Itse kävin samassa paikassa leikkauksessa pari vuotta sitten. Jarnolle voin antaa ison suosituksen. Hyvin käytiin kaikki asiat rauhassa läpi ja itse leikkaus oli nopea homma.Kävin 26.7. Eiran Sairaalassa optikko Sanni Mäkisen tekemässä hyvin kattavassa ja perinpohjaisessa esitutkimuksessa. Näköni oli juuri ja juuri plussan puolella, kun aikaisemmissa resepteissä silmät olivat noin 0,5 miinuksen puolella, joten varasimme minulle vielä ylimääräiseen tarkastukseen ajan 10.8. kirurgi Jarno Ylitalolle. Jarnon kanssa saimme testien perusteella leikkaustavan valituksi smileksi, mitä alunperin olin halunnutkin. Näköni oli muuten hyvin lähellä nollaa, mutta hajataitto sotki kaukonäköä aika pahasti. Leikkausaika löytyi heti seuraavalle päivälle 11.8.
Leikkauspäivänä saavuin hyvissä ajoin paikalle kuumottelemaan leikkausta, asia ei ollut edellisinä päivinä jännittänyt, mutta minuutteja laskiessa ja odottaessa alkoi vähän puntti tutisemaan. Jarno teki vielä viime hetken tarkistuksen, jonka perusteella saatiin tarkat arvot leikkaukseen, lopulta siis kolmen eri mittauksen perusteella. Sain rauhoittavan lääkkeen, jonka funktio taisi olla vaan pahalta maistuminen ja suun sotkeminen lääkejauhoon. Sain ohjeet pureskella lääkkeen ja jättää sen kielen alle minuutiksi, ilmeisesti muilla klinikoilla saa vadelman makuista lientä. En tiedä tekikö lääke yhtään mitään, mutta muiden kokemusten perusteella lääke voi ainakin vähentää yliajattelua leikkauksen aikana. Voi olla, en huomannut isoja vaikutuksia lääkkeestä.
Minut ohjattiin viereiseen huoneeseen leikkaussaliin, jossa silmät putsattiin ja minut asetettiin makaamaan vaakatasoon peiton alle. Silmiin laitettiin puudutustippoja, jotka vaikuttivat hyvin nopeasti. Muutaman minuutin laitteiden valmistelun jälkeen sänky käännettiin laserin alle ja itse operaatio alkoi. Ensin silmä avattiin silmän levittimellä, jonka jälkeen laite otti silmästä tukevan otteen ja sen jälkeen itse laserointi alkoi. Molempien silmien laseroinnin jälkeen kirurgi poisti työkaluilla lentikkelin silmän sisältä. Puudutustipoille iso plussa, en tuntenut isoa osaa leikkauksen vaiheista ollenkaan. Ainut asia mitä tunsin, oli toisen silmän lentikkelin poisto ja tämäkin tunne oli vain pientä paineen ja silmän liikuttelun tunnetta. En missään vaiheessa tuntenut mitään kipua tai pistelyä, enkä nähnyt mitään laserin säteitä operaation aikana. Mitään hajujakaan ei tullut smile-leikkaustavan ansiosta. Jännityskin katosi oikeastaan kokonaan leikkauksen aikana.
Leikkauksen jälkeen huone oli sumuinen ja näkökenttä oli vähän niin kuin vaseliinin läpi olisi katsonut maailmaa. Näin kuitenkin esimerkiksi kellotaulusta tunnit tämän sumun läpi. Leikkauksen jälkeen vaihdettiin vielä muutamat sanat kirurgin avustajan sekä itse kirurgin kanssa ja jo viiden minuutin päästä leikkauksesta sain luvan lähteä kotiin. Olin järjestänyt varmuuden vuoksi kyydin kotiin, mutta rehellisyyden nimissä julkisilla olisi päässyt oikein helpostikin kotiin. Kaverini oli käynyt samassa paikassa kaksi päivää aiemmin samassa leikkauksessa ja hän kertoi, että ei ollut nähnyt edes bussien numeroita, joten asia taitaa olla hyvin yksilöllistä.
Pystyin jo samana päivänä keskittymään helposti näyttöihin ja ruutuihin, eikä leikkaus vaikuttanut mitenkään merkittävästi päivän kulkuun. Valoherkkyyttä ei ilmennyt, mutta tuulta piti välttää, ettei tuuli lennättänyt silmään mitään roskia. Illalla näkö oli vielä sumea, mutta selvästi parempaan päin. Nyt leikkauksen jälkeisenä aamuna näkö on vielä hieman utuinen, niin kuin olisi juuri herännyt nokosilta, mutta näen nyt jo paremmin, kuin olen nähnyt yksilläkään silmälaseilla tai piilolinsseillä. Silmälasien hajataiton korjauksen vääristämää näkökenttääkään ei enää ole (laseilla koko maailma oli litistetyn näköinen ja tunsin itseni noin 20cm lyhyemmäksi). Silmät olivat eilen illalla melko kuivat ja raskaat, mutta tänään aamulla tuntuu jo siltä, että en tule tarvitsemaan tippoja hyvin pitkään. Koitin etsiä silmistä jotain leikkausjälkiä tai punoitusta, mutta silmät näyttivät melkein heti leikkauksen jälkeen jo täysin tavallisilta ja normaaleilta.
Vahva suositus leikkaukselle ja Eiran Sairaalalle, raportoin tänne paranemisen etenemistä tulevina päivinä ja viikkoina.
Edit: Nyt on mennyt viikko leikkauksesta ja näkö alkaa olla jo 95% kunnossa, vielä ihan vähän sumuisuutta on näössä. Tippojen käytön lopetan tänään, kun antibioottikuuri loppuu. Aamulla on pari minuuttia silmät vähän raskaan ja kuivan tuntuiset, mutta tämä menee ohi ilman tippojakin hyvin nopeasti.
Itsellä ei ollut tuota Smileä vaan Blended Vision, joka on uudempi leikkaus, jossa korjataan samalla myös ikänäköä joka alkaa jo "näkyä" näin 45v+ iässä.
Hyvin näkee lähelle (erittäin pientäkin tekstiä) sekä kauas näin parin vuoden jälkeen. Ajoittain on silmien kuivumista, mutta se johtunee pääasiassa tästä ruudun tuijottamisesta ja hoituu kosteutustipoilla.