Silmien laserleikkaus

Z22

Liittynyt
28.10.2017
Viestejä
61
Kävin noin 6kk sitten Eiran Smilessä ja kuivasilmäisyyttä ja "haloja" oli noin 4kk verran ja nyt ei ole enää haloja tai kuivasilmäisyyttä ja tippoja en tarvitse ollenkaan. Myöskään yöllä ajaessa ei ole mitään eroa leikkausta edeltävään aikaan. Alkutilanteena -6 molemmissa ja toisessa lievää hajataittoa.
Mulla tehtiin lasik leikkaus n.3 viikkoa sitten Eirassa, ei ole tietoakaan kuivasilmäsyydestä tai haloista. Lääkärinä oli Jarno Ylitalo, että häntä voin ainakin suositella!! Olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 949
Kävitkö missä leikkauttamassa? Millaiset fiilikset näin viikon kuluttua leikkauksesta? Itellä ollu myös mietinnässä jonkin aikaa mutta ei ollu uskallusta toistaiseksi.
Kuopiossa Silmäasemalla, Niko Lappi lääkärinä. Todella asiallista ja asiantuntevaa toimintaa, ja itse operaatiossa ei mene kuin hetki. Todella nopeasti alkaa näkö palautua, melkein olisi voinut itse ajaa operaation jälkeen, mutta parempi tietysti olla kuski/kyyti. Tässä vaiheessa ei mitään ongelmia ja todella tyytyväinen operaatioon. Itselle leikattiin molemmat silmät nollaan, tässä häviää lähinäössä tarkkuutta ja varsinkin ensimmäisinä päivinä yhtään pienemmän tekstin lukeminen on haastavaa. Mutta hyvin on lähtenyt parantumaan ja nyt voi jo normaalisti päätteellä lukea ja kirjoitella (nämä alkuun suht tiheään laitettavat geeli tipat vaikuttaa myös). Toisin kuin yllä kirjoittanut itsellä on lievää halo ilmiötä ollut, mutta ei mitenkään häiritsevää, ja tämähän ilmeisesti häviää myös ajan kanssa. Tässä vaiheessa ei mitään syytä miksi en suosittelisi käymään.

Esikartoituskäyntihän on ilmainen (ainakin silmäasemalla), eikä velvoita mihinkään, joten sinne voi mennä huoletta (tämän tekee optikko). Kannattaa ne omat tarpeet miettiä myös tarkkaan ennen käyntiä, mutta lääkärin kanssa nuo käydään tarkkaan läpi kartoituksessa, kuten myös kaikki mahdolliset komplikaatiot, esteet leikkaukselle jne. Tämä siis kakkoskäynnillä, joka sitten maksaa (vähän reilu 200€), jonka jälkeen sitten voi varata ajan itse leikkaukseen, jota ennen vielä tarkistetaan kaikki itse leikkausta varten.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
508
Reilun tunnin olen nyt ollut kotona, kun 10 aikoihin suoritettiin molempiin silmiin Smile - laserleikkaus Silmäaseman Silmäsairaalassa Helsingissä.

Nyt voin jo suositella varauksetta kaikille.

Molemmissa silmissä reilu taittovirhe ja n. - 1 vahvuudet.
Näin kohtuullisen hyvin jo heti pöydältä noustuani ja nyt muutaman tunnin jälkeen enää ihan pientä utuisuutta.

Operaatio ei tuntunut miltään, tippoja tuli jo laiteltua silmiin ja torstaina jälkitarkastukseen. Esitutkimuksessa leikkaava lääkäri sanoi, että sunnuntaina voisi jo pelata jääkiekkoakin!

Leikkaava lääkäri Sebastian Eskelin saa varauksettoman suositukseni. Vielä kun saisi tuon lähes sokean myyrän, jota vaimoksi myös tituleerataan, menemään myös.
Vajaa 2vko Smilesta ja tyytyväisyys on vain kasvanut. Kerran kaks päivässä tullut tippoja laitettu ja 5 vrk sisään olen pelannut jääkiekkoa 4x.
Halotkin on melkein jo hävinneet ja pimeällä tullut autoa ajettua paljonkin. Väsyneenä tahtoo tarkennus kiukutella, mutta pienellä tsempillä hoituu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Tippaa vaan silmään kun vähinkin siltä tuntuu. Liikaa ei voi käyttää (paitsi jotain antibiootti jos on). Useampi kuukausi varmaan menee siihen, että efektit häipyy. Muista kevätauringossa ottaa arskat mukaan, varsinkin jos on lunta vielä maastossa. Ai mistäkö...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
613
Itseltäni jäänyt tänne kirjoittamatta. Mutta puolisentoista vuotta sitten leikattiin siis oikea silmä Lasik menetelmällä (Niko Lappi Kuopio) sillä ajatuksella että jätetään vasen katsomaan lähelle ja oikea leikataan nollille/kauas. Ei tarvinnut enää laseja niin kuin ennen. Kevyt haritus ja johonkin suuntaan +-. (Alkuperäinen ajatus itsellä oli leikata samatien molemmat silmät ja alkaa käyttämään lukulaseja lähelle katsomiseen.)
Stereonäkö jää tällä tavalla puuttumaan. Autolla ajaminen hämärässä ja pimeällä ei tuntunut hyvälle kun näki katuvalot ja muut valot toisella silmällä tarkasti ja toisella siihen viereen hämärästi. Syvyysnäköä ei ollut ollenkaan, joten piirilevyn juottamisesta ei meinannut tulla mitään.
No en tähän lopulta tottunut ja vedettiin vasenkin silmä nollille viikko sitten. Operaatio meni niin kuin edelliselläkin kerralla eli erittäin hienosti.
Vaikka nyt lukulaseja joudunkin käyttämään niin kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Kokeiltiin myös vaihtoehto jättää toinen silmä leikkaamatta.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Huomenna olisi aika optikolle ihan vain näöntarkastuksen merkeissä uusia laseja varten, edelliset kun sattuivat katkeamaan putsatessa. Nyt kun on asiaa pyöritellyt viikon verran, niin ajatukset on hieman lämmenneet laserleikkaukselle. Aijemmin ajatuskin koko hommasta on vain puistattanut niin paljon.
Mitä nyt aihetta selaillut, niin ihan hirveästi ihmisillä ei tunnu olevan pahaa sanottavaa operaatiosta, tekijöistä tai mistään muustakaan. Onko näissä laserleikkauksissa nykyään enää mitään absoluuttista katastrofin ainesta olemassa? Onko täältä kukaan käynyt turun seudulla leikattavana ja onko jotain hyvä tietää juttuja?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Älä ainakaan katso leikkausvideota youtubesta jos hermostuttaa ;) Hämmentävän nopea kokemus tuo muuten on, suurin haaste itselle (kuten ehkä aikoja sitten mainitsin) oli katseen pitäminen kohdistettuna valossa. Perkele kun menevät sumentamaan sen valon laseroinnin edetessä :D

Turvallisuudesta toki voi todeta, että täysin aukotontahan ei koskaan ole, mutta aikalailla kypsäksi tuo tekniikka on muuttunut ja riskit tunnistetaan aina vaan paremmin. Alkaa myös olemaan pitkältä ajalta kokemusta leikatuista silmistä. Sarveiskalvon pullistuma on varmaan pahin lopputulos, mutta sitähän varten silmät tutkitaan nykyään huolellisesti.

Lääkärille vaan rohkeasti juttelemaan, kannattaa ainakin tutkimukset tehdä. Pahinhan tilanne olisi, että olisit pohdinnan jälkeen valmis leikkaukseen ja sitten lääkäri sanoisi, että ei onnistu syystä x.
 
Liittynyt
05.11.2022
Viestejä
53

Niin käsittääkseni se laseri katkaisee jos silmä liikkuu ja jatkaa kun taas paikallaan, että aika turvallistahan se on. Luulen, että näin kävi itsellänikin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Mitä nyt aihetta selaillut, niin ihan hirveästi ihmisillä ei tunnu olevan pahaa sanottavaa operaatiosta, tekijöistä tai mistään muustakaan. Onko näissä laserleikkauksissa nykyään enää mitään absoluuttista katastrofin ainesta olemassa? Onko täältä kukaan käynyt turun seudulla leikattavana ja onko jotain hyvä tietää juttuja?
Ei tuo nyt mitään ”vaaratontakaan” puuhaa ole. Lasik vissiin turvallisin ja komplikaatio tiheys 0,3%. Mitä kaikkea tuo sitten pitää sisällään niin en tiiä. Pahimmillaan menee tietysti näkö mutta siinä yleensä töhö on ensin tehnyt ja sitten sama töhö vielä pari kertaa ”korjannut” eli jos jotain menee vituiksi niin jatkoja kannattaa itsekin pari kertaa miettiä että missä jatkaa.

Itselle esim. lekuri suositti (ihan oma-aloitteisesti) ehdottomasti ajamaan silmän kerrallaan viikon välein, hinta sama mutta tietysti joku homma vaivautua 2 kertaa paikalle. En tiedä johtuiko tuo siitä kun jonkun verran olin etukäteen selvitellyt ja kysynyt sitten kuulemma ”hankalia/monimutkaisia kysymyksiä ja jopa ’sellaisiin yksityiskohtiin meneviä juttuja’ joista ei kuulemma yleensä jutella kuin kollegoiden kanssa”.

No itselle kävi sitten niin että jostain syystä pari päivää leikkauksen jälkeen alkoi vetään näkö sumeaksi, silmä oli pahimmillaan käytännössä sokea (”lähinäön” osalta, esim. auton mittaristoa ko. silmällä nähnyt ollenkaan eikä tietskan monitoria) kun edessä oli joku pilvi, sanomatta selvää että toista silmää ei ajettu perään, parin kuukauden päästä vedettiin sitten toinen (sen kanssa ollut mitään ongelmia) ja välissä ihmeteltiin silmää useamman kerran ”firman piikkiin” mutta itsellään se siitä ajan kanssa korjaantui/parantui ja tuli sellaiseksi kuin pitikin.

Mutta siis esim. päin vittua toimiva kone on esimerkiksi täysi katastrofi, selfcheck-passed, aparaatti näyttää toimivan-check. Ja sitten siitä ajetaan molemmat silmät läpi ja gg, ja niitä ihmisiä ehditään ajamaan siitä läpi useita ennenkin vika paljastuu. Jenkeissähäm näin kävi aikoja sitten. Ajamalla silmän kerralla säästyy edes toinen. Tai joku ”geneettinen” ominaisuus itsellä jonka vuoksi pahat komplikaatiot tms.

Suosittelen operaatiota kyllä, mutta ei sinne missään nimessä voi mennä ”ei tässä mitään ongelmaa” asenteella. Omat silmät ajettu 2007 ja edelleen tosi hyvät. Silmät on yksi sellainen elin harvoista että vituiksi mennyttä keikkaa ei ole paljoa mahdollista paikkailla.

Lisäksi siihenkin on syy että miksi melkein kaikilla noilla laseroijilla on itsellään silmälasit :).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Niin käsittääkseni se laseri katkaisee jos silmä liikkuu ja jatkaa kun taas paikallaan, että aika turvallistahan se on. Luulen, että näin kävi itsellänikin.
Juu, sehän seuraa ties miten monta sataa kertaa sekunnissa. Ensimmäisen silmän kohdalla lääkäri joutu sanomaan turpa kiinni, kun en ollut ymmärtänyt sen jo leikkaavan ja kommentoin, että seurattava piste katosi näkyvistä.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Ei tuo nyt mitään ”vaaratontakaan” puuhaa ole. Lasik vissiin turvallisin ja komplikaatio tiheys 0,3%. Mitä kaikkea tuo sitten pitää sisällään niin en tiiä. Pahimmillaan menee tietysti näkö mutta siinä yleensä töhö on ensin tehnyt ja sitten sama töhö vielä pari kertaa ”korjannut” eli jos jotain menee vituiksi niin jatkoja kannattaa itsekin pari kertaa miettiä että missä jatkaa.

Itselle esim. lekuri suositti (ihan oma-aloitteisesti) ehdottomasti ajamaan silmän kerrallaan viikon välein, hinta sama mutta tietysti joku homma vaivautua 2 kertaa paikalle. En tiedä johtuiko tuo siitä kun jonkun verran olin etukäteen selvitellyt ja kysynyt sitten kuulemma ”hankalia/monimutkaisia kysymyksiä ja jopa ’sellaisiin yksityiskohtiin meneviä juttuja’ joista ei kuulemma yleensä jutella kuin kollegoiden kanssa”.

No itselle kävi sitten niin että jostain syystä pari päivää leikkauksen jälkeen alkoi vetään näkö sumeaksi, silmä oli pahimmillaan käytännössä sokea (”lähinäön” osalta, esim. auton mittaristoa ko. silmällä nähnyt ollenkaan eikä tietskan monitoria) kun edessä oli joku pilvi, sanomatta selvää että toista silmää ei ajettu perään, parin kuukauden päästä vedettiin sitten toinen (sen kanssa ollut mitään ongelmia) ja välissä ihmeteltiin silmää useamman kerran ”firman piikkiin” mutta itsellään se siitä ajan kanssa korjaantui/parantui ja tuli sellaiseksi kuin pitikin.

Mutta siis esim. päin vittua toimiva kone on esimerkiksi täysi katastrofi, selfcheck-passed, aparaatti näyttää toimivan-check. Ja sitten siitä ajetaan molemmat silmät läpi ja gg, ja niitä ihmisiä ehditään ajamaan siitä läpi useita ennenkin vika paljastuu. Jenkeissähäm näin kävi aikoja sitten. Ajamalla silmän kerralla säästyy edes toinen. Tai joku ”geneettinen” ominaisuus itsellä jonka vuoksi pahat komplikaatiot tms.

Suosittelen operaatiota kyllä, mutta ei sinne missään nimessä voi mennä ”ei tässä mitään ongelmaa” asenteella. Omat silmät ajettu 2007 ja edelleen tosi hyvät. Silmät on yksi sellainen elin harvoista että vituiksi mennyttä keikkaa ei ole paljoa mahdollista paikkailla.

Lisäksi siihenkin on syy että miksi melkein kaikilla noilla laseroijilla on itsellään silmälasit :).
Mitä nämä hankalat ja monimutkaiset kysymykset sitten noin suunnilleen olivat? Omat kuumotteluni kun lähinnä liittyisivät "kuinka moni sokeutuu" tason kysymyksiin ja vastaukset niihin kyllä jo arvaan.
Tuli tämä aihe luettua läpi ja ei oma lähtökohta nyt niin huonolta tunnukaan. Koko elämän näkö pyörinyt siinä -1.0 tienoilla molemmissa silmissä. Aika paljon pahemmistakin on näköjään parsittu kasaan hyvää näköä.
Noh. Eiköhän huomenna sitten saa ihan hyvät mainospuheet aiheeseen, kun käväsen optikolla pyörähtämässä. Vähän harmittaa että tajusin ruveta asiaa vasta nyt pohtimaan paremmin, töissä alkaa pian kiire ja silloin ei ole yksinkertaisesti mahdollista ottaa silmien takia saikkua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Mitä nämä hankalat ja monimutkaiset kysymykset sitten noin suunnilleen olivat? Omat kuumotteluni kun lähinnä liittyisivät "kuinka moni sokeutuu" tason kysymyksiin ja vastaukset niihin kyllä jo arvaan. Tuli tämä aihe luettua läpi ja ei oma lähtökohta nyt niin huonolta tunnukaan. Koko elämän näkö pyörinyt siinä -1.0 tienoilla molemmissa silmissä. Aika paljon pahemmistakin on näköjään parsittu kasaan hyvää näköä.
Enemmän tämmöistä silmän toimintaa ”solutasolla” ja miten leikkaus toimii ja sen teknistä taustaa jne. Mittasi siinä sarveiskalvon paksuuden ja kysyin heti et paljon oli ja kun kertoi niin tokaisin ”se menee sit PRK:ksi kun paksuus tuolla mykiön reunoilla on niin ohut, mutta vielä kohtuullisesti tehtävissä kun ei näön takia niin hirveästi tarvitse veistää”. ”Joo-o, näinhän se on, sano nyt vielä et osaat sitä konettakin operoida” :).

Nuo sokeutumiset löytyy netistä mutta se on pieni osa, ”paljon” on sitten niitä joita ei ole tilastoissa silleen selkeästi ole eli jossa ns. vituiks mennyt operaatio (joku komplikaatio) on pysyvästi pilattu väärillä jatkotoimenpiteillä. Eihän tuo nyt usein sokeutta tarkoita mutta jos lopputulos on -12 tjsp. luokkaa niin käytännössä sama asia.

Sillähän ei sinänsä ole väliä paljon on lähdössä ellei puhuta -9* luokkaa olevasta näöstä. Toki -6:sta on vaikeampi arvioida että paljon veistetään haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi kuin -1:stä mutta molemmista saadaan ihan sama lopputulos viimeistään toisella iteraatiolla.
 
Liittynyt
31.01.2023
Viestejä
135
Minulla tehtiin Smile-leikkaus molempiin silmiin samaan aikaan jo vuosia sitten ja olen edelleen tyytyväinen. Tuolloin vanhana piilarikäyttäjänä ensin testasin kertakäyttöisillä erivahvuuksisilla piilareilla että minkälaisen kompinikaation halusin ja tuolloin päädyin toisen silmän optimoimaan kauas näkemiselle ja toisen taas hivenen lähelle näkemiselle optimoituna (teki tietokoneen käytöstä ja lukemisesta helppoa). Toki nyt ikänäön takia on tarkkuus hieman heikentynyt, muttei vieläkään ole tarvinnut palata silmälaseihin ja jos joskus joudun palaamaan, niin todennäköisesi lukulaseihin. Smile-leikkauksen hyvänä puolena on, että jos on jo ennestään kuivasilmäisyyttä eli kyynelkanavat ei eritä kunnolla, niin tuon leikkauksen ei pitäisi juurikaan vaikuttaa tuohon (ei vaikuttanut minullakaan).
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Minulla tehtiin Smile-leikkaus molempiin silmiin samaan aikaan jo vuosia sitten ja olen edelleen tyytyväinen. Tuolloin vanhana piilarikäyttäjänä ensin testasin kertakäyttöisillä erivahvuuksisilla piilareilla että minkälaisen kompinikaation halusin ja tuolloin päädyin toisen silmän optimoimaan kauas näkemiselle ja toisen taas hivenen lähelle näkemiselle optimoituna (teki tietokoneen käytöstä ja lukemisesta helppoa)...
Eikö tuo aiheuta mitään päänsärkyä? Onko tuo siis vähän sama, kuten itse olen joutunut muutaman kerran tekemään. Vain toiseen silmään piilolinssi korjaamaan näköä ja toiseen en laittanut mitään. Yllättävän hyvin yksi silmä "korjasi näköä" molempien edestä, mutta aiheutti jo lyhyen ajan sisään kevyen epämiellyttävän olon.
 
Liittynyt
31.01.2023
Viestejä
135
Ei aiheuttanut päänsärkyä tmv, vaan tuohon totuin ihan heti. Tosin en täysin optimoinut tuota toista silmää pelkästään lähelle näkemiseen, vaan sen verran, että piilaritestissä lukeman näki hyvin ja kauaskin näki hyvin. Yllättävän hyvin nuo silmät toimii yhdessä parantaen kokonaistarkkuutta, mitä vain yhdellä silmällä näkee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Tuo eriparisilmät kannattaa kyllä kokeilla piilareilla tms. ensin, koska siihen ei välttämättä totu millään. Olisi ollut täysin mahdoton ajatus mulle.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
613
Minulla leikattiin noin puolitoista vuotta sitten oikea silmä katsomaan kauas ja tarkasti. Vasen jätettiin katsomaan lähelle. Lähtökohta oli pientä haritusta molemmissa silmissä ja pienet korjaukset. En sitten tottunut syvyysnäön puuttumiseen ja sitten leikattiin toinenkin silmä. Maailma on erilainen 3d:nä nykyään. Ei nimittäin tarvitse juottamis hommia suunnitella eripari silmillä.
Alunperin olisin leikkauttanut molemmat silmät samantien, mutta lääkäri ehdotti että kokeile ensin eripari silmiä ja leikataan toinen silmä sitten jos tuntuu siltä. Nyt on molemmat silmät kauas katsovia ja joudun käyttämään lukulaseja. (tiesin että näin käy jo leikkausta suunnitellessa) Aikaisemmin käytin kaukolaseja ja nyt on hämäävää kun kaukolasit muuttui lähilaseiksi. Milloin pidän laseja ja milloin en, ehkä tähän tottuu.
 
Jaa hetkinen. Tänään kävin näöntarkastuksessa, joka muuttuikin kartoittamiseksi. Tuosta silmien "eriparisuudesta" jäi sellainen maku, että kyseessä on enemmänkin poikkeusoperaatio jota ei nyt ihan ensimmäisenä olla tekemässä. Siihen kylkeen kyllä kerrottiin yksityiskohtia tuohon liittyen, mutta en nyt tähän hätään muista.
Myös sanottiin, ettei likinäköisyyden korjaus poista lähinäköä? Mutta onko tämä nyt totta vai ei?
 
Siis kaikkihan me ollaan yksilöitä. Leikkaava lääkäri osaa kyllä kertoa mitä on vaihtoehdot. Itselläni kävi näin ihan suunnitellusti ja olen silti tyytyväinen vaikka "ikänäkö" laseja nyt joudunkin käyttämään.
 
Liittynyt
31.01.2023
Viestejä
135
Minulla leikattiin noin puolitoista vuotta sitten oikea silmä katsomaan kauas ja tarkasti. Vasen jätettiin katsomaan lähelle. Lähtökohta oli pientä haritusta molemmissa silmissä ja pienet korjaukset. En sitten tottunut syvyysnäön puuttumiseen ja sitten leikattiin toinenkin silmä. Maailma on erilainen 3d:nä nykyään. Ei nimittäin tarvitse juottamis hommia suunnitella eripari silmillä.
Kun testailin piilolinsseiilä ennen leikkausta, niin jos olisi jättänyt toisen leikkaamatta, niin olisi ollut sama tilanne kuin sinullakin. Minulla oli ennestään toisen silmä parempi lähelle näkemiseen ja toinen parempi kauas. Tuolloin kauas paremmin näkevä optimoitiin näkemään mahdollisimman tarkasti kauas (jonka jälkeen näen sillä huonommin lähelle) ja taisi olla niin, että paremmin lähelle näkevää silmää ei optimoitu ihan niin tarkaksi kauas näkemisen kannalta, jolloin sillä näki leikkauksen jälkeen ihan hyvin lukea läheltä. Molempia silmiä käytettäessä näkee ihan hyvin, mutta ei erinomaisesti. Minun sopeutumistani varmaan auttoi tuo jo ennestään ollut silmien jonkinmoinen ero ja toki kuten joku mainitsikin, niin kannattaa testata piilareilla. Tämä ei myöskään häiritse syyvyys- tai 3D-näköä, jota tarvitsen työssäni - mutta tiesin tuon jo etetukeen, kun testasin piilareilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 692
Se testauskin vaatii vähintään vähintään kuukauden jopa 1/2v-1v. Aivot kyllä tottuu, mutta se o on niin tapauskohtaista, ei se ikinä päivässä tapahdu ja joidenkin kohdalla ei koskaan.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 491
Linssileikkaus vakavasti harkinnassa. Ennen ikänäön tuloa en laseja tarvinnut. Hajataittoa yms ei ole. Nykyään tarvetta sekä lukulaseille että kaukolaseille.

Maksaako tuo linssileikkaus jokapaikassa n. 6k€ ? Laserkeikkaukset ovat edullisempia mutta ne eivät ikänäköön auta. Tavallaan Iso raha, omalla tavalla ei. Riippuu miten sen laskee.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Linssileikkaus vakavasti harkinnassa. Ennen ikänäön tuloa en laseja tarvinnut. Hajataittoa yms ei ole. Nykyään tarvetta sekä lukulaseille että kaukolaseille.

Maksaako tuo linssileikkaus jokapaikassa n. 6k€ ? Laserkeikkaukset ovat edullisempia mutta ne eivät ikänäköön auta. Tavallaan Iso raha, omalla tavalla ei. Riippuu miten sen laskee.
Ikänäkö heikkenee jatkuvasti iän lisäntyeessä. Kyse ei ole varsinaisesti näön heikkenemisestä vaan silmän mykiön jäkyistymisestä vähitellen, jolloin tarkentaminen lähelle heikkenee.
Jos ikänäköä korjaa jokun ikäisenä, edessä on todennäköisesti joka tapauksessa lukulasien hankkiminen.

Täällä lisätietoa myös leikkausvaihtoehdoista. Itse aikanaan päätin että en leikkauta.
 
Liittynyt
29.08.2021
Viestejä
11
Itse kävin 2008 lasik-leikkauksessa Tallinnassa, tuolloin aika reipasta :) Viimeisissä silmälaseissa oli vahvuutta -7.5, joten tarpeeseen tuli. Laservisioon oli paikka ja sielläkin itse leikkaava lääkäri oli suomalainen. Konsultoinnit yms virolaisen lääkärin kanssa, kuitenkin suomeksi. Ihan asiallinen palvelu, mutta toki "kuumotti", että mitä tulee. No hyvä tuli, mutta en ihan tajunnut, että mikä merkitys tuolla monovisiolla eli eriparisella leikkauksella on. Nyt iän myötä silmien kohdistus on jo havaittavasti hankaloitunut (silmät / aivot eivät oikein osaa päättää, kumman silmän mukaan tarkennetaan), ja pitää jo miettiä asian korjaamista joko laseilla tai leikkauksella. Ei taida 2 keur riittää enää Virossakaan? Työssä voisi varmaan käyttää näyttöpäätelaseja, näkökyky kauas olisi minulle tärkeintä. Laserleikkauksen huonoin puoli eli rajoittunut hämäränäkö on kyllä haitannut tähtien katselua :/
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
22
Joku 5v sitte kävin rollossa leikkauttaa,kaukonäkö huono lähenteli -2,en kyllä ole katunut päivääkään,alussa tippoja tuli käyteltyä,haloja oli ja hämäränäkö huono. Kesti n.puoli vuotta. Alkaa nyt ikää olla lähempänä 50 ku 40 että ehkä kohta lukulaseja tuntuu että tarttis,pieni vaiva,toinen silmä vedettiin nollaan ja toinen jätettiin vähän miinukselle,kuulemma just ikänäköä esteleen. Tähtäys silmä vedettiin nollille. Suosittelen kyllä lämpimästi käyntiä,hullu tunne kun joku 40v piti lasia. En kadu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Linssileikkaus vakavasti harkinnassa. Ennen ikänäön tuloa en laseja tarvinnut. Hajataittoa yms ei ole. Nykyään tarvetta sekä lukulaseille että kaukolaseille.

Maksaako tuo linssileikkaus jokapaikassa n. 6k€ ? Laserkeikkaukset ovat edullisempia mutta ne eivät ikänäköön auta. Tavallaan Iso raha, omalla tavalla ei. Riippuu miten sen laskee.
Kävin marraskuussa Eiran sairaalassa linssileikkauksessa. Suosittelen ehdottomasti,
maksoi 5k. Lisäksi maksuton esitutkimus joka ei velvoita itse leikkaukseen. Lisäksi koroton osari jos ei halua kaikkea maksaa heti pois.
 
Liittynyt
24.08.2022
Viestejä
31
Onko täällä smile leikkauksessa käyneillä toteutunut 1.0 tai parempi näkö? Itse kävin esitutkimuksessa ja kovin yritin kysellä mutta sain vastauksena geneerisen ”lähes kaikki pääsevät eroon silmälaseista” ja luvataan ajokorttinäköä. Mitään prosentuaalista lukemaa en saanut, että kuinka moni pääsee 1.0 tai paremman puolelle.
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
407

Itsellä oli lähtötaso noin -4 molemissa silmissä hajataittoa 0.25 yhdessä ja toteutunut oli parempi kuin 1.0.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
441
Onko laserleikkauksiin koskaan mitään kampanjoita tai tarjouksia, joita kannattaisi odottaa?

Pitkään pohtinut laserleikkausta, mutta ei sen kanssa mitään hätää ole. Näkö molemmissa silmissä muistaakseni -0.75 eli näen ihan ok ilman lasejakin. Eikä lasien käyttö oikeastaan vituta kuin urheillessa ja joskus töissä (käytän ajoittain laitteita, joissa okulaari).

Mutta mielellään laseista haluaisi eroon, mutta en silti ole valmis maksamaan siitä ihan mahdottomia.
 
Liittynyt
31.01.2023
Viestejä
135
Onko laserleikkauksiin koskaan mitään kampanjoita tai tarjouksia, joita kannattaisi odottaa?
Kyllä noita tarjouskampanjointejakin välillä on, joissa voi säästää ihan mukavasti. Kannattaa myös miettiä, että joko näön huonontuminen on loppunut, sillä tuon leikkauksen voi yleensä tehdä vain kerran (joskus kahdestikin) elämänsä aikana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Tuossa aikaisemmin oli puhetta hämäränäön heikkenemisestä niin itellä ei ainakaan smilella tullut sitä yhtään. Oon ihan älyttömän herkkä nukkumaan muutenkin jos on valoa niin olisi toivonut, että olisi lähtenyt. Siinä missä muut aina tarvii valoa itse pystyy kävelemään kuin kissa eikä laserointi muuttanut tilannetta yhtään. Vähän yli vuosi takana laseroinnista ja vissiin eka talvi vuosiin kun ei tarvinnut kostutustippoja käyttää yhtään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
441
Kyllä noita tarjouskampanjointejakin välillä on, joissa voi säästää ihan mukavasti. Kannattaa myös miettiä, että joko näön huonontuminen on loppunut, sillä tuon leikkauksen voi yleensä tehdä vain kerran (joskus kahdestikin) elämänsä aikana.
Osaatko tarkemmin sanoa minkälaisista säästöistä puhutaan? Useammista satasista?

Näkö ei ollut muuttunut kaksien edellisten lasien (noin 5 vuotta) välillä eli suurempaa huonontumista ei ymmärtääkseni pitäisi enää tulla.

Ketkä näitä smile-laserleikkauksia suomessa muuten tekevät? Onko niiden laadussa mitään eroa? Silmäasema, Mehiläinen, Eiran lääkäriasema tulevat googlessa ensimmäisenä vastaan. Onko vielä joitakin muita?
 
Liittynyt
28.06.2022
Viestejä
54
Omat silmät leikattu jo 2014 (2,5 -> 0) , joten kauhean tarkkaan ei ole nykymarkkinoita tullut seurattua.
En usko että toimijoiden / laitteiden laadussa mitään eroa on.
Käsittääkseni lääkäri naputtelee potilaanmukaiset parametrit smile-laserille ja kone hoitaa leikkauksen, lääkäri valvoo ja lopuksi vetää leikatun "linssin" pois.
Erot lienevät enemmän lääkärikohtaisia ja palvelukokemukseen perustuen. Sen muistan että itsellä meni varsin pienin ongelmin, kuivumisesta en kärsinyt juurikaan, riitti mukaan saatu "näytepullo" jota käytin silloin tällöin, sen verran kuitenkin että muistan käyneeni pyytämässä toisen näytepullon ohikulkumatkalla, suorastaan tyrkyttivät omalle asiakkaalleen. Ikää nyt 45, alkaa ikänäkö vaivata pikkuhiljaa. Samoin huomaa jos on väsynyt tms, ei näkökyky ole enää täydellinen, mutta en usko että tässä elämässä tarvitsen muita kuin lukulaseja silloin tällöin.
 
Liittynyt
31.01.2023
Viestejä
135
Osaatko tarkemmin sanoa minkälaisista säästöistä puhutaan? Useammista satasista?
En ole seurannut nykyhintoja, vaikka välillä olen tarjouksia huomannutkin. Aikoinaan sain Smile-leikkauksesta tarjouskampanjan aikana muistaakseni noin 20...30 % alennuksen. Paikoissa on tai ainakin oli eroja siinä, että toisessa vain joku hoitaja tarkisti näön, eikä osannut edes vastata kyusymyksiini, vaan lääkäri olisi katsonut silmät tarkemmin hetkeä ennen leikkausta ja vastaillut kysymyksiini. En ostanut sikaa säkissä, vaan otin semmoisen, jossa silmälääkäri tarkisti näön jo selvästi ennen leikkausta, osasi vastata kysymyksiini ja vasta sitten tein tilauksen. Minullakaan ei ole ollut ongelmia. Tosin nyt tänä vuonna 53 vuotiaana on ikänäkö alkanut minuakin rasittamaan niin, että laitoin eilen työkoneeni näytön zuumin 125 %.
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
1 019
Mulla on ollut lukulasit varmaan 20 vuotta, vuosi sitten tuli jatkuvan käytön lasit. Sanomattakin selvää että kun autonpesualalla olen, niin näitä saa pestä sen 5 kertaa työpäivään. Olen suosiolla ottanut pois päästä, kun vesi tai hiekka roiskuu,ja käyttänyt vain tarkemmissa hommissa. Vapaa-ajalla sitten kokoajan päässä, lisäksi aurinkolasit vahvuuksilla.

Mulla on silmät täysin eriparia. Toinen +2.5 ja toinen +0.25. Meninkin vuosi sitten optikolle hänen mukaansa yksisilmäisenä, kun näöntarkastuksessa huonompi silmä ei kohdistanut juuri mihinkään. Lasit tehtiin tasapainottamaan silmien käyttöä, reseptillä +1.75 ja +1.25.

Mietinkin, että selviäisinköhän vain toisen silmän operoinnilla, kun toisessa ei varsinaisesti ole mitään vikaa? Laseista haluaisin eroon, kun ovat töissä aika hankalat. Eikä ne nyt varsinaisesti omaan tyyliinkään istu.

Hajataittoa ei ole kummassakaan silmässä.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
259
Onko laserleikkauksiin koskaan mitään kampanjoita tai tarjouksia, joita kannattaisi odottaa?

Pitkään pohtinut laserleikkausta, mutta ei sen kanssa mitään hätää ole. Näkö molemmissa silmissä muistaakseni -0.75 eli näen ihan ok ilman lasejakin. Eikä lasien käyttö oikeastaan vituta kuin urheillessa ja joskus töissä (käytän ajoittain laitteita, joissa okulaari).

Mutta mielellään laseista haluaisi eroon, mutta en silti ole valmis maksamaan siitä ihan mahdottomia.
Kannattaako enään -0,75 näöllä lähteä, kun haittapuoliakin voi olla?
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
269
Riippuu onko hajataittoa, jota itsellä oli kohtalaisesti. Jotain -0.75 -1 luokkaa oli näkö enkä kadu hetkeäkään. Ylivoimaisesti paras elämänlaadun kohennus HD-näkö kun ei tarvitse siristellä enää.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
508
Tässä on 3,5kk omasta smilesta. Tipat jäi pois kokonaan n. 1kk sitten.
Lähtökohtana oli optikolta tämä
od +0.75 c. -1.75 ax 100
os -0.25 c -1.0 ax 100

Jälkitarkastuksessa heti leikkauksen jälkeen taidettiin olla jossain 1.5 tienoilla yhdessä ja 1.2 per silmä, pitäisikin varata vielä toinen kontrolli.
Väsyneenä joutuu tsemppaamaan tarkennuksen kanssa, mutta sekin jo rauhoittunut. En kadu sekuntiakaan.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Itsekin olen miettinyt pitkään leikkausta hajataittosilmille, mutta kun vielä "näkee" ajaessakin ilman laseja niin ei ole vain viitsinyt. Onko kukaan vastaavantasoisilla silmillä käynyt leikkauksessa?
Sf -0.75, Cyl -1.25, Ax 100
Sf -0.25, Cyl -1.75, Ax 100

Suurin ärsytys on räplätä aurinkolasien kanssa, kun joskus käyttää piilareita ja joskus ei eli käytännössä pitää olla aina kahdet aurinkolasit mukana ja ilman piilareita ulkoa sisälle tullessa ei taas näe niin tarkasti.
 
Mulla oli muistaakseni vähän enemmän hajataittoa ja vähemmän miinusta omissa silmissä kun kävin smilessä. Ainoa mikä kaduttaa on se, että olisi voinut käydä jo aiemmin.
 
Kiitti vastauksesta! Moni leikkausta kehuu, mutta lähtökohdat ovat järjestäen jostain isosta miinusnumerosta ilman hajataittoa. Kun kysyy, että soveltuuko hajataittosilmälle, vastaus on aina sellainen hataraan muistikuvaan pohjautuva ja optimistiseen sävyyn sanottu "eiköhän".
 
Toi oli sellainen asia mitä itsekin mietin eikä oikein mistään löytynyt infoa. En edes ennen kirurgin kanssa puhumista esitarkastuksessa tiennyt, että hajataitonkin voi korjata. Silmälääkärit yms. aina sanoi mulle ettei käyttäisi edes laseja kun miinusta on niin vähän, mutta olihan se ihan perseestä kun edes hesen kassalla et erota mitä ylempänä lukee tai ainakin kestää tosi kauan saada selvää.

Ainakin ite hämmästelen vieläkin päivittäin tätä tarkkaa näköä vaikka oletin, että sen ihmettely loppuisi hetkessä. Samoin kuulun siihen harvaan joukkoon jolla silmien kuivuus parani laseroinnissa. Ennen aina suonet katkeili ja silmät punoitti, mutta enää ei ole ollut ongelmana. En sitten tiedä olisiko se, että joutui kauemmin pitämään silmiä auki, että näki tmv. ollut. Lääkäri sanoi myös, että luultavasti tunto heikentynyt silmästä niin ei tunnu niin paljoa.

Tuli mieleen kun tuossa ylempänä oli noista monta kertaa voidaan laseroida niin mulle sanottiin, että pari kolme kertaa vielä riittäisi paksuutta. Broidilla sitten taas ei saatu edes kerran laseroitua joten perheen sisälläkin isoja eroja.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Kannattaako enään -0,75 näöllä lähteä, kun haittapuoliakin voi olla?
Mä kysyin just silmäkirurgi Kimmo Koskelalta (mulla ikää kuukauden päästä 39 ja käynyt aina silmälääkärissä Kimmolla koska se on paras), että mitä itte minuna tekis kun oikee silmä -0,75 ja vasen -1,25 niin sano et ei ainakaan nollille kannatta leikata molempia jos ollenkaan, koska kohta tullee ikänäkö eli plussaa kohti ollaan menossa kuitenkin. Mut jos jotain haluaisin niin suositteli maksimissaan toisen silmän leikkuuta tähtäyssilmäksi mut moni ei kuulema totu siihen jos vaan toinen paranee yhtäkkiä. Ja aiemmin kävin kartoituksessa ja hoitsukin ehdotti vaan toisen leikkuuta ja heitti testilasit päähän sen suhteen niin tuli kyllä erittäin sekava fiilis niillä... Mulla oli spessupaksut sarveiskalvot tjsp. ja vois leikkaa vaikka kymmeniä kertoja ja Kimmolle mä oisin menny mut ei si ku ei se itekään nähny järkee :D
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Minä kävin just nelikybäsenä (noin 6-7v sitten) vetäsemäss noin -1 (en nyt muista oliko tuon -1,2 vai vähemmän) nollille ja vaikka ikänäkö on alkanut jonkin verran haittaamaan tässä vuoden sisällä niin ei kyllä kaduta ollenkaan. Ei ainankaan tarvitse alkaa katselemaan moniteholaseja.
Enemmän tuosta oli hyötyä ja iloa kuin rtx 4090:stä :D.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
508
Kiitti vastauksesta! Moni leikkausta kehuu, mutta lähtökohdat ovat järjestäen jostain isosta miinusnumerosta ilman hajataittoa. Kun kysyy, että soveltuuko hajataittosilmälle, vastaus on aina sellainen hataraan muistikuvaan pohjautuva ja optimistiseen sävyyn sanottu "eiköhän".
Eikös nuo minunkin lukemat yllä ole aika lähelle omiasi? Ei siis juurikaan miinusta, mutta hajataittoa molemmissa. Menin leikkaukseen, koska piilareita en oppinut käyttämään sen 4v mitä lasit oli ja väsyin lasien kanssa säätämään.
Myös apua lätkäveskarina toimimiseen asiassa on.

Tässä on 3,5kk omasta smilesta. Tipat jäi pois kokonaan n. 1kk sitten.
Lähtökohtana oli optikolta tämä
od +0.75 c. -1.75 ax 100
os -0.25 c -1.0 ax 100

Jälkitarkastuksessa heti leikkauksen jälkeen taidettiin olla jossain 1.5 tienoilla yhdessä ja 1.2 per silmä, pitäisikin varata vielä toinen kontrolli.
Väsyneenä joutuu tsemppaamaan tarkennuksen kanssa, mutta sekin jo rauhoittunut. En kadu sekuntiakaan.
Itsekin olen miettinyt pitkään leikkausta hajataittosilmille, mutta kun vielä "näkee" ajaessakin ilman laseja niin ei ole vain viitsinyt. Onko kukaan vastaavantasoisilla silmillä käynyt leikkauksessa?
Sf -0.75, Cyl -1.25, Ax 100
Sf -0.25, Cyl -1.75, Ax 100

Suurin ärsytys on räplätä aurinkolasien kanssa, kun joskus käyttää piilareita ja joskus ei eli käytännössä pitää olla aina kahdet aurinkolasit mukana ja ilman piilareita ulkoa sisälle tullessa ei taas näe niin tarkasti.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 343
Eikös nuo minunkin lukemat yllä ole aika lähelle omiasi? Ei siis juurikaan miinusta, mutta hajataittoa molemmissa. Menin leikkaukseen, koska piilareita en oppinut käyttämään sen 4v mitä lasit oli ja väsyin lasien kanssa säätämään.
Myös apua lätkäveskarina toimimiseen asiassa on.
Ovathan nuo lähellä ja kiva lukea myös nämä kokemukset. Lähetit viestin näemmä minuutin ennen minua. :rofl:

Itse olen käyttänyt piilareita lähinnä vain urheillessa ja pärjäisi jollain tasolla myös ilman. Helpottaa vain kummasti, kun näkee sen pelivälineen lentoradan jo osumasta. Myös värit menevät helposti sekaisin ilman tarkentavaa linssiä.

Laseja olen vaihdellut 5v välein ja oikeastaan lasien likaa hylkivä pinnoite häviää jo muutamassa vuodessa eli nyt laseja saa puhdistella monta kertaa päivässä. Pää on sen verran hankalan muotoinen, että uusien (istuvien ja tyylikkäiden) kehyksien metsästys on aina tuskaa ja nytkin sopivat 289 € kehykset löytyivät Silmäasemalta eli linsseihin uppoaisi vielä 299 € lisää. Piilaritkin maksavat netistä ostettuna 2€/pari eli 100 parin vuosikäytöllä hintaa tulee niillekin 200€/vuosi. Ei ole siis halpaa olla leikkaamatonkaan...

Medilaser ainoa paikallinen vaihtoehto. Smileä varmaan nykyään eniten suositaan?
1683883724158.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.08.2022
Viestejä
31
Onko täällä Eiran sairaalassa smile leikkauksessa käyneitä? Itsellä aika varattu sieltä, joten mielelläni kuulisin kokemuksia kyseisestä paikasta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 517
Viestejä
4 164 966
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom