Subwooferin hankinta?

On kyllä vähän pelleilyä tosiaan nuo nimeämiset. Onko tuo SPL-120 nyt millainen tuohon R-112SW verrattuna?
Oman näkemyksen mukaan varsin identtinen. Muotoilu ja piirilevyä vähän muokattu. Tosin piirilevyt siis käyvät päikseen keskenään eli ominaisuuksiltaan identtiset.
 
Klipsch R-112SW:n piirilevyyn on tehty vuosien aikana ainakin yksi revisio jonka pitäisi parantaa kestävyyttä, mutta se ei valitettavasti estänyt omaani lahoamasta.
 
Osaatko sanoa oliko sun piirilevyllä se yksi konka ka tuon käytännössä aiheuttaa siirretty toiseen paikkaan? Itsellä kun toinen subeista pimeni niin eräs osaaja korjasi sen ja samalla laittoi kyseisen komponentin toiselle puolelle piirilevyä ettei se turhaan lämmitä muita komponentteja. :)
 
Tältä siellä näytti:

IMG_20221018_140429_430.jpg

En tiedä lahosiko minun yksilö samaan tapaan kuin useimmilla muilla.
 
Näistä en juuri itse ymmärrä mutta sikäli mikäli muistan oikein niin se on tuo valkoinen 10W 680OhmJ joka noita muita komponentteja lämmittää. Näköjään tuossa on eri komponentti kuin mikä itsellä oli mutta paikka on varsin sama, asento ei. Juuri tuon kyseisen komponentin tämä huoltoäijä siirsi itsellä toiselle puolelle levyä.

Sikäli mikäli siis tulkitsin kuvaa oikein. :)
 
Viimeksi muokattu:
Moro, paljonko pitää maksaa että saa nopean subwooferin? Eli niin nopean että kalliimmassa ei huomaa eroa? Ehdotuksia ja hinta-arvioita?
 
Riippuu tehontarpeesta ja siitä haluaako oikeasti päästä sinne 20 hertsiin asti. Jos ei ihan mahdottoman iso kuuntelutila ole ja 24 hertsiä riittää niin SVS SB-1000 on hyvä valinta. Oikein napakka ja tarkka äänentoisto noissa, sopii mainiosti musiikin kuunteluun ilman että puuroutuu bassot. Toki huonekorjauksen on syytä olla Audyssey XT32 tai joku muu toimiva että saa kuulostamaan oikeasti hyvältä, pätee toki jokaiseen subwooferiin.
 
Kiitos vastauksesta. Käytän tällä hetkellä Klipsch R-100SW (459e ja DSPeaker löytyy.) Osaatko sanoa onko paljon eroa SB-1000:een jos laitteen nopeutta miettii? Kliposch tuntuu vähän laiskalta joskus, mutta syy voi täysin olla vain musiikissa, että se basso on miksattu vähän hitaan tai laiskan "tuntuiseksi" jossain kappaleissa... Ei ole hirveästi kokemusta subbareista.
 
Viimeksi muokattu:
Käytän Chord Mojo DACia (500e), onko näillä DACeilla hirveästi väliä subbarin toistossa? Kiitti.
 
Hommaa Anti-Mode -niminen huonekorjain tuon subwooferin kaveriksi niin todennäköisesti muuttuu se toisto parempaan suuntaan. Tuo laite toimii myös muilla subwoofereilla jos tulevaisuudessa vaihdat. Veikkaan että sulla on nyt siellä ongelmana täysin korjaamaton toisto siellä matalassa päässä bassotaajuuksilla ja koet sen jotenkin "ei-niin-nopeaksi". Eli siellä varmaan on runsaasti huoneesta johtuvia korostumia ja ehkä vaimentumia ja nämä saisi jotenkuten kuriin tuolla Anti-Modella.
 
Kiitos. Mulla on itseasiassa Original Anti-mode ja toisto parani selvästi kalibroinnin ja subbarin pois seinästä siirtämisen jälkeen, mutta yhä tuntuisi olevan vähän laiskuutta joissain biiseissä. (Voi tosin johtua vain biiseistä). Kiitos.
 
Käytät matkakokoista kuulokevahvistin+dacia kaiutinkokoonpanossasi? Saanko kysyä mistä moinen idea?
Sain halvasti käytettynä ja netti pullollaan äänenlaatua ylistäviä kommentteja. Kaiuttimina Amphion Argon 3 ja vahvistimena Roksan K3 joten DAC on kyllä tällä hetkellä varmasti näistä heikoin lenkki.
 
Väitän että Chord Mojo on teknisesti aivan riittävä, mutta ehkä hieman erikoinen ratkaisu tuossa ääniketjussa. Joku puolta halvempi puhdas DAC ajaisi saman asian käytännöllisemmin ja ei menisi kuulokevahvistinosuus hukkaan niin kuin Mojossa? Vai käytätkö sitä?
 
En omista edes kuulokkeita tällä hetkellä joten en käytä. Olet oikeassa että hieman outo ratkaisu, varsinkin kun Mojo käy kuumana ja pitää joskus inisevää ääntä kun on kytkettynä kiinni, ilman että itse musiikkia kuuluu.
 
Mitä olette mieltä Klipschin subbareista? Onko kukaan omistanut R-100SW ja mitä mieltä?
 
Viimeksi muokattu:
En omista edes kuulokkeita tällä hetkellä joten en käytä. Olet oikeassa että hieman outo ratkaisu, varsinkin kun Mojo käy kuumana ja pitää joskus inisevää ääntä kun on kytkettynä kiinni, ilman että itse musiikkia kuuluu.
Minulla on myös Chord Mojo samassa käytössä. Se sirinä kuului kun latauspiiri meni lepotilaan kun akku on täynnä. Sirinä loppui kun aukasi laitteen ja otti akun johdon irti.
 
Meneekö äänimaailma aivan pilalle, jos stereovahvistimeen kytkee subwooferin tornikajareiden kaveriksi? Tässä siis mietityttää se, ettei vahvistimessa ole mitään suodatinta, jolla voisi rajata tornikaiuttimilta esim alle 80Hz taajuudet pois jättäen ne subille. Suosiolla AV-vahvistinta ostamaan? Leffa, sarja, musiikki ja pelikäyttöä. Nykyiset tornit on KEF R500.
 
Subin takana on jakotaajuden säätöä varten nuppi. Tuon avulla voi sovittaa pääkuittimiin. Musiikille riittää hyvin noin, ja leffakäyttöön saa vähän lisää alapäätä. Parhaimman hyödyn leffoihin saisi hommaamalla AV vahvistimen, jolloin saisi LFE kanavan käyttöön, nuo tosin on aika hinnakkaita tällä hetkellä.
 
Mutta pääkajarithan pyrkii silloin myös soittamaan ne subille "rajatut" taajuudet? Vai huomaako tätä korvalla sitten lainkaan tai häiritseekö? Mietin, että eikö ne pääkajarit soi jotenkin "paremmin", jos ne ei turhaan edes yritä toistaa alle 80Hz taajuuksia.

Tokihan sen subin vois hankkia ja päivittää vahvistimen, jos ääni ei ole sopiva.

Tarvetta ei ole kuin etukajareille, ehkä joskus sille keskikajarille, mutta onko tarjolla mitään "3.1." vahvareita, vai suoralla 5.1. vahvari, jossa LFE?
 
Miten subi kytketään niin että vahvistimen volume säätää myös subia? Pitää olla kaiutintasoinen sisäänmeno, vai joku palikka väliin joka muuttaa linjatasoiseksi. Vahvistin on stereovahvistin ilman linjaulostuloa.
 
Tähän korjaus: kyseessä siis on stereovahvistin, mutta "subwoofer out"-liitäntä löytyy vahvarista.
Itse ketjun asiaan: Riittäisiköhän tällainen SVS SB-1000 subwoofer noin 5x4m olohuoneeseen Keffien kaveriksi?
 
Viimeksi muokattu:
Mutta pääkajarithan pyrkii silloin myös soittamaan ne subille "rajatut" taajuudet? Vai huomaako tätä korvalla sitten lainkaan tai häiritseekö? Mietin, että eikö ne pääkajarit soi jotenkin "paremmin", jos ne ei turhaan edes yritä toistaa alle 80Hz taajuuksia.

Tokihan sen subin vois hankkia ja päivittää vahvistimen, jos ääni ei ole sopiva.

Tarvetta ei ole kuin etukajareille, ehkä joskus sille keskikajarille, mutta onko tarjolla mitään "3.1." vahvareita, vai suoralla 5.1. vahvari, jossa LFE?

Pääkajarien toisto vaimenee alemmille taajuuksille mentäessä ja subin jakotaajuus säätimellä sovitetaan tuo niin, että taajuusvaste saadaan tasaiseksi. AV vahvistimen kanssa tämä tietysti on helpompaa, kun se voidaan säätää ohjelmallisesti haluttuun taajuuteen.

"3.1" vahvareita ei ole, AV vahvistimet lähtee siitä 5.1:stä ja ylöspäin.

Miten subi kytketään niin että vahvistimen volume säätää myös subia? Pitää olla kaiutintasoinen sisäänmeno, vai joku palikka väliin joka muuttaa linjatasoiseksi. Vahvistin on stereovahvistin ilman linjaulostuloa.

Joko kauitin tasoinen sisäänmeno subissa, tai sitten palikka väliin, jos vahvistimessa ei ole SUB lähtöä. Joissakin stereo vahvistimissa on myös linjatason sub lähtö.
 
Pääkajarien toisto vaimenee alemmille taajuuksille mentäessä ja subin jakotaajuus säätimellä sovitetaan tuo niin, että taajuusvaste saadaan tasaiseksi. AV vahvistimen kanssa tämä tietysti on helpompaa, kun se voidaan säätää ohjelmallisesti haluttuun taajuuteen.

"3.1" vahvareita ei ole, AV vahvistimet lähtee siitä 5.1:stä ja ylöspäin.

Joko kauitin tasoinen sisäänmeno subissa, tai sitten palikka väliin, jos vahvistimessa ei ole SUB lähtöä. Joissakin stereo vahvistimissa on myös linjatason sub lähtö.
Kiitos paljon. Olen ymmärtänyt että nämä KEF R500 vaatis vahvistimelta kovasti tehoa, joten voiko tuo tehon tarve tulla ongelmaksi 5.1 vahvarilla? Toki sitä tehoa todnäk "tarvii vähemmän", jos subin taajuudet saa rajattua vahvarin päässä jo pois keffeiltä. Näin mutuillen.
 
Klipsejä mietin pitkään onko se mun valinta. Sitten mietin jopa vaihtoehtona yamaha ns300.

No, nyt on melkomoinen möykky hommattu eikä kaduta yhtään. SVS SB2000pro. Uskomaton voima noin pieneen kuutioon. Omakotitalo, astiat helisee keittiössä.
 
Harmillista että Arendalin subbarien hinnat nousseet viime vuosina todella paljon. 2018 ostin 1723 sub 1 n. 900€ hintaan.
Nyt päivitetty versio samasta subista 1723 s1 maksaa sen 1600eur. Melkein tuplaantunut hinta.
Ajattelin että olisin ostanut nykyisen kaveriksi toisen, mutta noilla hinnoilla pitäkööt tunkkinsa.
 
Itse ostin saman 2020. Esittelykappale 764€. Hyvä ollut kyllä hintaisekseen.
 
Elac julkaisi ihan mielenkiintoisia malleja moneen eri hintaluokkaan, ehkä eniten pisti silmään tuo 15" 999dollarin hintaan (16-150hz). Uudempi sub control 3.0 julkaisiin samalla, taitaa vaan tukea näitä uudempia subuttimia ?
 
Harmillista että Arendalin subbarien hinnat nousseet viime vuosina todella paljon. 2018 ostin 1723 sub 1 n. 900€ hintaan.
Nyt päivitetty versio samasta subista 1723 s1 maksaa sen 1600eur. Melkein tuplaantunut hinta.
Ajattelin että olisin ostanut nykyisen kaveriksi toisen, mutta noilla hinnoilla pitäkööt tunkkinsa.

B&W osannut vielä paremmin:

DB4S oli kai alunperin jossain 1200e luokassa. Samalla kun 700-sarja päivittyi loppuvuodesta (DB4S:ää ei siis päivitetty, vaan kyseessä sama subi), hinta harppasi 1200 --> 2000e. Sama temppu oikeastaan tehty muissakin kajareissa:

CCM362 100 --> 200e
AM-1 275 --> 419e
705 s2 900 --> 1250e --> s3-päivityksen myötä 1500e
Jne.

Ja nämä siis kpl hintoja.
 
Musiikin kuunteluun haluaisin alaäänille lisää potkua ja mietiskellyt noita edullisempia subbareita. Mulla on Tannoy Mercury F2 pari jalustoilla niin olisikohan SVS SB-1000 (ei pro) sopiva pari noille. Marekilta saisi nyt 575€ tai Amazonista 525€ kotiin tuotuna. On kipurajalla, joten saa ehdottaa halvempiakin jotka toimii musiikille hyvin (Ei tarvetta millekään 20-30hz toistoille), lähinnä haen etukaiuttimille sopivaa samantasoista kaveria järkevillä äänenpaineilla 12-15m2 olohuoneeseen.
 
Mun mielestä tuollainen Elac Debut 2.0 olisi hyvä hintaisekseen. Aivan varmasti riittävän tehokas, löytyy bluetooth ohjaus, sekä huonekorjaus. Huonekorjainta et tarvitse mikäli vahvistimestasi löytyy hyvä sellainen.. jos ei löydy niin erittäin iso suositus sille. Tuo kyllä toimii vaikka vaffarissa moinen ominaisuus olisikin
 
Viimeksi muokattu:
Suosittelen katsomaan myös käytettyjä malleja, saat enemmän laatua samalla rahalla. Ja jos pääasia musiikkikäytössä niin suljettu kotelomalli on aika varma valinta. Ja muistutuksena, iskevä ”potkiva” rintalastassa tuntuva basso on keskibassoa joka tuotetaan yleensä pääkaiuttimilla ja mitä isompi elementti, sen enempi liikkuu ”potkiva” ilma. Subin tehtävä on vahvistaa alabassoja eli karkeasti 150hz:stä infraääniin.

Musiikin kuunteluun haluaisin alaäänille lisää potkua ja mietiskellyt noita edullisempia subbareita. Mulla on Tannoy Mercury F2 pari jalustoilla niin olisikohan SVS SB-1000 (ei pro) sopiva pari noille. Marekilta saisi nyt 575€ tai Amazonista 525€ kotiin tuotuna. On kipurajalla, joten saa ehdottaa halvempiakin jotka toimii musiikille hyvin (Ei tarvetta millekään 20-30hz toistoille), lähinnä haen etukaiuttimille sopivaa samantasoista kaveria järkevillä äänenpaineilla 12-15m2 olohuoneeseen.
 
Suosittelen katsomaan myös käytettyjä malleja, saat enemmän laatua samalla rahalla. Ja jos pääasia musiikkikäytössä niin suljettu kotelomalli on aika varma valinta. Ja muistutuksena, iskevä ”potkiva” rintalastassa tuntuva basso on keskibassoa joka tuotetaan yleensä pääkaiuttimilla ja mitä isompi elementti, sen enempi liikkuu ”potkiva” ilma. Subin tehtävä on vahvistaa alabassoja eli karkeasti 150hz:stä infraääniin.
Kiitos vastauksesta. Suljettuja oli tarkoitus katsella juuri tuon musiikinkuuntelun takia. Taajuusalueet ovat muiden harrastusten myötä hanskassa ja siksi sanoinkin ettei 20-30hz ulottuva toisto ole tärkeä. Musiikissa jota kuuntelen on alimmat tärkeät taajuudet siinä 50hz kohdilla ja nuo Tannoyt eivät tosiaan kovin alas ulotu joten siksi haen subbarilla lisää tukevuutta saundiin. Pääkaiuttimieni yleinen toisto on riittävä tarkkuuden ja yleisilmeen suhteen, kunhan vaan ylettäisi jonkin verran alemmaksi (en hae potkivaa pumppubassoa). Sanotaan nyt vaikka että tarvitsen 50-100hz alueelle lisää voimaa - en ole analysoinut onko se kuinka tarkasti juuri 100hz vai vähän jommalla kummalla puolella. Se on totta että hyvillä, riittävän kokoisilla pääkaiuttimilla saisi tehtyä jo paljon, mutta tässä kohtaa subbarin lisääminen tuntuu järkevämmältä.

Hyvä vinkki oli tosiaan tutkia käytettyjä :thumbsup:.
 
Pakko antaa pisteet tälle ELAC SUB 2030 subbarille. Alasampuvana lankkulattian päällä kuulostaa paljon kokoaan isommalta ja säädettynä integrointi muiden kaiuttimien (Dali Zensor 1/3) kanssa saumatonta. Vahvari Denon AVR-X2500H. Toimii varsinkin musiikilla mutta kohtalaisesti myös leffoilla. Jos haluaa tosi isoa epäluonnollista amisbassoa tämä ei tietenkään ole optimi kun tehoa ei ole paljon. Itse pidän tärkeämpänä että basso kuuluu mutta ei erotu liikaa muista kaiuttimista.

Pieni miinus on kun automaattiasennossa tulee virrat päälle kuuluu pieni mutta häiritsevä rasahdus, vie vähän laatuvaikutelmaa. Mutta pienellä budjetilla pienehköön tilaan loistava laite. Kaverin kommentti: "kuinka monen tonnin hifivehkeet sulla on kun noin hyvältä kuulostaa?". Toki huone on viimeisen päälle audiota varten ryijyineen.
 
Onko porukalla kokemusta näistä OR subeista? Eihän pitkään aikaan enään ole tuo OR tehnyt kaiuttimia / subeja. Ei meinaa hirmusesti löytyä tietoja / kokemuksia heidän subeistaan.. esim. Or-GSW10 malli.
 
Minkälaista heikkoutta havaittavissa leffoissa? Ja minkä kokoinen tila? Mietityttää, että onkohan tuo liian pieni noin 5x4m tilaan, josta aukeaa lisäksi tila kulmista eteiseen ja keittiöön.

Vai pitääkö ostaa suoraan SVS SB-3000, mutta hinta yli kolminkertaistuu :| Onkohan suomalaisilla liikkeillä järkevää osaria tarjolla tällaisiin? Ajatuksena tosin aika nihkeä laittaa audiota osamaksulla.
 
Minkälaista heikkoutta havaittavissa leffoissa? Ja minkä kokoinen tila? Mietityttää, että onkohan tuo liian pieni noin 5x4m tilaan, josta aukeaa lisäksi tila kulmista eteiseen ja keittiöön.

Tila on noin 6 x 8 metriä mutta matalahko. Kuuntelupaikalle kuuluu hyvin mutta toisessa päässä huonetta tuntuu vähän vajaalta. Optimi olisi kaksi tuollaista.

Mielestäni leffoissa LFE-kanava ei kuulosta yhtä jykevältä kuin vanhalla isolla Audio Prolla. Sillä vastaavassa tilassa tuntui että ikkunatkin särisivät kun kattoi Jurassic Parkia.
 
Onko porukalla kokemusta näistä OR subeista? Eihän pitkään aikaan enään ole tuo OR tehnyt kaiuttimia / subeja. Ei meinaa hirmusesti löytyä tietoja / kokemuksia heidän subeistaan.. esim. Or-GSW10 malli.

Tuli tuollainen OR-gsw10 käytetty subbari. Nyt kun sitä kokeilin asentaa, niin jostain syystä se vain rätisee.. tässä videota millasta:

Kokeilin tuon jbl:län subin paikalla sitä myös, eri kaapelillakin. Mutta ei.
Ja kokeilin phasea kääntää (se 0 tai 180 astetta), ei vaikutusta.
Eikä auta volume tai crossoverin kääntö. Toki tieteki loppuu rätinä kun laittaa volyymit pois..

Mutta, kokeilin virrattomana painaa sitä keskiosaa subista. Liikkuessaa silloinkin tuntuu sitä rätinää tekevän, vaikkei ole mihkää kytkettynä.

Onko käämi mennyt vai mikähän vikana? Olisin sitä tuonne huoneen takaosaan aatellut toiseksi subiksi..

IMG_20230225_185808.jpg

On tämä 10" pieni verrattuna tuohon 12" jbl:lään :)
IMG_20230225_174741.jpg

Myyjä tuota mietti, että käämi varmaan mennyttä siitä. Mietti, että pitäisikö siihen uusi 10" subi elementti laittaa?

Edit: mitähän tuolle sitten tekis. Tuli aukastua ja vilkastua sinne :hmm:

IMG_20230226_182320.jpg

IMG_20230226_182305.jpg

Edit 2: Mjuuh, elementti rikki.. tilasin uuden elementin, vastaavanlaisen (eri merkkinen toki). Katotaan kunhan tulloo jos tulisi soiva peli :tup:
 
Viimeksi muokattu:

Klipschs julkas uudet subuttimet tonniluokkaan.
Onkohan edes 10" malli alle tonnia suomessa kun veroton taalahinta on 749$. Tuo isoin 16" malli näyttää möhkölle. About saman kokoinen mitä PB16-ultra. Viritys ehkä jossain 16Hz paikkeilla kun katsoo slotin muotoa ja mittaa klipschin leikkauskuvista. Hinta voisi arviolta olla 2100e ALVeineen joka on merkittävästi halvempi mitä PB16-ultra.

EDIT: Kuva lisätty kokovertailuun. Sininen on suosittu Klipsch 12", vihreä SVS PB-16 ultra ja punainen uusi Klipsch 16".

Screenshot 2023-03-03 at 14.41.45.png
 
Viimeksi muokattu:
Ulkonäkö edellä jos menisin niin ennemmin svs, jotenkin tuo kuparin väri noissa klipseissä ei vaan istu omaan silmään... tiedä sitten onko noihin grillejä, ritilöitä jolloin noi olisi ulkonäön puolesta hyviä.

Omassa polk hts 12 on pakko pitää ritilä päällä, muuten ihan v€tun ruma tuo Polk. Jos subi on olohuoneessa niin sitä kuitenkin joutuu kattelemaan aina kotona ollessa...
 
Ulkonäkö edellä jos menisin niin ennemmin svs, jotenkin tuo kuparin väri noissa klipseissä ei vaan istu omaan silmään... tiedä sitten onko noihin grillejä, ritilöitä jolloin noi olisi ulkonäön puolesta hyviä.

Eikös Klipscheihin aina kangas grilli tule mukana.

Enpä muista, milloin olisin oikeasti hyvän näköisen subin nähnyt. Ja varsinkin jos nyt puhutaan 12"-> elementti koon subeista.

Nimim. 2x PB2000 möykkyä olkkarissa :D Eipä tuo emäntäkään ole enää jaksanut asiasta kommentoida ;)
 
Te kenellä on kaksi subia, miten olette sijoittanut ne? Ite laittaisin ne hyllykauittimien alle että alataajuudet tulisi samaan aikaan kuin muut, kai..

Joskus näin videon missä ne oli sijoitettu toinen etuseinälle, toinen takaseinälle. En muista miten se jätkä sitä perusteli, jotain miten alataajuudet käyttäytyy huoneessa.
 
Tässä The Art of Subwoofer Placement on yksi yleiskatsaus subbarin sijoittamiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa että eri tiloissa se optimaalisin tai vähiten huono paikka saattaa vaihdella sen mukaan miten hyvin tai huonosti subbari soi.
 
Te kenellä on kaksi subia, miten olette sijoittanut ne? Ite laittaisin ne hyllykauittimien alle että alataajuudet tulisi samaan aikaan kuin muut, kai..

Joskus näin videon missä ne oli sijoitettu toinen etuseinälle, toinen takaseinälle. En muista miten se jätkä sitä perusteli, jotain miten alataajuudet käyttäytyy huoneessa.
Aika hyvä yleispätevä ohje on laittaa huoneen vastakkaisiin nurkkiin. Jos huonekorjaus on kunnossa, niin tuskin haitannee että etuseinällä molemmat, tai sitten siellä mihin parhaiten sopii. Itsellä 2x18" vastakkaisissa nurkissa, vaikka löytyykin subivahvarista PEQ ja kotiteatterivahvistimesta Audyssey MultEQ XT32.
 
Te kenellä on kaksi subia, miten olette sijoittanut ne? Ite laittaisin ne hyllykauittimien alle että alataajuudet tulisi samaan aikaan kuin muut, kai..

Joskus näin videon missä ne oli sijoitettu toinen etuseinälle, toinen takaseinälle. En muista miten se jätkä sitä perusteli, jotain miten alataajuudet käyttäytyy huoneessa.

Itsellä on juuri näin ja aika tasaisen vasteen sai, iso ero yhteen varsinkin, ei valittamista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 372
Viestejä
4 554 591
Jäsenet
74 960
Uusin jäsen
kaitamoinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom