Sinä hyödyt siitä, mitä Jimm's tietää! / Jimm's PC:n oma ketju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jimm's
  • Aloitettu Aloitettu
Tila
Keskustelu on suljettu.
Mä koitin just eilen tilata käyttämällä tätä uutta toimitustapaa eli Fiuge kotiintoimitus ja ai, että. "Eksyi" SAMAN päivän aikana mun käsiini, joten suosittelen. Tämä tosin saman kaupungin sisällä. :)

Kuljetuksen seurannasta tuli mieleen Wolt. :D
 
Ilmeisesti joulukiireitä?

Tämän lisäksi posti on kärrännyt muutenkin kaikki lähetykset 1-2 päivän viiveellä normaalinopeudesta, eli tilaukset on varmaan noudettavissa vasta viikon päästä.

jimms.PNG
 
Minulla on vielä 29.11 päivänä tehty tilaus odottamassa käsittelyä. Saa jännittää tuleeko Hollannin black friday ostos nopeammin, kun lähti seuraavana päivänä matkaan.:rofl:
 
Ei olis ikinä pitäny tilaa emoa jimmsiltä. Hintaseurannan mukaan halvimman toimitus 4-6 päivää ja 30€ vähemmän hintaa. Tiistaina tilattu täydellä hinnalla, eikä vieläkään liikkeellä. Alkaa tää vitutus kerroin kasvaa sellaiselle tasolle, että vois harkita peruuttamista ja tilaa muualta. Toimitus 1-6 päivää ei pidä ollenkaan paikkansa, koska omat paketit postilta on nyt ottanu 3 päivää tai yli.
 
Tuliko yllätyksenä että tilauksia on paljon sisässä Black Fridayn jälkeen kaupoilla? Viikko sitten tehty tilaus Gigantista ei ole liikkunut edes pahvilaatikkoon asti vielä enkä yhtään ihmettele tai valita.
 
Black Fridaysta alkaen kannattaa tosiaan laittaa lehmänhermot-moodi päälle, kaikki jumittaa kunnes ruuhkat on saatu purettua. Välttämättä kaupan vaihto ei auta mitään, jos ei nyt sitten satu olemaan sellainen mistä syystä tai toisesta ei juurikaan tilata, tai on jotain Amazonin luokkaa järjestelyineen. Kaupasta lähdön jälkeen sitten kuljetukset todennäköisesti tökkii kaupasta riippumatta.
 
Sori jos on jo kysytty 101 kertaa, mutta moneltako tuo joulukalenteriluukku aina aukeaa?

Ja jos aika vaihtelee niin miksi? Jottei sivut kippaa? Hankala kun pitää 08.00-10.00 välillä päivitellä.
 
Oma veikkaus on silloin kun myymäläkin aukee, eli 11 kenties?
 
"Uusi tarjous avautuu klo 09:00. Päiväkohtaiset tarjoukset rajattuja eriä. Ei jälleenmyyntiin."

Näin lukee tuolla joulukalenteri sivulla, mutta ei ainakaan tänään tunnu pitävän paikkaansa
 
Tuliko yllätyksenä että tilauksia on paljon sisässä Black Fridayn jälkeen kaupoilla? Viikko sitten tehty tilaus Gigantista ei ole liikkunut edes pahvilaatikkoon asti vielä enkä yhtään ihmettele tai valita.

Tähän liittyen, itselläni seisoo myös tuuletintilaus jimssillä. Tilattu 30.11, eikä ole edennyt. Tein samoista puhaltimista tilauksen myös multitroniciin, päivää myöhemmin kun lupasivat nopeampaa toimitusta. Vaan eipä sielläkään ole mitään todellisuudessa tapahtunut. Tuppaa siis olee aika ruuhkaa kaupalla kuin kaupalla.

= Black Friday sotkee kaiken, älkööt me kuluttajat ostako silloin mitään! (Niin me hätähousut saadaan tavaramme nopiammin) :D
 
Liekkö tuo 10e sijoitus auttoi, ja tilaus nytkähti eteenpäin. Tosin Postihan tämän taitaa vielä kusasta viikonloppua ajatellen :p

Itsellä Jimmsin paketti maannut 2.12. lähtien Liedon terminaalissa kuljetusyksikössä ja odottamassa liikahtamista tänne pk-seudulle. Elättelin myös toiveita, että olisi viikonlopuksi tullut. Taitaa vaan tällä hetkellä niin paljon liikkua ihmisten paketteja, että rakennusten ja pakettihihnojen kapasiteetti ei vaan riitä nopeassa aikataulussa kaikkea käsittelemään. Eli, jos asut pk-seudulla, älä pidättele hengitystä viikonlopun suhteen jos sama vauhti kun omalla paketilla. :)
 
Tämä. Ja sama setti on luultavasti edessä kun pääsee Vantaan lajittelukeskuskeen joka on myös aivan täysin tukossa. Eli jos on kaupoilla ruuhkaa niin sitä on sitten edessä myös Postilla.

Tiedä sitten onko Matkahuollon tilanne yhtään sen parempi.
 
Lieto on ruuhkautunut. Ainakin itse sain seurantaan siitä varoituksia
 
Matkahuollolla ei taida vielä olla pahempia ruuhkia. Heidän kauttaan kulkee niin paljon vähemmän paketteja. Viime vuonnahan he olivat helisemässä, kun Postilla lakkoiltiin. Nyt ei lakkoilla, joten Posti hoitelee sen miljoonaluokan paketteja per viikko.
Mutta koko loppuvuoden kannattaa varautua postilla kulkevien lähetysten reilusti pidempään matka-aikaan. Varmaan viikko kannattaa varata paketille aikaa, ihan sama mitä kaupat nettisivuillaan lupaavat. Koitetaan jaksaa odottaa. Pitää vaan tilaa aikaisemmin ;D
 
Jos Jimmsiltä tilaa noudolla tietokoneen verran tavaraa, niin milloin tilauksen voisi odottaa olevan noudettavissa? Meneekö päivä tai kaksi, vai meneekö normaalien ”toimitusarvioiden” mukaan?

Mä kun kävin liikkeeseen, niin menin vaan tiskille ja sanoin, että nää nää nää ja nää. Tyyppi sanoi että ok hän hakee kamat varastosta ja näin tapahtui. Että ilman tilaustakin lienee mahdollista mennä tiskiltä ostamaan kamoja. Toki varmaan Jimmsiä ajatellen kivempi jos tekee tilauksen etukäteen...
 
Mitä Jimm's tietää RTX3000 -sarjan korttien toimitusajoista? En mielellään tässä vaiheessa ostaisi vanhaa, 2000 -sarjan mallia mutta jossain vaiheessa jokaiselta loppuu kärsivällisyys jos sormet syyhyää liikaa.
 
Itsellä Jimmsin paketti maannut 2.12. lähtien Liedon terminaalissa kuljetusyksikössä ja odottamassa liikahtamista tänne pk-seudulle. Elättelin myös toiveita, että olisi viikonlopuksi tullut. Taitaa vaan tällä hetkellä niin paljon liikkua ihmisten paketteja, että rakennusten ja pakettihihnojen kapasiteetti ei vaan riitä nopeassa aikataulussa kaikkea käsittelemään. Eli, jos asut pk-seudulla, älä pidättele hengitystä viikonlopun suhteen jos sama vauhti kun omalla paketilla. :)
Lieto on ruuhkautunut. Ainakin itse sain seurantaan siitä varoituksia

Itseasiassa eilen klo 1458 seurannassa näkyi että lajiteltu Liedossa. Ja klo 1749 olisi jo kuljetuksessa... Että josko tässä tsäänssit vielä olisi :)
Mitään varoituksia mistään ei näkynyt. Ja Postin(!!) mukaan arvioitu toimitusaika olisi vielä tänään... Fingers crossed.
 
Tuliko yllätyksenä että tilauksia on paljon sisässä Black Fridayn jälkeen kaupoilla? Viikko sitten tehty tilaus Gigantista ei ole liikkunut edes pahvilaatikkoon asti vielä enkä yhtään ihmettele tai valita.
Pitääkö koko liike vammauttaa jonkun typerän alelaari päivän takia? BF tilaukset pitäis käsitellä ihan eri varasto hessut tai edes 1 varasto Hessu käsittelisi normi tilauksia, BF tilauksien sijaan.
Ja tilanteessa uskoin että 1-6 päivää pitää paikkansa. Mä en usko että tuun saamaan emoa ens viikon keskiviikkoon tai torstaihin mennessä.
 
Ei tuo bf kaikkiin kauppoihin vaikuta. Kuten sanoin, niin parista muusta kaupasta mistä tilasin, niin paketti lähti ihan normaalisti liikkeelle. Tuskin niillä sen vähempää on kysynnän lisäystä. Ovat vain varautuneet paremmin.
 
Ite tilasin bf ja paketti oli kourassa keskiviikkona ja asun pk-seudulla. tilasin toisenki paketin bf aikaan, mutta se oli joskus illalla. kuulemma on nyt kuljetuksessa liedosta, tila:hmm: jimmsiltä siis molemmat
 
Pitääkö koko liike vammauttaa jonkun typerän alelaari päivän takia? BF tilaukset pitäis käsitellä ihan eri varasto hessut tai edes 1 varasto Hessu käsittelisi normi tilauksia, BF tilauksien sijaan.
Ja tilanteessa uskoin että 1-6 päivää pitää paikkansa. Mä en usko että tuun saamaan emoa ens viikon keskiviikkoon tai torstaihin mennessä.
Aivan samanarvoisia tilauksia ja asiakkaita ne BF-tarjouksien ostajatkin ovat. Haluaisit saada siis jotain erityisetuja itsellesi. Siellä on se maksullinen pikatoimitus jos kokee olevansa niin tärkeä.
 
@Jimm's

1607073453629.png

Osaatteko kertoa jotain syytä noiden näytönohjaimien toimitusmäärien maskeeraamiseen?

Viittaatko tuohon "yli 25" ? :hmm:
Tähänkin vastattiin Black Fridayn striimissä, tallenne löytyy linkattuna tuosta ketjun ekasta viestistä! Asiaa käsitellään siinä tunnin hujakoilla.
 
Ite tilasin bf ja paketti oli kourassa keskiviikkona ja asun pk-seudulla. tilasin toisenki paketin bf aikaan, mutta se oli joskus illalla. kuulemma on nyt kuljetuksessa liedosta, tila:hmm: jimmsiltä siis molemmat

Tää selittyy sillä, että logistiikassa harrastetaan sitä eräkeräilyä. Asiaa käsiteltiin Black Friday-striimissä, jos kiinnostaa syventyä. Ideana siis on, että tavaraa saadaan tehokkaammin matkaan, kuitenkin niin että toimitusaika-arviot toteutuvat.
 
@Jimm's

1607073453629.png

Osaatteko kertoa jotain syytä noiden näytönohjaimien toimitusmäärien maskeeraamiseen?

Täällä kanssa yks joka haluaisi tietää että miksi ihmeessä noita toimitusmääriä ruvettiin maskeeramaan yht äkkiä. Muutenkin, rupee pinna olemaan hieman kireällä @Jimm's . Yrittänyt kysyä teiltä missä kohti jonoa olen 3080 TUF OC editionin tilauksessa, mutta aina sama "anteeksi, emme voi kertoa, saat tilauksesi luultavammin ensi vuonna" jaaritus tulee vastaan. Ei siinä mitään jos tavaraa ei löydy, tiedän ettette voi sitä tyhjästäkään taikoa ja kaikkialla sama ongelma, mutta kun te ette anna __mitään__ tietoa tilauksesta. Kuitenkin vajaat 800 euroa kiinni tuossa tilauksessa, niin luulis että jotain tietoa vois antaa, edes sen jononumeron. Kuitenkin jotkut harvat ja valitut näyttävät saavan tietoonsa kuinka monta tilausta on vielä edellä.
 
Aivan samanarvoisia tilauksia ja asiakkaita ne BF-tarjouksien ostajatkin ovat. Haluaisit saada siis jotain erityisetuja itsellesi. Siellä on se maksullinen pikatoimitus jos kokee olevansa niin tärkeä.
Jos tilaus tehdään kirjautumista sisään, se tilaus ei mee tilille, vaikka sähköposti olis oikein ja näin olleen, sitä pika nappia ei voi painaa. Jos se tilaus tehdään kohtuullisessa ajassa, kun tuote on saldoila, niin silloin luulis että voi luottaa siihen päivämäärään on paikkansa pitävä.

Aivan sama. Emo lähtee peruutukseen. En luota että tulee ennen keskiviikkona perille. Haen muualta.
 
Viittaatko tuohon "yli 25" ? :hmm:
Tähänkin vastattiin Black Fridayn striimissä, tallenne löytyy linkattuna tuosta ketjun ekasta viestistä! Asiaa käsitellään siinä tunnin hujakoilla.
Juurikin tuohon viittasin. Ymmärrän kyllä tuon maskeerauksen idean, ihmettelin vain miksi yhtäkkiä 40 kpl muutetaan "yli 25 kpl". Kyseisestä kortista ei kuitenkaan ole vielä toimitettu edes ensimmäisen kymmenen minuutin tilauksia ja eilen nähtiinkin parin viikon kohokohta, kun tuleviin kortteihin kirjattiin viisi kappaletta lisää.

Monella alkaa varmasti epätoivo vähitellen voittamaan ja tuo tilausmäärien maskeeraus kruunaa tilanteen. Mutta ei siitä sen enempää, odotellaan seuraavaa RTX-koosteviestiä. Varsinkin kun noita kyseisiä kortteja ei toimitettu lokakuussa yhtään ja marraskuussa 14 kpl :smoke:

Eihän se käytännössä teidän vika ole jos ASUS perseilee korttitoimitusten kanssa, mutta jos esim. tuo kortti perutaan Asuksen toimesta, tulette varmasti saamaan aika monta vaatimusta vastaavan tuotteen toimituksesta vastaavalla hinnalla. Esim. kortti maksoi tilauksessa 740e ja nyt 920e, moni ei varmaan siirry TUF OC -jonoon 940e hinnalla mukisematta.
 
Onko Ryzen 9 5900x:ää nyt hyllyssä? Sivulla on maininta että erä olisi tullut 2.12 mutta menikö nämä saman tien? Pikkuhiljaa pitäisi uutta konetta pistää tilaukseen mutta ei ole kiirettä jos tavaraa ei ole hyllyssä. Vasta tässä on pari vuotta tuumaillut tilauksen tekoa. :)
 
Kyllähän ne suorilla meni jonossa oleville. Kannattaa laittaa tilaus sisään ja jonotella. Onpahan muut osat varattuna tilaukselle jne.
 
Jos tilaus tehdään kirjautumista sisään, se tilaus ei mee tilille, vaikka sähköposti olis oikein ja näin olleen, sitä pika nappia ei voi painaa. Jos se tilaus tehdään kohtuullisessa ajassa, kun tuote on saldoila, niin silloin luulis että voi luottaa siihen päivämäärään on paikkansa pitävä.

Aivan sama. Emo lähtee peruutukseen. En luota että tulee ennen keskiviikkona perille. Haen muualta.
Voi kyynel. Tässä on lyhyessä ajassa ollut Black Friday, AMD:n prossu- ja näyttisjulkistukset ja Nvidian näyttisjulkistukset joten tilauksia on sisässä aivan julmettu määrä. Oma moka jos ei ole tehnyt asiakastiliä. Enpä edes tiennyt että ilman sellaista saa jotain tilattua.
 
@Jimm's Voittekos sanoa kuinka hyvin on Fiugen kotiintoimitus toiminut Teiltä ulkopaikkakunnalle?

Sattuneesta syystä ei oo ollut henkilökohtaisesti tarvetta kyseiselle palvelulle :btooth:
Mutta tein pikaisen kyselykierroksen aspaan eikä ainakaan mitään reklamaatioita ole heidän korviinsa kantautunut joten se viittaisi siihen että toimii :D
 
Jos tilaus tehdään kirjautumista sisään, se tilaus ei mee tilille, vaikka sähköposti olis oikein ja näin olleen, sitä pika nappia ei voi painaa. Jos se tilaus tehdään kohtuullisessa ajassa, kun tuote on saldoila, niin silloin luulis että voi luottaa siihen päivämäärään on paikkansa pitävä.

Moikka! Jos teit tilauksen kirjautumatta niin voit soittaa asiakaspalveluun sen liittämiseksi asiakastilillesi.
Tilausmäärään suhteutettuna toimitusajat ovat vielä varsin kohtuullisia, nyt mennään kuulemma jo sunnuntai-illassa!
 
Kyllähän ne suorilla meni jonossa oleville. Kannattaa laittaa tilaus sisään ja jonotella. Onpahan muut osat varattuna tilaukselle jne.
Ok. Kiitoksia tiedosta. Näyttää MSI MAG X570 Tomahawk:in seuraava erä tulossa vasta 18.12 joten täytynee jokatapaukessa miettiä mitä sen tilalle.
 
Ompas ihmisillä kova kiire. Jos oikeasti on kiirettä, niin kannattaa kipittää kauppaan ja ostaa tämä kiirellä tarvitsemansa tuote. Posti myynnissä saattaa hieman kestää.
 
Juurikin tuohon viittasin. Ymmärrän kyllä tuon maskeerauksen idean, ihmettelin vain miksi yhtäkkiä 40 kpl muutetaan "yli 25 kpl". Kyseisestä kortista ei kuitenkaan ole vielä toimitettu edes ensimmäisen kymmenen minuutin tilauksia ja eilen nähtiinkin parin viikon kohokohta, kun tuleviin kortteihin kirjattiin viisi kappaletta lisää.

Monella alkaa varmasti epätoivo vähitellen voittamaan ja tuo tilausmäärien maskeeraus kruunaa tilanteen. Mutta ei siitä sen enempää, odotellaan seuraavaa RTX-koosteviestiä. Varsinkin kun noita kyseisiä kortteja ei toimitettu lokakuussa yhtään ja marraskuussa 14 kpl :smoke:

Eihän se käytännössä teidän vika ole jos ASUS perseilee korttitoimitusten kanssa, mutta jos esim. tuo kortti perutaan Asuksen toimesta, tulette varmasti saamaan aika monta vaatimusta vastaavan tuotteen toimituksesta vastaavalla hinnalla. Esim. kortti maksoi tilauksessa 740e ja nyt 920e, moni ei varmaan siirry TUF OC -jonoon 940e hinnalla mukisematta.

Jos Asus jostain syystä lopettaa normituffin valmistuksen, niin se vastaava tuote on oc-malli alkuperäiseen julkaisuhintaan niille, jotka ennen hinnannostoa syyskuussa tilasivat. Mikään muu ei oikein tässä skenaariossa tule kysymykseen, ellei sitten tapauskohtaisesti suostuta johonkin muuhun järjestelyyn. Kohtuuden nimissä olis myös suotavaa, että Jimms tässä tapauksessa tarjoaisi korvaavan tuotteen samaan eli 739 € hintaan heille, jotka ovat julkaisusta rahojansa lepuuttaneet n. 11 viikkoa firman tilillä.
 
Nyt jumalauta @Jimm's . Pitkän ja onnellisen yhteiselon jälkeen kanssanne nyt on pakko antaa vähän suoraa palautetta. Pistähän sinne ylöspäin valumaan, tämä ei varmastikaan ole juuri *sinun* tekeleitäsi mutta olet ainoa suora kavava korporaatioonne joten koita kestää.

Mitä helvetin perkelettä tämä nyt taas on?

1607081182876.png

Se ei riitä että ette saa kolmeen kuukauteen toimitettua tuotetta tai edes antamaan järkevää arviota ( onko se luvattu joulukuun alun exeli jo tulossa?! ) . Ette suostu antamaan jonotietoja asiakkaille - edes näin kuukausien päästä kun ei voi enää vedota julkaisupäivän ruuhkaan. Hilaatte hintoja lähes päivittäin ylös ( tuon kuvan tuotteen lähtöhinta oil 759,9€! ) ja nyt olette kaikessa viisaudessanne päättäneet vielä meiltä sen ainoan mikroskooppisen huvin, jota tämä paskashow on tarjonnut: ette enää kerro koska tuotteita tulee ja on tullut - millään merkittävällä tarkkuudella siis.

Kuka helvetin tyhjäpää on tämänkin tempauksen taas ideoinut? Naamakuva tikkatauluun ja kahvihuoneen seinälle. Kauhistuttaa katsoa teidän valumista The Tietotekniikkaintoilijoiden ykkösliikkeestä ja "one of us" -putiikista Gigantin ja muiden paskalaitosten suuntaan tällaista tahtia.
 
Nyt jumalauta @Jimm's . Pitkän ja onnellisen yhteiselon jälkeen kanssanne nyt on pakko antaa vähän suoraa palautetta.

Pakko kompata tätä. Vaikka tästä olisi miten jossain streamissa sanottu, niin ei se tätä ratkaisua hyväksi muuta. Nuo toimitusmäärät ovat ainut työkalu jolla on voinut suunnilleen arvioida missä mennään oman tilauksen kanssa, ja nyt se vietiin pois. Tästä ei tule teille kuin vihaisia asiakkaita ja paljon lisää painetta asiakaspalvelun suuntaan kun porukka alkaa kyselemään enemmän tilaustensa statusta. Tuo muutos tuntuu pelkästään märältä rätiltä naamalle, eikä varmasti heijastu positiivisesti mihinkään mitattavissa olevaan asiaan (asiakastyytyväisyys, asiakaspalvelun paine, tulos viivan alla).
 
Tuosta nyt lähinnä ensimmäisenä ajatuksena päähän nousi sellainen, että nyt kun ei kerrota enää eräkokojan niin nythän voidaan myydä tiskin alta "enemmän tarjoaville" (=myöhemmin korkeammalla hinnalla tilanneille/konepaketeissa tilanneille jne) kortit ensin kun ainoa keino tilauksen seuraamiseen piilotetaan.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
263 888
Viestejä
4 570 807
Jäsenet
75 314
Uusin jäsen
Nau!sea

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom