Jimm's
Jimm's PC-Store
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 6 983
Hyvä. Itse kaipailisin myös
Tuli kuittaus että menee toteutukseen lähiaikoina

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hyvä. Itse kaipailisin myös
Ainoa valituksen aihe asiakaspalvelusta tosiaan on, että jo vuosia toimitusajat ovat olleet tosi pitkiä varastossa olevilla tuotteilla. 1-4 päivää kyllä, mutta käytännössä henkisesti pitää varautua siihen, että päiväkaupalla menee aikaa, että tuote ylipäätään saa pakettiin. Sitten päälle postin+matkahuollon kikkailut.
Varmaan jokin logiikka on siinä, että ei kannata pitää "tyhjän panttina" varastossa henkilökuntaa keräilemässä tavaroita. Jostain syystä monilla muilla liikkeillä tätä ongelmaa ei kyllä ole, esim. Varustelekasta lähtee tavarat nopeaan, jos jostain suomifirmasta pitää katsoa verrokkia.
Käytännössä Jimms kilpailee siis hitaiden toimitusaikojen vuoksi hinnoissa Keski-Eurooppalaisten kauppojen, ei Suomalaisten kauppojen kanssa. Joskus 200x tai ehkä vielä 2010-luvullakin oli aikoja, jolloin tavara lähti samana päivänä liikkeelle, mutta omaan muistiin ei ole jäänyt mielikuvaa, että näin olisi enää useamman viime vuoden aikana sattunut tapahtumaan.
Kai se sitten on bisneksen kannalta järkevämpää kilpailla mieluummin keski-eurooppalaisten kuin suomalaisten firmojen kanssa, jonkun mielestä. Itse en tajua mikä järki tässä voi olla, mutta oletan, että asia on moneen kertaan excelissä pyöritelty läpi, ennen kuin tähän lopputulokseen (omasta mielestäni erittäin pitkät tuotteiden keräily- ja postitusajat) on tultu.

En edusta Jimmyä, mutta mitä alalla olevilta (logistiikka) olen kuullut niin tällä hetkellä kinkkinen tilanne: tilausmäärät ovat valtavia, sairauslomien määrä on suuri, kilpailu on erittäin kovaa eikä rekrytointi vedä. Itsellä Jimmyn tilaukset aiemmin tullut nopeaan, mutta nyt sattuu hiirimatto olemaan vieläkin toimituksessa.
Turhauttaahan tuo nykyaikaisessa "kaikki mulle heti nyt"-yhteiskunnassa itseäkin, mutta onneksi tuolla ei oikeasti ole kiire. Olisin voinut myös valita sen, että haen kyseisen maton lähikaupasta heti 1.5x hinnalla. Nää on näitä valintoja
Aika normaalia tuntuu olevan tuo, että toimitusaika on aina se neljä päivää. Toki se on ilmoitetun vaihteluvälin sisällä, mutta jos väli on jatkuvasti kutistunut kolmeen tai neljään päivään niin on hieman harhaanjohtavaa listata toimitusajaksi 1-4 päivää.
"Ongelma" on viimeaikoina se että me asiakkaat olemme tottuneet että teiltä lähtee tavara 1-2pv sisällä tilauksesta.Kiitos palautteesta! Ihan hyvällä miehityksellä täällä pakettia käsitellään arkipyhistä, pandemiasta ja talvilomakaudesta huolimatta! Toistaiseksi toimitusaika-arvioiden puitteissa onneksi juuri pysytään. Asiakkaamme voivat myös tilauksen yhteydessä valita pikakäsittelypalvelun, joka tosin on sesonkiaikana maksullinen.
Onko tätä saatu selvitettyä? Kiinnostusta on erityisesti ASRockin ITX-emolevyihin (H610M-ITX/ac, B660M-ITX/ac, H670M-ITX/ax).Osaatteko arvioida, millä aikavälillä kaikkien valmistajien (pääasiassa ASRock, ASUS, Gigabyte ja MSI) H610, B660 ja H670 emolevyt tulevat tilattavaksi? ASUS osalta valikoima taitaa olla jo isketty sisään ja myös MSI osalta pääsosin.
Moikka! Takuupuoli ruuhkautui nopeasti pyhien alla ja tällä hetkellä työstetään jouluna saapuneita paketteja. Saapuneet paketit käsitellään saapumisjärjestyksessä, ongelman laadusta riippumatta.
Nyt on kyllä pakko antaa hieman negatiivista palautetta. Ostin Asus ROG MAXIMUS Z690 HERO emolevyn ja ruuvasin m.2 levyn heatsinkkiä kun ruuvi napsahti poikki voimaa käyttämättä. Viestinä takaisin reklamaatioon tuli että "vaurioituminen ei ole mahdollista tuotteen oikealla ja asianmukaisella käytöllä". Mikäli ruuvaaminen ei ole asianmukaista käyttöä niin en tiedä millä taikatempulla tuo olisi pitänyt saada muuten auki. Luulisi että tämän hintaisissa emolevyissä tulisi ehjät ruuvit ja kun ei tullut niin asia hoidettaisi kuntoon.
Kyselyitä näistä tulee varmaan kohtuu paljon (voin toki olla väärässä), niin tuli mieleen olisiko teidän järjestelmällä mahdollista toteuttaa jonkinlainen seuranta näille RMA-tapauksille? "Tänään käsittelemme xx.xx. saapuneita palautuksia" tms. vastaava informaatio asiasta.
Moikka! Ruuvin napsahtaminen poikki normaalissa käytössä ei tosiaan kuulosta normaalilta - kannattanee ilmoittaa tuosta emolevyn valmistajalle eli ASUSille: Virallinen tuki | ASUS Suomi
Asus ja sen M.2 ruuvit on kyllä todella huonolaatuista. Tähän päälle vielä se että Asuksen RMA puoli osaa ne runtata aina helvetin tiukkaan. Terveisin 3 emoa joissa M.2 levyn kiinnitysruuvi on ollut niin tiukasti standoffissa ettei sitä saa irti.Niin ei oo mitenkään mahdollista, että kaikki ruuvit ei oo täysin samanlaisia, homogeenisiä, vedetty momenttiavaimella täysin samanlaiseen kireyteen tehtaalla? Mitään variaatioo tai laadunvaihtelua ei voi olla olemassa? Kaikki on aina täydellistä ja 100,00000000000000000% virheetöntä kun suuri jumala Asus on tehnyt tuotteen? Ei kai siinä![]()
Niin ei oo mitenkään mahdollista, että kaikki ruuvit ei oo täysin samanlaisia, homogeenisiä, vedetty momenttiavaimella täysin samanlaiseen kireyteen tehtaalla? Mitään variaatioo tai laadunvaihtelua ei voi olla olemassa? Kaikki on aina täydellistä ja 100,00000000000000000% virheetöntä kun suuri jumala Asus on tehnyt tuotteen? Ei kai siinä![]()
Mielestäni ostin tuotteen teiltä enkä asuskselta. Mainostatte 3 vuoden takuuta ja nyt pitää olla yhteydessä valmistajaan viallisesta tuotteesta tai sen osasta? En ole ainakaan aikaisemmin törmännyt myyjään joka pyytää olemaan yhteydessä tuotteen valmistajaan takuuasioissa. Minullahan on asiakassuhde teidän kanssa ei asuksen vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?Moikka! Ruuvin napsahtaminen poikki normaalissa käytössä ei tosiaan kuulosta normaalilta - kannattanee ilmoittaa tuosta emolevyn valmistajalle eli ASUSille: Virallinen tuki | ASUS Suomi
Mielestäni ostin tuotteen teiltä enkä asuskselta. Mainostatte 3 vuoden takuuta ja nyt pitää olla yhteydessä valmistajaan viallisesta tuotteesta tai sen osasta? En ole ainakaan aikaisemmin törmännyt myyjään joka pyytää olemaan yhteydessä tuotteen valmistajaan takuuasioissa. Minullahan on asiakassuhde teidän kanssa ei asuksen vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Jimmy kun ottaisi hyllystä SilverStone CA03, M.2 SSD -ruuvisarja - 9,90€ ja vaikka pilkkoisi osiin (lähettäisi vain yhden ruuvisetin), niin (listahinnasta laskettuna) asiakkaan rikkoutuneen M.2 ruuvin korvaus maksaisi huikeat 2 euroa! (postikuluihin en ota kantaa)
En kyllä tosiaankaan ymmärrä miksi kehotetaan ottamaan valmistajan yhteyttä, kuinkakohan kauan menisi saada korvaava ruuvi isolta taholta kun byrokratian rattaat pyörii ja ASUSin sisällä forwardataan sähköposteja suuntaan ja toiseen ja kukaan ei ota vastuuta eikä tiedä mistään mitään (perus ison firman toiminta siis).
En myöskään ymmärrä miksi Suomessa joutuu nykyään tappelemaan kaikista kuluttajasuojalaissa kirjatuista oikeuksista, esim. Jimms tarjoaa lahjakorttia defaulttina kaupan purussa, vaikka asiakkaan kuuluisi saada rahat takaisin. Moni ei sitä tiedä, joten ottaakin sen lahjakortin mukisematta, mutta sitten on lukittuna ne rahat silti Jimmsille.
Joo, muokkasinkin juuri kun täällä puhuttiin vain M.2 ruuveista mutta olikin heatsink-ruuvi. Laitoin viestiini siihenkin ongelmaan yksinkertaisen korjausehdotuksenAlkuperäisessä viestissä puhuttiin heatsinkin ruuvista, jollaista meillä ei valitettavasti ole lähettää.
Lahjakorttia meiltä tosiaan ensisijaisesti tarjotaan mutta niin halutessaan asiakas luonnollisesti saa rahat myös tilille.
Joo, muokkasinkin juuri kun täällä puhuttiin vain M.2 ruuveista mutta olikin heatsink-ruuvi. Laitoin viestiini siihenkin ongelmaan yksinkertaisen korjausehdotuksen
Kerrotteko asiakkaalle että on mahdollisuus saada rahat takaisin, vai tarjoatteko vain lahjakorttia suoraan ja toivotte että se otetaan enempiä kyselemättä?
Huvittavaa, että asiakas on ostanut 670€ maksavan emolevyn, josta hajosi normaalissa käytössä osa, joka on äärimmäisen helppo korvata, mutta myyjäliike pesee kätensä, syyttää asiakasta ja kehottaa ostamaan valmistajaan yhteyttä, vaikka myyjäliikkeen takuun puitteissa voisi kuvitella, että myyjäliike ottaa asiakkaaseen yhteyttä.

Luulisi ettei yhden ruuvin saaminen melkein 700 € emolevyyn olisi vaikeaa tai kallista. Tässä olisi ollut hyvä tilaisuus jättää positiivinen kuva yrityksestä ja yrityksen takuuasioiden käsittelystä.
Tämä ei anna hyvää kuvaa teidän takuuasioiden hoidosta.
Käypä joskus katsomassa vaikka mitä Apple tuotteissaan käyttää ja yritä sitten löytää vastaavat ruuvit jostain. Voi olla varsin haastavaa ainakin jos et halua ostaa vähintään tuhatta kerralla.Luulisi ettei yhden ruuvin saaminen melkein 700 € emolevyyn olisi vaikeaa tai kallista. Tässä olisi ollut hyvä tilaisuus jättää positiivinen kuva yrityksestä ja yrityksen takuuasioiden käsittelystä.
Tämä ei anna hyvää kuvaa teidän takuuasioiden hoidosta.
Ylempänä puhuttiin M.2 slotin heatsinkin ruuvista eikä M.2 slotin ruuvista. Eivät ole sama ruuvi.Siis onko oikeesti homman nimi se, että asikkaalla katkesi m.2 asemaa kiinni pitävä ruuvi? Ja sen ruuvin kuitenkin sai irti, eli ongelmana on että tarvis ehjän ruuvin, kun emon mukana ei tullut ylimääräisiä?
Ja tätä casee miettii firman, valmistajan, pian varmaan kkv:n tyypit? Eikö voi vaan ottaa miljoonalaatikosta ruuvia ja laittaa kirjekuoressa menemään?
Noctua lähettää kokonaisia tuuletinpidikkeitä jos tulee uusia socketteja. Ilmaiseksi käsittääkseni. Ei löydy 70 milj eur liikevaihdon talosta yhtä m.2 ruuvia ja vähän pelisilmää? Miten hullua 40-lukukulaista kirjaimellista penninvenytystä siellä nykyään (saksalaiset) pomot määrää harrastamaan, kun oikeasti 1snt arvoisesta ruuvista ruvetaan tässä mittakaavassa vääntämään? Ilmeisesti hyvä asiakaspalvelu ei ole enää edes sen sentin arvoista?
Toisaalta jos Asus on näin nihkeä firma nykyään, niin ei ihmetytä, jos esim Mindfactory ei ole myynyt enää vuosiin mitään Asuksen nimellä. Tätä ruuviasiaa kannattaisi esim. Twitterissä vähän mainostaa...
Ei yllätä, äskettäinhän Jimms möi yhtä m.2 ruuvia ja standoffia 4.90€ hinnalla...Siis onko oikeesti homman nimi se, että asikkaalla katkesi m.2 asemaa kiinni pitävä ruuvi? Ja sen ruuvin kuitenkin sai irti, eli ongelmana on että tarvis ehjän ruuvin, kun emon mukana ei tullut ylimääräisiä?
Ja tätä casee miettii firman, valmistajan, pian varmaan kkv:n tyypit? Eikö voi vaan ottaa miljoonalaatikosta ruuvia ja laittaa kirjekuoressa menemään?
Noctua lähettää kokonaisia tuuletinpidikkeitä jos tulee uusia socketteja. Ilmaiseksi käsittääkseni. Ei löydy 70 milj eur liikevaihdon talosta yhtä m.2 ruuvia ja vähän pelisilmää? Miten hullua 40-lukukulaista kirjaimellista penninvenytystä siellä nykyään (saksalaiset) pomot määrää harrastamaan, kun oikeasti 1snt arvoisesta ruuvista ruvetaan tässä mittakaavassa vääntämään? Ilmeisesti hyvä asiakaspalvelu ei ole enää edes sen sentin arvoista?
Toisaalta jos Asus on näin nihkeä firma nykyään, niin ei ihmetytä, jos esim Mindfactory ei ole myynyt enää vuosiin mitään Asuksen nimellä. Tätä ruuviasiaa kannattaisi esim. Twitterissä vähän mainostaa...
Onko vielä mitään uutta tietoa?Tämä on selvityksessä!
Löysimme todennäköisin syin kyseisen tapauksen järjestelmästämme eli RMA oli tästä jo vireillä/käsitelty.
Koska tässä oli tosiaan kyseessä fyysinen vaurio jota ei siis voi takuuehtojemme mukaan käsitellä takuuna, niin takuuosastomme oli välittänyt asiakkaan lähettämät kuvat valmistajalle.
Valmistaja on valitettavasti tänään hylännyt takuukelpoisuuden kuvien perusteella.
Muoks: muokattu sanavalintaa kesken -> käsitelty.
Pystyttekö antamaan toimitusaika-arvion oheiselle tuotteelle? Kuinka pian voisin odottaa saavani laitteen näppeihini jos tekisin tilauksen nyt?
Ubiquiti EdgeRouter X -reititin, 5 x Gigabit RJ-45, musta - Jimms.fi
ARCTIC PRESS INFORMATION ON MX-5 THERMAL COMPOUND
For ARCTIC, it has always been a top priority to supply customers only with products of the best quality and durability. Should there ever be any doubts about products we’ve delivered, we stand by our responsibility to our customers.
Current findings from our permanent quality assurance tests show that certain batches of our MX-5 thermal compound contain anomalies in consistency and shelf life. The affected products show an increased separation of oil within the paste, resulting in premature hardening. This can lead to adverse effects and application difficulties.
Affected batches have already been identified and recalled from circulation so that no further affected product can enter the market. We regret that this quality defect could not be detected before delivery to distributors and customers, despite constant quality controls and diligent care during production.
Affected MX-5 thermal compounds can of course be returned without exception, and we will offer a replacement product. For this purpose, we ask you to contact us and provide proof of purchase via the form ARCTIC Customer Support.
En pidättäisi hengitystä tämän suhteen. Tilasin 7.10., kun tuotteella oli toimitusaika-arvio 18-21 työpäivää ja tulossa olevien kpl-määrä oli suurempi kuin myytyjen. Tilausta ei ole vieläkään toimitettu ja tilausseurannan mukaan jonoa on 10-15 kpl ennen minua. Tuotteen huono saatavuus globaalisti oli kyllä tilatessa tiedossa, mutta tilaushetkellä tuotesivulla annetut tiedot tulossa olevien määrästä ja toimitusajasta antoivat sen kuvan, että joku erä olisi oikeasti tulossa.
Pystyttekö antamaan toimitusaika-arvion oheiselle tuotteelle? Kuinka pian voisin odottaa saavani laitteen näppeihini jos tekisin tilauksen nyt?
Ubiquiti EdgeRouter X -reititin, 5 x Gigabit RJ-45, musta - Jimms.fi
Voi olla aika heikko saatavuus. EuroDK:lla myös 0kpl varastossa, vaikka yleensä niillä on määrissä (Satoja/tuhansia) kaikkea. Veikkaan komponenttipulaa.
Oisko Jimmsin mahdollista kehittää tilaussivulle ominaisuutta, joka mahdollistaisi tilauksista tuotteiden etsimisen?
mm.Verkkokaupalla tälläinen on.
Ei heillä taida riittää työvoima asian selvittämiseksi, kun ei hylly tavaraa saada edes viikossa postiin.
Voisitte ilmoittaa että toimituksissa viivästyksiä, tätä on kuitenkin kestänyt jo useamman viikon. Nopeammin ja halvemmalla saisi tavaraa tilaamalla muualta.
Toki ovat muuttaneet "pikatoimituksen" 10€ -> 3€.
Kiitos palautteesta! Ihan hyvällä miehityksellä täällä pakettia käsitellään arkipyhistä, pandemiasta ja talvilomakaudesta huolimatta! Toistaiseksi toimitusaika-arvioiden puitteissa onneksi juuri pysytään. Asiakkaamme voivat myös tilauksen yhteydessä valita pikakäsittelypalvelun, joka tosin on sesonkiaikana maksullinen.
Onko Jimmsin mahdollista saada seuraavanlaista tuotetta kun isäntäfirmalla niitä on valikoimissa:
DimasTech FlexFan120 V2.0 (caseking.de)
DimasTech FlexFan140 V2.0 (caseking.de)