• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 358
Eiköhän kysely liittynyt taustatyöhön, kun hesari teki juttua joltain uushenkisiltä hörhöfestareilta jossa Kirsi Salo oli puhumassa ja kertoi esityksessään tekevänsä opettajan sijaisuuksia. Toimittajan työhön kuuluu sitten tarkistaa asioita muistakin lähteistä ennen kuin niistä kirjoittaa.

Hieman ylireagoinnilta kyllä vaikuttaa.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Hieman ylireagoinnilta kyllä vaikuttaa.
No jos uskoo, kuten Salo, yhteiskunnan romahdukseen, koronasalaliittoihin ja vaihtoehtolääketieteeseen, niin miksipä ei uskoisi, että toimittajan soitto työnantajalle liittyy omaan twiittailuun samasta lehdestä.

Sekään ei valitettavasti enää yllätä lainkaan, että Päivän byrokraatti on yhtä kujalla, ei seuraa mediaa, ja joko haluaa vahvistusharhassaan uskoa Salon hypoteesiin, tai vielä pahempaa, levittää moista salaliittotuubaa tahallaan. Alkuviikkoinaanhan sillä oli teräviä huomioita julkisen sektorin paisumisista, nykyään päivän politikointinsa ei erotu mitenkään Aleksi Valavuoresta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Siirto:
Suomessa journalistin etiikkaan sitoutunut lehdistö korjaa kaikki asiavirheet. Jos ei ole korjannut, niin asiavirhettä ei varmasti ole osoitettu.
Tämä ei pidä paikkaansa. Voit vaikka katsoa kuinka monta langettavaa päätöstä JSN on antanut tänä vuonna ja todennut, että tiedotusvälineen tekemää virhettä ei ole korjattu pyynnöstä huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Siirto:

Tämä ei pidä paikkaansa. Voit vaikka katsoa kuinka monta langettavaa päätöstä JSN on antanut tänä vuonna ja todennut, että tiedotusvälineen tekemää virhettä ei ole korjattu pyynnöstä huolimatta.
Aivan. Tänä vuonna on kolme kertaa käynyt noin, joten voidaan varmaan tarkentaa toteamukseni muotoon "media korjaa asiavirheet lähes poikkeuksetta".
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 226
Hs uutisoi tänään lehdessä n. 1,5 sivun verran kunniaväkivallasta mainitsematta sanaa islam. Ainoa linkki tietämättömille islamiin oli maininta että mies soitti vaimon sukulaisille Irakiin ja yritti kääntää ne vaimoa vastaan. Niin, ja vaimon "rikos" oli että halusi erota miehestä.

Selvää vähättelyä islamin roolista kunniaväkivallassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Aivan. Tänä vuonna on kolme kertaa käynyt noin, joten voidaan varmaan tarkentaa toteamukseni muotoon "media korjaa asiavirheet lähes poikkeuksetta".
Minä löydän seitsemän tuollaista tapausta tältä vuodelta. En jaksa etsiä edellisiltä vuosilta. Voimme varmasti olettaa, että ainoastaan pienestä osasta virheistä joku jaksaa valittaa, jos tiedotusväline ei julkaise korjausta. Harva ylipäätään jaksaa valittaa havaitsemistaan virheistä tiedotusvälineille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 770
Hs uutisoi tänään lehdessä n. 1,5 sivun verran kunniaväkivallasta mainitsematta sanaa islam. Ainoa linkki tietämättömille islamiin oli maininta että mies soitti vaimon sukulaisille Irakiin ja yritti kääntää ne vaimoa vastaan. Niin, ja vaimon "rikos" oli että halusi erota miehestä.

Selvää vähättelyä islamin roolista kunniaväkivallassa.
Sama pisti silmään. Muistivat kuitenkin mainita "jotkin kristityt yhteisöt" ja Suomen romanit.
 
Grazer

Make ATK Great Again
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 694

Hän [Virtanen] peräänkuuluttaa kaikilta ihmisiltä tarkkaavaisuutta ja medialukutaitoa. Mutta mitä toimittajat sitten ovat tehneet väärin, kun heidän ammattitaitoaan ei enää arvosteta?
Toimittajien osaaminen on suurelta osin vajonnut niin alas, että se on ainakin itselläni syy, miksi en suurinta osaa toimittajista arvosta. Useimmat osaavat enää klikkiotsikointia ja se todellinen osaaminen puuttuu.

Zyscowicz esittänyt kiellettäväksi hakaristilipun että myös sirppi- ja vasaralipun. Miksei otsikossa voisi olla vaikkapa "Suomi harkitsee Natsi-Saksan ja NL:n symboleja kiellettäväksi". En nyt suoralta kädeltä osaa sanoa, onko tässä kyse toimittajan asenteellisuudesta (natsismi paha, kommunismi tai stalinismi ihan OK) vai myös tietynlaisesta klikkiotsikoinnista.
 
Liittynyt
17.12.2022
Viestejä
265
Pahinta propagandaa median uutisoinnissa ei ole tiedon vääristely vaan se, että jokin asia jätetään aivan tietoisesti kertomatta. Suomalaista mediaa on pidetty riippumattomana, ja sitä se varmasti onkin median itsensä kertomana, mutta totuus taitaa olla toisenlainen...

Yleisradio on RKP:n jälkeen pahin kaksikielisyyden puolustaja, ja sen harjoittaman propagandan vuoksi suurin osa kansalaisista ei ymmärrä, miten hyödytöntä ja jopa absurdia pienen vähemmistön kielen pakko-opettaminen valtaväestölle on. Kaikki tuohon tuhlattu opetusaika on poissa jostakin tärkeämmästä aineesta, esim. matematiikasta, joka on tärkeää monilla elämän eri osa-alueilla.

Ns. liberaali media (lähinnä Yle ja HS) haluaa antaa sellaisen kuvan, että maahanmuutto olisi ainoastaan positiivinen asia. Minulla on sen verran ikää ja näkemystä, että voin rehellisesti sanoa, että en näe mitään myönteistä siinä, että maahan tulee kehitysmaista pakolaisia, joiden arvot ja asenteet ovat aivan erilaisia kuin omamme.

Yle taisi olla ensimmäinen media, joka onnistui muuttamaan pakolainen-sanan siirtolainen-sanaksi, joka ei kuulosta niin ”pahalta”. Perinteisesti siirtolaiset olivat haluttuja muuttajia, ja lieneekin sen vuoksi heitä otettiin mielellään vastaan, mutta pakolainen...

Seuraamalla kansainvälistä mediaa huomaa, että ulkomailla tapahtuvat asiat eivät ehkä olekaan aivan sellaisia kuin mitä suomalainen media kertoo.

Vaikka Yhdysvaltoja haukutaan milloin minkäkin syyn vuoksi, hyvää siinä maassa on median riippumattomuus vallanpitäjistä. Se uskaltaa arvostella maan poliittista johtoa, mitä Suomessa ei voisi koskaan tapahtua. En tiedä, onko kovinkaan tunnettua se, että Suomen median päätoimittajat ovat saaneet tarkat ohjeet sitä, mitä sopii julkaista ja mitä ei.

Median toinen ongelma on uutissisältö. Ajattelepa mielessäsi, onko sinun aivan välttämättä pakkoa saada tietää, että valtiossa X on muutama heppu kuollut jossakin onnettomuudessa. Aivan kuin kyse olisi jostakin uhanalaisesta lajista. Minun ei tarvitse enkä halua tietää sitä. Ja tämä toistuu päivästä toiseen. Olisi eri asia, jos jokin vähälukuinen entinen heimo olisi kuollut – se olisi uutinen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Zyscowicz esittänyt kiellettäväksi hakaristilipun että myös sirppi- ja vasaralipun. Miksei otsikossa voisi olla vaikkapa "Suomi harkitsee Natsi-Saksan ja NL:n symboleja kiellettäväksi". En nyt suoralta kädeltä osaa sanoa, onko tässä kyse toimittajan asenteellisuudesta (natsismi paha, kommunismi tai stalinismi ihan OK) vai myös tietynlaisesta klikkiotsikoinnista.
No tuossahan se lukee heti aliotsikossa. Ehkä nyt vain pitää ottaa se asenne, että toimittajat lähtevät siitä oletuksesta, että siitä jutusta luetaan muutakin kuin vain se ylin otsikko.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 039
Kielletäänkö myös risti ja islamin symbolit koska niidenkin nimissä on kylmätty jumalattoman paljon porukkaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 966
Kielletäänkö myös risti ja islamin symbolit koska niidenkin nimissä on kylmätty jumalattoman paljon porukkaa?
Kokeile tehdä kansalaisaloite asiasta tai kysy Zysseltä miksi jätti pois? Suomalaisen median vika tuo ettei sitä nyt ajeta ei sentään taida olla, sehän on siis ketjun aihe.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Sanna Marin siirtyy Saudi-Arabian sponsoroimaan säätiöön. Mitä tekee Suomen johtava sanomalehti Helsingin Sanomat?
Julkaisee urheilu-uutisen:
Sanna Marin kävi golfkurssin, asiantuntija vaikuttui: ”Potentiaalia on”
Golfopettaja ja GoGolfin päätoimittaja Jussi Miettinen analysoi Sanna Marinin golflyönnin.
”Marinilla on varmasti vielä matkaa siihen, että hän saa pallovarmuutta ja toisteisuutta suorituksiinsa. Heitä varmasti perehdytettiin muutama tunti, eikä svingiin ole varmaankaan käytetty kauheasti aikaa”, Miettinen arvioi.
Perusasiat ovat silti kunnossa.
”Hänellä on selvästi hyvä kehonhallinta. Potentiaalia on.”
Tällaista tähtijournalismia tänään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Sanna on niin ihq.
On hienoa lukea joskus analyysi Sanna Marinista ja medioista.
Miten voi olla mahdollista, että politiikko jonka suurin saavutus oli Tampereen raitiovaunukeskustelun läpivieminen, on yhtäkkiä kansainvälinen tähti. Ihan tuosta vaan, ilman mitään näkyvää osaamista, Marinista tulee media- ja sometähti.
Täälläkin on fanijoukkoa niin että ei mitään rajaa. Tässä on suomalaisella ja ulkomaisella medialla peiliin katsomisen paikka.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 742

Marin joutui vähän vahingossa pääministeriksi ennen aikojaan, sitten tuli korona ja Ukrainan sota. Aiheesta nousi otsikoihin, mutta tietysti täytyy odottaa joku vuosi että kauttaan voidaan tarkastella analyyttisemmin. Ja jälkiviisaammin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
Sanna Marin siirtyy Saudi-Arabian sponsoroimaan säätiöön. Mitä tekee Suomen johtava sanomalehti Helsingin Sanomat?
Julkaisee urheilu-uutisen:

Tällaista tähtijournalismia tänään.
Ehkä sun pitää käydä sen urheiluosaston lisäksi politiikassa, jossa julkaistu aikaisemmin kaipaamastasi aiheesta juttuja.

Tai

E. Niin, ja meinasin unohtaa pääkirjoituksen aiheesta.

Eduskunnasta eroon pyrkivä Sanna Marin vakuutteli uuden tehtävänsä Tony Blairin nimeä kantavassa instituutissa hyödyttävän myös Suomea, mutta varmimmin se hyödyttää Marinia itseään.
Mutta joo, urheilu-uutisenhan ne julkaisi säätiöön siirtymisestä...

E2. Ketjun perusteella alkaa olemaan medialukutaito aika huonossa hapessa, toivottavasti Suomessa saadaan joskus taas kouluista hyviä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Helsingin Sanomat julkaisi korjauksen lauantain lehden artikkeliin, jonka oli kirjoittanut Eleonoora Riihinen:
1694951475430.png

Tänään on korjattu edellinen korjaus:
" Lauantain 16.9. lehdessä sivulla B 3 oli virhe Jussi Vatasesta kertovassa jutussa. Vatanen on on näytellyt Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Vilho Koskelaa, ei Viljo Koskelaa. "

Edellinen kirjoittaja täällä peräänkuulutti medialukutaitoa. Minä haluan Suomen suurimmalta lehdeltä edes jonkinlaista yleistietoa. Voisi olettaa, että edes korjaukset menevät kerralla kuntoon, mutta ei vaan onnistu.
Ihan vaan tiedoksi: medialukutaito on jotakin aivan muuta kuin kyky etsiä vanhoja Hesarin Marin-artikkeleja ja niillä puolustella omaa agendaansa.

Hesarin otsikko tänään:
"Eduskunnan jättänyt Marin esiintyi muiden liberaalitähtien rinnalla Kanadassa."
Liberaali on suomalaisessa asiayhteydessä aivan jotakin muuta kuin mitä äärivasemmistolainen Sanna Marin on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
medialukutaito on jotakin aivan muuta kuin kyky etsiä vanhoja Hesarin Marin-artikkeleja ja niillä puolustella omaa agendaansa.
Noniinno. Esitän, että agenda löytyy kyllä jostakin muualta, jos monta päivää tapahtumaa myöhemmin yrittää väittää, että asiaan liittymätön urheilu-uutinen on se siirtymisen kattava uutinen, kun niitä on ollut lukuisia, pääkirjoitusta myöten.

Tarkennatko vielä mikä mun 'agendan puolustelu' on tuossa, kun linkkasin Marinia enemmän tai vähemmän kritisoivia uutisia (ja pääkirjoituksen)? Jäi itselle vähän auki.
 
Kirjoitin yhden päivän kirjoituksesta. Hieno urheilu-uutinen. Sinä hait vanhoja uutisia tukemaan omaa agendaasi.

Hesari on agendajournalismin läpitunkema. Nyt siellä on uusi päätoimittaja. Hän on luvannut, että HS-toimittajat eivät enää tunge omaa agendaansa lukijan kurkusta alas. Tästä lupauksesta tykkään:
" Meidän tulee olla lehti, jonka lukija voi kokea, että hän saa itse päättää, mistä elämässään haaveilee. Ei ole median tehtävä asettaa erilaisia elämäntapoja arvojärjestykseen tai opettaa, millä tavalla oma elämä täytyy elää. Lukijamme ovat uteliaita ja haluavat haastaa itseään miettimään myös uusia asioita, mutta eivät tulla paheksutuiksi omista valinnoistaan."

Nyt on päätoimittaja asian ytimessä. Toivottavasti tämä näkyy Hesarin sivuilla.

Olen niin kyllästynyt, pettynyt ja kettuuntunut, kun esimerkiksi Hesarissa ja Ylessä on vihervasemmistolainen eetos toimittajien kirjoitusten idean pohja. Jos HS nyt ottaa uuden suunnan, niin taputan käsiäni.

Olisihan se ihan hienoa, jos Hesarin toimittaja saisi Tuntemattoman sotilaan vänrikin nimen heti oikein.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
Kirjoitin yhden päivän kirjoituksesta. Hieno urheilu-uutinen. Sinä hait vanhoja uutisia tukemaan omaa agendaasi.
No ei. Väitit, että hesarin vastaus Sanna Marin siirtymisestä Saudi-Arabian sponsoroimaan säätiöön olisi tuo urheilu-uutinen:

Sanna Marin siirtyy Saudi-Arabian sponsoroimaan säätiöön. Mitä tekee Suomen johtava sanomalehti Helsingin Sanomat?
Julkaisee urheilu-uutisen:

Tällaista tähtijournalismia tänään.
Se, että korjaan valheesi linkkaamalla niihin uutisiin 'mitä Suomen johtava sanomalehti tekee' ei ole oman agendan tulemista.

Kun Marin siirtyi säätiöön, hesari teki useamman artikkelin aiheesta. Kun Marin myöhemmin pelasi golffia, hesari teki urheilu-uutisen aiheesta. Vähän alkaa väsyttämään agendakommentointi mitä täällä foorumilla näkee. Välillä väitetään, että ei tukisi natoa, välillä että vastustaisi ydinvoimaa. Varmasti silloinkin 'agendan tukemista', jos korjaa ilmiselvät valheet..?
 
Sanoin: " Tällaista tähtijournalismia tänään."
Kiinnitin huomioni vain ja ainoastaan HS:n perjantain urheilu-uutisointiin. Ole hyvä ja älä laita sanoja suuhuni.
Olisiko tämä nyt tässä? Marin-HS-asia on käsitelty minun puolestani.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Sanoin: " Tällaista tähtijournalismia tänään."
Kiinnitin huomioni vain ja ainoastaan HS:n perjantain urheilu-uutisointiin. Ole hyvä ja älä laita sanoja suuhuni.
Olisiko tämä nyt tässä? Marin-HS-asia on käsitelty minun puolestani.
Minusta kiinnitit huomion Sanna Marinin ulko-golfillisiin asioihin.
Sanna Marin siirtyy Saudi-Arabian sponsoroimaan säätiöön. Mitä tekee Suomen johtava sanomalehti Helsingin Sanomat?
Julkaisee urheilu-uutisen:
 
Liittynyt
09.06.2023
Viestejä
871
Hesari on agendajournalismin läpitunkema. Nyt siellä on uusi päätoimittaja. Hän on luvannut, että HS-toimittajat eivät enää tunge omaa agendaansa lukijan kurkusta alas. Tästä lupauksesta tykkään:
" Meidän tulee olla lehti, jonka lukija voi kokea, että hän saa itse päättää, mistä elämässään haaveilee. Ei ole median tehtävä asettaa erilaisia elämäntapoja arvojärjestykseen tai opettaa, millä tavalla oma elämä täytyy elää. Lukijamme ovat uteliaita ja haluavat haastaa itseään miettimään myös uusia asioita, mutta eivät tulla paheksutuiksi omista valinnoistaan."

Nyt on päätoimittaja asian ytimessä. Toivottavasti tämä näkyy Hesarin sivuilla.

Olen niin kyllästynyt, pettynyt ja kettuuntunut, kun esimerkiksi Hesarissa ja Ylessä on vihervasemmistolainen eetos toimittajien kirjoitusten idean pohja. Jos HS nyt ottaa uuden suunnan, niin taputan käsiäni.

Olisihan se ihan hienoa, jos Hesarin toimittaja saisi Tuntemattoman sotilaan vänrikin nimen heti oikein.
Oho, onko maailmassa vielä järkeviäkin toimittajia. Erja Yläjärvi tuntuu fiksulta ihmiseltä. :thumbsup:

Saisi kaikki muutkin toimittajat ottaa oppia.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
752
Hesari on agendajournalismin läpitunkema. Nyt siellä on uusi päätoimittaja. Hän on luvannut, että HS-toimittajat eivät enää tunge omaa agendaansa lukijan kurkusta alas. Tästä lupauksesta tykkään:
" Meidän tulee olla lehti, jonka lukija voi kokea, että hän saa itse päättää, mistä elämässään haaveilee. Ei ole median tehtävä asettaa erilaisia elämäntapoja arvojärjestykseen tai opettaa, millä tavalla oma elämä täytyy elää. Lukijamme ovat uteliaita ja haluavat haastaa itseään miettimään myös uusia asioita, mutta eivät tulla paheksutuiksi omista valinnoistaan."

Nyt on päätoimittaja asian ytimessä. Toivottavasti tämä näkyy Hesarin sivuilla.

Olen niin kyllästynyt, pettynyt ja kettuuntunut, kun esimerkiksi Hesarissa ja Ylessä on vihervasemmistolainen eetos toimittajien kirjoitusten idean pohja. Jos HS nyt ottaa uuden suunnan, niin taputan käsiäni.

Olisihan se ihan hienoa, jos Hesarin toimittaja saisi Tuntemattoman sotilaan vänrikin nimen heti oikein.
99.99999999999% todennäköisyydellä mikään ei tule muuttumaan Hesarissa. Nämä on vain niitä kauniita sanoja joilla ostetaan aikaa ja yritetään saada tilanne rauhottumaan kesän valemediaskandaalin jäljiltä kun kansa nousi valemediakulttuuria vastaan.

Jos katsoo Sanoman ja tarkemmin Hesarin viimeisen reippaan vuoden aikaista suoriutumista niin:
- Sanoman osakekurssi on alle 50% siitä mitä se oli vuosi sitten
- Hesarin päätoimittaja narahti rattijuoppoudesta ja irtisanottiin
- Helsingin Sanomien toimittajia tuomittiin maanpetosrikoksista
- Poliitikosta jonka uran Hesari yritti tuhota tuli elinkeinoministeri
- Ihmiset alkoivat massoittain irtisanomaan hesarin tilauksia kesän valmediaskandaalin aikana

Hesarin on pakko yrittää jotain ennen kuin aika loppuu kesken, mutta kuitenkaan pelkät tyhjät puheet eivät takaa mitään. Jos oikeasti kaduttaisiin valheellista vasemmistopropagandistista linjaa ja haluttaisiin olla objektiivinen media joka tuo informaation rehellisesti esille ja antaa lukijan itse vetää johtopäätökset niin sen pitäisi alkaa organisaation puhdistuksella. Päävalehtelijat/vääristelijät kuten Saska Saarikoski, Elina Lappalainen yms. on irtisanottava tai siirrettävä muihin tehtäviin ja sitten kun on puhdas rehellinen pohja voidaan alkaa miettiä toiminta tapoja.

Näin vertauskuvannollisesti jos Unisef olisi täynnä pedofiilejä niin ei toimitusjohtajan vakuuttelu lasten etujen ajamisesta itsessään olisi minkään arvoinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Hesari uutisoi ja on huolissaan köyhistä:
"Niukkuus rahasta näkyy myös Alkossa.
”Tällä hetkellä isossa kuvassa myydyin tuoteryhmä on viinit, mutta tämän vuoden juomavalinnoissa näkyy myös kukkaroystävällinen kuluttaminen. Halutaan hyvää hinta–laatusuhdetta.”""

Toimittaja ei kysy miksi köyhä käy Alkossa. Hesarin toimittajalle ei tule edes mieleen moinen ajatus.
Jos ei ole rahaa juoda viinaa, niin sitten ei juo.
 
Liittynyt
25.01.2023
Viestejä
54
Jos ei ole rahaa juoda viinaa, niin sitten ei juo.
Näinhän se on, rahapulassa jokainen järkevä ihminen ostaisi 6kg sokeria ja pussin turbohiivaa. Siinä on hikisellä kympillä parissa päivässä 25 litraa 15-volttista ja matka voi jatkua.

Pointti tuossa uutisessa kai oli tuoda ilmi inflaation ym. vähemmän tunnettuja vaikutuksia kulutustottumuksiin.
 
Toimittaja kyllä kirjoitti pointtinsa heti kättelyssä:
"Kauppalistasta saatetaan jättää pois esimerkiksi lohi, sisäfileet ja juustot."
Voisihan sen kalliin viinin samalla vaihtaa johonkin muuhun.
Kiljun juomisen jätän muille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
Toimittaja kyllä kirjoitti pointtinsa heti kättelyssä:
"Kauppalistasta saatetaan jättää pois esimerkiksi lohi, sisäfileet ja juustot."
Voisihan sen kalliin viinin samalla vaihtaa johonkin muuhun.
Kiljun juomisen jätän muille.
Juu, ensimmäinen lause on: " Moni on joutunut muuttamaan ruokatottumuksiaan inflaation aiheuttaman hintojen nousun takia." Juttuhan ei kerro köyhistä, vaan niukkuuden näkymisestä myös alkossa.

Tuo listaus taas perustuu tuossa linkatun ihan asiallisen jutun kauppaketjuilta tulleeseen tietoon: "Kauppaketjuista kerrotaan, että lohifileet ja naudan sisäfileet löytävät paikkansa yhä harvemman ostoskoriin." Muutenhan tuossa jutussa kerrotaan kalapuikoista, perunoista ja pastasta.
 
Olen samaa mieltä kanssasi. Jos ei ole rahaa juoda viinaa, niin sitten ei juo.
Jos ei ole rahaa syödä naudan sisäfilettä, niin sitten ei syö. Itse syön mieluummin kuvetta kuin filettä ihan maun takia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Nyt täytyy antaa iso kiitos VG:lle ja Hesarille. Erinomaisesta jutusta oli keskustelua toisessa ketjussa.

Norjalainen lehti Verdens Gang teki hyvää tutkivaa journalismia. VG otti HS:n mukaan, koska juttu kosketti Suomea.
Lopputulos on se, että nyt luvataan tarkistaa muutoksia suomalaisiin lakeihin:

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 742
Ongelmahan tossa kyseisessä tapauksessa ei ollut Suomen lait, vaan niiden sovittaminen muiden maiden lainsäädäntöön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Journalistien ammattilehdessä Journalistissa kirjoitettiin terroristijärjestö Hamasista tällä tavalla pari vuotta sitten:
Hamasin taisteluorganisaation kerrotaan ampuvan raketteja. Valtaosa raketeista ei kuitenkaan vertaudu armeijoiden käyttämiin ohjuksiin tai heittimien ampumiin kranaatteihin. Raketit on useimmiten rakennettu ilmastointi-, vesijohto- tai viemäriputkista. Putkien räjähteet on koottu aineista, joita voi Suomessa hankkia rautakaupasta. Siksi putket räjähtävät laukaistaessa, lentävät minne sattuu ja miten sattuu. Niitä ei voi ohjata. Vaaratilanne syntyy, jos putki todellakin osuu uhriinsa. Jos se ei osu ihmiseen, tuho on usein tymäkän ilotulitusräjähteen luokkaa.
Alleviivaus minun. Tällaista journalismia vuonna 2021.
Lisäksi sanottin näin:
Israel korostaa usein oikeuttaan puolustaa itseään, siirtokuntia ja kansalaisiaan. Todellisuudessa Israel pääasiassa hyökkää ja pitää yllä sekä laajentaa kansainvälisen lain mukaan laitonta miehitystä ja siirtokuntia.
Ylelläkin haastatellaan suomalaista palestiinalaisaktivistia tässä sodassa. Israel-vastainen Hannu Juusola aamulla asiantuntijana. Journalismin alamäki jatkuu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
Journalistien ammattilehdessä Journalistissa kirjoitettiin terroristijärjestö Hamasista tällä tavalla pari vuotta sitten:

Alleviivaus minun. Tällaista journalismia vuonna 2021.
Lisäksi sanottin näin:

Ylelläkin haastatellaan suomalaista palestiinalaisaktivistia tässä sodassa. Israel-vastainen Hannu Juusola aamulla asiantuntijana. Journalismin alamäki jatkuu.
Toihan oli ihan hyvä kirjoitus. Ja tuossa konfliktissa ei Israel valitettavasti ole mikään sankari. Pitäisikin taas vähän lukea aiheesta, mutta se on aika masentavaa. (Minulla oli aikoinani sekä palestiinalainen että israelilainen kaveri, jotka olivat vielä ystäviä keskenään)

Jos vilkaiset noita statseja raketeille, niin mielestäni alleviivaamasi osio on aivan oikeassa. Se ei toki muuta sitä, että kyseessä on Amnestyn (ja muidenkin mielestä) sotarikos (ja melko suuri osa palestiinalaisista noita aikoinaan vastusti, joskin tuota taisi kulkurajoitteet muuttaa(?))
 
Liitteet

Kahdessa vuodessa raketit ovat siis muuttuneet tappaviksi. Sinun ystäväsi eivät ole todiste mistään.
Missasit pointin: journalistien Journalisti-lehti julkaisee terroristijärjestö Hamasta tukevan jutun.
 
Tollaisia "ilotulitteita" hamasilta löytyy. Kuva on vanha, eikä noi raketit ainakaan ole heikentyneet, joten ilotulitteista puhuminen on silkkaa valehtelua tai äärimmäistä tietämättömyyttä.
1696795947033.png
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 161
Kirjoitin yhden päivän kirjoituksesta. Hieno urheilu-uutinen. Sinä hait vanhoja uutisia tukemaan omaa agendaasi.
Journalistien ammattilehdessä Journalistissa kirjoitettiin terroristijärjestö Hamasista tällä tavalla pari vuotta sitten:
Alleviivaus minun. Tällaista journalismia vuonna 2021.
Koskeeko nämä agendojen ajamiset vanhoja uutisia lainailemalla siis vain muita ja ei itseäsi?
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 277
Kahdessa vuodessa raketit ovat siis muuttuneet tappaviksi. Sinun ystäväsi eivät ole todiste mistään.
Missasit pointin: journalistien Journalisti-lehti julkaisee terroristijärjestö Hamasta tukevan jutun.
Siis miten tuo rakettien määrittelystä kirjoitettu juttu tukee Hamasta? Eikö siinä vaan sanota, mitä välinettä Hamasin sanotaan käyttävän ja sitten avataan tämän välineen määritelmä. Vai menikö nyt multa jotain ohi?
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
752
Hesari jälleen kerran vääristämässä totuutta ja piilottamassa faktoja:

Osa lain puolesta kampanjoineista ilmaisi turhautumisensa siitä, että pääasiassa valkoisista koostuva enemmistö torppasi vähemmistöjä koskevan lain.
Turhautunut demokratiaan? Kannattaisikohan muuttaa jonnekin diktatuuriin sitten?

Jos lakialoite olisi hyväksytty, Australiaan olisi perustettu neuvoa-antava elin, joka olisi puntaroinut lakien vaikutusta alkuperäiskansojen yhteisöihin sekä auttanut tarttumaan sosiaaliseen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen.

Lakialoitteen hyväksymisen puolesta kampanjoinut pääministeri Albanese kehotti jakautunutta kansakuntaa yhdistymään ykseyden ja parantamisen hengessä. Hänen mukaansa lakialoitteen romuttuminen olisi ”raskas taakka kantaa” Australian alkuperäiskansojen enemmistölle, joka kannatti kansanäänestystä.
Kyseessä oli rasistinen woke-laki joka olisi luonut laillisen segregaatiojärjestelmän jonka yksityiskohtia ei haluttu määritellä tarkemmin. Eli halutaan avata pandoran lipas sille katastrofille mitä esim. USA:ssa on nähty. Tämän lisäksi merkittävä osuus (lähes puolet) aboriginaaleista vastusti myös tätä lakia koska he eivät halua segregaatiojärjestelmää vaan yhtävertaisen kohtelun kaikille.

Tässä tilanne selvitetty objektiivisesti ja rehellisesti. Eli käyty juuri noita epäkohtia tarkemmin läpi ja yleistä äänestyksen ympärillä ollutta retoriikkaa ja ihmisten ahdistelua.
 
  • Tykkää
Reactions: skl
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 585
Tyhmistä ihmisistä
Iltalehti on kyllä nykyään aika Karpo. Jos asiat ei onnistu , niin lähetetään iltalehteen juttuvinkki.
Milloin on Niinalla ongelmia sängyn kanssa, Jormalla auton kanssa ja Pena taistelee lumilingosta. Iltalehti hoitaa.
No muutkin lehtitalot, ketjussa eilen illalla postattu juttu missä HS oli lähtenyt tekemään juttua, niin yritykseen oli tullut vauhtia.

Edit, siis tuo Niinan sängy ongelma HS uutisointia alunperin
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 035
Nykypäivän Karpolle olisi kyllä tilaus. Ihme kun kukaan ei ole edes yrittänyt apinoida konseptia.
Tosin olihan se oikea Karpo aika kova ja taitava luu noissa hommissa. Joten odotusarvo olisi kova.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
505
Nykypäivän Karpolla olisi ehkä myös vähän se ongelma, että taustatietoa tapahtumista on halutessaan helppoa hakea muistakin lähteistä. Karpo sai kuitenkin toimia aikana, jolloin kaikki mikä TV:ssä kerrottiin oli totta.

Usein vaikkapa iltapäivälehtien nyyhkytarinoissa on, että vähän kun raaputtaa, alkaa usein löytyä tietoa, joka tuo tarinaan kovasti uusia sävyjä. Ja tämä on toki osa noiden läpysköjen ansaintalogiikkaa. Ensin kerrotaan nyyhkytarina jossa joku on joutunut ikävien juttujen kohteeksi, ja sitten seuraavana päivänä "Uusia paljastuksia! Nyt puhuu tarinan toinen osapuoli!"
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 742
Tosiaan Karpon jutuista 90% oli yhden osapuolen näkemyksiä todella sekavanoloisista riidoista, ja usein toisena osapuolena oli vielä vaitiolovelvollisuuden sitoma viranomainen.

Parhaimmillaan siinä varmaan paljastettiin ”maan tapaan” liittyviä suhmurointeja tai ainakin lain harmaalla alueella toimimista, mutta jotkut Penan ja Maken naapuriidat oli kyllä viihdyttävyydestään huolimatta ihan seiskapäivää-tason journalismia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 462
Ei ole ennen jaksanut kiinnittää huomiota mediakenttään, mutta tämä Israel kuvio on kyllä pistänyt vihaksi useamman kertaa.

Monessa uutisessa sivutetaan täysin Hamasin rooli terroristijärjestönä minä Suomikin sen on tunnustanut:

(HS)
äärijärjestö.JPG

Puhumalla äärijärjestöstä annetaan ei todellakaan tule mielikuva, että kyseessä on terroristijärjestö. Näitä vastaavia on ties kuinka monta. Uutisoinnissa Hamas ja Israel pidetään samalla viivalla vaikka toisen toimijan informaatio arvon pitäisi olla luokkaa nolla ja vahvistaa jossian muualla tai jättää julkaisematta.

(YLE)

isku.JPG

Ylen ensimmäienen uutinen koskien sairaala iskua. Mikäköhän mielikuva lukijalle jää kun lukee tuon tekstin... Vaikka tekstissä on lähteet ja käytetään termejä väitetään jne. Kuitenkin purematta uutisoidaan sitä mitä terroristijärjestö suustaan päästää.

No jos on vasemmalle värittynyt niin mielikuva on luokkaa tämä:

jaakonsaari.JPG

Hyvin huolestuttava toimintaa medialta...

En yhtään ihmettele, että Israelin suurlähettiläs pitää isojen mediatalojen uutsiointia puolueellisena kun asioista ei voida edes puhua niiden oikeilla nimillä.

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 585
Ylen ensimmäienen uutinen koskien sairaala iskua. Mikäköhän mielikuva lukijalle jää kun lukee tuon tekstin... Vaikka tekstissä on lähteet ja käytetään termejä väitetään jne. Kuitenkin purematta uutisoidaan sitä mitä terroristijärjestö suustaan päästää.
Ehkä tuo YLEn uutinen ei ihan kritiikkisi arvoinen.
" sanoo terrorijärjestö Hamasin hallitsema Gazan terveysministeriö. "
" Israelin asevoimat sanoo tutkivansa asiaa. "
" Lähteet: Reuters, AP, AFP "

Joo, tuossa syytettiin Israelia, ja Israel itsekkin meni vipuun, kun niiden ensi reaktio oli enemmänkin puolusteleva.

Yle käyttää poikkeuksellisen voimakkaasti "terrorijärjestö Hamas" ilmaisua.

Kuva kopiosi oli tuos jonkinlaisesta pikauutis virrasta mihin kerätään uutisia alueelta, tapahtumasta on erikseen artikkeleita joissa asiaa väännetty pidemmin.

Mutta toimittajalla on silti vastuunsa, ja se toimii meidän lukijoiden edessä suodattamassa tuollaisessakin konseptissä ylilyönnit. mutta jos lukijana luemme tuon tyyppistö uutisvirtaa niin lukijallakkin jokin vastuu.

No jos on vasemmalle värittynyt niin mielikuva on luokkaa tämä:

Hyvin huolestuttava toimintaa medialta...
Liisa Jaakonsaarelta ainakin voisi toki odottaa malttia ja media lukutaitoa.

Mutta Gazalaisilta kuin taita julkisuus voitto, saivat heidän luoma uutisen läpi kanaviin ympärimailmaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 657
Viestejä
4 220 724
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom