• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Suomen oikeusjärjestelmän järjettömyys

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Räpässähän kirjoitinkin jo, että jos kuolinsyytutkija tietää, että tuollainen jälki syntyy, kun ihan itse kuristuu johonkin naruun, niin ei kai se sitten sitä kuristanut.
Tosin se jää itseäni edelleen kyllä vaivaamaan, että miten ei muka huomannut asiaa? Ellei tappanut, niin saattoi aivan hyvin nauttia sen katselemisesta, kun joku kuristuu. Jos oli oikein ovela, niin oli tehnyt sellaisen ansan, että ovesta kömmittäessä pää menee sopivasti naruun. Sitten ei tarvitse kuin vaikka vähän tönäistä.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 029
Neljän miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen Seinäjoella – poliisi rauhoittelee somekirjoittelua: ”Toivoisi vähän jotain tolkkua”

"Poliisi epäilee, että neljä miestä olisi raiskannut ”nuorehkon” naisen seinäjokelaisessa yksityisasunnossa 20.–21. heinäkuuta.

Kyse ei ole niin sanotusta ”joukkoraiskauksesta”, jossa tekoon olisi osallistunut yhtä aikaa useita miehiä. Epäillyt raiskaukset ovat olleet yksittäisiä, erillisiä tekoja. Poliisi ei kuitenkaan tutkinnallisista syistä raota rikosepäilyä tämän tarkemmin. Ei esimerkiksi sitä, miten epäillyt raiskaukset on tehty tai mikä niiden aikaväli toisistaan on ollut"

Mikäköhän poliisilla on mittarina että joukkoraiskaus ei ole enää joukkoraiskaus vaan pelkkiä yksittäisiä useampia raiskauksia? Kun joukkoraiskauksessa täyttyisi törkeän raiskauksen tunnusmerkit josta olisi paljon suuremmat rapsut tiedossa.
 
Viimeksi muokattu:

kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Jos viitsisit vilkaista edes vähän rikosten selvitysprosentteja niin tietäisit että vuosittain jää tuhansia väkivaltarikoksia selvittämättä ja sen lisäksi on ne jotka jää pimentoon.

Meidän oikeus ja rangaistuslaitokset toimii tällä hetkellä erittäin hyvin, on toiminut jo vuosikymmeniä. Niiden tehokkuutta lisää vielä ennaltaehkäisevä toiminta ja kuntoutus joka vähentää uusintarikollisuutta. Järkevät rangaistukset ja tutkimustietoon perustuva vankeinhoito pitää meidän rikostilastot suht tasaisina ja lyhyellä sekä pitkällä aikavälillä ovat onnistuneet niiden laskemisessa.

Mihin perustuu tää sun teoria siitä että pitkät tuomiot parantaisi tilannetta? Turha sanoa että jos ollaan vankilassa niin silloin ei tehdä rikoksia koska ne vankeinhoitoon käytettävät rahat on taas pois ennaltaehkäisevästä toiminnasta joka tuottaa lisää ongelmakansalaisia.
Mites vaikkapa Penttilä, onko kuntoutunut hyvin tai mahtaako juuri saamansa tuomion aikana jo kuntoutua? Minusta on surkeaa, että FBI:n sarjamurhaajaksi luokittelema ihmisjäte on Suomessa, kerta toisensa jälkeen, päässyt vapaaksi ja murhaamaan uudelleen. Mitä rikosten selvitysprosenttiin tulee niin ei poliisin resursseissa ainakaan pitäisi puutetta olla, koska lakanaan ja pahvihattuun pukeutumiseen syyllistyneetkin ehditään kaivaa esille.

Ja kyllä, vankilassa ollessaan rikollinen ei ole uhka tavalliseille ihmisille.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Neljän miehen epäillään raiskanneen nuoren naisen Seinäjoella – poliisi rauhoittelee somekirjoittelua: ”Toivoisi vähän jotain tolkkua”

"Poliisi epäilee, että neljä miestä olisi raiskannut ”nuorehkon” naisen seinäjokelaisessa yksityisasunnossa 20.–21. heinäkuuta.

Kyse ei ole niin sanotusta ”joukkoraiskauksesta”, jossa tekoon olisi osallistunut yhtä aikaa useita miehiä. Epäillyt raiskaukset ovat olleet yksittäisiä, erillisiä tekoja. Poliisi ei kuitenkaan tutkinnallisista syistä raota rikosepäilyä tämän tarkemmin. Ei esimerkiksi sitä, miten epäillyt raiskaukset on tehty tai mikä niiden aikaväli toisistaan on ollut"

Mikäköhän poliisilla on mittarina että joukkoraiskaus ei ole enää joukkoraiskaus vaan pelkkiä yksittäisiä useampia raiskauksia? Kun joukkoraiskauksessa täyttyisi törkeän raiskauksen tunnusmerkit josta olisi paljon suuremmat rapsut tiedossa.
Eiköhän syy ole ihan selvä. Tekijät ovat luultavasti ulkomaalaisvahvistuksia ja joukkoraiskaus toki toisi liikaa julkisuutta. Vallitsevaan poliittiseen narratiiviin sopii paremmin muutama erillinen raiskaus tai vielä paremmin pakottaminen sukupuoliyhteyteen.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
330
kuolinsyytutkija tietää, että tuollainen jälki syntyy, kun ihan itse kuristuu johonkin naruun
Joo, tämä oli yhtenä, mutta tosin vain siinä muodossa että jäljet menivät ylöspäin, kun yleensä kuristaessa ilmeisesti eivät mene ylös. Tosin kuinkakohan matalassa tilassa tehdyt kuristamiset, mahtaako olla sama homma.

Reilusti alkoholia, riitelyä, mikä ei ollut riitelyä syytetyn mielestä, vaan saattoi siltä kuullostaa sivullisesta. Nyrkillä rintaan ”painaminen” ja mitä näitä nyt oli.

Ei pysty kyllä syyttömyyteen uskomaan, mutta minkäs sille mahtaa jos näyttöä ei ole.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 189
Mikäköhän poliisilla on mittarina että joukkoraiskaus ei ole enää joukkoraiskaus vaan pelkkiä yksittäisiä useampia raiskauksia? Kun joukkoraiskauksessa täyttyisi törkeän raiskauksen tunnusmerkit josta olisi paljon suuremmat rapsut tiedossa.
Oiskohan tämä semmonen, että ko. flikka on pyörinyt matuporukoissa ja nämä ovat sitten eri päivinä raiskailleet tyttöä. Nainen ollut shokissa/syyttänyt itseään aikaisemmasta, kun näillä on jo sana kiirinyt, että se "antaa". Sitten seuraava pukille ja nainen ei uskalla vastustella.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 749
Tai sitten sammunut tjsp ja pojat käyneet läpsystä vaihto tyylillä? Vs porukalla väkisin.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Mites vaikkapa Penttilä, onko kuntoutunut hyvin tai mahtaako juuri saamansa tuomion aikana jo kuntoutua? Minusta on surkeaa, että FBI:n sarjamurhaajaksi luokittelema ihmisjäte on Suomessa, kerta toisensa jälkeen, päässyt vapaaksi ja murhaamaan uudelleen. Mitä rikosten selvitysprosenttiin tulee niin ei poliisin resursseissa ainakaan pitäisi puutetta olla, koska lakanaan ja pahvihattuun pukeutumiseen syyllistyneetkin ehditään kaivaa esille.

Ja kyllä, vankilassa ollessaan rikollinen ei ole uhka tavalliseille ihmisille.
Ja nämä tapaukset joita on ehkä joku 0,1 prosenttia kaikista rikoksista liittyy tähän miten?

Ei ole uhka vankilassa mutta nyt puhutaan edelleen siitä että vähentääkö pitkät tuomiot rikollisuutta. Ei ihan hirveästi ole tullut mitään lähteitä sille hypoteesille että tuomioiden pidentäminen vähentäisi rikollisuutta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Joo, tämä oli yhtenä, mutta tosin vain siinä muodossa että jäljet menivät ylöspäin, kun yleensä kuristaessa ilmeisesti eivät mene ylös. Tosin kuinkakohan matalassa tilassa tehdyt kuristamiset, mahtaako olla sama homma.

Reilusti alkoholia, riitelyä, mikä ei ollut riitelyä syytetyn mielestä, vaan saattoi siltä kuullostaa sivullisesta. Nyrkillä rintaan ”painaminen” ja mitä näitä nyt oli.

Ei pysty kyllä syyttömyyteen uskomaan, mutta minkäs sille mahtaa jos näyttöä ei ole.
Mikäli homma on oikeasti mennyt niin, että äänekästä riitelyä ja ukko kuristaa naisen, mutta tekninen tutkinta todistaa ettei ukko kuristanut vaan nainen itse hirttäytyi naruun, niin on kyllä niin heikko esitys poliisilta, että kaikille osallisille pitäisi antaa potkut. Etteivät olisi jostain syystä samat pösilöt, jotka sotki Anneli Auerinkin rikostutkinnan.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ja nämä tapaukset joita on ehkä joku 0,1 prosenttia kaikista rikoksista liittyy tähän miten?

Ei ole uhka vankilassa mutta nyt puhutaan edelleen siitä että vähentääkö pitkät tuomiot rikollisuutta. Ei ihan hirveästi ole tullut mitään lähteitä sille hypoteesille että tuomioiden pidentäminen vähentäisi rikollisuutta.
Miksi vaikkapa toiseen tappoon syyllistynyt pitäisi vapauttaa ikinä?
Miksi vaikkapa kymmeniin pahoinpitelyihin syyllistynyttä ei laiteta jossain vaiheessa sen verran pitkälle jäähylle, että loppuu ainakin sen hakkaamiset?

Tuo Suomen systeemi on jotenkin sillä tavalla käsittämätön, että kaikkia kohdellaan ensikertalaisena ja annetaan paljousalennusta.
 
No mun puolesta pitäisi ilman muuta istua loppu elämänsä telkien takana jos on aivan täysin paatunut rikollinen.

Taposta ei kyllä pitäisi laittaa elinkautiseen. Murhasta voidaan laittaa pitempää tuomiota.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
852

Mielestäni taposta pitäisi antaa kovemmat (tai ainakin yhtä kovat) tuomiot kuin murhasta. Ainakin, jos tappaa täysin tuntemattoman. Paljon vaarallisempi sellainen randomeita ampuva/puukottava/hakkaava on, kuin jostain hyvästä (tai vähemmän hyvästä) syystä jonkun tietyn ihmisen tappava. Murhaaja ei parhaassa tapauksessa ole kenellekään muulle vaarallinen kuin uhrilleen, kun taas tuollainen sekopää joka tappaa huvikseen on vaarallinen jokaiselle vastaantulijalle.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
No mun puolesta pitäisi ilman muuta istua loppu elämänsä telkien takana jos on aivan täysin paatunut rikollinen.

Taposta ei kyllä pitäisi laittaa elinkautiseen. Murhasta voidaan laittaa pitempää tuomiota.
Puhuinkin tyypistä, joka tappaa toistamiseen. Jos tuollaisia vahinkoja tapahtuu, niin ukko pitää laittaa sellaiseen paikkaan, missä ei tuollaisia vahinkoja pääse tapahtumaan.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Ja nämä tapaukset joita on ehkä joku 0,1 prosenttia kaikista rikoksista liittyy tähän miten?
Vaikka siten, että lain on toimittava myös niiden ihmisten kanssa jotka eivät välitä säännöistä paskaakaan. Nykyaikaisen eurooppalaisen systeemin heikkous on, ettei se suoriudu yksilöistä tai ryhmistä jotka kieltäytyvät pelaamasta samoilla säännöillä kuin enemmistö.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Vaikka siten, että lain on toimittava myös niiden ihmisten kanssa jotka eivät välitä säännöistä paskaakaan. Nykyaikaisen eurooppalaisen systeemin heikkous on, ettei se suoriudu yksilöistä tai ryhmistä jotka kieltäytyvät pelaamasta samoilla säännöillä kuin enemmistö.
No se ei edelleenkään vaikuta siihen keskimääräiseen rikosten määrään jonka täällä povataan laskevan jos pidennetään tuomioita. Eikä edes puhuta näistä muutamista julkkistapauksista vaan keskiarvosta.

Murhaajat ja kroonisesti ihmisiä hakkaavat tyypit pitäisi laittaa elinkautiseen, mutta rangaistusten pituuden noston kautta linjan ei voida väittää vähentävän rikollisuutta jos mitään järkevää lähdettä tai tietoa asialle ei ole.

Tietty jos laitetaan ihan kaikki rikolliset elinkautiseen niin eipä ne enää tee rikoksia mutta sitten rakennellaankin uusia vankiloita ja moninkertaistetaan rikosseuraamuslaitoksen budjetti. Olisiko siinä nyt mitään järkeä?
 
Jotain raiskattua ja/tai vammaiseksi hakattua varmaan lämmittää rikollisen paskan saama ehdollinen "rangaistus". Itse en ainakaan kokisi saaneeni oikeutta. Jos yhteiskunta ei rankaise rikollisia ja suojele tavallisia ihmisiä, on ihmisten ryhdyttävä itse suojelemaan itseään ja läheisiään sekä rankaisemaan rikollisia.
 
Onneks ei enää olla samalla tasolla ku jossain keskiaikaisissa arabimaissa vaan meillä on oikeuslaitos joka optimoi koko maan laajuisia rikoksia ja rankaisee sen mukaan, eikä oikeutta jaeta sen mukaan mikä jokaisen yksittäisen ihmisen tai vihaisen väkijoukon mielestä on kohtuullista.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Rikosten määrän ja rangaistusten pituuden optimoinnin niin että Suomessa olisi mahdollisimman vähän rikollisuutta.
Väität siis ettei Suomessa voisi olla vähempää rikollisuutta (varsinkin raiskauksia, ryöstöjä ja varkauksia)?
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Väität siis ettei Suomessa voisi olla vähempää rikollisuutta (varsinkin raiskauksia, ryöstöjä ja varkauksia)?
En mä mitään semmosta oo väittänyt. Oon tässä vaan ihmetelly että mistä johtuu tää jatkuva ulina pitemmistä rangaistuksista vaikka niille ei tunnu olevan mitään järkiperusteita. Jos halutaan vähentää ryöstöjä, raiskauksia ja varkauksia niin ei ole oikein mitään näyttöä että pidemmät vankeusrangaistukset niitä vähentäisivät.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
En mä mitään semmosta oo väittänyt. Oon tässä vaan ihmetelly että mistä johtuu tää jatkuva ulina pitemmistä rangaistuksista vaikka niille ei tunnu olevan mitään järkiperusteita. Jos halutaan vähentää ryöstöjä, raiskauksia ja varkauksia niin ei ole oikein mitään näyttöä että pidemmät vankeusrangaistukset niitä vähentäisivät.
Pidemmät rangaistukset vähentävät ryöstöjä, raiskaksia ja varkauksia siten, että ne estävät uusintarikollisuutta. Vankilasta käsin on vaikeaa ryöstää, raiskata tai varastaa.

Nykyäänhän homma menee tähän malliin;

rötös -> ehdollinen -> rötös x2 -> ehdollinen -> rötös -> 3kk vankeutta -> rötös x 5 -> ehdollinen etc. etc.
 
Mihin tämä väite perustuu? Ei ole näyttöä että pidemmät rangaistukset vähentäisivät rikollisuutta. Rikolliset ovat erilaisia kuin sinä ja minä, jos heidät lyödään vuosiksi vankilaan niin uusimisen todennäköisyys kasvaa. Eli jos et lyö kaikkia tapauksia loppuelämäkseen vankilaan niin pitkät rangaistukset luo vain enemmän yhteiskunnasta loittoontuneita katkeria rikollisia jotka sitten syyllistyvät vakavampiin rikoksiin.

On myöskin tutkittu että pitkät rangaistukset eivät toimi edes pelotteena. Rikolliset eivät näe niin pitkälle että ajattelisivat rötöstellessään kuinka pitkään joudutaan istumaan.

Tietenkin jos sulla on antaa väitteellesi joitain lähteitä niin mielelläni tutustun niihin.
 
Jos oltaisiin räbässä niin sanoisin "cuck", jätän nyt kuitenkin sanomatta.
 
Sanoo tyyppi joka käyttää "so you're saying" argumenttia (Cathy Newman) ja oikein alfan elkein menee henkilökohtaisuuksiin ja käytännössä myöntää ettei pysty enää väittelemään asiasta mutta ei kuitenkaan omaa kiveksiä myöntää olevansa väärässä. You go girl.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Mihin tämä väite perustuu? Ei ole näyttöä että pidemmät rangaistukset vähentäisivät rikollisuutta. Rikolliset ovat erilaisia kuin sinä ja minä, jos heidät lyödään vuosiksi vankilaan niin uusimisen todennäköisyys kasvaa. Eli jos et lyö kaikkia tapauksia loppuelämäkseen vankilaan niin pitkät rangaistukset luo vain enemmän yhteiskunnasta loittoontuneita katkeria rikollisia jotka sitten syyllistyvät vakavampiin rikoksiin.

On myöskin tutkittu että pitkät rangaistukset eivät toimi edes pelotteena. Rikolliset eivät näe niin pitkälle että ajattelisivat rötöstellessään kuinka pitkään joudutaan istumaan.

Tietenkin jos sulla on antaa väitteellesi joitain lähteitä niin mielelläni tutustun niihin.
Tuomioiden olennaisin olemus ei ole pelote muutenkaan, vaan rankaisu.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Räbä räbässä
Sanoo tyyppi joka käyttää "so you're saying" argumenttia (Cathy Newman) ja oikein alfan elkein menee henkilökohtaisuuksiin ja käytännössä myöntää ettei pysty enää väittelemään asiasta mutta ei kuitenkaan omaa kiveksiä myöntää olevansa väärässä. You go girl.
En myönnä koska siihen ei ole mitään tarvetta, paitsi harhoissasi.

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 164
Tossa nyt vähän lähteineen tekstiä mun harhojen tueksi.

Rangaistusten vaikutus rikollisuuteen
Tuossa esitetään täysin perustelematon mielipide, että rangaistuksen taso ei vaikuta rikollisuuteen. Melkoisen onneton lähde siis.
LIsäksi tuossa on niputettu kaikki rikolliset samaan nippuun, niin moninkertainen murhaaja, kuin kusettajakin, joka on melkoisen tomimaton yleistys
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Tuossa esitetään täysin perustelematon mielipide, että rangaistuksen taso ei vaikuta rikollisuuteen. Melkoisen onneton lähde siis.
LIsäksi tuossa on niputettu kaikki rikolliset samaan nippuun, niin moninkertainen murhaaja, kuin kusettajakin, joka on melkoisen tomimaton yleistys
Tässä on hyvin viitattu lähteisiin ja perusteltu sekä ainakin pyritty objektiivisuuteen.

Rikollisuus ei vähene vankeusrangaistuksia koventamalla

Olen jonkun verran noita lähteitä katsonut ja ainakin näyttäisi että kirjoittaja on hieman perehtynyt aiheeseen, on kuitenkin koulutettu henkilö.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Minä en kyllä enää yhtään saa selkoa että onko nämä jutut jotain Pahkasian parodiaa.
Niin, tarkoitin että tuo kirjoittaja ei ole repinyt jotain tutkimuksia ja katsonut referaatista että voiko tämän tunkea lähteeksi ilman että lukee sivuakaan.

Antakaa nyt sitten jotain lähteitä väittämälle että pidemmät rangaistukset vähentää rikollisuutta. Mielestäni olen aika hyvin perustellut kantani. Vastauksena olen saanut kuulla että olen cuck ja asia on pahkasian parodiaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 164
Tässä on hyvin viitattu lähteisiin ja perusteltu sekä ainakin pyritty objektiivisuuteen.

Rikollisuus ei vähene vankeusrangaistuksia koventamalla

Olen jonkun verran noita lähteitä katsonut ja ainakin näyttäisi että kirjoittaja on hieman perehtynyt aiheeseen, on kuitenkin koulutettu henkilö.
Melko epäuskottavia aivopieruja tuossa blokissa. Esim se että kuolemanrangaistus ei vähennä rikollisuutta. Tosaalta todetaan, että jos nuorena oppii, niin pyttykierre on sitten hyvin todennäköinen. Jos ko henkilö tuomittaisiin muutaman kerran jälkeen kuolemaan, niin pyttykierre kyllä katkeaisi, eli rikollisuus vähenisi.
 
Siinä tuskin tarkoitetaan sitä että kuolemanrangaistus ei muka estäisi yksilöä tekemästä rikoksia vaan sitä että kuolemanrangaistus ei kokonaisuutena vaikuta rikostilastoihin pelotteena. Asia on käsitelty melko kattavasti lähteineen päivineen.

Mitäs muita aivopieruja siellä oli?
 
Tuossakaan ei oltu eritelty selkeästi eri tyyppisiä rikoksia tekeviä henkilöitä. Välillä oli mainintoja, mutta sitten taas vedettiinkin yhdessä nipussa..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
E: antaa olla.
Kuolemantuomiosta on jo jauhettu toisessa ketjussa
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Tuossakaan ei oltu eritelty selkeästi eri tyyppisiä rikoksia tekeviä henkilöitä. Välillä oli mainintoja, mutta sitten taas vedettiinkin yhdessä nipussa..
Noi otannat tutkimuksissa joihin viitataan, on niin laajoja että olisi melko hullua väittää että ne eivät kattaisi lähes kaikkia erilaisia rikostyyppejä ja tekijöitä. Tästä voisi jo päätellä että lähteissä joissa ei ole tehty tutkimusta joukosta ihmisiä, pätee suunnilleen samat lainalaisuudet sen suhteen että efekti on melko sama riippumatta rikollistyypistä.
 
Tuo nyt on täysin oletus, ilmän minkäänlaista perustetta. Ei jatkoon.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Tuo nyt on täysin oletus, ilmän minkäänlaista perustetta. Ei jatkoon.
No kyllä niissä on tutkittu erilaisia rikollistyyppejä. Kävin ihan uudestaan läpi noita lähteitä ja kyllä niissä näyttäisi olevan metodit ja otannat kohdallaan. Melko kepeitä syytteitä aivopieruista sulla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 164
No kyllä niissä on tutkittu erilaisia rikollistyyppejä. Kävin ihan uudestaan läpi noita lähteitä ja kyllä niissä näyttäisi olevan metodit ja otannat kohdallaan. Melko kepeitä syytteitä aivopieruista sulla.
Ja sitten niputetaan mutu tuntumalla samaan. Se ei pelasta asiaa yhtään. eli ei edelleenkään jatkoon.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Ja sitten niputetaan mutu tuntumalla samaan. Se ei pelasta asiaa yhtään. eli ei edelleenkään jatkoon.
Siis viitatuissa tutkimuksissa otannoissa on eri pituisia tuomioita saaneita, eri ikäryhmiä ja kumpaakin sukupuolta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mihin tämä väite perustuu? Ei ole näyttöä että pidemmät rangaistukset vähentäisivät rikollisuutta. Rikolliset ovat erilaisia kuin sinä ja minä, jos heidät lyödään vuosiksi vankilaan niin uusimisen todennäköisyys kasvaa. Eli jos et lyö kaikkia tapauksia loppuelämäkseen vankilaan niin pitkät rangaistukset luo vain enemmän yhteiskunnasta loittoontuneita katkeria rikollisia jotka sitten syyllistyvät vakavampiin rikoksiin.
En minä ainakaan ole laittamassa kaikkia tapauksia loppuiäksi. Mutta mitäs jos moninkertaiselle rötöstelijälle ei laitettaisiinkaan sitä viittä kuukautta vaan viisi vuotta? Olisi ainakin sen ajan poissa.
Suomessa lienee joku 10% tyyppejä, jotka tekevät 90% rikoksista. Noita voisi todellakin pitää poissa ihmisten ilmoilta.
 
No ei mulla sinänsä mitään sitä vastaan ole. Ongelmaksi tässä syntyy se että moinen toiminta on ihan helvetin kallista ja me riskeerataan se että nää rötöstelijät erkaantuu vielä enemmän yhteiskunnasta, katkeroituu ja lopulta me laitetaan ne linnaan vakamimmista rikoksista.

Varsinkin kun Suomessa rikosten määrä on laskussa nyt jo pitkään (vaikka on nähty jyrkkiäkin nousuja) , niin voidaan kysyä että mitä ongelmaa me tässä oikein ratkaistaan.

Mua ei kiinnosta muu kuin se että Suomessa on mahdollisimman vähän rikollisuutta, enkä kaiken lukemani ja opiskelemani perusteella näe että pitemmät tuomiot auttaisivat siinä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 903
Pari hajanaista pointtia aiheesta:

- Muistelisin lukeneeni, että äärimmäisen harva vapausrangaistuksen suorittaneista tulee koskaan työllistymään (jotain tyylin alle 5%). Mikäli tämä pitää paikkansa, niin vankilapäivän hinta ei ole erityisen korkea. Henkilön pitäminen vankilassa maksaa noin 3ke kuukaudessa, kun taas vapaallaolo kustantaa sosiaalietuuksina noin tonnin kuussa +- pari hunttia suuntaan tai toiseen.

- Monissa rikostyypeissä tekijällä on vapautumisen jälkeen niskassaan sen verran kaikennäköisiä oikeudenkäyntikuluja, ettei niiden maksaminen ole realistisesti mahdollista. Tämä toki selittää osaltaan heikon työllistymisen. Voidaankin miettiä millaisen pelotevaikutuksen vankilaan joutumisen uhka antaa tässä tilanteessa olevalle henkilölle? Vankilassa on kuitenkin kaiketi suhteellisen turvallista, katto pään päällä ja ruokaa pöydässä, sekä mahdollisuus tehdä työtä jolla voi parantaa elintasoaan. Jos vapauden menettäminen jätetään pois laskuista, niin useimmilla taitaa olla asiat paremmin vankilassa kuin siviilin puolella.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mua ei kiinnosta muu kuin se että Suomessa on mahdollisimman vähän rikollisuutta, enkä kaiken lukemani ja opiskelemani perusteella näe että pitemmät tuomiot auttaisivat siinä.
Minä en puolestaan näe, että millä tavalla rikollisuutta ehkäisee, että moninkertaisen rikosten uusijan annetaan jatkaa harrastustaan. Etenkin niissä tapauksissa, jossa joku kuolee ihan vain siksi, että jotakin ei voitu laittaa oikeaan elinkautiseen.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Minä en puolestaan näe, että millä tavalla rikollisuutta ehkäisee, että moninkertaisen rikosten uusijan annetaan jatkaa harrastustaan. Etenkin niissä tapauksissa, jossa joku kuolee ihan vain siksi, että jotakin ei voitu laittaa oikeaan elinkautiseen.
Olen samaa mieltä että varsinkin henkirikosten kohdalla pidemmät tuomiot olisivat paikallaan. Esim. tämän sarjakuristajan kohdalla riski on luultavasti ihan liian korkea vapauttamiseen.

Suomessa on kuitenkin niin vähän henkirikoksia (ja niistäkin suurin osa kännissä leipäveitsellä) ja vielä vähemmän useita henkiä riistäneitä rikollisia että on vähän turhaa puhua tuomioiden pituuden vaikutuksista ottamalla näitä esimerkiksi.

Mun puolesta voidaan laittaa murhamiehet ja tappajat telkien taakse loppuelämäkseen mutta ei se näy mitenkään rikostilastoissa koska niiden määrä on häviävän pieni. Kaikista ilmoitetuista rikoksista itse asiassa 0,01%.

Joten mun mielestä on fiksumpi keskustella siitä vähentävätkö pidemmät tuomiot yleisesti rikollisuutta. Tästä taas ei tunnu olevan mitään puoltavaa tutkimusta tai empiriistä faktaa
 
Zacksa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 101
Onko tutkimusta että lievät tuomiot vähentää rikollisuutta?
Ja ennen kaikkea sellaiset tutkimukset puuttuu, että vähentääkö rangaistuksetta jättäminen rikollisuutta. Suomessakin annetaan niin paljon ehdollisia, jotka eivät siis ole oikeita tuomioita, lähinnä huomautuksia.
Samoin toistuva näpistelijä jää käytännössä ilman rangaistusta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 212
Viestejä
4 211 457
Jäsenet
71 029
Uusin jäsen
jepppisss

Hinta.fi

Ylös Bottom