Tämä on siitä jännä asia, että minulle tuli Skyrimissä ja Fallout 4:ssä ihan sama tunne, että mikään ei tunnu miltään. Iso maailma täynnä kaikkea, mutta siellä touhuaminen ei juurikaan tuntunut miltään. Hahmoista ei erikoisen paljoa välittänyt, eikä näin ollen tehtävistäkään. Skyrim oli julkaisuhetkellä graafisesti niin komea peli, että sitä jaksoi pelata ihastelemalla maailmaa, mutta kun se alkuviehätys oli vähentynyt, niin käteen ei kauheasti jäänyt.
En ole koskaan ollut mikään Fallout tai Elder Scrolls pelien suuri fani, vaikka lähes kaikkia olen jossain määrin pelannut. Joillekin nämä pelit ovat jo lähtökohtaisesti niin isoja juttuja, että niistä löydetään ne parhaat asiat helposti ja peleistä on näin helppo nauttia. Jos ei ole koskaan oikein päässy siihen syvimpään ytimeen kiinni tai se ei vain ole itseä napannut, niin ei näissä peleissä mitään hirvittävän suurta ja ihmeellistä lopulta ole. Päteviä open world -pelejä, jotka jättävät kuitenkin paljon toivomisen varaa.
Minulle Outer Worlds oli vain jatkoa yllä mainituille pelisarjoille. Siis siinä mielessä, että pelaaminen tuntui hyvin pitkälti samalta. Paljon hyvää, mutta kaikki tekeminen tuntuu liian pinnalliselta ja tunnetta ei saa tarpeeksi mukaan. Starfieldistä olen kiinnostunut pääasiassa scifi-teeman vuoksi, mutta kovin skeptisesti joutuu tähän toistaiseksi suhtautumaan, kun tuo pelimoottori alkaa olla sen verran jämähtänyt. Toki annan silti mahdollisuuden sille, että moottorille on oikeasti saatu tehtyä riittävän hyvät päivitykset ja peli voi siltä osin olla laadukas, mutta aika näyttää miten käy.
