäköisesti jäädä oleskelemaan Suomeen tuomionsa jälkeen paperittomana.
Karkottaahan tuo pitäisi linnatuomionsa jälkeen. Jos ei muuten niin esimerkiksi vastaavia tempauksia suunnitteleville. Parasta olisi ehkä lähettää hänet Marokoon "istumaan" tuomionsa.
 
jeppe82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.08.2017
Viestejä
693
Halpa on ihmishenki tässä maassa, ei voi muuta sanoa. Jenkeissä tuo olisi istunut sen 20 vuotta.
Vaikka itsekin olen sitä mieltä että tuomiot Suomessa ovat naurettavia, niin ei toi jenkkienkään systeemi kovin hyvä ole.

Pidetään porukkaa eristysselleissä vuosikausia ja sitten kun ovat tuomionsa lusinneet ne päästetään suoraan kadulle tallaamaan entistä hullumpina.

Jonkinlainen välimalli pitäisi löytää.
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Vaikka itsekin olen sitä mieltä että tuomiot Suomessa ovat naurettavia, niin ei toi jenkkienkään systeemi kovin hyvä ole.

Pidetään porukkaa eristysselleissä vuosikausia ja sitten kun ovat tuomionsa lusinneet ne päästetään suoraan kadulle tallaamaan entistä hullumpina.

Jonkinlainen välimalli pitäisi löytää.
Heh!
Itelle tuli mieleen, että tietyn jakson jälkeen, minkä aikana rikollinen todetaan jotakuinkin järkeväksi voitaisiin asentaa jonkinlaiseen kylään vastaavien tapauksien kanssa. Kyseinen kylä olisi aidattu, vartioittu ja siellä olisi infra valmiina. Niillä olisi kylässä työpaikka, mettää tallustella ja muuta virikkeitä ja jos ne sielläkään pärjää, niin niks naks, henki pois.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
931
Vaikka itsekin olen sitä mieltä että tuomiot Suomessa ovat naurettavia, niin ei toi jenkkienkään systeemi kovin hyvä ole.

Pidetään porukkaa eristysselleissä vuosikausia ja sitten kun ovat tuomionsa lusinneet ne päästetään suoraan kadulle tallaamaan entistä hullumpina.

Jonkinlainen välimalli pitäisi löytää.
En ole ainakaan uutisoinnin perusteella huomannut että rikosten uusiminen olisi jotenkin yleisempää jenkeissä kuin täällä. Täällä kun vankilatuomiot eivät toimi lainkaan pelotteena. Kolmen vuoden päästä olet taas ensikertalainen, ehdollisten jäännösrangaistukset harvoin menevät täysin istuttavaksi, ja voit saada jopa paljousalennusta uusista rikoksista. Tätä naurettavampaa meininki on vain banaanitasavalloissa, joissa oikean henkilön lahjomalla voit selvitä kokonaan ilman rangaistusta.
 
Samaa mieltä Suomen oikeusjärjestelmästä. Eri mieltä USA:n järjestelmästä. Molemmat ovat ääripäitä, mielestäni jostain välimaastosta löytyisi se optimi järjestelmä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Suomessa tuntuu olevan aika kova vaihtelu tuomioissa rikoksen uhrin perusteella. Esim. Herlinin tyttären kaappauksesta tuli 9v(istui 3v...), mutta 14v tytön pahoinpitelystä ja raiskaamisesta selviää kolmasosalla. Olisi kiva nähdä tilastoa onko toiminta järjestelmällistä vaiko vain yksi poikkeus lepsusta linjasta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Suomessa tuntuu olevan aika kova vaihtelu tuomioissa rikoksen uhrin perusteella. Esim. Herlinin tyttären kaappauksesta tuli 9v(istui 3v...), mutta 14v tytön pahoinpitelystä ja raiskaamisesta selviää kolmasosalla. Olisi kiva nähdä tilastoa onko toiminta järjestelmällistä vaiko vain yksi poikkeus lepsusta linjasta.
Suomessa on käsittämättömiä vaihteluja eri rikosten rangaistavuudessa. Veikkaisin että tuomioiden erilaisuus tulee ennemmin jostain siitä, että raiskaus ja pahoinpitely ei ole lakikirjan mukaan ollenkaan niin paha juttu kuin kidnappaus, vankina pitäminen ja lunnaiden pyyntö. Jos nyt muistan oikein mistä Herlinin tapauksessa oli kyse.

Tosin ei siitäkään mitään kovin kummoista tuomiota tullut, kun pitivät kehitysvammaista vankina raiskasivat sitä ja myivät eteenpäin. En kyllä ihmettele, jos raiskaus olisi Suomessa lieventävä asianhaara. Jos Herlinin tytär olisi raiskattu, niin tuomiosta puolet pois?
 
Olisi vaan kiva nähdä tilastoja tuomioista uhrin taustat huomioiden. Lunnaatkin oli tulot huomioiden samaa luokkaa kuin rivikansalaisen polkupyörän varastaminen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Jos asia liittyy jollain tavalla suoraan tai epäsuorasti rahaan, niin se on Suomen oikeusjärjestelmässä rangaistusskaalan kovimmasta päästä. Raiskaukset, murhat, pahoinpitelyt yms. harvemmin liittyy, joten niissä sovelletaan minituomioita ja paljousalennuksia.
 
jeppe82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.08.2017
Viestejä
693
Suomessa on käsittämättömiä vaihteluja eri rikosten rangaistavuudessa. Veikkaisin että tuomioiden erilaisuus tulee ennemmin jostain siitä, että raiskaus ja pahoinpitely ei ole lakikirjan mukaan ollenkaan niin paha juttu kuin kidnappaus, vankina pitäminen ja lunnaiden pyyntö. Jos nyt muistan oikein mistä Herlinin tapauksessa oli kyse.

Tosin ei siitäkään mitään kovin kummoista tuomiota tullut, kun pitivät kehitysvammaista vankina raiskasivat sitä ja myivät eteenpäin. En kyllä ihmettele, jos raiskaus olisi Suomessa lieventävä asianhaara. Jos Herlinin tytär olisi raiskattu, niin tuomiosta puolet pois?
Jostain syystä raiskaukset, törkeät pahoinpitelyt ja lasten nussimiset eivät Suomessa ole kovin pahoja rikoksia. Aina käytetään rangaistusasteikon alapäätä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Jostain syystä raiskaukset, törkeät pahoinpitelyt ja lasten nussimiset eivät Suomessa ole kovin pahoja rikoksia. Aina käytetään rangaistusasteikon alapäätä.
Mitenhän montaa lasta Suomessa voi hyväksikäyttää jotta siitä saa saman tuomion kuin vaikkapa ison kannabislastin salakuljettamisesta? Jos otetaan vielä paljousalennukset huomioon ja käryää niistä tapauksista kerralla...
 
jeppe82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.08.2017
Viestejä
693
Mitenhän montaa lasta Suomessa voi hyväksikäyttää jotta siitä saa saman tuomion kuin vaikkapa ison kannabislastin salakuljettamisesta? Jos otetaan vielä paljousalennukset huomioon ja käryää niistä tapauksista kerralla...
Muutamaa nyt ainakin. Vituttaa edes miettiä näitä asioita, mutta pakko näihin on saada joku tolkku.

Asteikot ovat ihan järjettömiä Suomessa. 1-10 vuotta on asteikko törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja voin vaikka lyödä vetoa että yksikään rikollinen ei ole saanut lähellekään 10 vuotta siitä. Jos nyt oikein katselin niin about 6 vuotta on käytännön maksimirangaistus.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Vaikka itsekin olen sitä mieltä että tuomiot Suomessa ovat naurettavia, niin ei toi jenkkienkään systeemi kovin hyvä ole.

Pidetään porukkaa eristysselleissä vuosikausia ja sitten kun ovat tuomionsa lusinneet ne päästetään suoraan kadulle tallaamaan entistä hullumpina.

Jonkinlainen välimalli pitäisi löytää.
Se porukka joka USA:n vankiloissa viettää vuosia eristyssellissä ei yleensä vapaudu koskaan. Tuolla porukalla on yleensä elinkautinen tai kymmenistä satoihin vuosiin istuttavaa, ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen tietysti.
 
jeppe82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.08.2017
Viestejä
693
Se porukka joka USA:n vankiloissa viettää vuosia eristyssellissä ei yleensä vapaudu koskaan. Tuolla porukalla on yleensä elinkautinen tai kymmenistä satoihin vuosiin istuttavaa, ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen tietysti.
Ei pidä paikkaansa. Ylivoimaisesti suurin osa jenkkien vangeista pääsee ulos ja osa näistä on ollut eristyksissä vuosikausia. Näitä "life without parole" vankeja on todella vähän verrattuna vankien kokonaismäärään.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298
Laissa olis tosiaan mahdollisuus paljon kovemmille tuomioille, mutta oikeuden tuomarit ovat ottaneet kovin lempeän linjan raiskaajiin ja muihin väkivaltarikollisiin (kunhan ei ole valkoisen miehen rasistisia tekoja). Talousrikoksista ja veropetoksista tuleekin jo sitten kunnolla kakkua. Vielähän tuolla oikeudessa ne Haloskan nimittämät tuomarit viroissaan, joten sen suhteen ei mitään yllättävää tässäkään.

Töissä käyvä henkilö saa ylinopeudesta tuntuvamman/kovemman tuomion kuin sossun pummit raiskailuista tai henkihieveriin toisen hakkaamisesta.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Töissä käyvä henkilö saa ylinopeudesta tuntuvamman/kovemman tuomion kuin sossun pummit raiskailuista tai henkihieveriin toisen hakkaamisesta.
Näin se menee ja kyllä noita on itsekin joskus ihmetellyt. Jos sulla on hyvät tulot niin jostain isommasta ylinopeudesta (joita saatetaan mitata rahankeruumielessä jossain pitkillä suorilla keskellä yötä jne) voit saada tuhansien eurojen sakot. Sitten taas ihan käsittämättömistä ja räikeästi ainakin oman oikeustajun vastaisista jutuista (paritat väkisin jotain kehitysvammaista, raiskaat) voi saada ehdollisia tuomioita -> eli käytännössä näille kavereille ei mitään vaikutusta.

Toki rahaan kohdistuvat jutut (veropetokset) tai toisaalta alkoholiin/huumeisiin liittyvät (myynti,salakuljetus) niin niistäkin tuntuu aika kovia tuomioita tulevan, ainakin rahallisesti siis.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Töissä käyvä henkilö saa ylinopeudesta tuntuvamman/kovemman tuomion kuin sossun pummit raiskailuista tai henkihieveriin toisen hakkaamisesta.
Keskimäärin raiskauksesta kuitenkin heilahtaa häkki, joten rangaistus on paljon tuntuvampi kuin ylinopeussakko. Esim. vuonna 2014 noin 80% tuomituista (normit ja törkeät raiskaukset) sai ehdotonta vankeutta. Törkeiden kohdalla kaikki saivat ehdotonta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 795
Syyttäjä on eri mieltä todistajien kanssa. Useimmat todistajat, mukaan lukien arabian kielinen todistaja, kertoivat turun puukottajan huutaneen "Allahu AKbar". Syyttäjä taas katsoo huudon olleen varoitus mongerrus-suomella (Kenties "Ollah varoitettu!").

Päätös on aiemmasta muuttunut. Aiemmin syyttäjä oli samaa mieltä.

Syyttäjän mukaan Turun puukottaja ei huutanutkaan videolla "Allahu Akbar" – todistaja eri mieltä

Varmaan mielenkiintoinen keskustelu käyty kahvihuoneessa, kun syyttäjäkin toimii nyt asianajajana. :think:
Se siitä arvostuksesta, jota julkisesti itketään, mikäli sen kyseenalaistaa.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Tamim Najafi sai kuitenkin ehdottoman tuomion tästä? Useita vammaisen raiskauksia, alaikäisen raiskausta, pahoipitelyä yms., yhteensä parikymmentä väkivallantekoa/seksuaalirikosta. En tiedä onko Najafi ensikertalainen, jos on niin istuisi peräti vuoden? Paljousalennuksen kautta kun miettii niin tuossa ei yhdelle kepposelle kovin isoa tuomiota tule...voisi melkein sanoa että ei ole raiskauksen hinta kovin iso.

Itse ei tietenkään ole mikään oikeusoppinut, eli ehkä sen takia vuoden (tai mahdollisesti jopa kahden) istuminen kuullostaa aika pieneltä. No, kyllä siellä on viisaammat päättäneet lakipykälät ja myös viisaammat näitä tapahtumia ja rangaistuksia säätävät.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Suomen oikeusjärjestelmä toimii hyvin sellaisten suht normaalien ihmisten kohdalla, jotka vaan ovat syystä tai toisesta alkaneet tehdä rikoksia. Heistä suurimmalla osalla homma jää yhteen tuomioon ja lähes kaikilla toinen kerta on se viimeinen.

Ongelma järjestelmässä on se, että se ei erottele ns. normaaleja ja psykopaatteja/sosiopaatteja lainkaan.
Psykopaatit vain jatkavat ja jatkavat eivätkä kuntouttavat toimet tee näille mitään (osaavat kyllä usein feikata, että olisi tehnyt) ja jatkavat keppostelujaan hautaan saakka.
Esimerkkeinä siis mm. Michael Penttilä ja Reijo Hammar joiden hommat eivät tule loppumaan ennen kuin kuin kuolevat tai heidät laitetaan loppuelämäksi häkkiin.
USA:ssa on joissain osavaltioissa käytössä "3 strikes and out"-systeemi, jossa kolmas väkivaltarikoksesta tullut ehodoton vankilatuomio on elinkautinen. Ihan näin rajuksi en vetäisi systeemiä, mutta jotain tuonkaltaisita noille sarjauusioille pitäisi keksiä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004

Aika hyvin tiivistetty omat fiilikset. En itsekään kannata tuollaista "3 strikes and out" -sääntöä, mutta oikeuslaitoksella pitäisi olla käytössä keinot myös pitää yhteiskuntaan sopimattomat rikolliset vankilassa.

Edit:
Tarkennuksena että tarkoitan tässä nimenomaan väkivaltarikollisia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Toisaalta kyllähän Suomessakin rikoksen uusija saa kovemman rangaistuksen kuin ensikertalainen. Kaiken kaikkiaan on aila vaikea tietää ennakolta, kuka sen rikoksen uusii ja kuka ei. Mutta samaa mieltä siitä, että kun uusii, pitäisi kakun aina kasvaa. Jos ei opi kerrasta, pitää seuraavan opetuksen olla kovempi.
 
Juu, paitsi että ensikertalaisuus-status uusiutuu. Tässä uutinen vuodelta 2011. Räsänen hätkähti ja kai tuohon jotain muutosta tuli, mutta edelleen ainakin tappoa lievemmissä tapauksissa voi ensikertalaisstatus uusiutua.

Lehdet: Sisäministeri hätkähti: ”10 vuoden välein henkirikos – ensikertalainen”

Jos kaveri tulee kolmatta kertaa istumaan, niin sen on aikalailla merkki siitä, että homma ei tule muuttumaan. Ei ensimäisestä tosiaankaan siis voi tietää (tosin on kyllä esim. joukkoampumiset sellaisia, että ei tarvitsisi tekijää pois päästää) mitä tulee tapahtumaan eikä ihan toisestakaan vielä, mutta siitä eteenpäin meno on aika selvää.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Keskimäärin raiskauksesta kuitenkin heilahtaa häkki, joten rangaistus on paljon tuntuvampi kuin ylinopeussakko
Ehdollinen vankeus on kyllä käytännössä sakkoa lievempi tuomio. Harvoin raiskaaja kuitenkaan joutuu "tuomiotaan" istumaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Ehdollinen vankeus on kyllä käytännössä sakkoa lievempi tuomio. Harvoin raiskaaja kuitenkaan joutuu "tuomiotaan" istumaan.
Kuten totesin, tuossa EI ollut kyse ehdollisesta, vaan ehdottomasta. 80% noista oli siis ehdottomia tuomioita.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Kuten totesin, tuossa EI ollut kyse ehdollisesta, vaan ehdottomasta. 80% noista oli siis ehdottomia tuomioita.
Tuo nyt on vain 1 tapaus, yleensä raiskaajat, ryöstäjät ja murtoveikot kuitenkin saavat ehdollista koska käytännössä kaikki alle 2 vuoden tuomiot "kärsitään" ehdollisena. Ehdollinen taas ei ole mikään rangaistus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Tuo nyt on vain 1 tapaus, yleensä raiskaajat, ryöstäjät ja murtoveikot kuitenkin saavat ehdollista koska käytännössä kaikki alle 2 vuoden tuomiot "kärsitään" ehdollisena. Ehdollinen taas ei ole mikään rangaistus.
Ei tuo ollut mikään "1 tapaus" vaan kaikki vuoden 2014 törkeät ja normimuotoiset raiskaukset. Niissä siis 80% johti ehdottomaan. Ja suhde oli muina vuosina samanlainen. Ryöstöistä vuonna 2008 yli puolet oli ehdottomia tuomioita. Törkeissä 90% oli ehdottomia tuomioita. Noissa siis "yleensä" on häkki heilahtanut.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
1 298
Suomeahan vois alkaa markkinoimaan tuolla että täällä raiskaajat ja ryöstäjät saa kaikkein pienimmät tuomiot ja vankilassakin on hyvät oltavat. Saatais muista euroopan maista pakolaisten pohjasakka tänne hyysättäväksi. Nehän sitä apua eniten tarvii, kun ovat niin kovasti traumatisoituneita.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Suomeahan vois alkaa markkinoimaan tuolla että täällä raiskaajat ja ryöstäjät saa kaikkein pienimmät tuomiot ja vankilassakin on hyvät oltavat. Saatais muista euroopan maista pakolaisten pohjasakka tänne hyysättäväksi. Nehän sitä apua eniten tarvii, kun ovat niin kovasti traumatisoituneita.
Katsoin vasta äsken digiboksillani majailleen dokkarin Norjasta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin ilmeisesti Norja on vielä enemmän varkaan paratiisi kuin Suomi. Vaikkapa dieselvarkaudet ovat kuljetusyrittäjille hirvittävä riesa. Poliisi ei niitä ehdi tutkimaan. Sitten kun ne itse selvittävät missä varas lymyilee, kiin poliisi vapauttaa ne pidätyksen jälkeen seuraavana päivänä. Moni ei edes viitsi ilmoittaa varkauksia poliisille, koska se on täysin hyödytöntä. Sama juttu myymälä- ja pyörävarkauksissa. Myymälävarkauksista jää kiinni vain 5%. Ei kai Suomessa tuo prosentti voi noin huono olla? Norjassa kuitenkin tappiot ovat ihan massiiviset ja oikeqstaan ihmetyttää miten mikään kauppa voi tuollaisella hävikillä pysyä pystyssä.

Kiinnijääneiden tuomiot ovat ihan naurettavat ja aika usein ei ilmeisesti tule yhtään mitään. Ainakin yksi kuljetusyrittäjä ratkaisi varkausongelman hakkaamalla varkaat oikein kunnolla. Sen jälkeen eivät ole kuulemma vaivanneet. Ulkomaalaisia noi dieselvarkaat ainakin ovat, se tuli kiertoteitse selville. Myymälävarkauksista ei pystynyt ton ohjelman perusteella toteamaan, että ovatko ihan norjalaisia.
 
Tuohon se täälläkin ennen pitkää menee, kun virkavalta ei toimi niin vigilantismi nostaa päätään. Siksi monissa esim. Etelä-Amerikan ja Aasian maissa paikalliset asukkaat hakkaavat kiinni jääneet rikolliset kadulla henkihieveriin, tai jopa kuoliaaksi. Kovin ovat katuvaisen näköisiä siinä vaiheessa kun satapäinen joukko janoaa vertasi.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Katsoin vasta äsken digiboksillani majailleen dokkarin Norjasta. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin ilmeisesti Norja on vielä enemmän varkaan paratiisi kuin Suomi. Vaikkapa dieselvarkaudet ovat kuljetusyrittäjille hirvittävä riesa. Poliisi ei niitä ehdi tutkimaan. Sitten kun ne itse selvittävät missä varas lymyilee, kiin poliisi vapauttaa ne pidätyksen jälkeen seuraavana päivänä. Moni ei edes viitsi ilmoittaa varkauksia poliisille, koska se on täysin hyödytöntä. Sama juttu myymälä- ja pyörävarkauksissa. Myymälävarkauksista jää kiinni vain 5%. Ei kai Suomessa tuo prosentti voi noin huono olla? Norjassa kuitenkin tappiot ovat ihan massiiviset ja oikeqstaan ihmetyttää miten mikään kauppa voi tuollaisella hävikillä pysyä pystyssä.

Kiinnijääneiden tuomiot ovat ihan naurettavat ja aika usein ei ilmeisesti tule yhtään mitään. Ainakin yksi kuljetusyrittäjä ratkaisi varkausongelman hakkaamalla varkaat oikein kunnolla. Sen jälkeen eivät ole kuulemma vaivanneet. Ulkomaalaisia noi dieselvarkaat ainakin ovat, se tuli kiertoteitse selville. Myymälävarkauksista ei pystynyt ton ohjelman perusteella toteamaan, että ovatko ihan norjalaisia.
Taitaa olla niin että poliisi mielellään keskittyy Suomessa (olisiko Norjassa sama?) liikenteen valvontaan koska sieltä saa rahaa takaisin :tup: Ei ole resursseja tutkia jotain polttoainevarkauksia sun muita näpistyksiä. Laitetaan vaan paljon tutkia sellaisiin paikkoihin (pitkät suorat, ohituskaistojen päät yms) joissa nopeudet tahtoo kaikilla nousta ja ylinopeustoleranssi pieneksi (eikö tähän ole ehdotettu ihan nolla-toleranssia)...rikesakot isommiksi (tuplattiin pari vuotta sitten). Näillä saadaan rahaa ja näkyvyyttä. Samaan aikaan sitten jos sulta keikataan 1000€ pyörä, huoltikselta bensaa tai autosta irtaimisto niin asiaa ei edes mietitä tutkittavaksi, kirjataan vaan tiedot ylös ja toivotaan että jonkun muun isomman jutun yhteydessä selviäisi.

Itse olen aina miettinyt että poliisin (ja vaikkapa liikenteenvalvonnan yleisesti) ykkösjuttu ei saisi olla rahan kerääminen vaan paremman ja turvallisemman elon takaaminen. Pyörävarkaudet, ilkivalta, pahoinpitelyt, näpistykset jne. pitäisi ottaa ehdottomasti tiukempaan syyniin vaikka niissä tietysti resursseja monesti/yleensä menee enemmän kuin siitä saatava hyöty.

Mutta edelleenkin, ylläoleva on vaan oma mielipide ja ymmärrän jos päättävät tahot näkee asian toisin ja esimerkiksi rahaa kuvitellaan saatavan tiukkaakin tiukemmalla liikenteen valvonnalla vuosittain aina vain enemmän. Asioista päättävät joutuu varmaan tuota rahapuolta miettimään tarkkaan.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Sakoista saatavia tuloja ei saisi olla budjetoituna mihinkään, tai ei ainakaan mihinkään poliiseja hyödyttävään hommaan. Rahat voisivat mennä esim suoraan valtion velan lyhentämiseen, jollon niiden keräämiseen ei olisi erityistä intoa kenelläkää, vaan rikoksien torjuntaan, valvontaan ja selvittämiseen voitaisiin oikeasti panostaa vakavuusjärjestyksessä, ei sen mukaan mikä tuo eniten tuloja
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Mitä sarjakuristajan asunnossa on tapahtunut? Oveen ilmestyi poliisin eristysnauha - silminnäkijän mukaan poliisi vei Penttilän viikonloppuna
Sarjakuristajana tunnettu Michael Penttilä asuu Pohjois-Helsingissä kerrostaloasunnossa.

Poliisi otti Helsingissä kiinni miehen epäiltynä huhtikuussa tapahtuneesta henkirikoksesta

Poliisi on sunnuntaina ottanut kiinni Pohjois-Helsingissä miehen epäiltynä huhtikuussa tapahtuneesta henkirikoksesta. Mies on pidätetty.
Tutkinnallisista syistä Helsingin poliisilaitos ei voi tiedottaa asiasta tässä vaiheessa enempää.
:think:
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Jotenkin oletin että tuon kaverin paikka olisi ihan kunnon vankila, mutta ei sitten vissiin :confused2:
Lyhyt tuomio ja sen jälkeen (helpompi) palata tuottavaksi jäseneksi yhteiskuntaan. Jos annetaan pitkä tuomio niin normaaliin yhteiskuntaan palaaminen vaikeutuu. Tää ei vaan nyt vissiin ihan toiminut Penttilän tapauksessa..joku ois voinu jopa aavistaa tuolla historialla tämmöistä mutta ilmeisesti näitä asioita ammatikseen miettivät eivät sitä arvanneet.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
914
Jotenkin oletin että tuon kaverin paikka olisi ihan kunnon vankila, mutta ei sitten vissiin :confused2:
Sen takiahan se on sarjakuristaja, kun se päästetään aina pois vankilasta jatkamaan sarjaansa. Liekkö aina ollut humalassa tekohetkellä, niin ei voida edes mielisairaalaan teljetä loppuelämäksi... Vielä on hyvin aikaa kuristaa yksi tai kaksi naista...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
999
Lähde MTV:lle: Sarjakuristajaa epäillään mahdollisesti prostituoidun murhasta

"Lähde MTV:lle: Sarjakuristajaa epäillään mahdollisesti prostituoidun murhasta

Maanantai 7.5.2018 klo 17.25

MTV Uutisten lähteen mukaan sarjakuristajana tunnettua Michael Penttilä on otettu maanantaina kiinni murhasta epäiltynä. ...
"​
No kappas, kukapa olisi arvannut että Penttilä kerkeää vielä neljännen hengen riistämään kun annetaan vapaalla kulkea? Kerrassaan käsittämätöntä. Viimeksi vuodenvaihteessa 16-17 tämä yritti murtautua samassa taloyhtiössä asuvan 17-vuotiaan tytön kotiin. Syyte kuitenkin kaatui heinäkuussa 2017, kun oikeuden mielestä tarpeellista näyttöä ei saatu siitä, että juuri Penttilä olisi ollut nahkahanskat käsissään ronklaamassa tytön kotioven lukkoa. Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati välitöntä vangitsemista rikosten jatkamisvaaralla. Vähemmän yllättäen hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei vangitsemiselle ole perusteita.

Jopa FBI on todennut tämän kaverin sarjamurhaajaksi. Mutta eipä siinä, onneksi täällä meidän lintukodossa nämä tapaukset hoidetaan parhaiten pään silittelyllä. Nyt vain valitettavasti tämä toimintamalli johti jo neljänteen ruumiiseen tämän miehen käsistä.

Ikäähän tällä on hilppasen päälle 50-vuotta, eli eiköhän vielä se viideskin ruumis saada aikaiseksi jos vaan kaverin terveys kestää vielä seuraavankin tuomion. Hyvä Suomen oikeusjärjestelmä!
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
On kyllä aika sairasta että sarjamurhaaja, jonka pitäisi olla lukkojen takana koko ikänsä, tappaa nyt NELJÄNEN uhrin kun oikeuden mielestä hän on yhteiskuntakelpoinen. Ei helvetti.
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
301
On kyllä aika sairasta että sarjamurhaaja, jonka pitäisi olla lukkojen takana koko ikänsä, tappaa nyt NELJÄNEN uhrin kun oikeuden mielestä hän on yhteiskuntakelpoinen. Ei helvetti.
Rikollisen olympiadi on kolme vuotta | yle.fi Vieläköhän tällä taktiikalla edetään.

Suomessa ensikertalainen istuu aina ja poikkeuksetta vain puolet rangaistuksestaan. Kuulostaa loogiselta, mutta kummallisuus piilee siinä, että rikollinen voi olla ensikertalainen uudelleen ja uudelleen hämärän uransa aikana.

- Jos ihminen on vankilasta vapautumisensa jälkeen pysynyt kaidalla tiellä kolme vuotta ja sitten syyllistyy uudelleen, niin häntä kohdellaan vankeinhoidollisesti ensikertalaisena, summaa rikosoikeuden professori Jussi Tapani.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 326
Naamat ja nimet uutisiin niiltä ammattilaisilta, joiden arvioinnin ja päätösten vuoksi ollut vapaana.
Vittu sietäisivät saada tuomion avunannosta murhaan.
Tämä perseily jatkuu tasan niin kauan, kun kukaan ei joudu lintukodossa ottamaan vastuuta mistään.

edit: Tässä maassa on kaiken tason virkamiehillä ja päättäjillä aivan liian hyvin asiat. Ilmaset koulut ja raha kelpaa, mutta sitten kun paska osuu tuulettimeen, niin anonyyminä poistutaan taakse ja syytetään järjestelmää. Vittu mitä velliperseitä.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 520
Viestejä
4 165 050
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom